Olutta Viking Lineltä: M/S Amorella

0 kommenttia
 
Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Tällä kertaa tie vei Turun satamaan, josta viiden hengen karavaanimme hyppäsi Turku - Tukholma väliä seilaavan Viking Linen M/S Amorellan kyytiin. Kävin Viking Linella viimeksi vuonna 2009 ja vielä silloin kotiin ostettavien oluiden lista rajoittui pelkästään tax-free myymälän tarjontaan - muutamaa erilaista vaaleaa lageria ja Sandels Tumma. Kysyin silloin laivan pubistakin, mutta eivät myyneet mukaan. Tilanne johti siihen, että nautiskelin silloin aamupäivällä noin kello yhdentoista aikohin Maredsous 8:aa, samalla kun silloin 10 kk ikäinen tyttäreni mutusti sylissäni riisikakkua. Se oli ensimmäinen kerta kun olin tyttären kanssa pubissa ja aiheutti epäilevää pälyilyä kanssamatkustajien keskuudessa.

Nyt Viking Linen meininki oli kuitenkin muuttunut olutharrastajan kannalta parempaan suuntaan. Tax-freessa oli laatikkolagereiden lisäksi tarjolla yksittäisiäkin oluita mm. Murphy's Stout, Affligem Blond ja Krušovice Imperial. Ostin aamupäivällä yhden pullon Affligemia, jonka sitten täysin laivan järjestyssääntöjen vastaisesti hytissä muovimukista nautiskelin. Vaikutti peruspätevältä belgiltä, joten ostin myöhemmin pari pulloa kotikuormaankin, hinta oli 1,57€ pullo. Ei paha. Nyt Tax-freen lisäksi oluita voi ostaa mukaansa myös laivan pubista, toisin kuin vuonna 2009. Tästä mahdollisuudesta myös tiedotetaan heti pubin "sisäänkäynnin" yhteydessä näyttävällä ständillä. Minimiosto on 6 pulloa (samaa olutta) ja ständissä on muutama 6-pack valmiinakin. Lisäksi ständistä sai ottaa mukaansa listat sekä pubin valikoimasta, että kotiinostettavien valikoimasta. 

Traquair House Ale
Pubin valikoimasta itseäni eniten kiinnosti Traquair House Ale, sillä saman panimon Jacobite Ale, joka oli Alkon valikoimissa vuonna 2009, oli jo tullut todettua erinomaiseksi. Niinpä tilasin yhden sellaisen, ravintolahinta oli 4,5€, eli sama kuin esim. hanassa olleella Lapin Kullalla. Lapparin kauppa näytti kuitenkin käyvän kovempaan tahtiin kuin Traquairin, jospa vain tietäisivät mistä jäivät paitsi... Baarimikko antoi lasin ja pullon mukaan pöytään, eli kaadon sai suorittaa itse, pointsit siitä. Traquair House Ale oli sen verran hyvää, että ostin sitä heti sen 6 pulloa mukaankin. Hinta kuudesta pullosta oli 21€ (3,5€ / plo) ja se kuului valikoiman kalleimpiin. Sen lisäksi kotiin lähti 6-pack Samuel Adams Black Lageria, sen hinta oli suorastaan naurettavan pieni, 7,8€ (1,3€ / plo). Lueskelin mukaan ottamiani valikoimalistoja myöhemmin hytissä ratebeeria samalla selaten ja huomasin listassa olevan Brännskär Brown Alen olevan Nynäshamnsin tuotoksia. Siis saman panimon jolta hiljattain arvioin Sotholmen Stoutin ja Bedarö Bitterin, jotka molemmat olivat hyviä oluita. Ei auttanut muu kuin lähteä hakemaan vielä 6 pulloa sitäkin, 6x0,5-litraa maksoi 14€ (2,33€ / plo). Lisäksi olisi kiinnostanut maistaa paikan päällä Stallhagenin President Pils ja Märzen, mutta kaikki Stallhagenin oluet olivat pubista valitettavasti loppu. Kaikki nämä pubista ostamani, sekä se tax-free myymälästä ostamani Affligem Blond ovat sellaisia, että niitä ei Alkosta saa, eli hintoja ei voi suoraan vertailla, mutta halvaksi kuitenkin tuli.

Aiemmin olen kirjoitellut pariinkin otteeseen Silja Linen oluttarjonnasta. Siljalta saa myös ostaa pubista oluita, mutta mininiostona on laatikollinen. Laatikkokaupassa yksittäisen pullon hinta muodostuu tätä Viking Linen kuuden pullon systeemiä edullisemmaksi, mutta miinuksena on hemmetinmoinen roudaaminen. Laatikollinen tai kaksi lasipulloja nimittäin painaa kuin synti. Kätevää jos on auto laivassa, mutta jos auto on satamassa, kuten näillä miniristeilyillä yleensä, niin tämä Vikingin systeemi on huomattavasti parempi. Voit ostaa enemmän erilaisia oluita ja jaksat silti roudata ne autolle. Vikingillä myös valikoima on ainakin tällä haavaa hieman laajempi. Alla kuvat valikoimista hintoineen. 

Kotiin ostettavat
Pubin valikoima
Mitään järisyttävän suuria herkkuja listoihin ei sisälly, mutta paljon hyviä oluita kylläkin ja osa jopa hämmentävän edullisesti. Edullisuus johtuu tietysti verovapaudesta - maissa ostettaessa hintaan lyödään vielä alkoholivero, pakkausvero ja arvonlisävero päälle. Miniristeilijälle suosittelen siis ennemmin Viking Linea, mutta jos ajat autolla laivaan niin Silja saattaa olla parempi vaihtoehto.

Oluiden lisäksi nappasin tax-freesta pullon madeiraa, 5 vuotiasta Blandy's Alvadaa. Madeirat, portviinit ja joskus sherryt ovat oikeastaan ainoita väkevämpiä alkoholijuomia joita tulee nautittua. Alla vielä pari sekalaista otosta laivalta.

Lapin Kulta A, laivan buffet ravintolan ainut olut.
Teerenpelin viskejä tax-free myymälässä

Trafiikkia Tukholman edustalla.
Luulin olevani pienissä sumuissa, mutta tämä kuva todistaa, että kyse olikin vain säästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.