Omat Oktoberfestit 2023 osa 2: Hacker-Pschorr, Hofbräu ja Weihenstephaner

Sesonkiolutta lasiin taas tässä kolmen arvion setissä. Ensimmäisessä osassa nautittiin Hohenthanner, Kukko ja Kulmbacher ne arviot pääset lukemaan tästä linkistä. Tänään vuorossa otsikon mukaiset tulkinnat. Ja sitten ei muuta kuin tämän rajun työn pariin. 

 

Hacker-Pschorr Oktoberfest Märzen

5,8% | Sisältää ohra 

 

Münchenistä perinteikkään panimon tulkintaa nyt lasiin. Oktoberfestoluelle 0,33 litrainen pullo on syntinen valinta ja harkitsinkin ostamista pitkään. Vesittyy koko homman idea jos maisteluannoksia aletaan tissuttelemaan. Tämä on edellisessä osassa arvioidun Laitilan Kekrin kanssa tätä hieman tummempaa koulukuntaa - kauniin kuparinen ja kirkas on luonnehdintani. Tuoksussa on voimakkaasti maltaisuutta, mutta hienon erottuvasti myös jalohumalaisuutta yrttimäisessä loistossaan. Hunajaisuutta vähäisesti. Tuhdin maltainen suutuntuma tasapainottuu katkeron voimasta ja vahvuuskin hieman kurkkaa - vaikka vahvuutta tosiaan on vain 5,8%. Loppumaku onkin varsin tymäkkä ja yrttimäisen katkeroinen. Voimakkaita makuja, jotka vievät sitä festarioluelle tärkeää juotavuutta helposta haastavampaan suuntaan. Jälkimaku elää suorastaan ikuisesti. Hyvä että on makua, mutta litrainen tuoppi olisi ehdottomasti tarpeeksi, sitten olisi jo vaihdettava telttaa raikkaamman oluen toivossa. Sen verta tuhtia kamaa on tämä, mutta ei huono. Samoille viivoille Laitilalaisen kanssa, mikä on tietysti kehu kotimaiselle. 

 

Arvioitu olut ostettu Rauman keskustan Alkosta. 

 

Hofbräu Oktoberfestbier 

6,3% | Vesi, ohramallas, humala

 

 

Nyt on ehkä se perinteisistä perinteisin oktoberfestien panimo ja tietysti Münchenistä. Yli kuusprossaisena vähän vielä vahvempaa kuin yleensä. Kirkkaan kultaista, vaahdoltaan aika maltillista. Tuoksu on maltainen, yllättävänkin yrttisen humalainen, ei juurikaan hunajainen, vaikka vahvemmat lagerit on yleensä juurikin sitä. Hyvä maltaisuus ja mahtavan muhkea suutuntuma. Keskivaiheilla aromikkuutta jälleen tyyliin nähden yllättävänkin runsaana ja jalohumalaisen yrttimäisenä ja lopussa sitten vielä pitkäkestoinen vahvuudenkin taka-alalle jättävä katkerointi. Lämmittää, mutta ei maistu. Laadukkaan oktoberoluen malliyksilö suorastaan. Juotavuus helppo, mutta makua on. Ei liian makea, vaikka on vähän vahvempikin ja vahvuus tarkoittaa sitä että toimii muutenkin - litraisella pääsisi humppateltassa jo varmaan kertalaakista hekuman porteille. Hieno olut! 

 

Arvioitu olut ostettu Rauman keskustan Alkosta.

 

Weihenstephaner Festbier
5,8% | Vesi, ohramallas, humala

Maailman vanhimmaksi panimoksi itse itseään tituleeraava Weihenstephaner vuorossa seuraavaksi. Panimo tekee yhtä maailman parhaista vehnäoluista eikä muukaan tuotanto juuri jälkeen jää, joten varmasti festbier on myös hieno kokemus. Nyt lasiin kaatuu tyylin normaalia vaaleampaa, mutta yhä kultaista ja kirkasta olutta. Tiheäkuplainen ja kestävä vaalea vaahto rakentuu oluen pinnalle. Tuoksu on maltaisuudeltaan pilsmäisen kliininen, hieman hunajainen ja sitten yrttimäisen sekä kukkaisen aromihumalainen. Tuoksussa ei ole ollenkaan raskautta, eikä sitä lopulta maustakaan juuri löydy, vaan maltaista makeutta on vain alussa, jonka jälkeen se katkeroinnin myötä vikkelään siirtyy sivummalle ja aromikkaampi humalaisuus pääsee esiin. Jälkimaussa sitten hunajaisia, edelleen maltaisia kaikuja ja pieni yhä kantava katkeruus. Tosi pehmeä ja hiilihapoiltaan kuohkea, viimeisen päälle juotava. Ehkä vaaleimman maltainen, mutta ei kuitenkaan yhtään bulkkimainen missään kohtaa - jotenkin vaan kaikki kohdillaan taas. Weihenstephanerin taikaa!

Arvioitu olut ostettu Rauman keskustan Alkosta. 

Omat Oktoberfestit 2023 osa 1: Hohenthanner, Kukko ja Kulmbacher

Otetaanpa viime vuotiseen tapaan näitä sesongin oluita kolmen seteissä ja kirjoitetaan lyhyet arvioinnit - tai lyhyet ja lyhyet, mutta se on ainakin pyrkimyksenä. Toisinaan totuus on toisenlainen. Oktoberfestoluet ovat tyypillisesti hieman vahvempia lageroluita, joissa ei oikeastaan ole nykyään mitään sen ihmeellisempää. Oluttyyli virallisesti on Märzen ja sen historia juontaa Saksassa voimassa olleeseen oluenvalmistuskieltoon lämpiminä kuukausina. Baijerissa vuonna 1553 säädettiin että olutta ei saanut valmistaa huhtikuun 23:n päivän jälkeen ennen kuin vasta syyskuun 29 päivä. Niinpä märzenit pantiin nimensä mukaan maaliskuussa ja hieman normaalia olutta vahvempina, jotta ne kestäisivät varastointia kellareissa koko kesän läpi syksyyn asti. Kylmälaitteita ei tietenkään ollut, joten kellareihin kerättiin talvella jäätä, joka piti ne kylmänä läpi kesän. Lyhyen historiakatsauksen jälkeen siirrytään vihdoin oluiden pariin. Miten mukavaa onkaan, että aikanaan aloitin historiablogin sijaan olutblogin kirjoittamisen - se on asia, jota en toistaiseksi vielä ole katunut.

 

Hohenthanner Märzen Festbier

5,6% | Vesi, ohramallas, humala 

 

 

En muista aiemmin maistaneeni tätä saksalaista festbieriä eli märzeniä eli oktoberfest- eli kekri- eli sadonkorjuuolutta. Hyvin tyypilliset speksit ja vanhahtavan ajaton etiketti - eli asiat hyvin kohdillaan. Olut on kauniisti kirkas ja syvän kultainen. Tiheäkuplainen vaahto kestää oluen pinnalla pitkään. Tuoksu on leipäisen maltainen, hunajainen ja hieman kuivahedelmäinen. Aika tyypillinen tuhdin maltainen festbierin tuoksu, mutta intensiteetti on hyvä ja monipuolisuuttakin löytyy. Maku on saksalaista laatua alusta loppuun. Makeaa mallasta, tuhtiutta suutuntumassa, pehmeät hiilihapot, hunajainen loppuliuku ja tasapainottavaa katkeroa loppuun. Hiukan lämmittää mennessään. On kyllä pehmeä tämä suutuntuma - tyylin normia selvästi pehmeämpi, sanoisin. Se ei silti tarkoita liiallista raskautta, vaan nautittavuus pysyy hyvänä vielä vaikka olut lasissa hieman lämpenisikin. Laatutavaraa. Peittoaa syvyydellään Löwenbraut ja Spatenit mennen tullen. 

 

Arvioitu olut ostettu Rauman keskustan Alkosta. 

 

Laitilan Kukko Sadonkorjuuolut 2023

 5,5% | Vesi, ohramallas, humala 

 

Lisäsin otsikkoon vuosiluvun vaikka en osaa sanoa muuttuuko tämän resepti vuosittain yhtään mihinkään. Tänä vuonna olut kuitenkin on väriltään syvän kultaista, jopa kupariin vivahtavaa ja vaahdoltaan kestävää. Saate kertoo karamellimaltaitakin käytetyn - siitä siis useimpia saksalaisverrokkeja punertavampi väri. Tuoksu tässä on aiempaa Hohenthanneria hieman limppumaisemman leipäinen ja humalakin erottuu oikein aromaattisen yrttimäisenä. Humalalajikkeina on käytetty saksalalaisia Hersbrückeria ja Magnumia. Maussa karamellimaltaan tuoma makeus ja syvyys erottaa tämän saksalaisista, mutta samalla myös hitusen runsaamman tuntuinen katkero sen kyllä myös kontraa eli tasapaino säilyy melko hyvin. Hieman tuhdimpi tämä silti on ja se sopii meille tänne pohjoiseen hyvin. Aika samantyylinen ellei peräti ihan samanlainen kuin viime vuosinakin tämä on, joten ei varmastikaan ainakaan suurempia muutoksia reseptiikassa - eikä toki toimivaa ole syytä muuttaakaan. Erottuu saksalaisista. Edukseen vai ei, se on maistajan suussa. Itse tykkään, mutta ehkä vaaleampia saksalaisia olisi helpompi upottaa litraisissa tuopeissa mitattuna. 

 

Arvioitu olut saatu panimolta. 

 

Kulmbacher Festbier 

5,6% | Vesi, ohramallas, humala, humalaekstrakti

 

 

Kolmantena ja viimeisenä vielä Kulmbacherin näkemys festbieriin. Huomatkaa miten missään näissä kolmessa ei ole hiivaa mainittu ainesosaluettelossa - se johtuu siitä, että oluet ovat suodatettuja eli hiivaa ei lopputuotteesta enää löydy. Kulmbacherissa on humalan lisäksi käytetty vielä humalaekstraktia, eli humalavalmistetta, jota isommat panimot tyypillisesti käyttävät sen helppouden takia. Oli se sitten tasalaatuisuuteen, muhjun minimoimiseen tai mihin tahansa tehostamiseen liittyvää. 

 

Kulmbacher on lasissa täysin kirkasta ja syvän kultaista sekä vaahdoltaan kestävää. Aivan täyttä asiaa vielä tässä kohdin. Tuoksu on maltainen sekä yllättävän voimakkaastikin yrttimäisen humalainen, mutta sellainen tietty syvyys ja pehmeys tästä kyllä puuttuu. Tämä varsin kova tuntuma jatkuu maussakin. Makeutta tulee kyllä alkuun, mutta tympeää kunnon olutta halveksuvaa pahvimaisuutta puskee aivan ällistyttävän runsaasti heti sitten keskimausta loppuun asti. Katkeruutta ja yrttimäistä aromikkuutta on kyllä enemmän kuin edellisissä, mutta samalla kaikki hyvä mitä maltaasta pitäisi löytyä jää löytymättä. Jälkimaku on suorastaan hirvittävän huono - pahvimainen, liian yrttimäinen ja kova. Ei maistu kunnon oluelta ollenkaan vaan kirjaimellisesti valmisteelta, teolliselta tuotteelta. Suoraviivaista meininkiä ja jälkimaku hieman lämmittää mennessään. Siellä Oktoberfestien humppateltassa voisi mennäkin, mutta jos aiempiin verrataan, kuten nyt verrataan, niin on kyllä melko surkea tapaus. Alkoholia tässä on ja oluen makuakin, mutta onko se sitten niin hyvää niin... mielestäni ei.

 

Arvoitu olut ostettu Rauman keskustan Alkosta.

Olutarvio: RPS Brewing Amorphis Lager

Amorphis Lager

Panimo: RPS Brewing, Kuopio
Oluttyyli: Vaalea lager
Alkoholipitoisuus: 5,2%
Saatavuus: Kaupat

 

Kuopiolaisen pienpanimon syksyn uutuusoluisiin lukeutuva Amorphis Lager on jo ainakin neljäs yhtyeen nimissä tehty olutlanseeraus. Vuonna 2015 lanseerattiin Ale From the Thousand Lakes Pale Ale ja heti perään 2016 Lager From the Thousand Lakes. Viimeisin julkaisu ennen tätä nyt käsillä olevaa uutuusolutta oli vuoden 2020 Legacy of the Thousand Lakes. Nämä aiemmin mainitut oluet valmisti tuusulalainen pienpanimo Maku Brewing, joten nyt on siis uusi panimo ja täysin uusi olut kyseessä. 

 

Etiketin ulkoasu mukailee yhtyeen loisteliaan Halo levyn kansikuvaa, joten bändin yleisö löytänee sen vaivatta satojen muiden oluiden joukosta nykyään jo valikoimiltaan sangen rikkaiksi paisuneilta kauppojen olutosastoilta. Kyseessä on siis vaalea lager, eli mitään sen erikoisempaa kuten sysimustaa Tuonelan joen vettä tahi pitkää kypsyttelyä kuun pimeällä puolella ei ole luvassa. Itse nautin oluen tälläkin kertaa tylsästi lasista, mutta ehkä sellainen juomasarvi olisi kuitenkin tässä tapauksessa autenttisempi astia. Sellaista ei nyt kuitenkaan käsilläni ole, joten näillä mennään. Siitä saa muuten ilmaiseksi napata seuraavan merchandise vinkin talteen, eli juomasarvi, johon kaiverrettu bändin logo ja sille vielä tyylikäs teline, johon sarven saattaa hörppyjen välillä laskea.

Rinnakkainvertailussa Rochefort 10 ja Panimo Duuni Isä Vajari 2020

Tänä tyynenä elokuun iltana haastan itseni erittäin kernaasti kohtalaisen kovaan rinnakkainvertailuun. Vastakkain tai vierekkäin tässä ovat trappist-legenda Rochefort 10 ja jyväskyläläisen kotipanimon samantyylinen Isä Vajari vuodelta 2020. Samaa erää olevan Isä Vajarin olen arvioinut kolme vuotta sitten elokuussa 2020, joten sillä on nyt puolellaan kypsytysetu. Alkosta ostamani Rochefort 10 lienee tuoreempi, sillä sen päiväys on 16.1.2028. Tammikuussa pullotettu, mikäli päiväys on viisi vuotta eteenpäin. Kuukausia siis saanut asettua sekin. Otan nämä oluet vertailuun siitä syystä että Isä Vajarin ensimmäinen versio Isä Överi vähän ikääntyneempänä muistutti mielestäni Rochefortia - silloinen mielipide perustui makumuistoihin ja perstuntumaan, mutta nyt katsotaan ihan rinnakkain että onko näissä jotain samaa. 

 

Rochefort 10 on tutusti 11,3% vahva quadrupel tyylin klassikko. Isä Vajarissa vahvuutta 11,5%. Tässä ollaan siis käytännössä samoissa lukemissa. Rochefortin ainesosaluettelossa ohramallasta, sokeria ja mausteita joita ei eritellä. Isä Vajarissa ohramaltaan ja sokerin lisäksi vehnää ja mausteina korianterinsiemeniä sekä appelsiininkuoria. Hiivana Safale BE-256. Katsotaanpa miten rinnakkainmaistelu näitä herkkuja ja niiden nauttijaa kohtelee. 

 

Lasiin kaataessa suurin ero löytyy vaahdosta. Molemmat oluet ovat punertavan ruskeita ja värin saralla käytännössä identtisiä, mutta Rochefort vaahtoaa runsaasti. Yli kolmen vuoden ikäiselle Isä Överille maltillisempi vaahto on tietysti odotettuakin. Tuoksuissakin on yhtäläisyyksiä. Molemmissa on kuivatun hedelmäinen ja hieman anismainen aromikkuus, mutta Isä Överi on selkeästi maltaisempi ja Rochefort maltaisuuden osalta kevyempi. Rochefortin tuoksussa on hiivan tuottamaa sokeroitua banaania ja Isä Överissä puolestaan appelsiininkuorimaisuutta, mutta iän myötä sellaiseen hieman liköörimäiseen muotoon ”tiivistyneenä”. Molemmissa tuota hiivan tuottamaa anista ja hienoista lakritsaisuuttakin. Paljon siis samaa, mutta yhtä paljon erojakin tuoksuissa. Molemmat herkullisia ja houkuttelevia. 

  

Suutuntumassa on selkein ero. Rochefort 10 on kepeämpi, kuohkeampi ja hiilihappoisempi - ja sellainen se on vaikka saisi vähän enemmän ikääkin. Isä Vajari taas kuin barley wineä, makeampi, täyteläisempi ja maltillisen hiilihappoinen, selvästi paksumpi.

 

Maussa Rochefort 10 on hedelmäisempi ja mausteisemman hiivainen. Loppuvedossa kuivempi ja hieman lämpimän katkeroinenkin. Isä Vajarissa on samoja piirteitä, mutta huomattavasti maltaisempi ja appelsiiniliköörimäisempi se näin rikkannainvertailtuna on. Loppuvedon anismaisuus ja jälkimaun hento lakritsaisuus löytyy molemmista - Rochefortin hiivan ja BE-256:n täytyy olla hyvin lähellä toisiaan. Voi veljet miten hyviä molemmat on ja vielä omilla ansioillaan. Rochefort on raikas jos yli 11% olut nyt sellainen edes olla voi ja voihan se kun belgioluiden taikuus on tosiasia. Isä Överi haastaa ikääntyneenä hyvin, mutta ei belgioluena yllä samalle viivalle. Muhkea barley winen maku siinä kuitenkin on ja se on yhtä lailla nautinnollinen elokuun illassa. 

Nyt on kyllä korkeatasoinen maistelu meneillään. Isoa, laadukasta ja erittäin intensiivistä olutta samasta puusta, mutta kuitenkin eri tyylisuunnista. Nostan hattua korkealle että kotipanimossa pääsee edes lähelle Rochefort kymppiä ja sen tämä Duunin olut nyt tekee. Erilainen, mutta melkein samalla viivalla - belgioluiden kepeä taianomaisuus vaan puuttuu. En aiemmilla maisteluilla ollut ainakaan täysin hakoteillä, sillä samojakin makuja löytyy. Erot kuitenkin korostuvat rinnakkain.

Kaksi erinomaista olutta, pitkä tyyni ilta, totaalinen rauha - asiat ovat varsin hyvin. Ei minulta mitään puutu.

Kiitos Panimo Duunille oluesta!