Isot belgit: Rulles Triple

1 kommenttia
 
Isot belgit saivat päättää vuoden 2020 ja aloittaa vuoden 2021 kun vuoden vaihteen molemmin puolin nautiskelin lasillisen tätä belgialaispanimo Rullesin erinomaista tripeliä. Tämäkin oli syksyisen nettitilaukseni satoa.
 


Olen maistellut tätä vuonna 1998 perustetun pienehkön panimon olutta aiemminkin ja se oli mm. Alkon jouluolutvalikoimassa vuonna 2010. Panimoa vetää Grégory Verhelst, joka valmistui alalle vuonna 1997 ja heti siis seuraavana vuonna laittoi panimon pystyyn. Laitteistoa haalittiin jonkun aikaa ja ensimmäinen olut saatiinkin ulos vasta seuraavan vuosituhannen puolella maaliskuussa 2000. Panimomestarilla on tiukat periaatteet oluiden suhteen - ne käytetään avokäymisellä eli avoimissa sammioissa, koska näin hän kokee saavansa olueen enemmän aromikkuutta ja kaikki pakataan vain kolmenvartin pulloihin ja jälkikäytetään pulloissa. Tässä on siis panimo minun makuuni! 
 
Grégory hiivaa keräämässä (kuva: Beertourism.com)
 
Toinen mielenkiintoinen fakta on se, että panimo aloitti Orvalilta haetulla hiivalla ja on sittemmin "kesyttänyt" sen omaan panimoonsa sopivaksi. Käymissammion pinnalta kerätään käymisen yhteydessä hiivaa talteen ja se käytetään sitten seuraavaan satsiin ja niin edelleen. Beertourism.com tietää erinomaisessa jutussaan kertoa, että viimeksi Orvalilta olisi tuoretta hiivaa haettu vuonna 2009 eli metodi toimii tehokkaasti. 




Panimo sijaitsee Belgian eteläisessä osassa Gaumen alueella. Luxemburgin ja Ranskan rajoille on vain parisenkymmentä kilometriä matkaa.

Triplessä vahvuutta on 8,4%. Pale ale ja pils -maltaiden ohella käymiseen on annettu lisäpotkua sokerilla, joka on tyylissä enemmän sääntö kuin poikkeus. Humalina toimivat amerikkalaiset Warrior, Cascade ja Amarillo. Hiivana siis legendaarinen Orvalin hiiva - ja täytyy nyt muistaa, että se ei ole se brettanomycesiä sisältävä hiiva, sillä myös Orval käytetään ensin "perushiivalla" ja bretta lisätään vasta pullotusvaiheessa.

La Rulles Triple
8,4% | Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva




Kauniin kultaista ja vaahdoltaan muhkeaa olutta. Vaahto kestää pitkään ja jättää komeat pitsikuviot lasin reunoille laskiessaan. Oioioi mikä tuoksu! Viljavaa maltaisuutta, hunajaa, päärynänkuorimaista ”belgihedelmää” ja se mikä erottaa ihan siitä perustriplestä on myös varsin tuntuva humalointi, josta irtoaa hedelmäisyyttä ja yrttimäisyyttä. Maku iskee lujaa - humalaisempi ja hedelmäisempi kuin tripelien keskitaso, mutta kuitenkin se parhaiden tripelien ydin säilyttäen. Mahtava viljainen sekä hunajainen pohjavire. Runsaasti kuivattua hedelmäisyyttä ja sitten tuoreempaa hedelmänkuorimaisuutta sekä mausteisuutta myös. Hyvä pitkäkestoinen katkero saadaan vielä loppuvetoa kruunaamaan. Nielaisun jälkeen humalien hedelmäisyyttä nousee vielä mukaan. Todellista herkkua. Perinteinen, mutta modernilla kulmalla humaloinnin suhteen. Aivan todella erinomainen tripeli. Jotain samaa Chouffe Houblon Doppelen IPA Tripeli kanssa, mutta kuitenkin lempeämmin - tripelmäisemmin. Taidokkaasti kun jenkkihumalaa yhdistää muuten jo laadukkaaseen ja toimivaan pohjaan niin kyllä se vaan nostaa tasoa vielä ylemmäs. 
 
Erinomainen päätös vuodelle 2020 ja vielä parempi alku vuodelle 2021 - onhan toinen lasillinen aina ensimmäistä parempi. 
 

Maistossa St. Bernardus Tripel ja Triporteur Nipple Trippel

0 kommenttia
 
Yhä harvinaisemmiksi käyvät pakkassäät jatkuvat täällä Rauman rannikolla. Ilma on tyyni ja rauhallinen pikkupakkasen paukkuessa. Nämä ovat juuri niitä talven parhaita iltoja vetäytyä kotaretriittiin parin hyvän oluen kera. Tänään valikoin kellarin valikoimista pari etämyynnillä Euroopasta tilattua tripeliä, joita en nyt nauti rinnakkain vaan peräkkäin, mutta kuitenkin toisiinsa verraten. Tässä on sellainen sopivasti kutkuttava klassikko vastaan uudempi aalto asetelma, kun vastakkain on St. Bernarduksen hieno ja klassinen tripel sekä uudempi Triporteur Nipple Trippel, jonka alaotsikkona on ”we brewed a classic tripel”. Maistetaan siis mikäli uudempi panimo on sanansa mittainen ja seisoo tasavahvasti klassikon rinnalla. 
 
 
Bernarduksen klassikossa vahvuutta on 8% ja ainesosina ohramallas, sokeri, humala ja hiiva. Triporteur on hieman vahvempi kellottaen 8,5% ja neljän viljan pohjalla mennään eli ohraa, vehnää, kauraa ja ruistakin löytyy. Muista ainesosista ei mainintaa. Näkemystä aiheeseen pitäisi löytyä sillä tein aika hyvän pohjatyön tripelien maisteluun tuossa 2019 kesällä kun maistelin reilut 40 eri tripeliä. Aloitetaan tulokkaasta. 
 
Triporteur Nipple Triple
8,5% | Ohraa, vehnää, kauraa, ruista 
 
Oranssihtavaan kallistuvan värinen ja vaahdoltaan belgityyliseksi varsin niukka olut. Lasia pyöritellessä vaahto tarttuu lasin reunoihin jättäen ns. ”pitkät jalat” eli vahvuutta ja kenties jäännössokereitakin löytyy. Tuoksu on hyvä ja nousee lasista tarjoten alkuun appelsiininkuorimaista ja aprikoosimaista hedelmää tripelille tyypillisten kuivattujen hedelmien oheen. Hunajainen makeus leijailee taustalla tuhtina. Maku alkaa hunajaisen makeana ja hedelmäisenä. Makeus kantaa jälkimakuun asti varsin täyteläisenä, eli sellainen parhaiden belgien ja tripeleiden puraisu ja sen myötä nautinnollisesti petollinen juotavuus tästä puuttuu. Makua kuitenkin on ja hyvää sellaista. Tosi hunajainen ja pehmeä tuntuma myös hiilihappoisuudeltaan, runsaasti kuivahedelmää jopa sokeroitua banaania ja aprikoosia. Sellaista naposteltavaa. Pieninä siemauksina ja kiireettömästi nauttien oikein miellyttävää olutta, mutta ei tällä tripelien kärkikahinoihin asiaa ole. Makeutta on niin paljon, belgioluelle aivan epätyypillisen paljon. Lempeä Leffe on tämän rinnalla tiukkaa tavaraa. Triporteur vie kuitenkin pehmeyden linnunmaitomaiselle tasolle - vai onko Nipple Trippel sittenkin kumarrus äidinmaidon suuntaan? Reittausblogi ei tällä kertaa tavoittanut Arttu Wiskaria antamaan tähän lausuntoa. Pehmeää ja makeaa joka tapauksessa on, mutta runsaan hedelmäistä ja hyvän makuista myös. Oluena hyvä, tripelien mittapuulla ei kovin kummoinen.
 
Sitten pari makkaraa perunasalaatin kera ja jälkiruuaksi jo aiemmin itselleni tuttu St. Bernardus. 
 
St. Bernardus Tripel 
8% | Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva 
 
 
Vaaleamman kultainen ja vaahdoltaan runsas tulkinta. Tuoksu antaa voimakkaan hunajaiset ja kuivahedelmäiset piirteet eteen ja taustalle nousee mausteisuuttakin. Selvästi raikkaan aromaattisempi kuin aiempi neljän viljan tripel. Päärynänkuorimainen hedelmäisyys suorastaan pirskahtelee lasista parhaiden belgitripeleiden tapaan. Maku on erinomainen ja suutuntumakin tripelille tyypillisempi eli vaikka runsautta löytyykin niin makeutta ei ainakaan loppuvedossa enää liiemmin ole ja humalaisuutta sekä katkeroakin löytyy. Hyvät raikkaat hedelmät ja totuttuun tapaan ”belgihedelmäisesti” eli omenan- ja päärynänkuorimaisuutta nousee esiin ja pientä mausteista käymisesteriä myös. Hieno klassinen tulkinta. Ei aivan ykkösluokan kamaa esim. La Trappen tai Karmelietin tapaan, mutta aivan niiden kannassa. Hieno nauttia panimon omasta lasista tässä ympäristössä. Totaalista rauhaa ja harmoniaa. Onpa hienoa istuskella kodassa taasen. Varsinkin kun olut maistuu hyvälle. Muutama ilta täällä on vuosien saatossa tullut vietettyä ja vaikka lapsetkin monesti ovat mukana niin näin yksin istuessa pääsee kuitenkin aivan erilaiseen tunnelmaan - ulkomaailma unohtuu pariksi tunniksi kokonaan.

Kotiolutta: BBHBC Morning Coffee Imperial Stout

0 kommenttia
 
Kotiolutta Eurajoelta maistoon taas. Tekijän edellinen kotiolut Old Fart Barley Wine oli erinomainen ja siinä, kuten tässä imperial stoutissakin on käytetty tekijän omalta pihalta kaadetun tammen lastuja. Lisäksi kuten Morning Coffee nimikin antaa olettaa on sekundaariin mennyt kahvia, eikä mitä tahansa kahvia vaan kenties yhden Suomen pienimmän kahvipaahtimon eli Eurajoen kuntaan kuuluvan Rikantilan Capri Coffeen paahtamaa meksikolaisen Sicobin tilan kahvia. Vahvuutta jytkyllä on noin 11,5% ja katkeroarvoa laskennallisesti muikeat 96 IBU.
 
BBHBC Morning Coffee
11,5% | 96 IBU | 118,5 EBC
 
Maltaat: Pale Ale, Delicacy Caramel Rye, Cookie, Black, Chocolate, Wheat, kaurahiutale ja fariinisokeri
Humalat: Magnum ja EKG
Hiiva: Mangrove Jack's M42 New World Strong Ale 
Lisäksi tekijän itsensä paahtamia tammilastuja ja Capri Coffeen paahtamia kahvipapuja


Sysimusta ja mokkaiselta vaahdoltaan niukka olut. Moottoriöljymäinen viskositeetti kaataessa, ainakin melkein. Tuoksu on intensiivisen kahvimainen, mutta kahvisuus on melko lempeää eikä yhtään kitkerää. Taustatoimijoina häärii tuttua imperial stoutin tuoksua - paahteisuutta, suolaista noitapillilakua, tummaa suklaata. Voimakas ja hyvä tuoksu, joka todella houkuttelee maistamaan. Maku on myös erinomainen ja vahvuuskin pysyy hyvin rungon takana aisoissa. Alkuveto alkaa jo hivenen suolaisen lakritsaisena, siirtyen sitten loppua kohti enemmän ja enemmän kahvimaiseen suuntaan. Tammikypsytys on ollut lempeä ja sen huomaan oikeastaan kunnolla vasta jälkimaussa. Aivan alkumaussa alkoi tuntumaan siltä että runko katoaa kun makeus jää paahteen alle, mutta keskivaiheilla kahvin iskeytyessä kunnolla kehiin tulee samalla mukaan myös sokerimaista makeutta, erikoinen efekti - voisiko olla fariinisokerista? Toimii joka tapauksessa erittäin hyvin. Täyteläisen paksu suutuntuma elää näin loppuvetoon asti, jossa katkero ja alkoholin lämpö vievät homman kohti kauniin kahvimaista finaalia. Onpahan vain hämmentävän hyvää. Sattumoisin tiedän tai luulen tietäväni ettei reseptiikkaa ole sen enempää harjoiteltu tai hiottu, joten tämä on tekijän terävän reseptiikkakynän ja mittavan panokokemuksen ansiosta tullut ns. laakista kuntoon. 
 
Ainahan voi toki parantaa, mutta kyllä tässä mielestäni kahvin määrä on kunnossa, tammilastujen määrä on maltillinen ja tulee vivahteena joten sekin on kunnossa. Humalointi on riittävän tykki tälle rungolle, eikä vedä kahvia kitkeräksi, joten kunnossa. Mallaspohja tiukan paahteisena on minun makuuni kunnossa, mutta varmasti pastrystoutistit ottaisivat tuhdimmankin makeuden. Hiiva on hienosti jaksanut jälkikäyttää sopivan hiilihappoisuuden, maltillisen toki kuten tyyliin kuuluu, joten kunnossa on sekin palanen. Erinomainen olut - tässä kohtaa heti vuoden 2021 paras imperial stout! No vitsi vitsinä, mutta saa oikeasti olla todella hyvä olut jos haluaa tämän syrjäyttää.

Isot belgit: De Ranke XXX Bitter

0 kommenttia
 
Jotta totuus ei unohtuisi niin nautitaas välillä isojakin belgejä. Nyt onkin sitten luvassa aika kutkuttavaa tavaraa, nimittäin De Ranken XXX Bitter, joka on tuunatumpi versio panimon legendaarisesta XX Bitteristä, jota ensi kertaa nautiskelin vuonna 2011. Melkein 10 vuotta sitten... onhan näitä juttuja tullut tehtyä. 

De Rankea löytyy Suomesta Alkon valikoimistakin useita, mm. näemmä jo mainittu XX Bitter sekä mainio Guldenberg sekä Saison de Dottignies, jota 5,5% vahvuisena löytää halvemmalla kaupoistakin ja myös isossa pullossa. En nopealla haulla löytänyt blogistani arviota Guldenbergistä, mutta on niitäkin nautittua tullut. Pitäisi varmaan hommata iso pullo jossain kohtaa ja korjata tämä puute, hieno olut sekin.




De Rankea luotsaavat Nino Bacelle ja Guido Devos. Nino aloitteli oluentekoa jo vuonna 1981, mutta De Ranken ensiaskeleet otettiin vasta 1994, jolloin Guldenberg teki ensiesiintymisensä - se valmistettiin Brewery Nino Bacellen toimesta "mustalaispanimona" Decalla. Nino ja Guido yhdistivät tietotaitonsa vuonna 1996, jolloin Brewery Nino Bacelle nimettiin uudelleen De Rankeksi. XX Bitteriä valmistettiin myös ensi kertaa vuonna 1996. Oluenteko jatkui mustalaispanimona 11 vuoden ajan eli aina vuoteen 2005, jolloin miehet viimein rakennuttivat oman panimon Belgian Dottenijsin kylään. Panimon sanotaan tuoneen humalan takaisin belgialaiseen olueen. Vuosituotanto vuonna 2015 on ollut 500 000 litraa eli isohkon kotimaisen pienpanimon verran (Fat Lizard, Malmgård, Mallaskoski) tai vähän enemmän.




Sitten mennään tähän XXX Bitteriin, joka panimon sivujen mukaan on XX Bitterin variaatio, johon on lisätty vielä 50% enemmän humalaa. Humalina oluessa on käytetty englantilaista Brewer's Goldia ja saksalaista Hallerthau Mittelfrühia, joista Brewer's Gold on korkea-alfahappoinen katkerohumala ja Hallerthau tietysti legendaarinen aromihumala. Väri on vaalea, 10 EBC. Katkerot korkeat 70-75 IBU, joka usein runsaammalla rungolla varustetussa IPAssa on normimäärä, mutta tämä on hyvin vaalea ja kuivemmaksi käynyt belgi, joten tuntuma voi hyvin olla IPAa katkerampi. Oma pulloni olisi korkin perusteella pakattu marraskuussa 2019 eli vuoden verran jo viihtynyt pullossa, se voi olla jonkin verran pois aromipuolelta.
 
XXX Bitter
6% |  Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva


Kultainen tai kultaoranssi olut, jonka vaahto on mittava, kestävä ja tiheät pitsit lasin reunoille nypläävä. Kaunis ja peräti hehkeä on hän. Tuoksu on hieno. Siinä on erittäin voimakkaasti aromaattisia yrttejä, kukkaisuutta sekä hieman ruohoa ja sitruksisuuttakin. Humalointi on siis voimakas ja intensiivinen. Myöhemmät pyöräyttelyt irrottavat lasista myös sitruunaruohon ja limen aromeja. Ei niin perinteinen belgiblonde, sillä hiivan tuottamat aromit, joita niitäkin varmasti on, on nyt syrjäytetty miltei ylilyödyllä humalaisuudella. Suutuntuma on parhaaseen belgityyliin kepeä, raikas sekä runsaan hiilihappoinen. Katkero alkaa rakentumaan heti alkumaussa ja yltyy jo ennen nielaisua hekumalliseen voimakkuuteen. Nielaisun välittömässä läheisyydessä katkeruus väistyy ja päästää läpi myös humalien raikasta hedelmäisyyttä, kunnes taas jälkimaussa muuttuu yhä vaan yrttimäisemmäksi ja jää vain kuivakkana katkeruutena elämään pitkäksi aikaa. Katkera, raikas ja kuitenkin myös belgityylisen hedelmäinen. Hieno olut, mutta makupaletti isossa pullossa on jo aika extremeä. Aluksi maistelin ja totesin, että tämähän on paitsi erittäin hyvän makuista, mitä se on toki vielä pullon loppupuolellakin, mutta myös varsin helposti nautittavaa. Katkero kuitenkin minulla ainakin kumuloituu ja ison pullon loppupuolella jo toivoo että hieman pehmeyttäkin nousisi oluen hieman jo lämmettyäänkin mukaan, mutta sitä ei tule. Brutaali tykitys vaikuttaa jatkuvan hamaan tappiin asti. 
 
Tähän on kuitenkin yksi oiva lääke - tietenkin juusto! Rasvaista juustoa kunnon kuutiona maisteluun mukaan ja jopas pehmenee suutuntuma ja jälkimaun yrttimäinen katkero leikitteleekin kielellä nyt erilaisissa sävyissä. Oikein harmittaa, ettei nyt ole erityylisiä juustoja maisteltavaksi tämän kanssa, vaan joudun tyytymään leivän päälläkin hyvin toimivaan Valion Polar leppäsavuun. Tämän kanssa sopisikin varmasti ihan mikä tahansa juusto, kunhan vaan on riittävän rasvaista. Tylyä tykitystä humalapuolella, kuten oli jo XX Bitterissäkin. Tällainen olut voidaan tänä päivänä luokitella melkein uhanalaiseksi lajiksi, mutta onneksi näitäkin vielä joku tekee, vaikka ymmärrän kyllä senkin, että kyseessä voi olla kaupallinen itsemurha. Hieno olut ja minun makuuni, joskaan en ihan joka kerta tällaista räjähdystä suuhuni kaipaa vaan välillä maistuu rauhallisempi ja maltaisempikin tulkinta.