Maistossa Ruosniemen Piirimyyjä, Humanisti ja Koodari

0 kommenttia
 
Porin Ruosniemessä tyylikkäässä kivinavetassa operoiva Ruosniemen Panimo uudisti hiljattain graafisen ilmeensä ja lähetti sen siivittämänä kolme olutta blogistin maistettavaksi. Panimon etiketeistä tuttu "Ruosmarkku" on nyt saanut siirtyä sivuun ja tilalle on tullut hyvällä tyylitajulla piirrettyjä aitojen henkilöiden kasvoja. Vanhassa ilmeessä ei mielestäni ollut mitään erityistä vikaa, mutta kyllähän uusi ilme on raikkaampi ja varmasti pitkässä juoksussa toimivampi. Etenkin, kun panimo on kertonut satsaavansa myös vientiin.

Otin maistoon panimon lähettämät kolme olutta. Piirimyyjä on vanha tuttu, jonka arvioin ensikertaa vuonna 2013, mutta sen vahvuutta on nyt tiputettu 5,7% -> 5,2%. Koodari on myös vanha tuttu, mutta siitä en ole blogiin arviota kirjoittanut. Ostin sitä kyllä pullollisen panimon myymälästä helmikuussa vielä vanhalla ilmeellä ja vanhalla 5,7% vahvuudella. Maistoinkin ja totesin hyväksi. Nyt senkin vahvuus on tiputettu 5,2% tasolle - ja ihan ymmärrettävästi, koska olutta on kiva myydä kaupoissakin. Näytepaketin kolmas olut Humanisti on niin ikään vahvuudeltaan 5,2% ja kyseessä on tämän kevään uutuus eli ihan uusinta uutta. Maistellaanpa.

Piirimyyjä
5,2% | Humalana Cascade




Kirkkaanlainen, oranssihtava ja vaahdoltaan pitsikäs sekä kestävä. Hyvältä näyttää olut ja etikettikin! Tuoksu on kevyttä karamellisuutta ja cascaden klassista pehmeää sitrushedelmää täynnä. Hienoisia marjaisia vivahteita (käymisestä?) myös. Toimii, kuten on aina toiminut. Maku jatkaa samaa rataa. Pientä marjaisuutta, ehkä mansikkaakin, sitten maltaisuutta kevyellä karamellilla ja lopussa voimistuvaa katkerointia ja sitä Cascaden makoisaa sitruksisuutta. Raikkaasti tulee ja on tarpeeksi terävää. Panimon kehittynyt prosessi tulee esiin kirkkaina makuina ja siten, että pullossa ei ole juuri minkäänlaista hiivalaskeumaa, vaan sen voi rauhassa kaataa pohjia myöten. Hyvää!

Humanisti
5,2% | Mausteena Bergamottisose | Humalina: El Dorado, Magnum ja Mosaic



Panimon mukaan "Bergamot Pale Ale", koska mausteena on käytetty bergamottisosetta. Läpikuultava, oranssihtava ja keskiverrosti vaahtoava olut. Tuoksu lähtee jännän hedelmäisesti liikkeelle, siirtyen kuitenkin nopeasti keväisen niittykukkaisiin ja koivunlehtimäisiin tunnelmiin. Aika hillitty tuoksu loppujen lopuksi. Maku on myös melko hillitty, ei siis tuhannen voltin lailla iskevää intensiivisyyttä vaan hallittua tasapainoa kevyen maltaan makeuden, hedelmäisyyden ja lopussa nousevan yrttisyyden tai "lehtivihreän" kanssa. Jälkimaussa on eksoottisempaakin hedelmää ja Mosaicin mustaherukkapuskaakin, mutta sitäkin - aivan oikein - hillitysti. Bergamottia käytetään Earl Grey teen maustamiseen ja etikettikin sen Earl Greyn mainitsee, joten kai tuo noteeraamani "lehtivihreä" on sitten siitä peräisin. Katkeruutta ei ole kovin paljoa, mutta kuitenkin riittävästi. Ovatko humanistit sittenkin hieman tylsiä?

Koodari
5,2% | Humalina: Cascade, Columbus ja El Dorado



Kirkas, kultainen olut, jonka vaahto on valkea ja pitsikäs. Tuoksu on raikkaasti sitrushedelmäinen, kukkainen ja hieman vehreän humalapellettimäinen. Maku on raikas ja terävästi katkeroitu, mutta mallaspohja tasoittaa lopussa, eikä kitkerää sitrusjyystöä onneksi koeta. Hyvänmakuinen olut, mallaskin maistuu. Ihan kunnolla lagermainen pohja ja laatuasiat on kunnossa. Aiempi vahvempi versio oli ehkä hieman karamellisemmalla pohjalla tehty, mutta minusta tämä kevyempi ja vaaleampi nykyversio toimii nyt paremmin - hyvä raikkaus ja takapurenta!

Näistä kolmesta oma suosikkini on edelleen Piirimyyjä. Cascade se vaan toimii tuollaisen perinteisen mallaspohjan päällä. Varsinkin jos ja kun olut on laadukkaasti pantu. Humanisti jää hieman väliinputoajaksi, perushyvä olut, mutta ei sen enempää. Bergamotti jännänä kuriositeettina mukana, mutta viehätys ei omalla kohdallani kanna kertamaistoa pidemmälle. Koodari sen sijaan toimii omassa genressään hienosti. Kiitos Ruosniemen Panimolle näytteistä!

Triplasti tripeliä: De la Senne / Adelardus / Oud Berseel

0 kommenttia
 
Reittausblogin massiivinen tripel saaga eteni viime viikolla tilanteeseen 7/40 (seitsemän tripeliä neljästäkymmenestä maistettu) ja nyt niputetaan eka kymppi täyteen. Jos et tiedä mistä tässä kaikessa on kyse, niin lukaise tämä alustus.


De la Senne Jambe-De-Bois
8,0%, 49 IBU | Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva

Vallankumouksellista tripeliä uuden aallon belgipanimo de la Senneltä. Utuinen, kullankeltainen ja vaivatta vaahtoava olut. Tuoksu lyö lujaa pilsmäisen viljaisen maltaisuuden ja yrttisruohoisen humalaisuuden vasten kasvoja. Seuraavien nuuhkaisujen aikana vasta saa kiinni mausteisen belgihiivan estereistä. Olipa erikoinen tuoksu. Lagermaisen neutraalia maltaisuutta ja sitten kova ruohoisyrttinen isku suoraan feissiin. Belgihiiva seurailee siellä taustalla, mutta ei ota pääroolia. Maku on hyvä. Siinäkin maltaisuus on esillä vaalean viljavana ja voimakas humalointi tulee ruohoisena ja yrttimäisenä. Runko on sen verran ohut, että katkero puree lujaa ja jatkuu loputtomiin. Belgihiiva tuo kyllä mausteisuutta jälkimakuun, mutta ne hekumalliset kuivatut hedelmät ja se "tripelin taika" ovat kateissa. Ikään kuin hiiva olisi käynyt turhan neutraalisti, siitä ei ole mielestäni saatu parasta irti. Katkeroa on selvästi enemmän kuin tyylin kulmakivissä ja se toimii kieltämättä aika kivasti, mutta muu paletti ei nyt seuraa perässä. Hieman sellainen De Ranke XX Bitterin tyylinen tapaus - kovaa katkeroa, mutta hedelmät ja "se jokin" jäivät Brysseliin. Hiivan roolin pitäisi olla tripelissä korostuneempi.


Adelardus Belgian Tripel
9%, | Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva, mausteet

Kirkkaanlainen, oranssihtava ja vaahdoltaan yllättävänkin niukka. Tuoksu on hyvin hunajainen, kandisokerimainen ja raikkaasti kuivatun hedelmäinen - taas sitä monista tripeleistä tuttua päärynänkuorimaisuutta ja aprikoosia. Maku on raskaampi ja makeampi kuin tyylissä yleensä. Hunajaisuus on vahvasti pinnalla ja hedelmäisyys sekä loppua kohti voimistuvat mausteet siinä takana. En pysty yksilöimään mitä mausteita tähän on käytetty, mutta pientä korianterin kutittelua siellä ehkä on. Loppu kuivuu vahvuuden myötä hieman, mutta katkerointi on melko mitään sanomaton. Jää makeaksi ja hiilihappojakin voisi olla hieman enemmän. Tämä on toistaiseksi sieltä maistamieni tripelien häntäpäästä. Ei huono oluena, mutta ei tässä myöskään ole niitä tripelin hekumallisimpia piirteitä. Liian makea, se tarvittava iskevyys puuttuu.


Oud Berseel Bersalis Tripel
9,5% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, humala, hiiva, mausteita

Syvän kultainen, kirkas ja vaahdoltaan tiivis sekä pitsikäs. Tuoksu on raikas, korianterisen mausteinen, päärynäinen ja kuivahedelmäinen. Ehkä appelsiinikuoria myös. Käymisestereistä tulee myös pippurista mausteisuutta. Hyvä tuoksu, nyt on eväät olla tämän kolmen tripelin setin kirkkaasti paras. Ja maku toimii myös, joten tämän setin voittaja on tässä. Maku on kuiva, hedelmäinen, mausteinen ja iskevä, mutta kuitenkin taas niin taidokkaasti tehtynä, ettei alkoholi tule läpi. Alkuveto on raikkaan kuivahedelmäinen ja hieman korianterinen. Keskivaiheilla hieman hunajaista makeutta ja hiivan mausteisia käymisestereitä sekä rakentuvaa katkeroa. Loppuvedossa sitten kevyttä katkeruutta, alkoholin lämpöä ja selkeää appelsiininkuorimaisuutta. Eli veikkaisin tässäkin mausteina olevan ne tutut korianterit ja appelsiininkuoret, mutta ei ole vedetty överiksi. Hyvä terhakan hiilihappoinen ja keskitäyteläinen suutuntuma. Paljon vahvoja makuja, mutta hyvässä harmoniassa. Hyvä tripel ja näistä kolmesta omasta mielestäni se "tyylinmukaisin". 

Nyt on siis 10/40 maistettu ja suuntaviivat selkenevät. Seuraavaa omaa tripeliäni en tule maustamaan, mutta vehnämallasta mukaan tulee ja normaali taloussokeri vaihtuu panimosokeriin eli dekstroosiin. Omassani huomaan nyt myös parin lisäviikon jälkeen mausteisuuden lisääntyneen, tai pikemminkin makeuden hieman väistyneen ja mausteisuuden pääsevän paremmin esiin. Kypsytystä näin vahva olut varmasti tarvitseekin. Hiilihapotkin ovat vielä ehkä inasen lisääntyneet ja siten suutuntuma parantunut. Mieluummin omaa tripeliäni hörpin kuin esim. tuota Adelardusta, joten kyllä se monessakin mielessä onnistunut on.

Olutarvio: Hangaround & Nobody Brewing Håller Din Tunkken

0 kommenttia
 

Håller Din Tunkken

Panimo: Hangaround & Nobody Brewing (Pantu Lohjan UG Breweryllä)
Oluttyyli: India Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 5,3%
Saatavuus: Kaupat (Arvioitu pullo saatu panimolta)

Hangaround & Nobody Brewing on kahden jyväskyläläisen kotiolutharrastajan perustama kiertolaispanimo, joka valmistaa oluensa Lohjalla UG Breweryssä. Viime marraskuussa arvioin kotona tehdyn protoversion tästä Brown IPAksi kuvaillusta oluesta ja totesin sen vallan hyväksi. Siitä oluesta kehittyi sitten kaverien ensimmäinen kaupallinen keitto, jota tässä nyt sitten olisi tarkoitus ruveta maistelemaan. Protoversion vahvuus oli 5,8%, mutta nyt kauppamyynti on mahdollistettu tiputtamalla siitä hieman pois. Protoversion arviossa on täysi reseptiikka nähtävillä. En sitten osaa sanoa onko sitä muutettu tähän kaupalliseen versioon.



Läpikuultava, kauniisti syvän kuparinen ja vaahdoltaan tiivis ja tiheäkuplainen. Vaahdon sai rakentaa melko reippaalla suoralla kaadolla, joten happoja ei ainakaan liikaa vaikuta olevan. Tuoksu on hieno - karamellimainen, leipäinen ja aavistuksen paahteinen mallas on aluksi etualalla ja jenkkihumalat nousevat sitrusmaisina sekä aavistuksen pihkaisina takaa siihen rinnalle. Kotiversio on ainakin arvioni perusteella ollut intensiivisemmän humalainen, mutta tällä lienee ikääkin nyt jo sitä enemmän. Maku on old-schoolimpaa IPAa hyvällä tyylitajulla - katkero iskee heti alussa kovaa ja jatkuu pitkälle jälkimakuun asti, mutta karamellimaltaista runkoakin löytyy. Hedelmät pääsevät tuoksua paremmin esiin ja pihkaisen havuinen jälkiveto on toffeemaiseksi muuttuvan maltaan kanssa oivallinen pari. Ei mene ohueksi sitrusjyystöksi tämä. Hiilihappojakin on sopivasti, vaikka vaahtoa alussa joutuikin rakentamaan. Tämä on koeversiota juotavampi tapaus kepeämmän ja vähemmän makean runkonsa ansiosta. Samat maut tästä kuitenkin löytyy, joten skaalaus on onnistunut ja niin on toteutuskin - ei laatuongelmia. Riittävästä katkeroinnista taas erityiskiitokset. Tämä taisi olla ensimmäinen UG Breweryllä tehty olut, jota pääsin maistamaan.

Yhteenveto

Tasapainoinen vanhan liiton karamelli-IPA

Olutarvio: Mathildedal Böömi

0 kommenttia
 

Böömi

Panimo: Mathildedalin Kyläpanimo
Oluttyyli: Pils
Alkoholipitoisuus: 5,2%
Saatavuus: Kaupat (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma, 4,90€/0,33l)

Kirjoitin viime viikolla Bryggeri Golden Pilseneriä arvioidessa, että viime elokuisen Pilsner Urquell vierailun jälkeen tämän tyylilajin oluet ovat olleet erityisen kiinnostavia. Siksipä suhailin Ruokapuoti Lumoon heti kun kuulin sinne laskeutuneen Mathildedalin Kyläpanimon uutta Böömi Pilsiä. Olut on valmistettu keittomäskäyksellä Urquellin tapaan, se on suodattamaton ja humaloitu Saazilla sekä Kazbekilla. Speksit ovat siis kunnossa. 



Kaunis syvän kultainen, hennon utuinen ja vitivalkoisesti vaahtoava olut. Tuoksu tarjoilee puhtaan mallaspedin ja raikkaan aromaattista kukkaista sekä Saazin sitrusmaista humalointia. Aavistus ruohoisuutta myös. Mallas tulee kauniisti esiin. Käyminen on onnistunut!  Maku on aluksi pehmeä ja hieman makean maltainen. Keittomäskäys on tehnyt olueen hyvän rungon - tässä on sitä tiettyä syvyyttä. Keskivaiheilla humala tulee kehiin taas hedelmäisesti ja kesäisen niittymäisin tyypillisen tsekkipilsin aromein. Ei diasetyyliä. Jälkivedossa on katkeroa riittävän purevasti, mutta sellainen tietty suodattamattoman oluen pehmeys ja pieni makeus pysyy mukana vielä jälkimaussakin - tämäkin kuuluu tyyliin. Perhana, ovatpa tehneet kerrassaan hyvän pilsin!

Yhteenveto

Taidokkaasti toteutettu aidon tsekkityylinen pils.

Olutarvio: Rocking Bear Brewers Viikkari NEIPA

0 kommenttia
 

Viikkari NEIPA

Panimo: Rocking Bear Brewers, Pori
Oluttyyli: New England IPA
Alkoholipitoisuus: 5,5%
Saatavuus: Alko (4,74€ / 0,5l)

Maistossa porilaispanimon kevään uutuus Viikkari NEIPA, joka onkin spekseiltään varsin mielenkiintoinen tapaus. Oluessa on ohramaltaan, veden, humalan ja hiivan lisäksi käytetty vehnämallasta, kauraa, laktoosia, ananasta ja passionhedelmää. Humalina toimivat Centennial, Amarillo ja Idaho #7. Etiketin mukaan tämä on kolminkertaisesti kuivahumaloitu, maltillisen katkeroitu ja laktoosista pehmeyttä ja makeutta saava. Katkeruudesta kertovia EBU-yksiköitä on maltilliset 25. Kunnon mehua siis tarjolla?



Läpinäkymättömän samea, oranssihtava ja vaahdoltaan vitivalkoinen. Tuoksussa on havuista ja pellettimäistä humalaa sekä tropiikin hedelmiä, mutta kuitenkin tuo terävämpi humalapuoli edellä. Maku on myös heti alusta alkaen karkean kovasti katkeroinen ja hedelmäisyys jää tuon havuisen, osin mentholimaisenkin vyöryn alle. Jännästi se kuitenkin pehmenee loppua kohti. Etiketin mainostamat maltilliset katkerot ovat kyllä pullossa vaihtuneet aika rajunkin voimakkaiksi, vaikka IBU-lukema alhainen onkin. Makeus ja hedelmäisyys pääsevät paremmin esiin vasta jälkimaussa. Olut on hieman hiivainen, joten voisiko se myös voimistaa katkeroaistimusta? Joka tapauksessa tämä on mielestäni ylipäätään liian karkeasti katkeroinen, eikä vain tähän tyylilajiin peilattuna. Ikään kuin katkero ei olisi puhdasta vaan siinä on jotain mausteista purentaa mukana. Joka tapauksessa se vie nautittavuuden mennessään ja ilman nautittavuutta ei olut ole oikein mitään. Ei ehkä tarkoitetussa kunnossa?

Yhteenveto

Karkeasti katkeroinen

Triplasti tripleliä: Wilderen Kanunnik / Leffe Triple / Corsendonk Gold Tripel

2 kommenttia
 
"Olipa kerran raumalainen blogisti, joka kotipanimossaan keitti belgityylisen vahvan alen, tarkemmin sanottuna Tripelin. Tripelistä tuli varsin hyvää. Blogisti eksyi internetiin ja vahingossa tilasi neljäkymmentä - siis neljävitunkymmentä - aitoa belgitripeliä oman kotioluensa verrokiksi. Kukaan ei pysty tarkalleen sanomaan, missä vaiheessa järki ja kohtuus karkasi koko touhusta, mutta nyt tilanne on siis kuvatun kaltainen."
Tripel-saaga siis jatkuu edelleen. Viime viikolla pääsin 4/40 tilanteeseen ja nyt testipenkissä on käynyt kolme tripeliä lisää. Jos et tiedä mistä on kyse, niin lukaise TÄMÄ.
 

Wilderen Kanunnik Tripel
8,2% | Ohra, vehnä, kaura, ruis, humala, mausteet, humala, kandisokeri, hiiva, vesi

Lasiin kaatuu melko kirkasta ja väriltään oranssihtavaa olutta, joka vaahtoaa villisti. Tuoksussa on selvästi korianteria ja witbiertyylistä appelsiininkuorimaisuutta. Taustalta esiin nousee kevyttä karamellisuutta ja aavistus lämpöä. Maussakin mausteet ovat pinnalla enemmän kuin tyylipuhtaassa tripelissä soisi olevan. Korianteri puskee lujaa ja tekee lopputuloksesta miltei inkiväärimäisen terävän. Kunnollisen tripelin hienostuneesta hedelmäisyydestä ei tässä ole tietoakaan, vaan mausteet valtaavat paletin. Mausteet tekevät oluesta kyllä omanlaisensa, mutta witbier kolmanteen potenssiin korotettuna ja alkoholin lämpöpotkulla ei nyt oikein tahdo toimia. Suutuntuma on runsaan hiilihappoinen ja kuohkea - olueen sopiva. Maku vaan ei oikein tahdo istua ainakaan siihen itseni tunnustamaan tripelmuottiin, vaan karkaa enemmän experimentaaliseen osastoon tai sinne witbierin maisemiin. 


Leffe Triple
8,5% | Vesi, ohramallas, sokeri, mausteet (appelsiininkuori ja korianterinsiemen), humala, hiiva

Ison panimon tripeliä seuraavaksi ja mukana luultavasti samat mausteet kuin edellisessäkin... Maistetaanpa onko mistään kotoisin. Kirkasta ja mukavan runsaasti vaahtoavaa tavaraa. Tuoksussa on hunajaisuutta, kuivattua hedelmäisyyttä ja mausteisuutta. Hunajaisuus on näistä vahvimpana esillä ja hedelmät sekä mausteet tulevat siinä taustalla. Edellinen oli ehkä samoilla mausteilla höystetty, mutta siinä korianterisuus varsinkin meni yli. Leffessä tätä ongelmaa ei ole, vaan mausteet sopivat sekaan hienosti. Korianteri ei oikeastaan edes nouse selkeänä esiin, vaan tuoksussa esiintyvä mausteisuus on vain "yleistä mausteisuutta". Maku on makeahko, hunajainen ja kuivatun hedelmäinen. Aprikoosia ja miksei vähäsen sokeroitua banaaniakin. Loppuvedossa yleisilme kuivuu mukavasti, alkoholi lämmittää hieman ja jälkimaussa on mausteisuutta. Ihan tyylikäs tripelihän tämä on. Vähän makeanpuoleinen, mutta kuitenkin ryhdikäs. Selvästi parempi ja ennen kaikkea tyylinmukaisempi kuin aiempi Kanunnik. Ehkä paras Leffe?



Corsendonk Gold Tripel
9,7% | Sisältää vehnä- ja ohramallasta

Tämä lienee toistaiseksi näistä tilaamistani tripeleistä vahvin. Kultaoranssi, täysin kirkas ja vaahdoltaan runsas. Kuvasta näkee hienosti miten Chimayn pikarin pohjassa oleva kaiverrus vapauttaa koko ajan oluesta hiilihappoa ja pitää vaahtoa yllä. Hieno lasi kerrassaan. Tuoksu on tässäkin hunajainen ja kuivahedelmäinen, mutta raikkaammin ja voimakkaammin kuin Leffessä. Vahvuus on myös ainakin tuoksussa erinomaisesti piilossa. Mausteisuuttakin on, nyt oletettavasti hiivan tuottamana. Maussa on hunajaisuutta ja aprikoosimaista kuivahedelmäisyyttä. Hyvin pitkälti Leffen kaltainen maku, mutta terävämmin ja voimakkaammin. Suutuntumakin on tässä pirtsakampi ja iskevämpi runsaiden hiilihappojen voimasta. Alkoholipitoisuus on sensaatiomaisesti täysin piilossa - kylmänä nautittuna nyt ainakin. Toki nielaisun jälkeen lämmittää mukavasti rintakehässä eli "voimaa" on. Mausteisuus on aika pehmeää ja hedelmien ja hunajan tai "kevyesti karamellisoituneen sokerin" miellyttävä maku on pinnalla. Tämä on näistä kolmesta paras ja muutenkin tyylissään todella pätevä suoritus. 

Tripeleistä on nyt 7/40 maistettu ja tämähän vaikuttaa aika sikasiistiltä harrastukselta. Hieno tyyli on kyseessä! Edelleen vehnän lisääminen omaan reseptiikkaani vaikuttaisi hyvältä idealta. Lisäsin omassa oluessani sokerin keittoon vähitellen siinä keiton loppupuolella. Aloin ripottelemaan sokeria kattilaan siinä vaiheessa kun keittoa oli noin 10 minuuttia jäljellä ja ripottelin pikkuhiljaa aina melkein keiton loppuun asti. Kerrallahan ei tuollaista määrää voi kattilaan jysäyttää, koska se valuu pohjaan ja palaa kiinni. Tätä sokerin lisäämisen ajankohtaa pitänee myös miettiä, koska omassani on vielä sellaista makeutta, joita ei näissä parhaissa tripeleissä (esim. tämä Corsendonk) ole. Keittoon lisätty sokeri on saattanut ehkä karamellisoitua liikaa? En osaa sanoa, mutta se on yksi asia, joka vaatii lisätutkimuksia. 

Olutarvio: Bryggeri Helsinki Golden Pilsener

0 kommenttia
 

Golden Pilsener

Panimo: Bryggeri Helsinki
Oluttyyli: Pils
Alkoholipitoisuus: 5,2%
Saatavuus: Kaupat (Ostopaikka: Citymarket Rauma)

Aina luotettavan helsinkiläispanimon tsekkityylinen pils löytyi paikallisesta marketista. Tsekkityyliset ja saaz-humaloidut ovat kiinnostaneet erityisesti viime elokuisen Pilsner Urquell vierailun jälkeen, joten luonnollisesti poimin pullon ostoskoriin. Tämä lienee sama olut kuin aiemmin panimon valikoimiin kuulunut SaazPilsner, jonka etiketin värimaailma ja muutkin speksit täsmäävät tähän. Maltaina Pilsner ja Vienna. Humalina Magnum ja Saaz. Katkeroa 34 IBU.


Syvän kultainen, kirkas, mutta vaahdoltaan suoralla kaadollakin melko niukka olut. Vaahtoa kyllä kertyy, mutta se myös laskee nopeasti. Tuoksussa on leipäistä maltaisuutta, kevyttä diasetyyliä, Saazin kukkaista sitruksisuutta ja hieman ruohoisuutta. Kunnon pilsin tuoksu! Maku on terävä ja hyvärunkoinen. Mallaspohja on viljaisa ja leipäinen ja suutuntuma diasetyylisen liukas. Katkeroa kertyy varsin napakasti ja se on miellyttävän pitkäkestoista. Aromit ovat lähinnä kukkaisia ja ruohoisia, kuten tyyliin kuuluu. Miellyttävää juotavaa. Selkeää Urquell vibaa, mutta tässä runsaampi mallaspohja ja 5,2% vahvuus tekevät tuon miellyttävän suutuntuman runsauden. Urquellissa on vain 4,4%, mutta kolminkertainen keittomäskäys tekee tuon saman efektin. Suodattamattomana olisi varmasti vielä pykälän verran herkumpaa.

Yhteenveto

Laadukas ja maukas pils

Triplasti tripeliä: St. Idesbald / Witkap Pater / Ename

1 kommenttia
 
Kuten viime viikolla kirjoitin, niin tämä kevät ja kesä on tripelien aikaa:
"Olipa kerran raumalainen blogisti, joka kotipanimossaan keitti belgityylisen vahvan alen, tarkemmin sanottuna Tripelin. Tripelistä tuli varsin hyvää. Blogisti eksyi internetiin ja vahingossa tilasi neljäkymmentä - siis neljävitunkymmentä - aitoa belgitripeliä oman kotioluensa verrokiksi. Kukaan ei pysty tarkalleen sanomaan, missä vaiheessa järki ja kohtuus karkasi koko touhusta, mutta nyt tilanne on siis kuvatun kaltainen."
Viime viikolla siis vertasin omaa tripeliäni Tongerlo Prior Tripeliin ja sain sellaisen kuvan, että oma tripelini oli maltaisempi ja matalammasta hiilihappotasosta johtuen suutuntumaltaan huonompi. Silloin kyseessä oli rinnakkainvertailu, mutta nyt olen maistellut kolme belgitripeliä lisää ihan yksinään. Etsin tyylin ydintä ja samalla pohdin miten voisin omaa reseptiäni kehittää. 

Oma reseptiikkani (tähän jälkikäymissokeria 5g/litra): 

Aitojen belgitripeleiden raaka-aineita olen tutkinut etikettien ainesosaluetteloista, joten jatkossa otsakkeiden alta löytyy ne mitä etiketeissä on mainittu.


St Idesbald Triple
9% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva.

Ei aivan oljenkeltainen vaan enemmän oranssihtavan värinen. Tuoksu erittäin raikas, hieman omenainen ja runsaan kuivahedelmäinen. Mausteisuuttakin löytyy ja aivan läheltä nuuhkaistuna myös hieman lämpöä. Maku on myös varsin maukasta perustripeliä. Kuivatun aprikoosimaiset, päärynäiset ja jopa sokeroidun banaanimaiset hedelmät tulevat raikkaina ja loppu on kuiva sekä mausteinen. Aavistuksen lämminkin. Omaani verrattuna tämä on taas kovempi suutuntumaltaan ja hiilihappoisuudeltaan - tämä on raikkaampi. Hyvä tripel, jossa alkoholi varsin mallikkaasti piilossa. 


Witkap Pater Tripel
7,5% | Ohramallas, maissi, vesi, humala, hiiva

Maissi taitaa olla hieman eksoottisempi ainesosa tripeleissä. Ei ole aivan oljenkeltainen tämäkään, ennemmin syvän kultainen. Vaahto on komea ja tiivis. Näyttävä olut! Tuoksu on hieman sokerinen, hunajainen, kuivahedelmäinen ja aavistuksen mausteinen. Maku on myös pehmeämmän ja maltaisemman tuntuinen kuin tripeleissä yleensä. "Maltillinen" 7,5% vahvuus vaikuttanee. Hedelmäisyyttä on raikkaasti ja jopa hieman sitrusvetoisesti. Tämä on hieman makealta maultaan toistaiseksi lähimpänä omaa tripeliäni ja suutuntumakin on pehmeine hiilihappoineen hieman siihen suuntaan kallellaan. Hyvän makuinen olut, mutta ei yllä oikein kunnollisen tripelin iskevyyteen, vaan tuntuu enemmänkin hyvältä belgiblondelta. Tämä on sellainen harmiton olut - tripelissä pitäisi olla hieman vaaran tuntuakin. Maut ja suutuntuma ovat kuitenkin aika samanlaiset kuin omassanikin, mutta jälkihehku ja mausteinen puraisu jäävät pois. 


Ename Tripel 
8,5% | ei ainesosaluetteloa

Kultainen väri ja kaunis vaahto. Tuoksu on hyvin hunajainen, omenankuorimainen sekä maltainen. Ei juuri mausteisuutta ja mallaskin tuoksuu - selvästi siis aiemmista tripeleistä poikkeava tuoksu, vaikka toki samojakin piirteitä on. Maku on hieman makea, täyteläisen maltainen, hunajainen ja omenainen. Loppuvedossa tulee tasapainottavasti katkeruutta ja sitä myöden mausteisuutta sekä kuivuuttakin. Jälkimaku on edelleen jännästi hunajainen. Hyvä olut tämäkin on. Täyteläisempi kuin aiemmat, eikä niin hienostuneen hedelmäinen. 

Se olisi sitten 4/40 maistettu ja matka jatkuu. Yleiskuva omaan tripeliini peilaten on edelleen se, että suutuntumaa kun parantaisi selvästi runsaammalla jälkikäymissokerilla ja ehkä pienellä määrällä vehnämallasta, niin maut olisivat muuten varsin hyvin kohdillaan. Käyttämäni taloussokerin voisi myös ehkä vaihtaa panimosokeriin.

Olutarvio: Laitilan Kölssi

0 kommenttia
 

Kölssi

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Laitila
Oluttyyli: Kölsch
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Kaupat (arvioitu tölkki saatu panimolta)

Laitilan Kölssiä on pari viikkoa jo voinut löytää kauppojen hyllyiltä. Kyse on tauon jälkeen tuotantoon palautetusta oluesta, joka aiemmin tunnettiin nimellä Kievari Kölssi. Olut on Kölsch-tyyppinen pintahiivaolut, jota täytyy Suomessa kutsua vaikka kölssiksi, koska "Kölsch" on EU-alueella nimisuojattu ja sitä saa valmistaa vain Kölnin alueella. Tästä nähtiin Suomessakin helmikuun alussa jännä episodi, jossa Alkon pienpanimo-oluiden joukkoon tullut Vakka-Suomen Panimon Prykmestar Kölschbier vedettiin heti myyntiin tulemisen jälkeen hyllyiltä pois ja nyt se hiljattain vasta palasi uudella etiketillä Prykmestar German Ale nimisenä. Muutama onnekas ehti oluen kuitenkin ostaa heti tuoreeltaan ja omistaa nyt keräilyharvinaisuuksiin lukeutuvan etiketin.

Mutta nyt siis Laitilan Kölssin pariin. Maltaina tässä ohramallasta (Pilsner) ja vehnämallasta. Humalina Magnum ja Perle. Kölsch on siis tyyliltään pintahiivaolut eli ale, joten hiivan käymisaromeista tulee tyypillisesti tässä tyylissä se suurin ero perinteiseen vaaleaan lageriin.



Kirkas, kullankeltainen olut, joka vaahtoaa asiaankuuluvasti. Tuoksu on varsin mieto, mutta puhdas ja raikas. Siinä on kevyesti hedelmäisyyttä, mutta kuitenkin lagerin tyylinen puhtaan maltainen ja hieman hunajainenkin pohjavire. Maku on myös maltaisuudeltaan lagermainen, tuoden mieleen mainion Kukko Hellesin, mutta tässä Kölssissä on kuitenkin Hellesiä hedelmäisempi ja hunajaisempi tatsi. Katkeruus on kevyttä ja jälkimaussa on hieman yrttistä karheutta. Miellyttävän makuinen olut - tavallaan hyvin simppeli, olematta kuitenkaan turhan simppeli. Täytyy kesällä maistella Hellesin kanssa tätä uudelleen ja katsoa kummasta se tissutteluolut muodostuu, vai muodostuuko jopa molemmista.

Yhteenveto

Tasapainoinen ja helposti nautittava olut

Maistelussa Tongerlo Prior Tripel (vs Reittausblogi Tripel)

2 kommenttia
 
Olipa kerran raumalainen blogisti, joka kotipanimossaan keitti belgityylisen vahvan alen, tarkemmin sanottuna Tripelin. Tripelistä tuli varsin hyvää. Blogisti eksyi internetiin ja vahingossa tilasi neljäkymmentä - siis neljävitunkymmentä - aitoa belgitripeliä oman kotioluensa verrokiksi. Kukaan ei pysty tarkalleen sanomaan, missä vaiheessa järki ja kohtuus karkasi koko touhusta, mutta nyt tilanne on siis kuvatun kaltainen.

Lähdetäänpä siis maistelemaan, eihän niitä niin montaa ole. Ensimmäisenä belgitripelinä kehiin otetaan sattumanvaraisesti Haacht panimon Tongerlo Prior. Tongerlossa on 9% vahvuutta ja se on aitoon belgityyliin pullossa jälkikäytetty. Etiketti paljastaa, että ohramaltaan lisäksi olut sisältää vehnämallastakin. Sokerista ei ole mainintaa, mutta tyypillisesti sitäkin tyylissä käytetään. Varsinaista ainesosaluetteloa etiketti ei tarjoa, vaan maltaat löytyvät ns. "varoitusteksteistä". Etiketti kertoo myös pullotuspäivän, joka on 24.11.2017.

Oma tripelini on valmistettu belgialaisen Castlen mallastamista maltaista, joita ovat Chateau Pilsner 6 Row ja Chateau Cara Clair. Lisänä ihan perinteistä taloussokeria. Humalana tyylin peruslajike Styrian Goldings ja hiivana Mangrove Jack M31 Belgian Tripel. Pullokäymisen jälkeen vahvuutta on noin 8,8-9,0%. Reseptin pyrkimyksenä valmistaa perinteinen tripel, jossa pääpiirteet tulevat hiivan käymisestä. Eikä mitään kikkailua.

Lähdetäänpäs siis vertailemaan miten raumalainen tripel pärjäilee belgitripelin rinnalla.

Reseptiikkani kuvana: 






Sitten Tongerloa lasiin. Kirkasta tavaraa, joka vaahtoaa isosti ja kauniisti. Omassani on tässä selkeä parannuskohta, sillä vaahtoa ei muodostu ollenkaan samalla tavalla. Maltilliset 5g/litra jälkikäymissokeria taitaa olla liian vähän. Pullotuksesta on nyt vajaat kolme viikkoa (vs Tongerlon yli 5kk), joten ehkä tavara kehittyy vielä. Tongerlon tuoksu on selvästi mausteisempi ja terävämpi kuin omatekoisessa. Aidossa belgissä pippurinen ja yrttinen mausteisuus on enemmän pinnalla kuin hedelmäisyys, joka taas kotitekoisessa verrokissa korostuu - tässä on siis aidon hienostunut mausteisuus ja iskevä raikkaus vastaan kotitekoisen pehmeämpi appelsiinimainen hedelmäisyys ja runsaampi maltaisuus. 

Reittausblogi Tripel
Tongerlossa ei maltaisuus juuri pääse maussakaan esiin, mutta omassa tripelissäni se on jännän viljaista. Tällainen oli ehkä mielessä, kun Panimonurkan sivuilta valitsin tähän reseptiin nimenomaan 6-rivisen ohramaltaan. Tongerlon tuntuma on kovempi, mutta samalla raikkaampi. Hedelmää, mallasta ja aromipuolen humalaa on vähemmän, mutta mausteisuutta ja hiilihappoisemman sekä kuohkeamman suutuntuman myötä sitä aitoa belgityylisyyttä löytyy enemmän. Vehnämallas (vaahdon ja suutuntuman vuoksi) ja reiluhko lisäys jälkikäymissokereihin voisi siis parantaa omaa oluttani vielä entisestään. Omani on myös hyvän makuinen, mutta kyllä aito belgityyli vaatisi suutuntumaan lisää kuohkeutta ja keveyttä. Ei se liian makeaa tai täyteläistäkään ole, mutta hiilihappoisuutta saisi olla parikin pykälää enemmän. Mangrove Jackin M31 hiiva on tehnyt kyllä kaunista päärynäisen ja aprikoosimaisen kuivahedelmäistä jälkeä ja aromihumalaakin on varsinkin näin tuoreeltaan selvästi verrokkia enemmän. Tongerlo on hyvä esimerkki tyylistään, mutta itselleni tyylin parhaat tarjoavat kokonaisvaltaisempaa elämystä. Tongerlo painottuu liikaa mausteisuuteen ja kuivuuteen.

Antoisa maistelu. Melko suuri ero oluiden maussa, vaikka samojakin piirteitä löytyy - toisessa vaan korostuu eri asiat kuin toisessa. Vielä suurempi ero on kuitenkin suutuntumassa ja nimenomaan Tongerlon eduksi. Molemmissa on vahva alkoholipitoisuus erinomaisen hyvin piilossa ja ne ovat nautittavia oluita. M31, kuten Mangrove Jackin muutkin belgihiivat, vaikuttaa olevan erinomainen. Varmatoiminen ja aromeiltaan aidon belgityylinen hiiva. 

No juu, enää 39 verrokkia jäljellä ja koko kevät ja kesä ainakin aikaa. Tehään töitä ja mennään eteenpäin.

Olutarvio: Moortgat Duvel Tripel Hop Citra

0 kommenttia
 

Duvel Tripel Hop Citra

Panimo: Duvel Moortgat, Belgia
Oluttyyli: Belgityylinen vahva ale
Alkoholipitoisuus: 9,5%
Saatavuus: Alko (4,49€ / 0,33l)

Duvel on klassikko, kuten tammikuussa kirjoitin. Vuosittain tästä herkusta julkaistaan aina eri humalalajikkeella tuunattu modernisoitu versio, jossa jo entuudestaan varsin mukava 8,5% vahvuus nousee vielä pykälällä. Duvelin humalalajikkeet Saaz ja Styrian Golding pysyvät paikoillaan Tripel Hop versioissakin, mutta niiden lisäksi vahvasti aromipuoleen painottuen lisätään vielä kolmaskin lajike. Vuonna 2012 tuo lajike oli Citra, joka sitten vuonna 2016 äänestettiin kautta aikojen parhaaksi Tripel Hop versioksi ja sitä kautta vakituiseen tuotantoon. Nyt olut on tullut Alkon valikoimiin, josta nappasin sen maistoon. 


Kirkkaanlainen, vaalea ja vaahdoltaan tutun runsas olut. Tuoksu poikkeaa perusduvelista selvästi runsaamman hedelmäisenä, jopa passionhedelmäisen runsaana ja raikkaan sitrusmaisena. Tuoksussa on sama aromaattinen runsaus ja iskevyys kuin perusversiossakin, mutta nyt siis hedelmäisemmin. Erittäin lupaava tuoksu. Olut täyttää runsaan hiilihappoisena suun heti siemaisun jälkeen. Kuivaa, katkeraa, hedelmäistä... ja läpitunkevan alkoholimaista. Perusduvelin taika perustuu juuri siihen, että miellyttävän makuinen ja tasapainoinen olut, joka on erittäin vahva, ei maistu yhtään niin vahvalle - tämä maistuu ja liikaakin. Maku ei ole enää miellyttävä. Sama mausteinen iskevyys ja raikas suutuntuma löytyy, mutta alkoholinen loppuveto on liian lämmittävä ja vie nautittavuuden mennessään. Erinomainen tuoksu kääntyy maun puolella selvästi pettymyksen puolelle. Perusversio on maailmanluokan klassikko, mutta moderni tuunaus näemmä tusinakamaa, valitettavasti.

Yhteenveto

Tuunattu Duvel ei yllä klassikkotasolle

Olutarvio: Maku New Zealand Lager

0 kommenttia
 

Maku New Zealand Lager

Panimo: Maku Brewing, Tuusula
Oluttyyli: Lager
Alkoholipitoisuus: 5,4%
Saatavuus: Kaupat (Arvioitu tölkki saatu panimolta)

Tuusulalaisen Maku Brewingin kevään uutuuksiin uudistetun erinomaisen Amber Alen ja Session IPAn lisäksi lukeutuu myös New Zealand Lager. Tämä ei ole varsinainen uutuus, sillä panimolla on ollut viime vuonna Alkossa saman niminen olut, mutta 5,6% vahvana. Vahvuus on nyt tiputettu 5,4% tasolle, koska olutta on kiva myydä ihan normaaleissa kaupoissakin. New Zealand nimessä kertoo sen, että humalat ovat kaikki siltä suunnalta. Näitä hieman eksoottisempia mukana olevia lajikkeita ovat Green Bullet, Wakatu, Kohatu ja Pacifica. Ilmoitetut EBU-yksiköt 44.


Utuinen, kultanoranssi ja pitsikkään vaahtokukkansa ansiosta näyttävä olut. Tuoksussa on raikasta hedelmää jännän lime- ja kiivimäisesti sekä passionhedelmäisesti. Humala tulee esiin myös ruohoisuutena, joka sopii hyvin joukkoon. Selvästi jenkkihumaloidusta poikkeava tuoksu. Maku on todella hyvä - viljaisen lagerpohjan alta nousee esiin aromaattisen hedelmäisiä makuja, jotka painottuvat sitruksen sijaan erilaisiin tropiikin hedelmiin ja pieneen kiivimäiseen kirpeyteen. Lopussa ruohoisuutta ja hyvä pitkäkestoinen katkeruus. Tuore ja runsaan aromaattinen sekä selvästi normista poikkeava humalointi yhdessä kuohkean ja juuri sopivasti hiilihapotetun suutuntuman kanssa tekevät oluesta erittäin nautinnollisen. Jos ja kun taso pysyy yllä, niin päätynee kevään koittaessa helposti ostoskoriinkin.

Yhteenveto

Erilaisesti hedelmäinen lager

Kotiolutta: Susiturkki Brewing Süsiturkki Black IPA

0 kommenttia
 
Susiturkki Brewing on kolmen pääkaupunkiseutulaisen herrasmiehen panokollektiivi. Porukkaan kuuluu Jussi ja Ari Helsingistä ja Pekka Espoosta. Näistä viimeiseksi mainittu tekee myös musiikkia taiteilijanimellä Hannu Raivonen. Reittausblogin facebookia seuraavat ovat saattaneet törmätä aiemmin jakamaani Hannu Raivosen biisiin "Pussimäskäyksen lyhyt oppimäärä". Kuten biisistäkin käy ilmi, niin kavereiden harrastus on lähtenyt liikkeelle Reittausblogin pussimäskäysohjeilla. Nyt sitten maistoon on lähetetty Black IPA Süsiturkki, johon on lähdetty koittamaan tässä Nurmisen Stoutissa hyvin toiminutta paahtomaltaiden kylmäuuttamista.
Resepti (klikkaa isoksi)

Süsiturkki
Black IPA, 6%, 60 IBU

Maltaat: Viking Pilsner, Simpsons Munich, Simpsons Crystal Light, Simpsons Golden Promise (Pale Ale), Simpsons Chocolate Malt (kylmäuutettuna)
Humalat: Amarillo, Simcoe
Hiiva: US-05
"Pohjana oluessa oli Brewdogin katalogin #140 Black Eye Joe, mutta reseptiä muokattiin vähän. Esim. suklaamallasta vaikutti alkuperäisessä reseptissä olevan virheellisen pieni määrä. Tuossa reseptissämme on alussa noita vedensäätöhommia (joissa olen amatööri). Oli tarkoitus muokata vettä niin, että siinä on tasapainoinen sulfaatti-kloridi-suhde, jonka ei pitäisi liikaa korostaa katkeruutta. Luin jostain, että tummien maltaiden kanssa näin olisi parempi. Mäskin pH-arvoa säädettiin maitohapolla Brewer's friendin laskurin arvion perusteella. Suklaamallas kylmäuutettiin yön yli ja uute laitettiin sekaan mäskäyksen jälkeen. Osaan satsista sekoitettiin vielä ennen pullotusta kupillinen vaaleanpaahtoista kahvia (9litraan ~13g purua), ja sulle lähetyssä pullossa on kahvia mukana. Sitä tosin taitaa olla vain nimeksi."



Tumman punaruskea, valoa vasten läpikuultava olut, jonka vaahto on tiivis ja jättää kauniit pitsikuviot lasin reunoille. Tuoksu on hurmaavan sitrushumalainen - aromikkuus nousee raikkaasti lasista ja olutta voisi hyvinkin luulla perinteiseksi vaaleaksi ipaksi, ellei tuoksussa olisi sivujuonteena hentoa lakritsaisuutta. Kahvia en tuoksusta niinkään erota, mutta maun loppupuolella se tulee esiin. Muuten makukin on tuoksun kaltainen - perinteiseen tapaan sitrushedelmäisen humaloitu, rungoltaan enemmän vaalean maltainen kuin paahteinen. Vaikka lopussa siis suolaisen lakritsainen ja kevyen kahvimainenkin vivahde esiin nouseekin. Laadultaan moitteeton olut ja reseptiikkakin toimii hienosti. Kaikki osa-alueet ovat tasapainossa. Katkeruuttakin on juuri sopivan purevasti, mutta ei niin paljoa, että loppu olisi ikävän kitkerää tuhkaisuutta, kuten monessa liian katkeroisessa tyylin edustajassa. Kylmäuutettu mustamallas toimii tässä tyylissä hienosti. Humalat pääsevät esiin ipamaiseen tyyliin, mutta lopussa saadaan myös sitä hienoista paahdetta kehiin. Samankaltainen efekti oli siinä Nurmisen Stoutissakin. Kahvin osuus jää tässä minulle mysteeriksi, sillä lopun vivahde voi yhtä hyvin olla maltaistakin peräisin. Laadukas ja maukas olut

Isot kiitokset tästä Susiturkki Brewingin kotipanokollektiiville - hienoa, että olen saanut toimia inspiraationa sekä oluen, että musiikin tekemiseen!

Loppuun vielä Hannu Raivonen ja "Pussimäskäyksen lyhyt oppimäärä":