Olutarvio: Beer Hunter's Mufloni Pale Ale

3 kommenttia
 

Mufloni Pale Ale

Panimo: Beer Hunter's, Suomi (Pori)
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma, 3,70€/0,33l)

Aiemmin ainoastaan pienenä panimoravintolana Porin Antinkadulla toiminut Beer Hunter's vuokrasi Sinebrychoffin entisen Karhupanimon viime vuoden lopulla. Karhupanimon tiloissa jauhaa nyt uusi pullotuskone ja näyttääkin siltä, että Muflonikanta alkaa vihdoin laajenemaan kunnolla muuallekin Suomeen. Aiemmin panimon pullotuotteet, jos niitä sattui löytämään, maksoivat helposti vitosen verran - pienessä panimoravintolassa pullotuskin hoidettiin hitaasti käsin ja kustannukset olivat sen mukaiset. Nyt uuden isomman panimon myötä pullojen hinnatkin ovat ilahduttavasti pudonneet maltillisemmalle tasolle. Tämä jo Rauman SOPP:ssa aiemmin erinomaisen maukkaaksi toteamani APA irtosi Ruokapuoti Lumosta nyt hintaan 3,70€. SOPP:ssa kirjoitettuun arvioon ei tarvinnut juurikaan kajota, maistuva olut pullostakin.


Kultaoranssi, utuinen olut, jonka päälle muodostuu muutaman sentin vahvuinen kestävä vaahtokukka. Tuoksu on eksoottisen hedelmäinen, greippinen, pisteliään havuinen ja kevyen karamellinen - sitrushedelmiä maltillisesti. Maussa kevyen karamellirungon päälle rakentuu voimakas greippisen hapan ja havuinen humalointi, joka on tuntuvan katkera, mutta maltillisesti aromaattinen. Toki tietty perussitruksisuus löytyy ja hieman kiivimäisesti pisteliästä tuntua myös. Suutuntuma on kevyehkö ja keskiverron hiilihappoinen. Mallikas suoritus tähän vahvuusluokkaan - hyvät katkerot!

Yhteenveto

Mallikas kotimainen APA!
ARVOSANA: 8

Olutarvio: Suomenlinnan Spithead Bitter

0 kommenttia
 

Spithead Bitter

Panimo: Suomenlinnan Panimo, Suomi (Helsinki)
Oluttyyli: Bitter
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Stockmann Turku, 3,19€/0,5l)

Viime viikolla löytyi Turun Stockmannilta lisää Suomenlinnan brittityylistä olutosaamista. Talvella Alkon jouluolutvalikoimaan kuulunut brittittyylinen Zander Winter Ale oli varsin vakuuttava esitys, joten en epäröinyt tarttua Spitheadiin kun kerrankin sellaisen kohtasin. Raumalla tätä olutta ei ole ainakaan toistaiseksi havaittu. Panimon kotisivut kertovat taustaa oluen takaa:

Lähtiessään Oolannin sotaan Suomen rannikolle, varustivat englantilaiset laivansa Spitheadin kaupungissa, eteläisessä Englannissa. Sotilaat vahvistivat taistelutahtoaan ja keräsivät rohkeutta siemailemalla suuria määriä bitter-olutta. Kyseistä olutta lastattiin myös laivojen muonavarastoon.


Upea kirkkaan kuparinen olut, jonka runsas vaahto on tiivis ja jättää paksua pitsiä lasin reunoille. Herkullisen näköinen tuoppi. Tuoksu on hyvin brittityylinen, kuten olettaa sopii - karamellimaista ja toffeista maltaisuutta sekä vienoa Goldingsin kukkaisuutta. Maussa katkero jyllää mukavasti ja lopun katkeroveto onkin greippinen ja pitkä. Maku on kokonaisuudessaan varsin suoraviivainen. Siinä on toffeista ja kevyen karamellista maltaisuutta, hienoisesti makeutta ja puumaista sekä tymäkän greippistä katkeroa. Yleisilme muodostuu melko kuivaksi ja katkeraksi. Suutuntuma on lähes keskitäyteläinen, varsin ryhdikäs ja keskiverron hiilihappoinen. Itse tykkäisin jos mukana olisi enemmän myös aromipuolta, nyt menee varsin kapea-alaiseksi katkerojyystöksi.

Yhteenveto

Melko kuiva ja hieman turhan yksiulotteinen bitter
ARVOSANA: 8-

Olvi aliarvioi suomalaista oluennauttijaa

19 kommenttia
 
Hesarin NYT-liitteessä julkaistussa jutussa pisti silmään Olvin markkinointijohtaja Olli Heikkilän kommentti:

"80–90 prosenttia kuluttajista ei pysty juomaan tuopillistakaan, jos olut on liian erikoista."

Ensinnäkin kommentti aliarvioi suomalaista oluenkuluttajaa rajusti. Samalla se paljastaa armottomalla tavalla Olvin viime vuotisten uutuusoluiden taustalla piilevän ajattelumallin ja sen, että Olvilla tuotekehittely on "ulkoistettu" markkinointiosaston käsiin. 

Samassa virkkeessä Heikkilä mainitsee myös (olutkilpailuiden mitaleista puhuttaessa): 

”Aiemmin mitalit saatiin siitä, että oluen laatu oli hyvää. Nykyään palkitaan erikoisuudesta, ja siinä ei perusoluella kannata kilpailla.

Nykyään olutkilpailuissa oluet palkitaan yleensä maun perusteella - ei suinkaan erikoisuuden. Maku, jos sellaista olisi, olisi tietysti erikoisuus Olvin tuotteissa.

Viime vuosina olemme saaneet "nauttia" Olvilta hyvinkin samanmakuisista uutuuksista kuten Harkko, Reino, Halko ja Tuntematon Sotilas. Pakkauksena on yleensä toiminut pinttikokoinen tölkki, koska sellaiseen pakattuna isotkin panimot ovat kehdanneet pyytää peruskurastaan roisia litrahintaa. Näistä törkein kusetus oli ja on edelleen Halko, joka on vain Olvi III erilaisessa tölkissä ja pienpanimo-oluen hinnalla.

"Tuntematon Sotilas on 4,5% täyteläinen vaalea lager-olut, jonka historiaa huokuva pakkausdesign ei jätä ketään kylmäksi." mainostaa Olvi.fi. Pakkausdesign on tietysti makuasia, mutta entä se olut? Myyttekö pakkausta vai olutta? Jättääkö olut kylmäksi? No totta vitussa. Tärkkelyskuraa ja pienpanimo-oluen hinnalla.

"OLVI Tuplapukki on Suomen vahvin olut". laukoo Olvi.fi. Ostakaa nyt hyvän tähden internet-yhteys sinne Iisalmeen tai tilatkaa edes jokin valtakunnallinen lehti. Tänä vuonna Helsinki Beer Festivalin jo toistamiseen voittanut ja samalla laajasti palstatilaa saanut Laitilan Imperiaali on tätä teidän viinalagerianne voimakkaampi, eikä sekään ole läheskään Suomen vahvin olut, joka oman tietoni mukaan on edelleen Malmgård Everfrost (16,1%).

Kyllä, tämä oli vain yhdestä satunnaisesta haastattelusta irroitettu kommentti, jonka perusteella ei nyt välttämättä kannata pelihousujaan repiä. Minuun tämä kuitenkin osui ja upposi - tajusin, etten nykyisen linjan jatkuessa tule ostamaan enää yhtään Olvin tuotetta.

Olli Heikkilä, olen vilpittömästi sitä mieltä, että sinun kannattaisi vierailla vaikka Suuret Oluet Pienet Panimot festivaaleilla. Aistia tunnelmaa ja olla osana sitä valtavaa yleisöstä huokuvaa intoa ja kokeilunhalua. Ota samalla koko markkinointitiimisi mukaan. Ehkä sitten voisimme joskus saada Olviltakin vielä ihan oikean uutuusoluen, emmekä pelkkää pakkausta.

Olutarvio: Sunny Republic Beach Blonde

0 kommenttia
 

Beach Blonde

Panimo: Sunny Republic, Englanti
Oluttyyli: Blond Ale
Alkoholipitoisuus: 4,4%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma, 3,90€/0,33l)

Raumalla on synkkä ja sateinen ilta, mutta blogitekstin luomisen avulla voin palata muistelmissa takaisin aurinkoisen juhannusaaton tunnelmiin. Siihen voitettuun Kimble mittelöön ja hieman huonossa kunnossa olevaan Baywatch-henkiseen olueen. Beach Blonden olisi pitännyt olla raikas ja katkera janonsammuttaja, jonka trooppisen hedelmäinen humalointi olisi hyväillyt kieltä. Mutta ei, kaikki ei varmasti ollut kuten on tarkoitettu, vaan olut oli päässyt jossain kohtaa pilaantumaan. Mikä ikävintä, minun pulloni ei ole suinkaan ollut ainoa lajissaan, vaan vastaavia raportteja on kuulunut myös Turun ja Lappeenrannan suunnalta. 

Kuva on otettu aurinkolasien läpi.


Kultainen, kirkas ja todella niukasti vaahtoava blondi. Tuoksussa on ikävästi vähintäänkin ruokaympyrän suosituksen verran vihannesta - sellaista karkeaa Laitilalaistyylistä. Lisäksi havuista humalointia. Luvatut tropiikin hedelmät pysyvät piilossa. Vaikuttaa olevan hieman pilalla. Maku on myös vihannesmainen, karkea ja yksioikoisen katkerohumaloitu - muistuttaa itseasiassa Kukko Pilsiä, mutta ei oikein yllä edes sen tasolle. Suutuntuma on kevyt ja vähähiilihappoinen - ei varmastikaan tarkoitetussa kuosissa. Pullon parasta ennen 04/2014.

Yhteenveto

Luultavasti pilalla
ARVOSANA: 6-

Olutarvio: Brewdog Fake Lager

2 kommenttia
 

Fake Lager

Panimo: Brewdog, Skotlanti
Oluttyyli: Pils (tsekkityylinen)
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma, 3,90€ / 0,33l)

Nuorten skottikaverusten pienenä startannut ja nopeasti jo huiman suosion saavuttanut "punkpanimo" nousi taas olutharrastajien huulille maitokauppavahvuisen uutuusoluen merkeissä. Uutuusolut on nimeltään Fake Lager ja tyyliltään bohemian pilsener, eli tsekkityylinen pils. Vahvuutta oluella on Suomen ja Norjan markkinoita ajatellen sopivat 4,7% - tämä tuskin on sattumaa. Oluen esikuvana on toiminut itseoikeutetusti se aito ja alkuperäinen Pilsner Urquell ja olutta jo maistaneena voin kertoa, että se myös hyvin pitkälti maistuu esikuvaltaan. Tällä kertaa ei ole siis lähdetty antamaan perinteiselle tyylille sitä "Brewdog käsittelyä", vaan nyt osoitetaan oikeasti kunnioitusta klassista tyyliä kohtaan. Tämä on hyvä olut ilman mitään turhaa kikkailua - ei mikään helppo homma, sillä monet ovat Urquellin kopioimisessa epäonnistuneet rajusti. Oluen julkistuksen yhteydessä Brewdogin baareissa järjestettiin hauska tempaus. Kaikki jotka toivat paikalle jonkin tölkin tai pullon "bulkkikuraa" ja mäiskäisivät sen "Crap Beer Inventoryyn", saivat ilmaiseksi half pintin Fake Lageria. Asiallinen meininki. Suomeen tuotu erä on mukavan tuoretta - parasta ennen on 22.5.2014, josta voi päätellä oluen pullotetun kuukausi sitten. Olut reitattiin juhannusaattona kasuaalisti "kekelasit" päässä.

 

Syvän kultainen, kirkkaanlainen ja mukavan runsaasti vaahtoava olut. Vaahto on suurikuplaista ja katoaa nopeasti oluen pinnalta. Tuoksu on tsekkityylinen, kuten luvattiinkin - siinä on runsaasti diasetyylistä maltaisuutta, sekä kukkaista ja hieman sitrussävyistäkin humalaa. Puhdas tuoksu, joka tuo enemmän kuin vähän Urquellin mieleen, muttei ehkä ole aivan niin raikas. Oikein maukas ja täyteläinen maku, jossa diasetyylinen, eli voinen maltaisuus on pinnalla. Lopussa tyyliinkuuluvan runsas raikkaan kukkainen, ruohoinen ja hieman kirpeän sitruksinen humalointi. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja keskiverron hiilihappoinen. Tyylinmukainen, puhdas ja suht raikaskin - omiaan kesän grilliruuille!

Yhteenveto

Onnistunut Urquell tribuutti!
ARVOSANA: 8+

Olutarvio: 3 Fonteinen Oude Geuze

4 kommenttia
 

3 Fonteinen Oude Geuze

Panimo: 3 Fonteinen, Belgia
Oluttyyli: Lambic (Gueuze)
Alkoholipitoisuus: 6,0%
Saatavuus: Olutravintolat, Ulkomailta

Juhannuksen kunniaksi kellarikäynniltäni mukaan tarttui 3 Fonteinen Oude Geuze. Olut on pullotettu tammikuussa 2012. Tämäkin gueuze on tehty yhdistämällä vuoden, kahden ja kolmen vuoden ikäistä lambicia. Lambic on pantu 60% ohramaltaasta, 40% vehnämaltaasta ja ikäännytetyillä humalilla - tietysti spontaanisti villihiivoilla käyttäen. Humalien annetaan vanheta, jotta niissä ei olisi enää aromia, vaan pelkkä katkeruus jäljellä.


Kultainen, hieman oranssihtava ja varsin sameahko olut, jonka kruunuksi nousee mittava vaahtokukka. Vaahto jättää isoa pitsikuviota lasin reunoille. Tuoksu on sanalla sanoen intensiivinen. Raikkaan hedelmäistä ja hapokasta valkoviinimäiseen tyyliin, mutta voimakkaammin. Tallimaisuutta, happamuutta ja tammipuuta löytyy myös, kuten asiaan kuuluu. Todella intensiivinen ja hyökkäävä tuoksu - ja sellainen on makukin. Ensipuraisu saa suun hieman mutruun ja melkein vesi nousee silmiin. Kitalakea ja kieltä supistaa intensiivisen hapokkuuden ja happamuuden voimasta. Tähän kuitenkin tottuu jo parin pienen hörpyn jälkeen ja sitten alkaakin lambicin taika nousta esiin. Sitrusmaista ja kirpeän omenaista hedelmäisyyttä, kuivaa tammea, tanniineja ja tallimaista happamuutta. Happamuus on Cantillonin vastaavaa voimakkaampaa, kuten hapokkuuskin. Erittäin raikasta ja mieltä ylentävää nautittavaa - henkäys oluen valmistuksen historiaa, taidetta. Suutuntumaltaan tämä on varsin kevyttä, kitalakeen tarttuvaa, hapokasta ja pisteliään hiilihappoista - tyylin normistoon sopivasti. Ei mitään pahaa sanottavaa, iskee lujaa.

Yhteenveto

Intensiivinen ja raikas gueuze!
ARVOSANA: 9

Reittaus-TV episodi 1: "Katsaus kaikkein pyhimpään"

9 kommenttia
 
Hyvää juhannusta! Käväisin tänään olutkellarilla ja hetken mielijohteesta kuvasin Reittaus-TV episodi ykkösen. Pätkässä pohditaan oluen ikäännyttämistä ja tutustutaan olutkellarin sisältöön. Kellarista tarttui juhannusjuomaksi mukaan 3 Fonteinen Oude Gueuze, joka on pullotettu tammikuussa 2012 - siitä lisää myöhemmin tekstimuotoisen olutarvion muodossa. 



Pistetään samalla pystyyn gallup, voit vastata joko kommentoimalla tähän alle tai sitten facebookin puolelle. Kysymys kuuluu, haluaisitko Reittausblogissa olevan enemmän videosisältöä? 

Aiemmin videojuttujen kuvaaminen ei ole ollut oikein mahdollista, sillä kolmilapsisessa perheessä ei ole nykyisessä kämpässä löytynyt sopivan rauhallista sopukkaa niiden tekemiseen. Tulevassa kodissa tällaista tilaa on, joten jatkossa videointikin onnistuisi helpommin.

Olutarvio: Chouffe Houblon Doppelen IPA Tripel

0 kommenttia
 

Chouffe Houblon Doppelen IPA Tripel

Panimo: Achouffe, Belgia
Oluttyyli: Double IPA
Alkoholipitoisuus: 9,0%
Saatavuus: Alko (8,99€ / 0,75l)

Juhannusjytky Chouffe Houblon Doppelen IPA Tripel on juuri auennut. Tällä kertaa jussia vietetään ihan kotioloissa, eikä missään mökillä tai edes meren rannalla kuten tapana on ollut. Tyttären nielurisat leikattiin keskiviikkona ja se tarkoittaa viikon lepoa kotioloissa jäätelöä nautiskellen. Olut on erinomaisen hyvää - vielä kahden vuoden ikäisenäkin. Ostin pullon keskiviikkona Turun Stockmannin Alkosta. Parasta ennen on 2014, eli pullo lienee parin vuoden ikäinen. Kaikki hyllyssä olevat pullot olivat saman ikäisiä. Ostin tätä kuusi pulloa keväällä 2010 kun tämä tuli Alkon valikoimiin. Tuolloin ajatuksena oli kellaroida pari pulloa, mutta yksikään kuudesta ei selvinnyt sen kesän yli - niin hyvästä oluesta on kyse. Koskaan aiemmin, eikä koskaan tuon tapauksen jälkeen ole päässyt käymään näin. Nyt voin kuitenkin tämän pullon turvin tavallaan kuitata tuon epäonnistuneet ikäännytyskokeilun ja kyllähän tämä tyylikkäästi ikääntynyt onkin. Tripelin piirteet ovat nyt enemmän pinnalla kuin aromaattinen DIPAmainen humalointi, vaikka katkerossa silti löytyykin. Tuoreen version maistamisesta, ja ylipäätään tämän oluen edellisestä maistamisesta on myös jo ainakin pari vuotta aikaa, sillä tämä ei ole kuulunut paikallisen Alkon valikoimiin, enkä sitä sinne ole alkanut erikseen tilailemaankaan - syystä tai toisesta. Nyt tuntuu siltä, että olisi ehkä pitänyt.


Kultainen, kirkas ja belgityyliin runsaasti vaahtoava olut. Vaahto kestää loputtomiin ja vielä hieman kauemminkin. Tuoksu on tällä pari vuotiaalla yksilöllä mukavan tripelmäinen - siinä on belgihiivaa, belgihedelmää tuoreine päärynänkuorineen ja kukkaista sekä runsaan ruohoista humalaa. Myös sitrusmaisen aromaattista meininkiä löytyy aivan tuoksun lopusta. Muistuttaa oikeastaan myös joitakin saisoneita. Erittäin hyvä ja tasapainoinen tuoksu, joskaan ei ollenkaan niin aromaattisen ja aggressiivisen humalainen kuin tuoreella - ainakin mikäli oikein muistan. Maku on aluksi pehmeän hedelmäinen, saisonmaisesti hieman pippurisen mausteinen ja belgihiivainen. Tasapainoista, pehmeää ja maistuvaa. Keskivaiheesta loppua kohti siirtyessä mukaan tulee myös voimakas katkerohumalointi, joka tuo ruohoisia, yrttisiä ja greippisiä sävyjä makuun mukaan. Katkeruus jatkuu pitkälle jälkimakuun, joka on enimmäkseen greippinen. Kyllä tässä potkua on edelleen, mutta yleisilme on tosiaankin enemmän saisonmainen. Herkullista. Suutuntuma on keskitäyteläinen, hieman jopa yli ja pirtsakan hiilihappoinen. Alkoholi on erinomaisesti piilossa. Todella hyvä olut näin hieman jo ikääntyneenäkin.

Yhteenveto

Parin vuoden ikäisenä enemmän saison tai tripel kuin tymäkkä belgi-DIPA.
ARVOSANA: 9

Olutarvio: Mikkeller Drink’in the Sun 13

7 kommenttia
 

Drink’in the Sun 13

Panimo: Mikkeller, Tanska
Oluttyyli: Vehnäale / vähäalkoholinen olut
Alkoholipitoisuus: 1,4%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo Rauma, 3,90€/0,33l)

Juhannushekumaa lähdetään tavoittelemaan Tanskan Macgyverin Drink'in the Sun kesäoluen uusimmalla painoksella. Olut on tyyliltään American Wheat Ale ja se on vain 1,4% vahvuinen. Varsinainen kesän janojuoma siis. Maistoin tämän oluen 2009 vuoden versiota aikanaan, se oli silloin 3,4% vahvuinen ja maistui varsin hyvin. Humalina on Amarillo ja Tettnanger.


Utuinen hailakan oranssi olut, joka vaahtoaa runsaasti. Vaahto jättää hajanaista pitsiä lasin reunoille laskiessaan. Tuoksu on hieman vehnäisen hapan, appelsiininen ja voimakkaasti sitrushedelmäisen humaloitu sekä hieman neulasmainen. Olut on hyvin kevytrunkoinen ja ymmärrettävästi myös aavistuksen vetinen, vaikka humalointi sitä yrittää hyvin peitelläkin. Maku on lähes pelkkää sitrushumalaa ja appelsiinia - lopussa esiin tulee vehnäistä happamuuttakin. Katkeruus on terävä, voimakas ja pitkäkestoinen. Varsinainen humalanektari ja sellaisena oiva vähäalkoholinen vaihtoehto humalahampaan kolotukseen.

Yhteenveto

Oluena 7, keveänä janojuomana 9!
ARVOSANA: 7

Maitokauppojen kuumimmat kesäuutuudet

4 kommenttia
 
Maitokauppojen puolelle on tässä alkukesän mittaan tipahdellut muutamia mielenkiintoisia oluita. Listaan tässä muutamat mielenkiintoiset bongaukset, jotka omalle kohdalleni on sattunut. Arvioitakin on luvassa sitten kun pullot korkkautuvat - niin kuin tapana on ollut.


Yllä olevan kuvan mukaisessa järjestyksessä ensimmäinen on Sunny Republicin Beach Blonde. Sunny Republic on brittiläinen vasta parin vuoden ikään ehtinyt käsityöläispanimo. Beach Blonde on lähialueen ohrasta valmistettu ja Uuden-Seelannin humalilla maustettu ale, jolla on vahvuutta 4,4%. Tämä on varsin mielenkiintoinen uutuus, sillä en ole panimon tuotteita aiemmin maistanut. Kotisivuillaan kertovat panimon olevan "kenties britannian modernein". Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo Rauma, 3,90€/0,33l

Seuraava kuvan olut tuleekin hieman tutummalta poppoolta, eli Brewdogilta. Fake Lager on heidän tulkintansa Bohemian Pilsneristä, eli Pilsner Urquellin ja muiden klassikoiden jäljillä luultavasti ollaan. Rohkenisin veikata humalaa käytetyn varsin reilusti, mutta tavoittaako olut esikuviensa kaltaisen tasapainon ja raikkauden? Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo Rauma, 3,90€/0,33l

Kolmantena on Mikkellerin 1,4% vahvuinen Drink'in the Sun 2013. Maistoin aikoinaan vuoden 2009 versiota, joka oli 3,4% vahvuinen, ja pidin siitä paljon. Oluen genre on edelleen sama, jenkkityylinen vehnäale, mutta vahvuus on tosiaan tippunut vielä pari pykälää alemmas. Oletettavissa on, että kyseessä on edelleen erittäin maukas vähäalkoholinen vaihtoehto. Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo Rauma, 3,90€/0,33l

Sitten päästäänkin jo kotimaisen panimo-osaamisen pariin, sillä neljäntenä kuvassa on Suomenlinnan Spithead Bitter. Tämä ei ole varsinainen uutuus Suomen olutkentässä, mutta maitokaupassa se tuli nyt ensimmäistä kertaa "omalla urallani" vastaan. Olen tykännyt Suomenlinnan aiemmista brittityylisistä ja samaa odotan tältäkin. Ostopaikka: Stockmann Turku, 3,19€/0,5l

Viimeisenä vielä Beer Hunter'sin Mufloni Pale Ale, jota maistelin jo Rauman SOPP:ssa toukokuussa. Tämä on nyt siellä Beer Hunter'sin uudessa isommassa Panimossa valmistettua tavaraa. Isomman keittokoon ja uuden pullotuskoneen myötä oluen hintakin on painunut mukavasti alaspäin aiempiin BH:n pullotteisiin verrattuna. Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo Rauma, 3,70€/0,33l.



Lisäksi löytyi tällainen trio norjalaiselta Lervigiltä. En ole aivan varma miten panimon nimi lausutaan, mutta vaikuttaa siltä, että näillä olisi mukava vetää ns. "lärvit". Kovasti jenkkityylisiltä vaikuttavat. Nämä ovat ensikosketukseni panimon tuotteisiin, joten siinä mielessä taas erityisen mielenkiintoisia - varsinkin, koska panimoa on kehuttu. Hoppy Joe ja Lucky Jack löytyivät Rauman Citymarketista hintaan 3,99€ ja Betty Brown Turun Stockmannilta hintaan 3,69€. Pullot ovat 0,33-litraisia.

Löytyykö näiden lisäksi vielä muita mainitsemisen arvoisia herkkuja, joita olutornitologit ovat bongailleet?

Alkon kesäoluet 2013: Gotlands Bryggeri Sleepy Bulldog Summer Pale Ale

0 kommenttia
 

Sleepy Bulldog Summer Pale Ale

Panimo: Gotlands Bryggeri, Ruotsi
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 5,0%
Saatavuus: Alkon kausiolut (3,50€ / 0,33l)

Toinen maistamani Alkon kesäolut tulee Ruotsin ensimmäiseltä "käsityöläispanimolta" Gotlands Bryggeriltä, jonka tätä nykyä omistaa isohko Spendrups. Olut on tällä viikolla Olutverkon viikon oluena. Tämä oli jännän hedelmäinen ja raikas APA, ei tajunnanräjäyttävä, mutta parempi kuin osasin odottaa. Olutverkossa kertovat oluen valmistuksessa seuraavaa: 

Valmistuksessa käytetään puoliksi saaren omaa pale ale –mallasta, toinen puoli on vaaleita ja tummia kristallimaltaita, humalalajikkeet Citra (70 %), Cascade (20 %) ja Magnum (10 %) sekä skotlantilainen ale-hiiva.

 
Kirkas, hohtavan kuparinen ja hyvin tiheäkuplaisesti vaahtoava olut. Vaahto kestää mukavan tovin. Tuoksu on lähinnä aromaattisen hedelmäinen - aprikoosia, mangoa ja pistävää kiiviä. Karamellinen mallaspohja velloo siellä taustalla. Maku on kuivahko ja miellyttävän hedelmäinen. Tässä on joku jännä erityinen vivahde, jota harvemmin oluessa tapaa, se on jokseenkin sitruunaruohoinen ja kiivinen, ehkä hieman banaaniakin, mutta ei vehnäolutmaiseen tapaan. Karamellimaltainen pohjavire löytyy maustakin, siinä ei ole mitään mullistavaa. Jälkimaku, tai oikeastaan jo maun loppupuoli, lässähtää turhan nopeasti hieman sellaiseksi neutraaliksi. Pistävä ja hieman turhan runsas hiilihappoisuus on siihen myös osallisena. Muuten ei ollenkaan hullumpi APA, erottuu tuolla kiivimäisellä vivahteella joukosta.

Yhteenveto

Raikkaan hedelmäinen APA
ARVOSANA: 8

Kotiolutta: Kaaripanimon San Yari Stout

0 kommenttia
 
Maistelussa tänään kahden tutun taistelijan kotonaan valmistama stout. Olut on valmistettu Coopersin stout-uutteesta, mausteista ja sokerista - rakkaudella. Tavoitteena on ollut, kuten monella kotioluen valmistajalla, saavuttaa huokea humalatila maukkaalla omatekoisella oluella. Mausteina oluessa on käytetty anista, kardemummaa ja muskottipähkinää. Oluen vahvuudesta tai muistakaan spekseistä ei ole sen tarkempaa tietoa, mutta jonkinlaisella laskentakaavalla vahvuuden pitäisi kuitenkin mennä yli viiden prosentin, ehkä.



Väriltään olut on musta ja sen mokkavivahteinen vaahto on mittava, sekä kestävä. Tuoksu on... jägermeistermainen! Ihan oikeasti, aivan kuin jägermeister. Anis on vahvasti esillä, samoin joulupiparimainen kardemumma. Jos ylipäätään joku olut mieleen tulee, niin se on Brewdogin jouluolut There Is No Santa. Maku on myös hyvin aniksinen ja mausteinen. Paahteinen maltaisuuskin pääsee jo hieman esiin, mutta ohuena. Suutuntuma onkin se mihin tämä olut kaatuu - se on nimittäin vetisen ohut. Siihen syynä on sokerin käyttö ja se on Kaaripanimollakin jo tiedossa. Kokonaisuutena varsin mausteinen ja lantratun jägermeisterin oloinen olut. Maku on kuitenkin puhdas ja muuten laadukas, eli prosessi vaikuttaa olevan kunnossa. Tämä kaipaa ennen muuta reilusti lisää runkoa, sitä kautta tuoksu, maku, suutuntuma ja yleisvaikutelmakin paranisivat huomattavasti. Kehittelemisen arvoinen belgityylistä stoutia muistuttava kyhäelmä.

Pisteytys Olutoppaan asteikolla: 

Pisteytys
  • Tuoksu 5
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 4
  • Suutuntuma 2
  • Yleisvaikutelma 8
Aistiarviot
  • Makeus 3
  • Katkeruus 2
  • Happamuus 2
  • Täyteläisyys 2
Kokonaispisteet: 23/50

Alkon kesäoluet 2013: Nøgne Ø / Bridge Road India Saison

3 kommenttia
 

Nøgne Ø / Bridge Road India Saison

Panimo: Nøgne Ø, Norja
Oluttyyli: Saison
Alkoholipitoisuus: 7,5%
Saatavuus: Alkon kausituote (7,92€ / 0,5l)

Alkon kesäoluiden arviointi lähtee liikkeelle huipulta, eli ennakkoon ajatellen kaikkein parhaasta oluesta. Tämä olut on norjalaisen Nøgne Ø:n ja australialaisen Bridge Roadin collaboration brew, eli yhteistyöolut. Olut on pantu Norjassa Nøgne Ø:lla. Valmistusaineina toimivat pils- ja vehnämaltaat, belgihiiva, australialaiset humalat Galaxy ja Stella, sekä Grimstadin vesi. Oma pulloni on pantu jo 20.12.2012, eli ikää on reilut puolisen vuotta. Se ei tietysti pullossa jälkikäyvälle 7,5% Saisonille ole ikä eikä mikään. Parasta ennen päiväys on laitettu kahden vuoden päähän, joulukuuhun 2014.


Samea, oranssihtava, hieman rusehtava ja mittavasti vaahtoava olut. Vaahto on varsin suurikuplaista ja laskee melko nopeasti puolen sentin kerrokseksi oluen pinnalle. Puolisenttinen tiiviimpi vaahtokerros kestää lähes lasin loppuun asti. Tuoksu on mitä mainioin, joskin hieman kissanpissa-efektin riivaama. Siinä on kirpakkaa päärynänkuorimaista hedelmäisyyttä, belgihiivaisuutta ja brettaista villihiivaisuutta. Aromaattisen greippistä sitrushumalointia tuntuu hieman, mutta se ei varsinaisesti hyppää nenille vaan belgielementit ovat enemmän esillä. Brettaisuus ja greippisyys yhdessä tekevät tuoksusta hieman kissanpissamaisen pistävän ja karkeaa vihannestakin nousee vähäisesti esiin. Maku sopii hyvin omiin mieltymyksiini. Siinä on pirteää belgihedelmää, saisontyylistä mausteisuutta ja herkullista villihiivaista happamuutta juuri sopivissa määrin - ei ylilyövästi, mutta selkeästi. Katkeruus kasvaa lopussa, mutta ei nouse saisonille mitenkään epätyypillisen korkeaksi, vaan jää mielestäni esim. Saison Dupontia maltillisemmaksi. Aromipuoli onkin sitten belgisaisonista selkeästi poikkeava trooppisen hedelmäisine ja greippisine piirteineen. Jälkimaku kääntyy hieman vihannesmaiseksi. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja keskivertoa hieman maltillisemman hiilihappoinen. Tasapainoinen ja toimiva kokonaisuus, jonka pisteitä tuoksun karkeus ja maun loppupuolen hienoinen vihannesmaisuus verottavat hieman. Ehdottomasti kuitenkin kokeilemisen arvoinen.

Yhteenveto

Pirtsakka ja brettainen saison-ipa hybridi
ARVOSANA: 8½

Olutarvio: Robinsons Trooper

3 kommenttia
 

Trooper

Panimo: Robinsons, Englanti
Oluttyyli: English Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka CM Rauma, 3,99€/0,5l)

Paljon puhuttu ja kovasti googletettu Iron Maiden yhtyeen ja Robinsons panimon yhteinen Trooper-olut on käsissäni nyt. Suomessakin erittäin suosittu Iron Maiden on tällä hetkellä ehkä uransa huipulla - ei ehkä musiikillisesti, mutta suosiota ajatellen. Vokalisti Bruce Dickinson on ollut yhtyeestä näkyvimmin esillä tämän oluen tiimoilta. Pete Brownin erinomaisessa haastattelussa Dickinson kertoo halunneensa Trooperin olevan hyvin sessioitavissa oleva, eli alkoholipitoisuudeltaan riittävän kevyt, mutta silti voimakkaan makuinen olut.

"I live in Chiswick, 600 yards from the Fuller’s brewery, and I’m an ESB drinker," he says. "It’s a lovely beer, but you can only have a couple of pints. On the other hand, 3.5% beers don’t cut the mustard for me. I wanted a beer that’s full-flavoured and punches above its alcoholic weight.”

Trooper-olut poikkeaa muista bändioluista siinä mielessä, että olueen on oikeasti panostettu ja nimenomaan itse Dickinson on osallistunut hyvin aktiivisesti reseptin kehittämiseen. Maidenin nimen lyöminen etikettiin ei ole siis kikka myydä bulkkikuraa kalliimmalla, vaan kyseessä on oikeasti tämän arvostetun panimon ja yhtyeen yhteistyön tulos - sellainen olut, jonka yhtye (tai ainakin Bruce) on halunnut. 

Bruce Dickinson

"I don't drink mainstream standard lager," says Dickinson. "If I was thirsty in a pub with no real ale I'd rather have a lime and soda. But anyway, we haven’t positioned Trooper as a beer from a metal band – it’s a brand of beer brewed by Robinsons that we’ve developed with them.

Kuuntelen mielelläni kasariheviä, mutta Maiden tulee legendaaristen hevibändien top-listauksessani vasta neljännelle sijalle. Edelle ajavat Judas Priest, Accept ja Saxon. En oikeastaan voi sanoa olevani yhtyeen fani. En ole esim. lukuisista Suomen keikoista huolimatta käynyt yhdelläkään keikalla. Priestin olen sentään nähnyt vuoden 2001 jälkeen kaikilla niillä kiertueilla jotka ovat Suomeen asti ulottuneet. Tarvittaessa Aces High lähtee kyllä karaokessa tiukalla pallipuristuksella, ei siinä mitään. 

Tämä olut on mielestäni ennen kaikkea hieno mahdollisuus ale-oluiden suosion kasvattamiseen Suomessa. Aivan varmasti löytyy monta Maiden-fania, jotka eivät ole ennen kunnon brittialea maistaneet, mutta nyt maistavat, koska lempiyhtyeen maskotti koristaa pullon etikettiä. Toivottavasti osa näistä valaistuksen kokevista tarttuu rohkeasti muihinkin olutherkkuihin. Tyylikkäässä etiketissä mainitaan käytetyt humalat, joita ovat Bobec, Goldings ja Cascade. On mielenkiintoista korkata tämä paljon kiinnostusta jo ennen julkaisuaan aiheuttanut olut.



Tyylikkään kuparinen väri ja kestävä sekä runsaasti pitsiä jättävä vaahto, joka täyttää pintin ääriään myöden. Tuoksu on hieman karamellimaltainen ja tuttuun brittityyliin myös toffeinen. Myös aromaattista humalaa löytyy, tällä kertaa aromit asettuvat brittityylisen puumaisuuden ja kevyen sitrushedelmäisyyden väliin. Ei kuitenkaan kovinkaan hedelmäistä, vaan enemmän sellaista suoraviivaista brittityyliä. Maku jatkaa samoilla linjoilla, ollen hieman karamellimaltainen ja tuntuvan toffeinen. Alussa on hieman makeutta, mutta se nopeasti kääntyy ensin aromaattisen sitrushedelmäisyyden ja greippisyyden kautta kiertäen kuivempaan ja suoraviivaisen katkeraan loppuun. Ihan mukava katkeronpuraisu ja pitkä greippinen jälkimaku. Suutuntuma on lähes keskitäyteläinen ja mukavan pehmeästi hiilihappoinen. Aivan kuin jostain "how to brew a standard british ale"-kirjasta repäisty resepti. Cascaden jenkkityylinen sitrushedelmäisyys tuntuu jäävän brittityylisen suoraviivaisen katkerojyräyksen alle, mutta luultavasti tarkoitetusti - onhan Dickinson nimenomaan brittityylin ystävä ja kyllähän brittityyli kieltämättä sopii brittiläisen hevibändin brittiläisestä sotahistoriasta kertovan kappaleen nimikko-olueksi. Maukas olut, jota on helppo upottaa muutama pintillinen pubi-illan aikana, kuten on tarkoitettukin.

Yhteenveto

Maukas brittityylinen ale, jossa kivat katkerot.
ARVOSANA: 8

Minun lempiolueni

23 kommenttia
 
Mikä on se kaikkein vaikein kysymys, jonka olutharrastaja saattaa kohdata? Se kysymys, johon on hankalampi antaa vastaus kuin ikuisuuskysymykseen elämän tarkoituksesta. Se, jonka vastausta ei voi hakea järkeilemällä vaan sen on tultava sydämestä - perstuntumalla. Se on kysymys, johon olutharrastaja joutuu väistämättä vastaamaan, varsinkin jos ystävät ja tutut tietävät sinun olevan oluista kiinnostunut.

"Mikä nyt sitten on se kaikkein paras olut?"

Kysymykseen yleensä vastataan neutraalisti todeten, että hyviä oluita on niin paljon, tai sitten klassisesti "riippuu käyttötarkoituksesta".

Jos kuitenkin lähdetään ajatusleikkiin, jossa pitäisi valita se yksi ja ainut olut. Leikkiin, jossa ajatellaan, että joutuisit valitsemaan mitä olutta mieluiten joisit koko loppuelämäsi ajan - niin tylsää kuin se "yhden oluen loukossa" eläminen loppujen lopuksi olisikin.

Minulla on yksi sellainen olut, joka pulpahtaa aina mielen sopukoista esiin kysymyksen kuultuani, mutta silti vastaukseni on aina yllä mainittujen kaltaista jargonia. Siitä on jo lähemmäs kaksi vuotta aikaa kun olen tuota olutta viimeksi maistanut, mutta kuinka ollakaan, nyt minulla on sitä taas muutamia pulloja hallussani. Tavallaan jopa pelottaa hieman, että aika on kullannut muistot ja oluessa ei sittenkään ole mitään erityistä. Huomaan joutuneeni klassiseen tilanteeseen - korkkaanko ja riskeeraanko huikeat muistoni tästä jumalaisesta nektarista, vai jätänkö juomatta ja muistelen menneiden vuosien hekumallisia elämyksiä. Oluita jo kotvan harrastaneet tietävät, että aina sitä loppujen lopuksi maistettua tulee ja tämä hetki on nyt siis edessä.



Lempiolueni, hekumallisten muistikuvien ja elämyksellisten kokemusten jälkeen, vuosien takaa, on siis Schneider Weisse TAP5 Meine Hopfenweisse! Reilusti jenkkityyliin humaloitu vaaleahko wehnäbock. Korkkaan sen nyt vuosien tauon jälkeen... kaato varovaisesti ilman hiivoja, vaikka tämä onkin vehnäolut... melkoinen kaunotar, kuten muistinkin - tuoksukaan ei petä - maku... aiaiai, rakkaani on täällä taas. Lähes vuosien mittainen ero ei tunnu muuttaneen suhdettamme, vaan tämä on edelleen se "My Only One".

Eihän tämä täydellinen ole, eikä edes maultaan paras olut jota olen maistanut, mutta kun tässä vaan on sitä jotakin. Jos joku kysyy minkä oluen haluaisit ja vaihtoehtoina olisi ihan mikä vaan, niin hyvin monessa tilanteessa vastaus voisi olla Hopfenweisse. Vehnäolutta ja IPAa yhdistelevä makukokonaisuus osuu omien mieltymyksieni kanssa niin hyvin yhteen, että suupielet nousevat väkisinkin maireaan hymyyn siemauksen jälkeen. Vehnistyylin banaania ja purukumia ja IPA-tyylin hedelmäisyyttä sekä katkeruutta. Lopussa vehnismäinen happamuus nousee vielä esiin. Oluen 8,2% vahvuus on kaksiteräinen miekka, toisaalta olut on täyteläinen, maukas ja lämmittävä, mutta sessioitavuus on kyllä olematon. Mieluusti tätä joisi enemmänkin ja vaikka hellepäivän janojuomana, sillä olut on kuitenkin yllättävän raikas vahvuuteensa nähden. Näillä vahvuuksilla moinen jää kuitenkin haaveeksi. Pari prosenttia vahvuudesta pois ja karvan verran makeudesta niin tajuntani saattaisi räjähtää... lopettaisin reittaamisen tarpeettomana ja vetäytyisin luolaani nauttimaan tätä yhtä ja ainoaa oikeaa.

Rakkaani paluu kirvoitti aika levottoman kirjoituksen, mutta sallittakoon se tässä tilanteessa. Nyt olisi mielenkiintoista kuulla muiltakin ajatusleikin tuloksia, eli mikä on se sinun lempioluesi? Tiedän, että se on vaikea valita, mutta jos olisi aivan pakko nimetä vain yksi - se yksi ja oikea. Se kaikkein rakkain. Mikä se olisi, ja miksi juuri se? Ole ystävällinen ja kommentoi alle, tästä aiheesta saadaan varmasti mielenkiintoinen keskustelu käyntiin.

Kellarin kätköistä: Highland Orkney Porter Vintage 2011

0 kommenttia
 

Orkney Porter Vintage 2011

Panimo: Highland Brewing Co., Skotlanti
Oluttyyli: Imperial Porter
Alkoholipitoisuus: 9%
Saatavuus: Ulkomailta

Highland Brewing Company sijaitsee Skotlannin Orkneyssa lähellä Brittein saarten pohjoisinta kärkeä. Skottipanimoa ei pidä sekoittaa Yhdysvaltain Tennesseessä panimotoimintaa harjoittavan Highland Brewingin kanssa. Maistelin tuossa viime viikonloppuna rinnakkain kaksi kotiolutta, joista toinen asettui tämän skottioluen tavoin imperial porter kategoriaan. Muistin sitten kellarissa olevan tällaisen Orkeyläisen ja ajattelin nauttia sen vielä, kun muistikuvat noista kotioluista ovat tuoreina mielessä. Tällä kertaa kävi niin, että kaupallisen toimijan olut voitti kotona valmistetun. Kerrassaan mainio olut. 

Orkney Porteria valmistetaan joku tietty erä vuosittain ja vuosiluku merkataan pulloon. Etiketissä neuvotaan, että olut on nautittavissa heti tai sitten sitä voi kellaroida, jolloin se tyylikkäästi ikääntyy ja kaikki maut asettuvat paikoilleen. Tämä on nyt sitten kenties karvan alle kaksi vuotiasta. En ole tätä ennen maistanut, joten en voi vertailla tuoreeseen enkä lähde sen enempää arvailemaankaan ikäännytyksen mahdollisesti mukanaan tuomia ominaisuuksia.



Punaruskea, varsin kirkkaalta vaikuttava olut, jonka beigesävyinen vaahto on melko mittava ja kestäväkin. Tuoksu on varsin brittiläinen - hyvällä tavalla. Sen maltaisuus on hieman karamellista ja paahteisuus pehmeää, hieman suklaatakin erottuu - ne ovat peruspiirteitä, jotka tällaisessa oluessa pitääkin olla. Mutta sitten se mikä tekee tästä hieman poikkeavan on varsin runsas marjaisuus ja tumma hedelmäisyys. Mielleyhtymiä tulee mustikasta ja mustaherukasta luumuisuuteen asti. Varsin miellyttävää ja omalla tavallaan hienostunutta. Alkoholi on hyvin piilossa. Maku on pehmeä, karamellimaltainen ja varsin runsaan suklainen ja tuoksun tavoin voimakkaasti tumman hedelmäinen sekä marjainen. Humalointi on varsin kevyttä, mutta alkoholi pyyhkäisee karamellimaltaan makeuden lopussa hyvin pois ja lämmittää samalla asiaankuuluvasti. Runko on ehkä aavistuksen kevyt oluen voimakkuuteen nähden, mutta pehmeys ja makujen kirjo paikkaavat sitä varsin hyvin. Ei ollenkaan hullumpi kokemus tämäkään ja jos verrataan aiemmin nautittuihin hieman samantyylisiin kotioluisiin Kosoolan ja Rööperin panimoilta niin kyllähän tämä niitä nautittavampi on - kokonaisuus on toimivampi ja tasapainoisempi.

Yhteenveto

Pehmeä ja hedelmäinen portteri Skotlannista
ARVOSANA: 9-

Olutjuttu Satakunnan Viikko lehdessä 13.6.2013

0 kommenttia
 
Toimittaja Satakunnan Viikko lehdestä soitteli maanantaina kysellen mielipiteitäni olutasioihin. Vastasin mieluusti, sillä aihe on tunnetusti tärkeä. Lehti julkaistiin tänään varsinaisen lehden liitteenä jaettavassa "Rauman seutu"-osiossa. Lehden digiversiosta tämä liite valitettavasti puuttuu, joten näpsäisin jutusta valokuvat luettavaksi muillekin kuin lehden levikkialueella majaileville.

Klikkaile kuvat suuremmiksi:


Radiohaastattelu Radio Ramonassa 28.5.2013

0 kommenttia
 
Toissaviikolla Rauman SOPP:n jälkeen sain yllättävän yhteydenoton paikalliselta selostajasuuruus Risto Leinolta. Hän on siis legendaarinen "sinikeltainen ääni", joka selostaa kaikki Rauman Lukon ottelut paikallisradioon ja tekee sen lisäksi toki toimittajan työtä muutenkin. Ripa halusi tehdä olutjuttua lehteen ja radioon. Tapasimme viime viikon tiistaina Ramonan studiolla ja nauhoitimme radiojutun, joka on jo tuutattu kanavalla eetteriin ainakin kolmeen otteeseen. Lehtijuttua ei ole ainakaan vielä tullut ulos, mutta jos tulee, niin se on luettavissa Uusi-Rauma ilmaisjakelulehden digijulkaisusta.

Ripa, blogisti ja Keisari 66 Ramonan studiolla.


Olin ennen lähetyksen alkua kysynyt Ristolta, josko voitaisiin oikein maistella jotain olutta ns. "livenä". Tämä sopi kanavalle, joten otin mukaan jo aiemmin päättämäni Nokian Keisari 66:n, joka on mielestäni tämän kesän ehdoton oluthitti. Valinta kohdistui siihen, koska se on sellainen olut, jota halusin suositella muillekin. Se on erittäin hyvä, laajasti saatavilla ja hintakin on sopiva. Lisäksi se on maultaan vähintäänkin riittävästi perustavarasta poikkeavaa. Ristokin tykkäsi, joten valinta osui siinäkin mielessä nappiin. Voit kuunnella raumaksi puhutun haastattelun Youtubesta tuosta alta.


Tämä oli mielenkiintoinen kokemus ja taas yksi uusi hieno paikka, johon tämä harrastus on minut vienyt.

Olutarvio: Oude Gueuze Tilquin à l’Ancienne

2 kommenttia
 

Oude Gueuze Tilquin à l’Ancienne

Panimo: Gueuzerie Tilquin, Belgia
Oluttyyli: Lambic (Gueuze)
Alkoholipitoisuus: 6,0%
Saatavuus: Olutravintolat

Pierre Tilquin perusti lambic-sekoittamon vuonna 2009. Tilquin ei siis omista panimoa, vaan se ainoastaan kypsyttää ja sekoittaa muiden valmistajien lambiceja. Tilquin ostaa lambic-vierteensä Boonilta, Cantillonilta, Girardinilta ja Lindemansilta - vierteet käyvät ja kypsyvät Tilquinin tiloissa ja Tilquinin omissa tynnyreissä. Tällaisen lambic-sekoittamon aloittaminen vaatii tuntuvan rahallisen panoksen ja rutkasti kärsivällisyyttä, sillä lambicit kypsyvät useita vuosia. Sekoittamon perustamisesta menee vielä vähintään kaksi vuotta ennen kuin saa mitään myytyä, eli sillä aikaa ei ole kuin pelkkiä menoja. Oude Gueuze Tilquin à l’Ancienne on Tilquinin ensimmäinen sekoite, joka tuli siis myyntiin toukokuussa vuonna 2011. Se on sekoitus yhden, kahden ja kolmen vuoden ikäisiä lambiceja. Minun viime kesänä Saksasta hankkimassani pullossa on etiketissä vuodet 2010 ja 2011. Pullon päiväys on helmikuuhun 2021.
 
Lisää tietoa janoaville on tarjolla erinomainen blogijuttu Tilquinista Belgian beer and travel blogissa (englanniksi) -> Belgian beer and travel: Gueuzerie Tilquin


Aah, nämä ovat spesiaaliherkkuja. Pullon avaamisessa on aina oma erityinen fiiliksensä. Aurinko paistaa, pyörittelet shampanjatyyliin suljetun pullon metallihattua irti, sitten napsautat korkin pois ja lambicin tuoksu nousee heti nenään. Ensimmäinen tuoksaus on otettava pullon suusta jo ennen lasiin kaatamista - nyt on laatutavaraa tarjolla, sen huomaa heti. 

Lasiin kaatuu oranssinkultaista ja melko kirkasta olutta, joka vaahtoaa melko runsaasti. Vaahto on tiivistä, pitkäkestoista ja jättää myös pitsiä lasin reunoille - harvinainen näky lambiceissa. Tuoksu on omenaisen hedelmäinen, sitä tuorepuristettua omenaa. Hapokkuus on pirteää ja hieman sitrusmaista. Lisäksi on lambicille ominaista tallimaista maanläheistä happamuutta. Happamuus on tuntuvaa, mutta ei överitasoa. Oikein miellyttävä ja raikas tuoksu. Maku on pehmeä, miellyttävä ja erittäin juotava. Tämä ei ole sellaista tylyn hapanta hitaasti siemailtavaa, vaan tätä voi ottaa ihan reiluina suullisinakin. Löytyy omenaista ja omenankuorista hedelmäisyyttä, viinimäistä hyvin raikasta ja pirteää hapokkuutta sekä tuntuvaa, mutta pehmeästi kitalakeen kietoutuvaa villihiivaista happamuutta. Vehnäinen mallaskin vilahtaa paletissa. Hiilihappoisuus on tyyliin nähden maltillista ja runko on hyvä - ei liian kepeä vaan sopivan ryhdikäs. Raikasta kesäjuomaa ja pehmeytensä vuoksi oikein oivallista janojuomaakin. Onnistunut ja erittäin juotava kokonaisuus.

Yhteenveto

Pehmeä ja nautinnollinen gueuze - sammuttaa janon!
ARVOSANA: 9

Kotiolutta: Kosoolan Pimeä Keskipäivä vs Rööperin Imperiaalinen

0 kommenttia
 
Perjantai-illan huumaa! Juhani Palttalan Kosoolan Panimon ja Kalle Åströmin Rööperin Panimon kotioluet ottavat toisistaan mittaa tämäniltaisessa rinnakkainmaistelussa. Viime viikolla maistelin Rööperin Panimon kerrassaan erinomaisen India Pale Alen rinnakkain ihka oikean jenkki-IPAn kanssa. Tuolloin Rööperin tuotos vei voiton selkeällä marginaalilla. Tänään tilanne on siinä mielessä erilainen, että vertailussa on ennakkotietojen perusteella kaksi varsin erilaista olutta. Kosoolan Panimon Pimeä Keskipäivä on Imperial Stout, jossa on jenkkihiivaa ja jenkkihumalia. Rööperin Imperiaalinen on vastaavasti Imperial Porter, jossa on pääasiassa brittihumalia ja lisäksi se on tammilastuilla kypsytetty sekä kirsikkaliköörillä maustettu. Ei siis head-to-head verrattavia oluita, kuten viikko sitten, mutta kuitenkin mielenkiintoista ja luultavasti varsin opettavaistakin maistella näitä rinnakkain. Oluet arvioidaan tutusti Olutoppaan asteikolla (5-50 pistettä)

Speksit

Kosoolan Panimon Pimeä Keskipäivä on Imperial Stout tyylinen olut, joka on 9% vahvuinen. Siinä on kuutta eri paahtoasteista ohramallasta ja lisäksi paahdettua ohraa. Humalina katkeroinnissa Columbus ja aromina Simcoe, molemmat jenkkilajikkeita. Katkeruutta kerrotaan olevan 100 IBUa ja värin 150 EBC.

Rööperin Imperiaalinen on Imperial Porter tyylinen olut, joka on 10% vahvuinen. Siinä on humalina Pacific Gem, Styrian Goldings, Fuggles ja Northern Brewer. Sitä on kypsytetty tammilastuilla (American medium toast) ja siihen on kypsytysvaiheessa lisätty loraus Kirsch-tyylistä kirsikkalikööriä. Katkeruutta kerrotaan olevan 72 IBUa ja värin 68 EBC.

Ulkonäkö
Kaadan molemmat aluksi ilman pullojen pohjille laskeutuneita hiivoja. Ulkonäössä on hieman eroa. Kosoolan Pimeä Keskipäivä on hieman mustempi ja sen vaahto on selvästi mokkaisempi ja ilmavampi. Rööperin Imperiaalinen on tumman ruskea, hieman punertavakin ja vaahdoltaan vaaleampi, kermainen, sekä tiivis. Molemmat ovat varsin maukkaan näköisiä, mutta eivät omaa mitään todella erityisiä piirteitä. Pisteet Kosoolalle 4 ja Rööperille 4. 

Tuoksu
Kosoolan Pimeä Keskipäivä tuoksuu pitkälti siltä miltä Imperial Stoutit yleensä tuoksuvat - Siinä on paahteista, hieman suklaista maltaisuutta ja paahdettua sokeria, kahvia sekä hieman greippistä ja sitrustyylistä humalointia. Lisäksi jonkinlaista persikkaisuutta joka lienee hiivan käymisaromeita, sillä yhdistän sen omatekoiseen Katajainen Ansa Imperial Stoutiini. Alkoholi on hyvin piilossa. Tuoksu ei ole aivan niin intensiivinen ja voimakas kuin tyylin huipuilla, mutta hyvä kuitenkin. Rööperin Imperiaalisen tuoksu on selvästi brittityylinen ja sitä tuoksutellessa mieleen tulee etäisesti Fuller'sin tynnyrikypsyttelyt, joista olen pitänyt. Tuoksussa on tammimaisuutta, hieman paahteista ja hyvin kevyen suklaista maltaisuutta sekä kypsän kirsikkaista hedelmäisyyttä. Brittiviboja tuo myös hienoinen toffeisuus ja humaloinnin kukkaisuus. Alkoholi puskee läpi enemmän kuin Kosoolan oluessa, mutta ei kovinkaan häiritsevästi kuitenkaan. Rööperin oluen tuoksu on pehmeämpi ja Kosoolan karumpi ja hyökkäävämpi - siinä se näiden tyylien ero ehkä piileekin, eli molemmat panijat ovat mielestäni onnistuneet vangitsemaan tavoitellun tyylin varsin hyvin. Tasaista on, pisteet Kosoola 7, Rööperi 7. 

Maku
Muutetaanpa järjestystä tässä vaiheessa ja jatketaan Rööperin tuotoksella. Se on maultaan pehmeä ja tuntuvasti tamminen. Pehmeä runko on paahteinen, hieman toffeemainen ja myöhemmin myös lakritsainen. Tammitynnyri tuo makuun tiettyä terävyyttä, joka toimii loppumaussa mukaan tulevan kirsikkaisuuden kanssa hyvin yhteen. Kirsikkaisuus jatkuu hieman liköörimäisen alkoholin poltteen kanssa jälkimakuunkin. Maku on kuivahko, ei kovin makea ja happamuuttakin esiintyy - balanssi on kunnossa, juotavuus on hyvä, mutta hitaanlainen nautittava tämä on. Humalointia ei juuri noteeraa aromipuolella, mutta katkeroa on lopussa puraisevasti. Jälkimaussa esiin tulee yrttisyyttäkin. Maku alkaa hienosti, mutta loppu on hieman karkeampi. Tässä riittää sulateltavaa.

Sitten kosolti vettä väliin, eli kielen hard reset, ja seuraavaksi Kosoolan tuotoksen kimppuun. Maku on tässä selvästi hyökkäävämpi, intensiivisempi, katkerampi ja karumpi. Kosoolan kohdalla olen tottunut aiemmin ehkä hieman varovaiseenkin humalan annosteluun, mutta tässä löytyy katkeruuttakin reilusti. Hyvin paahteista, hieman jopa palanuttakin maltaisuutta, lisäksi kahvia ja myöhemmin myös tuntuvaa suolaisuutta suun perukoilla, kunhan tiukan greippinen humalointi on ensin pyyhkäissyt kielen yli. Tavallaan hyvin tyylipuhdasta tiukan humaloitua jenkki-imperiaalia, mutta kuitenkin varsin yksiulotteisen katkeraa tykitystä. Suolaisuudesta tykkään, aiaiai, vastaavaa ei monesti pääse maistamaan. Huipulle päästäkseen pitäisi tähän kuitenkin kehittää vielä jostain hieman pehmeyttä sekä täyteläisempi runko ja ehkä vielä aromaattista hedelmää tai jotain twistiä kuivahumaloinnilla. Hyvä Imperial Stout on kuitenkin kyseessä - suu huutaa hoosiannaa kun humalien katkeruus pieksää kieltä. Samalla alkoholisuus potkaisee tymäkästi, mutta viinaisuus ei puske läpi. Vaikea näitä on keskenään verrata, sillä oluet ovat aivan eri maata. Molemmille 8 - hyviä elementtejä, mutta ei jackpotia.

Suutuntuma
Tässä kohtaa molemmilla oluilla olisi vielä parannettavaa. Kosoolan Pimeä Keskipäivä on vain keskitäyteläinen ja hiilihappoisuudeltaan sekä yleisfiilikseltään hieman kovahko. Tyylin nautittavimmat edustajat (omasta mielestäni) ovat täyteläisempiä ja aavistuksen pehmeämpiä, mutta silti yhtä katkeria - joku taika siinäkin on! Rööperin Imperiaalinen on mukavan pehmeä ja maltillinen hiilihappoisuus sopii siihen hyvin kylkeen, mutta se kokee saman kohtalon kuin Malmgårdin Huvila Oak Porter - tammikypsytys syö rungon ja täyteläisyyden tunteen jollain ihmeellisellä tavalla ja saa oluen tuntumaan hieman ohuemmalta kuin soisi. Suutuntumassa on eniten parannettavaa, joten 3 molemmille. Jonain toisena päivänä ehkä oltaisiin kolkuteltu jo nelosen porttejakin, mutta ryhdyin nyt äkkiseltään ilmeisesti kriitikoksi arvioijan sijaan. 

Yleisvaikutelma
Kosoolan Pimeä Keskipäivä oli maistuva ja haastavakin kokonaisuus. Muistuttaa yleisilmeeltään hieman Suomen kenties kovinta olutta, eli Plevnan Siperiaa. Tietysti sillä erotuksella, että matkaa Siperian kokonaisvaltaiseen loistokkuuteen jäi vielä reilusti. Perusrunko on kuitenkin kasassa ja siihen on hyvä lähteä tekemään tuunauksia. Itse pidin tymäkästä katkeruudesta ja kuivasta paahteisuudesta, mutta kokonaisuus oli kuitenkin varsin yksiulotteinen. Rööperin Imperiaalinen oli kokonaisuudessa varsin nautittava, kenties karvan verran turhan alkoholinen ja ehkä hieman liiaksikin tamminen. Imperiaalisessakin runko toimi kompastuskivenä ollen oluen vahvuuteen nähden hieman liian köykäinen. Pehmeämpi, mutta ei kuitenkaan sen helpompi kuin Kosoolan olutkaan. Molemmat olivat itseasiassa varsin haastavia ja jo siitäkin syystä maistelu muodostui varsin työlääksi. Hyviä oluita, joissa molemmissa olisi hieman parannettavaa. Molemmille 15 pistettä.

Tässä vaiheessa tajuan, että olen viime talvena ylipisteyttänyt oman jo aiemmin mainitsemani Katajainen Ansa IS:n (38/50). Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että nämä molemmat ovat siitä parempia, mutta silti ne päätyivät loppupisteisiin 37/50 - omia tuotoksia lienee tosiaankin vaikea arvioida objektiivisesti.

Pisteytys
Pimeä Keskipäivä / Imperiaalinen
  • Tuoksu 7 / 7
  • Ulkonäkö 4 / 4
  • Maku 8 / 8
  • Suutuntuma 3 / 3
  • Yleisvaikutelma 15 /15
Aistiarviot
  • Makeus 3 / 4
  • Katkeruus 8 / 4
  • Happamuus 3 / 4
  • Täyteläisyys 5 / 5
Kokonaispisteet: 
Pimeä Keskipäivä 37 / 50
Imperiaalinen 37 / 50

Olutarvio: Nøgne Ø Two Captains Double IPA

2 kommenttia
 

Two Captains Double IPA

Panimo: Nøgne Ø, Norja
Oluttyyli: Double IPA
Alkoholipitoisuus: 8,5%
Saatavuus: Alko (9,25€ / 0,5l)

Tuttuun norskitapaan erittäin hintavaa, mutta ennakkoon myös erittäin maistuvan oloista Double IPAa. Tämä olut on Norjan kotiolutkilpailun vuonna 2010 voittaneen Jan Halvor Fjeldin käsialaa. Hän pääsi kilpailun voiton jälkeen valmistamaan voittajareseptinsä hieman isommalla kattilalla Nøgne Ø:n panimolla ja sen jälkeen oluesta onkin muodostunut panimon vakiotuote, jota kehutaan netin arviosivustoilla välillä aika vuolaastikin. Odotukseni olivat jo siitä syystä äärimmäisen korkeat, mutta ikäväkseni kuitenkin jouduin toteamaan, ettei tuote tällä kertaa tainnut olla aivan kunnossa - ensimmäistä kertaa tämän panimon kohdalla. Oma pulloni oli erää #937, valmistettu 12.03.13. Luotettavat lähteet reittaajapiireistä kuitenkin kertovat, että tässä erässä on vastaan tullut aivan hekumallisen hyviäkin pulloja, joten mene ja tiedä. Omassani oli kuitenkin rikkimäistä virhearomia sekä tuoksussa, että maussa ja se verotti pisteitä rankalla kädellä. Jos joskus tunnen olevani oikein rahoissani, niin saatan ostaa toisenkin kokeiltavaksi.


Utuinen, oranssihtava ja miellyttävän runsaasti vaahtoava olut. Tuoksu on havuisen humaloitu, marjainen ja yrttinen. Trooppiset ja sitruksiset humalansävyt ovat taustalla ja hieman rikkimäistä virhearomiakin erottuu. Maku on hieman karamellimaltainen ja erittäin voimakkaasti katkera. Humalointi on pihkaista, yrttistä, mäntyistä ja havuista. Yleensä sanotaan, että havuista, mutta nyt on oikeasti HAVUISTA ja MÄNTYISTÄ. Trooppinen hedelmäisyys on valitettavasti taustatekijöissä ja mukana on myös hieman myös marjaisuutta. Tuoksusta tuttua palaneen tulitikun kaltaista rikkimäisyyttä on maussakin läsnä ja lopussa hieman karkeaa tuhkaisuuttakin. Olisiko tässä ensimmäinen hieman epäkurantti Nøgne Ø:n pullo, johon olen törmännyt. Ei tämä mitenkään täysin pilalla ole, mutta näin selkeästi erottuviin virhearomeihin en ole tämän panimon tuotteissa ennen törmännyt. Suutuntuma on hieman yli keskitäyteläisen ja hieman keskivertoa maltillisemmin hiilihappoinen. Katkera, kova, hieman karkea, haastava ja ei täysin onnistunut kokonaisuus.

Yhteenveto

Katkera, kova, hieman karkea, haastava ja ei täysin onnistunut kokonaisuus.
ARVOSANA: 7+

Kotiolutta: Rööperin Elefantti Lager 10%

0 kommenttia
 
Pitkin päivää olen saanut lukea raportteja mitä upeimmasta säästä ympäri Suomea, mutta Raumalla sateinen päivä on kääntynyt vasta illalla hieman kuivemman puoleiseksi. Nyt lienee siis jo täysin oikeutettua hakea kostuketta pullosta. Eilisen hekumallisen Rööperin Ipaattorin jälkeen olenkin koko päivän kuolannut ja odottanut seuraavan Rööperin oluen korkkaamista. Oli se niin pirun hyvää.

Rööperin Panimo on, vielä kertauksena eilisestä, Kalle Åströmin kotipanimo. Kalle lähestyi pari viikkoa sitten ja ilmoitti olevansa halukas lähettämään muutaman pullon tuotoksiaan arvioitavaksi. En tietenkään pistänyt hanttiin. Hän kirjoittaa myös Ohraakkeli olutblogia, johon pääsee tästä linkistä.

Kotipanimo in action (Kuva: Ohraakkeli)
Blogissaan Kalle on kertonut myös tämän Elefantti lagerin valmistuksesta. Ennen lagerin valmistusta Kalle oli tehnyt pientä päivitystä laitteistoon tilaamalla mäskäimeen valepohjan briteistä. Entisen laitteiston mäskäystehokkuus pyöri jossain 72-80% välissä, mutta uudella valepohjalla tehokkuus olikin pompsahtanut 96% asti, joka tarkoittaa sitä, että yht'äkkiä hiivalla olikin enemmän ruokaa kuin oli alunperin tarkoitus ja näin ollen oluesta syntyi huomattavasti aiottua vahvempaa. 

Kalle kertoo blogissaan Elefantin valmistuksesta: 
Uuden laitteiston kokeiluun osui aikataulusta lager. Perus aleissa pystyy vähän piilottelemaan huonosta käymisestä tulleita virhemakuja hyvin jolloin vähän sinnepäin tehty olut yleensä maistuu ihan hyvältä. Lagereissa on hyvin yksinkertainen maku jonne ei oikein saa mitään piilotettua joten tekemisessä pitää olla tarkkana. Toisen hankaluuden aiheuttaa käymisen vaatima 12 astetta johon käytännössä tarvitsee jääkaapin, ja kun olut on vihdoin käynyt kuukauden alkaa lagerointi vaihe joka kestää toisen kuukauden jonka jälkeen pullotus, eli olut on juotavissa joskus 2.5 kuukauden kuluttua.  Lagerin reseptin olin tehnyt oletuksella, että tehokkuus on jossain 75% tienoilla ja käytin sen mukaan maltaita. Lopussa kuitenkin selvisi, että valepohjan kanssa tehokkuus nousi 96% asti ja ominaispaino oli 1.090. Mikä tarkoittaa sitä, että muutaman kuukauden kuluttua on n. 9% raikasta lageria tarjolla. Käytetyt humalat olivat pääasiassa Uuden-Seelannin hedelmäisiä joten odotettavissa varmasti yllättäviä makuelämyksiä.
Varsin mielenkiintoista tavaraa tarjolla jo ihan näin lähtökohtaisesti siis. Käytetyt humalalajikkeet ovat varsin mielenkiintoisia nekin - katkeroinnissa enemmän aromipuolelta tunnetut Saaz ja Cascade ja aromihumalina uusi-seelantilaiset Riwaka ja Pacific Gem sekä brittiläinen Challenger.

Valitsin lasiksi isohkon aromilasin, ihan sillä oletuksella, että tämä voisi olla samanlainen Doppelbock-tyylinen "the coqnac of beers" kuin Schloss Eggenberg Urbock. Toisaalta kyseessä voi olla tyylilajin puolesta myös mukavasti humaloitu Imperial Pils tai tylyn viinainen Malt Liquor, mutta sehän selviää ainoastaan maistamalla.


Korkki sihahtaa auki - tällä kertaa olut pysyy pullossa, eikä kuohua eilisen Ipaattorin tavoin yli. Varsin kirkkaan kultaoranssi väri ja maltillinen, mutta kestävä vaahto. Näyttää houkuttelevalta. Tuoksu on runsaan hedelmäinen - trooppista pehmeän kypsää hedelmää ja greippisyyttä. Lisäksi doppelbock-tyyliin runsasta maltaisuutta ja tuoksun loppupuolella hehkuvaa alkoholin lämpöä hienoisen alkoholisella vivahteella. Humalien aromaattisuus peittää alkoholin kuitenkin erittäin hyvin. Tuo hedelmäisyydessään mieleen monen Double IPA:n tuoksun, mutta ilman sitä karamellimaltaan taustatukea, eikä niin voimakkaana - ikään kuin hieman hienostuneempana ja pehmeämpänä versiona. Maku on aluksi hieman makea, runsaan, mutta melko neutraalin maltainen ja täyteläinen sekä pehmeä. Hetken päästä humalat tulevat mukaan pehmeän hedelmäisinä - eksoottista osastoa ja greippistä liukua. Katkeruus rakentuu hiljakseen, eikä nouse kovin voimakkaaksi vaan pysyy pehmeänä, kuten kokonaisuuskin. Alkoholin lämpö nousee taustalta, mutta viinaiselta olut ei maistu, ei ollenkaan. Tuntuu oikeastaan perstuntumalla 7-9% vahvalta, eikä aivan 10%, mutta vaikeahan noita on arvioida. Makeutta ei kuitenkaan ole mitenkään liiaksi, vaan loppuveto muodostuu melko kuivaksi, joten sokerit vaikuttavat kyllä käyneen loppuun melko hyvin. Kyllä sitä potkuakin tuntuu, joten voi olla, että runsas ja tyyliin nähden normaalista poikkeava humalointi peittää vahvuuden vaan niin hyvin. Suutuntuma on täyteläinen, pehmeä ja hieman keskivertoa maltillisemman hiilihappoinen. Oikein miellyttävän hedelmäinen lager. Kokonaisuutena tosiaan kuin hieman neutraalimpi ja hienostuneempi ale. Niputtaisin Doppelbock tai Imperial Pils kategoriaan. Double IPA ilman voimakasta katkeruutta ja karamellimaisuutta - ilokseenhan tätä siemailee! Jos tätä pitäisi kuvailla yhdellä lauseella tähän loppuun, niin voisi todeta tämän olevan "kaikkea sitä mitä Nokian Tuplakeisari ei ollut". 

Lopuksi pisteytys Olutoppaan asteikolla: 
 
Pisteytys
  • Tuoksu 7
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 7
  • Suutuntuma 4
  • Yleisvaikutelma 15
Aistiarviot
  • Makeus 4
  • Katkeruus 4
  • Happamuus 4
  • Täyteläisyys 7
Kokonaispisteet: 37/50