Vertailussa Marble Extra Special Marble ja Fuller's ESB

0 kommenttia
 
Nyt maistossa Manchesterilaisen Marblen Extra Special Marble, jonka etiketin teksti "Produced to Fuller Standards" ei paljoa veikkailujen varaan jätä. Kyseessä lienee tribuutti sille alkuperäiselle Fuller'sin ESB:lle, joka sattuu olemaan tässä(kin) blogissa useasti hehkutetti klassikko. Marble tuli vastaan paikallisessa Prismassa ja pitihän sille käydä Alkosta hakemassa verrokki. Otan oluet maistoon tässä Kansojen Liigan Suomi - Romania ottelun alla ja osittain sen käydessäkin. Maistellaan ensin Marblea, sitten Fuller'sia ja sitten molempia.

Extra Special Marble
5,5% | Sisältää mallasohra, mallastettu vehnä
 
Kaunis hohtavan oranssi olut, jonka vaahto on tiheäkuplainen ja kestävä sekä runsaan pitsikäs. Tuoksu on aromikkaan humalainen - sitruksisuutta, brittityylistä kukkaisuutta ja aprikoosimaisuutta. Mallaspohja jää hieman etäisemmäksi koska humalaisuus on niin voimakas, mutta kyllä sieltä erityisesti keksimäisyyttä nousee. Maussa on yllättävänkin tiukka katkeruus, jonka jälkeen jälkimaku jatkuu pitkään ja vielä nielaisun jälkeenkin anteliaana. On hyvää! Alkumaussa on aprikoosimaista hedelmää, keksimäistä maltaisuutta - ei juuri makeutta, mutta kuitenkin hyvä ja katkeron kantava runko. Keskivaiheilla katkero iskee tiukankin greippimäisenä ja hieman havuisuuttakin esiintyy, mutta nielaisun jälkeen se asettuu ja hedelmäisyyttä sekä keksimäisen maltaisuuden piirteitä nousee taas esiin. Nyt on kerrankin nimensä mukaisesti kunnolla bitter, mutta toki tasapaino muistaen. Ensimmäisten tuntojen mukaan intensiivisemmän humalainen, erityisesti katkerampi ja maltaisuudeltaan Fuller’sia hieman kevyempi. Todella hyvää kuitenkin. 
 
Fuller’s ESB
 5,9% | Vesi, mallastettu ohra, humala
 
Selvästi Marblea punertavampi väri ja hieman maltillisempi, joskin yhtä pitsikäs vaahto. Tuoksussa on mielestäni selkeä ero Marbleen erityisesti hiivan tuottamassa aromikkuudessa - Fuller’s on marmeladimaisempi ja kuivakakkuinen, Marble intensiivisemmän humalainen. Hedelmäisyyttä molemmissa ja Fuller’sissa myös hieman marjaisuutta. Marblessa myös havuisuutta. Maun puolella Fuller’s on selkeällä erolla maltaisempi ja makeampikin, joskin makeus loppuvedossa asettuu katkeron voimasta täysin uomiinsa. Marble on taas selkeästi maultaan hyökkäävämpi ja suutuntumaltaan katkerampi. Fuller’s ei lopulta ainakaan tässä vertaillen maistellessa ole kovin bitter, vaan tuntuu verrokkina jopa varsin lempeältä. Fuller’sin maku on syvempi ja siitä iso osa kenties hiivan tuottamaa tuota legendaarista aprikoosia ja marmeladimaisuutta - vastaavia termejä Marblen tölkkikin kyllä pudottelee, mutta eivät ne minulle maussa realisoidu. 
 
Oluiden henki on hyvin erilainen. Marble vaikuttaa nuoremmalta ja hyökkäävämmältä ja Fuller’s on sitten se hieman jo liiankin keski-ikäinen hillitympi ja omalla tavallaan asettuneempi. Ehkä siinäkin mielessä jälkimmäinen kuvailu sopii itselleni paremmin - samoin kuin Fuller’s on enemmän omaan makuuni. Marble on hyvä olut myös, kunnon bitter, mutta Fuller’s on syvempi - se antaa ainakin minulle enemmän. Oluiden lämmetessä ja hiilihappojen kaikotessa Marble lähenee etenkin hedelmäisyyden osalta Fuller’sia, mutta ei missään vaiheessa tavoita sen syvempää aromikkuutta. 
 
Kyllä tämä menee tälläkin kerralla samaan kategoriaan mihin nämä rinnakkainvertailut itselläni usein menevät - molempi parempi! Kaksi hyvää olutta on parempi kuin yksi ja kahta olutta rinnakkain nauttien molempien piirteet tavallaan korostuvat - ainakin ne erityisimmät piirteet. Aina kivaa! 
 
Marble ostettu Rauman Prismasta ja Fuller’s Rauman keskustan Alkosta. 
 
…hetkinen hetkinen. Taas melkein unohdin lopusta noin 50-50 sekoituksen. Tällä kertaa se on aika pitkälti oletetun kaltainen. Fuller’sin syvemmät piirteet säilyivät hienosti ja Marble toi mukaan kosolti katkeruutta. Ai että, on nämä hyviä oluita molemmat.

Omat Oktoberfestit osa 2: Spaten, Benedikter ja Paulaner

0 kommenttia
 

Viime viikon osassa yksi maistelin Erdingerin, Zoller-Hofin ja Hofbräun juhlaoluet ja nyt lähdetään toiseen kattaukseen, jossa perinteiset Spaten ja Paulaner saavat haastajan tölkkiin pakatusta Benedikteristä. Viime setin parhaaksi nousi Zoller-Hof upealla humalien aromikkuudellaan. Nyt maistellaan josko tässä olisi joku vielä siitäkin parempi.

 

Spaten Oktoberfestbier
5,9% | Vesi, ohramallas, humala, humalauute 
 

Kirkas, ehkä hieman vaaleamman kultainen kuin useimmat juhlaoluet. Vaahto on valkea ja kestävä. Tuoksu on tässä nyt maistelluista eniten ”teollisen lagerin” tuoksuinen. Mallasta on, mutta humalointi on vaisuna ja hieman pahvimaisuuttakin nousee. Ei lähde lentoon, tunkkainen on tuoksu. Maku on myös vaisu. Makeahkoa mallasta, kovaa hiilihappoisuutta ja katkeron purtua myös pahvimaisuutta jälkimaussa. Katkero puree varsin hyvin kuitenkin, mutta ei se kokonaisuutta enää pelasta. Kehnohko lager ei lisävahvuuden myötä paremmaksi muutu. Selkeällä marginaalilla kehnoin toistaiseksi maistetuista. 
 
Benedikter Festbier
5,8% | Vesi, ohramallas, humala
 
Ainut näistä tarjolle tulleista sesonkioluista joka tulee tölkissä - ja mikäs siinä, tölkki on oluelle toistaiseksi keksityista astioista kaikkein paras. Lasissa kirkkaan kultainen ja vaahtoaa iloisesti. Tuoksu on maltainen ja jalohumalainen - kuinka moni yllättyi? Maltaisuudessa on hunajaista virettä ja varsin kosolti myös leipäisyyttä, humalointi taas enemmän yrttimäinen kuin kukkainen. Maussa hieman makea ja mukavan pehmeän täyteläinen pohjavire ja sitten varsin pureva sekä pitkälle jälkimakuun asti kantava katkeruus. Tosi hyvää on. Selkeä tasonnosto Spatenista. Katkeruutta on hyvin ja se osaltaan vaikuttaa myös juotavuuteen kun makeus pyyhkiytyy katkeron puraistessa sivuun. 
 
Paulaner Oktoberfest Bier
6,0% | Vesi, ohramallas, humala
 
 
Nyt sitten perinteisistä perinteisin eli Paulaner. Kirkas ja väriltään syvän kultainen lager. Vaahto on valkea, kooltaan melko maltillinen ja kestävä. Maltaisuus nousee tuoksussa jälleen hunajaisena, hieman heller-bockin tyylisenä. Tuoksun humalaisuus on varsin hillittyä, mutta erottuu kuitenkin. Tuoksu on hyvin peruskamaa, mutta maku ja erityisesti suutuntuma toimii. Maussa on hunajaisen maltaista makeutta ja täyteläisyyttä, mutta myös varsin katkera lopetus, joka tekee juotavuudesta jopa petollisen - ei juuri raskautta, vaan kaatuu vaivatta mutta kuitenkin löytyy varsin tuntuvasti vahvuutta. Kautta linjan miellyttävä maku ja kokonaisuus - ei mitään sellaista tympeyttä kuin Spatenissa, herra paratkoon. 
 
Näistä kolmesta Benedikter ja Paulaner aika samalla viivalla ja Spaten sitten kaukana takana. En muista että Spaten aiemmin olisi näin paljon muista poikennut, mutta nyt poikkesi ainakin minun mielestäni melkoisesti. Kehnoa oli se. Jos nyt Benedikterin ja Paulanerin välillä valita pitää niin vaikeaa on, mutta kallistetaan pienellä marginaalilla Benedikterin suuntaan - humalat olivat siinä hieman enemmän esillä. Maukas oli tämäkin sessio ja onneksi kehnoin osui heti alkuun ettei lopulta jäänyt ollenkaan paha maku suuhun. Jos kahden setin kokonaisuutta katsoo niin nostan edelleen Zoller-Hofin ykköseksi, mutta erot ovat hyvinkin pieniä - kaikki muut paitsi Spaten saavat minulta täydet suositukset.
 
Arvioidut olut ostettu Rauman keskustan Alkosta.

Omat Oktoberfestit osa 1: Erdinger, Zoller-Hof ja Hofbräu

0 kommenttia
 
Syksyn tullen myyntiin on taas tullut kattaus Oktoberfest oluita, joista nyt otan maistoon ensimmäiset kolme. Puunailin grillikodan kesän jäljiltä syyskuntoon, eli käytännössä pesin kaikki pinnat ja duunasinpa rälläkällä uuden ritilänkin grilliin. Kesällähän kodassa ei oikein voi grillailla, koska siellä tulee niin perhanan kuuma, mutta nyt kun lämpötilat ovat laskeneet niin ajo on taas kovaa. Grillauksen oheen otin maistoon kolme sesongin olutta, joiden arviot löydät alta. Sen verran nöösisti vedän että käytössä aidosta Oktoberfestista poiketen on puolen litran tuoppi, mutta eiköhän tälläkin tunnelmaan pääse. Näistä ainoastaan Zoller-Hof on minulle entuudestaan tuntematon, muut ovat olleet tarjolla jo aikaisempinakin vuosina.
 
Erdinger Oktoberfest
5,7% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, humala, hiiva 
 
 
Vehnäolutpanimon juhlaolut on tietysti vehnäolutta hieman normaalia vahvempana ja tuhdimpana. Oranssihtava olut on vehnäoluille tyypilliseen tapaan samea ja vaahdoltaan muhkea. Vehnäoluelle ominainen banaanimainen aromikkuus saa nyt taustatukea perusvehnää muhkeammalta toffeemaiselta ja erittäinkin leipäiseltä maltaalta. Täyteläinen ja pehmeä suutuntuma, mutta kuitenkin varsin raikas maku. Taitaa olla nyt munich mallasta mukana huomattavasti perusvehnää enemmän - sen verran leipäinen on maku. Hyvä että maku poikkeaa selkeästi kevyemmästä Erdingerin perusversiosta. Maukas vehnäolut jostain hefen, dunkelweizenin ja weizenbockin vaikeasti kartoitettavasta välimaastosta. Vehnät aina maistuu!
 
Zoller-Hof Export-Festbier
5,6% | Vesi, ohramallas, humala
 
 
Nyt sitten entuudestaan tuntematon festbier maistoon. Vahvuutta 0,1% liikaa meille syntisille, mutta valtion kaupasta saa kun muistaa käyttäytyä nöyrästi ja kiittää kortin kortin höyläämisen jälkeen. Kirkkaan kultainen olut tuoksuu hurmaavasti jalohumalaiselle ja maltaiselle. Kaunis on tuo kukkaisen yrttinen aromikkuus. Maussa on heller bockin kaltaista hunajaista maltaisuutta, mainio kukkainen humalien aromikkuus ja sen verran katkeroa lopussa että juotavuus muodostuu erinomaiseksi. Ei turhaa makeutta, eikä muitakaan raskauttavia tekijöitä - kerrassaan erinomaista. Vahvuus on maltettu pitää vähän maltillisempana, mutta makua on silti runsaasti ja juotavuus tosiaan erinomainen. Tosi hyvä! 
 
Hofbräu Oktoberfestbier
6,3% | Vesi, ohramallas, humala
 
 
Kirkas kultainen lager, jonka vaahto on aiempaa hieman niukempi. Vahvuutta tässä hieman enemmän. Näitä kun tiputtelee litran tuoppeina humpan soidessa niin varmasti tunnelmaan pääsee. Tuoksu ei tässä nouse erityiseen lentoon - hunajaista vahvan lagerin maltaisuutta ja hentoa jalohumalaisuutta. Peruskamaa, mutta toimii. Maku toimii myös - mallasta muhkeasti, mutta ei raskaasti. Hunajaisuutta, leipäisyyttä ja sitten jalohumalain yrttis-kukkaista aromikkuutta sekä kohtalaisen pureva katkero lopussa. Hieman raskas, mutta ei liian tuhti. Ehkä juuri sopivan tukeva niin ettei tule varomattomasti kipattua vaan harkintaakin saa sopivasti mahdutettua mukaan. Tosi maukas ja tietysti saksalaisen laadukas eli täysin virheetön. Jytisee!
 
Näistä kolmesta paras nyt tällä istunnolla oli Zoller-Hof, jonka juotavuus nousi korkeisiin sfääreihin ja maussa oli mainiosti myös humalien aromikkuutta. Erdinger ja Hofbräu olivat sitten siinä takana mielestäni varsin tasavahvoina, molemmat oikein nautinnollisia. Olutasioissa Saksaan voi kyllä luottaa.

Kotiolutta: Meriläisen IPA #2 ja Summer Ale

0 kommenttia
 
Lisää kotiolutta Kiukaisissa kegittelevältä Meriläiseltä. Edellisen IPA:n maistoin tuossa elokuussa ja nyt aivan tuoreeltaan maistoon seuraava versio. En tiedä kuinka mones versio tämä on tekijälle, mutta minulle tämä on toinen, siksi numeroin kakkoseksi.  Edellinen oli pelkällä Citralla humaloitu, maltaina Pale Ale ja Red Active. Red Activen määrää on reseptiikassa nyt vähennetty kolmella prosentilla ja humalointiin on laitettu Mosaic, Citra ja Sabro lajikkeita. Toisena oluena sain Summer Alea, jonka reseptiikasta ei ole muuta tietoa kuin vahvuus, joka on 5,2%.
 
Meriläisen IPA #2
8,2% | Maltaat: Pale Ale, Red Active | Humalat: Mosaic, Citra ja Sabro
 
 
Kirkkaanlainen kultaoranssi olut tiivillä vaahtokukalla. Nätti on! Tuoksussa on nyt monipuolisemmin humalaa kuin aiemmassa Single Hop Citrassa - se tuoksuu runsaampana tropiikin hedelmäisyytenä. Tuoksu on muutenkin hieman pehmeämpi eikä niin raikkaan iskevä kuin aiemmin. 7% -> 8,2% noussut alkoholipitoisuus ilmenee heti tiettynä tuhtiutena. Humalien aromikkuus on kyllä edelleen tallella ja nyt extratuoreena upeaa tuoksuteltavaa. Double IPA tyylinen tuhtius on nyt maussakin mukana täyteläisyytenä ja alkumaun makeutena. Aiemman version iskevä katkeruus jää nyt hieman tuhtiuden alle ja yleisilme on pehmeämpi sekä tuhdimpi ja maukkaasti monipuolisen hedelmäinen. Runko on nyt muuttunut Double IPAn tasoon ja vaikka katkerointi riitti edelliseen 7% olueen niin tämä jää nyt mielestäni kaipaamaan hieman lisää. Laskennallisesti katkeruutta voi hyvinkin olla saman verran, mutta täyteläisemmän mallaspohjan takia aistimus on nyt erilainen. Pidin edellisestä versiosta enemmän - nimenomaan IPA tyylisenä länsirannikon sitrusräjähdyksenä - mutta tällä on omat ansionsa hitaammin siemailtavana hedelmänektarisena nautiskeluoluena. Laadullisesti täysin priimaa kuten aiempikin versio. En tiedä lipsahtiko vahingossa vahvemmaksi vai oliko tarkoituskin, mutta tuo vahvuuden muutos muutti oluen luonnetta yllättävänkin paljon. Lopullinen hitti voi kenties löytyä jostain näiden kahden version välimaastosta.
 
Meriläisen Summer Ale
5,2% 
 
 
Tästä en tiedäkään muita speksejä vahvuuden lisäksi kuin oluen nimen. Lasiin kaatuu syvän kultaista utuista olutta, jonka vaahto on vitivalkoinen ja kestävä. Tuoksussa on kukkaista humalaa jännällä hieman kiivimäisellä eksoottisella aromilla. Mallaspohjassa hieman jotain toffeemaista brittivibaista tuhtiutta mukana eli ihan täysin ”vaalea” se ei tunnu olevan. Mainio tuoksu ja hyvällä tavalla eksoottinen humala-aromi. Maku on myös hyvä ja raikkaan hedelmäinen. Persikkaisuutta nyt hieman karvaan kiivimäisen ja greippimäisen loppuvedon lisäksi. Katkeruus puraisee varsin mukavasti ja loppuveto kuivuu kohtuu hyvin, mutta pieni jälkimakeus jää vielä nielaisun jälkeen leijailemaan. Onko se sitten mallaspohjasta vai hiivan käymisasteesta tai jostain muusta peräisin, itse veikkaan ensimmäistä, mutta anyway hieman kuivempi loppu tekisi kirjaimellisesti terää. Oikein maukas kuitenkin - hieno humalien aromikkuus tässäkin. Laatutaso on korkea kautta linjan. 
 
Kiitos Meriläiselle hienoista oluista! 

Maistossa Vakka-Suomen Panimon savuoluet

0 kommenttia
 
Viimeksi katsauksessa oli Uudessakaupungissa operoivan Vakka-Suomen Panimon laajempi lager repertuaari, jonka totesin erinomaiseksi. Nyt  sitten testiin savuoluet ja toki lagereita nämäkin ovat, mutta bambergilaisilla savumaltailla näihin saadaan vastustamaton savun maku, joka sopii erityisesti grillailun tai muun kokkailun oheen - ja erityisesti niistä kokkailun tuloksista nauttimisen oheen. Suodattamattomia sekä gluteenittomia ovat mokomat vielä kaiken muun hyvän lisäksi. Maistossa kolme varianttia - vaalea, tumma sekä tervalla maustettu. Kaikki arvioidut oluet ostettu panimon myymälästä.
 
Prykmestar Savu Vaalea
4,5% | Sisältää ohramallasta
 
Bambergilaisilla savumaltailla pantu suodattamaton lager. Ai että. Utuinen ja väriltään kullankeltainen olut, jonka vaahto kestää pitkään. Tuoksu on palvikinkkuinen ja savusaunainen sekä toki maltainen ja jalohumalainen. Maku on hyvä ja suutuntuma varsin täyteläisen pehmeä - kyllä suodattamattomuus vaan oluen tekee. Savuisuutta vaaleaan runkoon nähden sopusuhtaisesti, mutta selkeästi ja katkeruutta mukavan purevasti. Tosi hyvää!
 
Prykmestar Savu Tumma
5,5% | Sisältää ohramallasta. 
 
Nyt sitten tummaa. Bambergilaiset maltaat ja suodattamaton tämäkin. Käytännössä musta ja vaahdoltaan kermakahvin värinen. Tuoksu on vaaleaa selvästi maltaisempi ja ennen kaikkea lakritsaisempi - samalla savuisuus jää enemmän maltaan varjoon. Minusta tässä on sellaista oikein hyvää schwarzbierin paahteista ja hieman suolaista tuntua. Ja sama maussakin. Huomattavasti makeampi mallaspohja kuin vaaleassa, mutta loppua kohti kuivuu maukkaasti suolaisen lakritsaiseksi ja lempeän savuiseksi. Katkeroakin mukavasti. Paahtomallasta löytyy se on varma. Kahvimaisiakin piirteitä matkalta löytyy ja meinaa suklaisuuttakin loppuvedossa nousta. Vaalea oli hyvä, mutta tämä on vielä parempi!
 
Prykmestar Savu Terva
5,5% | Sisältää ohramallasta 
 
Kaikki samat pätee tähän kuin kahteen edelliseenkin - suodattamaton, pastöroimaton ja gluteeniton, mutta ei mauton. Selvästi Tummaan kallellaan ulkonäöltään ja myös tuoksultaan, vaikka tervaisuutta selvästi mukana onkin. Maku onkin sitten jotain näiden kahden väliltä - ei niin makeaa kuin tumma, mutta savuisempaa vaalean tapaan. Lisääntynyt savuisuus lienee tosin enemmän tervaisuuden tuomaa tuntua, kuin aktuaalista savuisuutta. Samaa maukasta schwarzbierin tuntua, mutta varsin voimakkaalla tervavivahteella. Kyllä Tumma näistä paras oli ja sitten Vaalea toisena, eikä tämä Tervakaan huono ole, ihan tyylikkäästi eli ei ainakaan liian ylilyövästi maustettu, mutta kuitenkin maustettu. Itse suosin mieluummin maustamattomia.

Sellaisia olivat siis Vakka-Suomen savuoluet tällä hetkellä. Vielä jos panimolta saataisiin vahvempaa tuotantoa jonkun savubockin tai, herra paratkoon, legendaarisen SavuKatajan muodossa niin varmasti olisi lähdettävä taas maakuntamatkalle kauniiseen Uuteenkaupunkiin.

Makumatka Belgiaan: Abbaye d'Aulne Premier Cru ja Chimay Red & Blue

0 kommenttia
 
Lähdetään sitten belgioluiden maailmaan. Meille vahvojen oluiden ostopaikaksi pakkonaitettu rakas Alkomme on nyt erikoiserissään ottanut muutamia luostarioluita hyllyyn. Yksi jokseenkin kiinnostava tästä kuuden oluen joukosta löytyi ja se oli Abbaye d’Aulne Premier Cru. St. Feuillien Tripel tietysti on loistava, mutta varsin tuttu jo entuudestaan. Lisäksi ostin todellisen erikoiserä jytkyn, nimittäin Chimay Rougen eli punaisen Chimayn, joka on Alkon vakiovalikoimassa jo muutenkin isossa pullossa ja muutenkin laajalti saatavissa - todellinen erikoisuus siis. Alko se aina osaa ”yllättää”… no itsekin olen asiakas, joten hittoakos täällä valittelen. Niin ja sen punaisen Chimaynkin ostin, saatana. Erikoiserien ulkopuolelta ostin maistettavaksi vielä legendaarisen sinisen Chimayn, joka kuuluu ihan vakiokalustoon - erikoiserään olisi tästä kuitenkin voinut sen ison pullon tuoda, eikö? 
 
Näillä siis mennään ja katsotaan vieläkö blogistille belgityyliset maittaa - siinä riittääkin jännitettävää! Aloitetaan kevyemmästä päästä Chimayn Rougella eli tutulla punaisella.
 
Chimay Red
7% | Vesi, ohramallas, sokeri, vehnätärkkelys, humala, mausteet ja hiiva
 
Biere brune ja jopa brown ale lukee etiketissä, mutta eiköhän tämä lähinnä dubbelia ole kun belgialaisesta luostarioluesta puhutaan. Lasissa olut on punertavan ruskeaa ja vaahtoaa Chimayn lasissa yläreunaan asti suht vaivattomasti. Tuoksu on oluen ulkonäköön peilaten tosi raikas - kuivattuja hedelmiä, rusinakakkua ja hentoa korianterin tapaista mausteisuutta. Ihan on sellainen kuin muistelinkin. Aika harvoin tällaisia kuitenkaan tulee ostettua ja siinä varmaan yksi syy miksi dubbeleita ei juurikaan uutuusmarkkinoilla enää näe. Vanhoja klassikoita sentään vielä löytää ja hyvä niin, sillä kyllä tämä hyvän makuista on. Maltaisuutta on, mutta belgityylisen kevyesti ja silti kuitenkin selkeän leipäisesti. Sitten nousee kosolti mausteisuutta, joka kuitenkin asettuu kuivahedelmäisen ja hieman rusinakakkuisen leivosmaisuuden lomaan. Banaanimaisuuttakin esiintyy. Väri voi tulla jopa kokonaan tummasta sokerisiirapista, kuten mielestäni esim. Westmalle Dubbelissa tulee - tämä tosin maistuu sitä maltaisemmalle ainakin Westmallesta kaivelemieni hatarien muistikuvieni mukaan. Maukasta on siis Chimayn punainen edelleen - ja näin harvakseltaan nautittuna myös aina sellainen uudelleen ”tuore” tuttavuus. Kannatti ostaa, mutta ei nyt heti ensi viikolla kuitenkaan uudelleen - ehkä ainakin vuoden tai kahden tauko ja sitten taas? 
 
Abbaye d’Aulne Premier Cru
9% | Sisältää ohramallasta


Sitten maistoon tämä itselleni uusi tuttavuus Aulnen Premier Cru. Ennakkotietojen mukaan vaalea belgityylinen vahva ale. Etiketti ei ainesosista kerro kuin ohramaltaan ja sen että olut on pullossa jälkikäytetty useiden belgioluiden tapaan. Tämä kaatuu lasiin kirkkaan kultaisena ja vaahdoltaan ilmavana sekä kestävänä. Tuoksu avautuu... no ei oikeastaan edes avaudu vaan lässähtää tympeän tunkkaiseksi ja raskaan maltaiseksi. Belgihiivan tuottamaa esterisyyttä hyvin vähäisesti - ja juuri se hiivan tuottama aromikkuus on se belgioluiden taika. Se puuttuu tästä miltei kokonaan. Hieman jotain sitruksisuutta ja mausteisuutta, mutta kokonaisuutena tosi vaisu ja neutraali - muistuttaa yhtä paljon Olvin Tuplapukkia kuin belgialaista luostariolutta. Maun puolella meno kuitenkin paranee. Lopulta se paranee aika paljonkin, sillä maltaisuus ei ole liian makeaa ja loppuvedossa mukaan nousee mausteisuutta ja katkeruutta. Hentoa hedelmäisyyttäkin on ja alkoholi varsin hyvin piilossa maun osalta - lämmittävyys toki on taattu. Suutuntuma on varsin runsaan hiilihappoinen, mutta kuitenkin hieman turhankin täyteläinen ja raskas belgityyliselle. Onhan tämä selkeä pettymys - ei oikein kunnon tuoksua, maussa yritystä ja suutuntuma sinnepäin. Ja minulle tämä oli etukäteen setin oluista kiinnostavin... Toki mittarissani on jo jonkin verran maileja ja belgian luostarioluet varsin laajalti maistettu, joten ehkä olen hankala miellytettävä. Nettikaupat onneksi palvelevat. 

Chimay Blue
9% | Vesi, ohramallas, sokeri, vehnätärkkelys, humala, mausteet ja hiiva
 
 
Viimeistellään homma sitten vielä legendaarisella sinisellä. Vuosiluku etiketissä on 2022, joten tuoreesta tavarasta on kyse. Tällainen säilyy oikein säilytettynä useita vuosia ja kehittyy - ei välttämättä paremmaksi, mutta kehittyy. Se on enemmän sitten makuasioita maistuuko tuore vai ikääntynyt. Lasissa olut on tuollaista hieman rumahkon punertavan ruskeaa ja vaahto rakentuu goblettiin tutun vaivattomasti. Tuoksu on punaisen Chimayn kaltainen, mutta selvästi vähemmän maltainen ja aromaattisemman kuivahedelmäinen. Läheltä tuoksutellessa varsin tiukankin alkoholinen, mutta kauempaa tutusti nautinnollisen aromaattinen. Hedelmäisyys tässä tuoksussa on hieman jopa sellaista sokeroidun tuntuista. Maku on myös kuivatun hedelmäinen, rusinaisuutta enimmäkseen, aavistus kaakaomaisuutta ja lopussa sitten mausteisempi, jopa anismainen loppuveto. Ei kuitenkaan juuri lainkaan katkeruutta. Lämpöä sen sijaan riittää jopa niin että makukin kärsii eli hieman puskee viinaisuus läpi. Se ei ole hyvä. Tällaista en muista Chimayssa aiemmin olleen - samaten suutuntuma on jopa huomattavan hiilihappoinen, sellainen liiankin hyökkäävä. Tuoreutta voi tietysti käyttää selityksenä, mutta pitääkö tällaista tavallaan "keskeneräistä" sitten laskea myyntiin? En tavoita tällä maistelulla nyt entisaikojen loistoa, jotenkin karkeampi kokonaisuus on. Edellinen d'Aulnen olut oli sentään jokseenkin helposti juotava, joskin huomattavasti mauttomampi, mutta tässä nyt tuo jonkinlainen kovuus vaan tökkii. Harmittava pettymys.

Hieman yllättäen siis session selkeästi parhaaksi nousi Chimay Rouge, tuo pehmeämmän maltainen, mutta kuitenkin belgityyliselle hiivakannalle ominaisen ihanan aromaattisuuden omaava trappistidubbeli. Olut jonka ajattelin vain nauttia pohjille tuntumaksi ennen siirtymistä "kunnon oluisiin". Miten väärässä olinkaan. Joka tapauksessa tämän jälkeen pitää Chimaynkin oluiden ostamista miettiä toisenkin kerran - onko entisaikojen loisto muisto vaan?

Arvioidut oluet ostettu Rauman keskustan Alkosta.

Kotiolutta: Meriläisen Golden Ale ja Single Hop Citra IPA

0 kommenttia
 
Nyt sitten kotiolutta tästä Rauman läheltä Kiukaisista. Tekijänä itselleni uusi tuttavuus, jota kutsuttakoon nyt blogissa sukunimensä perusteella Meriläiseksi. Tekijä toi oluet kotiini, mutta en päässyt häntä tapaamaan kun olin juuri höntsäfutailemassa. Vaihto sahtiin onnistui kuitenkin pihalle jättämäni kylmälaukun välityksellä - näin se homma toimii! Setissä on kaksi olutta - Single Hop Citra IPA ja Golden Ale. Jälkimmäisestä on tehty jossain kaupallinenkin panos, jota voi maistella Kauttuan Ravintola Pankissa, jossa olut esiintyy nimellä Golden Bank. Otetaan ensin maistoon Golden Ale.

Meriläisen Golden Ale
5,2% | Maltaat: Pilsner, Pale Ale | Humalat: Magnum, East Kent Goldings

 
Pullosta kaatuu lasiin kirkasta kultaista olutta, jonka vaahto on kestävä ja pitsikäs. Brittityylisen golden alen tuoksussa on selkeä kumarrus Shepherd Neamen suuntaan, sillä East Kent Goldings humalointi lyö vahvat Spitfire vibat päälle heti ensinuuhkaisulla. On muuten todella hyvä ja raikas tuoksu - aitoa brittifiilistä. Tätä East Kent Goldingsin aromaattisuutta en ole tällä tavalla kokenut muualla kuin juuri Shepherd Neamen oluissa, joissa se on kaikissa vahvasti mukana. Maku on myös todella hyvä. Hunajaisuutta mallaspohjassa ja pehmeän täyteläinen hieman humalaöljyinen suutuntuma. Lopussa katkero näykkäisee sopivasti ja hieman kuivattaa jälkimakua, mutta tietty runsaus ja pehmeys pysyy yllä alusta loppuun - juotavuus on erinomainen. Laatutaso aivan moitteeton ja reseptikin toimii. Aivan melkein häkellyin miten aito brittifiilis ja nimenomaan Shepherd Neamemainen kenttiläinen fiilis tähän on saatu. Omaan makuuni katkeroa voisi olla hieman purevamminkin, mutta se ei välttämättä tyyliin kuulu, joten se on vaan omaa haihatteluani. Ottaisin mieluusti toisen ja vaivatta vielä kolmannenkin.
 
Meriläisen Single Hop Citra IPA
7,2% | Maltaat: Pale Ale, Red Active | Humala: Citra

 
Kirkas ja väriltään kauniin kuparinen olut vaahtoaa pitsikkäästi. Tuoksun maltaisuudessa on hieman karamellimaisuutta mukana ja kun humalaisuus on sitrustykitystä hennolla havuisuudella niin länsirannikon fiiliksiin mennään heittämällä. Maku lähtee heti alusta katkerahkon humalaisena liikkeelle ja mallasrunko hieman karamellimaisena tukee hyvin. Alun hiilihappoisuuden laannuttua keskivaiheilla on pehmeämpää hedelmäisyyttä, kunnes nielaisussa ja jälkimaussa sitten tiukempaa greippisyyttä ja havuisuuttakin. Varsin iskevä ja pitkäkestoinen katkeruus, joka jatkuu päättymättömällä kasetilla. Ei kuitenkaan mitään överihommia, vaan asiallinen runkoon sopiva katkeruus. Riittävä tyylinmukainen vahvuus ja antelias humalointi tekevät oluesta asianmukaisen intensiivisen - makua riittää! Laatutaso tässäkin moitteeton, eikä reseptistäkään varsinaisia moitteita ole. Mallaspohja varsinkin tuntuu olevan West Coast tyyliseen IPAan varsin hyvin kohdillaan - ehkä Red Activea voi hieman vähentää (ja siten antaa lisää tilaa humalalle) ja humalalajikkeita voisi lisätä monipuolisuuden nimissä, mutta se on taas sitä haihattelua. Oluthan on erittäin nautinnollinen jo tässä ja nyt. Juotavuus erinomainen tässäkin. Täysin hyvää kaupallista tasoa - ei harmittaisi jos olisin tämän vitosella Alkosta ostanut. 
 
Meriläisen oluet siis edustivat korkeaa laatutasoa ja reseptiikkakin oikein mallikasta. Laitteistosta ei ollut sen enempää puhetta, mutta kegihommissa mies lienee, koska sakkaa pulloissa ei ollut laisinkaan. IPA:sta on tulossa jo toinen versiointi jossa Red Activea vähemmän ja humalia enemmän - sitä odotellessa... Kiitos tekijälle oluista!

Seiskaprossaista Citymarketista - maistossa Turun Länsikeskuksen Food Factory Breweryn tuotantoa

0 kommenttia
 
Kesälomani pisin matka suuntautui vajaan sadan kilometrin päähän Raumalta Turkuun. Varsinainen kohde oli lapsille suunnattu, mutta kävin siinä ohimennen muun perheen autossa odotellessa juoksemassa nopeasti Länsikeskuksen Citymarketin läpi. Kyseisen Citymarketin sisällä on Food Factory Brewery joka toi ensimmäisenä Suomessa kauppamyyntiin yli 5,5% vahvan oluen - seitsemänprossaisen Dalskär Double IPAn. Vahvempaa olutta ei toki löydä kaupan oluthyllyiltä, vaan se on ostettava panimon myymälästä, joka Länsikeskuksen Citymarketissa löytyy panimon viereisestä ravintolasta. Hieman hölmöä, tietenkin, mutta ajatellaanpa nyt lapsia ja kokonaiskulutusta ja suomalaista kännigeeniä ja mitä näitä on. Lisätietoja voi kysellä Tuomiselta... joo o.
 
Alle 5,5% tuotteet löytyvät sitten kaupan muun ja nopeallakin katsauksella varsin laajan valikoiman joukosta - toki omasta erottuvasta saarekkeestaan, josta nappasin mielenkiintoisimmat mukaan. Toisin sanoen siis jätin happamat hyllyyn. En dissaa - eivät vain ole omaan makuuni. Kaupan sisäisessä panimossa on Kaspar Schultzin huippulaitteisto, jota operoi kolmannen polven panimoyrittäjä Eemeli Tuhkanen - Porin Beer Hunter'sia luotsaavan Mika Tuhkasen poika. Eemeli Tuhkanen on kouluttautunut Saksassa Panimomestariksi ja saa nyt siis operoida huippuluokan panimoa - odotuksia on!

Food Factory Brewery Dalskär Double IPA
7% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva
 

 

Otetaanpa ihan ensimmäiseksi sitten maistoon tämä kruunun jalokivi - maaginen yli 5,5% olut. Oluttyyliksi on naulattu Double IPA, mutta vahvuus toki on ihan perus IPAn luokkaa. Rajat ovat alunperinkin olleet liukuvat ja jokseenkin hämärät ja ovat siitä vuosien saatossa vielä enemmän hämärtyneet, kun kaikkihan nykyään jotain IPAa on. Joten otetaan olut oluena, tyylistä viis.
 
 
Utuinen kuparisen värinen olut, jonka vaahto on runsaan pitsikästä. Tuoksussa on karamellimaista ja hivenen toffeemaista maltaisuutta sekä tietysti voimakas sitruksinen ja pihkaisen havuinen humalointi. Nyt näen tai pikemminkin maistan oluen pointin - IPA tyylisestä vahvuudesta huolimatta DIPA tulee oluen nimeen sen makuprofiilista. Enemmän mallasta ja nimenomaan karamellimaisempaa ja länsirannikon tyyliin löytyy sitruspainotteinen sekä katkera humalaisuus. Tuleeko hiukan mieleen jopa Beer Hunter’sin Tuhkanen seniorin legendaarinen CCCCC IPA? Samoja piirteitä on - ja silloinhan piirteet ovat erinomaisen maukkaita! Ei pliisuilua, vaan karamellia, mutta myös katkeruutta ja havuja - kunnolla havuja - ja loppuun greippinen laskeutuminen kohti päättymätöntä jälkimakua. Ihan aitoa asiaa CCCCC:n tavoin raskaammalla vanhan liiton mallaspohjalla, jonka katkero sitten lopulta ainakin melkein selättää. Tykkään! 
 
Arvioitu olut ostettu panimon myymälästä (Citymarket Länsikeskus, Turku) 
 
Enskär Helles
4,5% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva
 
Helles tarkoittaa saksaksi vaaleaa ja sellainen tämä nimensä mukaisesti onkin. Oluiden nimet muuten vaikuttavat kohteilta, jotka saaristossa matkaileva saattaisi löytää. Vaahto nyplää tiheät pitsikuviot lasin reunoille. Tuoksussa on maltaisuutta, hentoa hujanaisuutta ja jalohumalaisuutta. Laadukas tasapainoinen lagerin tuoksu ja sellainen on makukin. Miellyttävä pehmeä maltaisuus ja sopiva napakka katkeruus takaavat erinomaisen juotavuuden. On kyllä maukasta ja läpikotaisin laadukasta. Tosi hyvä!
 
Arvioitu olut ostettu Turun Länsikeskuksen Citymarketista
 
Houtskär Hazy Pale Ale
5% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, kaura, humala, hiiva
 
 
Utuinen kultaisen värinen olut vitivalkealla ja kestävällä vaahdolla. Tuoksu on raikkaan hedelmäinen aprikoosimaisine ja hunajamelonimaisine piirteineen. Suussa pehmeähkö kevyehkö runko, hedelmäisyyttä ja maltillisesti katkeroitu lopetus. Humalaisuus jää mielestäni hieman pliisuksi - intensiivisyyttä tarvittaisiin lisää. Toki kevyellä rungolla varustettuna kaikinpuolin tasapainoinen ja juotavuudeltaan hyvä - sekä toki läpikotaisin laadukas. Nyt kuitenkin toistaiseksi heikoin näistä maistelluista.
 
Högsåra Hefe
5% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, humala, hiiva
 
 
Valittelen monesti postauksissani sitä miten vehnäolutta ei pitäisi 0,33 litraiseen pakata (samalla toki ymmärtäen pienpanimoiden rajoitukset pullotuksessa), mutta tämän 0,44 litraisen voin vielä hyväksyä yhdestä tölkistä vehnislasiin kaadettuna. Vaahtoa ei tölkkivehnissä yleensä saa samalla tavalla rakennettua kuin pullotetuissa, eikä se tässäkään aivan lasin yläreunaan asti riitä, mutta väliäkös sillä - se on enemmänkin esteettisiä hommia. Vaahto on tässäkin nätin tiheäkuplainen ja pitsit tarraavat lasin reunoihin - merkki laadusta sekin. Ja merkki toki siitäkin että blogisti on hinkannut lasin puhtaaksi. Rusehtavan oranssin oluen tuoksu on banaanitoffeinen ja tosi muhkean vehnäinen - pehmeämpi tuoksu kuin vehnissä keskimäärin. Hieman jopa Ayingermäinen tuntu. Tietäjät tietää että tuo on varsin iso kehu. Suutuntuma on suuntäyttävän täyteläinen ja raikkaan hiilihappoinen, kuten vehnässä pitääkin. Mallasvetoisessa maussa on kypsää banaanimaisuutta ja lempeää neilikkaisuutta. Katkero näykkäisee lopussa ja jälkimaku on edelleen pehmeä sekä hieman mausteinen. Nyt on muuten sitten tosi hyvää eikä vähiten sen takia että suutuntuma on poikkeuksellisen pehmeä ja suorastaan kuohkea. Suomivehnien top-listauksessa näin ensifiiliksellä aivan kärkikahinoihin. Pitäisi joskus tehdä joku järjetön liian monen oluen rinnakkainvertailu näistä, mutta nautitaan nyt tämä ensin loppuun ja antaumuksella nautitaankin.
 
Arvioitu olut ostettu Turun Länsikeskuksen Citymarketista.
 
Odotuksia oluiden laadun suhteen oli ja ne odotukset kyllä täyttyivät. Hienosti operoi nuorempikin Tuhkanen ja huippulaitteistosta tuskin haittaa ainakaan on. Lisäksi tölkki on oluille paras astia. Saksalaistyylit Helles ja Hefe aivan priimaa ja Double IPA myös. Hazy Pale Ale sitten jäi itselleni vähän heikommaksi reseptiikaltaan, ollen hieman turhan pliisu, mutta siinäkin toki laatutaso täysin kunnossa. Kaksi vanhinta poikaani pelaa jääkiekkoa ja tulevallakin kaudella on varmasti muutama peli myös Turussa, joten täytynee ottaa Länsikeskus vakiokohteeksi.

Maistossa Vakka-Suomen Panimon repertuaaria

0 kommenttia
 
Kesäloman alkajaisiksi jo miltei kuukausi sitten heitin pienen paikallispanimokierroksen. Ajelin kolmen nuorimman poikani kanssa ensin raumalaisen Lindenin myymälään, jossa ensimmäiset ostokset sujahtivat auton matkajääkaappiin. Siitä jatkettiin Laitilaan, jossa ostosten jälkeen lapset saivat syöttää panimon edessä olevalla niityllä laiduntavia lampaita. Laitilan myymälä on siitä hyvä, että lapsillekin löytyy ostettavaa. Vanhin mukana olleista pojistani sai limpparia ja pienemmillekin löytyi tikkarit. Laitilasta sitten kiihdyteltiin vielä Uudenkaupungin suuntaan ja Vakka-Suomen Panimon pihalla oltiin vajaa kymmenen minuuttia ennen myymälän sulkemisaikaa. Olin nyt paikalla ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun Stadin Panimo osti konkurssiin ajautuneen Vakka-Suomen Panimon vuonna 2020. Ostin täältä matkajääkaapin kirjaimellisesti täyteen tavaraa. Valikoimaa oli niin runsaasti. 12 erilaista olutta taisi yhteensä tulla mukaan. Enemmänkin olisi ollut, mutta alennuksella myytävään päiväyskamaan en koskenut. Reissumme poikien kanssa huipentui sitten lopulta Uudenkaupungin leijonapuistoon, joka on varsin komea leikkipuisto lapsille. Kotiin ajeltiin pienempää tietä Pyhärannan kautta autossa eväitä nauttien. Oli hieno reissu. 


Minut Vakka-Suomen Panimolle ajoi oikeastaan yksi erityinen olut - aiemmin tänä vuonna someen arvioimani Prykmestar Keller Bier, joka valittiin Suomen Paras Olut kilpailussa parhaaksi lageriksi vuonna 2021. Ostin sitä ensimmäisen pullollisen toukokuun alussa ja sen jälkeen on mennyt muutama enemmänkin - kyseessä kun on aivan helvetin hyvä olut. Myös Keller Pils on maistettu aiemmin ja arvioitu someen - aivan hemmetin hyvä sekin. Nyt sitten ostin suoraan panimolta laajan kattauksen eri oluita, joita olen tässä kesälomani mittaan arvioinut ja julkaisen melkein kaikki nuo arvioni kerralla tässä alla. Melkein kaikki siitä syystä, että kolme erilaista savuolutta arvioin sitten omassa jutussaan erikseen myöhemmin. Tästä saanee siis jonkinlaisen katsauksen panimon nykytilaan vuonna 2022 - tai ainakin minun mielipiteeni asiaan. Urheilucastin sanoin: eiköhän mennä. 
 
Prykmestar Juhla Vienna
5% | Sisältää ohramallasta
 
Hetken ihmettelin kun pullossa lukee että elsassilaisilla aromihumalilla pyörrehumaloitu olut, että mitähän tämäkin nyt taas on, mutta elsassilainen tarkoittaa Ranskan Alsacen aluetta. Ranskalaisia humalia siis. Utuinen meripihkan värinen olut erittäin kestävällä vaahdolla. Mallasvetoisessa tuoksussa on pähkinäisyyttä ja hentoa toffeisuutta sekä kukkaketomaista aromihumalointia. Maku on hyvä. Maukas hieman makea maltaisuus kuten viennassa pitääkin ja tyylikäs kukkainen sekä hieman hedelmäinen aromihumalointi kuten Vakka-Suomen uuden tulemisen jälkeen on tapana ollut. Yksinkertaisesti vaan hyvää olutta. Laadukasta ja maukasta. 
 
Arvioitu olut ostettu Panimon myymälästä.
 
Prykmestar Keller Rot
5% | Sisältää ohramallasta
 
Nyt on kaunis punertavan oranssi väri ja muhkea kestävä vaahto. Tuoksussa on viennalagermainen hieman karamellimainen, mutta kuitenkin viljainen ja hunajainenkin mallaspohja. Jalohumalien yrttisyyttä ja kukkaisuutta nousee myös. Oluen päiväys on jo 25.7, mutta aromikkuutta edelleen löytyy - se kertoo laatutasosta paljonkin. Maku on todella hyvä. Hienoisesti makeutta, vähän jopa paahteisuutta sekä pähkinäisyyttä maltaisuudessa ja sitten kunnon katkero sekä keller-sarjan tavaramerkki runsas aromihumalointi. Ai että, nyt on kunnollista. Päiväys ei kyllä maussa tunnu - vai olisiko tuoreena vielä parempaa, varmaan olisi, mutta siinä kohdassa tulee kyllä sitten jo silkasta liikutuksesta tippa housuun. Keller-sarja keeps on giving. 
 
Arvioitu olut ostettu panimon myymälästä.
 
Prykmestar Keller Teer
5% | Sisältää ohramallasta
 
Samean kellertävä ja vaahdoltaan muhkea olut. Tuoksu aukenee keller-sarjalle tyypillisen aromihumaloituna, mutta samalla tervaisena. Tervainen aromi on myös maussa esillä ja tuo hieman savuistakin tuntua oluen makuun. Samalla aromihumalat jäävät hieman enemmän taustalle, mutta suutuntuma on sarjalle ominaisen pehmeä ja humalaöljyinen. Hyvä pitkäkestoinen katkeruus myös ja hieman tervaleijonaa pitkällä jälkimaussa. Terva-aromi ei nouse dominoivaksi vaan sitä on käytetty taidokkaan hillitysti. Hyvin maistuu tämäkin keller, vaikka toki preferoin perusversioita enemmän kuin maustettuja. 
 
Arvioitu olut ostettu panimon myymälästä
 
Prykmestar Keller Dunkel
 5% | Sisältää ohramallasta
 
Muhkeavaahtoinen on tämä tummanruskea saksalaisilla jalohumalilla pyörrehumaloitu dunkeli. Keller-sarjan ominaiseen aromikkaan humalaiseen tuoksuun yhtyy nyt limpunkuorimaisia ja kaakaomaisia tumman maltaisia piirteitä. Täyteläinen, mutta raikkaan humalainen ja hiilihappoinen suutuntuma kontraa hyvin maltaan makeuden ja loppuveto taittuu hieman jopa maitosuklaamaiseen makuun. Mitähän tätäkin tehdessä on mietitty - ehkä naureskeltu että nyt pannaankin tumma lageri mutta dumpataan whirlpooliin kottikärryllinen humalaa. Eikä mitään Sabroa, vaan perinteisiä saksalaisia lajikkeita - ja kokonaisuus toimii! Upea kukkaisuus ja hieman hedelmäisyyttä sekä suutuntumassa tuota runsaan humaloinnin öljyisyyttä - se ei kuitenkaan ole pois maltaisuudesta vaan se tulee sen lisäksi - more is more! Erinomainen. 
 
Arvioitu olut ostettu panimon myymälästä. 
 
Prykmestar Helles Hallerthau
5,5% | Sisältää ohramallasta
 
Ai että, suodattamatonta lageria jalohumalaisella aromihumaloinnilla. Hallerthau mainitaan etiketissä niin kenties siis single hoppia. Toki Hallerthau humalaa on monta eri lajiketta olemassa. Tuoksu on kukkainen ja hieman sitruunaisen hedelmäinen sekä viljavan ja hieman leipäisen maltainen Vakka-Suomen tyyliin. Huomio kiinnittyy kuitenkin ensin humalaisuuteen, joka tosiaankin on varsin antelias. Sama homma maussa. Runsas aromihumalointi loistaa ja mallas tukee taustalla. Mieletön pehmeän täyteläinen humalaöljyinen, mutta tasapainoisen katkera suutuntuma. Upea olut!
 
Arvioitu olut ostettu panimon myymälästä. 
 
Prykmestar Pils Luomu
5% | Sisältää ohramallasta
 
Vanha suosikki Luomu Pils nyt ensimmäistä kertaa maistossa sen jälkeen kun Stadin Panimo osti Vakka-Suomen Panimon. Ei tainnut aiemmin olla suodattamatonta, mutta nyt on - ehkä hyvä niin. Lasiin kaatuukin utuisen sameaa kultaista olutta, joka vaahtoaa runsaasti. Olut matkasi repussa lyhyen matkan kotoani Kokkovuoren huipulle, joten siinä varmasti osa kuohuamisen syytä. Tuoksussa on kukkaista ja yrttimäistä humalaisuutta sekä viljavaa maltaisuutta. Aiemmin oli mielestäni myös ruohoisuutta, mutta tästä versiosta en sitä erota. Maltaisuudessa myös selkeä ero nyt kun olut on suodattamaton - tämä on nyt pehmeämpi. Keller-sarjan tapaan anteliaasti aromihumaloitu, mutta nyt pilsin tapauksessa myös purevasti katkeruutta. Suodattamattomassa tosin juuri se suodatuksen puute ja sitä kautta pehmeämpi yleisilme syö mielestäni hieman pois myös katkeruudesta, mutta se mikä purennassa hävitään tulee miltei tuplaten aromaattisuudessa takaisin. On nimittäin hyvää! 
 
Arvioitu olut ostettu panimon myymälästä.
 
Siinä siis katsaukseni Vakka-Suomen Panimon tuotteiden tilaan tällä hetkellä. Todella väkevää tekemistä minun mielestäni. Stadilainen aromihumalointi on saapunut Uuteenkaupunkiin - ja tyylillä!

Sadepäivänä parit DIPAt: Orava & To Øl

0 kommenttia
 
Kesäloma ja vesisade on tuttu yhdistelmä suomalaisille ja suotta sitä murehtimaan. Sadekelillä voi aivan hyvin maistella sisätiloissa vähän double ipaa, niin kyllä se siitä lutviutuu. Otin tässä peräkkäin maisteluun ja ikään kuin vertailtavaksi suomalaista ja tanskalaista osaamista. Orava on hieman tuntemattomampi pieni suomalaispanimo ja To Øl jo nimensä vakiinnuttanut tanskalaistekijä.
 
Orava Sassy Shark Double NEIPA
8% | Sisältää ohraa, vehnää ja kauraa 


Lietolaispanimon olutta lasiini kenties ensimmäistä kertaa - en muista aiemmin maistaneeni, mutta voin olla väärässäkin. Humaliksi tyylikäs etikettinen tölkki kertoo Stratan, Nelson Sauvinin, Azaccan ja Cashmeren. Lasiin kaatuu mehuisan sameaa oranssihtavaa olutta, jonka vaahto kestää pitkään. Nektarimaisessa tuoksussa on hedelmäisyyttä ja karamellisuutta. Intensiivinen uuden tyylin mukainen ananasmainen aromikkuus, jossa kuitenkin herukkaisuutta ja havuisuutta sekä yllättävää kookosmaisuutta. Tosi hyvät ja ennen kaikkea voimakkaat aromit sekä maltaasta että humalasta - ei pliisuilua! Suussa olut on täyteläinen ja pehmeä sekä runsaan hedelmäinen. Loppuvetoon löytyy pihkaisuutta ja katkeruuttakin hieman eli pelkkää hedelmäsosetta tämä ei todellakaan ole, vaikka suutuntuman täyteläisyys tuntuu vielä jälkimaussakin hedelmäisenä makeutena. Tämä on helmikuussa esiintynyt tölkissä panimon somessa ja päiväys on helmikuulle 2023 - voitanee siis olettaa olevan jo 5kk ikäistä. Siihen nähden mielestäni oikein maukkaassa kunnossa ja hedelmäisyys on hienosti tallella. Täytynee olla siis laadukasta tekemistäkin ja siltä tämä myös maistui - kauttaaltaan laadukkaalta. Tosi hyvä!

Arvioitu olut ostettu Turun Länsikeskuksen Alkosta. 

To Øl #DIPA
8,7% | Sisältää ohraa, vehnää ja kauraa


Miltei samoilla spekseillä hieman vahvempaa ja suht samalta näyttävää tanskalaista. Humalina netin mukaan legendaarisempaa osastoa eli Cascade, Simcoe ja Citra. Vaahto tässä tiheäkuplaisempi ja erityisen pitsikäs - kuviot tarrautuvat lasin reunoihin ja roikkuvat siinä loppuun asti. Tuoksu on sitruksinen, havuinen ja jopa hieman mausteinen. Nektarimaisempi mehuinen humalointi puuttuu, tai ei puutu kokonaan, sillä voimakasta kuivahumalointiakin on, mutta ei niin ylitsevuotavasti kuin Oravassa. Mallaspohja on tuoksussa Oravan tavoin hyvin pehmeän tuntuinen, hieman toffeemainen ja kaurainen. Suutuntumassa on kuitenkin selkeä ero - nyt nimittäin katkero puraisee pitkäkestoisesti ja mallaspohjan makeus pyyhkiytyy tasapainoiseksi ja sitä kautta juotavuus on parempi ja raikkaampi. Kyllä tässä muhkeutta silti hyvin on ja sitä tiettyä nektarimaisuutta löytyy jota DIPAssa pitää ollakin. Humalatkin ehkä vaikuttavat - tässä on melko klassinen sitruskombo Simcoen havuilla höystettynä ja sehän minulle vanhan liiton miehenä maistuu. Olutmaku on mielestäni pitkälti samanlainen kuin musiikkimakukin, eli ne nuorena tai ainakin nuorempana löydetyt ihanteet pitävät pintansa vielä vanhempanakin. Eli rokkaa joka kerta. Sitten taas nykyisten NEIPA oluiden ihmeet nuorena löytäneet saattavat vieroksua tällaista tiukempaa sitruksisuutta ja havuisuutta - ja se on täysin ok, jokaisella on oma maku. Näistä kahdesta nyt minun makuun tanskalainen vie pidemmän korren - humaloinniltaan miltei yhtä intensiivisen aromikas kuin Orava, mutta selvästi katkerampi ja sitä kautta raikkaampi sekä suuremmasta vahvuudestaan huolimatta juotavampi. Jos Orava oli tosi hyvä, niin tämän on oltava sitten erinomainen - ero ei kuitenkaan ole suuri.
 
Arvioitu olut ostettu Turun Länsikeskuksen Alkosta.

Tilipi tappi tippi tappi - Maistossa Schneider-Weissen vehnäoluita

2 kommenttia
 
Nyt maisteluun ainoastaan vehnäoluisiin erikoistuneen Schneider-Weissen aina niin maukkaita vehnäoluita. Tässä jutussa arvioidut oluet on haalittu Rauman kaupoista, joten muutama tappi jäi välistäkin, mutta kyllä näilläkin jo tunnelmaan pääsee. Jutun kiteytys: jos haluat laatuvehnää valitse Schneider!

TAP-01 Helle-Weisse
4,9% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, humala, hiiva 
 


Vaaleahko vehnä vaahtoaa aika maltillisesti, mutta vaahto kyllä kestää pitkään. Otin kaadon ehkä hieman liian hitaasti niin vaahto ei päässyt rakentumaan. Liekö kokemuksen puutetta? Hiivat toki joukkoon kuten asiaan kuuluun. Tuoksu on raikas, hiivaprofiililtaan hieman mausteinen kuten Schneiderin TAP-07 eli perusvehnä eli Original Weissbier. Myös neilikkaisuutta, mutta banaani aika alhaalla. Maussa vehnäistä kuohkeutta ja makeutta, mutta myös katkeroa ja lopussa kuivuuttakin. Banaanimaisuus on maussa tuoksua selkeämpi. Kevyempi ja janojuomamaisempi kuin jo mainittu TAP-07, mutta samoja makuja jo talon hiivankin puolesta löytyy paljon. Tuttua korkeaa Schneiderin laatua!

Arvioitu olut ostettu Rauman Pick ’n Paysta

TAP-07 Original Weissbier
5,4% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, humala, hiiva


Tämä on selvästi Helle-Weissea tummempi, joka toki on odotettuakin - hell kun tarkoittaa saksaksi vaaleaa. Sama mausteinen hiivan esterisyys, melko voimakkaasti myös neilikkaa ja maltaisuudessa vehnää sekä leipäisyyttä. Taitaa olla Munich mallasta jonkin verran mukana. Sama homma maussa, eli Helle-Weissea huomattavasti maltaisempi ja täyteläisempi, mutta ei merkittävästi makeampi. Banaania taas maussa tuoksua enemmän, mutta ei vehnisten yleiseen tasoon nähden paljoakaan. Onkohan tämä hieman tuhdimman leipäinen, jopa inasen dunkelweizeniin kallellaan oleva maltaisuus yksi syy miksi olen ollut kovin kiintynyt tähän olueen. Jokin tässä viehättää - homma vaan toimii!

Arvioitu olut ostettu Rauman Pick ’n Paysta

TAP-05 Hopfenweisse Weizen-doppelbock
8,2% | Vesi, vehnämallas, ohramallas

 
Nyt sitten lempiolueni Hopfenweisse. Tämä kun tuli nyt 2022 keväällä Alkoon niin on tullut sen jälkeen muutama pullo jo ostettua. Tässä on sellaista vetovoimaa että palaan tämän pariin aina vaan uudelleen ja uudelleen. Samean oranssihtava ulkonäkö mittavalla ja kestävällä vaahdolla. Schneiderin mausteinen vehnähiiva ei tässä tuoksussa ole enää mikään ilmiö, sillä se on runsaan appelsiinimaisen aromihumaloinnin alta vaikeasti kaivettavissa. Vehnämallasta on runsaasti sekä tuoksussa että maussa ja suutuntumakin on muhkeasti suuntäyttävän täyteläinen. Maku on hämmästyttävä. Makeaa appelsiinimaisuutta ja niittykukkaista jalohumalaisuutta ja niin ylitse vuotavan runsaasti ja intensiivisesti, mutta kuitenkin pehmeästi eikä yhtään liian makeasti. Lämmittää, kuten pitääkin, mutta vahvuus hyvin piilossa. Vaikka tätä on nyt tullut nautittua viime aikoina miltei jopa säännöllisesti niin taikuus ei ainakaan vielä ole kadonnut. Joka kerta sitä lopulta päätyy suorastaan hämmästelemään että miten tämä on edes mahdollista - niin lähellä täydellistä kuin omaan makuuni on mahdollista. No vehnäoluissa nyt ainakin - keulin kyllä parhaiden belgienkin osalta melkein yhtä paljon. Mutta vain melkein, tässä on vielä jotain enemmän. Parasta!

Arvioitu olut ostettu Rauman Äyhön Alkosta

TAP-06 Aventinus Weizen-Doppelbock
8,2% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, humala, hiiva


Session kruunuksi klassikkokamaa eli Aventinus. Baijerin ensimmäinen vehnätuplapukki. Etiketti mainitsee jopa vierrevahvuuden 1.073-1.080. Tumman ruskeaa ja vehnäoluelle tyypillisen vaahtoavaa on. Tuoksu on rehevä ja runsas. Siinä on limpunkuorimaisuutta, rusinaisuutta, sokeroitua banaania ja maitosuklaisuuttakin. Täyteläinen suutuntuma on hieman makeakin, mutta vehnäoluelle ominaisen runsaat hiilihapot tuovat raikkautta. Olut ei lopulta maistu ollenkaan niin raskaalta kuin olettaisi. Ja makuahan on - vehnäisyyttä, kuivattuja hedelmiä, banaanikonsentraattia, kaakaomaisuutta. Muhkeaa ja maukasta. Lämpöä sitten jälkipotkuun hieman kuten näissä vahvuuksissa jo olettaakin tapahtuvan. Kyllä tämä mielestäni vuodesta toiseen kantaa nimensä ja klassikkostatuksensa painon. Aina on hyvää!

Arvioitu olut ostettu Rauman keskustan Alkosta.

Bändiolut: Iso-Kalla & Kuolemanlaakso Katkeruuden Malja tripel

0 kommenttia
 

Katkeruuden Malja

Panimo: Iso-Kallan Panimo, Kuopio
Oluttyyli: Tripel
Alkoholipitoisuus: 9,0%
Saatavuus: Alko

Tänään maistellaan aitoa savolaista yhteistyöolutta kun lasiin kaatuu kuopiolaisen Kuolemanlaakso yhtyeen ja niin ikään kuopiolaisen Iso-Kallan Panimon yhteinen olut Katkeruuden Malja. Oluelle varsin osuva nimi on poimittu yhtyeen uuden Kuusumu -albumin ensimmäisestä singlelohkaisusta. Oluttyylin valinnassa on lähdetty rohkeasti belgian suuntaan ja tyyliksi on valikoitunut vahva belgityylinen luostariolut, joka tunnetaan myös nimellä tripel. Valmistuksessa on ohramaltaan lisäksi käytetty vehnää ja kauraakin sekä sokeria, jota näissä vahvoissa belgityylisissä oluissa tyypillisestikin käytetään.
 
 
Kirkas, väriltään kauniin syvän kultainen ja vaahdoltaan aika maltillinen. Vaahto jättää näyttävät tiheään nyplätyt pitsit lasin reunoille. Tuoksu on hunajaisen maltainen, kuivatun hedelmäinen ja sokeroidun banaanimainen. Muut aromit kuin maltaisuus ovat belgityylisen hiivakannan käymisen aikana tuottamia. Tuoksu on tyypillistä belgityylistä tripeliä, vaikka maltaisuus hieman koholla onkin. Maku on aluksi makeahkon maltainen, hunajainen ja hieman hedelmäinenkin. Tosi täyteläinen ja maltillisen hiilihappoinen suutuntuma. Loppuveto on mausteisempi, ei juurikaan katkeroinen ja lämmittää asianmukaisesti nieluun laskeutuessaan. Alkoholipitoisuus ei kuitenkaan maistu, vaan se asettuu muhkean mallasrungon lomaan. Hyvän makuinen, mutta aitoihin belgitripeleihin verraten huomattavasti makeampi ja erityisesti matalahiilihappoisempi - nämä ominaisuudet tekevät oluesta verrattain raskaan ja sellainen parhaille tripeleille ominainen vahvuuteen nähden pelottavankin helppo juotavuus myös karisee tuhtiuden myötä. Hieman siis raskassoutuista, kuten yhtyeen musiikkikin omaan makuuni - mutta varmasti molemmille fanejakin löytyy. Kyllä tätä melko viileässä kesäillassa kuitenkin ilokseen nauttii, vaikkakin sitten hitaasti siemaillen. Muhkeasta maltaisuudesta johtuen oluessa on hyvä pehmeys ja toki vahvuus rintakehän lisäksi lämmittää mieltäkin. Ei lopulta yhtään pöllömpi olut, vaikka rohkeammalla sokerin käytöllä (keveyttä) ja hiilihapotuksella (raikkautta) voisi kokonaisuutta vielä parantaakin.

Yhteenveto

Täyteläinen ja makea tripel
ARVOSANA: 7½

Kotiolutta: Panimo Duuni Sysi 2019

0 kommenttia
 
Jyväskyläläisen kaksitahtikoneen eli Pekka Vesalan ja Jouni Ranisen kotiolutta maistossa Kokkovuoren jylhissä maisemissa. Sain tätä olutta kaksi pulloa vuonna 2020, joista ensimmäisen nautin kaksi vuotta sitten. Tämä toinen pullo on sitten odotellut rintamamiestalomme kellarissa siitä lähtien. Olut on valmistettu tai pullotettu marraskuussa 2019, joten ikää on jo yli kaksi ja puoli vuotta ainakin. Ensimmäinen arvio päättyi varsin kehuviin kommentteihin ja toteamukseen että kypsytyspotentiaalia on - nyt katsotaan miten ikä on olutta kohdellut.

Panimo Duuni Sysi 2019
9,3% | 74 IBU

Maltaat: Pale Ale, Munich Dark, Chocolate, Caramel 100, Caramel 300, Cara plus 200, Black, Ohrahiutaleet  
Humalat: EKG
Hiiva: WLP028 Edinburgh Scottish Ale
Muuta: Kaakaonibsejä, Vaniljatankoja  




Lasiin kaatuu mustaa ja vaahdoltaan mokkavivahteista olutta. Vaahto kestää varsin pitkään. Tuoksu on täyttä suklaakonvehtia ja tummapaahtoinen kahvi tarjoillaan siihen oheen. Suolainen noitapillilaku myös selkeästi esillä. Suklaisuus tulee osittain reseptin kaakaonibseistä, mutta kahvimaisuus ja lakritsi on eri paahtoasteisten maltaiden tuottamaa taikuutta. On kerrassaan hurmaava tuoksu. Kokonaisuus on hyvin asettunut eikä aika ole tuonut mitään negatiivista tuoksuun - laatu on kunnossa. Hienoa aitoa brittivivahdetta sekä tuoksussa että maussa. Vaniljaisuus nousee maussa paremmin esiin, mutta vain osana tätä suklaisen lakritsaista pehmeää kokonaisuutta. Aiempaan arvioon peilaten sanoisin kypsytyksen nostaneen lakritsaisuutta enemmän pinnalle, mutta kyllä yleinen tuntu silti silkkisen pehmeään suklaisuuteen kallistuu. 74 IBUn katkeruus tarkoittaa sitä että makeus väistyy viimeistään nielaisun yhteydessä mutta ei tämä erityisen katkeralta tunnu imperial stoutien asteikolla. Alkoholipitoisuus on myös täysin piilossa - lämmittää vain rinnassa, kuten pitääkin ja Suomen kesässä se on jopa suotavaakin. Vuonna 2020 maistamaani pulloa kehuin kovasti ja sama pätee tähän. En osaa sanoa onko parantunut - muuttunut on varmasti, mutta aivan hemmetin hyvää edelleen on!

On se aina maaginen hetki korkata tällainen pullo jolla on jo ikää ja josta tietää ettei enää uutta saa tilalle. Ei ole mitään kauppaa mistä voisi hakea. Tällaista hetkeä on oppinut arvostamaan. Kiitos Panimo Duunin kavereille elämyksellisestä oluesta! Tästä 2020 saapumiserästä on vielä kellarissa jäljellä pullo Isä Vajaria, tuota belgityylista quadrupelia. Se maistellaan sitten kun siltä tuntuu.