Olutarvio: Saimaa Red Ale

0 kommenttia
 

Saimaa Red Ale

Panimo: Saimaan Juomatehdas, Suomi (Mikkeli)
Oluttyyli: Amber Ale
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (arviointikappale saatu panimolta)

Saimaan Juomatehdas lähetti tuttuun tapaansa näytepaketin, jossa oli panimon uusien Crafty -siidereiden lisäksi mukana kolme tölkkiä tätä uutta Saimaa Red Alea. Mallaspohjassa Vienna- ja vehnämaltaita, eli ilmeisesti punertava Vienna perusmaltaana ja vehnä täydentämässä suutuntumaa sekä parantamassa vaahdon kestävyyttä. Humaloinnista vastaa saksalainen Magnum (oletettavasti katkerointi) ja amerikkalaiset Cascade ja Chinook (aromipuoli). Otin Red Alet, kaikki ne kolme, maistoon viimeisen viikon aikana ja päädyin alla olevaan lopputulemaan. 


Kirkas, punertavan kuparinen olut, jonka vaahto on runsaan pitsinen. Tuoksu on karamellimaltainen, pehmeän kypsän hedelmäinen, hieman toffeemainen sekä marmeladimainen. Hieman tunkkainen yleisilme tuoksussa on, mutta maltaisuus toimii hyvin. Maku on karamellimaltainen ja raikkaamman hedelmäinen kuin tuoksu - loppupuolen sitrusveto päättyy kuivakkaan greippisyyteen ja katkeroiseen jälkimakuun. Hyvää perusolutta. Muistuttaa mielestäni jonkin verran Saimaan Brewer's Special American Red Alea. Kokonaisuutena laadukas ja miellyttävä maitokauppaolut ilman turhaa pliisuilua.

Yhteenveto

Hyvä grillausolut maitokaupasta
ARVOSANA: 8

Kotiolutta: Ukkosentuoja Pils

0 kommenttia
 
Ukkosentuoja kotipanimon Tomi lähetti kaksi tekemäänsä olutta maistettavaksi. Molemmat ovat lagereita eli pohjahiivaoluita, joita kotipanimoissa tehdään huomattavasti vähemmän kuin ale-tyylisiä, eli pintahiivaoluita. Lagerien tekeminen vaatii pidemmän käymisajan matalassa lämpötilassa ja lisäksi mielellään ainakin kolmen viikon lageroinnin, eli kylmäkypsytyksen hyvin kylmässä, mieluiten lähellä nollaa celciusta. Pintahiivaoluiden tekeminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Tomi kertoo aloittaneensa oluenteon kirjoittamieni pussimäskäysohjeiden avulla, hyvin yksinkertaista välineistöä käyttäen. Lageroinnin hän on suorittanut piha-aitassa käymisastia makuupussiin käärittynä.   

Otan Tomin lähettämistä oluista nyt ensimmäisenä maistoon Pilsin, jonka raaka-aineet ovat: pilsnermallas, Magnum ja Saaz humalat sekä Saflager W-34/70 hiiva. Laskennalliset IBUt, eli katkeroarvo noin 46 ja vahvuutta 5,5%.



Kultaoranssi, utuinen ja keskiverrosti vaahtoava olut. Tuoksu on leipäisen maltainen, hieman toffeinen ja saazille ominaiseen tyyliin kukkainen ja hennosti appelsiinimaisen sitrusmainen. Aivan lagermaisen neutraaliksi ei hiivaprofiili mene, vaan mielestäni käymisesterien hedelmäistyyttäkin sekoittuu humalan aromien sekaan - eikä se ole huono asia, tähän tuoksuun se ainakin sopii. Pelkästä pilsnermaltaasta ei pitäisi toffeen aromeita tulla, joten kyse saattaisi olla häivähdyksestä diasetyyliä, joka ei sekään ole pilsissä huono asia. Maku on aluksi hieman makeahkon maltainen, mutta rapsakkaasti pureva katkero kuivattaa makeuden nopeasti. Aromihumalointi on raikasta ja kukkean sitrusmaista tshekkiläiseen tapaan. Saaz tarjoaa Urquellin viboja, mutta suodattamattoman oluen pehmeydellä. Laadullisessa mielessä virheetön olut. Hyvä runko, hyvät katkerot ja puhdas makumaailma. Ihannepilsini olisi hieman kuivempi, tässä on pieni maltaan makeus mukana alusta loppuun, mutta humalointi voisi olla hyvin pitkälti sellainen kuin tässäkin. Hieno suoritus Ukkosentuojalta! Kiitos oluesta!

Olutarvio: St. Feuillien Blonde

2 kommenttia
 

St. Feuillien Blonde

Panimo: Saint Feuillien, Belgia
Oluttyyli: Belgityylinen vahva ale
Alkoholipitoisuus: 7,5%
Saatavuus: Alkon pääsiäisen kausivalikoima (3,99€/0,33l)


Pilsnermaltaat, Saaz ja Styrian Goldings humalat, kandisokeri sekä panimon salainen mausteseos. Siinä raaka-aineet tähän St. Feuillienin belgiblondeen. Olen tykästynyt samaisen panimon tripeliin, jota pidän yhtenä sen tyylin hienoimmista, joten tälle aiemmin maistamattomalle Blondelle lankeaa nyt aika kovat paineet - hyvää pitäisi olla ja mielellään erinomaista.  
 

Kirkas, vaalea ja runsaasti vaahtoava olut. Ei pilsnermaltaasta väriä tämän enempää pitäisi irrotakaan. Tuoksu on erittäin raikas, pirskahtelevan päärynänkuorimainen, appelsiinimainen ja kevyesti korianterisen mausteinen. Huippuluokan tuoksu, raikas ja intensiteetiltään voimakas. Maussa mausteisuus on peräti saisonmaisen tiukkaa ja humalointi myös - mutta mallaspohja on makeampi ja pyöreämpi. Mausteseosta on kenties hiottu satojen vuosien ajan, niin voisi ainakin luulla, sillä se toimii perkuleen hyvin. Luostarijuuston kanssa noustaan vielä toiseen potenssiin. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja runsaan hiilihappoinen, mutta sopivan pehmeällä tavalla. Nautinnollinen olut, juuri niin hyvä kuin uskalsin odottaa.

Yhteenveto

Oman tyylinsä eliittiä
ARVOSANA: 9

Pub Winston & Panimoravintola Beer Hunter's 18.3.2016

0 kommenttia
 
Rauman olutseuran delegaatio päätti Ruosniemen panimovierailun jälkeen katsastaa lyhyesti myös rakkaan naapurikaupungin baaritarjontaa. Pikkubussi suunnattiin maltaantuoksuisen kivinavetan pihasta kohti keskustaa ja Pub Winstonia, jossa pääsisimme halutessamme nauttimaan lisää Ruosniemen Panimon oluita.


Hanassa ei tällä kertaa Ruosniemeläistä ollut, mutta pohjanmaan synkimmän pienpanimon Mallaskosken uusi Dark Hop Ale löytyi. Otin oluen lasiin ja totesin maukkaaksi voimakkaasti katkeroiduksi Schwarzbieriksi, mutta nettitutkailun mukaan kyseessä olikin Black IPA. Sattui vaan olemaan lagermaisen neutraali ja jopa mineraalimaisen kuiva sekä hitusen suolainen. Ihmettelin aromaattisen greippihumaloinnin puutetta, mutta nyt jälkikäteen googleteltuna humalat ovatkin ilmeisesti tyystin eurooppalaisia - Magnum, Saaz, Perle, Hersbrucker.

 
 
Seurueessamme nautittiin Ruosniemeläisten lisäksi mm. Thornbridgen ja Nøgne Ø:n pullotteita. Dark Hop Alen nautiskeltuani tilasin paikan päällikön Kasper Toroskan Rocking Bears Brewersin Tyrnikaffe oluen, joka debytoi joulun tienoilla pullotteena S-ryhmän maitokaupoissa. Tämä Rocking Bearsin olut valmistettiin vielä ns. mustalaispanimomeiningillä Ruosniemen Panimolla, mutta nythän poppoo on aloittamassa oluiden panemisen omilla laitteillaan aivan tässä lähiaikoina Porin kolmantena pienpanimona. Aikaahan kevyt olut oli jo muutaman kuukauden pullossa nähnyt, mutta maistui vielä hyvin. Tyrni oli tuoksussa ja alkumaussa hienosti esillä, ihan inasen kirpeänäkin, jonka jälkeen loppu oli kahvimaisempaa stout-paahdetta. Rungon keveys toki maitokauppavahvuisessa aina rajoittaa suurempaa hekumointia, mutta hyvä, toimiva ja uniikki yhdistelmä eri makuja oli tarjolla.



Winstonissa aikamme istuskeltuamme vaihdoimme paikkaa kivenheiton päässä sijaitsevaan Panimoravintola Beer Hunter’siin, jossa meitä tervehti hiljattain uusittu tyylikkäiden oluthanojen rivistö. Tästäkö maalaispoikien nyt olisi pystyttävä nesteensä valitsemaan? Nopeasti vaihtuvassa tilanteessa päädyin jo aiemmin maistettuun aina varmatoimiseen Great Divide Titan IPAan, kun kävi ilmi, että paikan oma Mufloni RAPA, olikin riisi-apa, eikä ruis-apa, jollaisesta olin toiveita elätellyt. Titaani toimikin mallikkaasti, mutta myönnettäköön, että tarkemmat analysoinnit jäivät tekemättä – pääasia, että olut laskeutui sulavasti kielelle ja siitä eteenpäin sosiaalisten tilanteiden vyöryssä. Tuoreenoloinen aromihumalointi, mutta yllättävän pehmeä katkerointi.


Ruosniemen Panimolla aiemmin tavattu pienpanijaduo Karpale & Louhi saapui paikalle myös, joten panimolla aloitetut keskustelut jatkuivat jälleen uudella voimalla. Louhi suositteli hanassa olevaa Weihenstephanerin vehnäolutta, joka on omassa tyylissään klassikko. En ollutkaan hanaversiota aiemmin maistanut, joten päätin vielä nautiskella yhden sellaisen. Valinta osui nappiin, sillä hanaversion pehmeämmät hiilihapot sopivat banaaniseen ja raikkaan hedelmäiseen makumaailmaan täydellisesti. Aivan upea kokemus – kyllä se isompi astia vaan on monelle tyylille se paras vaihtoehto.


Beer Hunter’sin pullovalikoimaa ihmettelin taas muutaman tovin eri kylmäkaappeja silmäillen – olisihan sitä valinnanvaraa siellä vaikka parin viikon maistelusessioon. Kokonaisuutena oli kyllä oikein mainio reissu jälleen kerran - siitä kiitos olutseuramme aktiiveille!

Rauman Olutseura Ruosniemen Panimolla 18.3.2016

0 kommenttia
 
Rauman Olutseura teki viime perjantaina vierailun Ruosniemen Panimolle viisitoistahenkisen delegaation voimin. Liikkeelle lähdettiin minibussilla Rauman linja-autoasemalta klo. 17.00. Pientä alkuvoitelua suoritettiin lähes jokaisella penkkirivillä ja useimmilla näytti olevan uutta isojen panimoiden tölkki-apaa - niin itsellänikin, eikä Koffin APA ollenkaan hullumalta tölkistä maistunut noin perjantain ensipuraisuksi. Kuulopuheiden perusteella Olvikin olisi onnistunut omassa versioinnissaan.

Toimitusjohtaja Juho-Matti Karpale


Matka kesti viitisenkymmentä minuuttia, jonka jälkeen oltiin Porin Ruosniemessä pientaloalueella asuintalojen ympäröimän kivijalkaisen navetan pihassa. Panimo näytti ulkoisesti samalta kuin pari vuotta aiemminkin, mitä nyt pihalle oli ilmestynyt kontti varaston virkaa täyttämään. Sisälle astuessa näkymä olikin sitten muuttunut täysin - seinää oli kaatunut ja nippa nappa katon alle mahtuvia käymistankkeja tila täynnä. No, oli siellä yhdessä nurkassa toki mäskäys- ja keittolaitteisto ja toisessa päädyssä pieni pullotuslinjastokin. Siellä missä lattia pinta-alaa vielä vähänkin oli, säilytettiin tyhjiä pulloja tai kegejä. Ylimääräisen tilan määrä oli käytännössä nolla, mutta hienosti insinöörit olivat saaneet koko tilan hyötykäyttöön. 

Bulgarialaista terästä!



Suomalaista terästä!
Vierailu alkoi Esimies ESB:n tarjoilulla ja jatkui siitä panimon toimitusjohtajan Juho-Matti Karpaleen esittelypuheeseen. Panimon uudet 2000-litraiset slovenialaisvalmisteiset mäskäys- ja keittovehkeet syynättiin, samoin kuin bulgarialaiset käymis- ja kotimaiset kypsymistankitkin. Pullotuskone oli mallia "pieni", mutta pelittää toivotulla tavalla. Toisesta päästä nostetaan pullot linjalle, kone täyttää ja etiketöi ja toisesta päästä nostetaan pullot laatikkoon. Fyysistä työtähän se on - pari tuhatta litraa kun vetää pulloihin niin se on reilut 6000 pulloa kun nousee lihasvoimin sekä tyhjänä, että täytenä. Panimo työllistää tällä hetkellä kaksi henkilöä täysipäiväisesti, toimitusjohtaja Karpaleen ja pienpanija Jussi Louhin. Toimitusjohtaja ei suinkaan istu puku päällä miettimässä panimon suuria linjoja, vaan heiluu mäskilapion varressa siinä missä muutkin ja ehkä jopa enemmän. Jäin sellaiseen käsitykseen, että Louhi huseeraa enemmän reseptiikan parissa, kun taas Karpaleen intohimo kohdistuu enemmän ruostumattomaan teräkseen, eli laitteistopuoleen. Panimon viisi muuta osakasta osallistuvat toimintaan mahdollisuuksien mukaan, mutta eivät tällä hetkellä nosta yrityksesta palkkaa.

Esimiestä lasiin
Vasemmalla hoituu keitto ja oikealla mäskäys.


Matkalaisistamme varmasti noin puolet, ellei ylikin, oli oluentekoa itsekin harrastavia, joten mielenkiintoisia kysymyksiä riitti niin oluista, kuin laitteistoistakin. Reilut kaksi tuntia oltiin panimolla. Juttua riitti ja päästiin maistamaan eri kypsymisvaiheissa olevia keskeneräisiä oluitakin. 

Pienpanija Jussi Louhi
Itselleni kovin juttu oli päästä maistamaan Ruosniemen Panimon ja jyväskyläläisen Hiisi Panimon kollaboraatio-olutta Konttorirutto Barley Wineä. Kyseessä oli vuoden verran kypsynyt kegi. Makean maltaista nektaria - toffeeta, karamellia ja riittävä katkeronpuraisu lopussa. Tyylikästä ja peräti sahtimaisen makeaa, joten maistui kyllä itselleni hyvin. Esimies ESB oli myös hyvä, tasapainoisempi ja selkeämakuisempi kuin hieman sekametelisoppainen kevyempi Työmies bitter.

Esimies ESB
Kokonaisuutena erittäin loistava vierailu. Iso kiitos vieraanvaraisuudesta Ruosniemen Panimolle! 

Kotiolutta: Kansalaisopiston Tumma Vehnä

3 kommenttia
 
Tänään maistossa viimeisimmällä Rauman kansalaisopiston kotiolutkurssillani pantu tumma vehnis. Kaivoimme reseptiä kehittäessä netistä Schneider-Weissen legendaarisen Aventinuksen mallaspohjan, johon yritimme lisätä Vakka-Suomen Panimon loistavassa Wehnäbockissa ihastuttaneen Cascade -humaloinnin.

Kun maistoimme tätä weizenbockia ensimmäisen kerran kansalaisopistolla, oli se kolme viikkoa pullotuksen jälkeen vielä hieman turhan kypsymättömän oloinen. Nyt pullotuksesta on miltei kaksi kuukautta, joten kypsymisasteen pitäisi olla kohdillaan. Cascaden terävin sivallus voi taas olla haihtunut ajan myötä, mutta aina ei voi kaikkea saada. 

Katsotaanpa miten maistuu nyt. Resepti alla kuvassa.



Tumman punaruskea olut. Kauniin värinen tulen loimutessa. Tuoksussa on jotain samaa kuin Aventinuksessakin. Vehnishiivan banaanin ja neilikkaisuuden lomasta tulee läpi suklaisuutta ja kevyttä paahteisuutta. Aventinuksen pehmeään monimuotoisuuteen ei kuitenkaan ylletä ja Cascaden tuntukin on turhan vaimeana taustalla. Tyylipuhdas tuoksu kuitenkin - tummaa vehnäpukkiahan se. Maku on kuivahko, ja ei paljoa, mutta hieman karkean paahteinen - tummaa mallasta ei paljoa ole, mutta se tulee silti liiaksi makuun. Ehkä sen olisi voinut lisätä sekaan vasta mäskäyksen lopussa tai huuhteluvaiheessa, jolloin siitä olisi tarttunut väri ja hieman makua, mutta ei tätä hienoista karkeutta. Kyse on siis vivahteesta, mutta ilman sitä tämä olisi melko täydellistä. Nestehiiva WLP300 tekee sopivat banaanit ja humalointikin toimii - joskin Cascaden määrää voisi reilusti lisätä. Puhdaspiirteinen ja maukas olut. Laadun puolesta onnistuimme kyllä hienosti, vaikka aina se näissä opetustilanteissa hieman jännittää, kun pöntön yllä kuhisee ihmisiä tiirailemassa vierteen tilaa ja muutenkin on enemmän säpinää kuin kotikeittiössä. Reseptikin on varsin hyvä, pienin tuunauksin jopa erinomainen. Suklaamallas siis myöhemmin vasta kehiin tai kokonaan pois ja Cascadea lisää.

Olutarvio: Mallaskosken Rainy Summer Wheat Lager

2 kommenttia
 

Rainy Summer

Panimo: Mallaskosken Panimo, Seinäjoki
Oluttyyli: Vaalea lager
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: S-Market Kehätie)

Näin tänään Rauman uuden S-Marketin kylmäkaapissa mielenkiintoisen uutuuden Mallaskosken Panimolta. Rainy Summer - vehnäinen lager, jossa humalana käytetty muodikasta jenkkiläistä Mosaicia. Maistetaanpa miten Panimomestari Jyri & Co on Seinäjoella onnistunut. 


 
 

Kultainen, melko kirkas ja runsaalta vaahdoltaan tiheäsyisen pitsinen. Tuoksussa on Mosaicin mustaherukkaista ja passionhedelmäistä aromikkuutta raikkaasti ja vahvalla intensiteetillä. Minkäänlaista pliisuilua ei ole havaittavissa, vaan tuoksu nousee lasista voimakkaana. Neutraali hiivaisuus ja vaalea mallaspohja todella päästää Mosaicin loistamaan. Suutuntuma on kuivahko ja aluksi pehmeähkö, mutta lopussa meno tiivistyy katkeron kasvaessa varsin terhakkaaksi. Vehnä tuonee suutuntumaan sopivaa pyöreyttä ja kuohkeutta. Maku on tuoksun tavoin mustaherukkaisen ja eksoottisen hedelmäisen Mosaicin näytöstä. Hyvää on - maussakaan ei oteta taka-askelia, vaan kokonaisuus on alusta loppuun ryhdikäs. Minun suuhuni tämä on maitokauppaoluiden parhaimmistoa.

Yhteenveto

Raikas pläjäys Mosaicia
ARVOSANA: 9

Olutarvio: Buxton Tsar

0 kommenttia
 

Tsar

Panimo: Buxton Brewery, Englanti
Oluttyyli: Imperial Stout
Alkoholipitoisuus: 9,5%
Saatavuus: Nettikaupat (Ostopaikka: Saveur-Bière)

Tilasin joskus loppukesästä 2015 oluita ranskalaisesta Saveur-Bièrestä ja osa niistä lymyilee vieläkin kellarini kätköissä. Omaa tuotantoa, lahjapulloja ja näytepulloja tulee sitä tahtia, että meinaa nämä satunnaiset ulkomailta tilatut herkut jäädä aina vaan kypsymään ja kypsymään. Onneksi aika ei yleensä tee pahaa tällaisille vahvoille jytkyille. Tässä Buxtonin Tsarin etiketissä lukee "Dry hopped beer, drink fresh", mutta harvoimpa kuivahumalointi on se ominaisuus, mitä imperial stoutilta ensimmäiseksi halutaan. Buxton ilmoittaa ilahduttavasti pullotuspäivän etiketissään. Tämä oli pullotettu 13.03.2015, joten ikää nautintahetkellä oli noin vuosi.



Täysin musta olut, tumman mokkaisella jylhän värisellä vaahdolla. Tuoksu on intensiivisen paahtomaltainen, voimakkaan lakritsainen ja merisuolainen. Maltaisuus on enemmän toffeemaisen makeaa kuin kahvimaisen kuivaa - ja se tulee voimalla! Maku on aluksi pehmeä, runsaan maltainen ja makeakin. Sitten todella voimakasta lakritsaisuutta, suolaisuutta ja hitunen soijakastikettakin. Katkero puree lopussa tuntuvasti, mutta maltaan makeus jää silti jälkimakuun elämään. Suolaisuus kuitenkin kontraa makeuden. Suutuntuma on paksu, jylhä ja melko pehmeän hiilihappoinen. Erittäin nautinnollista Imperial Stoutia - kaikilta osa-alueilta löytyy sellaista intensiteettiä, ettei siihen muut oluttyylit oikein tahdo pystyä. Nyt osuu ja uppoaa!

Yhteenveto

Tasapainoinen, intensiivinen, huippu
ARVOSANA: 9½

Pubikierros Suomen Turussa 11.3.2016

0 kommenttia
 
Turusta ja turkulaisista olisi monta vitsiä, mutta jätetään ne nyt pistämättä heti tähän alkuun. Viime perjantaina aukeni loistava tilaisuus tehdä pieni iltapäivä- ja iltalenkki tässä entisessä pääkaupungissamme. Kävimme vaimon kanssa Turun vieressä Kaarinassa hoitamassa yhden tärkeän homman, jonka jälkeen hyppäsin autosta pois Turun keskustassa vaimon jatkaessa takaisin Rauman suuntaan. Olin nyt ensimmäistä kertaa tsekkaamassa Turun olutravintoloita, mikä on sinänsä jännä homma, koska etäisyyttä Raumalta on kuitenkin vain 90 kilometriä ja busseja kulkee mukavasti. En toisaalta kyllä juuri käy "ulkona" Raumallakaan, joten todellinen syy taitaa liittyä lapsiperheen ruuhkavuosiin.

Olin suunnitellut reittiä jonkin verran ennakkoon ja varautunut dokumentointiin ottamalla mukaan kameran sekä pikkuläppärin kokemusten ja kuvien jakamista varten. Maalaisjuntti nörtteilemässä Turun baareissa siis - siinä siis illan teema. 


Aloitin iltapäivällä hieman ennen kolmea astelemalla sisään Brewdog Turkuun, joka on kaupungin tuoreimpia olutravintoloita. Tunnelma skottipanimon pyhätössä oli harras - olin nimittäin ainoa asiakas. Turkulaiset ne ilmeisesti painavat hommia perjantainakin pitkälle iltapäivään. Tiesin paikalta etukäteisskouttauksen perusteella todennäköisesti löytyvän espoolaisen Fat Lizardin olutta, joten valinta oli selviö kun bongasin liitutaululta 51 Roadkill IPAn. Muutenkin olin päättänyt nauttia ensisijaisesti a) paikallista b) kotimaista c) hanaolutta d) Hiisin Kuusikko sahtia (joka oli jo Cosmic Comic Cafesta valitettavasti loppu).


Asiakaskunnan vähyys ei sinällään haitannut, sainpahan käpistellä kameravehkeitäni kaikessa rauhassa ilman huolta baarikuvauksessa toisinaan tärkeästä diskretiasta. Avaran baarin sisustus seinämaalauksineen modernin tyylikästä ja täynnä pieniä Brewdog yksityiskohtia. 51 Roadkill IPA aloitti päivän olutnautiskelut ja toimikin trooppisen hedelmäisenä pläjäyksenä varsin hyvin. Suutuntuma oli sessioitavan kevyt (lue: ei liian karamellimainen) ja purentaakin kerääntyi takapotkuun riittävästi. Puolikas pintti, eli 284ml, maksoi 5,9€. Nautiskelin lasillisen kaikessa rauhassa loppuun. Istuskelin baarissa noin puolisen tuntia, enkä sinä aikana vielä toista asiakasta nähnyt. Sen verran baarimikolta sain tiedusteltua, että iltaisin on kaiketi enemmän kuhinaa. 



Parin minuutin siirtymä Brewdogista läheiseen Cosmiciin, eli Cosmic Comic Cafeen, kävi vaivatta Brewdogin baarimikon ohjeiden siivittämänä. Tilasin tiskiltä hanasta upouuden Kimito Brewingin ensioluen Arcipelago Pale Alen ja istahdin pöytään. Ensisiemaukset otettuani ja hetken fiilisteltyäni kaivoin läppärin repusta ja totesin saaneeni Reittausblogin Facebookiin viestin - lähettäjä oli Kimiton Jonas Sahlberg, joka oli huomannut Brewdogissa kirjoittamani päivityksen ja halusi kertoa, että läheisestä Cosmicista löytyisi heidän eka olut. Vastasin tyynesti, että täällä ollaan ja hyvältä maistuu, kiitos vaan. Eikä oluen hyvyys ollut mitään kohteliasta läppää, vaan hyväähän se oikeastikin oli. Melko kuiva, sopivan katkera ja miellyttävän "humalaöljyinen" suutuntuma. Tuntui siltä, että kuivahumalaa olisi annosteltu melko reilusti. Raikas, ja mikä tärkeintä debytanttipanimolta, laadultaan virheetön olut. 

Cosmic itsessään oli paikka minun makuuni. Hämärä, olohuonemainen ja paikoitellen sopivan nuhjuisesti sisustettu loukko, jonka valikoimassa olisi jo aiemmin mainitsemillani kriteereillä riittänyt maisteltavaa vaikka koko illaksi. Palvelu myös erinomaisen lämmintä ja asiakkaita minun lisäkseni ainakin kymmenen muuta, joten moninkertaisesti Brewdogia enemmän. Kimiton oluen siemailtuani olin jo pakkaamassa kamppeitani ja lähdössä siirtymään Panimoravintola Koulun suuntaan, kun paikalle pölähti tuntematon hahmo, joka esitteli itsensä Bisseparoniksi. Kyseessä tietysti kollega Bisseparoni -blogista. Eihän minulla kiire Kouluun ollut, joten otimme Paronin kanssa oluet. 


Valikoin lasiini nyt jälleen uuden panimotuttavuuden, tällä kertaa oululaiselta Sonnisaarelta. Setämies oli jenkkityylista Pale Alea sekin. Kimiton vastaavaa hieman katkerampi, mutta muuten melko samansuuntainen - erittäin laadukas, raikas ja oikein juotava APA. Mitään reittauksiahan en tällä reissulla sen tarkemmin kirjoitellut, keskityin enemmän aistimaan paikkojen tunnelmaa ja yritin taltioida sitä valokuviin parhaani mukaan. Paronilla oli lasissa Hiisin piparmintulla maustettu stout, jonka nimeä en tähän hätään muista - siinä oli raikas hieman pepsodentiin vivahtava tuoksu. Oli kuulemma hyvää ja uskon kyllä sen. Itse jätin nuo vahvemmat ja raskaammat välistä, koska tiesin, että päivä olisi pitkä ja (liian kovaa) humaltumista tulisi yrittää välttää. Mukava oli näin raumalaisena Kotaparonina tutustua turkulaiseen Bisseparoniin - herrasmiehet kohtasivat sarjakuvabaarin uumenissa.  


Hajaannuimme kumpikin siitä tahoillemme. Paronin jatkaessa TuTon peliin, taivalsin minä Panimoravintola Kouluun, jossa tilasin makkaralautasen ja Koulun oman panimon Juhla-Auran, jonka on ilmeisesti tarkoitus olla sellainen kuin paikallinen Aura oli ennen kuin Hartwall otti sen nykyisen kaltaisena vesitettynä versiona portfolioonsa. Juhla-Aura olikin pilsmäisen katkera ja muutoin tyylikäs, mutta hienoisen omenainen (acetaldehyde). Makkaralautanen oli oikein mainio perunasalaatteineen ja hapankaaleineen. Sinappikin oli sopivan tiukkaa, joten kelpasi kyllä särpiä. Lautasella oli hintaa 13€ ja olut 6€ siihen päälle. Täällä riittii jo porukkaa melkein tungokseksi asti ja iloinen puheensorina täytti tilan. En jäänyt sen pidemmäksi aikaa, vaan jatkoin matkaani kohti Vares-leffoista tuttua legendaarista Uutta Apteekkia. 



Apteekin kohdalla olin etukäteen elätellyt toiveita päästä maistamaan ravintolan oman panimon, Kaskenmäen Panimon, olutta ensimmäistä kertaa. Hyvin rajoitetusti ja vain Apteekista saatavilla olevaa kaskenmäkeläistä ei tällä kertaa tarjolla ollut, vaikka ilmeisesti jonkinlainen IPA olisikin lähiaikoina hanaan tulossa. Otin sitten seuraavaksi lähintä, eli Koulussa alle kilometrin päässä valmistettua Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan ja Panimoravintola Koulun yhteistyö-olutta Kakolan Kalpeaa, jolle nimen on keksinyt kirjailija Reijo Mäki


Ensisilmäyksellä Apteekki vaikutti olevan jo melko täynnä, mutta kulman taakse kierrettyäni löysinkin rauhallisemman tilan, jossa oli vielä vapaita pöytiä. Tässä vaiheessa kaivoin repusta kameran nokkaan pari päivää aiemmin postin kiikuttaman ebayssa alle kaksikymmentä euroa maksaneen Fujian 25mm CCTV -objektiivin ja aloin leikkimään sillä. Kyseessä on halpa aasialaisvalmisteinen C-mount linssi, joka kuitenkin sopii mikrojärkkärin keulille paketissa tulleen adapterirenkaan avulla. Täysmanuaalinen objektiivi vaatii käsisäätöä vanhan koulukunnan tyyliin. Kuva on oikeastaan terävä vain keskeltä - reunoilla vinjetoi jonkinverran ja sumenee armottomasti. Eipä tarvitse lisätä mitään taidefilttereitä, koska ne tulevat heti samaan hintaan. Ei siis ihan joka tilanteen objektiivi, mutta nyt kun sen Apteekissa kameraan liitin, niin en sitä loppuillan aikana enää ottanut irti kuin kerran ja sittenkin vaihdoin sen aika pian takaisin. On tuo sen verran hauska leikkilinssi ja mikä parasta, kun säädöt osuvat kohdilleen niin linssin luoma efekti toimii ja miellyttää ainakin omaa silmääni. Maksimi aukko on f/1.4, joten hämärissä baareissakin kuvaaminen onnistuu käsivaralta. Kaksi ensimmäistä tämän tekstin yläpuolella olevaa ja kaikki alla olevat, paitsi Radbarissa otettu kuva oluen laskemisesta, on tällä halpalinssillä otettu. Jos olette mikrojärkkärillä kuvaajia, niin suosittelen vilpittömästi.

Kakolan Kalpeaa kaatui iso tuoppi vaivatta. Ei kovin katkera, mutta monipuolisesti ja reilusti hedelmäinen, erittäin juotava olut. Hieman samaa rataahan tässä taas mentiin kuin jo päivän aloittaneissa Fat Lizardin, Kimiton ja Sonnisaaren vastaavissa - reilusti humalaa, kepeä runko ja timanttinen juotavuus. Tällaisiahan uutuustuotteet nykyään monesti ovat varsinkin näissä kevyemmissä vahvuusluokissa, joissa nyt itse halusin pitäytyä. 


Apteekissa sain yhteydenoton vanhalta kaverilta, jonka kanssa sovimme tapaamisen kaarinalaisen Radbrewn omaan Radbariin, jonne reippailin illan jo pimetessä kännykän opastamana jonkin puiston läpi. Pysähdyin matkalla kuusen katveeseen kuvailemaan jotain paikallista pytinkiä ja totesin tämän halpislinssin olevan oiva "känniefektin" luomisessa. Kuvan keskellä, sinne mihin katse kohdistuu on terävää, mutta ulkopuolella miellyttävän pehmeää ja hieman hämyistäkin. Kuvastaa melko hyvin sitä, miten hämärä Turku silmieni eteen avautui tässä hyvin rennossa tilassa, johon olin itseni tarkoituksellisesti saattanut.


Radbariin astuessa astuu paikkaan, jossa aika on pysähtynyt jonnekin menneille vuosikymmenille - oletettavasti tietysti ydintuhon jälkeisen laskeuman saattelemana, kuten panimon imagoon kuuluu. Olen Falloutit 2 & 3 aikanaan tahkonnut läpi asti (New Vegas jäi kesken ja nelonen on hommaamatta), joten olin ihan kotonani tässä Radbrewn omassa "vaultissa". Baari on täynnä jänniä yksityiskohtia. Meidän pöydässä oli pari jotain scifi kirjaa, vanha kirjoituskone ja pöydän yläpuolella seinässä auki oleva lukollinen tallekelokero tai pieni kassakaappi, jonne tietysti uteliaana kurkkasin sisään. Olisi ollut osuvaa, mikäli sisältä olisi löytynyt ovien tiirikoimiseen käytettäviä hiuspinnejä, mutta löysimmekin sieltä kaksi röntgenkuvaa, joita sitten lampun valossa tutkimme. Oli ilmeisesti jonkun polvesta otettuja - mitä helvettiä? Miksi ne olivat siellä? En tiedä, mutta olihan se siistiä.


Otin Radbrewn laajasta valikoimasta Greenhouse IPAn, valinta kohdistui tähän, vaikka se oli taas oletusarvoiltaan sellainen, joita olin iltapäivästä alkaen jo maistellut. Tässä on kuitenkin twistiä. Oluessa on käytetty runsaasti matala-alfahappopitoista saksalaista Hersbruckeria ja sen lisäksi jenkkiläistä Centennialia. Näin Radbrewsta aikanaan Yle Areenassa jonkun pätkän, jossa haastattelun lisäksi oli pieniä pätkiä jätkien jostain koe-erästä, jossa laittoivat kirjaimellisesti lapiokaupalla Hersbruckeria kattilaan. Tästä on sittemmin ilmeisesti kehittynyt Greenhouse IPA, jota nyt siis oli pakko päästä maistamaan, koska idea on niin nerokas - käytetään jotain, mitä IPAssa ei perinteisesti pitäisi käyttää ja käytetään sitä paljon. Yle Areenasta ei nyt enää kyseistä pätkää löydy, mutta Radbrew:lla on Youtubessa siihen liittyvä videoblogi, joka kannattaa tsekata.


Tämä olikin illan humalapläjäyksistä selvästi mielenkiintoisin. Kukkainen ja kukkean greippinen, sekä suutuntumaltaan jälleen varsin öljyinen ja nektarimainen. Siinä oli sitä jotain. Oluen analysointi jäi siinä muutama vuosi aiemmin Raumalta Turkuun muuttaneen kaverin kanssa elämäntilanteita päivitellessä hieman vähemmälle, mutta se nyt vähintään kävi ilmi, että jännän ja maistuvan äärellä oltiin. 


Kaveri otti toiseksi olueksi 10% vahvuisen Together In The Dark imperial stoutin, jota sitten itsekin kaverin suosittelemana hain pienen lasillisen. Poiketen nyt radikaalisti aiemmin valitsemastani sessio-vahvuisten oluiden linjasta. Riski ei realisoitunut, vaan kannatti, sillä Together In The Dark maistui oikein mainiosti ja selvisin vielä myöhemmin Old Bankin kautta hyvävoimaisena kotiinkin - vuosien harjoittelu alkaa kantamaan hedelmää. Makumaailma oli enemmän kallellaan perinteisen brittiläislähtöisen "Russian Imperial Stoutin" suuntaan kuin modernimpaan jenkkihumaloituun tyylisuuntaukseen - mikä oli mukava huomata. Tasapainoinen imppi. 

Jatkoimme Radbarista takaisin ydinkeskustaan. Ostin marketista pari banaania ja pari pulloa vichyvettä kotimatkaa silmällä pitäen, jonka jälkeen siirryin odottelemaan kaupungintalon edustalta lähtevää Onnibussia The Old Bankiin, joka lienee kaupungin vanhimpia ja legendaarisimpia olutravintoloita. Vanhan pankin tiloissa oli jyhkeää tunnelmaa. Paikka oli miltei tupaten täynnä, mutta tiskiltä sai kuitenkin nopeasti palvelua useamman baarimikon häärätessä.

Vessakäytävällä kellarikerroksessa näyttää tältä
Poikkeus vahvistaa säännön, joten päädyin tällä kertaa ulkomaalaiseen olueen, vaikka tarjolla olisi ollut kotimaisiakin vaihtoehtoja. Tilasin tuopillisen Kozel černý nefiltrovanýa, eli tuttavallisemmin Velkon tummaa, jota on tuotu Suomeen ensimmäistä kertaa suodattamaton erikoiserä. Perusversio on 3,8%, mutta tämä suodattamaton on vahvempi, 4,7%, eikä sisällä lisättyä sokeria, joten on kuivempi ja paahteisempi kuin makeutettu perusversio. Hyväähän se oli, ei mitenkään taianomaista, mutta kaiken vaalean ja runsaasti humaloidun vastapainoksi oli mukava päättää ilta tasapainoisella lagerilla.



Tuopillisen rauhassa hörpittyäni olikin aika siirtyä odottelemaan Onnibussia, joka kuljetti kylläisen matkalaisen Raumalle - Turusta noin 90 kilometrin päähän - vaivasella neljällä eurolla. Olin toki varannut ja maksanut kyydin jo viikkoa aikasemmin, mutta silti. Hämmästyttävän halpa kyyti.

Voin sanoa viihtyneeni Turussa. Ravintolat olivat tyylikkäitä ja keskenään sopivan erilaisia. Mielenkiintoista valikoimaakin olisi riittänyt vaikka millä mitalla. Kiitos Turku, me näemme vielä.

Resepti: Reittausblogi Kitukränn Katajainen Ruis Ale

2 kommenttia
 


Tämä on tällainen Sahtimestarin ja IPA-miehen märissä päiväunissa esiintyvä pöytäolut, jollaista ei oikein kukaan kaupallisesti valmista, joten se on tehtävä itse. Katajan ja ruismaltaan liitto on sahtimestarien toimesta todettu toimivaksi jo pitkän ajan takaa ja itse halusin lisätä siihen vielä tuntuvan katkeruuden sekä sopivassa suhteessa hedelmäistä ja metsäisen pihkaista jenkkihumalaa. Hiivaksi käy mikä tahansa sopivan neutraali, humalaa ja katajaa sopivasti korostava kanta. Toimii riistamakkaran kyljessä just eikä melkein.

 
Lähetin tämän oluen alkuvuonna 2016 järjestettyyn Sonnisaari Panimon kotiolutkilpailuun, josta olut sai seuraavan palautteen:
Terve,

ohessa tuomareiden muistiinpanot kotiolutkisaan lähettämästäsi oluesta. Tosiaan kisaan saapui yli 60 näytettä, joten kaikki tuomarit eivät voineet kaikkia yhden päivän aikan maistella. Käytännössä jokaisen oluen maistoi vähintään 2 tuomaria, joten heidän tekemien muistiinpanojen varassa ollaan. Näin ollen "ammattimainen palaute" typistyy nyt aika lyhyisiin muistiinpanoihin.

Pisteytys Ulkonäkö 1-5, Tuoksu 1-10, Maku 1-10, Suutuntuma 1-5, Yleisfiilis 1-20, Summa 5-50

Tuomari1: 2-6-8-4-13=33. "Tuoksussa ruista, ohuehko runko alussa, mutta loppupeleissä sopiva, humalan katkeron ja rukiin/katajan yhdistelmä jälkimaussa. Jännä."

Tuomari2: 3-4-8-4-15=34. "Tuoksu pliisu, ulkonäkö samea, katkeroa mukavasti, tää on hyvä."

En nyt ala ammattilaista sen enempää neuvomaan, mutta muutamat kommentit voin toki reseptin perusteella suoda:
-Munichia reiluhkosti, saattaa joissain oluttyyleissä nousta jo makuunkin
-Ruista kerrankin sopivasti eli överisti, hienoa!

Siivilöinti tuppaa joskus olemaan ongelma isommilla ruismäärillä. Kotioluessa oma ennätys taitaa olla samoissa lukemissa 23%. Kaupallisissa tuotteissa 10% on ollut maksimi, silloinkin meni mäskin sekoittamiseen käytetty puumela (=veneen airo) poikki!! 20% ei pysty kyllä mitenkään kaupallisessa 1000L eräkoossa ruista käyttämään tai valepohja tukkeutuu...
-katkerohumalaa periaatteessa riittävästi, midboil lisäyksiä voi tietysti jossain tapauksissa kokeilla.
-kuivahumalointiin määrää lisää, 4-6g/L on normaalia kaupallisessakin mittakaavassa.
-kerrankin sopivasti jälkikäymissokeria, monella tuntuu olevan välttämätön tarve laittaa 7-10g/L.

P.S. Tuomaroinnin melskeessä oluesi ei päässyt kunnolla oikeuksiinsa, maistoin ylijääneen pullon kotona ja totesin sen paljon paremmaksi kuin yllä mainitut pisteet. Järjestämme ehkä seuraavan kerran kotiolutkisan siten, että siinä on ennalta määritelty tyylilaji, ja mukaan otetaan vain 20-25 olutta.
Terveisin,

Harri Vaarala
Sonnisaari Panimo Oy

Pullottelin oluen kolme viikkoa ennen arviointipäivää, eikä se silloin ollut vielä parhaimmillaan, vaikka toki oletin sen olevan. Olut on kirkastunut ja neulasmaisuus terävöitynyt nyt kun pullotuksesta on noin kuusi viikkoa aikaa - siinä missä humalointi alkaa tässä ajassa jo kärsimään, vaikuttaa neulasmaisuus siis lisääntyvän tai pikemminkin pääsevän paremmin esiin.

Tästä palautteesta ja Brewdogin aiemmin julkaisemista resepteistä tosiaan opin sen verran, että kuivahumalointia laitetaan kaupallisessa mittakaavassa enemmän mitä osasin edes odottaa. Alla on kuitenkin resepti siinä muodossa kuin itse sen tein. Olen olueen itse erittäin tyytyväinen ja pidän sitä aiemmin tekemäni hieman tummemman Katajaisen Ruis Alen kanssa yhtenä parhaista ja tasapainoisimmista resepteistäni. Tuossa yhdistelmässä on vaan sitä jotain, joka kutkuttaa omia makuhermojani. Kansainvälistä humalapulaahan tässä varsinkin jenkkilajikkeiden kohdalle on jo pitkään ounasteltu, joten nyt on korkea aika alkaa korvaamaan humalaa Suomestakin runsaslukuisina löytyvillä neulasilla...


Kitukränn Katajainen Ruis Ale
Ruis Ale

Speksit:
Original Gravity (OG):    1.060 
Final Gravity (FG):       1.013
Alcohol by Volume (ABV):  6.21 %
Colour (EBC):  15.4
Bitterness (IBU): 84.0
Boil Time (Minutes):      60

Maltaat:
Viking Malt Pilsner 50%
Viking Munich 27.78%
Thomas Fawcett Pale Rye Malt 22.22%

Humalat:
1.4 g/L Warrior Pellet (14.5% Alpha) @ 60 Minutes (Keittoon)
1.1 g/L Centennial Pellet (8.9% Alpha) @ 10 Minutes (Keittoon)
1.1 g/L Simcoe Pellet (12.7% Alpha) @ 10 Minutes (Keittoon)
1.1 g/L Centennial Pellet (8.9% Alpha) @ 5 Minutes (Keittoon)
1.1 g/L Simcoe Pellet (12.7% Alpha) @ 5 Minutes (Keittoon)
1.1 g/L Centennial Pellet (8.9% Alpha) @ 5 Days (kuivahumalana pönttöön)
1.1 g/L Simcoe Pellet (12.7% Alpha) @ 5 Days (kuivahumalana pönttöön)

Muuta:
Ennen mäskäystä mäskäysvedessä keitetään kahta marjaista katajanoksaa (noin 30cm mittaisia) puolen tunnin ajan, jonka jälkeen oksat siivilöidään pois ja jäljelle jäänyt “katajavari” käytetään mäskäysvetenä (kuin sahdinteossa ikään). Keiton lopussa, 10 min kohdalla, lisätään sama määrä (2 kpl noin 30cm mittaisia marjaisia oksia) tuoretta katajaa kattilaan. Oksat otetaan keiton loputtua ennen jäähdytystä pois. 

Tämä määrä katajaa on passeli noin 12-16 litraiselle satsille, jos teet isomman satsin, niin käytä rohkeasti enemmän katajaa. 

Mäskäys:
60 minuutin yksivaiheinen mäskäys @ 65°C 

Käyminen:
Hiivana Safale US-05 kuivahiiva ja käymislämpötilana 20 astetta tai alle. Annetaan käydä loppuun ja pullotellaan. Jälkikäymissokeria oman maun mukaan, itse käytin 4g / litra.  



HUOM! Itse käytin kisaolueksi lähettämässäni erässä WLP041 Paficic Ale hiivaa, mutta US-05 sopii reseptille yhtä hyvin, ellei paremmin. WLP041 flokkuloitui huonommin ja pulloihin päätyi enemmän hiivaa mitä normaalisti US-05:llä. Humalan ja katajan aromit ovat tässä pinnalla, joten riittää kun hiiva on sopivan neutraali, eli periaatteessa mikä tahansa jenkkityylinen neutraali ale-hiiva sopii. Ei se nyt silti mitenkään sameaksi jäänyt, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy - riittää kunhan jättää pullon pohjat kaatamatta.