• Twitter
  • Facebook
  • Instagram

Maistossa Lervig Supersonic DDH DIPA ja Original Sin Imperial Stout

Lähettänyt - julkaistu 0 kommenttia
 
Näin kesälomalla kun ollaan niin otetaanpa pienet Lervigit (lausutaan ”Lärvi’iit"). Stavangerilaispanimo on noussut Norjan panimoeliittiin paikoilleen junnaamaan jääneen Nognen ohi ja nyt sattui Porista löytymään uintireissun jälkeen kaksi hieman kovempaa panosta. Ennen grillausta nautitaan Supersonic Double Dry-Hopped DIPA ja jälkiruuaksi sitten Original Sin Imperial Double Chocolate Stout.

Supersonic Double Dry-Hopped DIPA
8,5% | Vesi, ohramallas, kaura, vehnämallas, humala, hiiva


Tuplatuplaa nyt sitten norjalaiseen tapaan. Humalina tölkin mukaan Citra, Enigma, Amarillo ja Simcoe. Hyvältä kuulostaa speksit. Jos oikein tölkin pohjaa tulkitsen niin tölkitetty 18.4.2023 ja päiväys 9kk päässä 18.1.2024. Noin 3kk ikää siis, se on varsin ok. 

Lasiin kaatuu samean mehumaista kellertävän kultaista olutta. Tuoksu iskee heti kaatamisen jälkeen intensiivisen sitrusherukkavyöryn nauttijain eteen, mutta rauhoittuu sitten kypsemmän trooppishedelmäiseksi hetken asetuttuaan. Raikas sitruksinen terä kuitenkin pysyy mukana. Sen mitä humalien takaa mallaspohjasta erottaa niin se on tyypillisen pehmeän kaurainen ja vehnäinen. Fruitit kuitenkin framilla. Suutuntuma on neipamaisen pehmeä ja täyteläinen sekä vähäkatkeroinen, todella siis miltei olematon katkero. Täyttä mehua, vaikka ei NE-etuliitettä muutenkin jo pitkässä nimessä tai tyylikuvailussa olekaan. Ei haittaa, on nimittäin erittäin maukasta. Mehuinen hedelmäisyys on niin suorastaan tirisevän runsasta ja makeus pysyy hyvin aisoissa. Sitruksinen ja hieman jopa mäntymäinen loppuveto toimii erityisen hyvin. Vahvuus on täysin piilossa maun puolesta, mutta poskipäihin lämpö nousee, kuten olettaa sopiikin. Maistuu mehulta, mutta ei kuitenkaan aivan mehua ole. Aivan viimeisen päälle hyvää eli suorastaan siis erinomaista olutta omassa tyylissään. Ei ole karkeuksia, ei hop burnia, ei mitään häiritsevää, pelkkää nautintoa. 

Original Sin Imperial Double Chocolate Stout
13,5% | Vesi, ohramallas, kaakaopapu, kaura, vanilja, humala




Norjalaispanimon pikkumusta on Räsäs-asteikolla miltei kolminkertaisen syntinen, onhan oluen vahvuus laskennallisesti jopa 2,9 kertainen alkuperäiseen 4,7% rajaan nähden. Nykyisellä 5,5% asteikollakin syntisyys nousee vaivattomasti yli kahden. Onko olut kenties syntisen hyvääkin, se selviää kohta.
 
Mustaa, vaiko sittenkin syvän tummanruskeaa olutta. Tölkki sihahtaa ja olut vaahtoaa aluksi, mutta vaahto myös nopeasti kohisten katoaa. Se on tyypillistä näissä vahvuuksissa. Tuoksu on täyttä konvehtirasiaa. Siis suklaata, suklaata ja suklaata hieman erillä tapaa sekä vaniljaa. Pastry tason meininki. Mausteet eivät jää epäselviksi. Paahteisen maltaisia ja maltaisiakin vivahteita kuitenkin taustalta nousee, mutta tuoksu hieman överi omaan ihanteeseeni nähden. Sama homma maussa, joka on aluksi kuin mutakakkumaisen tai suuta tahmaavan dumlemaisen suklainen - ja minä en muuten tykkää dumlesta. Katkero ja vahvuus vievät kokonaisuutta kuitenkin kauemmas jälkiruokaisuudesta. Muhkeita paahteisen maltaisia sävyjä, hienoista espressomaisuutta, tummapaahtoista kermakahvia ja konvehtia. Jouluinen konvehtirasia ja/tai liköörikarkit. Tässä ne on. Todella tuhdin täyteläinen ja suklainen olut, vaikka varmasti joku tämänkin stoutin runkoa netin reittaussaiteilla liian ohueksi väittää. En kyllä viitsi mennä katsomaan. Turhankin makean leivosmainen siis omaan makuuni, mutta kyllä tätä yhden nauttii ilokseen. Otetaan kokemuksena.
 
Näin siis kaksi laatuolutta Lervigiltä, oli mukava maistella.

Parit witit: La Trappe Witte Trappist & Olaf White Knight Blanc

Lähettänyt - julkaistu 0 kommenttia
 
Parit witit sarjassa astutaan ensin trappist-munkkien poluille ja sieltä siirrytään suoraan Savonlinnan suuntaan. Sarjan ideana on vain yksinkertaisesti nauttia parit witit ja kirjoittaa niistä mietteet, oluiden välille saattaa syntyä pientä vertailua tai sitten ei synny - asiasta ei oteta mitään paineita. Nautitaan kesästä ja witbieristä!
 
La Trappe Witte Trappist
5,5% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, humala, hiiva, sokeri


Ensimmäinen ja luultavasti myös ainut trappist-witbier nyt maistossa. Ainesosaluettelo ei mausteita mainitse ja googlettelun perusteella sellaisia ei ole lisättykään, mutta tuoksussa on kuitenkin raikkaan sitrusmainen ”mausteinen” särmä. Tosi miellyttävä sitruunaisen vehnäinen tuoksu. Hieman jopa limonadimainen. Suutuntuma on samettisen pehmeä ja suuntäyttävän kuohkea. Hiilihappoisuutta on reilusti, mutta pehmeästi, ei pisteliäästi - tämä tekee suutuntumasta raikkaan ja nautinnollisen. Juuri sellaista kepeyttä jota tyylissä pitääkin olla. Maussa on hämmentävän hyvin sekä tyylille ominaista hedelmänkuorimaisuutta, tässä tapauksessa sitruunaa, että mausteisuutta, joka on sitten käymisprosessin aikana hiivan synnyttämää, eikä lisätyn korianterin aikaansaamaa. Kunnon witbier ilman witbierin mausteita - erikoinen, mutta myös erittäin maukas tapaus. Aivan tyylin kärkipäätä juotavuudeltaan ja myös makujen kirjoltaan.

Olaf White Knight Blanc
4,9% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, kauramallas, humala, hiiva, sitruunankuori. 
 
 
Savonlinnasta saapuu valkea ritari haastamaan trappist-munkkien valvonnan alla valmistetun.  Asianmukaisen samea keltaisuuteensa hieman oranssia syvyyttä saava olut. Tuoksu on vehnämaltainen ja sitruunainen, ei kovinkaan lennokkaan aromaattinen vaan hieman raskas. Vehnämaltaisella tarkoitan nimenomaan vehnäolutmaista eli saksalaisen hefeweizenin tyylistä makeahkoa vehnäisyyttä, kun witbierissä yleensä käytetään hiutaloitua ”torrefied wheatia”, joka tuo suutuntumaan vehnäistä kuohkeuttaan, mutta ei niinkään tätä raskaampaa hefeweizeniin oleellisesti kuuluvaa tuntumaa. Valkoinen ritari onkin maultaan enemmän sitruunankuorella maustetun saksavehnän kaltainen, vaikka hiivan aromikkuus ei hefen kaltaista olekaan. Witbierinä tai blanchena yllättävän kehno, ei siis tyylinsä kaltainen kepeä ja raikas vaan tuhdimpi tapaus, mutta oluena noin niin kuin ihan muuten vaan ok. Mielellään kippaan kupillisen, mutta ei tämä mielestäni tähän oluttyyliin oikein istunut.
 

Kotiolutta: Granden Reddish Saison ja Galveston Saison

Lähettänyt - julkaistu 1 kommenttia
 
Nyt maistoon taas Tampereen suunnalta kotiolutta Jan-Erik "Grande" Granbackalta. Tässä jutussa maiston alla kaksi saisonia, joista toinen kokeellisempaa osastoa ja toinen perinteisempää, joskin hieman NZ-aromihumalaa on keitokseen livahtanut. Aloitan mielenkiintoisesta hibiscus teellä maustetusta oluesta. 
 
Reddish Saison
6.2%
Hiiva: Lalbrew Farmhouse + TYB207 bretta(sekondäärissä)
Viljat: Low Color Maris Otter, Pilsner, Wheat, Munich, Carared ja vähän hapanmallasta säätämään PH.
Humalat: Mosaic, Monroe, Barbe Rouge
Lisäksi: "Hibiscus teetä"
 
"Visiona oli tehdä punainen saison, mutta Hibiscus ei lopulta värjännytkään olutta punaiseksi. Teen tanniini toi punaviinivaikutteita ja niitä täydensi vielä Barbe Rouge ja Monroen "punaiset" aromit, joten sen takia pidin oluen nimessä viittauksen punaisuuteen! Ja hauskana twistinä TYB207 brettan tuottamat kirpeät hapankarkit. Tämä saison on kokeellista osastoa, toivottavasti ei ollut liian outo!"




Oranssissa oluessa on ehkä pieni punertava häivä tai sitten se on kuvitelmaa vaan. Kaunokainen hän joka tapauksessa on. Vitivalkea vaahto kestää pitkään. Tuoksussa on brettan tallimaisuutta ja hapokkuutta sekä raikkaita hedelmänkuorimaisia aromeita. Yllättävä mielleyhtymä tulee myös tyrniin tai tyrnimehuun, vaikka sellaista ei olueen käytetty olekaan. Suutuntumassa on suuta supistavaa hapokkuutta ja jännä hieman kirpeä sekä tanniininen jälkimaku - todella hieman kuin niissä brain blast hapankarkeissa. Yllättävä miten paljon lopulta muistuttaakin tanniinisuudessaan punaviiniä, mutta se on oikeastaan vain loppu- ja jälkimaku. Alla on kuitenkin funkyn tallimainen, raikas ja hedelmäinen saison. On hyvää. Ei ole aivan vastaavaa montaa kertaa kohdalle osunut. Maussa on osia perussaisonista, lambicista tai flanders red alesta ja punaviinistä - erikoinen, mutta toimiva kombinaatio. Aina ilo päästä maistamaan myös kokeellisempaa osastoa, varsinkin kun lopputulos on samalla sekä nautinnollinen että sopivasti maistajaa haastava.
 
Galveston Saison
6.3%
 
Hiiva: Jester King
Viljat: Pilsner, Vienna, Carapils, Wheat, Flaked Oats  ja vähän hapanmallasta säätämään PH.
Humalat: Aramis, Sladek, Hallertau Blanc, Hull Melon, Motueka
 
"Tämä on jatkoa viime vuotiselle "Greetings From Austin" saisonille. Tiputin prossan alkoa jotta tulisi keveyttä lisää ja muutin humalointia trooppisempaan suuntaan"


Kirkas kultainen olut valkealla pitsit lasin reunoihin liimaavalla vaahdolla. Tuoksu on houkutteleva ja herkullinen - mausteisia saisonin käymisestereitä, raikasta monipuolista hedelmäisyyttä ja myös vaaleaa maltaisuutta sopivasti. Humalaisuudessa tosiaan Motuekan trooppisen hedelmäinen syvyysulottuvuus, joka ei kuitenkaan tunnu yhtään päälleliimatulta. Loistavat mausteiset ja raikkaan päärynänkuorimaiset käymisaromit tällä hiivalla. Tai käymisestä ne ainakin luullakseni tulevat. Suutuntuma on aluksi sopivan pehmeä, jotta tirisevän maukkaat hedelmäiset aromit saavat jäädä hetkeksi suuhun pyörimään, mutta loppua kohti tuntuma myös miellyttävästi kuivuu ja katkeroituu kunnon saisonin tavoin. Katkeroa voisi omaan makuuni olla ehkä enemmänkin, mutta se ehkä sitten söisi tilaa joltain muulta. Eri osien korostaminen oluenteossa on aina vähän sellaista treidipeliä, kun jotain laittaa lisää niin jotain tippuu pois. Tämän oluen ensinäytös ”Greetings From Austin” oli loistava ja yhtä loistava on tämä jatko-osakin, mutta kuitenkin omilla ehkä hieman pehmeämmän hedelmäisillä ansioillaan. En oikein pysty edes kuvittelemaan tämän parempaa kesäolutta - tässä on vaan kaikki niin viimeisen päälle kunnossa ja osuu omaan makuhermoon just eikä melkein. 
 
Kiitos taas Grandelle mahtavista oluista!

Parit witit: Malmgård Witbier & Brunehaut Blanche

Lähettänyt - julkaistu 0 kommenttia
 
Parit witit sarjassa jatketaan Suomi - Belgia vastakkainasettelua. Suomesta tällä kertaa maistoon Loviisan Pernajasta Malmgård Witbier, jossa limen kuorta mausteena. Belgiasta gluteeniton haastaja Brunehaut, jossa vehnän sijaan tattaria ohramaltaan lisäksi. Pidemmittä jaaritteluitta itse nautinnan pariin.
 
Malmgård Witbier
4,9% | Vesi, ohramallas, vehnä, limen kuori, korianteri, humala, hiiva
 
 
Siitä ei kovin kauaa olekaan kun nautiskelin tällaisen Malmgårdin, mutta otetaan nyt parit witit sarjan varjolla uudelleen. Kauniisti keltainen ja läpinäkymätön olut, jonka vaahto on varsin kestävä. Tuoksu tässä oli muistaakseni hyvä ja erityisesti limenkuori hienosti esillä - ja sellainen tämä onkin. Korianterisuus hiukan kesyä tosin, se voisi ehkä erottua hieman enemmänkin. Raikas hedelmäinen tuoksu kuitenkin ja vehnäisyys tietysti esillä myös. Pullowiteissä on yleensä tölkkioluita voimakkaammat hiilihapot ja niin tässäkin tapauksessa, riittävästi on ja mukavan pehmeästi, mutta ehkä se viimeinen terävyys jää vähän vajaaksi. Lime tuo makuun omaa muikeuttaan hienosti ja sitä kautta tämä erottuu appelsiininkuorta mausteenaan käyttävistä. On edelleen oikein hyvä ja ilahduttavan laajalti näkee kaupoissa. Tullee ostettua jatkossakin.

Brunehaut Blanche
5,5% | Sisältää ohramallasta
 
Belgialaista artesaanista pintahiivaolutta kertoo etiketti. Ohramaltaan lisäksi vain tattaria käytetty - sillä osaltaan selittyy gluteenittomuus sitten varmaan. Olut pyrkii pullosta ulos heti korkkauksen jälkeen vaikka on pullo on kyllä saanut jääkaapissa asettua riittämiin. Lasissa olut kuohuaa runsaasti, mutta ei nyt ylitse kuitenkaan. Tuoksu on mausteisuutta ja hedelmäisyyttä, joka etäisesti kyllä muistuttaa witbieriä, mutta ei sitä kovin houkuttelevaksi voi sanoa. Maku on mausteinen, pahvimainen ja tympeä - hapettunuttahan tämä on. Päiväys kuitenkin vasta 07/2024 eli aika optimistisesti on vedetty. Vehnäisyyttä tai muutakaan sen kaltaista "kuohkeutta" ei ole suutuntumassa kyllä nimeksikään joten tuskin kunnossakaan olisi hääppöinen. Huonompi siis kuin 1664 Blanc, sitäkin voidaan pitää saavutuksena.
  
Tilaa: Blogitekstit (Atom)