Omat Oktoberfestit 2023 osa 2: Hacker-Pschorr, Hofbräu ja Weihenstephaner

Sesonkiolutta lasiin taas tässä kolmen arvion setissä. Ensimmäisessä osassa nautittiin Hohenthanner, Kukko ja Kulmbacher ne arviot pääset lukemaan tästä linkistä. Tänään vuorossa otsikon mukaiset tulkinnat. Ja sitten ei muuta kuin tämän rajun työn pariin. 

 

Hacker-Pschorr Oktoberfest Märzen

5,8% | Sisältää ohra 

 

Münchenistä perinteikkään panimon tulkintaa nyt lasiin. Oktoberfestoluelle 0,33 litrainen pullo on syntinen valinta ja harkitsinkin ostamista pitkään. Vesittyy koko homman idea jos maisteluannoksia aletaan tissuttelemaan. Tämä on edellisessä osassa arvioidun Laitilan Kekrin kanssa tätä hieman tummempaa koulukuntaa - kauniin kuparinen ja kirkas on luonnehdintani. Tuoksussa on voimakkaasti maltaisuutta, mutta hienon erottuvasti myös jalohumalaisuutta yrttimäisessä loistossaan. Hunajaisuutta vähäisesti. Tuhdin maltainen suutuntuma tasapainottuu katkeron voimasta ja vahvuuskin hieman kurkkaa - vaikka vahvuutta tosiaan on vain 5,8%. Loppumaku onkin varsin tymäkkä ja yrttimäisen katkeroinen. Voimakkaita makuja, jotka vievät sitä festarioluelle tärkeää juotavuutta helposta haastavampaan suuntaan. Jälkimaku elää suorastaan ikuisesti. Hyvä että on makua, mutta litrainen tuoppi olisi ehdottomasti tarpeeksi, sitten olisi jo vaihdettava telttaa raikkaamman oluen toivossa. Sen verta tuhtia kamaa on tämä, mutta ei huono. Samoille viivoille Laitilalaisen kanssa, mikä on tietysti kehu kotimaiselle. 

 

Arvioitu olut ostettu Rauman keskustan Alkosta. 

 

Hofbräu Oktoberfestbier 

6,3% | Vesi, ohramallas, humala

 

 

Nyt on ehkä se perinteisistä perinteisin oktoberfestien panimo ja tietysti Münchenistä. Yli kuusprossaisena vähän vielä vahvempaa kuin yleensä. Kirkkaan kultaista, vaahdoltaan aika maltillista. Tuoksu on maltainen, yllättävänkin yrttisen humalainen, ei juurikaan hunajainen, vaikka vahvemmat lagerit on yleensä juurikin sitä. Hyvä maltaisuus ja mahtavan muhkea suutuntuma. Keskivaiheilla aromikkuutta jälleen tyyliin nähden yllättävänkin runsaana ja jalohumalaisen yrttimäisenä ja lopussa sitten vielä pitkäkestoinen vahvuudenkin taka-alalle jättävä katkerointi. Lämmittää, mutta ei maistu. Laadukkaan oktoberoluen malliyksilö suorastaan. Juotavuus helppo, mutta makua on. Ei liian makea, vaikka on vähän vahvempikin ja vahvuus tarkoittaa sitä että toimii muutenkin - litraisella pääsisi humppateltassa jo varmaan kertalaakista hekuman porteille. Hieno olut! 

 

Arvioitu olut ostettu Rauman keskustan Alkosta.

 

Weihenstephaner Festbier
5,8% | Vesi, ohramallas, humala

Maailman vanhimmaksi panimoksi itse itseään tituleeraava Weihenstephaner vuorossa seuraavaksi. Panimo tekee yhtä maailman parhaista vehnäoluista eikä muukaan tuotanto juuri jälkeen jää, joten varmasti festbier on myös hieno kokemus. Nyt lasiin kaatuu tyylin normaalia vaaleampaa, mutta yhä kultaista ja kirkasta olutta. Tiheäkuplainen ja kestävä vaalea vaahto rakentuu oluen pinnalle. Tuoksu on maltaisuudeltaan pilsmäisen kliininen, hieman hunajainen ja sitten yrttimäisen sekä kukkaisen aromihumalainen. Tuoksussa ei ole ollenkaan raskautta, eikä sitä lopulta maustakaan juuri löydy, vaan maltaista makeutta on vain alussa, jonka jälkeen se katkeroinnin myötä vikkelään siirtyy sivummalle ja aromikkaampi humalaisuus pääsee esiin. Jälkimaussa sitten hunajaisia, edelleen maltaisia kaikuja ja pieni yhä kantava katkeruus. Tosi pehmeä ja hiilihapoiltaan kuohkea, viimeisen päälle juotava. Ehkä vaaleimman maltainen, mutta ei kuitenkaan yhtään bulkkimainen missään kohtaa - jotenkin vaan kaikki kohdillaan taas. Weihenstephanerin taikaa!

Arvioitu olut ostettu Rauman keskustan Alkosta. 

Omat Oktoberfestit 2023 osa 1: Hohenthanner, Kukko ja Kulmbacher

Otetaanpa viime vuotiseen tapaan näitä sesongin oluita kolmen seteissä ja kirjoitetaan lyhyet arvioinnit - tai lyhyet ja lyhyet, mutta se on ainakin pyrkimyksenä. Toisinaan totuus on toisenlainen. Oktoberfestoluet ovat tyypillisesti hieman vahvempia lageroluita, joissa ei oikeastaan ole nykyään mitään sen ihmeellisempää. Oluttyyli virallisesti on Märzen ja sen historia juontaa Saksassa voimassa olleeseen oluenvalmistuskieltoon lämpiminä kuukausina. Baijerissa vuonna 1553 säädettiin että olutta ei saanut valmistaa huhtikuun 23:n päivän jälkeen ennen kuin vasta syyskuun 29 päivä. Niinpä märzenit pantiin nimensä mukaan maaliskuussa ja hieman normaalia olutta vahvempina, jotta ne kestäisivät varastointia kellareissa koko kesän läpi syksyyn asti. Kylmälaitteita ei tietenkään ollut, joten kellareihin kerättiin talvella jäätä, joka piti ne kylmänä läpi kesän. Lyhyen historiakatsauksen jälkeen siirrytään vihdoin oluiden pariin. Miten mukavaa onkaan, että aikanaan aloitin historiablogin sijaan olutblogin kirjoittamisen - se on asia, jota en toistaiseksi vielä ole katunut.

 

Hohenthanner Märzen Festbier

5,6% | Vesi, ohramallas, humala 

 

 

En muista aiemmin maistaneeni tätä saksalaista festbieriä eli märzeniä eli oktoberfest- eli kekri- eli sadonkorjuuolutta. Hyvin tyypilliset speksit ja vanhahtavan ajaton etiketti - eli asiat hyvin kohdillaan. Olut on kauniisti kirkas ja syvän kultainen. Tiheäkuplainen vaahto kestää oluen pinnalla pitkään. Tuoksu on leipäisen maltainen, hunajainen ja hieman kuivahedelmäinen. Aika tyypillinen tuhdin maltainen festbierin tuoksu, mutta intensiteetti on hyvä ja monipuolisuuttakin löytyy. Maku on saksalaista laatua alusta loppuun. Makeaa mallasta, tuhtiutta suutuntumassa, pehmeät hiilihapot, hunajainen loppuliuku ja tasapainottavaa katkeroa loppuun. Hiukan lämmittää mennessään. On kyllä pehmeä tämä suutuntuma - tyylin normia selvästi pehmeämpi, sanoisin. Se ei silti tarkoita liiallista raskautta, vaan nautittavuus pysyy hyvänä vielä vaikka olut lasissa hieman lämpenisikin. Laatutavaraa. Peittoaa syvyydellään Löwenbraut ja Spatenit mennen tullen. 

 

Arvioitu olut ostettu Rauman keskustan Alkosta. 

 

Laitilan Kukko Sadonkorjuuolut 2023

 5,5% | Vesi, ohramallas, humala 

 

Lisäsin otsikkoon vuosiluvun vaikka en osaa sanoa muuttuuko tämän resepti vuosittain yhtään mihinkään. Tänä vuonna olut kuitenkin on väriltään syvän kultaista, jopa kupariin vivahtavaa ja vaahdoltaan kestävää. Saate kertoo karamellimaltaitakin käytetyn - siitä siis useimpia saksalaisverrokkeja punertavampi väri. Tuoksu tässä on aiempaa Hohenthanneria hieman limppumaisemman leipäinen ja humalakin erottuu oikein aromaattisen yrttimäisenä. Humalalajikkeina on käytetty saksalalaisia Hersbrückeria ja Magnumia. Maussa karamellimaltaan tuoma makeus ja syvyys erottaa tämän saksalaisista, mutta samalla myös hitusen runsaamman tuntuinen katkero sen kyllä myös kontraa eli tasapaino säilyy melko hyvin. Hieman tuhdimpi tämä silti on ja se sopii meille tänne pohjoiseen hyvin. Aika samantyylinen ellei peräti ihan samanlainen kuin viime vuosinakin tämä on, joten ei varmastikaan ainakaan suurempia muutoksia reseptiikassa - eikä toki toimivaa ole syytä muuttaakaan. Erottuu saksalaisista. Edukseen vai ei, se on maistajan suussa. Itse tykkään, mutta ehkä vaaleampia saksalaisia olisi helpompi upottaa litraisissa tuopeissa mitattuna. 

 

Arvioitu olut saatu panimolta. 

 

Kulmbacher Festbier 

5,6% | Vesi, ohramallas, humala, humalaekstrakti

 

 

Kolmantena ja viimeisenä vielä Kulmbacherin näkemys festbieriin. Huomatkaa miten missään näissä kolmessa ei ole hiivaa mainittu ainesosaluettelossa - se johtuu siitä, että oluet ovat suodatettuja eli hiivaa ei lopputuotteesta enää löydy. Kulmbacherissa on humalan lisäksi käytetty vielä humalaekstraktia, eli humalavalmistetta, jota isommat panimot tyypillisesti käyttävät sen helppouden takia. Oli se sitten tasalaatuisuuteen, muhjun minimoimiseen tai mihin tahansa tehostamiseen liittyvää. 

 

Kulmbacher on lasissa täysin kirkasta ja syvän kultaista sekä vaahdoltaan kestävää. Aivan täyttä asiaa vielä tässä kohdin. Tuoksu on maltainen sekä yllättävän voimakkaastikin yrttimäisen humalainen, mutta sellainen tietty syvyys ja pehmeys tästä kyllä puuttuu. Tämä varsin kova tuntuma jatkuu maussakin. Makeutta tulee kyllä alkuun, mutta tympeää kunnon olutta halveksuvaa pahvimaisuutta puskee aivan ällistyttävän runsaasti heti sitten keskimausta loppuun asti. Katkeruutta ja yrttimäistä aromikkuutta on kyllä enemmän kuin edellisissä, mutta samalla kaikki hyvä mitä maltaasta pitäisi löytyä jää löytymättä. Jälkimaku on suorastaan hirvittävän huono - pahvimainen, liian yrttimäinen ja kova. Ei maistu kunnon oluelta ollenkaan vaan kirjaimellisesti valmisteelta, teolliselta tuotteelta. Suoraviivaista meininkiä ja jälkimaku hieman lämmittää mennessään. Siellä Oktoberfestien humppateltassa voisi mennäkin, mutta jos aiempiin verrataan, kuten nyt verrataan, niin on kyllä melko surkea tapaus. Alkoholia tässä on ja oluen makuakin, mutta onko se sitten niin hyvää niin... mielestäni ei.

 

Arvoitu olut ostettu Rauman keskustan Alkosta.

Olutarvio: RPS Brewing Amorphis Lager

Amorphis Lager

Panimo: RPS Brewing, Kuopio
Oluttyyli: Vaalea lager
Alkoholipitoisuus: 5,2%
Saatavuus: Kaupat

 

Kuopiolaisen pienpanimon syksyn uutuusoluisiin lukeutuva Amorphis Lager on jo ainakin neljäs yhtyeen nimissä tehty olutlanseeraus. Vuonna 2015 lanseerattiin Ale From the Thousand Lakes Pale Ale ja heti perään 2016 Lager From the Thousand Lakes. Viimeisin julkaisu ennen tätä nyt käsillä olevaa uutuusolutta oli vuoden 2020 Legacy of the Thousand Lakes. Nämä aiemmin mainitut oluet valmisti tuusulalainen pienpanimo Maku Brewing, joten nyt on siis uusi panimo ja täysin uusi olut kyseessä. 

 

Etiketin ulkoasu mukailee yhtyeen loisteliaan Halo levyn kansikuvaa, joten bändin yleisö löytänee sen vaivatta satojen muiden oluiden joukosta nykyään jo valikoimiltaan sangen rikkaiksi paisuneilta kauppojen olutosastoilta. Kyseessä on siis vaalea lager, eli mitään sen erikoisempaa kuten sysimustaa Tuonelan joen vettä tahi pitkää kypsyttelyä kuun pimeällä puolella ei ole luvassa. Itse nautin oluen tälläkin kertaa tylsästi lasista, mutta ehkä sellainen juomasarvi olisi kuitenkin tässä tapauksessa autenttisempi astia. Sellaista ei nyt kuitenkaan käsilläni ole, joten näillä mennään. Siitä saa muuten ilmaiseksi napata seuraavan merchandise vinkin talteen, eli juomasarvi, johon kaiverrettu bändin logo ja sille vielä tyylikäs teline, johon sarven saattaa hörppyjen välillä laskea.

Rinnakkainvertailussa Rochefort 10 ja Panimo Duuni Isä Vajari 2020

Tänä tyynenä elokuun iltana haastan itseni erittäin kernaasti kohtalaisen kovaan rinnakkainvertailuun. Vastakkain tai vierekkäin tässä ovat trappist-legenda Rochefort 10 ja jyväskyläläisen kotipanimon samantyylinen Isä Vajari vuodelta 2020. Samaa erää olevan Isä Vajarin olen arvioinut kolme vuotta sitten elokuussa 2020, joten sillä on nyt puolellaan kypsytysetu. Alkosta ostamani Rochefort 10 lienee tuoreempi, sillä sen päiväys on 16.1.2028. Tammikuussa pullotettu, mikäli päiväys on viisi vuotta eteenpäin. Kuukausia siis saanut asettua sekin. Otan nämä oluet vertailuun siitä syystä että Isä Vajarin ensimmäinen versio Isä Överi vähän ikääntyneempänä muistutti mielestäni Rochefortia - silloinen mielipide perustui makumuistoihin ja perstuntumaan, mutta nyt katsotaan ihan rinnakkain että onko näissä jotain samaa. 

 

Rochefort 10 on tutusti 11,3% vahva quadrupel tyylin klassikko. Isä Vajarissa vahvuutta 11,5%. Tässä ollaan siis käytännössä samoissa lukemissa. Rochefortin ainesosaluettelossa ohramallasta, sokeria ja mausteita joita ei eritellä. Isä Vajarissa ohramaltaan ja sokerin lisäksi vehnää ja mausteina korianterinsiemeniä sekä appelsiininkuoria. Hiivana Safale BE-256. Katsotaanpa miten rinnakkainmaistelu näitä herkkuja ja niiden nauttijaa kohtelee. 

 

Lasiin kaataessa suurin ero löytyy vaahdosta. Molemmat oluet ovat punertavan ruskeita ja värin saralla käytännössä identtisiä, mutta Rochefort vaahtoaa runsaasti. Yli kolmen vuoden ikäiselle Isä Överille maltillisempi vaahto on tietysti odotettuakin. Tuoksuissakin on yhtäläisyyksiä. Molemmissa on kuivatun hedelmäinen ja hieman anismainen aromikkuus, mutta Isä Överi on selkeästi maltaisempi ja Rochefort maltaisuuden osalta kevyempi. Rochefortin tuoksussa on hiivan tuottamaa sokeroitua banaania ja Isä Överissä puolestaan appelsiininkuorimaisuutta, mutta iän myötä sellaiseen hieman liköörimäiseen muotoon ”tiivistyneenä”. Molemmissa tuota hiivan tuottamaa anista ja hienoista lakritsaisuuttakin. Paljon siis samaa, mutta yhtä paljon erojakin tuoksuissa. Molemmat herkullisia ja houkuttelevia. 

  

Suutuntumassa on selkein ero. Rochefort 10 on kepeämpi, kuohkeampi ja hiilihappoisempi - ja sellainen se on vaikka saisi vähän enemmän ikääkin. Isä Vajari taas kuin barley wineä, makeampi, täyteläisempi ja maltillisen hiilihappoinen, selvästi paksumpi.

 

Maussa Rochefort 10 on hedelmäisempi ja mausteisemman hiivainen. Loppuvedossa kuivempi ja hieman lämpimän katkeroinenkin. Isä Vajarissa on samoja piirteitä, mutta huomattavasti maltaisempi ja appelsiiniliköörimäisempi se näin rikkannainvertailtuna on. Loppuvedon anismaisuus ja jälkimaun hento lakritsaisuus löytyy molemmista - Rochefortin hiivan ja BE-256:n täytyy olla hyvin lähellä toisiaan. Voi veljet miten hyviä molemmat on ja vielä omilla ansioillaan. Rochefort on raikas jos yli 11% olut nyt sellainen edes olla voi ja voihan se kun belgioluiden taikuus on tosiasia. Isä Överi haastaa ikääntyneenä hyvin, mutta ei belgioluena yllä samalle viivalle. Muhkea barley winen maku siinä kuitenkin on ja se on yhtä lailla nautinnollinen elokuun illassa. 

Nyt on kyllä korkeatasoinen maistelu meneillään. Isoa, laadukasta ja erittäin intensiivistä olutta samasta puusta, mutta kuitenkin eri tyylisuunnista. Nostan hattua korkealle että kotipanimossa pääsee edes lähelle Rochefort kymppiä ja sen tämä Duunin olut nyt tekee. Erilainen, mutta melkein samalla viivalla - belgioluiden kepeä taianomaisuus vaan puuttuu. En aiemmilla maisteluilla ollut ainakaan täysin hakoteillä, sillä samojakin makuja löytyy. Erot kuitenkin korostuvat rinnakkain.

Kaksi erinomaista olutta, pitkä tyyni ilta, totaalinen rauha - asiat ovat varsin hyvin. Ei minulta mitään puutu.

Kiitos Panimo Duunille oluesta!

Maistossa Lervig Supersonic DDH DIPA ja Original Sin Imperial Stout

Näin kesälomalla kun ollaan niin otetaanpa pienet Lervigit (lausutaan ”Lärvi’iit"). Stavangerilaispanimo on noussut Norjan panimoeliittiin paikoilleen junnaamaan jääneen Nognen ohi ja nyt sattui Porista löytymään uintireissun jälkeen kaksi hieman kovempaa panosta. Ennen grillausta nautitaan Supersonic Double Dry-Hopped DIPA ja jälkiruuaksi sitten Original Sin Imperial Double Chocolate Stout.

Supersonic Double Dry-Hopped DIPA

8,5% | Vesi, ohramallas, kaura, vehnämallas, humala, hiiva

Tuplatuplaa nyt sitten norjalaiseen tapaan. Humalina tölkin mukaan Citra, Enigma, Amarillo ja Simcoe. Hyvältä kuulostaa speksit. Jos oikein tölkin pohjaa tulkitsen niin tölkitetty 18.4.2023 ja päiväys 9kk päässä 18.1.2024. Noin 3kk ikää siis, se on varsin ok. 

Lasiin kaatuu samean mehumaista kellertävän kultaista olutta. Tuoksu iskee heti kaatamisen jälkeen intensiivisen sitrusherukkavyöryn nauttijain eteen, mutta rauhoittuu sitten kypsemmän trooppishedelmäiseksi hetken asetuttuaan. Raikas sitruksinen terä kuitenkin pysyy mukana. Sen mitä humalien takaa mallaspohjasta erottaa niin se on tyypillisen pehmeän kaurainen ja vehnäinen. Fruitit kuitenkin framilla. Suutuntuma on neipamaisen pehmeä ja täyteläinen sekä vähäkatkeroinen, todella siis miltei olematon katkero. Täyttä mehua, vaikka ei NE-etuliitettä muutenkin jo pitkässä nimessä tai tyylikuvailussa olekaan. Ei haittaa, on nimittäin erittäin maukasta. Mehuinen hedelmäisyys on niin suorastaan tirisevän runsasta ja makeus pysyy hyvin aisoissa. Sitruksinen ja hieman jopa mäntymäinen loppuveto toimii erityisen hyvin. Vahvuus on täysin piilossa maun puolesta, mutta poskipäihin lämpö nousee, kuten olettaa sopiikin. Maistuu mehulta, mutta ei kuitenkaan aivan mehua ole. Aivan viimeisen päälle hyvää eli suorastaan siis erinomaista olutta omassa tyylissään. Ei ole karkeuksia, ei hop burnia, ei mitään häiritsevää, pelkkää nautintoa. 

Original Sin Imperial Double Chocolate Stout

13,5% | Vesi, ohramallas, kaakaopapu, kaura, vanilja, humala

Norjalaispanimon pikkumusta on Räsäs-asteikolla miltei kolminkertaisen syntinen, onhan oluen vahvuus laskennallisesti jopa 2,9 kertainen alkuperäiseen 4,7% rajaan nähden. Nykyisellä 5,5% asteikollakin syntisyys nousee vaivattomasti yli kahden. Onko olut kenties syntisen hyvääkin, se selviää kohta.

 

Mustaa, vaiko sittenkin syvän tummanruskeaa olutta. Tölkki sihahtaa ja olut vaahtoaa aluksi, mutta vaahto myös nopeasti kohisten katoaa. Se on tyypillistä näissä vahvuuksissa. Tuoksu on täyttä konvehtirasiaa. Siis suklaata, suklaata ja suklaata hieman erillä tapaa sekä vaniljaa. Pastry tason meininki. Mausteet eivät jää epäselviksi. Paahteisen maltaisia ja maltaisiakin vivahteita kuitenkin taustalta nousee, mutta tuoksu hieman överi omaan ihanteeseeni nähden. Sama homma maussa, joka on aluksi kuin mutakakkumaisen tai suuta tahmaavan dumlemaisen suklainen - ja minä en muuten tykkää dumlesta. Katkero ja vahvuus vievät kokonaisuutta kuitenkin kauemmas jälkiruokaisuudesta. Muhkeita paahteisen maltaisia sävyjä, hienoista espressomaisuutta, tummapaahtoista kermakahvia ja konvehtia. Jouluinen konvehtirasia ja/tai liköörikarkit. Tässä ne on. Todella tuhdin täyteläinen ja suklainen olut, vaikka varmasti joku tämänkin stoutin runkoa netin reittaussaiteilla liian ohueksi väittää. En kyllä viitsi mennä katsomaan. Turhankin makean leivosmainen siis omaan makuuni, mutta kyllä tätä yhden nauttii ilokseen. Otetaan kokemuksena.

 

Näin siis kaksi laatuolutta Lervigiltä, oli mukava maistella.

Parit witit: La Trappe Witte Trappist & Olaf White Knight Blanc

Parit witit sarjassa astutaan ensin trappist-munkkien poluille ja sieltä siirrytään suoraan Savonlinnan suuntaan. Sarjan ideana on vain yksinkertaisesti nauttia parit witit ja kirjoittaa niistä mietteet, oluiden välille saattaa syntyä pientä vertailua tai sitten ei synny - asiasta ei oteta mitään paineita. Nautitaan kesästä ja witbieristä!

 

La Trappe Witte Trappist

5,5% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, humala, hiiva, sokeri

Ensimmäinen ja luultavasti myös ainut trappist-witbier nyt maistossa. Ainesosaluettelo ei mausteita mainitse ja googlettelun perusteella sellaisia ei ole lisättykään, mutta tuoksussa on kuitenkin raikkaan sitrusmainen ”mausteinen” särmä. Tosi miellyttävä sitruunaisen vehnäinen tuoksu. Hieman jopa limonadimainen. Suutuntuma on samettisen pehmeä ja suuntäyttävän kuohkea. Hiilihappoisuutta on reilusti, mutta pehmeästi, ei pisteliäästi - tämä tekee suutuntumasta raikkaan ja nautinnollisen. Juuri sellaista kepeyttä jota tyylissä pitääkin olla. Maussa on hämmentävän hyvin sekä tyylille ominaista hedelmänkuorimaisuutta, tässä tapauksessa sitruunaa, että mausteisuutta, joka on sitten käymisprosessin aikana hiivan synnyttämää, eikä lisätyn korianterin aikaansaamaa. Kunnon witbier ilman witbierin mausteita - erikoinen, mutta myös erittäin maukas tapaus. Aivan tyylin kärkipäätä juotavuudeltaan ja myös makujen kirjoltaan.

Olaf White Knight Blanc

4,9% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, kauramallas, humala, hiiva, sitruunankuori. 

 

 

Savonlinnasta saapuu valkea ritari haastamaan trappist-munkkien valvonnan alla valmistetun.  Asianmukaisen samea keltaisuuteensa hieman oranssia syvyyttä saava olut. Tuoksu on vehnämaltainen ja sitruunainen, ei kovinkaan lennokkaan aromaattinen vaan hieman raskas. Vehnämaltaisella tarkoitan nimenomaan vehnäolutmaista eli saksalaisen hefeweizenin tyylistä makeahkoa vehnäisyyttä, kun witbierissä yleensä käytetään hiutaloitua ”torrefied wheatia”, joka tuo suutuntumaan vehnäistä kuohkeuttaan, mutta ei niinkään tätä raskaampaa hefeweizeniin oleellisesti kuuluvaa tuntumaa. Valkoinen ritari onkin maultaan enemmän sitruunankuorella maustetun saksavehnän kaltainen, vaikka hiivan aromikkuus ei hefen kaltaista olekaan. Witbierinä tai blanchena yllättävän kehno, ei siis tyylinsä kaltainen kepeä ja raikas vaan tuhdimpi tapaus, mutta oluena noin niin kuin ihan muuten vaan ok. Mielellään kippaan kupillisen, mutta ei tämä mielestäni tähän oluttyyliin oikein istunut.

 

Aiemmin maistellut parit witit:

Huyghe Floris & Mufloni Blanche

Kronenbourg 1664 Blanc & Hoegaarden

UG Breweries Double Mangover & Chouffe Blanche

Malmgård Witbier & Brunehaut Blanche

Kotiolutta: Granden Reddish Saison ja Galveston Saison

Nyt maistoon taas Tampereen suunnalta kotiolutta Jan-Erik "Grande" Granbackalta. Tässä jutussa maiston alla kaksi saisonia, joista toinen kokeellisempaa osastoa ja toinen perinteisempää, joskin hieman NZ-aromihumalaa on keitokseen livahtanut. Aloitan mielenkiintoisesta hibiscus teellä maustetusta oluesta. 

 

Reddish Saison

6.2%

Hiiva: Lalbrew Farmhouse + TYB207 bretta(sekondäärissä)

Viljat: Low Color Maris Otter, Pilsner, Wheat, Munich, Carared ja vähän hapanmallasta säätämään PH.

Humalat: Mosaic, Monroe, Barbe Rouge

Lisäksi: "Hibiscus teetä"

 

"Visiona oli tehdä punainen saison, mutta Hibiscus ei lopulta värjännytkään olutta punaiseksi. Teen tanniini toi punaviinivaikutteita ja niitä täydensi vielä Barbe Rouge ja Monroen "punaiset" aromit, joten sen takia pidin oluen nimessä viittauksen punaisuuteen! Ja hauskana twistinä TYB207 brettan tuottamat kirpeät hapankarkit. Tämä saison on kokeellista osastoa, toivottavasti ei ollut liian outo!"

Oranssissa oluessa on ehkä pieni punertava häivä tai sitten se on kuvitelmaa vaan. Kaunokainen hän joka tapauksessa on. Vitivalkea vaahto kestää pitkään. Tuoksussa on brettan tallimaisuutta ja hapokkuutta sekä raikkaita hedelmänkuorimaisia aromeita. Yllättävä mielleyhtymä tulee myös tyrniin tai tyrnimehuun, vaikka sellaista ei olueen käytetty olekaan. Suutuntumassa on suuta supistavaa hapokkuutta ja jännä hieman kirpeä sekä tanniininen jälkimaku - todella hieman kuin niissä brain blast hapankarkeissa. Yllättävä miten paljon lopulta muistuttaakin tanniinisuudessaan punaviiniä, mutta se on oikeastaan vain loppu- ja jälkimaku. Alla on kuitenkin funkyn tallimainen, raikas ja hedelmäinen saison. On hyvää. Ei ole aivan vastaavaa montaa kertaa kohdalle osunut. Maussa on osia perussaisonista, lambicista tai flanders red alesta ja punaviinistä - erikoinen, mutta toimiva kombinaatio. Aina ilo päästä maistamaan myös kokeellisempaa osastoa, varsinkin kun lopputulos on samalla sekä nautinnollinen että sopivasti maistajaa haastava.

 

Galveston Saison

6.3%

 

Hiiva: Jester King

Viljat: Pilsner, Vienna, Carapils, Wheat, Flaked Oats  ja vähän hapanmallasta säätämään PH.

Humalat: Aramis, Sladek, Hallertau Blanc, Hull Melon, Motueka

 

"Tämä on jatkoa viime vuotiselle "Greetings From Austin" saisonille. Tiputin prossan alkoa jotta tulisi keveyttä lisää ja muutin humalointia trooppisempaan suuntaan"

Kirkas kultainen olut valkealla pitsit lasin reunoihin liimaavalla vaahdolla. Tuoksu on houkutteleva ja herkullinen - mausteisia saisonin käymisestereitä, raikasta monipuolista hedelmäisyyttä ja myös vaaleaa maltaisuutta sopivasti. Humalaisuudessa tosiaan Motuekan trooppisen hedelmäinen syvyysulottuvuus, joka ei kuitenkaan tunnu yhtään päälleliimatulta. Loistavat mausteiset ja raikkaan päärynänkuorimaiset käymisaromit tällä hiivalla. Tai käymisestä ne ainakin luullakseni tulevat. Suutuntuma on aluksi sopivan pehmeä, jotta tirisevän maukkaat hedelmäiset aromit saavat jäädä hetkeksi suuhun pyörimään, mutta loppua kohti tuntuma myös miellyttävästi kuivuu ja katkeroituu kunnon saisonin tavoin. Katkeroa voisi omaan makuuni olla ehkä enemmänkin, mutta se ehkä sitten söisi tilaa joltain muulta. Eri osien korostaminen oluenteossa on aina vähän sellaista treidipeliä, kun jotain laittaa lisää niin jotain tippuu pois. Tämän oluen ensinäytös ”Greetings From Austin” oli loistava ja yhtä loistava on tämä jatko-osakin, mutta kuitenkin omilla ehkä hieman pehmeämmän hedelmäisillä ansioillaan. En oikein pysty edes kuvittelemaan tämän parempaa kesäolutta - tässä on vaan kaikki niin viimeisen päälle kunnossa ja osuu omaan makuhermoon just eikä melkein. 

 

Kiitos taas Grandelle mahtavista oluista!

Parit witit: Malmgård Witbier & Brunehaut Blanche

Parit witit sarjassa jatketaan Suomi - Belgia vastakkainasettelua. Suomesta tällä kertaa maistoon Loviisan Pernajasta Malmgård Witbier, jossa limen kuorta mausteena. Belgiasta gluteeniton haastaja Brunehaut, jossa vehnän sijaan tattaria ohramaltaan lisäksi. Pidemmittä jaaritteluitta itse nautinnan pariin.

 

Malmgård Witbier
4,9% | Vesi, ohramallas, vehnä, limen kuori, korianteri, humala, hiiva
 

 

Siitä ei kovin kauaa olekaan kun nautiskelin tällaisen Malmgårdin, mutta otetaan nyt parit witit sarjan varjolla uudelleen. Kauniisti keltainen ja läpinäkymätön olut, jonka vaahto on varsin kestävä. Tuoksu tässä oli muistaakseni hyvä ja erityisesti limenkuori hienosti esillä - ja sellainen tämä onkin. Korianterisuus hiukan kesyä tosin, se voisi ehkä erottua hieman enemmänkin. Raikas hedelmäinen tuoksu kuitenkin ja vehnäisyys tietysti esillä myös. Pullowiteissä on yleensä tölkkioluita voimakkaammat hiilihapot ja niin tässäkin tapauksessa, riittävästi on ja mukavan pehmeästi, mutta ehkä se viimeinen terävyys jää vähän vajaaksi. Lime tuo makuun omaa muikeuttaan hienosti ja sitä kautta tämä erottuu appelsiininkuorta mausteenaan käyttävistä. On edelleen oikein hyvä ja ilahduttavan laajalti näkee kaupoissa. Tullee ostettua jatkossakin.

Brunehaut Blanche

5,5% | Sisältää ohramallasta

 

Belgialaista artesaanista pintahiivaolutta kertoo etiketti. Ohramaltaan lisäksi vain tattaria käytetty - sillä osaltaan selittyy gluteenittomuus sitten varmaan. Olut pyrkii pullosta ulos heti korkkauksen jälkeen vaikka on pullo on kyllä saanut jääkaapissa asettua riittämiin. Lasissa olut kuohuaa runsaasti, mutta ei nyt ylitse kuitenkaan. Tuoksu on mausteisuutta ja hedelmäisyyttä, joka etäisesti kyllä muistuttaa witbieriä, mutta ei sitä kovin houkuttelevaksi voi sanoa. Maku on mausteinen, pahvimainen ja tympeä - hapettunuttahan tämä on. Päiväys kuitenkin vasta 07/2024 eli aika optimistisesti on vedetty. Vehnäisyyttä tai muutakaan sen kaltaista "kuohkeutta" ei ole suutuntumassa kyllä nimeksikään joten tuskin kunnossakaan olisi hääppöinen. Huonompi siis kuin 1664 Blanc, sitäkin voidaan pitää saavutuksena.

  

Aiemmin maistellut parit witit:

Huyghe Floris & Mufloni Blanche

Kronenbourg 1664 Blanc & Hoegaarden

UG Breweries Double Mangover & Chouffe Blanche

 

Kotiolutta: Granden Belgian IPA ja Brett IPA

Mukava taas päästä maistamaan hiivakuiskaajaksikin kutsutun Granden eli Jan-Erik Granbackan kotioluita. Miehen maku oluiden suhteen on usein ollut myös omaan suuhuni sopivaa eli mm. eri belgityylejä, välillä perinteisemmin ja välillä modernimmalla otteella. Brettanomyces hiivaakaan ei kaihdeta. Ota tästä Grande seurantaan instassa niin pysyt kärryillä miehen edesottamuksista. Tänään otan maistoon kaksi Granden tekemää ipaa, toinen perinteisempi belgi-ipa ja toisessa sitten brettaa mukana. Aloitetaan Belgian IPAsta ja mennään villimmälle puolelle sitten sen jälkeen.  

Belgian IPA

6.5%

 

Hiiva: WLP540 ("Rochefort" Abbey Ale IV)

Vilja: Pehkolan Pilsner, Vienna, Pale Cookie, Aromatic ja vähän hapanmallasta säätämään PH.

Humalat: Perle, Amarillo, Citra

Lisäksi: Sokeria

 

"Halusin tehdä belgihenkisen IPAn, jossa jalohumalan katkerot ja aromit jenkkihumalista. Hedelmäisyyttä tuottava hiiva sitten sitoo maut yhteen."

Hieman utuisen kultaoranssi olut mukavan muhkealla vaahdolla. Tuoksussa on jenkkihumalien sitruksista hedelmäisyyttä, herukkaisuutta ja kuivattuja hedelmiä sekä hentoa mausteisuutta hiivasta. Raikas ja aromaattinen tuoksu. Hiivan rooli on niin merkittävä, että olut tuoksuu enemmän belgialelta kuin ipalta ja hyvä niin, belgioluiden ystävä kun olen. Maku on raikas, maukas ja mahtavasti jopa saisonmaisen kuivakka ja kunnolla katkeroitu. Katkerolle toki pedataan myös hieno estradi kun hiivan käymisaste tuntuu sangen korkealta ja mallaspohjakin on riittävän vaalea. Eli katkerohumalaa ei niin paljoa edes tarvita kuin karamellimaisemmassa oluessa. Eikä tässä ole myöskään liikaa katkeroa, vaan kokonaisuus on hyvin balanssissa. Aromihumalien hedelmäisyys nivoutuu hyvin hiivan hedelmäisten käymisesterien kanssa yhteen - tässä sellainen tosi mausteinen tai brettaisempi hiiva ei toimisi näin hyvin, koska sellaiset yleensä peittävät humalien hedelmäisyyttä hieman allensa. Erinomaisen hyvin omaan makuuni uppoava olut Grandelta taas kerran!

 

Seuravaaksi sitten brettaa.

 

Brett IPA

5.8%

 

Hiiva: WLP648 (Trois Vrai Bretta)

Viljat: Low Color Maris Otter, Flaked oats, Torrefied Wheat, Carapils, Caramel ja vähän hapanmallasta säätämään PH.

Humalat: Mosaic, Cascade, Idaho#7

 

"Ensimmäinen vain brettalla käytetty IPA, josta tuli ainakin alkuun superhedelmällinen. Kuulin, että kyllä muuttuu kypsytyksessä enemmän barnyardin suuntaan, mutta ei sitä riitä kypsytykseen saakka, pitää tehdä isompi erä kun hedelmäisenäkin teki liiankin hyvin kauppansa! :-)"

 

Nyt on kauniisti utuisen vaalea ja vaahdoltaan vitivalkoinen olut lasissa. Oman kokemukseni mukaan näissä joskus käy niin että bretta ja voimakas aromihumalointi luovat suorastaan ureaisen ”tuoksuelämyksen”, mutta tässä ei aivan niihin ulottuvuuksiin onneksi mennä. Tuoksu on kyllä hieman myös brettaisen ”nahkasatulainen”, mutta myös herkullisen hedelmäinen ja suorastaan raikkaan hedelmänkuorimainen. Hyvin Grandemainen olut heti tuoksun perusteella. Aivan todella herkullinen tuoksu hiivakuiskaajan twistillä. Hyvin raikas maku ja aromipuoli edellä humalissakin - mallaspohja on sen verran vaalea että katkero olisi ollut helppo vetää yli ja brettan kanssa se ei oikein toimisi, mutta Grandella on ollut oikeassa kohdassa käsijarru päällä. Kaura ja vehnä toki kuohkeuttavat ja pyöristävät mallaspohjaa mukavasti myös, mutta ylimääräistä makeutta ei niistäkään liiemmin tule. Todella hyvää ja monipuolisen hedelmäistä. Pidemmällä kypsytyksellä kääntyisi varmaan sinne ureaisempaan suuntaan, joten ehkä juuri nyt parhaimmillaan. 

Siinä oli taas kaksi oikein mainiota olutta Grandelta, mies ei huteja juuri tunnu tekevän tai jos tekee niin ei ainakaan jakele niitä maailmalle. Kiitos näistä Jan-Erik! Seuraavassa kattauksessa maistoon sitten kaksi saisonia.

 

Parit witit: UG Breweries Double Mangover & Chouffe Blanche

Nyt sitten kaksi vähän vahvempaa witiä tähän parit witit sarjan seuraavaan kattaukseen. Tässä sarjassa maistelen kotimaan kaupoissa vastaan tulevia witbierejä pareittain ihan sitä tahtia kun sattuu oluita löytymään. Muitakin olutarvioita julkaisen somen puolella facebookissa ja instagramissa, niihin löytyy linkit blogin yläpalkista - ota seurantaan jos siltä tuntuu! Tässä setissä nyt Lohjalta mangolla maustettua ja belgiasta taasen perinteisempää jo pidempään saatavilla ollutta tonttuwitiä. Aloitetaan kotimaisella.

UG Double Mangover

7% |  Sisältää ohraa ja vehnää

 

Lohjalaispanimolta mango witbier eli mangoa siis mausteena ja ”tuplana” eli 7% vahvuudessa. Tästä on ollut joskus viisiprossainen perusversiokin netin mukaan. Täysin samea ja väriltään oranssi olut jonka vaahto täyttää tulppaanin kun reilusti kaataa. Tuoksu on mangomaisen hedelmäinen, vehnäinen ja myös raikkaasti korianterinen - witbierin perusmauste siis mukana kuten kuuluukin. On kyllä tosi mangososemainen tuo tuoksu - sitä tuoksua on meinaan viiden lapsen isä muutaman kerran pilttipurkkia avatessa tuoksutellut. Maku on mehumaisen pehmeä ja hedelmäinen. Mangoa ja makeahkoa vehnää. Aika muhkea myös suutuntumaltaan ja maltilliset hiilihapot vielä korostavat tuota mehumaisuutta. Korianteri tuo sopivasti vähän puraisua loppuun ja jälkimaussa on hieman aidon hedelmän karvauttakin. Onhan tää mangomehua, mutta hyvällä ja ennen kaikkea nautinnollisella tavalla. Perinteinen tyyli tuunattu vähän vahvemmaksi ja fruittia löytyy, hieno suoritus!

Eksperimentaalisen suomioluen perään nautitaan sitten klassisempi tonttuwit. Vahvuutta tässä myös vähän tyylin normitasoa enemmän.

Chouffe Blanche

6,5% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, humala, hiiva, korianteri, sitruuna

Tässä ei maustepuolella ole muuta erikoisuutta kuin se että appelsiininkuorien sijaan on käytetty sitruunaa. Se tuokin tämän kellertävän oluen tuoksuun ja makuun omaa hieman suuta supistavan muikeaa tuntuaan. Kokonaisuus on tässä vahvuudesta huolimatta ennen kaikkea raikas ja Chouffe-oluille ominaiseen tyyliin maku on hedelmäinen, pehmeä ja hieman jopa vaniljainen. Kaikin tavoin hyvin perinteinen sopivan korianterinen tulkinta witbieristä, mutta sitruuna ja ”chouffemaisuus” erottaa mukavasti. Vahvuus ei tunnu maussa vaan kaatuu ihan melkein Hoegaardenin tapaan - se on tonttuoluen taikaa. Chouffe toimii aina!

 

Aiemmin maistellut parit witit:

Huyghe Floris & Mufloni Blanche

Kronenbourg 1664 Blanc & Hoegaarden

 

Parit witit: Kronenbourg 1664 Blanc ja Hoegaarden

Nyt maistoon sitten kaksi luultavasti isointa mitä witbierien maailmaan tulee. Hoegaarden on käytännössä tyylin kantaisä, siis ollut aikoinaan, nyt reseptiikka on tietysti erilainen ja tuote täysin teollinen. Kronenbourg on taasen brändiltään ranskalainen, mutta olutta valmistetaan monissa saman konsernin panimoissa ja Suomen markkinoille olut tulee Puolasta. Ennen Venäjän aloittamaa sotaa olutta valmistettiin myös Pietarissa. Molemmilla on oma tunnistettava pullomalli ja Blancia saa myös tölkkitavarana.

 

 

Otetaan ensin maistoon puolanranskalainen Suomessa Sinebrychoffin ”salkkuun” kuuluva olut. Se että olut kuuluu koffin jakeluun tarkoittaa samalla sitä että ravintolajakelukin on laaja.

Kronenbourg 1664 Blanc

5% | Vesi, ohramallas, vehnä, glukoosisiirappi, aromaattinen karamelli, aromi, humalauute, makea appelsiininkuori, korianteri.

Ainesosia näemmä löytyy eikä kaikki kovin mairittelevia - aromiahan ei olueen normaalisti tarvitse lisätä vaan sitä tulee ihan siitä panoprosessista jolla olut valmistetaan. Tällainen megabrändi tietysti on täysin teollinen tuote ja koffin sivujen mukaan jopa suodatettu, joka witbierin tapauksessa on hämmentävää. Kirkasta olut ei kuitenkaan ole vaan ihan asianmukaisen utuisaa ja kaunis kuohkea vaahtokin rakentuu. Tuoksussa on sitruksisuutta ja korianterisuutta aika reilusti. Vehnäisyyttä nousee taustalta. Ihan ok tuoksu, jossa oikeita elementtejä. Maku on kyllä sitten tympeämpi. Mausteet siinäkin selkeinä mutta suutuntuma on aika ohkainen ja maku hieman jopa pahvimainen. Tässä on joku sellainen tietty alkoholittoman vehnäoluen sivumaku, jota en oikein osaa kuvailla. Ei kuitenkaan siis oikein lähde lentoon, mutta kyllä tämän nyt aurinkoisella säällä ihan mielellään juo. Kovin kaukana ollaan tyylin kärjestä, se on ihan selvä juttu. En ollut tätä mielestäni aiemmin maistanutkaan, eikä toista kertaa välttämättä tarvitsekaan.

Hoegaarden 

4,9% | Sisältää ohramallasta ja vehnää

 

Mausteina tässäkin pullon mukaan korianteri ja appelsiinin kuoret ja maltaisen lisäksi sokeria hiivalle tuo myös glukoosisiirappi. Ulkonäkö tutusti kellertävä ja runsasvaahtoinen. Tuoksu Blanciin verraten huomattavasti vehnäisempi ja mausteiltaan lempeämpi, mutta samalla tämä on myös huomattavasti raikkaamman aromaattinen - jopa sellainen parfyymimäinen. Suutuntumassakin iso ero ja edelleen Hoegaardernin hyväksi. Täyteläisen ja pehmeän vehnäistä, mutta ei liian makeaa saati raskasta vaan juuri oikeanlaisessa hienovaraisessa balanssissa. Raikkautta ja kepeyttä, mutta kuitenkin hyvin runkoa - kunnollisen witbierin tuntua, sellaista aitoa eleganssia. Ai että, kyllä tämä on hyvää. Hyvyys vielä korostuu kun maistellessa muistaa juuri nautitun Blancin, joka tuntuu nyt entistä kehnommalta. Hoegaardenin klassikkostatus on kiistaton ja taso on pysynyt edelleen korkeana. Ei voimakasmakuisin eikä kaikkein paras, mutta kunnollinen tämä on. Tuokaa litra, tuokaa vaikka kaksi!

Näiden kahden välillä ei siis oikein kilpailua saatu kun ero on lopulta todella suuri. Toinen kehno, toinen erittäin hyvä.

 

Aiemmin maistellut parit witit:

Huyghe Floris & Mufloni Blanche

Parit witit: Huyghe Floris White & Mufloni Blanche

Sitten maistoon kaksi witbieriä, jotka hankin sitä silmällä pitäen että aurinkoista keväistä säätä luvattiin. Sitä saatiinkin, mutta päivä meni aika pitkälle iltaan asti kaikenlaisen mööbliseeraamisen ja muiden tilusten tilaa kohentavien toimien merkeissä, joten korkkaus tapahtui vasta auringon jo laskiessa ja lämpötilan painuttua tuntuvasti alle kymmenen asteen. 

 

Nautitaan nyt kuitenkin witbierit pois kun niin oli suunniteltu. Yritän pitkän päivän päälle pitää arviot lyhyinä ja oluita toki verrataan keskenään, vaikka varsinainen maistelu tapahtuukin olut kerrallaan. Aloitetaan aidolla belgillä ja katsotaan miten porilaispanimo siihen sitten vastaa. 

Huyghe Floris White

4,8% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, vehnä, kaura, hiiva, mausteet, humala

Belgiasta Huyghen laatupanimolta ilmeisen klassinen wit. Ulkonäkö haalean kultainen ja varsin utuinen, vaahto kuohkea ja kestävä. Tuoksu hieman kesy ja yllättävästi mielestäni varsin kaurainen ja toki myös runsaan vehnäinen. Appelsiininkuoria selkeästi mukana ja korianteria myös. Maku on iskevämpi ja oikeastaan todella hyvä. Pohja on sopivan pehmeä ja täyteläinen, mutta kuitenkin niin kepeä ettei raikkaus kärsi yhtään. Korianteri tuo purentaa ja appelsiininkuoret nousevat mukaan varsin voimakkaasti ja makeina, ei katkerina. Tosi hyvä ja kesäinen - juuri tällainen perinteinen belgiwit yleensä on.

Sitten kotimaista. 

Beer Hunters Mufloni Blanche

5,0% | Vesi, ohra- ja vehnämallas, humala, appelsiini, korianteri ja hiiva

Porilaisblanche kaatuu lasiin belgialaista hieman tummemman värisenä, mutta hyvin vaaleana kuitenkin, vaahto valkea ja keskiverto kooltaan. Kestää hyvin. Tuoksu on voimakkaampi ja tosi appelsiininen, korianteria nousee raikkaasti. Floris oli tuoksultaan maltaisempi, kun taas Mufloni iskee heti hedelmäisemmin ja mausteisemmin. Makukin on voimakkaasti appelsiininen, tosi raikas ja aiemmin maisteltuun nähden suutuntumaltaan ohkaisempi, joskaan ei missään nimessä liian vetinen. Raikkaus edellä mennään ja lopussa korianteri nousee isompaan osaan ja luo jopa pientä mausteista purentaa kielen perukoille. Selkeästi saman tyylisuuntauksen olut kuin aito belgi, mutta samalla myös selkeästi erilainen. 

Kun Floris oli hieman hillitympi, ehkä tasapainoisempi ja hieman helpompi juotavuudeltaan niin Mufloni hyökkää heti voimakkaammilla mauilla mausteet edellä. Molemmat tosi hyviä. Tehdään pesäeroa niin että Muflonin ottaisin ennemmin esim. jos pitäisin tastingin ja siihen tarvittaisiin mukaan witbier - mausteiden maut ovat niin selkeät ja sopivasti koholla että varmasti kaikki löytäisivät ne. Jos taas menisin aurinkoiselle terassille nauttimaan litran witbieriä niin valinta näistä kahdesta olisi Floris. Hyvä hieman maltillisemmin maustettu maku ja juotavuus aivan maksimeissa. 

Siinä siis maistossa kaksi hyvää witbieriä. Molempia pitää kokeilla vielä oikeasti helteisenä päivänä - uppoaa taatusti! Katsotaan muodostuuko tästä "Parit witit" hommasta yhtä juttua pidempää sarjaa, kenties, sillä tämä on ehdottomasti tyyli jota on aina mukava maistella ja harvemmin huonoja vastaan tulee. 

Sahtikisojen voittoresepti tekoälyllä?

Tekoäly tekee tuloaan niin kovaa vauhtia että nyt jo keskustellaan että sen kehitys pitäisi keskeyttää joksikin aikaa, jotta ehdittäisiin luoda jotkut yhteiset säännöt ennen kuin homma lähtee käsistä ja skynet ihan oikeasti orjuuttaa meidät kaikki. Nyt kun tekoäly vielä toistaiseksi riehuu vapaana niin päätin heti ottaa sillä kilpailuetua tulevan kesän Sahdinvalmistuksen SM-kisoihin. Ylivertaisen tekoälyn luomalla reseptillä voitto olisi käytännössä varma!

 

Sahdin valmistusta Karviassa vuoden 1930 tienoilla. Kuvaaja Eino Nikkilä, Museovirasto (Kansatieteen kuvakokoelma).

 

Esitin ChatGPT tekoälylle kysymyksen: "Voitko kirjoittaa minulle sahtireseptin, jolla voitetaan sahdinvalmistuksen SM-kisat vuonna 2023?"

 

Ja alla tekoälyn vastaus. 

 

 

Tottakai, olen valmis auttamaan sinua sahdinvalmistuksen SM-kisojen voittamisessa vuonna 2023. Alla on yksityiskohtainen resepti, joka auttaa sinua valmistamaan herkullista sahtia.

Ainesosat:

• 5 kg ohramaltaita

• 5 litraa vettä

• 1 kg sahtijuuria

• 50 g humalaa

• 5 litraa vettä (toiseen erään)

• 1 pala leipää

• Sahtipulloja

Valmistusohjeet:

1. Aloita mäskäämällä ohramaltaat 5 litrassa vettä noin 65-67°C:ssa noin 1-2 tunnin ajan. Tavoitteena on, että tärkkelyksestä muodostuu sokereita.

2. Siivilöi maltaiden ja veden seos erotellen veden ja maltaiden joukosta. Purista mahdollisimman paljon nestettä maltaista.

3. Lämmitä maltaiden ja veden seos uudestaan n. 75°C lämpötilaan, lisää sahtijuuret ja anna seoksen hautua n. 15-20 minuutin ajan. Tässä vaiheessa sahtijuuret lisäävät makua ja säilöntäainetta sahtiin.

4. Siivilöi seos erotellen veden ja juurten joukosta. Purista mahdollisimman paljon nestettä sahtijuuresta.

5. Kuumenna seos kiehuvaksi, ja lisää humalat. Keitä noin 1 tunti.

6. Anna seoksen jäähtyä ja lisää lopuksi 5 litraa vettä.

7. Aseta pala leipää sahtipullon pohjalle ennen sahdin pullottamista. Tämä auttaa hiivoja käymään ja puhdistamaan sahdin makua.

8. Anna sahdin käydä huoneenlämmössä noin viikon ajan tai kunnes käymisprosessi on valmis.

9. Laita sahti viileään paikkaan ja anna sen seistä vielä vähintään viikon ajan, jotta maut tasaantuvat ja sahdista tulee vielä parempaa.

Näiden ohjeiden avulla voit valmistaa herkullista sahtia, joka voi voittaa sahdinvalmistuksen SM-kisat vuonna 2023. Muista pitää huolta hygieniasta ja käyttää vain laadukkaita raaka-aineita, jotta sahdista tulee mahdollisimman hyvää. Onnea matkaan!

Tällä reseptillä voitto siis irtoaa - nyt minulla on vain yksi kysymys... Mistä voin ostaa kilon sahtijuuria?!

Resepti ja valmistusohje vaikuttavat asiaan harjaantumattomille ehkä ihan päteviltä, mutta oikeasti tuossa on vielä puutteita ja osa ainesosista, kuten sahtijuuret tosiaan aika hassuja. Ilahduttavasti tekoäly vielä toivotti lopuksi onnea matkaan. Kiitos vaan, mutta ehkä pitäydyn toistaiseksi omassa reseptiikassa. Ei sen puoleen pitäisi tässä yhtään naureskella, sillä jos tätä kysyy vuoden päästä uudelleen, niin vastaus lienee hyvinkin eri tasolla - ellemme sitten ole jo orjuutettuina koneiden vallan alla. 

Ihan oikeat ja toimivat ohjeet pienen mittakaavan sahdinvalmistukseen löytyy tästä blogista oheisen linkin takaa -> Helppo ohje sahdin valmistukseen.

Mysteeripanimon Lost Hope olutsarja 90-luvun kauhuleffojen hengessä

Somen puolella on maisteltu ja spekuloitu "mysteeripanimon" Enigma olutsarjan oluita ja nyt täällä blogisivuston puolella otan maistoon saman panimon toisen uuden olutsarjan. 90-luvun kauhuleffojen henkeen brändätty olutsarja tulee kauppoihin ainakin aluksi kolmen oluen voimin. Pikselifontein kirjailtuihin 0,44-litraisiin tölkkeihin on pakattu kauhuleffoista innoitusta nimiinsä saaneet lager, vehnä ale ja IPA. Jokaisessa tölkissä on myös pieni tarina tai pikemminkin tarinan alku. Oluen nauttija voi sitten tuopillisen aikana halutessaan kuvitella tarinaan loput. Sain oluet panimolta ja sovittiin niin ettei panimoa vielä mainita arvioiden yhteydessä, vaan keskitytään täysin itse oluisiin. Panimo ei kuitenkaan ole salaisuus vaan lukee ihan normaalisti tuossa tölkin takapuolella.

Aloitetaan maistelut lagerista.

The Silence of the Hops lager

5,0% | Sisältää ohraa

"Marko oli saanut työkaverilta kutsun bileisiin. Uusi työ eikä hän vielä tuntenut kunnolla ketään. Leffakerhon kautta hän oli tutustunut Joniin, joka oli vihannut että videovuokraamossa oli paikka auki ja sen hän oli saanutkin. Marko polki kolmivaihteisella bileisiin pari lager-olutta repussaan, teollisuusalueelle eivät bussit kulkeneet. Vanhoja ränsistyneitä halleja, rengaspinoja. Outo paikka, hän mietti. Matalasta talosta kantautui grunge-musiikki. Marko astui sisään ja käveli portaat alas.

Stereot soivat tyhjässä kellarissa..."

 

Suodattamaton ja pastöroimaton lager on väriltään kauniin kultainen ja sen vaahto on kestävä sekä pitsikäs. Tuoksussa on puhtaasti sekä maltaista että jalohumalaisen yrttistä sekä ruohoista aromikasta tuntua. Mausta pystyisi kokeneempi maistelija jo melko varmasti veikkaamaan panimon. Itsehän sen siis tiedän, mutta ainakin minulle ns. talon maku on selkeä - ja se on hyvä! Lagerin ohrainen maltaisuus tulee puhtaana ja siihen päälle suodattamattomana eli mitään pois riisumatta esiin nousevat jalohumalaisen yrttimäiset, hieman ruohomaiset ja kukkaiset maut - ne klassiset maut. Suutuntumassa on sopivasti maltaista makeutta ja sitten tasapainoisesti, mutta pitkäkestoisesti katkeroa. Purenta oikeastaan rakentuu kyllä ihan kunnon pilsin veroiseksi. On hyvää ja laatutaso tietysti moitteeton. Tämä on sitä panimon perinteistä tyyliä.

Seuraavaksi vehän alen pariin.

I Know What You Drank Last Summer vehnä ale

5,0% | Sisältää vehnää ja ohraa

"Sateinen kaupunki kylpi neon-valoissa, Jaana oli vuokrannut Michael J. Hopsin uuden leffan ja hakenut pizzan viettääkseen laatuaikaa itsensä ja kissansa kanssa. Kotona oli viileä, hän ei muistanut jättäneensä ikkunaa auki. Uusi college-asu lämmitti. Edellinen vuokraaja oli unohtanut kelata kasetin alkuun. Jääkaapista löytyi eilisillan bileistä jäänyt pintahiivaolut. Puhelimen töpseli irti seinästä ettei kukaan häiritse.

Samalla ovikello soi..."

 

Lasiin kaatuu utuinen kultainen olut, jonka vaahto on kuohkea ja runsas. Nyt ei tuoksu kyllä anna paljoakaan itsestään ulos. Vehnäinen pohja on runsas, käymisaromit jokseenkin neutraalin tuntuiset ja humalaisuus hennon yrttimäistä sekä hieman kukkaista. Nyt kun olisi ollut mallaspohjan puolesta paikka lyödä raikkaat sitrushumalat pöytään niin niitä ei oikein tulekaan. Ei kuitenkaan nouse myöskään hefeweizenin neilikkaa tai banaania eli hiivan preesens on melko neutraali. Suutuntuma on kuohkean vehnäinen ja melko täyteläinen. Makeutta sopivasti. Hyvä ryhti ja raikkaat hiilihapot sekä yrttimäinen katkeruus. Juotavuudessa ei moitteen sijaa, mutta maku on pääosin vain vehnäistä maltaisuutta ja sangen voimakastakin yrttimäistä katkeroa. Sitrus nipistää loppuvedossa hieman ja jälkimaku on edelleen miellyttävästi runsaan katkeroinen, mutta aromihumalaa tämä minun mielestäni suorastaan huutaa enemmän. Laatu on kunnossa, mutta resepti valitettavan tylsä - odotin tältä enemmän. 

Viimeisenä sitten ipa.

A Nightmare on Hops Street IPA

5,0% | Sisältää ohraa

"Humalakadulla puhalsi alkusyksyn lämpöinen tuuli ja ensimmäiset puista pudonneet lehdet pyörivät Esan jaloissa. Hän oli pitkään odottanut treffejä Minnan kanssa. Kainalossa oli Arnold Weisseneggerin uusin leffa ja muutama IPA-olut. Jostain kauempaa kuului koiran haukahduksia, muuten omakotialue oli hiljainen, jopa epätavallisen hiljainen. Kaikki talot näyttivät samanlaisilta ja Esalla oli vain bussilipun reunaan nopeasti kirjoitettu osoite. Vihdoin hän löysi perille.

Ovi oli raollaan..."

 

Kaunis hohkaavan oranssihtava väri ja tiivis vitivalkea vaahto. Tuoksussa tasapainoisesti appelsiinimaista sitrushedelmäisyyttä ja maltaisuutta hennolla karamellivivahteella. Vähän sellainen vanhemman koulukunnan fiilis eli ihan eri maata kuin modernimmat Enigma sarjalaiset. Havuisuuttakin nousee. Maku on tässä miellyttävän pehmeän maltainen ja hedelmäisyys on tuoksun tavoin appelsiinimaista eikä juuri nouse mallasta suurempaan rooliin paitsi lopussa kun katkeroa alkaa kertymään. Loppuvedossa on yrttimäisyyttäkin. Poikkeaa Enigma sarjan runsaan hedelmäisistä siis tosiaan ollen maltaisempi - sellainen kuin IPAt olivat 15 vuotta sitten. Tyylin parhaat tosin ovat vahvempia, mutta kaupparaja kun tiedetään niin tämän ratkaisun ymmärtää. Sitä itse asiassa mietin aiemmin että koko olutsarja lienee suunnattu hieman tällaisille keski-ikäisemmille nautiskelijoille, koska eihän nuoriso suurimmaksi osaksi välttämättä tiedä näistä leffoista mitään eikä ehkä syty tälle pikselifonttia käyttävälle brändäyksellekään samalla tavalla kuin me MS-DOS käyttöjärjestelmää aikoinaan puikottaneet ja Leisure Suit Larrya pelanneet kasarin lapset (vaikkei siitä pelistä mitään tajuttukaan). Hyvä tasapainoinen perusipa tässä lasissa on, juotavuus on tosi hyvä. Ei ole yksipuolista hedelmäiloittelua vaan mallasta myös - tällaisiakin tarvitaan ja itse tykkään ainakin. 

 

Ja kuten eilen jo somessa selvisi niin mysteeripanimo on Vakka-Suomen Panimo eli Prykmestar oluistaan tunnettu pitkän linjan pienpanimo Uudestakaupungista. Panimo on hankkinut oman laadukkaan tölkityslinjaston ja tehnyt melkoisen brändiuudistuksen. Prykmestar oluitakin edelleen pysyy tuotannossa ja jatkossa niitäkin alkaa näkymään tölkeissä. Sain panimolta myös tölkkiin pakatut Keller Pilsin, Keller Bierin ja vehnäoluen, jotka olivat samaa tuttua erittäin laadukasta tekemistä - nyt vaan paremmassa (ja isommassa!) pakkauksessa. 

 

Olen itse Laitilassa töissä (en kuitenkaan Wirvoitusjuomatehtaalla) eli vain noin vartin ajomatkan päässä Vakka-Suomen Panimolta ja kävin toissaviikolla henkilökohtaisesti paikan päältä hakemassa nämä oluet. Panimon yhteydenoton jälkeen todettiin että turha laittaa postiin kun pienemmällä vaivalla käyn itse paikan päällä. Uudessakaupungissa panimoa pyörittää tällä hetkellä Stadin Panimon omistaja Timo Konttinen vaimoineen. Stadin Panimohan osti Vakka-Suomen Panimon vuonna 2020. Sovittiin siinä että pidetään panimo toistaiseksi salaisuutena eli en mainitse sitä näissä arvioissa vaan annetaan oluiden puhua puolestaan ja ihmisten arvuutella. Sehän meni ihan hauskasti sitten lopulta niin että samana päivänä eräs lukija oli bongannut oluen kaupasta ja toinen sitten googletti oikean vastauksen (samalla löytyi porilainen joka osaa googlettaa!). Sellainen tapaus tällä kertaa siis, jään mielenkiinnolla seuraamaan panimon tulevia edesottamuksia.

Maahantuojan kellarin kätköistä: Westmalle Dubbel 2019

 

Nyt sitten lasiin kellarin kätköistä tammikuussa 2019 pullotettua eli nyt jo neljän vuoden ikäistä Westmalle Dubbelia. Tässä on nyt sellainen ero aiempiin "kellarin kätköistä" bloggauksiin, että tämä ei ole omasta kellaristani vaan maahantuojan kellarista - tai mistä säilytystilasta sitten lieneekään. Kellari kuulostaa kuitenkin varastoa paremmalta, joten mennään sillä. Pullotuspäivä tällä klassikkostatuksen omaavalla trappist-dubbelilla on 9.1.2019 eli ikää tosiaan neljä vuotta. Päiväystä on annettu kaksi vuotta eteenpäin eli niin sanottu parasta ennen on umpeutunut 9.1.2021. Itse olen tämän reitannut aikanaan Olutopas.infoon vuonna 2009 ja sitten uudelleen Reittausblogiin vuonna 2011. On tätä muuten jonkun aikaa tullut tehtyä sitten tätäkin "hommaa" ja siitä nyt tavallaan palkkiona sitten myös maahantuojalta saatuna tämä kyseinen pullo. Ei pöllömpää. 

 

Westmalle Dubbel 2019

7% | Sisältää ohramallasta

Westmallen omaa goblettia minulla ei vielä ole, joten olut kaatuu St. Bernarduksen lasiin punertavan tummanruskeana ja vaahdoltaan beigevivahteisena sekä kestävänä. Tuoksussa on muhkeasti kuivattuja hedelmiä, rusinaa, sokeroitua banaania ja belgihiivan tuttua päärynänkuorimaista tuntua. Rusinaisuus on ainakin sellainen ominaisuus jonka yhdistän kandisokeriin. Tämän oluen tapauksessa tiettävästi tumma väri tulee kokonaan olueen käytetystä tummasta kandisokerisiirapista - maltaat siis olisivat kaikki vaaleita perusmaltaita. Todella hyvä tuoksu - sellainen oppikirjamainen dubbelin tuoksu. Maku on samansuuntainen. Maukkaasti kuivattuja hedelmiä, karamellisoitunutta sokeria, hitunen banaanimaisuutta ja loppua kohti kuivuva kevyesti katkeroitu lopetus. Loppuvedossa edelleen hieman hedelmäisyyttä ja ruokosokerisuutta. Makeahko alku, joka nopeasti kuivuu loppuvetoon. Vahvuus täysin piilossa eikä ikä ole tuonut mitään negatiivista oluen makuun. Ei hapettumista eikä mitään "sherrymäisyyttä". Sen sijaan hiilihapot ovat ehkä tuoreesta hyvin pehmentyneet, ei hyökkää lainkaan vaikka hiilihappoja onkin tyylille ominaisen runsaasti. Todella hyvää ja ison pullon nauttii helposti hissukseen yksinkin. Kyllä tämä on se tyylin esikuva, johon kaikkia muita dubbeleita tullaan jatkossakin vertaamaan. Vaikea on tätä tyyliä tehdä paremmin eikä kypsyminen ole ainakaan yhtään haitannut - luultavasti päinvastoin. Olipa hieno päästä maistamaan.

Kiitos oluesta maahantuojalle. Jos olutta mielii päästä maistamaan niin se onnistuu Stadin Panimon baarissa, jossa 0,75 litraisen pullon hinta varsin kohtuullinen 12€.