Kotiolutta: Panimo Duuni DDR Pepper

0 kommenttia
 
Seuraavaksi maistovuorossa Jyväskylän tunnetun tandemin ensimmäinen happamampi keitto. Oluttyylinä on gose, eli tämä ei ehkä edusta aivan sitä minulle rakkainta tyylihaaraa ja siitä syystä pullo on viihtynyt jääkaapissa jo hieman pidempään korkkaamatta. Nyt kuitenkin aurinkoisena iltana tuntuu siltä, että lähden kokeilemaan.

Panimo Duuni DDR Pepper
4,1% | 8 IBU

Maltaat: Vehnä, Pils
Humalat: Spalt Select
Hiiva: Wyeast 5335 Lactobacillus, WLP029 German Ale/Kölsch
Muuta: Himalajan punainen vuorisuola, Korianterin siemenet, Rosepippuri


Tekijän kommentit: 
"Meidän eka ja tällä hetkellä ainoo hapanolut. Väännettiin gose, jota maustetiin Himalajan punaisella vuorisuolalla ja rosepippurilla, perinteisen korianterin lisäksi. Jälkikäteen katellen pitäs varmaan korianteria vähentää ja hiiva vaihtaa perinteiseen sakemannivehnään. Goslarissa paikallinen gose oli nimenomaan hyvin lähellä perinteistä saksavehnää, toki happamalla ja suolaisella vivahteella, mutta aika kaukana näistä kiilteenirrottajista, mitä craftigoset tuntus olevan."

Kirkas kultainen olut ronskilla vaahdolla, joka kestääkin kohtalaisesti. Tuoksussa on mausteisuutta korianterista ja huomattavasti suolaisuutta - pippuri varmasti lisää yleisen mausteisuuden tuntua myös. Meriveden tuoksua, mutta raikkaasti. Maku on hyvä. Happamuus on sopivalla tasolla omaan makuuni, eli ei kovin korkealla. Pääpaino on mausteisuudella ja loppuveto onkin mukavan suolainen. Hedelmäisyyttä on hieman, mutta enemmänkin sopisi. Paikallispanimo Lindenin Gosessa oli appelsiininkuorta ja se tasasi mausteisuutta maukkaasti. Tässä maku jää vähän yksipuoliseksi mausteisuuden hallitessa. Lopun hapokas puraisu on juuri oikeanlainen ja jälkimaku on edelleen raikas. Kunnon janojuomaa. Pullollisen nauttii auringonpaisteessa muutamalla siemauksella. Ei tämä tosiaan oikein sitä ominta tyyliä minulle ole, mutta tykkäsin kyllä. Olen nyt tänä vuonna kahta gosea nauttinut, tätä ja Lindenin panemaa, ja nämä ovat aika lähellä toisiaan. Ei liikaa happamuutta kummassakaan. Lindenillä hapanmaltaalla saatu happamuus ja Duunilla tässä kattilahapatuksella. Lindenistä paremmin omaan makuuni sopivan tekee tuo jo mainitsemani appelsiininkuorimainen hedelmäisyys.

Kiitokset Jyväskylän pojille tästäkin!

Kotiolutta: Panimo Duuni Sysi

0 kommenttia
 
Jyväskyläläisen kotipanotandemin imperial stout Sysi on edennyt toiseen inkarnaatioonsa. Ensimmäistä versiota maistelin maaliskuussa 2019. Kaverit lähettivät nyt kaksi pulloa, joista toisen korkkailen tänään ja toinen kypsyköön kunnes aika on oikea. Hieman on tämäkin ehtinyt jo kypsyä, koska pullotus on tapahtunut 27.11.2019.

Sysi
9,3% | 74 IBU

Maltaat: Pale Ale, Munich Dark, Chocolate, Caramel 100, Caramel 300, Cara plus 200, Black, Ohrahiutaleet  
Humalat: EKG
Hiiva: WLP028 Edinburgh Scottish Ale
Muuta: Kaakaonibsejä, Vaniljatankoja  

Tekijän kommentit: 
"Toinen yritys tehdä kaakaolla ja vaniljalla maustettu imperial stout. Nyt tää alkaa olla aika kiva, varmaan joulun aikaan alkaa löytyy todellinen luonne."

Sateinen päivä ja iltakin joten joutuu juomaan olutta sisällä. Tuntuu ihan talvelta, koska kesällä yleensä nautiskelen ulkona kunhan ei vain sada. Mittari näytti 11 astetta lämpöä ja vettä tuli kuin esterin perseestä, mutta tytär ehdotti, että lähdetään uimaan ja minähän suostuin. Uintireissun jälkeen pieni lämmike on paikallaan. Mustanpuhuvan oluen vaahto on mokkainen ja kestävä. Tuoksu aukenee miltei huoneenlämpöisenä vaniljaiseen, paahteiseen ja konvehtimaiseen tuntuun. Brittityyliä, sellaista imperial porterin tuntua. EKG eli East Kent Goldings humala ja toki skottialehiiva sen tietysti tekee. Juu ja tosiaan herkullinen, suorastaan kutsuva tuoksu. En osaa vertailla edelliseen erään tarkasti enää tässä kohtaa, mutta arviotekstin perusteella vaikuttaisi pehmeämmältä ja suklaisemmalta - lakritsaisuutta ei nimittäin liiemmin ole. Maku on myös pehmeä ja runsaan konvehtimaisen suklainen. Hieman kahvia tykö ja ai että kun vanilja sopii näiden tummien makujen kanssa vaan niin hyvin yhteen. Suutuntuma on täyteläinen ja linnunmaitoisen pehmeä. Hiilihapot sopivan maltilliset, edelleen pehmeyttä korostaen. Herkkua on. Jälkimaussa edelleen vaniljaa ja suklaisuutta - ei tosiaan lakritsia, jonka viimeksi mainitsin korostuneen. Tuossa edellisessä erässä oli toki maltaissa jouduttu tekemään säätöä ja mustinta mustaa eli blackia käytetty enemmän kuin oli tarkoitus. Vaikka suutuntuma ja maut pehmeitä ovatkin niin mitään imelyyttä ei kuitenkaan esiinny. Siitä pitää huolen runsas ja hitaasti nouseva katkero, joka nielaisun jälkeen vie suutuntuman kuivempaan jälkimakuun. En osaa sanoa miten tätä voisi vielä hioa. Varsinkin jos ja kun oluen idea on olla pehmeä ja vaniljainen imppi, eikä kovempaa ja katkerampaa tyylisuuntaa. Kaikki tässä  toimii - ja katsotaan vielä tulevaisuudessa miten ikä on kohdellut toista pulloa, uskoisin, että hyvin. Kypsytyspotentiaalia on.

Kiitokset Duunille tästäkin!

Kotiolutta: Granden NZ Saison / IPA S-04 / English Summer Ale

1 kommenttia
 
Granden Panimo eli Jan-Erik Granbacka lähetti oluitaan maistoon kommentteja kaivaten. Hänen oluistaan olen päässyt aiemminkin nauttimaan. Nyt olisi tarjolla kolme kesäistä olutta. Saison, IPA ja brittityylinen Summer Ale. Aloitetaan saisonista.

Granden NZ Saison
7% | 57 IBU

Hiiva: La Vermentoise Saison pullon hiivajämistä kasvatettu Blaugies:n hiiva
Humalat: Pacific Jade ja Motueka

Tekijän kommentit: 
"La Vermentoise on loistava Saison, jonka ovat tehneet yhteistyössä belgialainen Blaugies ja jenkkihuippupanimo Hill Farmstead. Siinä on käytetty poikkeuksellisesti jenkkihumala Amarilloa, mikä sopi yllättävän hyvin belgi saisoniin. Siitä sainkin idean, että teen oman version Uuden Seelannin humalilla, jotka ovat vielä molemmat Saaz-jalohumalasukua, joten liian kauas ei astuta perinteisestä saisonista. Olut onnistuikin mielestäni erinomaisesti, luultavasti tuolla Blaugiesin hiivalla ei voi tulla muuta kuin hyvää olutta, oli aivan huumaavan hedelmälliset tuoksut sen käydessä!"


Kultaoranssinen, tiheäkuplaiselta vaahdoltaan runsas ja kestävä olut. Näyttää juuri siltä miltä kunnon saisonin pitääkin. Pullossa jälkikäymisen tuottama lusikoitavan tiivis vaahtokukka on parasta. Tuoksussa on saisonhiivan mausteisuutta, joka tuo mieleen pippurin ja hieman etäisemmin korianterin. Hiiva on todella saanut työstää ja antaa parhaat puolensa tähän. Hedelmää myös runsaasti ja nimenomaan eksoottisempaa osastoa - ei sitrusta, vaan pehmeämpää eksotiikkaa. Raikas, aromaattinen ja houkutteleva tuoksu. Miltei parfyymimainen. Maun puolella homma toimii myös. Legendaariset ”belgihedelmät” eli jotain päärynänkuorimaista ja raikasta löytyy sekä lisäksi varmaankin Uuden-Seelannin humalista tulevaa hedelmäisyyttä, jossa on kiivimäisen karvaitakin piirteitä - hyvällä tavalla. Maltaisuus on taustalla vaaleaa ja ehkä hennon hunajaista. Lopussa sekä oluen melko kuivaksi käyttänyt saisonhiiva, että humalien katkeruus pääsevät yhdessä iloittelemaan runsaan mausteisuuden ja humalaisuuden laskeutuessa nielaisun yhteydessä kielen perukoille. Ja tuo ilakointi kestää pitkään, miltei loputtomasti. Erittäin hyvää saisonia. Suutuntuma on saisonissa tärkeä ja tässä se on just jetsulleen - kuiva, sopivan katkera, kuitenkin ryhdikäs (ei ohut) ja tyylille ominaisesti kuohkean hiilihappoinen. Vie janon mennessään, kerta kaikkiaan. Upea olut, tässä on kaikki kohdallaan. Aidon belgisaisonin maut NZ-humalin tuunattuna, mutta humalat annosteltu sopivasti kuitenkin hiivalle tilaa jättäen. Tän vuoden kovinta saisonia tähän mennessä!

Granden IPA S04
6,7% | 57 IBU

Hiiva: Safale S-04
Humalat: Columbus, Centennial, Ekuanot, Amarillo, Citra, Mandarina Bavaria

Tekijän kommentit:
"Alkuperäinen ajatus oli tehdä West Coast tyylinen perus IPA BRY-97 hiivalla, mutta startteri lähti sen verran hitaasti käymään että viime hetkellä vaihdoin hiivaksi S-04, jota esim. David Heath käyttää suositussa reseptissään tehdessään NEIPAA. Ajattelin että tästähän voisi sen avulla tulla jotain West ja East Coast:n väliltä, sellainen hedelmällinen IPA, jossa katkeroakin. S-04 toimikin erinomaisesti, siitä tuli pieni sitruksinen hiivaesteri mukaan makuun, mikä sopii olueen ihan kivasti."



Samea oranssihtava olut, joka vaahtoaa keskiverrosti. Tuoksusta huomaa että kuivahumalaa on annosteltu avokätisesti. Hyvää sitrusta ja hedelmänkuorimaista tuntua sekä hieman pellettimäisyyttäkin. Maussa on mehuisaa tuntua, mutta myös katkerointia varsin riittoisasti. Hedelmänkuorimaista, appelsiinimaista ja sitruksista raikkautta. Hieman myös karkeampaa vehreyttä - vastaavaa kuin humalapellettiä nuolaisisi, mutta ei aivan niin vahvana kuitenkaan. Hiilihapot myös koholla omaan ihanteeseeni nähden. Maukas kokonaisuus kuitenkin ja kylläpä kaatuu iloisesti lämpömittarin huidellessa helteisissä lukemissa. Ehkä tosiaan hieman sameampien ja kirkkaampien IPA-tyylisten välimaastossa, mutta ei kuitenkaan mikään välimallin turhake vaan maukasta olutta. Pienet vehreät karkeudet ja pisteliäät hiilihapot hieman laskevat pisteitä, mutta muuten tässä toimii kaikki. Mallaspohja on sopivan vaalea ja humala kukoistaa.

English Summer Ale
5,0% | 47 IBU

Hiiva: Nottingham
Humalat: Bramling Cross, Endeavour, East Kent Golding

Tekijän kommentit:
"Halusin tehdä voimakkaammin brittihumaloiduin British Golden alen, sellaisen kesä-/sauna-oluen, jota voi myös maistella eikä vain juoda janoon ja jossa katkerot ovat muuta kuin sitrusta ja tropiikkia. Tää on oikeastaan vastakohta nykyisille mehu pale-ale tyyppisille oluille!"


Väriltään läpikuultavan vaalean keltainen ja valkoiselta vaahdoltaan kestävä ja pitsikäs. Tuoksussa on kukkaista humalaa ja hedelmänkuorimaisuutta. Mallaspohja on hieman keksimäinen. Aidon brittiblonden tuoksu, mutta tosiaan humalaisemmin. Suutuntuma on timanttinen. Kuiva, katkera ja pehmeän hiilihappoinen. Oikea janonsammuttaja. Alkumaussa on hetki crispiä maltaisuutta, sitten heti keskivaiheilta bittertyylisesti katkeroa kehiin, samalla hentoa hedelmää ja kukkaisuutta. Katkero vielä nousee loppuvedossa huippuunsa ja sitten nielaisun jälkeen hiljakseen laantuu. Jälkimaussa leijailee pitkään vielä sellainen kuiva viljainen, kukkaketomainen ja hennosti mausteinenkin maku. Brittityylisen blonden makuja, mutta kunnollisen bitterin suutuntumalla ja katkerolla. Todella hyvä tuo terävä, mutta sitten nopeasti myös laantuva - no, nimenomaan bitterin kaltainen - katkeruus. Erittäin hyvää. Brittityylit on vaikeita tehdä kotona aidon tuntuisiksi, mutta Grande mielestäni onnistuu tässä hienosti.

Suuret kiitokset Jan-Erikille oluista. Kaikki olivat maukkaita ja jos olisin itse nuo satsit pyöräyttänyt niin olisin tyytyväinen tuotoksiin. Aina sitä omia oluita maistellessa ajautuu skeptisiinkin näkökantoihin siitä, että mitä pitäisi vielä parantaa, mutta se on usein turhaa. Hyvä olut on hyvää olutta! 

Kolme sahtia rinnakkain: Maku Työmiehen Wehnänen / Moose On The Loose Sahti / Finlandia Sahti Strong

0 kommenttia
 
Erinäisten tilanteiden kautta käsiini on päätynyt kolme kaupallista sahtia. Tuusulasta Poriin ja sitä kautta omiin käsiini päätyi Maku Brewingin Työmiehen Wehnänen, Moose On The Looselta hankin heidän sahtiaan suoraan panimolta ja perinteisen, kenties jopa legendaarisen Finlandian ostin Porin Eteläväylän Alkosta, vaikkei Porista enää sahtipanimollekaan kovin pitkä matka olisi ollut. No, en tällä kertaa kuitenkaan olisi yhtä pulloa enempää hankkinut, joten ei olisi ollut vaivan väärti ajella ylimääräisiä kilometrejä. Maku Brewingin sahti on ollut myynnissä ainoastaan panimon myymälässä, mutta oman pulloni sain lahjoituksena ja vieläpä Poriin kuskattuna ja kaiken lisäksi ihan pyytämättäkin. Ilmoitettiin vaan, että nyt olisi sahtia jos Porissa poikkeat - ja minähän poikkesin. 



Harvoin sitä tällaisiin aarteisiin pääsee käsiksi ja vieläpä samanaikaisesti, joten rinnakkainmaistelu on tietenkin selviö. Nyt selvitetään kenen sahti maistuu minulle parhaiten. 

Hieman speksejä alkuun. Moosella on 9% sahti, jossa käytetty pelkkää ohramallasta ja mausteena humalaa sekä katajaa. Makulla 9,1% sahti, joka sisältää ohraa, vehnää ja ruista. Mahdollisia mausteita ei ainesosaluettelo kerro. Finlandia Strongissa tutut 10% ja ohramaltaita sekä humalaa ja katajaa. Makulla siis ainoana muutakin kuin ohraa käytössä. Kaikki leivinhiivalla nykyiseen sahtikulttuuriin kuuluen käytetty. 



Edetään nyt vapaamuotoisesti fiilistellen, koska sellaista oluenmaistelun tulee olla. Ensin lasiin Makun Työmiehen Wehnänen, jatkossa nimellä Maku. Väriltään tämä on sahdiksi vaaleahko, oranssihtavan hohtoinen ja tietysti vaahdoton. Tuoksu edustaa sellaista sahti-ihannetta, josta itse pidän. Banaania, vielä kerran ja toisenkin banaania, ehkä muutakin hedelmää, runsaasti mallasta ja sitten loppuun aromaattisesti hieman humalaa ja havuista katajaa. Hieman mausteisuuttakin tuoksussa, ehkä käymisestä tai katajasta, ehkä molemmista. Erittäin hyvä tuoksu. Suutuntuma ja maut ovat molemmat myös kohdillaan. Paljon banaania ja hedelmäisyyttä, erottuvasti, mutta hennosti humalaa. Suutuntuma pehmeä ja täyteläinen. Lopussa lämpöä. Oikein miellyttävä ja nyt aluksi heti sellaisen oikein kunnolla juotavan, ei vain maisteltavan sahdin tuntuinen. Mikään ei tässä töki. 



Seuraavaksi vuorossa porilaista Moosea eli hirvipanimon sahtia. Tyylikäs pullo päästää pienen tsuhahduksen kun korkin narauttaa auki. Lasissa on kuitenkin käytännössä vaahdoton, hieman punertava ja kaunis sahti. Tuoksussa on selvästi Makun sahtia enemmän maltaisuutta, nimenomaan ohramaltaisuutta. Vähemmän hedelmää ja humalaa, mutta katajaisuutta ja kevyttä mausteisuutta löytyy. Lasia hieman pyöritellessä katajaisuus oikein lehahtaa esiin. Makua särmikkäämpi, ainakin tuoksussa. On muuten hyvää tämäkin. Tosi hyvää. Suutuntuma ei ole Makun tavoin vehnäisen pyöreä, vaan hieman selkeämpi, mutta kuitenkin varsin täyteläinen. Oikein hyvä juotavuus tässäkin. Kevyttä humalaisuutta lopussa ja katajaakin nousee, mutta sitten nielaisun jälkeen tämä on kaikkein parhaimmillaan kun jälkimaku nautinnollisesti kuivuu ja pientä humalaisuutta sekä havuja jää kielen päälle. Vielä Makun erittäin maukastakin sahtia juotavampi, mutta ei niin runsasmakuinen eikä banaaninen. Päähirvi kehui Moosen parhaaksi, jota saattaa ollakin. Erittäin hyvää tämäkin. Alkoholi aivan täysin piilossa.



Kolmantena sitten klassikon kimppuun. Finlandia Strong on Sastamalasta ja tämän kolmikon vahvin. Tätä on tullut muutama litra juotua vuosien saatossa. Ei niin kauheasti, mutta muutama. Viskositeetiltaan tämä vaikuttaa kaataessa tuhdeimmalta. Lasiin kaatu osittain läpinäkyvää punertavan ruskeaa sahtia. Kaunis on. Tuoksussa on mukavasti banaania, mutta ei niin tuhdisti kuin Makussa, joskin kuitenkin Moosen sahtia tuhdimmin. Humala ja kataja peittyvät runsaan maltaisuuden alle miltei kokonaan, mutta nousevat kevyesti tuoksussa esiin. Hitunen mausteisuutta käymisestä, mutta muuten mallasvetoisin näistä kolmesta. Tuoksussa ainakin. Maku on myös runsaan maltainen, täyteläinen, aluksi pehmeäkin, mutta lopussa kaikkein lämmittävin. Tässä ei humalasta ja katajasta juurikaan synny loppuun sellaista raikastavaa purentaa vaan miltei kaikki kuivattavat elementit tuntuvat nousevan esiin vahvuuden myötä. Näistä kolmesta se hitaimmin siemailtava selvällä erolla kahteen juotavuudeltaan kevyempään, mutta silti miltei yhtä vahvaan sahtiin nähden. 



Maku siis banaanisin, runsasmakuisin ja pehmein. Moosella on kaikkein juotavin - ohramallasta puhtaasti ja sitten humalaa hennosti ja katajaa jälkimaussa edelleen korostuen. Moose jättää sellaisen jälkimaun, että heti voisi ottaa uuden himpsun - ehkä olutmaisin, vaikkei silti kovinkaan olutmainen, näistä kolmesta. Finlandia taas on banaanisuudeltaan näiden välissä ja tuntumaltaan miellyttävän pehmeää ja runsasta, mutta lopussa myös selkeästi lämmittävintä näistä kolmesta. Finlandia on sellainen maistelusahti enemmänkin, ei niinkään juotavaksi sopiva. Toki Makun ja Moosen sahdeissakin vahvuutta on miltei yhtä paljon, mutta niistä se ei vaan erotu. Hiuksenhienoista eroista tasapainossa on kyse.

Maku yllätti oikein positiivisesti. Tiedän kyllä, että panimosta tulee pelkästään hyvää olutta, mutta sahti on aina sahti. Työmies Topi kuulemma reseptiikan ja prosessin takana Tuusulassa - hienoa työtä! Tämä mies kannattaa pitää. Moosen tiesin jo kunnolliseksi sahtipanimoksi aiemminkin eikä tämä sahti sitä asemaa ainakaan heikennä. Juotavuudeltaan näistä paras, siis ei liian tuhti, ei liian pehmeä, mutta tasapainoinen ja vahvuus täysin piilossa. Toisissa on ehkä makua kuitenkin enemmän, Makussa ainakin monipuolisemmin. Finlandia taas on siemailtava ja lämmittävä. Ei niin juotava sahti. Menee kesää paremmin talven pimeillä. Jokainen näistä kolmesta kuitenkin seisoo tukevasti omilla jaloillaan - samaa ei ehkä kohta enää voi maistelijasta sanoa - ja toimii sellaisenaan hienosti. Maukkaita sahteja kaikki. Moosen ottaisin talkoisiin ja saunaan, Makun illanviettoon ja Finlandian en ottaisi, vaan otan varmasti taas talvella kodassa istuessa siemailtavaksi kun ulkona pakkanen paukkuu ja sisällä makkara tirisee. 

Kolme oikein hyvää sahtia siis tälle perjantaille ja kyllä niistä osa lauantaillekin jää. Kiitos näistä!