Rööperin Ipaattori vs Green Flash West Coast IPA

5 kommenttia
 
Reittausblogi esittää / förevisar:  
Rööperin Ipaattori vs Green Flash West Coast IPA


Tänään on vuorossa runsaamman puoleisesti humaloitu kaksintaistelu kotioluen ja kaupallisen tuotoksen välillä. Helsingissä valmistettu kotiolut Rööperin Ipaattori haastaa IPA-tyylin arkkityypin Green Flash West Coast IPAn, joka valmistetaan Kalifornian San Diegossa.

Rööperin Panimo on Kalle Åströmin kotipanimo, josta voit lukea lisää Kallen omasta Ohraakkeli olutblogista. Mies vaikuttaa tällä hetkellä jenkeissä, joten viimeisimmät blogipostaukset ovat hyvinkin mielenkiintoisia raportteja rapakon takaa - kannattaa tutustua. Valmistus tapahtuu "oikean panimon" tapaan itse mäskäämällä ja laitteistot vaikuttavat olevan pitkälti itse väsättyjä.

Ipaattori lähtee kaksintaisteluun puolellaan selkeä tuoreusetu, sillä se on pantu 9.4.2013. Green Flash West Coast IPA, joka juuri tuli Alkon valikoimiin, lienee pantu jo vuosi sitten. Sitä oli aiemmin Alko Arkadian erikoisvalikoimassa ja nyt foorumiraportit kertovat, että pullon parasta ennen päiväys, 04/2014, on sama kuin Arkadian pulloissa aikanaan. Maahantuoja lienee lätkäissyt päiväyksen kahden vuoden päähän, eli olut olisi valmistettu jo huhtikuussa 2012. Tällä saattaa olla isokin merkitys tällaisen humalaan panostavan oluen tapauksessa - humalahan on parasta tuoreeltaan ja erityisesti aromipuoli saattaa kokea kovan inflaation ajan saatossa.

Speksien puolesta kamppailu on tasainen. Ipaattori tarjoaa 111 IBUn katkerotykityksen ja 6,8% vahvuuden. Hekumaan johdattelevat humalalajikkeet ovat Pacific Gem, Motueka, Hallerthauer Hersbrucker, Riwaka, Cascade ja Southern Cross. Monipuolinen kattaus maapallon eri laidoilta. Green Flash West Coast IPA tykittää 95 IBUn voimalla ja vahvuutta sillä on 7,3%. Humalajikkeissa luotetaan jenkkiläisiin - Simcoe, Centennial, Columbus ja Cascade. Varsinainen all-star kentällinen siis.

Korkkaan molemmat oluet samaan aikaan, maistelen ne rinnakkain ja arvioin Olutoppaassa käytetyllä 5-50 pisteen asteikolla.

Iparaattori kahdessa ja Green Flash yhdessä lasissa


Ensimmäisenä korkkautuu Ipaattori ja onneksi ensimmäisenä. Olut nimittäin vaati kaksi lasia, muuten olisi tullut osa pöydälle. Vaahtoavuus oli siis jonkin verran runsasta, vaikka pullo oli reilut kaksi vuorokautta jääkaapissa levännyt. Nyt sattui onneksi olemaan kaksi lasia käsillä silloin kun niitä tarvittiin. Green Flashille jouduin sitten hakemaan oman lasinsa vielä lisäksi.

Ipaattori on samea ja väriltään tummankuparinen. Vaahdon ryöpytessä tietysti osa hiivoistakin kaatui varmasti mukaan ja lisäksi sakan mukana näkyy tulleen kuivahumaloinnissa käytettyjen humalien partikkeleitakin, jotka hiljalleen leijailevat lasin pohjaa kohti. Tätä samaa on ollut omissa kotioluissanikin. Käytän arvioinnissa nyt sitä lasia johon ensimmäiseksi kaadoin ja jossa on vähemmän hiivahöttöä mukana. Green Flash taasen on kirkkaamman kuparinen, utuinen ja vaahdoltaan tiivimpi. Pisteet Ipaattorille 3 ja Green Flashille 4.

Tuoksussa Ipaattori hurmaa monipuolisella ja lujaa iskevällä humalavallilla. Siinä on aivan aluksi mangomaista eksoottista pehmeyttä ja sitten voimakkaan mäntyistä, tuoreen neulasmaista ja pihkaista tuntumaa ja lopuksi vielä sitruksista sekä greippistä huumaavan voimakasta humalointia. Mallaspohjasta on turha sanoa mitään, sillä nenäkarvat ovat vieläkin erektiossa tuon humalaisuuden jälkeen ja aika lähellä on ettei olisi joku muukin (onneksi tämä ei ole videoblogi). Selkeästi tuoretta, aivan todella aromaattista meininkiä. Eniten mieleen tulee Alkon viime vuoden jouluolutvalikomaan kuulunut Mikkeller Hoppy Lovin' Christmas. Välillä käydään aika lähellä tietynlaista "ylihumaloinnin" rajaa, sillä sekaan hiipii hieman ruohoisuutta ja yrttisyyttä, mutta ne eivät kauaa paletissa viivy, vaan korvautuvat nopeasti hedelmäisillä vivahteilla. Green Flashin tuoksu on aivan eri maata. Siinä voimakas karamellimaltaisuus ottaa aluksi runsaasti jalansijaa ja vasta myöhemmin esiin astuu hieman eksoottista hedelmäisyyttä sekä tuttua jenkkityylin sitrushedelmäisyyttä. Ei ollenkaan niin iskevä ja huumaavan humalainen vaan enemmän maltaisuuteen ja aromihumalointiin panostava tuoksu. Ero oluiden tuoreudessa tulee esiin selvästi. Pisteet Ipaattorille 9 ja Green Flashille 7.


Ipaattorin maku alkaa karamellimaltaisena - ai, kyllä tässä mallastakin on! Nopeasti kuitenkin voimakas katkero, sitrushedelmien suuta supistava kirpeys ja havuinen sekä hieman neulasmaisen pisteliäs humalointi ottavat vallan. Katkero vielä voimistuu loppua kohti, ollen lopussa jo todella voimakas ja hieman jopa mentholimaisen tuntuinen. Jälkimaussa esiin nousee hieman lääkemäistä yrttisyyttä ja ruohoisuutta. Aika kuiva loppuveto, jonka katkero syleilee kieltä pitkään. Maku ei ole aivan niin aromaattisen hedelmäinen kuin tuoksu, mutta katkerossa todellakin löytyy! Tässä välissä on pakko ottaa vettä ja melko runsaastikin, jotta saa kielen resetoitua. Green Flash on makeampi ja karamellisempi sekä toffeinen - ero on todella huomattava. Humaloinnilla kestää hetki laskeutua kielen päälle, mutta kun se tulee, niin on siinäkin voimaa! Aromaattisuus sen sijaan on selkeästi kateissa eikä tuoksun hedelmäisyydestä ole paljoakaan jäljellä. Humalointi on enemmänkin yrttistä ja hedelmäiset sävyt yrittävät sieltä jostain taustalta esiin, siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta. Ero tuoreudessa tuntuu jälleen selkeänä. Miten sitä onkaan niin vaikea havaita ilman että maistelee oluita rinnakkain? Pisteet Ipaattorille 8, Green Flashille 7.

Suutuntuma on Ipaattorissa keskitäyteläinen ja melko maltillisen hiilihappoinen - kovimmat hapot tietysti lähtivät alun vaahtoryöpyssä. Varsin miellyttävää ja katkerot pitävät huolen siitä, ettei suu pääse tahmaamaan. Green Flash on hieman yli keskitäyteläisen ja hieman Ipaattoria runsaammin hiilihappoinen, joskin silti hieman alle keskiverron. Molemmat miellyttäviä. Pisteet tasan, molemmille 4. 

Kokonaisuutena Ipaattori on selkeästi parempi - osan siihen tekee ilman muuta sen ylivertainen tuoreus Green Flashiin verrattuna. Ipaattori on tasapainoinen kokonaisuus, jonka tuoksu on aivan upea ja monipuolinen. Maku ei ole aivan niin monipuolinen, mutta se katkeron syleily... tuore humala kietoutuu kielen ympäri eikä päästä irti. On se hekumaa veljet ja siskot, on se hekumaa! Kokonaisuudesta vahva 17 Ipaattorille - aivan huippuoluesta on siis kyse. Tällaista en ole päässyt oikein kunnolla aiemmin maistamaankaan, vaikka monet tuontioluet ovat päässeet lähelle, niin harvemmin ne näin tuoreita ja iskeviä ovat olleet. Yksi Ipaattoria vielä kovempi tulee mieleen ja se on tietysti legendaarinen NIPA, eli Nøgne Ø India Pale Ale. Green Flashin kokonaisuus on varsin nautittava, mutta selvästi erilainen ja jo myös jo selvästi seniori-ikäinen, valitettavasti. Tekisi mieli antaa 15, mutta annan kuitenkin 14, koska ero on niin merkittävä. 

Lienee jo arvion perusteella sanomattakin selvää, että Ipaattoria eivät vaivanneet mitkään laatuongelmat, eli Kalle on selvästi panomiehiä. Vielä jäi kaksi, tämän jälkeen entistä kutkuttavampaa, Rööperin Panimon olutta kaappiin. Niistä lisää myöhemmin. Olipahan elämyksellinen ja opetuksellinenkin sessio jälleen kotioluen parissa. Tuoreus, se on kova sana, nyt sen viimeistään kunnolla ymmärtää.  

Pisteytys
Ipaattori / Green Flash
  • Tuoksu 9 / 7
  • Ulkonäkö 3 / 4
  • Maku 8 / 7
  • Suutuntuma 4 / 4
  • Yleisvaikutelma 17 / 14
Aistiarviot
  • Makeus 4 / 5
  • Katkeruus 9 / 7
  • Happamuus 4 / 3
  • Täyteläisyys 5 / 6
Kokonaispisteet: 
Ipaattori 41/50 
West Coast IPA 36/50


 



Iron Maidenin Trooper olutta saa jo!

12 kommenttia
 
17.6.2013 PÄIVITYS: Arvio Trooper-oluesta löytyy tästä linkistä.

Ylex uutisoi, että Iron Maidenin Trooper olut on jo rantautunut joihinkin suomalaisiin ravintoloihin. Maitokaupoissakin tuotetta pitäisi alkaa näkymään jo ensi viikolla. Maahantuojan aiemmat arvelut oluen saapumisesta vasta heinäkuussa eivät siis pitäneet paikkaansa ja hyvä niin!

Ylex:n uutinen: 
Virallisesti toukokuun 9. päivänä lanseerattu Iron Maidenin Trooper-olut tuli eilen torstaina 30. toukokuuta myyntiin ensimmäiseen suomalaiseen baariin, kertoo mallasjuomaa maahantuovan Servaali Oy:n tuotepäällikkö Ville Hyppönen.

- Olemme saaneet oluesta paljon kyselyjä. Vaikka emme ennen ole ottaneet valikoimaamme bändien nimikkojuomia, Trooperin valmistaneen Robinsons-paninon maineikkuus vakuutti meidät. Kyseessä ei ole ihan tavallinen bändin brändituote, vaan vakavasti otettava olut, Hyppönen kertoo YleX:lle.

Muun muassa Tampereella Raideri Rokkibaarissa sekä Soittojuomala Armaksessa, Turussa Rento Barissa ja Ranta-Kertussa, Kuopiossa Maljassa ja Helsingissä Bar Bäkkärissä on Trooperia toimitettu.

- Viimeistään tänään olutta on saatavilla baareissa ympäri Suomea, Hyppönen vakuuttaa.

Oluen 4,7 prosentin alkoholipitoisuuden ansiosta Trooperia on lupa myydä myös päivittäistavarakaupoissa. Nähtäväksi vielä jää, tarjoillaanko olutta Iron Maidenin keikalla 20. heinäkuuta Helsingissä

- Ensi viikolla tuotetta on saatavilla myös kaupoista. Se on vielä auki, myydäänkö sitä keikalla. Ainakin lähistön ravitsemusliikkeet sitä silloin myyvät, Hyppönen vinkkaa.
Olutkirjailija Pete Brown julkaisi juuri blogissaan erinomaisen hyvän Bruce Dickinsonin haastattelun aiheen tiimoilta. Sen voi lukea olutta odotellessa niin saa sopivasti veden nousemaan kielen päälle.

Olutarvio: Sünner Kölsch

3 kommenttia
 

Sünner Kölsch

Panimo: Sünner, Saksa
Oluttyyli: Kölsch
Alkoholipitoisuus: 4,8%
Saatavuus: Alko (3,34€ / 0,5l)

Rakkaat lukijat, seuraajat ja lähimmäiset. Tämä saattaa hyvinkin jäädä Reittausblogin viimeiseksi blogipäivitykseksi. Peli on nyt raakaa. Ellen peräti kuole, niin vähintään sairastun ja alkoholisoidun pahasti. Olen saanut valtiollisesta alkoholimonopolista käsiini pullollisen niin vaaralliseksi luokiteltua juomaa, että sen saatavuutta on katsottu parhaaksi rajoittaa. Sille hintaan on lätkäisty päälle korkeampi hinnoittelukerroin kuin viinalle, niin vaarallista se on. Enhän kuitenkaan osaa käyttää sitä oikein, koska suomalaiset aikuiset eivät vaan osaa - meillä on viinageeni, emme pysty pitämään itsestämme huolta. 

Olen kuitenkin kaikesta huolimatta saanut luvan tämän nauttimiseen, sen myönsi Eestin hihhuliliiton Führer Piäv Räsäne, jolla vaikuttaa olevan merkittävästi valtaa myös Suomen hyvä veli verkostoissa.

Alkoholia tässä kansakuntamme alkoholin ikeeseen demonisoivassa juomassa on peräti 4,8%. Olen ilmoittanut ympäristöviranomaisille, Valviralle ja omalle äidilleni, että aion avata pullon perjantai-iltana noin klo 18.00. Näen lähialueita evakuoitavan ja palokunta on valmiudessa tuossa tien toisella puolella - jos kuitenkin jotain sattuu. Hetken mietin, miksei tämä aiheuta ongelmia Saksassa, mutta unohdan nopeasti ajatukseni. Kyllä valtiovalta tietää paremmin. Korkki auki tieteen nimissä ja kenties viimeisen kerran.


Kirkkaan kultaista olutta, jonka vaahto on valkoinen ja suurikuplaisen höttöinen. Vaahto laskee nopeasti jääden pieneksi kerrokseksi oluen pinnalle. Tuoksu on kukkainen ja sitruksinen. Lisäksi siinä on viljaista maltaisuutta ja kevyt diasetyylin häivähdys, joka tulee esiin voimaisena tuoksuna. Ehkä inan verran aromaattisemman hedelmäinen kuin ihan perus saksalaispils, mutta ei muuten mitään erikoista. Maku on aluksi pirteä ja raikas, mutta lopussa hieman kova ja metallinen. Siinä on kukkaista ja hieman sitrusmaisesti puraisevaa humalaisuutta, yksinkertaisen viljainen - pilsmäinen mallaspohja, ja lopussa kevyt katkero, joka saa ruohoisia sekä metallisia sävyjä. Jälkimaussa hieman pahvia ja astianpesuainettakin. Alku on varsin hyvä, mutta loppu on pettymys. Sääli, että huonompi maku jää suuhun pyörimään pitkäksi aikaa, se ei tiedä hyvää kokonaisuudelle. 

Alkoholisoiduinkohan nyt...? Toimiikohan porttiteoria? Seuraavaksi pakettiautolla pirtua Virosta? Tuskin. Kyllä tämä ihan oikeasti on täysin harmitonta juomaa. Ainut mikä oikeasti aiheuttaa harmitusta on tuo karkeahko maun loppupuoli ja jälkimaku. Miksi tämän myyntiä pitää silti rajoittaa? Sitä voi jokainen tykönään miettiä. Tarttis tehrä jotain.

Yhteenveto

Hyvä alku, karkea loppu - kehno lopputulos
ARVOSANA: 6½

Kotiolutta: Glebin Dubbel

0 kommenttia
 
Tammikuussa Lappeenrannasta ponnistava, Olutoppaastakin tuttu nimimerkki, Gleb lähetti minulle arvioitavaksi muutamia kotioluitaan. Silloin mukana oli myös tämä Dubbel, jonka valmistajan pyynnöstä säilöin kellariin kypsymään. Noin kuukausi sitten Gleb lähetti viestin, että Dubbel olisi maistelukunnossa, mutta mitään kiirettä maisteluun ei ole. Nyt valitsin tämän oluen kaverikseni UEFA Champions Leaguen finaalia seuraamaan. Olut on siis tyyliltään Dubbel ja alkoholia on 8,1%. Glebin kotipanimosta voit lukea tästä tammikuisesta jutusta lisää: Glebin Aurora Pale Ale.

 

Tummanruskea ja melko niukkavaahtoinen olut, joka on varovasti ilman hiivoja kaadettuna lähes kirkas. Tuoksu on miellyttävästi aidon belgimäinen - hieman anista, lakritsaa, belgihiivaa, kuivattuja hedelmiä ja jopa hieman sellaista kanelisen uuniomenan tuntua. Alkoholin lämpö huokuu sieraimiin myös, kuten asiaan kuuluu. Tyylipuhdas, hyvän perusdubbelin tuoksu. Ei kommervenkkejä, eikä ylimääräisiä sivuaromeja. Oikein miellyttävän makuinen, pehmeä ja täyteläinen - aidon belgin makuinen. Maltillisesti makeutta, kuivattuja hedelmiä ja belgihiivaa. Katkero on tyylille uskollisesti lähes huomaamaton. Jälkimaun lähestyessä mukaan tulee hieman anismaisuutta ja lakritsaa. Alkoholi lämmittää nielaisun jälkeen miellyttävästi. Kerrassaan maukas tuotos. Suutuntuma on täyteläinen, pehmeä ja hieman nielaisun jälkeen tahmaava. Tämä on perusdubbelia karvan verran vahvempi ja tuntuukin liikkuvan makujensa puolesta jossain dubbelin ja quadrupelin välimaastossa. Hiivojen mukaan kaataminen tukevoittaa olutta entisestään ja tuo samalla loppu- ja jälkimakuun runsaasti mausteisuutta. Tykkään kovasti - ei kovinkaan paljoa erilainen kuin pari viikkoa sitten fiilistelemäni Hertog Jan Grand Prestige.

Pisteytys Olutoppaan asteikolla:

Pisteytys
  • Tuoksu 7
  • Ulkonäkö 3
  • Maku 8
  • Suutuntuma 4
  • Yleisvaikutelma 16
Aistiarviot
  • Makeus 5
  • Katkeruus 2
  • Happamuus 3
  • Täyteläisyys 7
Kokonaispisteet: 38/50

Olutarvio: Ayinger Bräuweisse

2 kommenttia
 

Bräuweisse

Panimo: Ayinger, Saksa
Oluttyyli: Hefeweizen
Alkoholipitoisuus: 5,1%
Saatavuus: Alko (3,50€ / 0,5l)

Se on kuulkaas KESÄ! Eikä siinä vielä kaikki, nimittäin maailman paras vehnäolut on tässä, kenties. En ole kaikkia maistanut (arvioituna on 34 erilaista), joten on hankala väittää tätä absoluuttisesti parhaaksi, mutta pirun maistuvaa ainakin on. Ayinger on loistava panimo, josta voit lukea enemmän vaikka tästä: Ayingerin perusoluet. Tämä vehniskin oikeastaan kuuluu tuohon samaan joukkoon. Kaksi asiaa erottaa tämän muista vehniksistä, ei paljoa mutta kuitenkin. Ensimmäinen on Ayingerin oma hieno kukkais-hunajainen "talonmaku", joka tässä Bräuweissessa tulee esiin maun loppupuolella juuri ennen jälkimakua. Toinen on oluen suutuntuma, joka on muita vehniksiä pehmeämpi ja lempeämpi - panimon omalla kaivovedellä saattaa olla sen kanssa jotain tekemistä. Muutenhan tämä on pirteän sitruksinen, eikä niinkään banaaninen perusvehnis. Täydellisen herkullinen ja tasapainoinen kokonaisuus. Kaikki oleellinen tuli oikeastaan jo kerrottua, mutta kirjoitan nyt arvion vielä, koska sellainen Olutoppaastakin omalta osaltani vielä puuttuu.



Sameahkon kultainen olut oranssilla vivahteella. Tuoksu on kevyen hiivainen, pirteän sitruksinen, miedosti banaaninen, aromaattisen neilikkainen ja pehmeän hunajainen. Hyvä balanssi. Maussa on aluksi vehnäisyyttä hienoisella happamuudella ja vehnishiivan säestyksellä. Tämän jälkeen pirteä, hieman kirpakka sitruunaisuus tulee siihen rinnalle ja saa kaverikseen hienoisen banaaniesterisyyden. Loppumaussa sitruunaisuus laantuu ja hunajainen Ayinger-vivahde tulee esiin. Katkeruuttakin tuntuu hieman ja runsas, mutta pehmeä hiilihappoisuus kutittelee kieltä. Jälkimaussa on mausteista vehnishiivaa ja hieman hapanta vehnäisyyttä. Esimerkillisen tasapainoinen, raikas ja sitruunaisuuteen painottuva vehnis.

Yhteenveto

Esimerkillisen tasapainoinen, raikas ja sitruunaisuuteen painottuva vehnis.
ARVOSANA: 9

Olutarvio: Vakka-Suomen Prykmestar Double IPA

2 kommenttia
 

Prykmestar Double IPA

Panimo: Vakka-Suomen Panimo, Suomi (Uusikaupunki)
Oluttyyli: Double IPA
Alkoholipitoisuus: 8,5%
Saatavuus: Alko (6,87€ / 0,5l)

Prykmestar Double IPA pääsi Alkon hyllyille noin vuosi ensiesiintymisensä jälkeen. Sen nopeampaan aikatauluun Alko tuskin kykeneekään. Tämä olut on VASPin panimomestari Jani Vilppaan ja tanskalaisen Anders Kissmeyerin yhteistyön tulos. Kuusi eri mallaslaatua (Ohraa ja vehnää eri paahtoasteilla) ja 7 eri humalalajiketta. Kaikki humalalajikkeet ovat Uudesta-Seelannista. Olen maistanut tätä aiemmin suoraan tankista panimolla ja hanasta Turun SOPP:ssa, mutta en vielä pullosta. Viime kesänä Turussa reittasin oluen Olutoppaaseen 40/50 pisteen arvoiseksi. Reittausblogin asteikolla se olisi 9. Olut muistutti pitkälti jenkki barley winea ja oli makeampi sekä vähemmän intensiivisesti katkera kuin aiemmin panimolla. Odotettu jälleennäkeminen, aijaijai...
 

Samea, punertavan kuparinen ja yllättävänkin niukasti vaahtoava olut. Pieni kerros vaahtoa rakentuu hitaasti, mutta toisaalta kestää pitkään. Kun lasia pyörittelee ja kallistelee niin olut suorastaan tarttuu lasin reunoihin ja jättää jälkeensä beigevaahtoista pitsikuviota samalla kun hiljalleen valuu alaspäin. Tuoksu on voimakkaan karamellinen ja erittäin humalainen. Tuo vahvasti mieleen jenkkien barley wine tyylisuunnan. Ananasta, greippiä ja eksoottistakin osastoa, eli kaikkea löytyy, mutta pehmeästi karamellisuuden rinnalla. Maku on myös runsaan karamellinen, aluksi ananasmaisen ja eksoottisen hedelmäinen, kunnes humalointi tulee kehiin greippisine piirteineen. Humalointi ei katkeroineen iske aivan heti kielen päälle kuten esim. Keisari 66:ssa, vaan rakentuu pikkuhiljaa, kunnes lopussa on jo lähes pippurisen mausteinen ja hyvinkin katkera. Suutuntuma on täyteläinen, paksu ja öljyinen, oikein nautinnollista juotavaa. Tämän pulloversionkin niputtaisin hyvin pitkälti jenkki barley wine tyylisuunnan alle. Erinomainen ja tietyllä tapaa uljaasti jylhä olut.

Yhteenveto

Tuhti ja täyteläinen Double IPA / Barley Wine
ARVOSANA: 9

Olutarvio: Bryggeri Helsinki Aleksanteri Brown Ale

0 kommenttia
 

Aleksanteri Brown Ale

Panimo: Bryggeri Helsinki, Suomi
Oluttyyli: Brown Ale
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Panimon oma myymälä & maitokaupat rajoitetusti (Ostopaikka Ruokapuoti Lumo, Rauma, 2,90€ / 0,33l)

Helsinkiin Sofiankadulle toukokuun alussa auennut Bryggeri Helsinki on Suomen tuoreimpia pienpanimoita. Kyseessä on panimoravintola ja panimon oluetkin on suunniteltu sopimaan ravintolan tarjoamiin annoksiin. Ulkopaikkakuntalaisten iloksi panimo pystyy myös pullottamaan oluitaan, joista alle 4,7% vahvuisia voidaan täten myydä panimon omasta myymälästä ja ruokakaupoistakin. Raumalle Ruokapuoti Lumoon päätyi laatikollinen tätä Aleksanteri Brown Alea itse Bryggeri Helsingin omistajan, Lammin Sahtiakin pyörittävän Pekka Kääriäisen kuskaamana - Lammin Sahtihan oli mukana viikko sitten järjestetyssä Rauman SOPP:ssa.

Panimon ruokalistalla Aleksanteri Brown Ale on paritettu alkuruuaksi tarjottavan riimiporo, sellerimousse ja saksanpähkinä yrttisalaatin kanssa. Nyt pitää mainita, että Bryggeri Helsingin kotisivuilla tehdään ruokalistassa kaikki oikein - on annos, hinta, olutsuositus ja myös viinisuositus. Useimpien ravintoloiden menuissa on enintään viinisuositus, jos sitäkään. Ei tietysti yllätä, että panimoravintola antaa olutsuosituksen, mutta myös viini huomioidaan tasa-arvoisena juomana - kuten pitääkin. Menu näyttää monipuoliselta ja useimmille ruuille suositellaan muiden suomalaisten pienpanimoiden juomia talon omien juomien sijaan. Muiden pienpanimoiden juomia onkin tarjolla varsin leveä kattaus ja uskoisinkin, että olutlistassa näkyy omistaja Pekka Kääriäisen rooli Pienpanimoliiton puheenjohtajana. Juttelin viime viikon SOPP:ssa Kääriäisen kanssa sen verran mitä Pekka sahdinlaskemiselta ehti. Tämä Brown Ale olisi saanut hänen mielestään olla hieman makeampi, mutta muuten on kuulemma hyvä. On aina erityisen mielenkiintoista testata uuden panimon tuotantoa, kun ei koskaan täysin tiedä mitä tuleman pitää. Graafinen ilme on ainakin tyylikäs, eikä hintakaan päätä huimannut. 


Tumman kuparinen ja melko vähäisesti vaahtoava olut. Vaahto on kuitenkin pitkäkestoista ja jättää pitsiäkin. Tuoksu on hyvin brittityylinen - toffeeta, kevyttä mämmimäisyyttä, makeaa marmeladia ja kevyt suklaakuorrute. Miellyttävän pehmeä tuoksu, jossa on lisäksi brittityylin kukkaista ja kevyen sitruksista humalanaromiakin. Maku on tuoksua vähemmän makea ja humalaakin on mukavasti. Brittityylissä pysytään - marjaisuutta, toffeeta, karamellimaisuutta. Ei tosiaan aivan niin makea kuin tuoksu antoi odottaa, sillä humalointi tekee loppumausta miellyttävän katkeran ja kuivan. Humalointi on lähinnä pelkkää puumaista katkeroa, kuten "aidoissa" briteissäkin usein, mutta toki pientä sitruksisuutta on höysteenä. Suutuntuma on kevyehkö ja keskivertoa hieman maltillisemmin hiilihappoinen.

Positiivinen yllätys makujensa puolesta. Laatu on myös kautta linjan erittäin korkea, ei mitään moittimistä sillä saralla - ei tosin nyt ollut mitään syytä sitä epäilläkään. Kokonaisuutena nautittava olut, joka ei yksinään ole mitenkään poikkeuksellisen hyvä, mutta toimii varmasti oikeiden ruokien seurana juuri niin hyvin kuin on tarkoitettukin. Kannattaa tutustua.

Yhteenveto

Tasapainoinen brittityylinen Brown Ale
ARVOSANA: 8-

Olutarvio: Stadin Savuruis Portteri

1 kommenttia
 

Savuruis Portteri

Panimo: Stadin Panimo, Suomi (Helsinki)
Oluttyyli: Portteri / Savuolut
Alkoholipitoisuus: 6,5%
Saatavuus: Alko (5,03€ / 0,33l)

Stadin Panimon viimeisin uutuus Alkon hyllyllä on tämä Savuruis Portteri. Kyllä, siinä on ihan oikeasti välilyönti. Tässä on nimensä mukaisesti siis savumallasta, ruismallasta ja lisäksi vielä ohra, vehnä- ja kauramaltaitakin. Neljän viljan olutta, no mikä ettei! Tämä on ilmeisesti tehty samalla reseptillä kuin aiemmin julkaistu Palokka-sarjan olut. Stadin Panimon tilannehan on sikäli surkea, että viimeisimmän korviini kantautuneen tiedon mukaan heiltä on menossa vuokratut toimitilat alta, sillä Helsingin Kalasatamassa sijaitseva vanha rakennus puretaan syksyllä.  Uusia toimitiloja on ilmeisesti etsitty, mutta vielä ei ole ainakaan uutisoitu niiden löytymisestä. Todella sääli on, mikäli StaPa joutuu lopettamaan, kyseessä kun on aivan ykkösluokan panimo. Toivottavasti tämä Savuruis Portteri ei kuitenkaan jäisi StaPan joutsenlauluksi Alkon hyllyillä, sillä tällä kertaa on todettava, että ei oikein natsannut omaan makuuni. Monet muut vaikuttavat tästä kyllä tykänneen, joten suosittelen kokeilemaan, mikäli speksit miellyttävät.



Tummanruskea, valoa vasten punertava ja hyvin maltillisesti vaahtoava olut. Tuoksu on odotetusti savuinen ja myös ruista on tuntuvasti mukana karamellisen mallaspohjan sivussa. Lisäksi tuoksu on yllättävästi hieman omenaisen hedelmäinen, ja joukossa on hieman vihannesmaista aromiakin. Maku on tuoksun tapaan savuinen, hieman ruisleipäinen ja lisäksi myös karamellimaltainen. Loppupuolella havuja, katajaa ja karkeaa vihannesmaisuutta. Kokonaisuus ei nyt oikein natsaa ja itseasiassa olut vaikuttaa hieman epäpuhtaalta - tuoksun omenaisuuksineen ja kaikkineen. Suutuntuma on keskitäyteläinen, hieman keskivertoa maltillisemman hiilihappoinen ja jokseenkin karkea nautittava siis. Ei natsaa, hyviä yksittäisiä komponentteja, mutta kokonaisuus ei toimi  - ehkä huono pullo?

Yhteenveto

Lupaavat speksit - mutta hieman epäonnistunut lopputulos
ARVOSANA: 7

Tapahtui Rauman SOPP:ssa 18.5.2013

0 kommenttia
 
Helteessä kylpevä aurinkoinen tori, erinomaista olutta, maistuvaa ruokaa, jääkiekkoa ja positiivista henkeä - siinä oli hyvin pitkälti eilisen resepti. Suuret Oluet Pienet Panimot tapahtuma järjestettiin siis ensimmäistä kertaa Raumalla ja paikkana oli tietysti tori Vanhan Rauman ytimessä. Sää oli uskomattoman hyvä, sillä aurinko paistoi iltapäivällä lähes tauotta ja elohopeakin kohosi hellelukemiin.

Nyyperin Kanasandwich ja Stallhagen US Red Ale
Tapahtuma alkoi kolmelta ja heti kärkeen otettiin lavalla ruokatoimijoiden esittelyt. Maistuvia annoksia tapahtumassa tarjosivat Café Sali, Goto, Hovi, Kellari, Nyyperi ja Ruokapuoti Lumo. Illan aikana maistoin Ruokapuoti Lumon juustolautasen (itseasiassa kahdesti!) ja Nyyperin Kanasandwichin, erinomaisia molemmat. Ruokatoimijoiden esittelyiden jälkeen lavalle nousivat panimoiden edustajat. Vakka-Suomen Panimo, Beer Hunter's, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas ja Lammin Sahti olivat paikalla omalla henkilökunnallaan ja lisäksi Hartwallin edustamana Hartwallin jakeluun kuuluvat Stallhagen, Teerenpeli ja Saimaan Juomatehdas. Panimoesittelyiden jälkeen oli minun vuoroni ottaa stage haltuun. Tapahtuman järjestävät tahot olivat pyytäneet kertomaan oluiden maistelusta ja jotain siitä sitten tuli lätistyä. Jälkikäteen tajusin, että puolet vitseistä jäi kertomatta kun jääkiekkomatsin alku puski päälle, mutta tuskinpa tuo ketään haittasi. Mukana lavalla oli myös lasillinen Lammin Sahtia, joka todettiin näin julkisesti kaiken kansan kuullen erittäin hyväksi.


Beer Hunter's Mufloni Vehnä ja hokia screeniltä.
Tämän jälkeen saatiin seurata screeniltä jääkiekkomaajoukkueen otteita Ruotsia vastaan. Eturivissä oli tuttuja ja siihen saatiin onneksi tiivistämällä myös meikäläisen pienelle perälle sopiva tila. Screenin näkyvyys auringon paisteessa oli ymmärrettävästi paikoin välttävä, mutta ottelun tapahtumista pysyi kuitenkin kärryillä. Selostus kuului hyvin myyntitiskeillekin asti, joten pelitapahtumat eivät jääneet paitsioon tuoppia täyttäessäkään - ja tiuhaanhan sitä täytettiinkin. 

Mufloni Pilsner
Tapahtuman tarjonnasta parhaiten omaan suuhuni sopivat Lammin Sahdin lisäksi Beer Hunter'sin uudet Mufloni Pilsner ja Mufloni Vehnä, eikä se maitokauppavahvuinen Pale Alekaan hullumpi ollut. Mufloni Vehnä oli hyvin pitkälti witbieriä muistuttava, vaikka olikin ihan hefeweizeniksi pantu. Siinä oli kirpeää sitruunaa, sopivaa happamuutta ja mietoa mausteisuutta. Hefeä siinä muistutti vain hienoinen purukumimaisuus, sillä banaanisuuttakaan ei ollut. Luulinkin sitä aluksi witbieriksi, mutta totuus tuli ilmi tiskin toiselta puolelta. Oli niin hyvä vehnä, että piti juoda oikein kaksi. Samoin veikkailin, että Mufloni Pilsnerissä olisi ollut tshekkihumalaa, mutta ihan Hallertauerilla siinäkin oltiin vedetty - humalointi oli vaan niin runsas ja aromikas, että se vei makua tshekkien suuntaan. Todella hyvä pils, aivan Suomen parhaita tässä tyylissä.

Kievari Imperiaali ja Lumon juustolautanen
Kiekkopelin jälkeen lavalla esiintyi cover-kappaleita veivannut bändi. Soitto kulki hienosti ja naislaulaja kuulosti hyvälle. Volyymi oli tapahtuman luonteeseen sopivasti aika alhainen, mikä oli hienoa. Illan mittaan havaitsin, että Lammin Sahdin omistaja Pekka Kääriäinen, joka tässä tapahtumassa pyöritti yksin Lammin Sahdin tiskiä, sai veivata sahtihanaa oikein urakalla. Vakka-Suomen Vehnä loppui jo alkuillasta ja saman valmistajan uusi kuiva omenasiideri teki varsinkin naisväen keskuudessa hyvin kauppansa. Kääriäisen Pekalta, joka on siis myös Pienpanimoliiton PJ, kyselin alkoholilain kokonaisuudistuksesta, mutta ei kuulemma hyvältä näytä ulosmyyntioikeuksien tai muiden höllennysten kanssa. Se ei tietysti ollut mikään uutinen. Liittoa kyllä kuunnellaan, mutta se ei kuulemma vaikuta mihinkään. Hauskaa oli ja oluttakin tuli juotua runsain mitoin. Tapahtuman yleisfiilis oli positiivinen - jengi viihtyi ja hymyileviä naamoja näkyi joka puolella. Jos tapahtumasta muodostuu jokavuotinen, niin ensi vuodelle ei ole juuri muuta korjattavaa kuin istumapaikkojen lisääminen ja nimenomaan pöydällisten paikkojen. Hieno tapahtuma!


Kohti huomista SOPPia!

0 kommenttia
 
Raumalla on huomenna SOPP. Huomenna! Nopeasti on viikot vierähtäneet. Minuahan pyydettiin sinne järjestävän tahon toimesta kertomaan oluen maistelusta - jota olen tiettävästi harjoitellut runsain mitoin. Mietin pitkään miten siellä tarinaa iskisin, kunnes vanha kunnon Swiss Toni tuli jostain mieleen (ei niin kuin siinä Fingerporissa).

Swiss Toni on legendaarinen autokauppias legendaarisessa brittiläisessä sketsisarjassa Fast Show, joka Suomessa tunnetaan nimellä Ruuvit Löysällä. Parhaat pätkät löytää mm. Youtubesta. Tästä inspiroituneena väsäsin eilen Reittausblogin facebook-sivuille uuden coverkuvankin.

Tämä Swiss Toni sketsin selkärankana toimiva lausahdus on siis huomisen tarinoinnin lähtökohtana. Nyt istuskelen 24 asteen lämmössä takaterassilla lasissani maailman kenties, ja jopa todennäköisesti, parasta vehnäolutta - Ayinger Bräuweissea (löytyy Alkosta). Samalla viimeistelen huomisen suuntaviivoja - mitään tarkkaa en kirjoita ylös, mutta perusrakenteen tietysti.

Huomisen SOPP sai myös monelle varsin mieluisan "lisäohjelmanumeron". Tapahtuman sivuilla tiedotettiin tänään, että huominen Suomen ja Ruotsin välinen jäkismatsi näytetään torilla screeniltä tapahtuman lomassa. Tämä tuo varmasti lisää porukkaa nauttimaan hyvästä oluesta ja jääkiekosta siinä samalla. Raumahan on kiekkokaupunki oikein viimeisen päälle. Nyt voin itsekin jättää kuulokkeet kotiin, koska ei ole enää tarvetta virittää radioseurantaa korvanappiin. Kelitkin vaikuttavat suotuisilta, joten lähtökohdat spektaakkelimaiselle tapahtumalle ovat olemassa.

Torilla tavataan!

Iron Maidenin Trooper-olut kiellettiin Ruotsissa

2 kommenttia
 
Iron Maiden yhtyeen ja Robinsons panimon yhteistyönä kehittämän Trooper-oluen julkaisu on estetty Ruotsissa. Ruotsin "Alko", eli Systembolaget ei ottanut olutta valikoimiinsa, koska etiketissä on yhtyeen maskotti Eddie, jolla on verinen miekka ja Britannian lippu. Tällainen kombinaatio on ilmeisesti alkoholilain vastainen. 

Reittausblogin konttorissa vellovien spekulaatioiden mukaan kristillisdemokraattien Päivi Räsänen on tästä uutisesta "aivan totaalisen hekumassa". Nähtäväksi jää miten oluen lanseerauksen kanssa käy Suomessa, mutta toivotaan, että täällä olisi vielä edes joku järki näissä asioissa... Lanseerausta on suunniteltu Suomessa heinäkuulle.

Systembolagetin valikoimiin kuuluu olut, jonka etiketissä on kirvestä pitelevä kääpiö, mutta ilmeisesti miekkaa pitelevä luuranko on eri asia. Asiasta käydään lennokasta keskustelua Beersweden olutsaitin facebook-sivuilla.


Fiilistellen: Hertog Jan Grand Prestige 2012

0 kommenttia
 
On todella upea, tyyni, valoisa ja melko lämminkin ilta. Jostain kaukaa kantautuu ajoittain liikenteen ääniä, mutta muuten takaterassilla on lintujen laulua lukuunottamatta täysin hiljaista. Olen juuri avannut upean keraamisen pullon vuoden 2012 Hertog Jan Grand Prestigea. Pullo on hankittu ulkomailta netin kautta - se on ollut jo pitkään käytännön pakko tällaisille oluille tässä maassa. Tarkoituksenani oli kirjoittaa siitä olutarvio ja saatanhan senkin vielä tehdä. Olut on muuten todella hyvää. Tyyli on ehkä lähinnä quadrupelia - alkoholiakin on lämmittävät 10%. Olo on hieman haikea. Olemme muuttamassa ja tämä on varmasti viimeisiä tällaisia kiireettömiä iltoja tässä paikassa. Paikassa, jossa on koettu monenlaista, maisteltu monia oluita, fiilistelty ja eletty tätä elämää. Olemme asuneet tässä kuusi vuotta. Noiden kuuden vuoden aikana tänne on syntynyt jälkikasvua kolmen lapsen verran ja tietysti jo siitäkin syystä paikka on todella muistorikas.

Noista kuudesta vuodesta kolmen aikana täällä on kirjoitettu myös olutblogia, jota nyt syystä tai toisesta muiden muisteloiden keskellä aloin kelaamaan taaksepäin. Hieman vajaat kolme vuotta sitten, elokuussa 2010, perustin blogin. Alussa tarkoitus oli kertoa lähinnä omalle ystäväpiirille ja netin kautta jollain tavalla tutuille nimimerkeille, että hei, on oikeasti olemassa oluita joissa on makuakin. Juttu alkoi kuitenkin kasvamaan, lukijoita ilmestyi nopeasti tuttavapiirin ulkopuoleltakin ja lehtijuttujakin tehtiin. Kolme vuotta sitten kotikaupunkini Rauman olutskene, jos sellaista edes oli, pihisi henkitoreissaan. Nyt tilanne on se, että viikon päästä olen kertomassa oluen maistelusta Rauman torilla, jossa järjestetään kesän ensimmäinen Suuret Oluet Pienet Panimot festivaali. Ehkä hieman typistettynä ja vain yhden päivän mittaisena, mutta järjestetään kuitenkin. Aivan järisyttävän suuri asia tälle kaupungille - ainakin olutharrastajan näkökulmasta.
 

Blogin aloittamisen aikoihin Raumalta oli vaikea löytää reitattavaa muualta kuin Alkosta. ja Alkonkin valikoimat olivat silloin nykyistä laihemmat. Itse olen aina ollut kotimaisten oluiden kannattaja ja jos hyviä kotimaisia on tullut vastaan niin olen mieluusti "huudellut" niiden puolesta. Blogin aloittamisen aikaan, syksyllä 2010, Raumalla tapahtui - Ruokapuoti Lumo avattiin. Yksi kauppa ja yksi henkilö voi muuttaa paljonkin asioita. Raumalla oli vihdoin kauppa, josta sai pienpanimo-oluita. Aivan niitä harvinaisempiakin, kuten esimerkiksi Stadin Panimon pullotteita, joita ei laajasti saanut Helsingistäkään. Lisäksi hyllyillä oli Saimaan Juomatehtaan ja Malmgårdin oluita, joita ei silloin ollut tarjolla vielä kummankaan suuren ketjun valikoimissa. En aluksi tiennyt koko kaupan olemassaolosta mitään. Arkeni pyöri työn, jälkikasvun ja juuri aloittamani olutblogin ympärillä (kuten nykyäänkin?). Bongasin kuitenkin ilmoituksen paikallisesta lehdestä ja otin heti yhteyttä kysellen mitä hyllyiltä oikein löytyy. Samana päivänä kävin ostoksilla.  Rauman olutskene alkoi rakentumaan. Toki samaan aikaan muuallakin Suomessa tapahtui muutos, joka jatkuu yhä ja laajenee. Pienpanimo-oluiden kysyntä on lisääntynyt ja lisääntyy edelleen. Olemme menossa hyvään suuntaan. Henkilökohtaiset kiitokset Raumalla järjestettävästä SOPP:sta ja ylipäätään Rauman olutkulttuurin eteenpäinviemisestä Lumon kauppiaille - hienoa työtä. Oluttapahtuma täällä, kotikaupungissa. Huh. Kerrankin pääsee pyörällä paikalle.

Hertog Jan Grand Prestige, siitähän tässä piti kertoa. On muuten hyvää olutta (kuten jo tuli mainittua). Ilta on jo pimentynyt. Oluen väristä on vaikea sanoa mitään ja vaahdostakin suurin osa on jo kaikonnut. Pullosta puolet on jo siemailtu. Tuoksu on voimakkaasti kuivatun hedelmäinen, rusinainen ja ylipäätään miellyttävällä tavalla pehmeän belgimäinen. Maussakin on kuivattuja hedelmiä ja tuoreempaa päärynäistä fiilistäkin - miellyttävää quadrupel fiilistä. Lämmittää. Erinomainen olut, mutta ei maaginen kuten esim. Rochefort 10. En halua pisteyttää, en halua analysoida enempää. Keskityn nauttimaan tästä hetkestä - ehkä viimeisestä hetkessä tässä maisemassa, tällaisessa mielentilassa. 

Täytyy olla tyytyväinen siitä mitä elämä täällä on tuonut mukanaan. Lapset ovat terveitä ja vaimo pitää jalat maassa jos/kun meikäläisen ideat alkavat kuulostamaan liian lennokkailta. Blogikin on kasvanut melkoisiin mittasuhteisiin. Jotkut jopa lähettävät minulle olutta ihan vain sen takia, että saisivat mielipiteeni miltä ne maistuvat. Olen kiitollinen. En tavoitellut mitään tällaista kolme vuotta sitten, jos ylipäätään tavoittelin mitään. Halusin vain kirjoittaa ja kertoa. Fiilis on korkealla.

Kotiolutta: Kosoolan Selibaatti Dubbel

3 kommenttia
 
Tyylikkäästi belgipulloon pakattu belgityylinen kotiolut Kosoolan Panimolta. Kolmen lapsen isänä olisi ehkä syytäkin jo harkita selibaattia, mutta juodaan se nyt pois ettei idea jää kiusaamaan pidemmäksi aikaa. Valmistusaineissa on ohramaltaina pilsner, munich, crystal 100, melanoid ja crystal 300. Lisäksi vehnämallasta ja kandisiirappia. Humalana toimii Magnum ja hiivana White Labs WLP 500 Trappist Ale Yeast. Vahvuutta on 6,5% ja IBUja 20.


Samean ruskeaa ja erittäin runsaasti vaahtoavaa olutta. Kun vaahto on hiljalleen laskenut, jää se ohueksi loppuun asti kestäväksi kerrokseksi oluen pinnalle. Tuoksu hieman siirappinen, kypsän ja pehmeän hedelmäinen - päärynää, rusinaa ja hieman banaania. Lisäksi belgihiivaista hieman anismaista mausteisuutta. Ihan mukavan belgityylinen tuoksu, josta tuntuu hieman potku puuttuvan, eli hieman voimakkaampikin voisi olla. Toisaalta dubbelit ovat monesti tämänkaltaisia ja potti räjähtää sitten Quadrupelien vahvuuksissa. Oluen suutuntuma melko eläväinen, eli olut vaahtoaa vielä suussakin. Tämä syö täyteläisyyden tunnetta ja pistää helposti röyhyttämäänkin. Maku on pehmeän rusinainen - sellainen kuin esim. simapullossa pyörineillä rusinoilla. Lisäksi hieman siirappinen ja melko voimakkaan mausteinen. Loppua kohti melko kuiva ja yrttinen. Maku jää pyörimään suuhun pitkäksi aikaa. Hyvä perustason belgi, jossa ei ole oikein mitään sellaista ominaisuutta, joka nostaisi oluen sille seuraavalle tasolle. Vaahtoava suutuntuma verottaa hieman nautittavuutta. Paranee lämmetessään kun malttaa pyöritellä hiilihappoja hieman pois. Ihan jees, mutta Mämmiweizen oli tänään hieman parempaa.

Pisteytys
  • Tuoksu 6
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 7
  • Suutuntuma 3
  • Yleisvaikutelma 13
Aistiarviot
  • Makeus 4
  • Katkeruus 2
  • Happamuus 2
  • Täyteläisyys 5
Kokonaispisteet: 33/50

Kotiolutta: Kosoolan Mämmiweizen #68

1 kommenttia
 
Juhani Palttalan Kosoolan Panimon viimeisimmästä setistä maisteluun menee tänään ensimmäiseksi Mämmiweizen. Mallaspohjassa on pale ale ja cara pale maltaita sekä Kymppi-mämmiä. Hiivana toimii hefeweizen-hiiva White Labs WLP300. Varsinaisesta vehnäoluesta ei siis ole kyse ja ainut kaupallinen verrokki tälle lienee Laitilan Kievari Mämmi. Itseäni kiehtoo tässä se paljonko vehnäoluthiiva tuo vehnäolutmaisia makuja olueen, jossa ei ole käytetty vehnää. Tämä nautitaankin nyt siis ihan oppimistarkoituksessa (niin varmaan!). Tiedossa ei kirjoitushetkellä ole oluen vahvuutta, joten yritän veikkailla sitä.


Lasiin kaatuu oranssihtavaa, sameaa ja erittäin runsaasti vaahtoavaa olutta. Vaahto kestää todella pitkään. Koko pullon tyhjentäminen lasiin vaatii useamman kaatokerran. Tuoksu on aika neutraali. Siinä on hieman vehnäolutmaista neilikkaisuutta ja banaania - vehnishiivan tuotoksia. Maltaisuus on kevyen karamellimaista ja humalaa erottuu vain hieman. Mämmiä en varsinaisesti onnistu tuoksusta löytämään, vaikka sen voi sinne helposti kuvitella, kun tietää sitä käytetyn. Sokkona en taatusti oivaltaisi, että kyseessä on mämmiolut. Maku on myös vehnäolutmainen banaanisine ja neilikkaisine piirteineen, myös runsaamman puoleinen hiilihappoisuus tukee sitä fiilistä. Tällä kertaa vehnispiirteet saavat taustatuekseen kepeää karamellimaisuutta ja leipäisyyttä. Mämmi tulee esiin maun lopussa ja jälkimaussa, mutta vaimeasti. Kievari Mämmi oli enemmän mämmimäinen, mutta ei muuten ollenkaan näin maukas - vehnispiirteet uppoavat vehnisfanille.  Lopussa on sellainen n. 15 IBUn peruskatkeruus. Vahvuutta veikkaan maistelun perusteella olevan hieman "normaalia" enemmän, joku 6%. Runkoakin on mukavasti, selvästi keskitäyteläisen verran ja vähän ylikin. Varsin tasapainoinen ja maistuva olut tämäkin. Hyvää peruskamaa hyvällä rungolla, miellyttävä juoda.

Lopuksi pisteytys Olutoppaan asteikolla: 
 
Pisteytys
  • Tuoksu 6
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 7
  • Suutuntuma 4
  • Yleisvaikutelma 13
Aistiarviot
  • Makeus 4
  • Katkeruus 2
  • Happamuus 3
  • Täyteläisyys 6
Kokonaispisteet: 34/50

Kotiolutta: Kosoolan 13% vaalea belgi #45A

0 kommenttia
 
Nyt ollaan kutkuttavan oluen äärellä. Juhani Palttalan kotipanimo, Kosoolan Panimo, on työstänyt 13% vaalean belgialen. Valmistusaineissa on pilsner-mallasta, kidesokeria, Magnum-humalaa (vain katkero) ja hiivana Wyeast Trappist High Gravity. Olut on saanut kypsyä pitkään, sillä se on pantu jo alkusyksystä 2012. Veikkaisin, että suurin osa mausta tulee tällaisessa tapauksessa hiivan työstämänä, koska muu ainesosaluettelo on niin yksinkertainen. Belgioluissa tämä ei ole tietysti mitenkään tavatonta. Toinen asia johon huomio kiinnittyy on oluen korkea alkoholipitoisuus, toivottavasti runko jaksaa kantaa tämän taakan ilman, että olueen tulee viinamaisuutta. Näin vahvat oluet ovat yleensä pitkäkestoisia rakastajia. Edessä voi siis olla tantramainen, jopa tunteja kestävä sessio - mutta tuleeko happy ending? Siitä otamme seuraavaksi selvän.



Oranssihtava, erittäin runsaasti ja kumpuilevasti vaahtoava olut. Taattua belgikamaa. Vaahto kestää ja kestää ja kest... Huomio kiinnittyy mukahauskaa tekstiä naputellessa oluen tuoksuun, joka leijailee kaukaa pöydältä nenään belgimäisen hedelmäisenä. Voimakas tuoksu. Lähempi tutustuminen kertoo sen olevan tuoreen omenainen, belgihiivainen, hieman hapokas ja yllättävän kevyen alkoholinen. Ei sen enempää "lämpöä" kuin perustripelissäkään. Tämä ei ole iso paha, vaan iso lempeä - pitkä kypsytys on varmasti tehnyt tälle hyvää. Olutta siemaistuaan tuo alkoholin aasinpotku tuntuu, mutta vasta nielaisun jälkeen sellaisena kehoon huokuvana lämpönä. Maku ei ole alkoholinen, mikä on mukava huomata. Maku on pitkälti sellaisen perusbelgin makuinen, mutta hieman makeampi - omenaa, päärynää, hieman mausteista belgihiivaa ja aniksen häivähdystä. Katkeruutta on kevyesti, kuten tyyliin kuuluu. Suutuntuma on täyteläinen ja keskiverron hiilihappoinen. Varsin mukava juotava vahvuisekseen. On se yllättävää miten paljon hiivakanta vaikuttaa makuun, tai käytännössä luo koko maun. Alkoholisuuden huomaa kun nuolaisee huulia siemauksen jälkeen, sillä sieltä tarttuu pientä vodkaisuutta kieleen. Hemmetin hyvin se on kuitenkin piilossa. Kokonaisuutena onnistunut, makupaletiltaan simppeli ja alkoholinsa hyvin kätkevä tymäkkä belgi. En odottanut näin hyvää ja tasapainoista kokonaisuutta tähän vahvuusluokkaan. Etukäteen hieman epäilinkin oluen toimivuutta, mutta onneksi olin väärässä. Hyvää työtä Juhani, peukku ylös!

Lopuksi pisteytys Olutoppaan asteikolla: 
 
Pisteytys
  • Tuoksu 7
  • Ulkonäkö 5
  • Maku 7
  • Suutuntuma 4
  • Yleisvaikutelma 15
Aistiarviot
  • Makeus 5
  • Katkeruus 3
  • Happamuus 4
  • Täyteläisyys 7
Kokonaispisteet: 38/50

Olutarvio: Ambar Negra

0 kommenttia
 

Ambar Negra

Panimo: La Zaragozana, Espanja
Oluttyyli: Schwarzbier
Alkoholipitoisuus: 4,8%
Saatavuus: Alko (2,80€ / 0,33l)

Nyt tuli yllättävä espanjalaisolut vastaan. Alunperin en ollut ajatellutkaan blogaavani tästä mitään ja kuvankin otin vain koska kamera sattui olemaan käsillä ja olut näytti varsin hyvältä. Hämmentävä mustaolut, jossa on käytetty Carawien- ja caramünch- ja Schaffer-maltaita, Nugget-humalaa, ruskeaa raakaruokosokeria, mallasväriuutetta, vettä ja hiivaa. Valmistaja on La Zaragozana, vuonna 1900 perustettu espanjalainen perheomisteinen panimo. Aivan pienestä puljusta ei ole kyse, sillä vuosituotanto on 59 miljoonaa litraa (vrt. Suomen kaikki pienpanimot 11 miljoonaa litraa vuonna 2012).


Syvän tummanruskeaa olutta, joka vaahtoaa runsaasti. Tuoksu on palaneen sokerinen, happaman marjainen ja voimakkaan mämmimäinen. Aika erikoinen kattaus, mutta toimii jokseenkin hyvin. Makea maku on myös varsin mämmimäinen ja aidon lakritsainen - sitä pehmeää, oikein aitoa lakritsaa. Karamellisoitunutta sokeria ja hieman liitumaista kuivaa paahteisuuttakin. Tuoksun tavoin melko yllättävä kattaus hyvinkin erilaisia makuja lähes sieltä repertuaarin äärilaidoilta. Yleisilme kuitenkin makeahko ja lakritsainen, katkeruutta ei juuri ole. Suutuntuma on vahvuuteen nähden varsin täyteläinen ja ehkä hieman keskivertoa maltillisemmin hiilihappoinen. Pitää oikein erikseen suositella testaamaan, jännä tapaus.

Yhteenveto

Erikoinen schwarzbier Espanjasta.
ARVOSANA: 8

Olutarvio: Meantime Yakima Red

0 kommenttia
 

Meantime Yakima Red

Panimo: Meantime, Englanti
Oluttyyli: Amber Ale
Alkoholipitoisuus: 4,1%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma)

Lontoolainen Meantime on valmistanut tällaisen kevyen Amber Alen brittiläisistä ja saksalaisista maltaista, sekä jenkkilän Yakima Valleyn humalalajikkeista. Yakima Valley on Yhdysvaltojen suurin humalanviljelyalue. Se sijaitsee n. 230 kilometriä Seattlesta kaakkoon. Alue oli alunperin lähestulkoon aavikoitunutta, eli humalaa ei siellä kasvanut ennen kuin ihmiset pykäsivät Yakima jokeen perustuvan kastelujärjestelmän vuonna 1860 ja aloittivat viljelyn. Aluksi hedelmiä, mutta myöhemmin, tarkalleen vuonna 1872, myös humalaa. Alueella kasvatetaan nykyään yli 25 humalalajiketta ja 75% koko Yhdysvaltojen humalasadosta tulee sieltä (sen täytyy olla aika iso kasa!). Pullo on varsin tyylikkään muotoinen, mutta etiketin anti jää hieman ohueksi. Viittä eri Yakiman alueen humalaa kerrotaan käytetyn, mutta lajikkeita ei kerrota. Meantimen sivutkaan eivät niitä kerro. Yrityssalaisuuksia kenties.


Melko tumma, valoa vasten kauniin rubiininpunainen olut. Oluen vaahto on keskiverto, melko kestävä ja jättää hieman pitsiä lasin reunoille. Tuoksu on karamellimaltainen, suorastaan humalakäpyinen ja aromaattisen hedelmäinen - sitä perus jenkkisitrusta ja sitten pehmeämpää eksoottista hedelmäisyyttä. Varsinkin aivan kylmänä tuoksussa on myös hieman karkeaa tuhkaisuutta ja lehmänlantaista sivuaromia. Maku on hieman makeahko, karamellimaltainen ja hyvin aromaattisen humalainen - ensin sitä nipistävää sitrusta, sitten eksoottisempaa pehmeämpää osastoa ja tuttu greippisen hapan liuku siihen taustalle ja jälkimakuun. Katkeroakin on, mutta nipistys on melko kesy. Maussa ei mitään häiritseviä sivuaromeja ole ja olut onkin varsin miellyttävä nautittava. Olut on toki suutuntumaltaan kevyt, mutta ei kuitenkaan millään tavalla vetinen. Matala alkoholipitoisuus sopii tähän hyvin - toimiva kokonaisuus.

Yhteenveto

Melko simppeli ja kepeä jenkkihumaloitu ale.
ARVOSANA: 8-

Olutarvio: Grimbergen Blanche

1 kommenttia
 

Grimbergen Blanche

Panimo: Kronenbourg (Carlsberg), Ranska
Oluttyyli: Witbier
Alkoholipitoisuus: 6,0%
Saatavuus: Alko (3,00€ / 0,33l)

Alkon viimeisimpiä uutuusoluita on tämä belgialaiselle Grimbergenin luostarille pantu olut. Olut on ratebeerin mukaan valmistettu Ranskassa Kronenbourgin panimolla. Tämä on siis luostariolutta, jota ei (enää) valmisteta itse luostarissa. Olut lanseerattiin Suomessa viime vuoden huhtikuussa. Olutoppaan ylläpitäjä Seppo Äyräväinen oli paikalla ja teki aiheesta erinomaisen blogijutun. Se kannattaa lukaista tästä linkistä. 

Maahantuojana toimii Sinebrychoff, joka kertoo kotisivuillaan seuraavaa:
Grimbergenin kuuluisa vuonna 1128 perustettu norbertiiniluostari sijaitsee samannimisessä kylässä, jonne on 10 minuutin ajomatka Brysselin keskustasta. Luostari tuhoutui historiansa aikana kolmessa suuressa tulipalossa. Ensimmäisen kerran Grimbergenin sodissa 1142, toisen kerran uskonnollisissa sodissa 1566 ja kolmannen kerran Ranskan vallankumouksen aikana 1798. Luostari rakennettiin kuitenkin aina uudelleen, ja munkit valitsivat motokseen Ardet nec consumitur (vapaa käännös: poltettu, vaan ei tuhottu). Valmistamansa oluen etikettiin munkit ottivat feenikslinnun, kuvaamaan luostarin nousua tuhkasta.
Oluen valmistus luostarissa päättyi jo vuonna 1798 Ranskan vallankumouksen melskeisiin, kun luostari ja sen panimo tuhottiin viimeistä kiveä myöten. Grimbergen-oluiden valmistusoikeudet siirtyivät Carlsbergille 2008 Scottish & Newcastle –kaupan myötä. Oluet valmistetaan nykyisin Belgiassa Alken Maes –panimolla (joka on valmistanut Grimbergeniä jo vuodesta 1958) ja Ranskassa Brasseries Kronenbourgilla. Grimbergenin luostari ja Carlsberg ovat tehneet sopimuksen oluen valmistuksesta ja myynnistä vuoteen 2058 asti.
Pullon takaetiketissä on "Certified Belgian Abbey Beer"-merkintä. Se on Belgian panimoliiton tunnus "aidoille" luostarioluille. Merkki edellyttää, että luostari valvoo tiettyjä seikkoja tuotannosta ja osa tuotosta käytetään luostariin tai sen osoittamaan hyväntekeväisyyskohteeseen. Sellaista hyvän mielen olutta siis. Juodessa saa huokean mielen kun tietää tehneensä jotain hyvää. Myös hinta on sopivan huokea ja olut vaikuttaa muiden arvioiden perusteella aivan meikäläisen suuhun sopivalta, joten ainekset kesän hellehitiksi ovat olemassa. Grillauksen, vai pitäisikö sanoa rillauksen, oheen tällaisestä kepeästä belgistä ei oikein ole, mutta janojuomana nämä menevät erinomaisesti. 


Sameaa haalean keltaista ja runsaasti vitivalkoista vaahtoa puskevaa olutta. Trappist-lasissa vaahto laskee suht nopeasti, muttei kuitenkaan täysin katoa missään vaiheessa. Tuoksu on täysin tyyliuskollinen - vehnää, sitruunaa, appelsiininkuorimaisuutta ja korianterista mausteisuutta. Todella raikas kokonaisuus, jossa hedelmäisyys on enemmän pinnalla kuin mausteisuus. Suussa olut on varsin täyteläistä, mutta kuitenkin raikkaan hiilihappoista - erinomainen juotavuus. Maku vastaa tuoksua, ollen erityisesti raikkaan sitruunainen, hieman kirpeäkin ja lopussa vehnäisen sekä greippisen hapan. Oikein mallikas suoritus ja pesee kyllä kepeät maitokauppavahvuiset witit.

Yhteenveto

Raikkaan hedelmäinen ja täyteläinen belgivehnä.
ARVOSANA: 8+

Olutarvio: Du Bocq Blanche de Namur

0 kommenttia
 
Kuva: marcofilm

Blanche de Namur

Panimo: Brasserie du Bocq, Belgia
Oluttyyli: Witbier
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma, 3,80€ / 0,33l)

Tällä kertaa maistelussa witbier täysin perheomisteiselta Bocqin panimolta, joka sijaitsee Belgiassa Namurin kaupungin läheisyydessä. Matkaa Ranskan rajalle on muutama kymmenen kilometriä. Witbierit, eli belgityyliset vehnäoluet, ovat varsinaisia kesäoluita ja ajattelin sellaisen maistuvan nyt, kun pieniä lupauksia kesän oikeasta tulemisesta on jo nähtävissä. Tyylin tunnetuin esimerkki lienee Hoegaarden ja myös Suomenlinnan Panimolta löytyy tyylin edustaja laajasta jakelusta.



Haalean keltainen, samea ja todella runsaasti vaahtoava witbier. Vaahto kestää ja kestää... Tuoksu on vehnäinen, raikas, sitruunainen ja appelsiininen sekä voimakkaasti korianterisen mausteinen. Oikein miellyttävä ja raikas tuoksu. Maku on miellyttävän sitruunainen, vehnäisen hapan ja korianterisen mausteinen. Katkeroa ei juuri ole, mutta mausteisuus tekee oluesta kuivahkon. Lopusta löytyy vielä appelsiininkuorimaista hedelmäisyyttä, joka kruunaa kokonaisuuden. Suutuntuma on kevyehkö ja melko runsaan hiilihappoinen. Todella maukas, hedelmäinen ja raikas wit. Aurinkoisen päivän janojuomaa!

Yhteenveto

Todella maukas, hedelmäinen ja raikas wit
ARVOSANA: 8

Muutamia Alkon kevään uutuuksia

0 kommenttia
 
Alkon hyllyille on tipahdellut muutamia mielenkiintoisia olutuutuuksia.

Nyt jo hyllyssä:


Tämän viikon uutuuksia (hyllyissä ehkä loppuviikolla):


Tulossa myöhemmin aiemmin uutisoitujen lisäksi:


Uutta tilausvalikoimassa:


Arvioita luvassa lähiaikoina ainakin Stadin ja Grimbergenin oluista. Grimbergen lanseerattiin Suomessa noin vuosi sitten. Olutoppaan ylläpitäjän blogissa on kattava stoori tuosta lanseeraustilaisuudesta, se on luettavissa täällä. Menee näemmä vuosi, että Alko saa uuden tuotteen hyllylle. Samoin tavarantoimittajien (=maahantuojien ja panimoiden jne.) Alkolle lähettämät tarjoukset jouluoluista 2013 piti olla perillä jo joulukuun lopulla 2012. Se tarkoittaa sitä, että tänä vuonna pantua uutuusolutta ei voida nähdä tämän vuoden jouluolutvalikoimassa. Ihanan joustavaa ja ripeää Alko!

Kotiolutta: Kosoolan Chilibelgi #55A

0 kommenttia
 
Kosoolan Panimon kotiolutta maistelussa taas. Tällä kertaa vuorossa jo etukäteen makuhermoja kutkuttava chilillä höystetty belgityylinen olut. Muistoissa on vielä joulukuussa nautittu Chili-Porter, joka lämmitti mukavasti. Tässä on ennakkotietojen mukaan vähemmän chiliä kuin Chili-Porterissa, mutta siemenet ja siemenkodat ovat tällä kertaa mukana. Juhani on nyt paahtanut chilit kuivalla pannulla, jottei oluesta tulisi niin paprikaista. Vahvuutta oluella on noin 5%. 



Kultaoranssi, utuinen ja runsaan belgityylisesti vaahtoava olut. Tuoksu on belgihiivainen ja hieman päärynäisen belgihedelmäinen sekä paprikainen. Nyt chili/paprika ei peitä itse oluen tuoksua alleen vaan istuu joukkoon. Chiliä oli tuoksussa sen verran maltillisesti, että ensimmäisen siemauksen kielen kuoriva tulisuus pääsi yllättämään puskista. Alkumaku on vielä rennon belgihiivainen ja hieman hedelmäinen, mutta sitten chilin tulisuus iskee kielen päälle ja nielaisun jälkeen vielä pitkälle siitä eteenpäinkin. Diggailen kyllä chilisafkoista, mutta oluessa tämä menee kieltämättä enemmän kuriositeettiosastolle. Jännittävää kuitenkin ja hieman normaalista poikkeavalla tavalla varsin nautittavaakin. Lasi tyhjenee hitaasti. Jälkimaussa on turkinpippuria, sitä karkkia. Samaa oli chili-porterissa, lienee jokin mielleyhtymä. Tulisuus lämmittää. Taustalta löytyvä olut vaikuttaa varsin perinteiselta belgiblondelta, mutta sen enempää on vaikea kertoa. Suutuntuma on ilman hiivoja kevyehkö, mutta tukevoituu hiivojen kanssa keskitäyteläiseksi. Hiilihappoja on keskiverrosti. Tymäkän tulinen kokonaisuus. Selvästi marginaaliosaston kamaa, mutta mukava kokemus ja sinänsä tyylissään onnistunut. Loppu onkin sitten makumieltymyksistä kiinni.

Pisteytys
  • Tuoksu 6
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 6
  • Suutuntuma 3
  • Yleisvaikutelma 12
Aistiarviot
  • Makeus 3
  • Katkeruus 2
  • Happamuus 3
  • Täyteläisyys 4-5
Kokonaispisteet: 31/50


Olutarvio: Mallaskosken Kuohu Valioluokka Stout

0 kommenttia
 

Kuohu Valioluokka Stout

Panimo: Mallaskosken Panimo, Suomi (Seinäjoki)
Oluttyyli: Stout
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupoista kautta maan

Mallaskosken Panimolta paukahti kahden stout-tölkillisen verran maistiaisia viime viikolla. Ensimmäisen nautin kaikessa hiljaisuudessa viime lauantaina ja nyt on uusinnan vuoro. Valioluokka Stout on pintahiivaolut, jossa kerrotaan olevan stoutiksi poikkeuksellisen runsas humalointi. Lajikkeina ovat Hersbrucker ja First Gold.


Musta olut, joka muodostaa päälleen pienen kerroksen mokkavivahteista vaahtoa. Tuoksu on voimakkaan paahteinen ja lakritsainen, hieman maanläheisen hapan sekä tumman suklainen. Hyvin perinteisen stoutin poluilla astellaan siis, mutta hyvin toimii. Mainitut brittihumalat pysyttelevät tuoksussa vielä taustalla, mutta kyllä tässä sellainen tietty brittiviba on. Maku on aluksi voimakkaan paahteinen ja hieman suolaisen lakritsainen. Keskivaiheilla siihen rinnalle tulee hieman sitrusmaista ja puumaista brittihumalaa sekä kevyesti purevaa katkeroa. Lopussa tumman suklaan ja kahvin elementit nousevat esiin. Tämähän voisi olla perinteisen stoutin kuvaus jostain olutkirjasta. Hyvin tehtyä peruskamaa, maistuu mulle! Ainoat moitteet koskevat oluen suutuntumaa, joka on varsin köykäinen, suurilta osin tietysti maitokaupparajoitteista johtuen. On tämä selvästi vetistä Guinnessia tujumpaa kuitenkin. Hiilihappoisuus on miellyttävän maltillista. Perushyvä stout on aina hyvä lisä maitokauppojen hyllyille.

Yhteenveto

Laadukas maitokauppa stout.
ARVOSANA: 8