Olutarvio: Olvi Winter Ale

0 kommenttia
 
Oluiden arviointisovellus Pint Please ja Olvi järjestivät keväällä yhdessä äänestyksen, jossa sai äänestää kolmesta eri maateemasta, niiden alla olevasta eri alaoluttyylistä ja kolmesta katkerotasosta haluamansa yhdistelmän. Äänestyksen perusteella Olvi valmisti tämän talven kausioluensa, jonka tyyliksi siis äänestettiin Scottish Export Ale. Katkerotaso lienee lähinnä maltillinen, sillä ilmoitettu katkeruus on 25 EBUa. Yritin tänään Raumalta etsiä tälle saman tyylin edustajaa rinnakkainvertailua varten, mutta en löytänyt yhtään olutta, joissa olisi etiketissä mainittu Scottish Export Ale tai 80 shilling. Nautitaan sitten soolona.

Olvi Winter Ale
5,0% | Vesi, ohramallas, ohra, humala (Fuggles, East Kent Golding, Progress), hiiva



Kaunis läpinäkyvän punaruskea olut, jonka vaahto on hieman beigevivahteinen. Tuoksu on miellyttävästi paahteisen karamellimainen, kaakaomainen ja siinä on lisäksi punaiset marjat mieleentuovaa aromikkuutta. Maku on mukavan pehmeä, edelleen sopivasti paahteisen karamellimainen, brittihumalaisen marjainen ja mukavan täyteläinenkin. Maltaisuus korostuu ja makeus jää vielä nielaisun jälkeen elämään kevyesti katkeroituun jälkimakuun asti. Tyylinmukaiset piirteet löytyy ja hiilihappoisuuskin on mielestäni miellyttävällä tasolla, vaikka ennen maistoa pelkäsin sen Olvin muiden tölkkioluiden perusteella olevan liian kova tällaiseen tyyliin. Todella miellyttävä maltainen maku ja aito brittityylinen tuntu kautta linjan. Tyylikästä ja ilman muuta sesonkiin sopivaa olutta. 

Arvioitu olut saatu panimolta.


Saisonkesä 2019: Silly / Ter Dolen / En Stoemelings

0 kommenttia
 
On pakko painaa pitkää päiväää... Saisonkesälle ei näy loppua. Tässä kolme seuraavaa maistettua, joiden joukosta löytyi taas pitkästä aikaa täytettä myös kehnoimpien kategoriaan.

Silly Double Enghien Blonde
7,5% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva


Samalta tekijältä maistoin heti "saisonkesän" alussa eli jo niinkin kauan sitten kuin huhtikuussa saisonin, joka ylsi keskimmäiseen kategoriaan. Syvän kultainen, hieman kuparisvivahteinenkin olut tiiviillä vitivalkoisella vaahdolla. Tuoksu on kuivatun hedelmäinen, hieman hunajainen ja vähän oksidoituneen pahvimainenkin. Ei lähde saisonmaiseen tai edes blondemaiseen lentoon. Maku on samalla tavalla jokseenkin mitään sanomaton. Varsin maltainen, hunajainen, vain vähäisesti hedelmäinen ja loppuvedossa miltei katkeroton sekä hieman pahvimainen. Ei oikein löydy sitä nautittavuutta tästä, joten armottomasti vaan kehnompien joukkoon.

Ter Dolen Armand
7% | Vesi, ohramallas, dekstroosi, humala, hiiva | Kuivahumaloitu Cascadella
 
Tyylikkään tummanpuhuvalla etiketillä varustettu blonde on tyypillisistä belgioluista poiketen kuivahumaloitu amerikkalaisella Cascade humalalla. Oluen päiväys tosin tulee vastaan jo reilun kuukauden päästä, joten kuivahumaloinnista ei välttämättä kauheasti jäljellä ole. Maistetaan nyt kuitenkin ensin ja tuomitaan vasta sitten. Lasiin kaatuu odotetusti kultainen ja valkealta vaahdoltaan kuohkea olut. Tuoksu on hieman hunajainen, maltillisesti ”belgihedelmäinen” ja jenkkiläiseen tyyliin kukkaisen sitruksinen, mutta ei niinkään iskevästi, vaan enemmänkin tukahdutetun oloisesti. Tyypillinen ja aivan houkutteleva blonden tuoksu kuitenkin. Saisoneista tämänkin erottaa mausteisten käymisesterien totaalinen puute. Lempeä kaikin tavoin on makukin. Pehmeää päärynäisyyttä, hunajaista maltaisuutta, jonkin verran makeutta ja miltei katkeroton lempeä lopetus. Ei mausteisuutta, eikä mitään särmikkyyttä. Hyvä tasapaino ja erinomainen juotavuus kuitenkin. Kaikin tavoin hyvin perinteinen belgiblonde. Easy drinking kamaa, jossa on kuitenkin yllättävän paljon prosentteja. Helppo sijoittaa keskikastiin.

En Stoemelings Tanteke
7% | Vesi, maltaat, humalat, hiiva

Kirkas ja syvän kultainen väri kuin viennalagerilla sekä mittava kestävä vaahto kunnon saisontyyliin. Tuoksussa on maltaisuutta ja voimakasta mausteisuutta Dupontin klassikon tyyliin. Hedelmällä ei tässä juhlita, vaikka pientä omenaisuuttakin tulee mukaan. Maku on myös varsin maltainen, yllättävästi tuntuvan lakritsainen ja savuinen, sekä lopussa nautinnollisen katkera ja mausteinen. Nyt maistamisen jälkeen alkoi tuoksustakin nousemaan selkeänä tuo lakritsi. No nyt on ainakin taas erilaista kuin aiemmat "muutamat" verrokit ja ihan hyvällä tavalla. Maku on niin voimakas, ettei välttämättä Dupontin tyyliin kaatuisi isosta pullosta kitusiin (ja aivan liian hätäisesti), mutta eksotiikkaa siis löytyy, vaikka juotavuus vähän kyykkääkin. Reittaan keskikastiin, vaikka ehkä spesiaaleihinkin olisi voinut.  

Woohoo! Yli kuudenkympin mentiin kokonaismäärän ollessa nyt 61 eri varianttia. Muutama on vielä varastossakin. Lopuksi lienee vielä jonkinlaisen yhteenvedon aika, mutta ei siis vielä.

Fiilispohjainen ranking (oluet kategorioiden sisällä maistamisjärjestyksessä)


Varsin jees:
Ter Dolen Armand
En Stoemelings Tanteke

Vähän kehnommat:
Silly Double Enghien Blonde

Spesiaalit:  

Saisonkesä 2019: Surfine / Belgoo / Ardennes

0 kommenttia
 
En tiedä onko kesää enää jäljellä, mutta saisoneita on. Ei nyt varsinaiseti oluina, mutta julkaisemattomina arvioina ainakin. Tässä taas kolme kovaa kontenderiä fiilispohjaisen rankingin kärkisijoja havittelemaan.

Dubuisson Surfine
6,5% | Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva
 

Pullon voimakas suhahdus jo kertoo painetta olleen ja lasiin kaatuukin aluksi lähinnä vain vaahtoa. Ei kuitenkaan yhtään lähtenyt kiipeämään pullon kaulaa ylös, joten kuulunee asiaan. Tuoksusta on vaikea saada otetta runsaan vaahdon takia, mutta maku on varsin runsaan humalainen kunnon katkeroineen ja kaikkineen ja belgihedelmääkin löytyy melko raikkaasti. Mausteisuuttakin on jo anismaisuuteen asti ja hunajaa tuntuvasti. Hiilihappoja on todella runsaasti ja se häiritsee nautittavuutta aluksi, mutta rauhoittuu toki loppua kohti. Humalaisuus on plussaa, mutta muuten ei mitään sen ihmeellisempää. Normaalia mausteisempi keskitason saison.

Belgoo Saisonneke Bio
4,4% | Vesi, ohramallas, vehnä, humala, hiiva | Luomu
 

Aiemmin maistettu Belgoo Saisonneke Extra nousi ylimpään kategoriaan, mutta maistetaas miten käy tälle Bio versiolle. Kirkkaan kultaista olutta se tämäkin on. Extran muistelen olleen vähän utuisempaa. Tuoksu on raikas ja houkutteleva. Siinä on ”belgihedelmää” ja kukkaista humalaisuutta sekä hieman mausteisuuttakin. Hetken lämmettyään tuntuu hieman kuin lasista nousisi rikin tuoksua, mutta ei silti joka nuuhkaisulla eli saattoi olla kuviteltuakin. Maku on kuivahko ja tietysti kepeärunkoinen, mutta runsaamman puoleinen humalointi tekee loppuvedosta silti miellyttävän, eikä vetistelyyn sorruta missään vaiheessa. Vehnäkin pyöreyttää tuntumaa sopivasti. Oluen paras osuus on yllättäen tosi humalaisen hedelmäiseksi kääntyvä loppuhuipennus vasta nielaisun jälkeen. Hieno olut se tämäkin Belgoo on ja kärkipäähän kuuluu ehdottomasti. Nämä kaksi Belgoon Saisonnekea todistavat sen, että hieman matalimmillakin prosenteilla saadaan erinomaisen makuisia oluttyylin edustajia. 

Ardenne Saison Biére Sauvage
5,5% | Vesi, ohramallas, sokeri, humala (Hallerthau & Cascade), hiiva (jälkikäytetty pullossa brettanomycesillä)

Melko kirkas, kultainen ja vaahdoltaan kestävä olut. Tuoksussa on hieman saman tyylistä ureaista vibaa kuin Omnipollon ja Prairien Potlatchissä. Se on tietysti brettan tuottamaa. Saisonhiivan mausteisuutta ja ”belgihedelmää” löytyy sekä toki myös tuntuvaa humalaisuutta. Maku on hyvä. Sopivan kuivakka, miellyttävästi tallimaisen brettainen ja runsaan katkeroitukin. Cascade ei erotu mitenkään erityisesti, vaan se tuntuu jäävän brettaisuuden jalkoihin, kuten näissä monesti käy. Hieman ruohoisuutta tai jotain karkeampaa lopussa on, mutta kokonaisuus pysyy kuitenkin kirkkaasti positiivisen puolella. Asiallinen meininki, mutta kärkipäähän ei nyt kuitenkaan ole asiaa. Se joku tietty hekumallisuus puuttuu. Kaikki ei asetu kohdilleen. Lähellä ollaan, mutta laitetaan nyt kuitenkin keskimmäiseen, koska fiilis sanoo niin.

Tällä hetkellä maistettuja saisoneita tämän "kesän" aikana 58 ja vielä tulee lisää.

Fiilispohjainen ranking (oluet kategorioiden sisällä maistamisjärjestyksessä)

Belgoo Saisonneke Bio

Varsin jees:
Dubuisson Surfine
Ardenne Saison Biére Sauvage

Vähän kehnommat:

Spesiaalit:  

Olutarvio: Ruosniemen Viikate Kuu Kaakon Yllä A-olut

0 kommenttia
 

Kuu Kaakon Yllä

Panimo: Ruosniemen Panimo, Pori
Oluttyyli: Vaalea lager / Pils
Alkoholipitoisuus: 5,2%
Saatavuus: Kaupat (Ostopaikka: Prisma, Pori Mikkola)

Keväällä 2017 lanseerattu Pohjoista Viljaa lager sai tänä vuonna jatkoa Kuu Kaakon Yllä A-oluen muodossa. Kyseessä on edelleen kouvolalais-porilainen yhteistyö, sillä oluen valmistuksesta on tälläkin kertaa vastannut porilainen Ruosniemen Panimo. 10 vuotta täyttänyttä Kuu Kaakon Yllä albumia juhlistava juoma on takaetiketin mukaan "perinteisellä saksalaisella Hallerthau Mittelfrüh humalalla humaloitu raikas pils-tyylinen olut". Vahvuutta on ns. A-oluen verran eli 5,2% ja termi on painettu myös etuetikettiin. Vanhat oluen veroluokat poistuivat käytöstä jo vuonna 1994, mutta Viikatteen tapauksessa nelosolutta kuvaavan A-olut termin käyttö vielä suotakoon ja ilman pitkiä hampaita.



Väriltään yllättäen hieman verenpunaisen, eikä niinkään kalpean kuun kelmeä. Toisin sanoen siis tässä tyylissä oluet ovat yleensä vaaleampia. Syvän oranssi ulkonäkö vaalealla vaahtokukalla on toki silti erittäin kaunis. Oluen tuoksu on varsin rehevästi leipäisen maltainen ja humalointi erottuu yrttimäisenä ja hieman kukkaisena. Makukin alkaa täyteläisen maltaisena, antaen vaaleamman leipäisyyden viereen hitusen setsuuriakin. Makeamman puoleisesta mallaspohjasta johtuen humalien katkeruus alkaa kerääntymään kielen takaosiin verkkaisesti terävämmän kertapurennan sijaan. Nielaisun jälkeen sitä on kuitenkin riittävästi ja se kantaa oluen miellyttävään pehmeään jälkimakuun, jossa humalien aromikkuuskin pääsee paremmin esiin.


Selvästi tuhdimpi ja maltaisempi kuin aiempi Pohjoista Viljaa lager ja jos nyt tyyleistä nillitetään, ja niistähän me olutnörtit nillitetään, niin perinteisen pilsin kanssa tällä ei ole paljoakaan tekemistä. Maltaisempi Vienna Lager tai Dortmunder olisi ehkä lähempänä. Olut on joka tapauksessa laatutasoltaan moitteeton, maultaan pehmeä ja täyteläinen sekä juotavuudeltaan hyvä. Varmasti enemmän kuin kohdillaan myöhäisen mökkisaunan jälkeen järven ylle nousseen kuun valossa.

Yhteenveto

Pehmeä, vaivatta kaatuva, maukas
ARVOSANA: 8+

Saisonkesä 2019: Fiskars / Honkavuori / Mathildedal

0 kommenttia
 
Saisonkesä jatkuu kolmen jo pari viikkoa aiemmin maistetun kotimaisen saisonin voimin. Näitä arvioita on muutenkin jäänyt muutama piippuun, mutta puretaan ruuhkaa nyt syyskuun puolella. Tässä siis kolme kotimaista, joista Fiskarsin ennestään tutussa oluessa on brettanomyces hiivaa, Honkavuorella on perinteisempi Blonde (ei siis saison, mutta tässä kattauksessahan menee myös blonde ja farmhouse ale) ja lopuksi vielä Mathildedalin viherherukan lehdellä maustettu saison. Fiskars on alkovahvuinen, toisia saa myös kaupoista.

Fiskarsin Funky Luomu
6,5% | Vesi, luomuohramallas, luomuhumala, brettanomyces, hiiva
 

Fiskarsin vanha tuttu Funky Luomu nyt uudelleen maistoon saisonkesän hekumoinnin yhteydessä. Utuinen punertavan oranssi olut, jonka vaahto on ilmava. Muistin olevan vaaleampi, mutta ilmeisesti muistin väärin. Tuoksu on melko mieto, tarjoten lähinnä villihiivaista hapokkuutta eli tallia ja nahkasatulaa ja hieman hedelmäisyyttä ja mausteisuutta. Maku on pehmeä, mutta kuivakka ja hieman hapokas. Katkerointi on hyvin kevyt, mutta purevuutta tulee hapokkuudesta ja kevyestä mausteisuudesta. Hieman omenan- tai päärynänkuorimaista ”belgihedelmää” sekä maltaisuutta. Tasapainoinen olut, jonka olen aikoinaan toimivan hyvin juustojen kanssa. Keskikastin tavaraa tässä kattauksessa.

Honkavuoren Carelian Blonde
5,5% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, humala, hiiva


Lasiin kaatuu vaalean blonden sijaan tummemman oranssinen olut. Tuoksussa on belgihiivan mausteisuutta, hunajaisuutta ja maltaisuutta sekä vehnäoluen mieleen tuovaa neilikkaisuutta. Maku on tyyliin nähden melko makean maltainen ja vain keskiverrosti hiilihapotettu, kun taas yleensä pullokäytetyt belgiblondet ovat runsaamman hiilihappoisia, joka luo niihin sen tietyn raikkauden. Toki tässä maltaisuuskin korostuu belgiveljiin nähden ja värikin on tummempi. Parhaiden blondejen iskevästä raikkauden huumasta siis jäädään, mutta belgihiivan elementit muuten ovat hyvin esillä ja loppuvedossa katkerokin kutittelee sopivasti. 5,5% raja ei salli sitä blondelle tyypillistä 6-7% alkoholipitoisuutta, joten senkin puolesta homma jää hieman vajaaksi - ja kyllä, se vaikuttaa makuun, halusitte sitä tai ette. Ihan mukavan juotava olut kuitenkin on ja blonde saakin olla hieman konservatiivinen, joten sijoitetaan nyt hieman armollisesti keskikastiin. Liiallinen maltaisuus ja makeus kuitenkin vaivaa ja lainsäädäntökin toimii rajoittimena - belgioluessa kuuluisi saada painaa ahtimet hehkuen.

Mathildedal Kevät
5,5% | Vesi, ohramallas, kaurahiutale, viherherukan lehti, humala, hiiva


Utuinen kultaoranssi olut, jonka vaahto on valkoinen. Tuoksussa on raikasta herukkaisuutta, omenaista ja päärynänkuorimaista ”belgihedelmää” ja hyvät saisonhiivan mausteiset esterit. Kaikki kohdillaan ja oikein miellyttävästi tulee tuo herukanlehden aromi myös mukaan, sopii tosi hyvin saisoniin. Maku alkaa raikkaana ja belgihedelmäisenä, kääntyen kuitenkin lopussa pehmeämmäksi ja täyteläisemmäksi, jolloin makeuttakin hiipii kehiin ja se taas syö hieman sitä tiettyä purevuutta, jossa itse saisoneissa pidän. Kyllä tässä katkeroa silti riittävästi on, joten ehkä se on tuo kaurahiutale joka kokonaisuutta hieman pyöristää. Maku on kuitenkin erittäin miellyttävä ja selkeästi ja raikkaana maistuva herukanlehti tuo kokonaisuuteen uniikkiutta. Monet fiilispohjaisen rankingin kärkipäähän sijoittamani saisonit ovat olleet hieman hyökkäävämpiä, mutta tässä kaikki palikat sopivat niin hienosti yhteen ja herukkaisuus sopii saisoniin kuin kataja sahtiin, niin ei siinä pieni kaurainen pehmeys haittaa - kärkipäähän siis! Hieno olut! 


Arvioitujen kokonaismääräksi nousee siis 55 eri olutta ja ne jakaantuvat seuraavasti. Kärkipäässä 21, keskikastissa 29, kehnommissa 2 ja spesiaaleissa 3. Muutamia jo arvioituja on vielä tulossa ja yksi kotkalainen Farmhouse Ale vielä maistamattakin, jaksaa jaksaa!

Fiilispohjainen ranking (oluet kategorioiden sisällä maistamisjärjestyksessä)


Varsin jees:
Ægir Sorachi Saison 
Fiskars Funky Luomu
Honkavuoren Carelian Blonde

Vähän kehnommat:

Spesiaalit:  

Rinnakkainvertailussa Beerzebub & Kaarlon Kotipanimon Old Fires -oluet

0 kommenttia
 
Nyt sitten astetta eksoottisemman rinnakkainvertailun pariin. Minulla on tässä edessäni kahden eri kotipanijan tekemät oluet, jotka on kääritty paperiin ja molemmissa on kaiken lisäksi samanlainen korkkikin, joten ulkoisesti en pysty oluista sanomaan tässä kohtaa mitään. Oluet valmistaneet kotipanoblogistit (hieno sana btw.) ottivat yhteen ja sen jälkeen puoli kahteen, jonka jälkeen tuli idea, että valitaan joku biisi ja valmistetaan molemmat sen pohjalta olut ajatuksella: "Jos tämä kappale olisi olut, millainen olut se olisi?"

Kuningasidean jälkeen biisivalinta ulkoistettiin naapuriblogin eli Tuopillisen Jouni Koskiselle, jonka valinta osui Blood Ceremony yhtyeen kappaleeseen Old Fires.


Biisi ja yhtye olivat itselleni tätä ennen aivan vieraita, mutta riffi kun lähti käyntiin niin huomasin homman toimivan, sitten rummut sisään ja sitten... hammondit ulisemaan - toimii muuten aikasen hyvin! Naislaulaja ja biisin soundi muutenkin tuo ensituntumalta mieleen jo 70-luvulla vaikuttaneen Heartin, jonka yksi tunnetuimmista kappaleista lienee Guitar Herossakin (se peli) ollut Barracuda. Tuli muuten rämpyteltyä sitäkin joskus jokunen tunti. Blood Ceremony tuntuu kyllä olevan rokkaavan Heartia kovemmin ja hammond-uruilla ei muuten voi mennä pieleen, ei vaan voi. Hieman pidemmälle kun mennään niin ei tällä loppujen lopuksi Heartin kanssa ole muuta yhteistä kuin kyvykäs vokalisti, mutta se olikin ensivaikutelma se. Joka tapauksessa hieno ja hyvällä tavalla vanhahtava soundi yhtyeellä. Kotimaisista jos kiinnostelee niin kannattaa tsekata Säkylän ylpeys The Grammers. Hammond ja cowbell - mitä vielä tarvitaan lisää? No ei niin yhtään mitään!



Pullot on varmastikin tarkoituksella paketoitu paperiin siten, että ykköseksi numeroitua pulloa "koristaa" meidän oman mepin Hakkaraisen Teuvon kuontalo ja kakkosessa loistaa Nallen naama. Kutsuttakoon oluita siis aluksi termein "Teuvo" ja "Nalle". Sen verran tiedän oluista etukäteen, että Kaarlon Kotipanimon tekemä olut on "Belgian NEIPA", tämä siitä syystä, että Kaarlon päivitys paukahti aiemmin päivällä omaan somefiidiin ja paljasti tämän salaisuudeksi tarkoitetun tiedon. Siirtykäämme oluiden pariin.

Ykkönen eli ”Teuvo” sihahtaa auki ja tuoksu on heti pullon suusta voimakkaan hedelmäinen - IPAa varmastikin. Lasiin kaatuu kultaoranssia, miltei läpinäkyvää ja vaahdoltaan vaaleaa olutta, jonka tuoksu on todella hedelmäinen.

Kakkonen eli ”Nalle” kaatuu lasiin tummempana. Ei aivan mustaa, vaan läpikuultavan tumman ruskeaa. Vaahto on beigevivahteinen. Ensinuuhkaisu viittaisi portterin suuntaan ja savumallastakin taitaa olla joukossa - Old Fires on biisin nimi, joten se tavallaan kävisi järkeenkin.



Tästä on nyt heti pääteltävissä, että ykkönen on Kaarlon, koska somevirrassa eteen osunut otsikko paljasti oluen olevan NEIPAA. Pakko heti kärkeen ensimaiston jälkeen tuoda julki mielipiteeni oluista, ettei kärsimättömän lukijan tarvitse pohtia asiaa tekstin loppuun asti - molemmat vaikuttavat oikein hyviltä!

Ykkösen eli "Teuvon" raikas ja intensiivisesti humalaisen hedelmäinen fiilis jatkuu sulavasti maun puolella siitä mihin tuoksu jäi. Kielen päälle nousee eksoottisen hedelmäinen ja lopussa voimistuvan sitrusmainen humalatykitys. Ei yhtään karkeaa pellettimäisyyttä vaan itse asiassa tosi smoothia ja humalaöljyisen täyteläistä ihan melkein loppumakuun asti. Lopussa tuntuma kuitenkin kuivuu ja mukaan tulee hieman hiivan käymisessä tuottamaa mausteisuutta. Jos en olisi Kaarlon jutun otsikkoa nähnyt ja siitä päätellyt oluessa käytetyn belgihiivaa, niin tuskin olisin sitä tästä bongannut. Sen verran hienovarainen ja saumattomasti humalaisuuden sekaan asettuva tuo mausteisuus on. Rahtusen kuivempi kuin ihan tavis alehiivalla käytetty tämä kuitenkin ehkä on. Jälkimakuun asti kuitenkin kantautuu edelleen hedelmäisyyttä, joten humalaa keitossa ja keiton jälkeenkin lienee käytetty surutta. Todella hyvää. Laadullisesti priimaa ja fruitit tulee niin raikkaasti ja ”täyteläisesti” että hekuma on tosiasia. Katkeruutta löytyy tähän tyyliin sopivasti, painotus kuitenkin aromipuolella, niin kuin kuuluukin. Moniulotteisuutta ja kerroksiakin löytyy, eli pelkällä aromi- tai kuivahumaloinnilla ei ratsasteta



Sitten kakkoseen. Vaahto jättää lasia pyöritellessä komeat pitsit lasin reunoille ja vaahto viipyilee. Kaunista. Tuoksu on hieman suklainen ja jopa maitokaakaomainen. Siitä savuisuudesta en enää olekaan niin varma, vaan olut tuoksuu nyt hetken seisoskelun jälkeen enemmänkin maustetulta. Maku on melko pehmeän maltainen, ei kovinkaan paahteinen vaan hienoisesti suklainen. Oluen jippo elikäs juju tuntuukin aukenevan paremmin vasta jälkimaun puolella - kielen takaosiin nimittäin nousee nielaisun jälkeen pieneltä takamatkalta hieman hienovaraista chilimäistä tulisuutta. Old Fires - käy järkeen, taas. Vahvuutta ei mallaspohjan perusteella tunnu olevan ainakaan kuutta prossaa enempää joten pidän tätä ihan perusportterina, enkä imperial tason tavarana. Loppuveto on itseasiassa varsin kuiva ja hieman myös mausteinen, mutta ei ”raikkaan belgimäisesti”. Jotain perinteisestä poikkeavaa tässä on, joten mausteena lienee pieni määrä jotain tulisempaa, joka sitten ilmenee hellävaraisena chilimäisenä kutitteluna kielen päällä nielaisun jälkeen. Hyvää olutta ja mielenkiintoista sekä haastavaakin maistella ja arvuutella, koska ihan perinteisestä ei nyt tunnu olevan kyse.



Nyt jos ihan vaan oluista valitsen paremman, niin kyllä se Kaarlon NEIPA on. Sitä olisi helposti nauttinut toisenkin. Helposti juotava, runsasmakuinen ja raikas olut. Tämä tummempi Beerzebubin olut herätti enemmän kysymysmerkkejä. NEIPA oli oletetusta belgihiivasta huolimatta varsin perinteinen tyylinsä edustaja, joskin monia aiemmin maistamiani hedelmäisyydeltään intensiivisempi. Tosi herkku siis. Mutta tässä tummemmassa ei ole sellaista perinteistä otetta, johon pystyisi heti tarraamaan ja osoittamaan, että mistä tässä on kyse. Joo, näyttää ja maistuu portterilta, mutta jotain maustetta on mielestäni pakko olla mukana, sillä nielaisun jälkeen lämmittää joku ihan muu kuin alkoholi. Jännittävää. Mutta kumpi sitten sopii paremmin tehtävänantoon eli kuvastaa paremmin tätä Blood Ceremonyn kappaletta? Se onkin vaikeampi sanoa, tai ehkä se vaan tuntuu vaikeammalta, kun en ole tällaista ennen kokeillut. 

Kappale on mielestäni rokkaava, ei synkkä ja siinä on hyvä poljento. Saa kuunnellessa jalan liikkeelle ja päätäkin voi heilutella jos siltä tuntuu. NEIPAssa oletetuin belgivivahtein on sitä rokkaavuutta ja iloisempaa tunnelmaa kuin oletetussa portterissa. Eli jos musiikin, siis instrumenttien perusteella mennään niin valinta olisi NEIPA, mutta jos sanoituksia kuunnellaan ja niitähän kuunnellaan, niin aika hyvin tämä tuntuu sopivan pienellä jälkipoltolla nielua kutittelevaan oletetusti jollain tulisella maustettuun portteriin: "Old Fires! Dying embers expire; but the feeling remains.". Sinnehän se polte jälkimakuun jäi elämään. Hankala valinta, mutta valitsen nyt perstuntuman perusteella voittajaksi, eli siis paremmin biisiin sopivaksi, ykkösen eli tämän vaaleamman oluen. Lyriikat on tummemman puolella, mutta kyllä tämän vaaleamman tahtiin ennemmin joraa. Siltä se nyt tuntuu.

En malta paljoa pidempää olla menemättä äijien blogeihin lukemaan mistä oikeasti on kyse, mutta repäistäänpä nyt ensin sanomalehdet pullojen päältä pois ja tutkitaan mitä löytyy. Ykkösen alta paljastuu odotetusti Kaarlon Kotipanimon olut. Old Fires Belgian NEIPA - vahvuutta peräti 7%, vaikka maku oli ihan ”sessioitavan” tuntuinen. Se on ehkä sitä belgien taikuutta se, koska kyllähän siellä suunnalla saadaan mm. 8,5% Duvel yllättävänkin sessioitavan makuiseksi. Kokemusta on. Hienoja hiivoja.


Kakkosen eli Beerzebubin pullo paljastuttua selviää, että olut on käytetty Gjernes Voss kveik-hiivalla. Tämä oli siis ensimmäinen kveikillä käytetty olut, jonka olen nauttinut ja senkin tein ihan tietämättäni. Mausteista ei ole mainintaa pullossa. Voiko pieni chilimäinen polte olla kveikin tuotosta vai onko tässä oikeasti mausteita - mennääs nyt katsomaan mistä on kyse. 

Surffaan ensiksi Kaarlon blogiin, jonka otsikon aamupäivällä somefiidissäni jo näinkin. Olut tosiaan on Belgian NEIPA ja perusteet miksi tähän on päädytty sopivat hyvin yhteen omien pohdintojeni kanssa. Kaarlo kirjoittaa:
Itselleni biisi ja bändi olivat ennestään tuntemattomia ja aluksi tarttumapintaa oli vaikea löytää. Ilmeinen ratkaisu olisi ollut tarttua sanoituksen fraaseihin. In the darkness we retire… Siispä joku imperial stout olisi ollut ilmeinen vaihtoehto. Biisin soundimaailma taas viittaa vahvasti 70- ja 80-luvun rockiin, ja tämän perusteella olisi voinut hakea jotain perinteistä. Britti-ipa ja perinteisempi jenkki-ipa kävivät mielessä.

Erään kuuntelukerran aikana idea kuitenkin iski kuin faksi, pyytämättä ja yllättäen. Tuo biisin alussa ja säkeistöissä letkeästi groovahtava kitarariffi groovahteli niin letkeästi, että myös oluen olisi groovahdeltava letkeästi. Siispä lähdin tämän riffin innoittamana hakemaan hedelmäisyyttä ja kevyttä makeutta, sekä helppoa juotavuutta. Otin lähtökohdaksi, että tästä tulee NEIPA, mutta lisäksi haen hedelmäisyyttä myös hiivavalinnalla. Varsinaisesti mitään hedelmillä maustamista en halunnut kuitenkaan tehdä.
Kaarlo käyttää sanavalintaa groovahtava, kun itse kuvailin rokkaavaksi, mutta samasta asiasta lienee kyse.  Allekirjoitan myös (jopa petollisen) helpon juotavuuden. Hiivana toimi Wyeast 3787 Trappist Style High Gravity, joka ei tässä mielestäni ottanut kovin suurta roolia, mutta toisaalta arvostelukykyni saattaa tässä suhteessa olla hämärtynyt - olenhan juuri kesällä tintannut yli 50 saisonia, joissa hiivan rooli on tähän verrattuna paljon suurempi. Humalina näyttää olleen perusjenkkiä Amarillo, Cascade, Columbus, Centennial ja Simcoe. Yllättävän "trooppinen" vaikutelma näistäkin sitruksisista lajikkeista siis irtosi. Olut oli kuivahumaloitu kahdesti. Täysi resepti löytyy tietysti Kaarlon blogista, joten jos herätti kiinnostuksen niin tsekkaa tästä

Beerzebub panija Ilkka Niskanen kuvailee oman oluensa syntyprosessia mm. näin: 
Biisin tulielementti oli kuitenkin niin keskeinen, että rakentaminen oli hyvä aloittaa siitä. Halusin ilmentää kytevää nuotiota hentoisella savunhäivähdyksellä ja kevyellä suuhun asettuvalla poltteella. Edellinen syntyisi tietysti savumaltaalla. Tällä kertaa en kuitenkaan lähtenyt perinteisen pyökkisavustetun maltaan suuntaan, koska sen savukinkkuinen maku saattaa olla varsin hallitseva, ja tässä tavoitteena oli mennä kohtalaisen hienovaraisella lähestymistavalla. Päädyin kirsikkapuulla savustettuun versioon (tässä tapauksessa Viking Malt), jonka savuisuutta Mosher kuvaa hedelmäiseksi. Myös määrä oli hyvin maltillinen, vain 11,4 %. Lopputuotteessa savuisuus on hyvinkin hienovarainen, ja luultavasti savumaltaan määrän olisi voinut hyvin vaikka tuplata ilman että se olisi käynyt liian hyökkääväksi. Hieman ehkä harmittaa että en tuplannut.

Poltteen saavuttamiseksi chili oli ilmiselvä vaihtoehto, pääsisipähän samalla tätäkin raaka-ainetta kokeilemaan. Ajatuksena oli hakea nimenomaan poltetta, ei makua, joten pieni määrä korkeascovilleista lajiketta toimisi paremmin kuin suuri määrä miedompaa. Päädyin keltaiseen habaneroon, jossa riittää potkua mutta jossa on myös herkullinen hedelmäinen maku.
Näistä siis tuoksusta bongasin aluksi savun, johon maistamisen jälkeen suhtauduin hieman skeptisemmin. Maistelukin kun suoritettiin ulkona nuotion äärellä, niin savun aromia saattaa tulla muualtakin kuin oluesta. Myös chilin löysin ja sen määrä oli mielestäni tässä oluessa juuri sopiva - mukava pieni polte nielaisun jälkeen, mutta ei vihannesmaisia makuja, kuten joissakin aiemmin maistamissani chilioluissa. Lisäksi oluessa oli käytetty mausteena katajaa, jota olen itsekin oluissani käyttänyt, mutta se meni tässä minulta ohi. Hiivana toiminut Gjernes Voss kveik ei siis tuntunut ottavan minkäänlaista erityisesti perus ale-hiivasta poikkeavaa roolia, vaan oli mielestäni käynyt puhtaasti. Osuvasti myös Beerzebub oli lähtenyt kehittämään olutta enemmän lyriikoiden pohjalta, kun itsekin pohdin, että tämä tummempi olut on enemmän lyriikoihin kuin musapuoleen kallellaan. 

Paljon on tässä itsekin vuosien saatossa olutta tullut reitattua, mutta kyllä tämä taas pisti meikäläisenkin uudenlaisen haasteen eteen. Piti ikään kuin oikein yrittää skarpata ja lähestyä hommaa vähän eri suunnasta. Kaverien reseptit luettua olin sitten kuitenkin oikeilla jäljillä, vaikka edelleen olen sitä mieltä, että Kaarlon belgihiivaa en olisi ilman ennakkotietoa kyllä bongannut. Joka tapauksessa hieno maistelu, jonka varmasti muistaa pitkään. Blood Ceremony vaikutti myös sellaiselta, että syksyn pimeinä iltoina saatan pyöräyttää bändin kodassa soimaan. 

Nyt kun tässä lopuksi vielä luin Tuopillisen jutun näistä oluista, niin aika samoilla linjoilla siinäkin oltiin. Hieno kokonaisuus tällainen nyt siis neljän blogin laajuikseksi paisunut kokonaisuus. Hyviä oluita, hieman salaperäisyyttä ja sitten lopuksi saat lukea mistä oikeasti oli kyse ja peilata siihen mitä maistelit ja mitä ajattelit. Yhden lauantai-illan sai tämän parissa vietettyä erittäin mukavasti.

Kiitos kotipanijat Kaarlo ja Ilkka ja kiitos myös Jouni. 

Tässä vielä suorat linkit muiden juttuihin: 




Saisokesä 2019: Maistossa oman kotipanimon Katajasaison ja Saison de Sahtimalt

0 kommenttia
 
Nyt sitten pitkästä aikaa nostetaan blogissa esille omaa kotioluttuotantoa. Tänä vuonna olen tehnyt kaksi sahtia (juhannukseksi ja sahtikisoihin) sekä nämä kaksi olutta, joten kovin aktiiviseksi ei kotipanimoa enää oman ajan puutteeni vuoksi pysty kutsumaan, mutta yritän toki panna aina kun on mahdollisuus. Viiden alaikäisen lapsen isänä sitä on vaan niin paljon kaikkea muutakin. Tänä kesänä tein kaksi saisonia, joista reseptit alla. 

Ensimmäisen eli Katajasaisonin mallaspohja on 75% pilsneriä ja 25% viennaa - tämä on sama mallaspohja kuin Lindenin Pi.La Farmhouse Alessa. Olen aina tykännyt siitä ja siksi päätin kysyä pienpanijalta suoraan josko mallaspohjan osalta irtoaisi reseptiikka ja sehän toki irtosi. Samoin hiiva, BE-134 Belgian Saison, on sama kuin Lindenillä. Mallaspohja on kuulemma klassinen "farmhouse ale" mallaspohja. Loppu onkin sitten omaa sävellystä. Vahvuus, 6,5%, haettiin Saison Dupontin perusteella ja mausteeksi halusin tietysti "talon makua" eli katajaa omalta tontilta. Aromi- ja kuivahumalaksi tsekkiläistä Saazia, joka ei kaiketi kaupallisellakaan puolella ole tässä tyylissä mikään outolintu. 

Se toinen, eli Saison de Sahtimalt, on sitten nimensä mukaisesti täysin sahtimallasta pohjanaan käyttävä. Hiivana sama BE-134, ei katajaa ja aromihumalana viime kesän tripelpanoista yli jäänyttä Styrian Goldingsia. Hyvin yksinkertainen resepti, jonka tarkoitus oli vain käyttää 25 kiloisesta sahtimallassäkistä muutama kilo mallasta, ettei menisi haaskuun. 

Katajat menossa Katajasaisoniin
Oluet ovat kumpainenkin olleet pulloissa nyt reilusti yli kuukauden päivät ja ovat ns. valmiita. Maistoon siis. 

Reseptit alla:

Reittausblogi Katajasaison
6,5% | Resepti kuvassa yllä

Utuinen kellertävä ja valkoisen vaahtokukan ylleen muodostava olut. Tuoksu on melko voimakkaastikin neulasmaisen katajainen, kuten toki oluen idea olikin, mutta ei katajan kai ihan näin dominoiva pitänyt kuitenkaan olla. Tuoreempana katajaisuus peittyikin humalien ja muun alle, mutta kypsymisen myötä se on noussut nyt voimakkaammin esiin. Hiivan esterisyyttä on, mutta saisi olla enemmänkin. Tämähän kävi noin 18-19 asteisessa tilassa olosuhteiden pakosta ja se on saisonhiivalle varsin maltillinen lämpötila, vaikka toki hiivan valmistajan suositusten sisällä, mutta aivan lämpötilaspektrin alapäässä onkin. Maku on kuitenkin mieleinen. Neulasmaisuus nousee siinä esiin raikkautta tukevana elementtinä ja hieman makea runko (saisonien mittapuulla) tasapainottaa sopivasti. Hiivan ”belgihedelmäisyys” on hyvällä tasolla, mutta mausteisempi ja terävämpi osasto jää vähäisemmäksi - tämäkin uskoakseni käymislämpötilasta enimmäkseen johtuvaa. Loppuveto on kuiva ja hieman turhankin neulasmaisen ”öljyiseksi” kääntyvä. Kuivahumalakin toki öljyistä suutuntumaa saattaa tehdä, mutta tämä tuntuu nyt katajasta tulevalta. Katkero on nippa nappa riittävä, mutta tilaa olisi vielä runsaammallekin purennalle, varsinkin nyt kun tämä kävi hieman kylmemmässä. Jos hiivan esterit olisivat mausteisemmin esillä, niin katkero olisi varmaan hyvin kohdillaan. Pidän itse varsin onnistuneena oluena, vaikka toki seuraavaan satsiin tuunauksia tekisinkin. Katajan määrää tiputtaisin pienemmäksi ja/tai lisäisin vasta flameoutiin. Tässä ensimmäisessä versiossahan kataja oli keitossa mukana viimeiset 15 minuuttia. Maun luulisi irtoavan flameoutissakin puolen tunnin uuttumisella, keittäminen taas saattaa irrottaa liian vahvoja tai ei toivottuja aromeita. Mallaspohja on hyvä, sitä en muuttaisi. Käymislämpötilaa ylös tai hiivaksi kokeiluun Belle Saison, jota on onnistuneesti käyttäneet muutkin kotipanijat ja toki kaupallisetkin tekijät. Saazin tilalle ehkä aromi- ja kuivahumalaksi, jos kuivahumalointia nyt edes tarvitaan, voisi nostaa Centennialin, joka on aiemminkin katajaoluissa todettu toimivaksi. Havuisuutta ja vähän farmhouse alen greippiliukua loppuun, mikä ettei. Hyvä tämä on näinkin, mutta luultavasti tulisi parempi näillä mainitsemillani tuunauksilla. 

Saison de Sahtimalt
6,5% | Resepti kuvassa yllä

Vasemmalla Katajasaison ja oikealla Saison de Sahtimalt. Värieroa on, mutta ei sittenkään niin hirvittävän paljoa.
Kirkkaanlainen ja väriltään oranssihtava olut. Kuvan kesäillan myöhäisessä kosteassa hämyssä ei läpinäkyvyyttä paljoa näy, mutta sellainen olut kuitenkin on. Vaahto on aiempaa Katajasaisonia runsaampi. Laitoin tähän 8g jälkikäymissokeria per litra, kun Katajasaisonissa sitä oli 6g per litra. Kaikin tavoin yksinkertaisempi reseptiikka ja katajan pois jättäminen nostaa hiivan esterit paremmin esille ja tuoksusta voi aistia "belgihedelmän" ja pippurisen mausteisuuden ohella aavistuksen anista tai lakritsaa - tai jotain "tummempaa" ainakin. Yleistä humalaisuuttakin erottuu. Tämä on niin tuoksun kuin maunkin puolesta ns. valmiimpi olut. Jos Katajasaisonissa katajan runsaus varsinkin tuoksussa ärsytti, niin tässä ei ole missään kohtaa mitään moitittavaa. Suutuntuma on runsaamman hiilihapotuksen vuoksi parempi ja belgiolueen, etenkin saisoniin, sopivampi. Maun pääasialliset aromit ovat miltei täysin hiivan ja maltaan varassa. Aromihumalointi nousee hempeästi esiin, mutta ei vyöry muiden makujen yli ja katkero riittää kantamaan homman maaliin asti tyylikkäästi. Juotavuus on tässä parempi, vaikka makujen runsaudessa tai intensiivisyydessä tämä Katajasaisonista hieman jääkin. Saisoneissa se homma vaan taitaa olla niin, että hiivalle täytyy jättää tilaa. Hiiva on se juttu.  
Kärjistettyjä siis ohje saisonin tekoon olisi seuraava: "Tee hyvä vierre ilman kikkailua ja jätä loput hiivan hoidettavaksi, niin saat hyvää olutta." 

Saison de Sahtimaltin loppupaino. 1.005 kieppeillä.
Matala käymislämpötilakaan ei tässä tunnu juuri haittaavan, joten jospa Katajasaisonissa vaan katajaisuus peitti liikaa alleen niitä saisoneille tärkeitä ominaisuuksia. Tämä on nimittäin hyvää - ei erinomaista tai "mind blowing" tason kamaa, vaan yksinkertaisesti hyvää olutta. Nostan tämän Katajasaisonia korkeammalle tässä vaiheessa, mutta jos Katajasaisonia tuunaamaan lähtee, niin asetelma voi toki kääntyä. Yllätyin silti, että tästä tuli näin hyvän makuista ja ihan aidon saisonin tuntuista, vaikka muuta ei ollut tarkoitus kuin käyttää sahtimallassäkistä muutama kilo, heittää hieman pakastimessa olleita humalia mukaan ja katsoa mitä tulee. No, hyväähän siitä tuli.

Hieno harrastus tämä edelleen on, vaikka liian vähän sitä nykyään ehtii harrastamaan. Lapset kun vähän varttuu ja ehkä aikaa alkaa olla paremmin, niin eikös se siitä taas lähde enemmän laukalle. 

Saisonia saatana!

Saisonkesä 2019: Open Water / Ægir / Fuller's & Manchester Marble

0 kommenttia
 
Saisonhuuma jatkuu, eikä loppua näy. Tai itse asiassa näkyy jossain kuudenkymmenen paremmalla puolella, mutta tässä vaiheessa mennään "vasta" viidenkympin yli, joten ei mietitä sitä vielä. Homman ideahan oli haalia ja maistaa kesällä mahdollisimman monta tai niin monta kuin on mielekästä erilaista varianttia akselilta saison/farmhouse ale/belgi blonde.

Open Water Brewery Farmhouse
6,5% | Maltaat: Pale Ale, Wheat | Humalat: Azacca, Amarillo, Cascade
 

Koko setin saison numero 50! Sameahko, kultaoranssi ja vaahdoltaan runsas olut tältä nuorelta ahvenanmaalaispanimolta. Käsittääkseni myös ensimmäinen olut, jonka panimolta pääsen maistamaan. Ostin tämän Viking Gracen myymälästä. Tuoksu on runsaan mausteinen, mutta raikas, ”belgihedelmäinen” ja mukavasti aromihumaloitu uudemman tyylisuunnan mukaan sitrushedelmäisin lajikkein. Hyvä raikkaus ja yleisilme tuoksussa - häviää hieman intensiteetissä Boulevardin Tank 7:lle, mutta paljon samaakin tuoksussa on. Hienoa! Maussakin on aito belgityylinen iskevyys aina tuntuvasta katkerosta, saisonhiivan mausteisuudesta, kuivuudesta ja runsaista hiilihapoista lähtien. Kaikki tyylille tärkeät elementit löytyy ja jenkkihumalien aromaattinen lisäsäväys tuo vielä ekstraa päälle. Hiiva on kuitenkin tässäkin se päätähti, niin kuin saisonissa pitääkin. Erinomaiset mausteiset esterit ja kuivaksi käytettynä - ei nössöilyä eikä pliisuilua havaittavissa! Säväyttävä ensikosketus Open Water Breweryyn. Kärkipäätä ehdottomasti!

Ægir Sorachi Saison
5,1% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, humala, hiiva | Kuivahumalana Sorachi Ace



Norjalaispanimon saison on roikkunut Alkon listoilla jo pitkään ja parasta ennen päiväyskin koittaa jo lokakuussa. En tiedä päiväyksen pituudesta, mutta monella ”standardimittaisella” päiväyksellä ikää jo olisi, eikä se kuivahumaloidulle oluelle yleensä hyvää tiedä. Tilasin oluen Alkon verkkokaupasta, joten päiväystä ei ostotilanteessa pystynyt tarkistamaan. Olut on pakattu 360° tölkkiin josta aukeaa koko kansi, mutta kaadetaan nyt kuitenkin lasiin. Taitaa muuten olla eka kotona nautittu tölkkisaison tässä jo varsin mittavaksi paisuneessa epistolassa. Tölkkihän prätsähtää iloisesti auki ja se näkyy tummina täplinä aina maistajan harmaassa hupparissa asti. Lasiin kaatuu runsaan vaahtoavaa sameahkoa ja väriltään oranssihtavaa olutta. Tuoksu on nyt sitä ehtaa Sorachi Acen lempinimeä, eli tilliä, ja se on sitä voimakkaasti. Jopan hieman herneenpalkomainen aromi, mutta siis todella todella tillimäinen. Vähän suolaa tykö ja tällä voisi maustaa lohen ja lopun voisi käyttää kastikkeena. No, maku sen sijaan on oikeasti hyvä. Kuivakka, limemäinen, kunnolla katkeroitu ja toki etenkin loppuvedossa varsin tuntuvan tillimäinen. Raikas, melko kuiva, mausteinen ja pureva. Sellainen kuin saisonin mielestäni pitääkin. Mutta on tuo tillimäisyys silti melko härskiä, ei Lindenin Pi.La Farmhouse Alessa koskaan tällaista ollut, vaikka Sorachi Acea siinäkin käytettiin - ehkä sitä tulee näin voimakkaasti vain kuivahumaloidessa? Joka tapauksessa nautittava olut ja toimii erityisesti tässä vaiheessa tällaista rupeamaa virkistävänä poikkeuksena. Ei tästä silti itselleni ikivihreää suosikkia muodostuisi, joten ei kärkipäähän, mutta hyvää keskikastia. Samalla pohjalla, mutta ”normaalein” humalin ehkä yltäisi korkeammallekin. Oli kuitenkin omalla tapaa elämyksellinen näin ja varmasti muistan tämän pitkään.

Fullers & Friends New Zealand Matariki Saison
5,8% | Mallastettua ohraa, ruista ja vehnää | Neljää eri Uusi-Seelantilaista humalaa | Valmistettu yhdessä Manchester Marble Breweryn kanssa
 
Kultaoranssi ja mukavasti vaahtoava olut, jonka sekaan laskeutuu leijailemaan pieniä, otaksun, hiivapartikkeleita. Tuoksu on runsaan hedelmäinen limemäisine, sitruksisine ja peräti kypsän kiivimäisine aromeineen. Belgihiiva tuntui hieman mausteisena ja yleisenä kuivakkana raikkautena. Käymisaste siis lienee saisonhiivalle ominaisen korkea. Pelkkää posia tähän asti. Maku on aluksi pehmeän ja monipuolisen hedelmäinen, mutta keskivaiheilta loppuun belgityyliin tykisti kuivuva ja katkeruudeltaan iskevä. Loppuveto on kuivahko ja greippimäisen karvas. Hienot hedelmät ja ihan maittava katkeruuskin on tähän saatu. Ajoittain muistuttaa jopa joitain belgi-ipa virityksiä, mutta ihan kunnon saisonmaisin hiivan esterein. Tykkään todella paljon. Paljon voimakkaammin modernin aromihumaloitu kuin lähes kaikki aiemmista, mutta silti myös katkera ja myös saisonhiivainen. Kaikkea löytyy sopivasti ja tasapainokin on ehkä hieman epäfullersmaisesti katkeramman ja kuivakamman puolella. Kärkipäähän!

Maistettujen kokonaismääräksi nousee siis 52 eri olutta ja ne jakaantuvat seuraavasti. Kärkipäässä 20, keskikastissa 27, kehnommissa 2 ja spesiaaleissa 3.

Fiilispohjainen ranking (oluet kategorioiden sisällä maistamisjärjestyksessä)

Open Water Brewery Farmhouse
Fullers & Friends New Zealand Matariki Saison

Varsin jees:
Ægir Sorachi Saison

Vähän kehnommat:

Spesiaalit: