Alkoholipolitiikkaa lyhyesti osa 2: Alkoholi urheilutapahtumissa

7 kommenttia
 
Urheilutapahtumissa alkoholijuomia ei saa nauttia katsomossa, pitäisikö tähän saada muutos? Olisiko muutos paikallaan sallivampaan vai rajoitetumpaan suuntaan? Nämä ajatukset heräsivät viikonloppuna, kun olin katsomassa Lukko - Blues ottelua Rauman kiekkopyhätössä. Päällimmäisenä tunteena oli se, että onko tässäkään mitään järkeä.

Nykyinen laki:
Anniskelualueena ei saa käyttää urheilu-, liikunta-, musiikki- tai muuta niihin verrattavaa tapahtumaa varten pysyvästi tai tilapäisesti käytettävää yleistä katsomotilaa. Tarkoituksena on turvata päihteetön ja häiriötön ympäristö urheilu-, musiikki- ja kulttuuritilaisuuksien sellaiselle yleisölle, joka ei pidä asianmukaisena sitä, että alkoholijuomia nautitaan katsomotiloissa.
Nykyinen tilanne käytännössä:

Nykymeininkiä olen pystynyt seuraamaan Rauman Lukon kotiotteluissa useamman kerran tälläkin kaudella. Erien ajan istutaan kädet puuskassa ja kotijoukkueen maaleja juhlitaan kohteliailla aplodeilla. Pari minuuttia ennen taukoa pitää alkaa kyttäämään sopivaa hetkeä, jolloin ampaista anniskelualueelle. Näin välttää pitkän ja piinallisen jonotuksen. Kun summeri soi erän päättymisen merkiksi, ampaisee muutama tuhat henkilöä penkeiltään ylös. Kaikki eivät anniskelualueille mene, mutta osa menee ja ryysis on armoton. Jos et ota ennakkoa, menee puolet tauosta jonottaessa. Sitten kun mukillinen, tai kovimmilla jannuilla kaksikin mukillista olutta on käsissä, pitää annos kipata kitusiin nopeasti, että näkee seuraavan erän kokonaan.

Kuva: Yle

Sallivampi, kaukaiselta utopialta vaikuttava tilanne:

Tilanne, mikäli paikalta ostettujen mietojen alkoholijuomien nauttiminen katsomossa sallittaisiin sivistyneen Keski-Euroopan tapaan täällä takapajulassakin. Mitä tapahtuisi:
  • Jonotus vähenisi
  • Juomien nauttimista ei täytyisi kiirehtiä
  • Meininki katsomossa saattaisi elävöityä
  • Lisää vapauksia, lisää viihtyvyyttä

Sallivamman linjan vastustajat perustelevat kieltoja rähinän ja epäjärjestyksen lisääntymisellä. Se on mielestäni huono argumentti. Jos nykyään joku rähisee, on se usein piilopullosta nauttiva "vakioasiakas" tai vierasjoukkueen fani, joka on bussimatkalla vetänyt äärettömät kännit. Nämä ovat poikkeustapauksia, jotka poistetaan järjestysmiesten toimesta. Normaalien katsojien rähinä ei lisääntyisi, hehän keskittyvät urheiluviihteeseen ja juomiensa nauttimiseen. Lisääntyisikö trafiikki katsomossa, kun jengi hakisi juomia ja ramppaisi ees taas katsomon ja myyntipisteen väliä? Ehkä hieman, ehkä ei. Täytyy muistaa, että virvoitusjuomia ja kahvia saa nauttia katsomossa nykyiselläänkin, eikä niissä ole esim. olueen käytännössä muuta eroa kuin alkoholittomuus. Tämä toimii muualla, joten miksei meilläkin?

Räsäsen täyskielto:

Kuva: HS.fi
Poliitiikoistamme mm. Päivi Räsänen on täyskiellon kannalla. Eli urheilutapahtumissa ei saisi alkoholijuomia nauttia ollenkaan. Mitä tapahtuisi:
  • Kotona pitäisi vetää jäätävät pohjat ja kauheassa jurrissa hallille
  • Piilopullo tiukkaa pöksyihin 
  • Beer Bellyjen myyntiluvut nousisivat pilviin Suomessa
  • Jatkuva kiinnijäämisen uhka, yleistä levottomuutta
  • Viihtyvyys kärsisi

Mitkä ovat mietteesi aiheesta? Kommentoi alle tai facebookiin.


Alkoholipolitiikkaa lyhyesti osa 1: Miksi suomalainen keppana on kuraa?

0 kommenttia
 
Tässä uudessa juttusarjassa pureudutaan lyhyin täsmäiskuin suomalaisen alkoholipolitiikan "hienouksiin". Ensimmäisessä osassa pohditaan miksi suomalainen "keppana" eli "kepardi" eli "keskiolut" on sellaista kuraa mitä se on. 

Totuus on loppujen lopuksi melko yksinkertainen. Tähän "keppanan" alennustilaan ei ole johtanut pelkästään monikansallisten panimoryhmittymien ahneus vaan myös valtiomme harjoittama alkoholipolitiikka on sopassa vahvasti mukana. Se saattoi jopa itseasiassa olla se tekijä, joka "hyvän oluen alasajon" sysäsi liikkelle. 

Vuonna yhdeksänviis...

Siirrytään ajassa taaksepäin vuoden 1995 alkuun. Silloin tuli voimaan alkoholilaki, jossa kumottiin alkoholijuomien tuonti-, vienti-, valmistus- ja tukkumyyntimonopolit. Juuri tämä ennen vuotta 1995 vallinnut alkoholijuomien valmistusmonopoli vesitti suomalaisen oluen. Oluen, jonka kunniaa pienpanimot ovat ansiokkaasti pyrkineet palauttamaan vuoden 1995 jälkeen.

Kuva: Sauli Mäkelä - http://jemmaaja.nettisivu.org/etiketit/

Ennen vuotta 1995 Alko määräsi:
  1. Kuka saa valmistaa olutta
  2. Kuinka paljon oluesta panimolle maksetaan
  3. Oluen vähittäismyyntihinnan
  4. Oluen jakelupalkkiot

Näistä tärkeimpänä kohta 2. Alko sai itse päättää paljonko se panimoille niiden valmistamasta oluesta maksoi. Kiinnostiko panimoita valmistaa parhaista raaka-aineista maistuvaa täysmallasolutta rapsakalla humaloinnilla vai johtiko kiinteä monopolin määräämä myyntihinta tuotannon tehostamiseen tuotteen kustannuksella, mitä luulette?

Lopputuloksena kauppojen olutosastoilla kärsitään tästä edelleen. Mautonta bulkkikuraa on tarjolla laatikkotolkulla ja sitten ihmetellään kun kansalaiset käyttävät sitä siihen mihin valmistaja on sen tarkoittanut - helppoon ja vaivattomaan päihtymiseen ilman turhaa makunautintoa.

Olutarvio: Scheldebrouwerij Oesterstout

0 kommenttia
 

Scheldebrouwerij Oesterstout

Panimo: Scheldebrouwerij, Belgia
Oluttyyli: Stout
Alkoholipitoisuus: 8,5%
Saatavuus: Ulkomailta

Osteriolutta Belgiasta, mitä ihmettä? No, eihän tämä nyt oikeasti ostereista valmistettua ole, mutta kyllä niilläkin oma roolinsa tässä "sopassa" on. Ostereiden, tai pikemminkin niiden kuorien, käyttö oluenvalmistuksesta on lähtöisin Irlannista luultavasti 1700- ja 1800-lukujen taitteesta. Irlantilaiset stoutit olivat perinteisesti kuivempia kuin brittiveljensä ja niiden mäskiin saatettiin lisätä pieni määrä suolaa, joka korosti tätä vaikutelmaa. Jotkut panimot tekivät suolaisuuden olueen suodattamalla tai juoksuttamalla mäskin murskattujen osterinkuorien läpi ennen käymistä - näin osterinkuorista tarttui merisuolaa olueen.

Tällaiset oluet ovat nykyään aika harvassa, vaikka joidenkin stoutien nimissä sana Oyster jossain muodossa vilahtaakin. Tunnetuin (ainakin Suomessa) on ehkä Marston's Oyster Stout, jota näkee yleisesti maitokauppojen hyllyillä. Marston'sissa osterit ovat kuitenkin ainoastaan nimessä - asiaa on valmistajan taholta perusteltu sillä, että olut on tarkoitettu osterien kanssa nautittavaksi. Belgialaiset pikkupanimot ovat kuitenkin onneksi kokeilunhaluisia ja rohkeimmat ottavat vaikutteita oman maan rajojen ulkopuoleltakin. Parin sadan metrin päässä Hollannin rajasta (ks. kartta) sijaitseva Scheldebrouwerij on yksi näistä. Tämän Oesterstoutin vierre on nimittäin panimon kuvauksen mukaan pumpattu osterinkuorien läpi. Autenttista osteriolutta siis. Vahvuutta on Imperial Stoutin mittoihin, mutta ehkä irkkuyhteyksiin paremmin sopisi genre Export Stout tai Extra Export Stout.

Mainittakoon, että oluita valmistetaan myös lisäämällä keittovaiheessa kokonaisia ostereita - tätä tapahtuu ihan nykypäivänäkin. Se ei kuitenkaan tietojeni ole se kaikkein perinteisin metodi, vaikka senkin tavan historia ulottuu vuoteen 1929. Osterinkuoret tulivat kehiin aiemmin. Mielenkiintoista tekstiä aiheesta olisi netti pullollaan, mutta jätettäköön historian käsittely tässä yhteydessä tähän ja siirrytään itse olutarvion pariin. 

Syvän ruskea, hyvin tumma, muttei täysin musta olut. Näyttävää beigeä vaahtoa muodostuu aluksi runsaasti, mutta se melko nopeasti laskeutuu noin sentin vahvuiseksi kerrokseksi. Tuoksu on hyvin belgimäinen - siinä on kypsää, pehmeän rusinaista hedelmäisyyttä, omenankuorimaisuutta ja hieman suolaisuutta. Toki löytyy myös paahteista maltaisuutta, mutta se ei näyttele pääosaa. Maku on myös aluksi hyvin belgihedelmäinen - rusinaa ja omenaisuutta höystettynä lakritsilla. Keskivaiheilla suolainen ja kuivahkon hapan ote tulee makuun mukaan ja näillä eväillä jatketaan lämpimän alkoholin säväyksen kruunaamaan loppuun. Jälkimaku on hapan, suolainen ja lakritsinen. Toisaalta melko erikoinen, mutta toisaalta ei. Kaikki palaset loksahtavat kohdilleen ja olut on tasapainoisen harmonian juhlaa. Suutuntumaltaan tämä on melko täyteläinen ja melko maltillisen hiilihappoinen. Hieno, omanlaisensa olut.

Yhteenveto

Omanlaisensa erikoisuus - upea tasapaino.
ARVOSANA: 9

Olutarvio: Stone Imperial Russian Stout

2 kommenttia
 

Stone Russian Imperial Stout

Panimo: Stone Brewing, Yhdysvallat
Oluttyyli: Imperial Stout
Alkoholipitoisuus: 10,5%
Saatavuus: Alko Arkadian erikoisvalikoima (13,47€ / 0,65l)

Tällainen nimekäs Imperial Stout tuli nautiskeltua männä viikonloppuna. Tätä sai vielä ennen joulua Helsingistä Alko Arkadian erikoisvalikoimasta , mutta tällä hetkellä myydään jo eioota, eli erä on loppuunmyyty. Panimo valmistaa tätä luultavasti jonkun tietyn erän aina vuosittain, sillä valmistuspäivä, joka tässä viime vuotisessa erässä oli 16.4, mainitaan panimon kotisivuilla. Pullo oli siis jo kotvasen kypsynytkin. Tämä oli taas sellainen olut, josta pidin aivan älyttömästi, mutta jos pitäisi valita vain yksi olut jota loppuelämäni joisin, olisi se varmasti ennemmin joku kevyempi. Esim. joku hyvä vehnis, pils tai belgiale (Orval!). Tarkoitin sanoa, että nämä ovat sellaisia erikoistapauksia, joita ei ihan joka viikko tekisi mielikään nauttia.


Täysin mustaa ja viskositeetiltaan paksua tavaraa. Vaahto on mittava ja mokkavivahteinen - näyttää juuri siltä miltä pitääkin. Tuoksu muisuttaa pitkälti Fuller's London Porteria, mutta on toki voimakkaampi ja iskevämpi - herkullista tummaa suklaata, pehmeää lakritsia, hieman suolaisuutta ja tuntuva humalan läsnäolo ilman hedelmäisyyttä. Paahteisuutta on tietysti myös runsaasti, mutta se jää taustapelurin rooliin suklaisuuden viedessä huomion. Erinomainen tuoksu - suklaista jälkkäriä, mokkapaloja, vaniljajäätelöä - I love it! Maku on myös erittäin nautittava. Se on pehmeä, mutta voimakas. Se on makea, mutta katkera. Se on... tasapainoinen ja erinomaisen hyvä! Suklaisuus tuntuu voimakkaasti maussakin, kuten myös paahteisuus. Lisäksi löytyy huomattavaa vaniljaisuutta ja lakritsia sekä hiven suolaista happamuutta. Voimakas alkoholipitoisuus on koko ajan täysin piilossa. Kaikki toimii - olut on tasapainoinen ja maittava. Yleisilme on jenkki-IS:lle epätyypillisen makea ja pehmeä - humalointi on jätetty sivuosaan ja tietyllä tavalla tämä muistuttaakin enemmän Imperial Porteria. Suutuntuma on täyteläinen, pehmeä, hieman sokerinen ja melko maltillisen hiilihappoinen. Erityiskiitokset erinomaisen suklaisesta ja jälkiruokaisesta mausta sekä pehmeästä suutuntumasta.

Yhteenveto

Pehmeä, täyteläinen, herkullisen suklainen IS
ARVOSANA: 9½

Kotiolutta: Glebin DIPA

1 kommenttia
 
Eilen maistelin lappeenrantalaisen nimimerkki Glebin minulle lähettämistä kotioluista Pale Alen ja tänään on vuorossa Double IPA, eli DIPA. Glebin kotipanimosta ja kotiolutharrastuksesta voit lukea tuosta eilisestä jutusta lisää, tässä linkki, olkaatten hyvät.

Tässä DIPA:ssa on alkoholia 7,9% ja laskennallista katkeruutta pitkälti toistasataa IBU-yksikköä, jopa noin 150! 12,2-litran oluterään Glebillä kului kuivahumalointi mukaan lukien humalaa noin 230 grammaa ja se on paljon se. Lajikkeina Bullion, Pilgrim, Amarillo ja Brewer's Gold. Gleb ei itse vaikuta tähän täysin tyytyväiseltä, mutta ei se mitn. Korkki auki ja tulta päin!



DIPA
(Double IPA, 7,9%)

Kauniin viininpunainen olut, joka vaahtoaa runsaasti. Vaahto laskee jälkiä jättämättä muutaman millin kerrokseksi oluen pinnalle ja kestää siinä pitkään. Tuoksu on melko karamellimainen ja siinä suhteessa hieman Stadin Barley Winea tai Vakka-Suomen DIPAa muistuttava. Runsaasti myös kypsää pehmeää hedelmäisyyttä, mansikkaa ja aprikoosia. Lisäksi hiivaisia käymisestereitä, jotka istuvat hedelmäisyyden sekaan mainiosti. Humaloinnin läsnäolon tuntee voimakkaasti, mutta sellaista tiettyä raikasta "tuulahdusta" tässä ei ole. Parhaissa tyylin edustajissahan tuoksu ja nimenomaan humalointi suorastaan hyppää esiin. Kuitenkin miellyttävä, pehmeä ja barley winea muistuttava tuoksu, jossa alkoholi on viileänä täysin piilossa. Maku ei yllä tuoksun tasolle. Tuoksun karamellimaisen makea yleisilme on maussa vaihtunut kuivahkoon ja voimakkaan katkeraan suuntaan. Se on tietysti tyyliin sinänsä sopivaa, mutta humalien aromaattinen hedelmäisyys ei pääse maussa esiin vaan maku on pikemminkin puumainen, yrttinen ja lopuksi jo ruohoinenkin. Katkeruus kasvaa hyvinkin voimakkaaksi ja loppu on hyvin kuiva, jopa heinäinen sekä yrttinen. Hieman samaa tuntua itseasiassa kuin Beer Hunter'sin Mufloni Intianpässissä - eli mennään hieman yli, mutta hyvällä tavalla. Maku jää yksioikoiseksi katkerotykitykseksi, jossa ei ole hedelmäisyydelle sijaa. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja nipistävän hiilihappoinen. Makunsa puolesta yksioikoinen katkeropommi ja sinänsä hauska (extreme!), mutta jokseenkin turruttava juotava, sillä humalien puraisu on kova. Hiivojen sekaan kaataminen pehmentää hieman katkeruutta ja monipuolistaa kokemusta, mutta tuo samalla myös ei-toivottua tuhkaista karkeutta mukaan. Tässä on vielä reseptissä parantamisen varaa, mutta jälleen voin ilokseni todeta, että laadullisesti olut on täysin kuosissa - ei virhearomeita eikä virhemakuja, jotka kielisivät puhtausongelmista tai muista panoprosessin hankaluuksista.

Pisteytys
  • Tuoksu 8 - Kerrassaan miellyttävä, jokseenkin barley winemäinen tuoksu.
  • Ulkonäkö 4 - Upean punainen väri ja hyvä vaahto.
  • Maku 6 - Yksioikoisesti voimakkaan katkera, hedelmäisyys kateissa.
  • Suutuntuma 4 - Hyvä ei liian makea/tahmea runko ja sopivat hiilihapot.
  • Yleisvaikutelma 13 - Haastava ja perverssillä tavalla kiehtova olut. Katkeroa riittämiin...
Aistiarviot
  • Makeus 4
  • Katkeruus 9
  • Happamuus 3
  • Täyteläisyys 5
Kokonaispisteet: 35/50

Olutarvio: Ayinger Jahrhundert-Bier

0 kommenttia
 

Jahrhundert-Bier

Panimo: Ayinger, Saksa
Oluttyyli: Helles
Alkoholipitoisuus: 5,5%
Saatavuus: Alko (3,44€ / 0,5l)

Ayinger on vuonna 1878 perustettu saksalainen perheomisteinen panimo. Se sijaitsee Münchenin lähellä Ayingin kylässä (Google maps). Ayingerin satavuotisjuhlat pidettiin vuonna 1978 ja silloin valmistettiin tietysti myös juhlaolut Jahrhundert-Bier (vuosisata-olut). Tämä olut on Alkon kuluvan viikon uutuuksia, mutta sitä on saanut monopolistamme myös aiemmin, viimeksi se poistui kesäkuussa 2009. Sillä "stintillä" en tätä tullut maistaneeksi, mutta eilen korjasin tilanteen ja oikein kahden pullollisen voimin. Oluttyylinä on perinteinen saksalainen Helles, eli "vaalea" tai "kirkas", joita Baijerin alueen pubeissa nautitaan litraisista kolpakoista.



Kullankeltainen, kirkas ja reilusti vaahtoava olut. Vaahto jättää komeat pitsit lasin reunoille. Tuoksu on yksinkertainen, mutta toimiva. Se koostuu kolmesta elementistä - runsaan leipäisestä maltaisuudesta, hunajaisuudesta ja kukkaisesta humaloinnista. Ei mitään kikkailua vaan saksalaista insinööriosaamista! Maku on mainio. Sen maltaisuus on jykevää, mutta pehmeää. Keskivaiheilla kielen perukoilla tuntuu hunajaisuus ja loppua kohti kukkaiset sekä hieman yrttiset humalansävyt saavat enemmän jalansijaa. Lopussa on katkeroa, mutta vain pienen nipistyksen verran. Simppeliä, mutta maukasta ja tasapainoista - upean maltaista olutta. Suutuntuma on lähes täyteläinen ja keskirunsaasti, mutta pehmeästi hiilihappoinen. Todella nautittavaa ja juotavaa olutta. Sellaista, jota voi joko pysähtyä makustelemaan tai särpiä menemään sen suuremmin miettimättä ja molemmin tavoin nauttia yhtä paljon. Vichya muistuttavat teollisuuslagerit ovat tästä niin kaukana, niin kaukana...

Yhteenveto

Runsaan maltainen, tasapainoinen ja helposti nautittava olut
ARVOSANA: 8+

Kotiolutta: Glebin Aurora Pale Ale

0 kommenttia
 
Paneminen on mukava harrastus, sitä ei käy kiistäminen. Mukavaa on myös maisteleminen, vaikka  paneminen on toki toiminnallisempaa ja hedelmällisempääkin - maistellessa ei tule hikikään. Tässä kirjoituksessa ollaan kuitenkin taas maistelulinjalla. Lappeenrannasta, jossa panemista tiettävästi innokkaasti harrastetaan, lähetettiin kotitekoista olutta. Lähettäjänä on Olutoppaan foorumilta tuttu nimimerkki Gleb.

Seuraavassa Gleb kertoo harrastuksestaan omin sanoin: 

Oluiden tekemisen aloitin syksyllä 2009, alkuun se oli ihan vaan uutteista tekemistä, vähitellen mukaan astuivat myös pienet mäskäyskokeilut ja humalan lisääminen sekä parempien hiivojen käyttäminen. Varmaan jonkun reilun kymmenen satsia tein pääosin uutteista kunnes viime syksynä sain kipinän että nyt ruvetaan tekemään olutta ihan kunnolla alusta alkaen,  mäskätessä pääsee kuitenkin säätämään mallaspohjaa enemmän ja lisäksi mallas raaka-aineiden kustannuksetkin ovat selkeästi halvemmat.

Laitteistoni on hyvin yksinkertainen, mäskäyspönttö on tehty eristetystä juoma-astiasta johon olen vaihtanut hanan ja sen perässä astian pohjalla on metalliverkkoinen putki suodattimena, lisäksi mäskätessä ympärillä on lisäeristettä. Pönttö on kooltaan vähän turhan pieni ja jo näissä noin 10l satseissakin taitaa vettä olla turhan vähän suhteessa maltaaseen. Laitteiston yksinkertaisuudesta johtuen käytän mäskäyksessä vaan yhtä lämpötilaa monivaiheisen ohjelman sijaan. Keittäminen tapahtuu keittiön hellalla 11l kattilassa ja apuna on usein myös toinen 6l kattila. Jäähdytyskierukoita en omista vaan jäähdytys tapahtuu "no chill" metodilla desinfioidussa suljetussa astiassa. Käymisastioiksi on sitten pari vesikanisteria johon olen laittanut vesilukot. Tuo noin 10l eräkoko on siitä mukava että voi tehdä vähän useammin ja kokeilla erilaisia juttuja ilman että kaikki paikat on täynnä olutta ja kustannukset pysyy hanskassa.

Olen oluentekijänä hieman suuripiirteinen, en viitsi värejä ja katkeruuksia laskeskella kovin tarkkaan (enkä niitä viitsi edes ylös kirjata), en kyttäile mäskäyslämpötiloja ja aikoja asteen/sekunnin tarkkuudella, eikä alkoholipitoisuudetkaan välttämättä aivan kymmenyksen tarkkuudella ole oikein. En ole mitenkään kovin paljoa kirjallisuutta tai nettifoorumeita aiheesta lukenut. Kun päättää mitä tekee niin tutkii vähän miten se suurin piirtein pitäisi mennä ja sitten kokeillaan, jos tulee mokia niin sitten tutkitaan taas että mikä saattoi mennä pieleen. Tekemällä oppii, kait.

Käyttämäni reseptit olen ottanut monista eri lähteistä, usein toki jotain pieniä muutoksia on tullut tehtyä, suhtaudun vielä suurella varauksella kykyihini tehdä omia yhtään monimutkaisempia laadukkaita reseptejä vaikka perusteet ovatkin hallussa.

Glebin lähettämässä laatikossa oli 6 erityylistä olutta - Pale Ale, Dubbel, Saison, London Porter, Double IPA ja Imperial Stout. Muut saa kuulemma nauttia heti, mutta Dubbelia pitäisi malttaa säilyttää kesään tai jopa syksyyn asti. Miehellä on selvästi luottoa blogistin mielenlujuuteen, tai sitten tämä on jokin salakavala testi...

Nyt asiaan, eli Aurora Pale Alen maisteluun. Kyseessä on 4,7% brittityylinen pale ale, eli tuollainen sessiokäyttöön pantu, "helppo" olut. Saatteen mukaan hiilihappoisuutta ei ole muodostunut odotetulla tavalla ja olut on käytännössä flätti, ei anneta sen haitata. Olettaisin, että tässä on käytetty Aurora humalaa.



Aurora Pale Ale
(Pale Ale, 4,7%)

Pulloa avattaessa kuuluu tuttu "TSUFF!", vaimeasti, mutta kuitenkin - kyllä tähän hieman hiilihappoa lienee kertynyt. Otin hieman isomman lasin, jotta voin kaataa puolilitraisen pullon sinne kokonaan, mutta niin, että pohjan hiivasakat jäävät pulloon. Niitä ei tämäntyyliseen olueen mukaan kaivata. Kauniin kultaoranssi olut vaahtoaakin mukavasti, se on jälleen merkki siitä, ettei tämä aivan hiilihapotonta ole. Tuoksussa on mukavan aromaattisesti sitrusmaista humalaa, eksoottista mango-persikka osastoa ja taustalla keksimäistä maltaisuutta - varsin hyvä balanssi. Lisäksi hiivaisia käymisaromeita ja hienoista tuhkaista karkeutta. Maku on hyvä, virheetön ja maukas, joskin hieman vähähiilihappoinen - kuten tiedossa oli. Pääpaino on aromaattisella humaloinnilla, joka on eksoottisen hedelmäistä ja greippistä, mutta ei kuitenkaan kovin katkeraa. Sen taustalla on kevyesti, mutta riittävästi keksimäistä maltaisuutta, joka tuo olueen oivallisen tasapainon. Olut on ennemmin kuivahkoa kuin makeaa ja vie janon mennessään. Pieni hiivaisuus syö hieman raikkautta loppumausta ja hiilihappojen vähyys vielä korostaa sitä, mutta nautittavaa olutta näistä piirteistä huolimatta. Suutuntuma on kevyehkö ja matalahiilihappoinen. Oivallinen sessiojuoma, eikä virhemakuja - hyvä suoritus Gleb!

Pisteytys
  • Tuoksu 6 - Hyvä, mutta miedohko tuoksu, jossa hienoista karkeutta.
  • Ulkonäkö 4 - Kauniin värinen ja hyvä vaahtokukkakin.
  • Maku 7 - Aromaattisen hedelmäinen ja tasapainoinen. Ei karkeutta kuten tuoksussa.
  • Suutuntuma 2 - Hyvä näihin vahvuuksiin, mutta hiilihappoisuuden vähyys söi raikkautta.
  • Yleisvaikutelma 13 - Hyvä, maukkaan hedelmäinen sessiojuoma.
Aistiarviot
  • Makeus 3
  • Katkeruus 3
  • Happamuus 3
  • Täyteläisyys 4
Kokonaispisteet: 32/50

Olutarvio: Stone Old Guardian

1 kommenttia
 

Old Guardian

Panimo: Stone Brewing, Yhdysvallat
Oluttyyli: Barley Wine
Alkoholipitoisuus: 11,0%
Saatavuus: Alko Arkadian erikoisvalikoima (13,70€ / 0,65l)

Nyt on kovaa tavaraa arvioinnissa ja jälleen Barley Wine osastoa. Tämäkin jenkkiolut tulee Kaliforniasta, jossa ei taida olla pulaa laadukkaista panimoista. Tämä olut kuuluu Alkon erikoisvalikoimaan, eli sitä voi ostaa vain Arkadian Alkosta, joka sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa. Hintaa on 0,65-litraiselle jenkkibomberille (pullomalli) kertynyt kohtalaiset 13,70 euroa. Panimo muokkaa tämän oluen reseptiä pikkuisen vuosittain. Tähän 2012 editioniin oli brittihumalien tilalle tuotu jenkkilajikkeita, kuten Chinook, Calypso ja Cascade. Olut julkaistiin jo 13.2.2012, eli tälle Arkadian erälle on jo kertynyt hieman ikääkin. Ei hätiä mitiä, sillä tämähän kestää varmasti vuosikausia kellariolosuhteissa. Tämä arvio tuli kirjoitettua jo eilen pullon ensimmäisestä lasillisesta ja huh hah hei kun olikin hyvää. Annetaan arvion puhua puolestaan.



Väriltään kauniin hohtavan punaoranssi olut, joka muodostaa päälleen runsaan, tiiviin kermaisen vaahdon. Vaahto jättää runsaasti pitsiä lasin reunoille. Ainakin ensimmäinen lasillinen vaikuttaa kirkkaalta. Upeanvärinen. Yhdellä sanalla ilmaistuna tuoksu on massiivinen. Sen kaksi tukipilaria ovat jylhä karamellinen maltaisuus ja todella voimakas humalointi, jotka tasapainottavat toisiaan. Humalointi on vähintään Imperial IPAn tasoista ja aromeiltaan voimakkaan mäntyistä, ananasmaista, hieman greippistä sekä havuista. Humaloinnin takaa on muiden tuoksujen kuin karamellisuuden vaikea päästä esiin, mutta kyllä sieltä niitäkin löytyy - yksi oudoimmista tuoksuista mikä tulee mieleen hetken lasia pyöriteltyäni on sokerisen kermavaahdon tai marengin tuoksu, enkä nyt enää pääse siitä eroon vaikka miten nuuhkisin. Siemaus - ja hiljainen hetki... Maku on, se on nimittäin.. se todellakin on - massiivinen. Siinä on aluksi makeahkoa voimakkaan karamellista maltaisuutta ja marjaisen marmeladimaista hedelmäisyyttä - kuten tuoksussakin. Sen jälkeen voimakas humalointi alkaa rakentua. Aluksi tiukkaa suuta turruttavaa mäntyisyyttä ja havuisuutta, sen jälkeen happamampaa greippiä ja lopuksi jo hedelmäisempää ananaksista otetta. Katkeruus kasvaa todella voimakkaaksi ja lopussa on jo hieman karkeaa yrttisyyttäkin mukana. Jälkimaussa meininki muuttuu jo kuivan ruohoisuuden suuntaan - karamellisuudesta ei ole enää juuri mitään jäljellä. Oluen lämmettyä se alkaa saamaan sherrymäisiä piirteitä. Suutuntuma on täyteläinen, maltillisesti hiilihappoinen ja lopussa voimakkaasti katkera. Suu jää nielaisun jälkeen hieman tahmeaksi. Alkoholi ei maistu tai tuoksu missään vaiheessa, vaan se peittyy kaiken muun yleisen massiivisuuden alle. Yllättävän tasapainoista, se kai johtuu siitä, että tässä on kaikkea ja paljon. Lienee sanomattakin selvää, että kyseessä on hitaasti nautittava herkku - sellainen hopheadien barley wine, jossa on sopusuhtaisesti sekä selkeitä Barley Winen että Double IPAn piirteitä. Tuo mieleen sen ensimmäisen ja parhaan Nøgne Ø Imperial IPA erän, toki makeampaa ja kaikin puolin muutenkin "isompaa" tavaraa, mutta kuitenkin.

Yhteenveto

Massiivinen Barley Wine & DIPA hybridi.
ARVOSANA: 10-

Olutarvio: Finlandia Sahti

0 kommenttia
 

Finlandia Sahti

Panimo: Finlandia Sahti, Suomi (Sastamala)
Oluttyyli: Sahti
Alkoholipitoisuus: 8,0%
Saatavuus: Alkon tilausvalikoima (7,61€ / 0,75l)

Vietetään hetki puhumalla lähestulkoon siitä ainoasta oluesta, jonka takia Suomi ylipäätään mainitaan olutkirjallisuudessa - sahdista. Sahti on suomalainen perinteikäs juhlajuoma ja uniikki oluttyyli. Se on pullahiivalla käytetty pintahiivaolut, joka perinteisesti maustetaan humalan sijaan katajalla. Monet suomalaiset eivät arvosta eivätkä kunnioita sahtia, koska he eivät tunne sitä  ja ovat ennakkoluuloisia sitä kohtaan. Annetaan se anteeksi heille. Parhaiten sahtia ja sen perinteitä arvostaa tietysti nauttimalla sahtia, kertomalla siitä ja tarjoamalla sitä tutuille ja miksei tuntemattomillekin. Illan hämärässä rappukäytävässä tai kadulla viattomalle (nais)henkilölle heitetty "tuutko meille sahdille" ei tosin toimi, älkää käyttäkö sitä. Hienovaraisempi lähestyminen on suositeltavaa. 

Nykyisin Sastamalassa operoiva Finlandia Sahti on kenties Suomen helpoiten saatavissa oleva sahti, sillä se kuuluu Alkon tilausvalikoimaan ja sitä löytyy monesta Alkosta hyllystäkin. Tai ei varsinaisesti hyllystä, vaan kylmäkaapista. Kyseessä kun on kylmässä säilytettävä tuoretuote. Tarkkaa saatavuutta ei näe Alkon sivuilta, mutta Olutoppaasta näkee. Tästä linkistä Finlandia Sahdin omalle sivulle, sieltä yhdellä klikkauksella saatavuus välilehdelle ja näin listaus Sahtia myyvistä Alkoista on edessäsi. Halutessasi voit myös tilata Sahtia siihen Alkoon mihin haluat, mutta minimitilausmäärä on kolme pulloa. Jos se tuntuu paljolta, niin henkilökunnan kanssa (usein paikalle vaaditaan myymäläpäällikkö) voi yrittää neuvotella, että he tilaisivat kolme pulloa, sinä ottaisit yhden ja loput voisivat laittaa myyntiin. Sekin usein onnistuu. 

Finlandia Sahti toimi aiemmin Forssassa, mutta toiminta siirtyi alkuvuonna 2012 Sastamalan Putajaan Lähdeniemen kotitilalle, kun uusi yrittäjä osti laitteet ja reseptit. Kyse ei siis ole massiivisesta sahtitehtaasta, vaan kotitilalla operoivasta pienimuotoisesta toiminnasta. Tyrvään Sanomien uutisjutun mukaan Sahtia tehdään 400 litraa kerran tai kaksi viikossa, eli kyllähän menekkiäkin jonkin verran täytyy olla - hyvä niin! Finlandia Sahti valmistaa siis kahta sahtia, normaalia ja Strongia. Normiversiossa alkoholipitoisuus on 8% ja Strongissa 10%, molemmissa on katajan lisäksi käytetty humalaakin. Olen aiemmin arvioinut blogiin Strongin, se tapahtui elokuussa 2010 ja oli blogin kaikkien aikojen kuudes juttu. Tuo pala Reittausblogin historiaa löytyy tästä. Sittemmin olen nautiskellut tätä Sahtia useamminkin, mutta tämän perusversion arviota en ole vielä koskaan kirjoittanut, en edes olutoppaaseen. Nyt alkaa olemaan jo korkea aika korkata tuo ylväs muovipullo ja alkaa "töihin"...


Sameaa, tummahkon ruskeaa ja täysin vaahdotonta, kuten sahdin kuuluukin. Ei mikään kaunokainen, mutta missikilpailut onkin erikseen. Tuoksu on herkullisesti omanlaisensa - siinä on voimakasta ylikypsää banaanisuutta, hieman katajaa ja havuisuutta sekä sokerista ja lämmittävän alkoholin sävyttämää hieman ruismaista maltaisuutta. Maku on voimakkaan banaaninen. Banaanisuuden taso on vähintään weizenbock potenssiin kaksi. Lisäksi löytyy mansikkaista hedelmäisyyttä, katajan kirpeämpää otetta, havuisuutta ja lopusta myös hiivan tuottamaa mausteisuutta. Suussa olut on paksua, hieman siirappista ja täysin hiilihapotonta - mutta kyllä lopussa silti pieni puraisu on, se tulee katajasta ja ehkä hieman humalastakin, sitähän tässä on myös. Alkoholi on täysin piilossa maussa, mutta lämmittää toki ja vaikutuksen tuntee välittömästi. Jälkimakua kohti olut jo kuivuu mukavasti ja siirappisuus siirtyy taka-alalle, banaanisuus on edelleen kehissä ja katajan havumainen, kuivahkon puinen tuntuma nousee kielen päälle sokerisen makeuden takaa. Suu on nielaisun jälkeen hieman tahmea. Paksua, makeaa, banaanista - sitähän kunnon sahti on! Reittausblogi suosittelee.

Yhteenveto

Makea ja lähes pureskeltavan täyteläinen perinnejuoma
ARVOSANA: 8½

Alkon alkuvuoden uutuuksia

2 kommenttia
 
Alkoon on alkuvuoden ratoksi tulossa monia mielenkiintoisia oluita. Viime vuotinen Alkon 80-vuotisjuhlien kunniaksi valikoimiin tuotu pienpanimokattaus saa jatkoa helmikuun alussa, tällä kertaa joukossa on ilmeisesti muitakin kuin suomalaisoluita. Lisäksi luvassa on Alkon valikoimissa uusi trappist-olut ja tynnyrikypsytettyä Imperial Stoutia jenkeistä. Tarkemmat listaukset alla.

Ensi viikon uutuuksia ovat Ayinger Jahrhundertbier, joka on ollut Alkossa aiemminkin ja lisäksi Achel 8 Blond, joka on aito trappist. Achelia olen maistanut aiemminkin ja pidin todella paljon, siitä löytyy juttu tämän linkin takaa. Pienenä yllätyksenä tuli, että tuo Ayinger on jäänyt viimeksi maistamatta. Tällä kertaa ei jää, sen verran laadukkaasta panimosta on kyse. Näitä kahta voi siis löytää Alkoista jo ensi viikon loppupuolella.

Ehkä jo tämän kuun aikana saapuvaksi huhuillaan myös Sinebrychoffin maahantuomaa Brooklyn Black Opsia, joka on tynnyrikypsytetty 10,7% Imperial Stout. Olut on pakattu 0,75-litraiseen pulloon ja laatikoita on saapunut Suomeen 100 kpl. Pullo ei luultavasti ole "aivan ilmainen", joten ylimääräisiä roposia kannattaa alkaa jo nyt laittamaan sukan varteen.


Helmikuun alussa (4.2) saapuu tuo himoittu pienpanimokattaus ja tällä kertaa mukana on ilmeisesti muitakin kuin suomalaisoluita. Tässä listaus Olutoppaan foorumilta (linkit ratebeeriin tai olutoppaaseen oluen nimestä):


Aloitetaan läpikäynti listan järjestyksessä. Beer Hunter's Saison de Randonneur Kataja Edition lienee viime keväänä ihastuttaneen maitokauppaversion vahvempi veli (6,5%), jota on "tuunattu" katajalla. 6,5% versiota oli viime vuonna myös ravintolajakelussa. 

Stadin American Saison jatkaa Stadin American oluiden sarjaa. Aiemmin on Alkossakin nähty mm. American Amber Lager, Stadin American Amber IPA ja Stadin American Barley Wine. Ravintola- ja maitokauppajakelussa lisäksi useita muitakin. Odotettavissa on Saison tyylinen olut jenkkihumalilla.

Mikkeller Sort Gul on Black IPA tyylinen olut ja ensimmäinen sellainen Alkon vakiovalikoimassa. Mikkellerit kiinnostaa aina, siitä ei ole kahta sanaa.

Kukko Ale 5% on näistä ehkä se vähiten kiinnostavin, sillä se lienee vain tylsähkön maitokauppaversion hieman vahvempi versio.

Teerenpeli Vehnäväinö on mieluisa uutuus kaltaiselleni vehnäsiepolle. Olut on 6% vahvuinen ja edustaa Weizenbock-tyyliä. Teerenpelin oluet ovat yleensä olleet hyvin laadukkaita, mutta ehkä hieman tylsiä. Tsekkaan kuitenkin ehdottomasti.

Nørrebro Kings County Brown Ale, tanskalaista luomuruskeeta. Asettuu Kukon kanssa samalle viivalle, testataan jos testataan. 

Malmgård Huvila Oak Porter, ennakkoon hyvinkin mielenkiintoinen. On luultavasti Huvila X-porterin tammitynnyreissä tai tammilastuilla kypsytetty versio. X-Porteriin ihastuin viime vuonna ja tammikypsytetyt ovat ainakin aiemmin maistuneet hyvin. Odotettu tapaus!

Marsalkka Savu on Saimaan Panimon tarjonta tähän tämänvuotiseen mälliin. Testiin ehdottomasti.

Vakka-Suomen Prykmestar Schwarzbock on ennakolta hyvinkin odotettu, onhan panimo Suomen kiistaton kuningas näissä saksalaistyylisissä oluissa. 

Suomenlinnan Zander Winter Ale on ravintolajakelusta jo joillekin tuttu English Strong Ale (6,2%), jota ei nyt varsinaisesti ole arviosivustoilla kehuttu, jos ei lytättykään. Testiin menee, sillä maistamani Suomenlinnan oluet ovat pääsääntöisesti olleet maistuvia. Alkon vakiovalikoimassa on tällä hetkellä saatavilla Helsinki Portteri.

Nokian Tuplakeisari on täysi mysteeri, mutta veikkaisin kyseessä olevan jonkunlainen Doppelbock, eli saksalaistyylinen vahvempi lager. Voihan toki olla, että Nokia repäisee ässän hihasta ja puskee ulos jonkun Imperial Black Coffee Rye American-Belgo Farmhouse IPAn, mutta uskon ennemmin Doppelbockiin. Tätä odotan kuitenkin myös mielenkiinnolla, sillä Nokialta harvoin tulee näitä (oletettavasti) vahvempia uutuuksia.

Siinähän niitä, varsin hyvä kattaus varmasti, mutta ei hämäännytä tästä - vaikka herkkuja hetkeksi rahvaan saataville tuodaankin, niin muistetaan edelleen Alkon monopoliasema ja maamme kurja olutta sorsiva alkoholipolitiikka. Jutun voisi päättää tähän Olutoppaan foorumilla "kuultuun" heittoon: "tuollaisia oluita pitäisi olla joka päivä saatavissa paikallisesta maitokaupasta, Alkosta - tai vähintään panimolta."

Kellarin kätköistä: Emelisse Barley Wine (BBE 12/2012)

0 kommenttia
 

Emelisse Barley Wine

Panimo: Emelisse, Hollanti
Oluttyyli: Barley Wine
Alkoholipitoisuus: 10,5%
Saatavuus: Poistunut tuotannosta?

Arvioin tällaisen oluen tuoreltaan helmikuussa 2011, eli lähes 2 vuotta sitten. Tämä kellarin kätköistä eilen kaivettu ja nautittu pullo on samaa erää. Sen parasta ennen on 12/2012 ja eräkoodiksi etiketissä on merkitty B. Veikkaisin oluen valmistetun joulukuussa 2010, eli ikää olisi nyt 2 vuotta ja rapiat. Tuoreena hieman ylimakea, turhan karamellinen ja alkoholinen olut oli parissa vuodessa vuodessa muuttunut parempaan suuntaan ja oli jo varsin miellyttävä olut. Huippua tästä ei taida saada vaikka miten pitkään säilöisi - olut ei vaan yksinkertaisesti ole riittävän hyvä alunperinkään. Panimon kotisivuilla ei enää mainita tätä olutta, joten se on luultavasti poistunut tuotannosta. En voi sanoa, että harmittaisi, parempiakin kun löytyy.



Samea, ruskeankuparinen ja luonnonvalkoiselta vaahdoltaan niukahko olut. Lasia pyöritellessä vaahto tarttuu lasin reunoihin kertoen korkeasta jäännössokeripitoisuudesta ja oluen korkeasta alkoholipitoisuudesta. Tuoksu on voimakas ja edelleen hyvin karamellinen, mutta myös pehmeä ja nyt myös brittityylisen hedelmäiset aromitkin nousevat esiin. Tuoreena voimakkaaksi mainittu mansikkaisuus on nyt täysin sivuroolissa ja esiin on noussut makeaa portviinimäisyyttä. Muistuttaa hieman Anchor Old Foghornia karamellimaisuudessaan ja omaa myös piirteitä vahvoista brittialeista - eräänlaista brittitoffeeta. On tämä ainakin muistikuvien mukaan ikääntynyt maltillisempaan ja elegantimpaan, mutta samalla herkullisempaan suuntaan. Alkoholipitoisuus on tuoksussa täysin piilossa. Maunkin puolesta olut on kunnossa - pehmeää, yllättävän brittityylistä ja maukasta. Hieman sherrymäisiä piirteitä, kuivempaa, ei ollenkaan niin ylilyödyn karamellista kuin aiemmin. Tuo maunkin puolesta mieleen Anchor Old Foghornin, sellaisen hieman ikäännytetyn version, mutta kaikinpuolin miedompana, vaikka tämän alkoholipitoisuus onkin suurempi. Anchorin ja Emelissen ero tulee selvästi esille ja nimenomaan Anchorin hyväksi, vaikka hyvää tämäkin on. Tämä ikäännytetty Emelisse on tuoretta pehmeämpää, ei niin makeaa ja alkoholisuus on hyvin piilossa, ainoastaan huoneenlämpöisenä se tulee esiin - tämähän on parantunut selvästi.

Yhteenveto

Vuodet ovat pyöristäneet särmiä ja lakaisseet liian alkoholimaisuuden muiden piirteiden alle. Huomattavasti parempaa kuin tuoreempana.
ARVOSANA: 8+

Olutarvio: Plevnan Barley Wine 2012

0 kommenttia
 

Plevnan Barley Wine 2012 (pullo)

Panimo: Panimoravintola Plevna (Koskipanimo), Suomi (Tampere)
Oluttyyli: Barley Wine
Alkoholipitoisuus: 10,0%
Saatavuus: Alko Arkadian erikoisvalikoima (8,06€ / 0,33l)

Hyvää Harrin nimipäivää kaikille. Yleensä kunniakseni on järjestetty vapaapäivä, mutta nyt sattui harmittavasti osumaan sunnuntaille. Tämän tamperelaisen panimoravintolan tuotteita näkee harvemmin pullotettuina, mutta kun sellainen kohdalle sattuu, niin se on paras napata mukaan. Tätä Barley Winea on ikäännytetty 9 kuukautta sherrytynnyreissä (tynnyreissä joissa on aiemmin kypsytetty sherryä). Myyntipaikkoja ei ole kuin yksi, Helsingin Alko Arkadia ja sen erikoisvalikoima. Erikoisvalikoiman myyntipaikkojen vähyydestä lähetellään Reittausblogin toimesta Alkolle jälleen sähköpostia tässä lähitulevaisuudessa, mutta nautitaanpa nyt näistä oluista ensin. Tällaisen 10% Barley Winen voi huoletta korkata näin sunnuntaina, sillä töihin paluu kolmen viikon yhdistetyltä joulu- ja isyyslomalta (poika tosin syntyi jo heinäkuussa) tapahtuu vasta keskiviikkona. Terveisiä kaikille teille, jotka jo virititte herätyskellot huomisaamuksi - lisääntykää, kansoittakaa maa ja olette ansainneet 18 päivää ylimääräistä vapaata!


Utuisen punaruskea olut, jolla on niukka, mutta kestävä vaahto. Hyvältä näyttää. Melko voimakas tuoksu on hieman hapan, suolainen, tammipuinen ja sherryinen - tynnyrikypsytys on siis selkeästi esillä, mutta taustalta löytyy myös runsasta tummaa maltaisuutta, hieman vaniljaa, tummaa kypsää hedelmäisyyttä ja asiaankuuluvaa alkoholin potkua. Maku on hyvin viinimäinen - sekä sherryä, että portviiniä voi löytää. Tammitynnyri on voimakkaasti esillä hienoisine vaniljaisine vivahteineen. Koko ajan mukana on myös melko täyteläinen karamellimainen ja mämminen maltaisuus ja tiettyä historiallista arvokkuutta tuova tynnyrikypsytyksen happamuus ja suolaisuus. Humalointikin nostaa päätään lopussa, mutta ei tämä kovin katkeraksi muodostu. Jälkimaku on miellyttävän kuiva ja alkoholi on täysin piilossa, vaikka toki lämmittääkin. Suutuntuma on hieman yli keskitäyteläisen ja hyvin vähähiilihappoinen - entisestään viinimäisyyttä korostaen. Hyvää ja nautittavaa tynnyrikypsytettyä olutta, mutta ei yllä eilisen North Coastin tasolle. Menee kuitenkin viimeisen vuoden aikana maistamieni kotimaisten oluiden kärkijoukkoihin. Tynnyrikypsytys tuo olueen tietynlaista haasteellisuutta ja sellaisia elementtejä joita ei muuten pystytä saavuttamaan.

Yhteenveto

Sherrymäinen ja tammipuinen barley wine
ARVOSANA: 9

Olutarvio: North Coast Old Stock Ale 2012

0 kommenttia
 

Old Stock Ale 2012

Panimo: North Coast, Yhdysvallat
Oluttyyli: Barley Wine
Alkoholipitoisuus: 11,7%
Saatavuus: Alko (8,00€ / 0,355l)

Tällainen herkullinen barley wine tuli nautittua eilen illalla vielä Nøgne Ø / Terrapin Imperial Rye Porterin jälkimainingeissa. Tämän jutunkin kirjoitin tätä alustusta vaille valmiiksi, mutta sitten oli pakko keskittyä jo pelkästään itse olueen eikä kirjoittamiseen. Oli nimittäin kokonaisuutena sellainen tapaus, että sitä muistellaan vielä kaiholla joskus - itse asiassa taidetaan muistella jo nyt, alle 24h sen nauttimisesta. North Coast on myös kalifornialainen panimo, kuten mm. Terrapin ja AleSmith, jotka hiljattain ovat blogissa esiintyneet. Tyylinä on siis barley wine ja panimo on jenkkiläinen, mutta valmistusaineet tuodaan kuitenkin suurimmaksi osaksi briteistä - löytyy niin Maris Otter mallasta kuin Fuggles ja East Kent Goldings humaliakin. Tätä käsittääkseni valmistetaan jokin erä aina vuosittain ja pulloissa on vuosikerta selvästi merkittynä. Ikäännytystäkin suositellaan. Maistelun perusteella tyyli onkin selvästi brittityylinen, eikä niinkään amerikkalainen. Toinen juoma mikä tästä oluesta tuli mieleen on sherry, espanjalainen väkevöity viini. Todella hyvä olut ja tuli nautittua hyvään saumaan, nimittäin tänään olisi tarkoitus maistella vielä tamperelaisen Koskipanimon, eli tuttavallisemmin Plevnan sherrytynnyreissä ikäännytettyä barley winea. Tämä oli elämys.


Lasiin kaatuu viskositeetiltaan paksua, upean punertavan kuparista ja maltillisesti vaahtoavaa olutta. Vaahto, se mitä muodostui, katoaa oluen pinnalta melko nopeasti - se on tyypillistä näin vahvoille oluille. Tuoksussa ensimmäisenä nenään aukeaa makean sherryinen maailma, johon sopivasti potkaiseva alkoholisuuskin vaivatta asettuu. Lisäksi tuoksu on brittimäisen puinen, toffeinen, hieman marmeladimainen, luumuinen ja kuivatun hedelmäinen. Kokonaisuutena voimakas, mutta hienostunut - arvokkaan ja elämyksellisen tuoksuinen. Tässä on sitä jotain. Olut on todella täyteläisen maltaista suussa ja hieman tahmaisaakin - makeus ei kuitenkaan liiaksi jyllää, sillä voimakas alkoholipitoisuus ja brittityylinen puumaisuus tekee kokonaisuudesta lopuksi sherrymäisen kuivan. Maussa on myös kuivattuja hedelmiä, toffeeta ja hieman karamellia. Humalointia ei maltaisuuden alta juuri noteeraa ja lopussakin alkoholin potku jyrää hienoisen katkeruuden yli. Kokonaisuutena muistuttaa hämmentävästi sherryä, mutta on täyteläisempää ja jylhän maltaista. Lasi tyhjenee todella hitaasti - ei sillä että tämä pahaa olisi, vaan siitä syystä, että tässä riittää sulateltavaa. Massiivinen tapaus, joka muistuttaa yleisilmeeltään hieman aiemmin nauttimaani Dubuisson Bush de Noël Premiumia. Kerrassaan nautittavaa. Muutaman vuoden ikäännytys tekisi tästä varmasti vielä totaalisen killerin, mutta harmittavasti hankin vain yhden pullon. No, eipä sitä kannata märehtiä, vaan nyt nautitaan tästä. Erityisen hyvää näin tuoreeltaanki (6 kk ikäisenä)

North Coast astuu tässä brittityylisen Barley Winen ja sherryn välimaastoon sellaisella rytinällä, että se herättää taas mieliin oluen monimuotoisuuden ja sen mihin kaikkeen se pystyykään venymään. Sinänsä tässä oluessa ei ole mitään uutta tai mitään erityisen ihmeellistä, mutta kaikki on toteutettu niin hyvin, että kokonaisuus nousee, ainakin tässä kotoisessa ympäristössä täyden sisäisen ja ulkoisen rauhan vallitessa erityisen korkealle - suorastaan tällaisia pohdintoja herättävälle tasolle.

Yhteenveto

Täyteläinen, sherrymäinen, voimakas ja hekumallinen
ARVOSANA:

Olutarvio: Nøgne Ø / Terrapin Imperial Rye Porter

4 kommenttia
 

Nøgne Ø / Terrapin Imperial Rye Porter

Panimo: Nøgne Ø, Norja / Terrapin, Yhdysvallat
Oluttyyli: Imperial Porter
Alkoholipitoisuus: 9%
Saatavuus: Alko Arkadian erikoisvalikoima (10,14€ / 0,5l)

Norjalaisen Nøgne Ø:n ja jenkkiläisen Terrapinin yhteistyön tuloksena on syntynyt tällainen Imperial Rye Porter, eli vahva ruisportteri. Nøgnen nyt tuntevat kaikki, mutta Terrapin on Suomessa lähes tuntematon. Olutopas tuntee ainoastaan tämän yhteistyöoluen, eli Suomessa ei ilmeisesti ole ollut yhtään Terrapinin omaa olutta edes ravintolajakelussa. Ratebeer-tarkastelun perusteella Terrapin vaikuttaisi olevan perushyvää jenkkitasoa. Tämä yhteistyöolut on valmistettu Nøgnen panimolla Norjassa Terrapinin Brian "Spike" Buckowskin ja Nøgnen Kjetil Jikiunin toimesta. Valmistuspäivä on 10.02.12, eli ikää alkaa olemaan jo lähes vuoden verran. Se ei ole ongelma, sillä monesti kunnon kypsytys tekee tällaiselle vahvalle porterille hyvää. Oluessa on ohramaltaan lisäksi käytetty siis myös ruismallasta ja etiketin mukaan hiiva edustaa englantilaista kantaa. Olut on Nøgnelle tuttuun tapaan suodattamaton, pastöroimaton ja pullossa jälkikäyvä.


Läpinäkymättömän mustaa ja melko niukkavaahtoista olutta. Vaahto on väriltään mokkaisen beige ja pieni oluen päälle muodostunut kerros kestää pitkään. Tuoksu on mielenkiintoinen - siinä tumman suklaan ja voimakkaan lakritsaisuuden liitto yhtyy maanläheisen turpeiseen, rukiiseen, paahteiseen ja hieman happamaan tuntumaan. Alkoholin hehkuva lämpö ja tuoksusta huokuva sokerisuus niputtavat voimakkaan, mutta tasapainoisen kokonaisuuden. Ensivaikutelma on positiivinen - tuoksunkaltainen sopiva happamuus ja turpeisuus on maussakin ja se tasoittaa melko runsasta siirappisen sokerista makeutta. Myös ruis on hyvin esillä. Humalointi tuntuu voimakkaan ruohoisena greippivivahteineen ja se edelleen edesauttaa makeuden taka-alalle siirtymistä. Loppuliu'ussa ja jälkimaussa esille jälleen herkullista tummaa ja katkeraa suklaisuutta sekä kaakaomaisiakin piirteitä. Pitkän jälkimaun lopussa kielen päällä sinnittelee vielä yrttiseen suuntaan kääntynyt voimakas humalan tuntu. Konvehtien kanssa nautittuna kokonaisuus on entistä toimivampi. Suutuntuma on hieman yli keskitäyteläisen, aika maltillisen hiilihappoinen ja hivenen siirappinen - alkoholi on täysin piilossa. Hyvää. Suosittelen tietyin varauksin, sillä mikään helppo tapaus tämä ei ole, runsas humalointi pitää siitä huolen.

Yhteenveto

Voimakas, rukiisen maanläheinen ja runsaasti humaloitu olut.
ARVOSANA: 9-

Maistelussa: Nøgne Ø Junmai-Shu Sake

2 kommenttia
 

Junmai-Shu Sake

Panimo: Nøgne Ø, Norja
Oluttyyli: Sake
Alkoholipitoisuus: 16,0%
Saatavuus: Alko Arkadian erikoisvalikoima (12,39€ / 0,35l)

Pyysin Raumalla vieraillutta pääkaupunkiseudun kuriiria tuomaan Alko Arkadiasta myös tätä euroopan ensimmäisen sakepanimon sakea. Pitäähän tällaista ihan mielenkiinnosta päästä maistamaan, nyt kun kerran Suomeen on tuotu. Panimo on oluenvalmistuksessa maailman huippua, mutta sakea sen sijaan en ole koskaan ennen maistanut. En norjalaista, enkä japanilaistakaan, mutta jotain siitä tiedän kuitenkin. Nøgne Ø:n kotisivuilla on mainio sakenvalmistuksesta kertova juttu, jossa on mukana myös hyvät kuvat itse prosessista. Sake on oluenkaltainen juoma, sillä se valmistetaan viljasta (joka on tässä tapauksessa tietysti riisi), eikä hedelmistä kuten esim. viini. Myös valmistusprosessi on samankaltainen kuin oluella. Käsittääkseni tästä syystä myös Ratebeer listaa saket siinä missä oluetkin. Tämä Junmai-Shu on Nøgnen ainut pastöroitu sake. Pastöroimattomat vaatisivat jatkuvan kylmäsäilytyksen ja siitä syystä tuonti Suomeen olisi hankalampaa. Tämä Junmai-Shu kestää paremmin, mutta jääkaappisäilytystä suositellaan silti. Nøgne Ø valmistaa saket perinteisellä Yamahai metodilla, joka on perinteisempi, mutta huomattavasti työläämpi kuin modernimpi ja nopeutettu metodi Sokujō. Yamahai metodilla valmistettu sake kattaa alle 1% Japanin vuotuisesta saketuotannosta. Norjassa lukema on mitä ilmeisimmin 100%. Ei kai siinä mitään kun kimppuun vaan suu auki ja silmät kiinni. 

Lasissa ei kasva levää - se on limoviikunapuun heijastus :)


Yritetäänpä sitten saada sakesta jotain irti. Ulkonäöltään tämä on vaaleampi kuin perusvalkkari, ei kuitenkaan lähelläkään kirkasta. Hyvin vaaleankeltainen, voisi kai sanoa. Tuoksu ei muistuta oikein mitään aiemmin maistamaani, mutta jos jotain, niin valkoviiniä. Sekin mielleyhtymä tulee kaiketi alkoholin läsnäolosta ja yleisestä mietoudesta sekä hienoisesta hedelmäisyydestä. Riisin noteraa tuoksusta heti, sitähän voi löytää jostain oluistakin (lähinnä aasialaisista), mutta ei tietysti näin hallitsevasti. Lisäksi hunajamelonia, hyvin kevyesti päärynää ja laimennettua rypälemehua. Mieto, mutta jokseenkin hienostunut tuoksu. Suussa ero viiniin tulee heti selväksi, tämä on nimittäin melko täyteläistä ja nimenomaan maltaisuuden tapaan, eikä ohutta, kuten monet maistamani viinit. Maku on melko haastava, vaikka sinänsä mieto ja hieman vetinen onkin. Siinäkin on hunajamelonimaista tuntua ja riisiä sekä päärynäistä häivähdystä. Alkoholi tuntuu melko voimakkaasti, mutta ei polta. Vaikea tästä on hirveästi kiksejä saada, mutta kokemushan se on tämäkin. Lasi ja pullokin tyhjenee piinaavan hidasta vauhtia. Kolmantena iltana pullon avaamisen jälkeen nautittu viimeinen siemaus maistui kuitenkin parhaalta - ehkä sakeen voisi sittenkin tottua... mutta ei tämä kuitenkaan taida olla minun juttuni. Nyt voi sanoa maistaneensa sakea ja tietää edes hieman mistä on kyse - ei tämä hukkaan mennyt.

Yhteenveto

Hunajamelonista sakea, kokeilun arvoinen.

Olutarvio: AleSmith IPA

1 kommenttia
 

AleSmith IPA

Panimo: AleSmith, Yhdysvallat
Oluttyyli: India Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 7,25%
Saatavuus: Alko Arkadian erikoisvalikoima (15,10€ / 0,65l)

Reittausblogin vuosi polkaistaan käyntiin tällä Alko Arkadian erikoisvalikoiman IPA:lla. Kyseessä on arvostetun jenkkipanimon IPA, jota on elokuusta asti saanut ostaa Helsingin Alko Arkadiasta. Arkadian Alkohan on, edelleen, ainut Alkon myymälä, jossa näitä erikoisvalikoiman oluita myydään. Tätä on Arkadiaan tullut ainakin kaksi erää, omani on uudempaa - sen parasta ennen on 09/2014. Edellinen erä oli ilmeisesti 04/2014. Voisin kuvitella päiväyksen olevan 2 vuotta pullotuksesta eteenpäin. Tämän tyyliset oluethan ovat tunnetusti parhaimmillaan mahdollisimman tuoreina. Tuttuun jenkkityyliin parasta ennen päivää ei ole pullossa, vaan se löytyy tässäkin tapauksessa maahantuojan pulloon lättäämästä tarrasta. 
 
AleSmith sijaitsee siis Kaliforniassa, lähellä Meksikon rajaa. Panimo on perustettu vuonna 1995. Sattumalta siis samana vuonna kuin moni suomalainen pienpanimo, jotka voitiin perustaakin vasta 1995, kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi. Aiemmin ei moinen saatanallinen toiminta ollut mahdollistakaan. Panimon reseptivihosta löytyy aika monta Ratebeer-suosikkia - mm. tämä AleSmith IPA on tällä hetkellä tyylinsä ykkönen. Hurja hinta on siis tavallaan perusteltu ja toki myös rahdit jenkeistä maksavat, eikä pullo aivan pienikään ole. Onko tässä todellakin yksi maailman kovimmista tyylinsä edustajista? Sitä lähdemme seuraavaksi selvittämään. Tämä on meikäläisen ensikosketus AleSmithin tuotteisiin.



Lasiin kaatuu kaunista, runsaasti vaahtoavaa oranssihtavan kultaista olutta. Vaahto kestää hyvän tovin ja jättää runsaasti pitsiä lasin reunoille. Tuoksu on häikäisevä. Siinä on tuoretta, todella voimakasta mäntyistä ja greippisen sitruksista humalaa. Hieman myös sitruunan, ananaksen ja appelsiinin häivähdyksiä, mutta huh miten voimakas ja puhdas mäntyisyys ja greippi. Tässähän jenkit tuntuvat olevan koko ajan askeleen muita edellä - humalointi on puhdasta ja raikasta, ei vihanneksia, eikä mitään ylimääräistä. Hyvin kevyen karamellista maltaisuutta voi noteerata taustalla. Maku on tuoksun tavoin tasapainoinen ja lähentelee täydellistä. Siinä on runsaasti tuoksusta tuttua mäntyisen greippistä jenkkihumalan pitkäkestoista ja kovaa puraisevaa liukua, mutta myös runsaasti tasapainottavaa kevyen karamellista maltaisuutta. Maltaisuus on makeahkoa, mutta ei liiaksi, vaan humalat saavat tarvittavaa tilaa loistaa. Humalointi iskee heti kovaa ja sen jälkeen se jatkuu, jatkuu, jatkuu... ja lopussa löytyy vielä yksi vaihde lisää - hekuma on taattu! Jälkimaku on kuivahko, pitkän greippinen ja muutenkin sitrushedelmäinen. Suutuntuma on lähes täyteläinen, hieman nahkea ja keskirunsaan hiilihappoinen. Erittäin hyvää ja varmasti suosionsa ansainnutta olutta.

Maistamistani tyylin edustajista lähimmäksi pääsee Nøgne Ø India Pale Ale, joka on hyvin samantyylinen ja parhaimmillaan yhtä hyvää, tai ainakin lähellä. Toisaalta mahdotonhan tällaisia on suoraan vertailla jos ei molempia ole rinnakkain laseissa. Kyllä tästä sen yhden kerran raaskii maksaa.

Yhteenveto

Huumaavan puhtaan ja tuoreen humalainen jenkki
ARVOSANA: 10-