Olutarvio: Young's Bitter

1 kommenttia
 

Young's Bitter

Panimo: Wells & Young's, Englanti
Oluttyyli: Bitter
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Alko (3,29€ / 0,5l)

Englantilainen Young's Bitter on Alkon tämän viikon uutuusolut. Se on maitokauppavahvuinen, mutta maitokaupoissa sitä ei tietääkseni ainakaan vielä ole Suomessa nähty. Bitter on peribrittiläinen hyvin perinteikäs oluttyyli, joka on perinteisesti alkoholipitoisuudeltaan kevyt ja jonka tulisi olla, kuten nimikin jo sanoo, katkerahkoa. Bitterit ovat yleensä erinomaisia sessiojuomia ja runsaasti humaloituina soveltuvat hyvin myös suomalaisiin grillausiltamiin. Young's Bitter on pullokäyvä, eli pullossa on hiivaa, jonka takia pullo kannattaa viilentää pystyasennossa antaen hiivan laskeutua pohjalle. Oluen etiketit ovat esimerkillisiä, niissä annetaan nautintasuositukset, 10-12 asteen lämmössä ja kaato lasiin niin, että hiivat jäävät pullon pohjalle. Lisäksi annetaan ruokasuositus, perunamuusi ja makkarat sekä paahtopaisti. Kuten olen ennenkin sanonut - painettu sana säästää nettikaistaa. Olen ehdottomasti etiketeissä jaettavan tiedon kannalla, sehän hyödyttää oluen valmistajaakin. Etiketin ohjeilla kuluttaja osaa nauttia oluensa niin että se on parhaimmillaan, siinä saattaa olla kriittinen pieni ero siihen, että ostaako samaa olutta uudestaan vai ei.

The perfect pint?
Ilman hiivojakin hieman utuinen ja väriltään kultaoranssi olut, jonka päälle muodostuu vitivalkoinen tiivis ja kumpuileva vaahto, josta jää suurikuvioista pitsiä lasin reunoille. Tuoksu on aromaattisesti kuivatun hedelmäinen, hunajainen sekä kuivan puisen ja yrttisen humaloitu. Maku on kuiva, raikas ja katkera. Siinä on hieman sitrushedelmäisyyttä, mutta muuten se on melko suoraviivainen ja suutuntumaltaan kepeähkö. Brittibittereille ominaista puista katkeruutta löytyy kosolti ja sen voimasta kokonaisuus onkin kuiva ja pitkäkestoisen katkera. Hiivojen kaataminen puolikkaan ja jo hieman lämmenneen tuopillisen joukkoon pehmentää ja täyteläistää suutuntumaa. Yksinkertaisesti hyvää olutta, jossa kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Näitähän nauttisi mieluusti useammankin.

Yhteenveto

Rehti ja suoraviivainen brittibitter
ARVOSANA: 8

Olutarvio: Stadin Reaktor Hello World Single Hop Ale

0 kommenttia
 

Reaktor Hello World Single Hop Ale

Panimo: Stadin Panimo, Suomi
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Ravintola Stone's, Helsinki

Reaktor on helsinkiläinen IT-firma, joka on valmistuttanut itselleen oman nimikko-oluen. Olut on valmistettu Stadin Panimon toimesta ja se kantaa nimeä Reaktor Hello World Single Hop Ale. Reaktor on valittu Euroopan parhaaksi työpaikaksi (2008) ja Suomen parhaaksi työpaikaksi (2008-2011). Nyt se ilmeisesti muuttui vielä kertaheitolla entistä paremmaksi tämän talon oman oluen myötä. Olutta myydään yksinoikeudella Helsingissä Ravintola Stonesissa. Sain pari pulloa tätä maistiaisiksi, kun Reaktorilta lähestyttiin ja haluttiin lähettää sitä minulle. Ilmaista olutta siis, en pane ollenkaan pahakseni. 

Tällä oluella on pitkälti samat speksit kuin Stadin Panimon lukuisilla muillakin maitokauppavahvuisilla pale aleilla, eli 4,5% ja 35 IBUa katkeruutta, mutta käytetty humala on eri ja tässä oluessa onkin käytetty ainoastaan yhtä humalalajiketta (hence the name Single Hop), joka on New Zealand Cascade. Stadin Panimon käyttää hopback-aromihumalointia, joka tarkoittaa sitä, että kuuma vierre kierrätetään ennen viilennystä erillisen humalilla täytetyn hopback-astian kautta varsinaiseen käymisastiaan. Tältä reissulta vierteeseen tarttuu reilusti humalien aromia, josta on muodostunut Stadin Panimon tavaramerkki. Oluen nimessä esiintyvä Hello World on varmasti tuttu kaikille ATK-tunneilla edes jotain ohjelmoinneille, sillä usein ensimmäinen ohjelma joka opetellaan on sellainen joka tulostaa ruudulle tekstin "Hello World". Tämä "villitys" alkoi vuonna 1972, jolloin Brian Kernighan käytti noita maagisia sanoja ensimmäisen kerran tietokoneohjelmassa. Jos aihe kiinnostaa, niin siitä voit lukea lisää täällä. Tällä oluella on myös omat nettisivut, nihin pääsee käsiksi tästä linkistä.


Väriltään kultaoranssi ja suodattamattomana tietysti hieman utuinen. Vaahtoa muodostuu mukavasti ja pieni kerros jää oluen pinnalle pitkäksi aikaa pitsireunusten kera. Tuoksu yllättää, se ei olekaan rapean rapsakka vaan kypsän hedelmäinen ja tuttuun tapaan todella aromaattinen. Siinä on pehmeää marmeladi- tai jopa hillomaista trooppista hedelmää persikan ja aprikoosin muodossa. Hillomaiseksi tuoksun tekee hienoinen hedelmäsokerisuus. Maku on tuoksun kaltaisesti kypsän hedelmäinen ja mukavan pehmeähkö, makeutta löytyy Stadin perus pale alea enemmän. Maltillinen hiilihappoisuus edelleen lisää pehmeyden vaikutelmaa. Hedelmäisyys on aprikoosimaista ja persikkaista, muistuttaen monesti maistelemiani Piltti hedelmäsoseita. Loppupuolella katkerohumalointi astuu kuvioihin mukavasti kielen päältä nipistäen ja suutuntumaa kuivattaen. Katkeruus on loppupeleissä kuitenkin melko kesyä, mutta eipä ainakaan säikäytä satunnaista nauttijaa. Jälkimaussa esiin nousee mukavasti myös sitruksisuutta ja greippisyyttä. Olut on pehmeänä ja kevyenä todella helppoa nautittavaa. Samaa tasaisen laadukasta työtä kuin Stadin muutkin maitokauppavahvuiset pale alet.

Tuli tässä mieleeni yksi tarina viime vuodelta, kun pohdiskelin tämän oluen kenties päätyvän Reaktorilaisten maistamana ja maistattamana monen lagerinjuojan huulille. No, eräänä iltana tarjosin pahaa aavistamattomalle lagerinkuluttajalle erästä Stadin olutta, hän nosti lasin huulilleen ja hämmästyneenä totesi: "tämähän maistuu aivan...", lauseen loppu on epäolennainen, sillä asia kiteytyy yhteen sanaan, "maistuu", eli siinä oli makua ja se tuli yllätyksenä. Se oli erään aloittelevan harrastajan tarinan alku. Tällä kertaa päätämme täältä tähän!

Yhteenveto

Pehmeä hedelmäsose!
ARVOSANA: 8

Kotipanimon Pale Alen panopäivä

7 kommenttia
 
Eilen oli odotettu Forestriver kotipanimon Pale Alen panopäivä. Kaikki onnistui hyvin ja äsken kun kävin käymispöntöllä tsekkaamassa, niin vesilukko pulputti iloisesti käymisen merkiksi ja hedelmäiset humalan tuoksut täyttivät ilman. Oluen valmistus valmiista uutepakkauksesta on hyvin yksinkertaista ja edullista, mutta valmiista oluesta silti mahdollista saada erittäin hyvää ja nautittavaa.

Pienen uuteolutpanimon pykääminen kotiin ei vaadi ihmeitä, alkupanostus välineisiin rahassa on noin 50€. Itse hankin Viinitalo Melkkolta "Olutpanimo" nimellä myytävän setin, joka yksinäänkin jo riittäisi. Halusin kuitenkin helpotusta pullotukseen ja ostin myös siiviläpussin, joka auttaa mikäli haluaa keitellä olutuutteeseen lisää humalaa. "Olutpanimo"-setin lisäksi tarvitset ainoastaan normaaleja jokaisesta keittiöstä löytyviä tarvikkeita, kattilaa, kauhaa ja sen sellaisia.

Kotipanimon tarvikkeita
Välineiden lisäksi tarvitaan tietysti oluen raaka-aineet. Uutteesta kun valmistetaan, niin pelkkä uutepakkauksen hankkiminen riittää, mutta jos haluaa kokeilla eri humalalajikkeita ja saada lisämakua olueen, niin voi ostaa myös humalia. Uutesettien ohjeessa usein neuvotaan lisäämään sokeria, mutta niin ei kannata tehdä, sillä silloin lopputulos on olutmaista kiljua. Sokerin sijaan käy toinen uutepakkaus tai spraymallas. Itse panostin ostamalla myös hiivan erikseen, sillä edellisessä ja samalla ensimmäisessä kotioluessani oli tiettyjä sivumakuja, jotka nettitutkiskelun päätteeksi totesin Cooper'sin uutepakkauksen mukana tulleesta hiivasta johtuneeksi. Tällä kertaa en tosin ostanut Coopersin uutettakaan, mutta päätin silti vetää varman päälle. Tarkempia lisäohjeita ja rutkasti muutakin panoasiaa löytyy erinomaisesta kotiolut.com foorumista. Foorumilta löytyvään uuteoluiden valmistusohjeeseen, jota itsekin olen ansiokkaasti noudattanut, pääsee suoraan tästä linkistä.

Tämänkertaista reseptiä suunnitellessani otin tavoitteeksi kevyen ja hedelmäisen kesä-alen valmistamisen. Idea lähti Stadin Panimon oivallisista sessiojuomiksi sopivista pale ale tyylin oluista. Aromihumalaksi halusin ehdottomasti Sorachi Acen, sillä sen verran veikeät muistot jäivät aikoinaan Stadin Panimon Single Hop Sorachi Acesta. Sorachi Acen rinnalle valitsin hyvin perinteisen mm. Anchor Liberty Alesta tutun Cascaden. Hiivaksi valikoitui jenkkityylisiin oluisiin hyvin sopiva Safale US-05(56). Kaikki muut ostin Viinitalo Melkkosta paitsi Sorachi Ace humalat, jotka ostin jo viime syksynä ruotsalaisesta Humlesta. Oluen pohjaksi valikoitui kotiolut.comissa hyviä käyttäjäkokemuksia kerännyt Muntons Midas Touch Golden Ale, jossa on jo valmiiksi kaksi uutepakkausta, eli sokeria ei tähän edes kuulu lisätä ja ohjeessakin se oikein erikseen mainitaan. Siitä voi päätellä myös sen, että settiin on oikeasti panostettu.

Cascade pellettejä. Pelletit ovat puristettuja kukintoja.

En ala tässä tarkempia valmistusvaiheita sen suuremmin erittelemään, sillä ne löytyvät jo aiemmin mainitusta erinomaisesta kotiolut.comin ohjeesta. Aluksi tietysti kaikki välineet desinfioidaan ja sen jälkeen voidaan alkaa keitellä vettä, jota valitsemani uutepakkauksen mukaan tarvittiin 3,5 litraa n. 5% oluen valmistukseen 23-litran eräkoolla. Itse laitoin vettä n. 3,6 litraa, sillä keittelin joukossa humalia n. 40 minuuttia ja ajattelin, että osa vedestä tietysti haihtuu keittelyn aikana. Ilman lisähumalia vettä ei tarvitse muuta kuin kiehauttaa. Humalien keittäminen ei ole mitään rakettitiedettä - yli 30 minuuttia keittämällä humalien aromit muodostavat öljyt haihtuvat ja ainostaan katkeruus jää jäljelle, silloin puhutaan katkerohumaloinnista. Alle 30 minuuttia, normaalisti 20-15 minuuttia keittämällä, saadaan sekä katkeroa, että aromia ja hyvin vähän tai ei yhtään keittämällä saadaan pelkkää aromia. Netissä on runsaasti ns. kloonioluiden reseptejä, joissa ideana on kloonata joku tunnettu kaupallinen olut. Itse tutkiskelin mm. jo aiemmin mainitun Anchor Liberty Alen kloonireseptejä ja päädyin seuraavanlaiseen humalointiin.

35 min 15g Cascade / 15g Sorachi Ace
15 min 18g Cascade / 20g Sorachi Ace
0 min 30g Sorachi Ace

Kun pääkäyminen on loppu, lisään vielä kuivahumaloinnin, ehkä 25g Sorachi Acea. Näin suurin osa Cascadesta jää seuraavaa olutsatsia varten... Keittoajoista näkee, että pyrin painottamaan Sorachi Acea aromipuolella selvästi Cascadea enemmän, se on päätähti tässä oluessa, kuten oli tarkoituskin. Humaloinnissa tulee ottaa huomioon se, että uutteissa on jo valmiiksi humalointia mukana, ellei sitten erikseen osta humaloimatonta uutetta. Käyttämässäni Muntons Midas Touch Golden Ale uutesetissä oli pakkauksen speksien mukaan katkeruutta 35 IBUa, eli tismalleen saman verran kuin Stadin Panimon 4,5% vahvuisissa Pale Aleissa (joita on monta). Itse halusin kuitenkin hieman lisää ja siksi keittelin myös pidempään kuin 30 minuuttia. Uutepakkauksissa ei yleensä ole juurikaan panostusta aromipuolelle, ehkä se on hankala toteuttaa ja saattaa tietysti olla niinkin että hienovaraiset humalanaromit eivät kestä uutteenvalmistusprosessia. Sen takia suosittelenkin ehdottomasti kokeilemaan eri humalien kanssa, se on opettavaista ja hauskaakin.

Sorachi Ace kukintojen punnitusta, kuvassa aromihumalat 30g.
Kun humalia on keitelty sopivat ajat, kaadetaan "humalakeitto" käymisastian pohjalle kaadetun uutteen päälle. Tässä vaiheessa ostamani siiviläpussi tuli todella tarpeeseen, sillä mitä vähemmän humalan ja hiivan "muhjua" käymisastian pohjalle jää, sitä helpompaa on myöhemmin oluen pullotus. Minulla kun on ainoastaan yksi käymisastia, joten en voi siirtää olutta pääkäymisen jälkeen toiseen astiaan, kuten kotiolut.comin ohjeissa neuvotaan. Humalaa tarttuikin siiviläpussiin melkoinen kökkö, ei ihme, että suurimmat kaupalliset panimot käyttävät jätteettömiä humalauutteita. Uutteiden käyttö ei tietysti ole muuten mitenkään suotavaa (tuore humala on aina tuore ja uute on uute!), mutta suuren panimon prosessia se varmasti helpottaa ja tavoite kun on valmistaa mahdollisimman halvalla niin yhtälö on selviö.

Humalakeittoa!
Kun uutteet ja humalien kanssa keitetty vesi on käymisastiassa, lisätään siihen kylmää vettä kunnes päästää haluttuun litramäärään asti. Tavoitteenani oli valmistaa kevyttä olutta, joten lisäsin vettä kunnes käymisastian kyljessä oleva asteikko tavoitti ohjeenmukaisen 23-litran viivan. Kotiolut.comin ohjeissa neuvotaan tekemään hiivalle startteri, eli pistämään hiiva keitettyyn (steriloituun) n. 28 asteiseen veteen heräilemään ennen oluen valmistuksen aloittamista. Skippasin tämän vaiheen, sillä minulla ei ollut sopivaa lämpömittaria veden lämpötilan todentamiseen. Ostamani Safale US-05(56) hiivan datasheetissä sanotaan, että sen voi myös ripotella n. 28 asteisen vierteen päälle ja sitten odotella n. 30 minuuttia, jonka jälkeen suoritetaan vierteen ilmaus, eli nostelu desinfioidulla kauhalla. Nyt seuraavana päivän voin jo todeta, että hyvin se lähti käymään tälläkin tavalla. Siirsin käymisastian 17-asteiseen tilaan n. viikon kestävää pääkäymistä varten. 17-astetta on ehkä hieman alhainen lämpötila, mutta hiivani pitäisi toimia vielä pari astetta matalammassakin lämmössä. Yleisohje käymislämpötilaan on seuraavanlainen, mitä matalampi lämpötila, sitä vähemmän hiivan käymisestereitä (esim. vehnäoluen banaanisuus) olueen tulee. Mitä korkeampi lämpötila, sitä enemmän estereitä. Halusin oluestani puhtaan raikasta maltaan ja humalan juhlaa, joten siksi matalampi käymislämpötila. Onneksi valmistuspaikkana toimineesta mummilasta löytyi tasalämpöinen 17-asteinen koppero, kotoa tällaista luksusta ei olisi löytynyt.

Ominaispainon mittaaminen
Ennen käymisastian sulkemista otin sieltä desinfioidulla kauhalla vierrettä ominaispainon mittaamista varten. Ominaispainomittari tuli Melkkolta tilatun "Olutpanimon" mukana ja sitä käytetään valmiin oluen alkoholipitoisuuden laskemiseen. Laskukaava löytyy siitä jo pariin otteeseen kehutusta kotiolut.comin ohjeesta. Tässä vaiheessa mittari näytti 1,040 28-asteiselle vierteelle, eli lämpötilakorjattuna 1,042. Kun tiedän ominaispainon käymisen jälkeen, voin laskea melko tarkasti lopullisen alkoholipitoisuuden, johon hiilihapot muodostava pullokäyminen lisää vielä 0,3%. Tästä vierteen ominaispainosta voidaan päätellä, että oluen lopullinen alkoholipitoisuus tulee olemaan kenties jossain 4,3-4,8% välissä, mikä on ihan OK ja suurinpiirtein sitä mitä tavoittelin. 

Tietysti myös maistoin vierrettä. Se maistui tietysti vierremäisen makealta, mutta siinä oli todella iskevä greippinen katkeruus lopussa. Eiköhän tästä ihan juotavaa tule. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan kotioluen valmistusta, se ei tässä helpoimmassa muodossaan (uutteista valmistamalla) kovinkaan paljoa rahallista panostusta vaadi, mutta palkitsee kyllä. Muutamankin olutsatsin kun tekee niin käytetyn rahan saa takaisin, jos ajattelee, että ostaisi saman määrän olutta kaupasta. Tämän minun Pale Alen litrahinnaksi tulee karvan verran alle 2€ litra, sillä hinnalla ei saa kaupasta edes Pirkkaa ja uskoisin tästä tulevan huomattavasti Pirkkaa maistuvampaakin.

"Brewing beer is pretty much like making love to a beautiful woman..." -Swiss Toni

Young's Bitter Alkoon

34 kommenttia
 
Kuva: Alko
Alkoon tuli tällä viikolla pari olutta, joista toinen on jopa otsikon arvoinen, eli Young's Bitter. Olkoonkin, että se on 4,5%, eli sitä voidaan myydä myös Alkon ulkopuolella. Tällainen laadukkaan panimon (olettavasti) laadukas ja kohtuuhintainen perusbitteri nimittäin puuttui ennen tätä Alkon valikoimasta. Lisäksi 4,5% on aivan tyylinmukainen vahvuus bitterille. Tämä kyseinen olut oli itseasiassa joskus 3,7%, sekin aivan normaali bitterin vahvuus nykypäivänä, mutta näemmä alkoholipitoisuutta on sittemmin rukattu ylöspäin. Voisin itseasiassa tässä samassa yhteydessä suositella maitokaupoista löytyvää Fuller's Chiswick Bitteriä, joka on 3,5% ja silti herkullinen.

Toinen "uusi" olut, jota myös jo loppuviikolla voi hyllystä löytyä on Kulmbacher Edelherb Pils, joka on paluumuuttaja. Se poistui Alkon valikoimasta elokuussa 2010 ja tekee nyt siis comebackin. Tätä pidän hieman turhana uutuutena, pils-tyylin oluita löytyy jo riittämiin ja niiden joukosta myös ehkä paras saksalaistyylinen pils mitä olen maistanut: Vakka-Suomen Prykmestar LuomuPils. Vaihtelu on toki tervetullutta, mutta kun paljon parempaakin olisi maailmalla tarjolla.

Young's Bitterille siis peukkua ja Kulmbacherille kulminen rypistelyä ja kyräilyä. India Pale Ale tyylin vähyys Alkossa puhuttaa edelleen. Hiljattain Alkosta poistui sekä Brewdog Hardcore IPA, että  Nøgne Ø India Pale Ale eikä uusia tyylin edustajia näy eikä kuulu. Kyse on kuitenkin edelleen olutmaailman kuumimmasta tyylistä.

Kotipanimo aktivoituu

6 kommenttia
 
Raumalainen Forestriver, pienimunaisten mikrokotipanimo, aktivoituu jälleen. "Sehän riittää kun kahdesti vuodessa pääsee panemaan!" täräyttää panimomestari Metsäjoki, jonka edellinen olut Virpi Ale valmistui marraskuussa 2011.

Tavoitteena on valmistaa n. 23-litraa helposti nautittavaa ja kevyttä (4,5-5%) pale ale tyylistä sessio-olutta, jossa pääpaino on Sorachi Ace humalan sitruunaisella aromilla. Raaka-aineet hankittiin Viinitalo Melkkosta, poislukien Sorachi Ace humalat, joita löytyi 100g pakkasen perukoilta entuudestaan.

Reseptissä pohjana käytetään Muntons Midas Touch Golden Ale uutepakkausta, johon lisätään humalointia Cascade ja Sorachi Ace humalalajikkeilla. Cascadea löytyy pellettinä ja Sorachi Acea kokonaisina kukintoina. Tarkempi resepti on vielä työn alla, mutta humalaa lisätään "sopivasti" ja käymisen päätteeksi olut vielä kuivahumaloidaan Sorachi Acella mahdollisimman hekumallisen humala-aromin saavuttamiseksi. Muntonsin uutepakkauksen mukana tuleva hiiva korvataan Safale US-05 kuivahiivalla, joka on amerikkalainen ale-hiiva.

Olut saatetaan alulle tällä viikolla ja se lienee valmis ensimmäisiin maisteluihin noin kuukauden kuluttua. Enää pitäisi keksiä hyvä ja osuva nimi tälle loppukesän helteisiin tähdätylle janojuomalle. Saa ehdottaa.

Orval on taikuutta

23 kommenttia
 
On olemassa olut, joka maistuu aina maailman parhaalta juuri sillä hetkellä kun nautin sitä. Se yllättää, siinä on taikuutta, siinä on hekumaa, siinä on sitä jotain. Se on täyden kympin olut. Tuo olut on Orval. Se ei ole mikä tahansa olut vaan se on ihan omanlaisensa, aina pullon ulkomuodosta lähtien. Minulla on ollut muutamia Orvaleita kellarissa vuodesta 2009 asti ja nyt keskikesän juhlan kunniaksi ajattelin korkata niistä yhden.


Orval on belgialainen trappist-olut, eli trappist-munkkien luostarin tiloissa ja vähintäänkin munkkien hartaan valvovan silmän alla, ellei sitten munkkien itsensä valmistama. Se ei ole aivan normaali trappist-olut, eikä aivan normaali belgiolut muutenkaan. Se on runsaasti humaloitu pale ale tyylinen olut, joka on vielä kuivahumaloitu Hallertau, Stryrian Goldings ja French Strisselspalt humalalajikkeilla. Sen lisäksi siihen lisätään aina pullotuksen yhteydessä annos taikuutta, tai ei se enää varsinaisesti ole taikuutta, sillä nykytiede jo tuntee mistä on kyse, mutta taianomaiseksi se tämän oluen kuitenkin tekee. 

Pullotuksen yhteydessä jokaiseen pulloon lisätään Brettanomyces hiivaa, jota voisi kai kuvailla eräänlaiseksi kesytetyksi villihiivaksi, vaikkei se villihiivaa varsinaisesti koskaan ole ollutkaan. Lisätyn Brettanomyces hiivan lisäksi jokaiseen pulloon lisätään myös hieman sokeria, jotta Brettalla olisi pullossa jotain syötävääkin. Brettanomyces hiivaa, eli lyhyesti Brettaa, löytyy lambiceista ja monista viineistäkin. Se tykkää pesiä niiden valmistukseen käytetyissä tammitynnyreissä ja hypätä sieltä noihin jaloihin juomiin mukaan. Orval valmistetaan kuitenkin kuten mikä tahansa muukin olut, mutta Bretta lisätään pullotusvaiheessa. Orvalin maku muuttuu huomattavasti kellarikypsytyksessä, sillä Bretta elää ja hyvin hyvin hitaasti mutustelee pullossa kaikkea sille kelpaavaa samalla muodostaen omia omintakeisia makukomponenttejaan. Tuoreena Orval on voimakkaan humalainen, erittäin aromaattinen ja vähemmän happaman lambicmainen kuin ikääntyneenä. Brettan tuottamia makuja kuvaillaan usein tallimaisiksi tai nahkasatulaisiksi. Englanniksi yleisin termi on "horse blanket". Monissa arvosteluissa näistä aromeista puhutaan yksinkertaisesti termillä "brettainen".

Toin tuon vuonna 2009 pullotetun Orval-pulloni kellarista jääkaappiin jo perjantaina. Aina kun olen käynyt jääkaapilla se on katsonut minua ja minä sitä, mittaillen, arvioiden ja valmistautuen siihen mitä tuleman pitää. Se Bretta-kaveri on kolme vuotta asunut tuossa seksisukkulaksi nimittämässäni pullossa, mutustellen sen sisältöä ja ulostaen omaa nahkasatulaista makuaan. Se oli siellä kun tyttäreni oppi kävelemään, se oli siellä kun opetin poikani polkemaan pyörällä ilman apupyöriä, se oli siellä sillä välin kun minä reittasin olutta Turun SOPP:ssa. Kesät, syksyt ja talvet se on mutustellut ja maiskutellut pullon sisältöä kellarin seiniä katsellen. Nyt minä katson sitä ja se minua. Puhuisin sille ääneen, ellei vaimoni olisi kuuloetäisyydellä. Sillä kävi tuuri, sillä minä arvostan sitä. Aion laskea sen lasiin, jota olen puunannut, huuhdellut ja puunannut uudestaan, kunnes se aivan varmasti on täysin puhtoinen. Aion kaataa sen sinne, antaen sen vaahdota valtoimenaan. Aion ihastella sitä, tutkia sen piirteitä ja tutustua siihen kunnolla, ennen kuin varmoin ja hellin ottein kippaan sen kitusiini, arvostaen jokaista hetkeä, jonka se minulle tarjoaa.




Tunnen olevani valmis, haen pullon jääkaapista. Tämä heila pitää viedä ulos, kerran kun pullosta ulos pääsee, niin saakoon samalla tuntea Suomen juhannuksen kostean ja kolean puhurin. Ulkona on muutenkin mukava nauttia oluesta, vaikkei nyt tosiaan aivan lämpimin ilma olekaan. Koiratkin saavat samalla jaloitella ja hätistellä harakoita pihalta tuntien itsensä hyödyllisiksi. Orval on uskomaton olut. Ei voi muuta sanoa. Pitkäkestoinen vaahto antaa runsaasti aikaa tuoksuun tutustumiseen. Bretta, olet tehnyt hyvää työtä, totean sille ajatuksissani. Tuoksu on edelleen tuoreen Orvalin tavoin runsaan aromaattinen, hapokkaan hedelmäinen ja parfyymimainen, mutta se on saanut runsaasti myös kuohuviinimäisiä ja lambicmaisia piirteitä. Maussa sama toistuu, humalan katkero ei ole enää niin voimakas, mutta nuo lambicmaiset piirteet ovat tehneet näyttävän esiinmarssin. Suussa Orval tuntuu erittäin hienovaraiselta, se on hieman vaahtoavaa, pisteliään hapokasta ja melko runsaasti hiilihappoista tuntuen höyhenenkevyeltä ja pakottaen nauttimaan hitaasti, ettei fiilistely menisi pelkäksi röyhtäilyksi.

Olut on maailman paras juoma silloin kun se on valmistettu pieteetillä ja rakkaudella ja silloin kun se nautitaan sen ansaitsemalla arvostuksella. Tämän kirjoituksen ja fiiliksen myötä haluan toivottaa hyvää juhannusta kaikille blogia seuraaville.



Olutarvio: Beer Hunter's Appendix

2 kommenttia
 
Kuva: Appendix.fi

Appendix

Panimo: Panimoravintola Beer Hunter's, Suomi
Oluttyyli: Amber Ale
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat rajoitetusti (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma)

Appendix on Porin seudulta lähtöisin oleva punk-yhtye jolla on nyt myös oma nimikko-olut, jonka on pannut porilainen Panimoravintola Beer Hunter's. Appendix tarkoittaa umpilisäkettä englanniksi, mutta sellaisia tämän oluen valmistuksessa ei kuitenkaan tiettävästi ole käytetty. Appendix, siis se yhtye, perustettiin 80-luvun alussa. Umpilisäkkeitä on todistetusti ollut olemassa aiemminkin - varhaiset egyptiläiset tunsivat umpilisäkkeen jo noin vuonna 500 ennen ajanlaskun alkua. Wikipedia kertoo mielenkiintoisia faktoja... Mielenkiintoista on sekin että Yö-yhtyeestä tutut Olli Lindholm, Juha Rauäng ja Jussi Hakulinen olivat perustamassa Appendixia vuonna 1981. Hakulinen tosin jätti yhtyeen jo ennen ensimmäistä keikkaa, mutta ehti kuitenkin sanoittaa kappaleen "Ei Raha Oo Mun Valuuttaa", joka lienee yhtyeen tunnetuin siivu. En ole yhtyeen musiikkia aiemmin kuullut, mutta eipä tuo hullumalta kuulosta ollenkaan. Old-school punk kuitenkin aina silloin tällöin maistuu, Bad Religion suurimpana suosikkina, mutta kyllä kotimaisiakin löytyy. Tsekkaa vaikka Tuiran Miliisi ja Jeeves Had A Heart Attack. Mutta entäs itse se olut... Aivan, siirtykäämme arvion pariin.



30 vuot vittuiluu, Appendix-yhtyeen nimikko-olut. Punkahtavan punertavan kuparinen olut, joka on hieman samea ja vaalean beigeltä vaahdoltaan lähes saippuakuplainen. Tuoksu on makeahko, hieman viinikumimaisen karkkimainen ja aprikoosisen sekä persikkaisen hedelmäinen. Maku on aromaattisen hedelmäinen ja karamellimainen, ei aivan niin makea kuin tuoksu antoi olettaa, sillä suun kuivattava havuinen ja kirpeähkön marjainen humalointi pyyhkäisee suun kuivaksi, liekö humalana ollut Nelson Sauvinia? Suutuntumaltaan tämä on kevyehkö ja pehmeähkö sopien mainiosti nopeaan ja aggressiiviseenkin sessiointiin. Teemaan hieman sopimattomasti kuitenkin melko epävittumainen olut, sillä hyväähän tämä on, ehkä vitutus tuleekin sitten kun tämä loppuu?

Kyllä Beer Hunter's osaa, tiedä sitten onko panimomestari Mika Heikkinen itsekin punk-miehiä, mutta voin kuvitella Matti Kyllösen selostamassa Heikkisen touhuja Porin Antinkadulla: "Ja sieltä tulee Mika, mutta missä on skotti - skotti David Coulthard?!"

Yhteenveto

Nopee ja aggressiivine
ARVOSANA: 8

Alkon kesäoluet 2012: St. Feuillien Saison

0 kommenttia
 

St. Feuillien Saison

Panimo: Brasserie St. Feuillien, Belgia
Oluttyyli: Saison
Alkoholipitoisuus: 6,5%
Saatavuus: Alko (3,96€ / 0,33l)

Tämän olutarvion myötä blogista löytyy jutut kaikista Alkon kesäoluista, joita on yhteensä siis kokonaiset viisi kipaletta. Tämä belgialainen St. Feuillienin Saison oli itselleni kenties ennakkoon se eniten hekumointia aiheuttava olut tuosta A-marketin nipusta. 

Viime vuonna saisonit olivat kesän "the juttu" minulle. Silloin Alkosta sai kahta hienoa saisonia, jotka olivat Nøgne Ø ja De Ranke Saison De Dottignies. Jälkimmäinen kuuluu edelleen Alkon vakiovalikoimaan. Tein niistä pikku vertailunkin, jonka voit lukea tästä linkistä. Saison on ranskaa ja tarkoittaa vuodenaikaa. Alunperin saisonit valmistettiin sadonkorjuukaudelle antamaan virkistystä ja voimaa raskaaseen työhön. Nykyään tyyli on periaatteessa ympärivuotinen, mutta sopii ehdottomasti parhaiten kesään. Alkoon ottaisin mieluiten tyylin nyky-ikonin, Saison Dupontin, ja tietysti isossa pullossa, siinä on sitä jotain. Yksi viime kesänä hankittu Dupont-puteli odottelee vielä kellarissa heinäkuun helteitä.

Nyt St. Feuillienin Saisonin arvion pariin.



Oranssihtavan kultainen ja utuinen olut, jonka vaahto on melko runsas ja nopeasti laskeutuva. Lasin reunoille jää paksusti höttöistä belgipitsiä. Tuoksu on aromaattisen humaloitu - vanhan mantereen kukkaisuutta ja yrttisyyttä. Lisäksi mausteiseen belgihiivaisuuteen yhdistettyä kevyen karamellista maltaisuutta. Maku on kevyen karamellimaltainen ja hieman hedelmäinen, mutta pääpaino on kuitenkin kevyesti happaman kuivahkolla ja belgihiivaisella mausteisuudella sekä lopun yrttisellä humaloinnilla. Melko suoraviivaista, eikä kovinkaan lennokasta meininkiä. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja pirteän hiilihappoinen ja jälkimaku hieman lakritsainen, yrttinen ja mausteinen. Suoraviivainen ja katkerahkon mausteinen, mutta sellaisenaan maistuva ja taatusti janon sammuttava kuivahko saison.

Yhteenveto

Kuivan katkera ja suoraviivainen saison
ARVOSANA: 8+

Alkon kesäoluet 2012: Herbsthäuser Hefe-Weizen Hell

3 kommenttia
 

Herbsthäuser Hefe-Weizen Hell

Panimo: Herbsthäuser Brauerei , Saksa
Oluttyyli: Hefeweizen
Alkoholipitoisuus: 5,2%
Saatavuus: Alko (4,32€ / 0,5l)

Alkon kesäolutvalikoimaan kuuluu myös yksi saksalaistyylinen suodattamaton vehnäolut, eli hefeweizen, Herbsthäuser Hefe-Weizen Hell. Sen myötä Alkon valikoimassa onkin sitten jo 9 eri hefeweizenia, joka on jo ehkä hieman liikaa, vaikka vehniksistä hemmetisti pidänkin. Ei toki haittaisi vaikka olisi 100 erilaista, elleivät ne veisi hyllytilaa joltain kenties paremmalta oluelta. Kaiken lisäksi perinteiset saksavehnikset tuppaavat olemaan hyvin pitkälti samasta puusta veistettyjä ja väärän vahvuisiakin (=maitokauppavahvuisia) notkuu markettien hyllyillä riittämiin. Tämä Herbsthäuser ei mielestäni tuo mitään uutta ja ihmeellistä jo olemassa olevaan valikoimaan, varsinkaan kun hintakaan ei ole erityisen kilpailukykyinen. Melko turha lisäys Alkon valikoimaan siis, vaikka varsin perushyvä vehnis onkin. Kaikesta huolimatta arvio löytyy alta.



Samea, tummahkon kultainen ja tiiviiltä vaahdoltaan todella mittava vehnis. Tiivis vitivalkoinen vaahto kestää osittain lasin loppuun asti. Tuoksussa pääosia näyttelevät hiivainen vehnäisyys ja banaaniesterit. Taustalla myös tuttuja purukumimaisia ja sitruunaisia aromeita. Tuoksusta jo tietää ettei tule pettymään, taattua saksalaatua. Maussa kuivahkon hapan vehnäisyys ja makeampi banaaninen hedelmäisyys ovat melko hyvin tasapainossa. Hiivaisuus tuo pientä mausteisuutta ja kuivattaa suutuntumaa yhdessä melko terävän hiilihappoisuuden kanssa. Kyllähän tämä hyvää on, mutta ei erityisemmin erotu massasta.

Yhteenveto

Taattua saksalaista laatua, niin hyvässä kuin pahassa
ARVOSANA: 8-

Tapahtui Turun SOPP:ssa 15.6.2012

10 kommenttia
 
Upea perjantai-iltapäivä, Turun kaunis Vähätori ja sen ympäristö, hengästyttävä määrä erilaisia pienpanimo-oluita ja niiden valmistajia, reittaajatovereita ja nykyisiä sekä entisiä kollegoita. Niistä oli Suuret Oluet Pienet Panimot festivaali omalta osaltani tehty. 

Tarina alkaa Raumalta tuona kauniina perjantaina. Aamusumpit kietaistuani nakkasin reppuun reissussa tarvittavat tarpeet. Vesipullon, reittausvihon olutarvioiden kirjaamista varten, hupparin, läppärin ja kameran. Autoon nousi lisäkseni viimeisillään raskaana oleva vaimoni sekä kaksi jo aiemmin syntynyttä junioria. Suuntana oli ensin eräs Raisiossa sijaitseva ruotsalaisomisteinen huonekaluparatiisi (lue: ostoshelvetti) ja eräs toinen suurehko Raisiolainen liikekeskus. Näistä välietapeista kunnialla suoriuduttuani vaimoni, tuo upea nainen, oli valmis heittämään minut viimeiselle pyhiinvaellukselleni nelihenkisen perheen isänä. Noin klo. 15.00 suunnaksi otettiin Turku ja kaupunginkirjaston edusta osoitteessa Linnankatu 2, jossa olin kuullut tarjolla olevan peräti useaa kotimaista mallasjuomaa.

Punaisen Ristin ensiaputeltta oikealla ja hautaustoimisto vasemmalla, kaikki mitä kunnon SOPP tarvitsee?


Ilma Suomen Turussa oli mitä mahtavin, +20 astetta ja tyyntä sekä puolipilvistä. Ei liian kuumaa eikä liian kylmää vaan just presiis oivallinen sää erinäisten mallastuotteiden nauttimiseen. Eräänlaisen epäsuhtaisen soikion muotoinen festivaalialue oli tietysti aidattu ja eri panimoiden katetut myyntipisteet sijaitsivat aidatun alueen reunamilla, jättäen alueen keskelle pienen aukean tilan festivaalin esiintymislavaa ja sen edustan yleisöaluetta varten. Maksettuani kahden euron lasipantin pääsin festivaalialueelle sisään. Alue oli pienempi mitä olin ennakkoon ajatellut ja illan edetessä tila kävikin melko ahtaaksi. Yleisöä riitti, eikä ihme kun otetaan huomioon festarin olutkattaus ja mahtavat ilmat. 

Ensimmäiseksi suuntasin Stadin tiskille moikkaamaan festareilla Stadin Panimoa edustaneen Oluton Oy:n päägurua Mika Silajärveä. Juuri ostoshelveltistä selvinneenä lienee tarpeeton mainita, että mieleni halaji viileää mallasjuomaa janoa sammuttamaan. Mika ystävällisesti laski tuoppini täyteen... vaahtoa! Stadin Helschin, tuo nerokkaasti nimetyn kölsch-tyylisen oluen kegi veteli viimeisiään. Kegin pohjat, sameat sellaiset, todettiin kuitenkin juomakelpoisiksi, mutta rahani eivät Mikalle tästä annoksesta kelvanneet. En kirjoitellut Helschistä makuarviota, koska se ei näin hiivaisena ollut aivan sellaista joksi valmistaja sen on tarkoittanut. Hyvää se kuitenkin oli, tasapainoista ja yllättävän sitrushumaloitua kölsch-tyyliseksi. Päässen maistamaan sitä uudelleenkin, sillä se on 4,5%, eli vähittäiskauppakelpoinen. 

Väenpaljoutta. Hienoa, että kotimainen olut kiinnostaa.

Stadin tiskiltä istumapaikkaa etsimään lähtiessäni poikkesin Vakka-Suomen tiskin kautta vaihtamassa tuoreimmat kuulumiset, tässä vaiheessa iltapäivää se vielä onnistui, sillä esiintymislava oli tyhjä ja aluekin vain puoliksi täynnä. Myöhemmin illalla musiikkiesitysten alkaessa ja väen lisääntyessä jutustelu eri panimoiden edustajien kanssa kävi vaikeaksi, sillä tiskillä oli jatkuvasti jonoa ja musiikin takia kuuluvuus huonohko. Pari kuukautta sitten vierailin Vakka-Suomen Panimolla ja sain maistaa Prykmestar Double IPAa suoraan tankista, ilman hiilihappoja tosin. Silloin maistui erittäin hyvältä ja panimomestarin kanssa oli juttua, että mikäli mahdollista, niin nähtäisiin Turun SOPP:ssa, jolloin pääsisin maistamaan olutta oikein kunnolla. Stadin Helschin jälkeen olikin odotetun Double IPAn vuoro. Oluen vahvuudesta johtuen valitsin pienemmän 0,2-litraisen annoksen, olihan tarkoitukseni maistella monia muitakin oluita ja selvitä illalla ilman nelivetoa takaisin kotiin. Vakka-Suomen myynnistä ja markkinoinnista vastaava Timo laski oluen tuopposeeni, mutta rahani eivät tällekään tiskille kelvanneet, väärä valuutta kenties? 

Prykmestar Double IPA oli odotetun tymäkkä. Makeudessaan hyvin paljon jenkkityylistä Barley Winea muistuttava ja lopussa erinomaisen katkera humalapommi. Oluesta tuli välitön mielleyhtymä Sierra Nevadan Bigfootiin. Lue kokopitkä arvio Olutoppaasta.

Double IPA:n jälkeen nappasin istumapaikkani viereiseltä Saimaan Panimolta minulle aiemmin maistamattoman Marsalkka ESB:n, joka olikin hyvin pitkälti tyylinsä kantaisää muistuttava, joskin hieman sitä marjaisampi brittityylinen olut. Saimaan oluista näyttävimmin esillä oli aiemmin tällä viikolla Helsingin Sanomien vehnäoluttestin voittanut Luomuvehnä, jota itsekin ylistin olutarviossani aiemmin. Luomuvehnä näytti myös myyvän hyvin, mikä oli mukava nähdä.

Panimoravintola Koulun tiski.

Tämän jälkeen mieleni teki jotain kevyempää, jotain simppeliä ja sessioitavaa. Päätin siirtyä Panimoravintola Koulun tiskille ja valita Koulun Kesäoluen, joka on suodattamaton wieniläistyylinen lager, eikä ollenkaan hullumpi sellainen. Kyseessä oli ensimmäinen olut, jota olin tältä turkulaiselta panimoravintolalta päässyt maistamaan. Hetken Koulun tiskin takana olleen herrasmiehen kanssa turinoituani törmäsin pariin kanssajuovoon, eli reittaustoveriin Olutoppaan loisteliaasta yhteisöstä. Nimimerkit Kiiski ja aperi olivat olleet paikalla jo festarin avauspäivänä torstaina, mutta maistamattomia oli jäänyt vielä perjantaillekin. Paikalle saapui myös blogistikollega Timpe, Oluenystävän Blogista, turkulaisia hänkin. Kiiski suositteli Tammelan Mustialassa sijaitsevan Kuninkaankartanon Panimon Tyyki 20 olutta, joka on 20-vuotiaan TyykiJazz tapahtuman nimikko- ja juhlaolut. Kävinkin tilaamassa annoksen tätä erinomaista 7,5% vahvuista portteria, joka makuprofiililtaan oli kevyen imperial stoutin luokkaa ja reiluine greippisine humalointeineen kuin Plevnan Siperian kadonnut pikkuveli. Todella hyvää! Tässä vaiheessa lavalla oli esiintynyt jo hetken aikaa jokin pohjanmaalainen trio, jossa oli viulisti, kitaristi ja vokalisti joka läpsytteli laulun ohessa pystybassoa. Bändi teki jutustelusta hieman hankalampaa, mutta varsinaisten konserttien volyymitasosta oltiin kuitenkin onneksi kaukana. Tiettyjen piirien mielestä musiikki ei olutfestivaaleille kuulu, itsekin voisin elää ilman, mutta satunnaisiin tiukan reittauksen sijaan iltaa viettämään tulleisiin musiikki tuntui saavan hieman lisää elämää.

Tyykiä nauttiessa paikalle paukahti pari entistä kollegaa viiden vuoden takaa, ajoilta jolloin olin itsekin panimoteollisuudessa töissä, silloin opiskelun ohessa. Loppuilta kuluikin pitkälti näiden veikkosten seurasta nauttien. Seurasta olikin tässä vaiheessa jaetun ilon lisäksi hyötyäkin, sillä alue alkoi olemaan tupaten täynnä ja kaikki istumapaikat varattuina. Yksin jos olisin ollut niin en olisi uskaltanut läppärin ja kameran kansoittamaa reppua jättää pöydän alle seuraavaa olutta metsästäessä, eikä kukaan olisi jäänyt pitämään paikkaakaan. Tymäkän Tyykin jälkeen suuntasin, kuten aina ennen uuden oluen hakua, lasinpesupaikan suuntaan. Lasinpesupaikkoja oli festarialueella tasan yksi ja siihen mahtui kaksi henkeä kerrallaan. Tuntui hieman alimitoitetulta, mutta toisaalta en kyllä joutunut siinä kertaakaan puolta minuuttia kauempaa jonottamaan. Osa kansasta näytti skippaavan lasinpesun kokonaan, mutta itselleni ei olisi tullut mieleen, varsinkaan tuon vahvan ja paahteisen Tyykin jälkeen. 

Mufloni Korsikalainen. Lakritsijuurella maustettu belgiale.

Falconer's Flight, kaunista on!
Otin suunnaksi Beer Hunter'sin tiskin, jossa päivysti itse omistaja ja panimomestari Mika Heikkinen. Tilasin lasin täytteeksi annoksen uutta Falconer's Flightia, joka on 4,5% Golden Ale. Myöhemmin minulle selvisi, että Falconer's Flight on itseasiassa humalalajike (Lisäys: Falconer's Flight on itseasiassa useasta eri humalajikkeesta yhdistelty pelletti ks. suregorkin kommentti alla) ja sitä tietysti tämän oluen valmistuksessakin oli käytetty. Porilaisella olutharrastajalla ja blogistikollegalla, suurjuovo ja reittausvisiiri TBonella, oli ollut Falconer's Flight humalasäkin Poriin saamisessa ratkaiseva osa. Säkki oli tarttunut matkaan jenkkilästä TBonen Panaman-matkan varrelta. Beer Hunter'sin tiskillä oli myös alustavasti juttua, että mahdollisesti voisin mennä sinnekin panimon puolelle päiväksi töihin, kuten aiemmin Vakka-Suomen Panimolle, siitä lisää myöhemmin jos homma realisoituu. Itse Falconer's Flight oli Beer Hunter'sin tapaan tymäkästi humaloitu olut, siinä oli eksoottista hedelmää ja havuisuutta. Todella kuiva ja nautinnollinen olut, juuri omiaan lämpimään iltaan. Falconer's Flightin kipattuani kipitin hakemaan seuraavaa Beer Hunter'sin tuotetta, joka oli 7,0%-vahvuinen Korsikalainen, belgityylinen lakritsijuurella maustettu olut. Siinä oli yllättävää hieman ruismaista maltaisuutta, kuivattua hedelmää ja havuista humalaa. Lakritsijuuri ilmeni maussa hienoisena lakritsaisuutena, joka olisi saattanut tulla maltaistakin. Korsikalaista tiskiltä hakiessa paikalle oli paukahtanut myös itse "The Humalasäkkimies" eli TBone, joka tässä vaiheessa kertoi minulle tuon jo aiemmin maistamani Falconer's Flightin tarinan.

Stadin Stadinus weizenbock
Korsikalaisen jälkeen suuntasin vielä kohti melkoisen ryysiksen keskellä vellovaa Stadin Panimon tiskiä. Stadi selvästi kiinnosti turkulaisia ja mikä ettei, olihan heillä sen verran vakuuttava olutlista tarjolla. Stadia edustavan Oluttoman Mika kertoi oluiden käyneen kaupaksi jopa odotettua paremmin, yksi pullotuote oli jo loppu ja pari muuta uhkasi loppua. Nappasin hupenevasta valikoimasta lasiini weizenbock-tyyliä edustavan Stadinuksen, jonka esikuvana ainakin nimen perusteella on toiminut legendaarinen Aventinus. Tällä kertaa sain huomaamattomasti ujutettua maksun, 6€ / plo, tiskin takana olleelle naishenkilölle samalla kun Mika kiireisenä kaatoi olutta lasiin. Kyllähän leipä on ansaittu hyvin tehdystä työstä. Stadinus oli Aventinusta selvästi tummempi, kuivempi ja jopa hieman paahteinen. Erittäin rusinainen ja kuivatun hedelmäinen tapaus. 

Tässä vaiheessa kello kävi jo puoli kahdeksan paremmalla puolella ja viimeinen bussi kohti kotia, eli Rauman suuntaan, oli lähtevä Turusta klo. 20.30. Asemalle on noin vartin kävelymatka, joten laskin aikaa olevan vielä yhdelle oluelle. Panostin loppuajan sosiaaliseen kanssakäymiseen, joten olueksi valikoitui jo aiemmin reitattu, eikä siksi muistiinpanoja vaativa erinomainen Prykmestar LuomuPils, jota on tullut Alkon valikoimistakin ostettua useasti. LuomuPilsin ja erinomaisen hauskan turinoinnin jälkeen olikin aika siirtyä kohti linja-autoasemaa ja Raumaa. Loppujen lopuksi maistissa tuli oltua jopa odotettua vähemmän, suurin kiitos siitä menee kahden desin maisteluannoksille. Kahden desin annos oli saatavilla kaikkien panimoiden hanatuotteille. Pullotuotteilla tilanne oli tietysti eri, mutta halutessaan pullonkin sai tietysti jakaa useamman henkilön kesken. Isompi hanavaihtoehto oli 0,4 litraa. Hinnat vaihtelivat hieman panimoittain ja oluittain, mutta keskimäärin pyörivät siinä 3,50€-7,00€ välissä, pienemmät annokset miedompia maksoivat tietysti vähemmän ja suuremmat annokset vahvempia enemmän. 

Tämä oli minulle ensimmäinen, muttei luultavasti viimeinen, SOPP kokemus. Tapahtuma paikanpäällä oli hyvin järjestetty, mutta tiedotuksessa mm. aukioloajoista ja olutlistoista olisi rutkasti parantamisen varaa. Aukioloajat vaihtelivat hieman ilmoittajan mukaan. Samaan aikaan käynnissä ollut Neitsytperunafestivaali alkoi perjantaina klo. 11.00, jolloin myös SOPP aukesi, vaikka SOPP itse tiedotti tapahtuman alkavan vasta 14.00. Olutlistoja ei ollut tälläkään kertaa netissä nähtävillä ennen tapahtuman alkua, mutta Beer Hunter's ja Stadia edustanut Oluton sentään tiedottivat omista oluistaan omilla facebook-sivuillaan. Lasinpesupaikkoja ja vesipisteitä voisi olla enemmän ja festivaalialue olisi saanut olla isompikin. Tämä oli tosin ensimmäinen kerta SOPP:lle Turussa (sitten vuoden 2006, ks. jannek:n kommentti alla), joten ehkä suosio tuli hieman yllättäen, joka tapauksessa ensi vuonna voisi varata enemmän tilaa. Hieno tapahtuma kuitenkin kaikin puolin ja väenpaljoudesta huolimatta yleisfiilis alueella oli positiivinen. Ihmiset olivat tulleet viihtymään ja nauttimaan pienpanimo-olutta ajatuksella. Sivusta seuraten monet näyttivät kokeneen iloisia yllätyksiä maistaessaan ensimmäistä kertaa jotain todella eksoottista. Siihen tarkoitukseen nämä tapahtumat ovatkin omiaan, eli tuomaan kansan keskuuteen tietoisuutta suomalaisista pienpanimo-oluista itse panimomestareiden tai panimon muiden edustajien tarjoamina. Kokonaisuutena erittäin hienoa työtä Pienpanimoliitolta ja tapahtuman järjestäneeltä Lammin Sahdilta, eli käytännössä Pekka Kääriäiseltä. Suuret kiitokset ja ensi vuonna uudestaan!

Olutarvio: Vakka-Suomen Saariston Olut

7 kommenttia
 

Saariston Olut

Panimo: Vakka-Suomen Panimo, Suomi
Oluttyyli: Tumma lager
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Rajoitettu (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma)

Saariston Olut on Vakka-Suomen Panimon Skärgårsmakille valmistama tumma luomulager. Näin Skärgårdsmak kuvailee itseään kotisivuillaan:

"Ruotsin ja Suomen välillä Ahvenanmaan yli ulottuu oma maailmansa, jota kutsutaan Saaristoksi. Se tarjoaa ainutlaatuisen elämyksen kaikille aisteille. Skärgårdssmak on saariston yrittäjien perustama osakeyhtiö, jonka puitteissa osakkaat yhdessä uudistavat ja kehittävät paikallista tuotantoa."

Olutta on tietojeni mukaan myynnissä lähinnä Skärgårsmakissa mukana olevissa ravintoloissa. Ruokapuoti Lumo Raumalla saattaa hyvin olla ainut kauppa, josta tätä saa ostettua mukaansa, ellei sitten Vakka-Suomen Panimon omassa myymälässä ole myös. Tämä on siinä mielessä mielenkiintoinen olut, että Vakka-Suomen Panimon normaaliin tuotekattaukseen ei kuulu yhtään varsinaista tummaa lageria, ainoastaan mustaolut Prykmestar Schwarz, joka sekin siis eri genreä, vaikka toki lager ja tumma onkin.


Mahongin ruskeaa ja kirkasta olutta, joka vaahtoaa mukavasti. Vaahto laskeutuu hiljalleen ja jättää pitsiä koristamaan lasin reunoja. Tuoksu on limppuisen maltainen ja kevyesti paahteinen. Siinä on myös selkeästi erottuvaa yrttistä humalanaromia ja ruohoisuutta. Tuoksu ei ole kovinkaan voimakas, mutta miellyttävä se on. Maku on hienovaraisesti makeahkon maltainen, leipäisyyttä ja hyvin kevyesti paahteisuutta, varsin pehmeää ja hyvää. Keskivaiheilla kuvioihin astuu myös yrttistä, hieman kellerbiermäistä mausteisuutta ja lopussa miellyttävästi suuta kuivattavaa ruohoisen aromikasta humalointia. Tässä tapauksessa mausteisuus tulee kyllä humaloinnista eikä hiivasta, sillä tämä olut on suodatettu. Suutuntuma on lähes keskitäyteläinen ja varsin maltillisen hiilihappoinen. Virheetön ja varsin maistuva tumma lager, varmasti parhaimmillaan sopivan ruuan, esim. lihapadan tai makkaroiden kaverina.

Yhteenveto

Limppuisen maltainen ja ruohoinen tumma lager
ARVOSANA: 8

Alkon kesäoluet 2012: Nørrebro Pacific Summer Ale Økologisk

0 kommenttia
 

Pacific Summer Ale Økologisk

Panimo: Nørrebro Bryghus, Tanska
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 5,6%
Saatavuus: Alko (4,96€ / 0,4l)

Tanskalaisen Nørrebron oluita on taas alkanut tipahtelemaan Alkoon. Aiemmin keväällä saimme nauttia Forårs Bockista ja nyt on kesä-alen aika. Ale ei tässä tapauksessa tarkoita alennusmyyntiä, vaan pintahiivaolutta, hintaa nimittäin neljän desin vetoisessa putelissa riittää. Olut on luomua ja sen valmistuksessa on ainakin nimen perusteella saatettu suosia Uusi-Seelantilaisia humalajikkeita.



Kultaoranssi ja vaahdoltaan melko runsas kesä-ale. Tuoksussa on eksoottista hedelmäisyyttä ja mäntyisyyttä sekä karamellista ja keksimäistä maltaisuutta. Tasapainoinen, muttei erityisen voimakas tuoksu. Maussa on mukavasti mäntyistä katkeroa ja eksoottista hedelmäisyyttä, mutta myös metallista ja hieman tuhkaisen karkeaa otetta, jota ei voi tällaisessa tuotteessa katsoa hyvällä. Jälkimaku on melko voimakkaan katkeron toimesta kuivahko, neulasmainen ja greippinen, mutta se ei enää kokonaisuutta pelasta. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja keskiverrosti hiilihappoinen. Ei iske, kertaosto.

Yhteenveto

Keskikertainen olut kalliissa pakkauksessa
ARVOSANA: 7+

Alkon kesäoluet 2012: La Trappe Witte Trappist

2 kommenttia
 

Witte Trappist

Panimo: De Koningshoeven, Hollanti
Oluttyyli: Witbier
Alkoholipitoisuus: 5,5%
Saatavuus: Alko (3,45€ / 0,33l)

Alkon kesäolutvalikoimaan kuuluu myös tämä maailman ainut kaupallinen trappist witbier. Witbierit ovat belgityylisiä suodattamattomia vehnäoluita. Ne poikkeavat saksalaisista vehnäoluista, eli hefeweizeneista mm. mausteiden ja vehnän käytön osalta. Belgivehnissä käytetään usein mausteina korianteria ja appelsiininkuoria. Myös osa käytetystä vehnästä saattaa olla mallastamatonta, kun taas saksavehnissä pidetään tiukasti kiinni siitä, että kaikki vehnä on mallastettua ja mausteena käytetään ainoastaan humalaa. Witbier kuoli 1950-luvulla, kun maailman viimeinen witbierpanimo Hoegaardenin kaupungissa sulki ovensa. Pierre Celis, maitomies, joka nuorena poikana oli työskennellyt witbieriä valmistaneessa Tomsin panimossa, avasi 1960-luvun puolivälissä oman panimon. Panimon nimeksi tuli De Kluis ja se alkoi valmistaa erästä Hoegaarden nimistä witbieriä Hoegaardenin kaupungissa. Pierre Celis yksin herätti witbierin tyylinä uudelleen henkiin ja teki sen ilmeisen hyvin, sillä Hoegaarden on tällä hetkellä kenties maailman tunnetuin witbier, sitä saa - voi jumalauta sentään - ravintolasta jopa Raumalta! Se on universaalin sukseen merkki jos mikä! Suosio ei ole ihme, sillä witbierit ovat kevyitä ja aloittelijaystävällisiä oluita.


Vaaleankeltainen ja oikeaoppisesti hiivojen kera täysin samea trappisti wit, jonka vaahto on mittava, saippuakuplainen ja melko kestävä. Raikkaassa tuoksussa on sitruunaa, appelsiininkuorta, vehnäistä maltaisuutta ja neilikkaa sekä hieman korianterista mausteisuutta. Maku on belgihiivaisen vehnäinen, hieman kirpeän sitruunainen, kevyesti appelsiininkuorinen ja lopussa korianterisen mausteinen ja sen johdosta kuivuva. Ei juurikaan katkeruutta, mitä nyt mausteisuus ja keskirunsas hiilihappoisuus hieman nipistelevät. Suutuntuma melko kevyt, mutta silti kaukana vetisestä. Miellyttävä, kevyt, nautinnollinen ja simppeli wit, jossa on makuakin. 

Tämä on helppo olut, joka sopii vasta-alkajille, mutta maistuu paatuneemmillekin konkareille. Tällaisella oluella voi myös yrittää lähestyä "peruskeppanaa" kammoksuvaa henkilöä ja katsoa josko mieli oluen suhteen alkaisi muuttua.

Yhteenveto

Kevyt, raikas ja erittäin juotava
ARVOSANA: 8

Olutarvio: LuomuHeikkilän Olut

2 kommenttia
 

LuomuHeikkilän Olut

Panimo: Vakka-Suomen Panimo, Suomi
Oluttyyli: Pils
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Rajoitettu (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma)

Loimaalainen Luomu-Heikkilän tila on pistänyt maataloustuet hyötykäyttöön* ja tilannut Vakka-Suomen Panimolta omalla reseptillä pantua olutta. Oluttyylinä on pils ja se on tietysti tilan konseptiin sopien luomua. Olutta voi ostaa Raumalta Ruokapuoti Lumosta ja Luomu-Heikkilän tilan omasta kaupasta Luamupuati Volterista. Etiketti on mielestäni näyttävä, pointsit suunnittelijalle!



Kultaista, mukavasti vaahtoavaa olutta. Vaahto jättää pitsikuvioita lasin reunoille laskiessaan. Tuoksu tarjoaa viljaisaa ja leipäisää maltaisuutta ja hyvin hienovaraisesti kukkaista sekä yrttistä humalaa. Maku on pehmeän maltainen, hyvin pyöreä ja tasapainoinen, hieman hedelmäisyyttäkin löytyy. Humalointi on selvästi eilen nautittua Puijoa vähäisempi, mutta tuoreen ruohoinen katkero puraisee kuitenkin pehmeästi lopussa ja maistuukin selvästi pitkässä jälkimaussa. Suutuntuma on lähes keskitäyteläinen ja mukavan pehmeä sekä melko maltillisen hiilihappoinen. Kyllähän Vakka-Suomen Panimo parhaat saksalaistyyliset lageroluet Suomessa tekee, mutta onko tuo nyt ihme, kun panimomestari huseeraa saksalaisine oluenvalmitusoppeineen ja saksalaisine panimolaitteineen. Samassa maakunnassa pantuna luomuoluena tämä on varmasti hyvä lisä Luomu-Heikkilän tarjontaan.

Nyt on kolmessa peräkkäisessä blogijutussa oikein kehuttu vaaleita lageroluita. Kyllähän tuohon paljon parjattuun joukkoon maistuviakin oluita mahtuu. Parhaiten tällaiset tuntuvat maistuvan mutkattomina nautintoina kesäisten askareiden ohessa.

Yhteenveto

Tasapainoinen ja virheetön pils
ARVOSANA: 8


*Tämä oli hyväntahtoinen vitsi, ei faktatietoa.

Alkon kesäoluet 2012: Höss Allgäuer Hüttenbier

1 kommenttia
 

Höss Allgäuer Hüttenbier

Panimo: Privatbrauerei Höss der Hirschbräu, Saksa
Oluttyyli: Helles
Alkoholipitoisuus: 5,2%
Saatavuus: Alko (4,37€ / 0,5l)

Alkon kesäoluiden läpikäyminen alkaa tästä Hössin Hellesistä. Hellesit ovat saksalaisia vaaleita lager-oluita, jotka ovat yleensä ehkä hieman yllätyksettömiä, mutta varsin maukkaita kuitenkin. Suurten panimojen tärkkelyslitkut ovat näistä laatuoluista kaukana, vaikka nimellisesti ovatkin samaa tavaraa eli vaaleaa lageria. Hössin oluita on Alkossa tänä keväänä nähty jo muutamia ja varsin hyviäkin ne ovat olleet, mutta valitettavan hintavia saksalaisiksi perusoluiksi. Hüttenbier tarkoittaa alppimajaolutta, mutta eiköhän tämä suomalaiselle kesämökillekin sovi.



Kultainen olut, joka vaahtoaa keskiverrosti. Pieni kerros vaahtoa säilyy pitkään. Hunajainen ja viljainen mallas dominoi tuoksua, humalointi on kevyehkö, mutta hieman kukkaisia sävyjä erottuu. Maku on tasapainoinen ja harmiton. Runsaasti pehmeää viljaista maltaisuutta, hieman hunajaisuutta ja kevyesti kukkaista humalaa. Katkeroa riittää juuri sopivasti suutuntuman kuivattamiseen ja miellyttävän humalaisen jälkimaun muodostamiseen. Toisaalta ei mitään ihmeellistä tarjoava, mutta toisaalta erittäin nautittava ja tasapainoinen. Taidokkaasti pantu olut ja huomattavasti parempi kuin osasin odottaa. Maltaisuuden juhlaa!

Yhteenveto

Maltaan mahti on vahvana hänessä
ARVOSANA: 8+

Olutarvio: Vakka-Suomen Puijo III

0 kommenttia
 

Puijo III

Panimo: Vakka-Suomen Panimo, Suomi
Oluttyyli: Pils
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma)

Kuopiolainen Oy Gust. Ranin alkoi valmistaa Puijo-olutta heti kieltolain päättymisen jälkeen vuonna 1932. Vuonna 1963 oluen tuotemerkki vaihtui Puijosta Torniksi Puijon tornin valmistumisen kunniaksi. Vuonna 2010 Torni-oluen tuotemerkki vapautui ja Ravintolamestarit Oy rekisteröi sen käyttöönsä. Savon seudulla ei liiemmin sopivia panimoita ole, joten Ravintolamestarit tilasivat oluen Vakka-Suomen Panimolta Uudestakaupungista. Viime vuonna valmistui ensin 5,0% vahvuinen Torni, jota sai ainoastaan Ravintolamestareiden joistakin ravintoloista Kuopiossa. Tänä keväänä comebackin, ensi kertaa sitten vuoden 1963, on tehnyt Puijo. Puijo on vahvuudeltaan 4,5% ja sitä myydään myös vähittäiskaupoissa Kuopion ja lähikuntien alueella. Raumaltakin sitä ilahduttavasti saa, sillä Vakka-Suomen Panimon panimomestari Jani Vilpas kävi aiemmin tällä viikolla tipauttamassa yhden kuorman paikallisen lähi- & luomuruokaan erikoistuneen Ruokapuoti Lumon valikoimiin.

Puijo on tyyliltään pils ja etiketissä mainitaan humalan puraisuakin löytyvän. Resepti ei välttämättä ole sama kuin Puijolla aikoinaan, mutta varsin autenttinen se silti saattaa olla, sillä tuntuvaa humalointia suomalaisoluistakin löytyi vielä ennen kuin kolme suurta vesittivät oluet kansainvälisen esimerkin tavoin.

Käväisin päivän verran paiskimassa töitä Vakka-Suomen Panimolla pari kuukautta sitten (juttuun tästä linkistä). Tuon vierailun jälkeen panimon oluita nauttiessa on ollut hieman erityisempi fiilis. Pulloa tarkastellessa ja olutta maistellessa tietää mistä se on tullut, tuntee henkilön joka sen on keittänyt, pullottanut, pakannut, myynyt ja toimittanut. Koko oluen elinkaari keittoastiasta minun vatsaani vilahtaa silmien editse ennen lasin vääjäämätöntä tyhjenemistä.


Puijon kruunukorkki suhahtaa auki ja lasiin kaatuu odotetusti kauniin kultaista ja kirkasta olutta. Tuoksu on yllättävänkin voimakas, se on puhtaan ja pyöreän maltainen sekä kukkaisen ja ruohoisen humaloitu. Maku on ennen kaikkea tasapainoinen. Maltaisuus on pehmeää ja runsasta. Lopussa on voimakkaan ruohoinen tuoreen humalan puraisu, joka kuivattaa maun ja johdattelee yrttiseen, yhä katkeraan jälkimakuun. Erinomaisen hyvän makuista olutta. Pullon tuoreus tuntuu maussa, eritoten humaloinnissa. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja pehmeästi hiilihappoinen. Vahvuuteensa nähden todella loistava suoritus, hyvää osasin odottaa, mutta kyllähän tämä yllätti silti. Lienee paras vaalea lager tässä vahvuusluokassa jota olen maistanut. Ei jää juurikaan jälkeen erinomaisesta ja juuri Olutoppaan kesäkuun olueksikin valitusta Prykmestar LuomuPilsistä.

Yhteenveto

Runsaan rapsakka pils, tasapainon juhlaa
ARVOSANA: 8½

Rönnvikin Olutpajasta OlutPosti-lehdessä

4 kommenttia
 
Uusimmassa OlutPosti-lehdessä on erinomainen artikkeli otsikolla "Pienpanimo-buumi on totta". Jutussa kerrotaan muun muassa Rönnvikin Viinitilalle nousevasta Olutpajasta, josta ensimmäiset uutiset kuultiin jo loppuvuodesta 2009. Varsinainen oluenvalmistus antaa edelleen odotuttaa itseään, sillä 2000-litran laitteistoa odotellaan vielä saapuvaksi Yhdysvalloista. Olutpajan panimomestari on moninkertainen kotiolutkilpailujen voittaja Timo Jukka, joten herkullisia reseptejä löytyy varmasti jo entuudestaan.

Artikkelissa oli yksi huvittava ja herkullinen pointti, joka pyydysti huomioni ja antoi kipinän tämän jutun kirjoittamiseen. Rönnvikin Viinitilalla valmistetaan tietysti myös tilaviinejä, joita saa tilan omasta myymälästä myydä ulos 13% vahvuuteen asti. Nyt viereen pykätään panimo, jonka oluet menevät samaan myymälään myyntiin, mutta niitä saa myydä ulos ainoastaan tuttuun 4,7% vahvuuteen asti. Alkoholipoliittisesti mielenkiintoinen ja toivottavasti kaikessa järjettömyydessään keskustelua herättävä tilanne. Mielenkiintoista on kuulla millä epäkohta tämä maamme johtavista elimistä käsin perustellaan, jos perustellaan.


Olutarvio: Boon Framboise

0 kommenttia
 

Boon Framboise

Panimo: Boon, Belgia
Oluttyyli: Lambic (vadelma)
Alkoholipitoisuus: 5,0%
Saatavuus: Alko (6,61€ / 0,375l)

Tämän oluen valikoimaan tuonnista annoin Alkolle hatunnoston aiemmassa blogiviestissäni. Kyseessä on Alkon valikoiman paras vadelma-lambic, samalla tosin ainoa. Lambicit ovat spontaanikäyneitä oluita, niihin ei lisätä hiivaa, vaan ne käyvät ilmasta vierteeseen laskeutuneiden villihiivojen avulla. Pääkäyminen tapahtuu puisissa tynnyreissä ja kypsytys saattaa kestää useita vuosia. Valmiit lambicit ovat usein sekoituksia eri-ikäisistä eristä ja vadelma-, eli framboise-lambiciin on tietysti lisätty vadelmia. Boonin kotisivuilla kerrotaan, että vadelmien määrä on vähintään 200g litraa kohti.


Tumman punaruskea ja melko niukkavaahtoinen lambic. Tuoksun vadelmaisuus kantaa melko kauas lasista voimakkaana, lähemmäs siirryttäessä mukaan tulee mustaherukkaista ja hieman mehutiivistemäisen sokerista otetta. Hieman tammipuista kuivutta löytyy, mutta happamat maatilan aromit jäävät ikävästi puuttumaan lähes kokonaan. Pelkän tuoksun perusteella tuntuu ehkä jopa enemmän hedelmäoluelta kuin lambicilta. Maku on runsaan ja hieman makean vadelmainen, hieman karvas, mustaherukkainen ja kevyesti hapan. Hapokkuus on keskivertoa ja nipistää ihan mukavasti olutta siemaistaessa. Makeutta ja nahkeutta on omiin mieltymyksiini nähden ehkä karvan verran liikaa, kaipaisin kuivempaa ja elegantimpaa otetta Cantillonin tapaan. Jälkimaussa on hieman tammea ja vaniljaa, sekä voimistuvaa happamuutta. Nautittava ja melko raikas kesäolut kuitenkin, mutta ei vain yllä aivan terävimpään kärkeen. Ehdottomasti kuitenkin maistamisen arvoinen ja suhteellisen helppoutensa ansiosta voisi toimia pehmeänä laskuna lambicien maailmaan siihen vasta tutustuvalle.

Yhteenveto

Marjainen, ei niin hapan lambic
ARVOSANA: 8+

Alkon kesäkuun uutuuksia

5 kommenttia
 
Kesäkelit puskevat päälle ja rakas monopolimme tulee jälleen esiin uutuus-oluineen. Mitähän tällä kertaa? Raikkaita kesäisiä nautintoja? hedelmäistä humalan puraisua? Verratonta janojuomaa kuumille terasseille ja piknikeille? Ei. Kaksi tummaa lageria ja yksi tumma vehnäolut.

Nämä oluet ovat Primátor Premium Dark, Franziskaner Hefe-Weissbier Dunkel ja Plankstetten Dunkles ja ne saapuvat myymälöihin seuraavaan kahden viikon aikana. Varmasti aivan kelvollisia oluita, Franziskanerin vehnä jopa erinomaisen hyvä omassa kategoriassaan, mutta ihan oikeastiko kuluttajaa lähestytään tällaisella "ruokajuoma kattauksella" keskellä kesää? Harrastaja huutaa katkeroa, hedelmää, raikkautta! IBU:t missä olette?

Onhan se selvä, ettei Alko yksinäisenä isona toimijana saa ylläpidettyä kunnon valikoimaa. Etenkin kun se on kaikkine hakuineen kankea ja toimissaan hidas. Alko ei myöskään, ainakaan ulkopuolisen silmin tarkasteltuna, omaa tarvittavaa sydäntä, eli rakkautta, jota olutalalla menestyksekkäästi toimiminen vaatii. Suuret ja kankeat ovat huonoja rakastajia...

Maistellaan näitä sitten syksymmällä.

Olutarvio: Stallhagen Harald

2 kommenttia
 

Harald

Panimo: Stallhagen, Suomi (Ahvenanmaa)
Oluttyyli: Aromatisoitu olut (hunajaolut)
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat

Ahvenanmaalainen pienpanimo Stallhagen on valmistanut Harald Voimaoluen Viikinkiravintola Harald-ketjulle, jonka ravintoloita on seitsemällä eri paikkakunnalla. Tämän lisäksi olutta on rantautunut maitokauppoihinkin. Omani ostin Rauman Prismasta, tarkkaa hintaa en muista ja kuittikin on hukassa, mutta muistelisin 0,5-litraisen pullon kustantaneen n. 3,5€. Kolmisen vuotta sitten saatavilla oli samanniminen, mutta erilaisella etiketillä valmistettu olut, silloin sen valmistajana oli Laitilan Wirvoitusjuomatehdas.  Muistikuvien perusteella se maistui silloin aivan kohtalaisesti.


Kullankeltainen, kirkas ja niukahkosti vaahtoava olut. Tuoksussa on hunajaisuutta ja viljaisaa mallasta, humalointia ei juurikaan noteeraa. Melko vaisu, mutta kuitenkin miellyttävästi hunajainen tuoksu. Maku on myös kevyen hunajainen, mutta maltaisuus ei ole enää samankaltaista kuin tuoksussa, vaan siinä on pahvisia ja vihanneksia sivumakuja. Ei kovin onnistunut olut. Suutuntuma on kevyt ja napakan hiilihappoinen. Stallhagenin perustuotteet ovat kaikki selvästi tätä parempia ja oikeasti laadukkaita, joten suosittelen maistelemaan ennemmin niitä.

Yhteenveto

Ei kovinkaan onnistunut olut
ARVOSANA: 6-

Olutarvio: Höss Neuschwansteiner Das Echte Weissbier

0 kommenttia
 

Neuschwansteiner Das Echte Weissbier

Panimo: Privatbrauerei Höss der Hirschbräu , Saksa
Oluttyyli: Hefeweizen
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat

Saksalaisen Hössin privaattipanimon oluilla on tänä vuonna alkanut Suomessa olemaan saatavuus kohdallaan. Alkossa on nähty nyt jo kolme eri olutta ja maitokaupoissa ainakin saman verran. Kaikki näkemäni ja maistamani panimon oluet ovat olleet hyvin perinteisiä saksalaisia oluita perinteisissä saksalaisissa tyyleissä. Tuosta kaavasta ei poikennut tämä panimon maitokauppavahvuinen vehnäolutkaan. Lue arvio alta.


Keltaoranssi, samea ja runsasvaahtoinen olut. Ilmiselvää vehnistä! Tuoksu on hyvin happaman vehnäinen, jopa mausteinen, talkkunainen ja maanläheinen. Normaalia vehniksen hedelmäisyyttä, kuten banaania ei juurikaan löydy, mutta sen tilalla on hieman humalan aromeja, joita normaalisti vehniksessä ei noteeraa. Maku on voimakkaasti vehnäisen maltainen, kuivahko, hapan ja myös hieman karkea. Banaanisuus on minimaalisella tasolla ja purukumimaisia estereitä löytyy ainoastaan jälkimausta yhdessä sitruunaisuuden ja kevyen mausteisuuden kanssa. Humalointia ei erityisesti noteeraa mausta. Suutuntuma on kevyehkö ja pirtsakan hiilihappoinen, edelleen lisäten kuivuuden tunnetta. Kuiva ja hieman erilainen vehnis, olisin kuitenkin kaivannut hieman lisää hedelmäisyyttä mukaan. Ei siis aivan terävintä kärkeä ja kyllähän tämän hinnalla parempiakin saa, mutta patenttikorkillinen pullo ilahduttaa ainakin kotipanijoita.

Viime joulukuussa Olutopas.infon pikkujouluissa maistamani Höss Weisser-Hirsch (5,2%) oli selkeästi parempi, ehkä sekin joskus Alkoon paukahtaa jos tämä "Höss-buumi" jatkuu. 

Yhteenveto

Kuivahko ja suoraviivainen vehnis
ARVOSANA: 7½
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...