Olvi Reino

17 kommenttia
 
Vastaanotin eilen ensimmäiset blogittamalla ansaitsemani ilmaiset oluet, kun Olvi oli ystävällisesti lähettänyt tuotenäytteitä kevään uutuuksistaan. Paketissa oli Olvin uutuusoluiden Reinon ja Svenin lisäksi ilahduttavasti myös virolaisen A. Le Coqin Porter ja Pils, jotka ovat aivan kelvollisia oluita. A. Le Coq on nykyään Olvin omistuksessa. Lisäksi lootassa oli siidereitä, yksi lonkero ja yksi limppari. Tsekkaa kuva koko setistä ja Olvin saatekirjeestä facebookissa. Sveniä en ole vielä maistanut, mutta Reinon sihautin auki juuri äsken. Olin aikeissa kirjoittaa siitä ihan rehdin olutarvion, mutta totesin, että siihen ei ole tällä kertaa tarvetta, sillä Reino maistuu samalta kuin kaikki muutkin teolliset bulkkilagerit, enkä usko, että makueroa esim. Olvin kolmoseen verrattuna juuri löytyy (tässä vaiheessa voitte yrittää esittää, että tämä tuli yllätyksenä). 



Reino ei ole mikään turha tossukka, sillä hänellä on kaikki tarvittavat ominaisuudet kansaa kiihottavan olutnautinnon välittämiseen. Ohut suutuntuma, olematon maltaisuus ja metallinen jälkimaku tulevat mukana ihan vakiovarusteina, mutta reilun kusetuksen merkeissä niistä joutuu kuitenkin maksamaan lisävarusteiden, eli ns. "erikoisoluiden hintaa". Reino tölkin hinta kaupoissa pyörii nimittäin kolmen euron pinnassa.  Onkohan se tuo tölkin Reino-kuosi, joka tässä maksaa? Ymmärtäisin hinnan jos tölkki olisi kankaalla pinnoitettu ja siinä olisi kohta josta sen voisi taitella auki, jos ei nyt aivan täysmittaiseksi tossuksi, niin jonkilaiseksi Reino sukaksi ainakin.

Kirjoitin aiemmin huumorin ehdoilla toteutetun kritiikin Reinosta ja Olvin "tuotekehittelystä" (vai pitäisikö sanoa markkinoinnista), ja nyt tuntuu, että tuon silloin kirjoittamani "olutarvion" olut olisi huomattavasti mielenkiintoisempaa nautittavaa.

Reinossa, kuten lähes kaikissa muissakin Olvin oluissa, on käytetty ohratärkkelystä. Sen vaikutuksista olueen voit lukea tästä linkistä.

Voit taistella tätä anti-olutkulttuuria vastaan jättämällä tällaiset tuotteet hyllyyn.

17 kommenttia:

  1. Ei taida Olvi enää lähettää sinulle maistiaisia, ei sillä että se yhtään haittaisi sinua :)
    Vettä saa raanasta ja kuravettä pihalta.

    VastaaPoista
  2. Minullekin tarjottiin Olvilta hiljattain näytepakettia, mutta kieltäydyin kohteliaasti hyötynäkökohtaan (tai sen molemminpuoliseen puuttumiseen) vedoten. Positiivista on kyllä, että olutbloggareista on kiinnostuttu panimoiden ja panimoliiton toimesta. Olvin kohdalla näytepakettien jakaminen tuskin kovin pitkään jatkuu olutharrastajille, koska mitään kovin mairittelevia arvioita ei liene luvassa. Toisaalta kaikki julkisuus on nykyään firmoille kotiinpäin, ja Olvin asiakaskunnasta suurin osa kuitannee kaikki sen juomista blogeissa sanotut poikkipuoliset sanat "pikkurilli pystyssä erikoisoluita ryystävien friikkien puuhasteluna". Sen sijaan tämänkin blogin kuva on mitä parasta mainosta Olville... :)

    Reino taitaa jäädä itsellä maistamattomien jonoon. Sven Tuuva oli kyllä ihan ok voltteihinsa nähden, ja halvemmalla hinnalla voisi mennäkin kaupaksi.

    VastaaPoista
  3. Silti se reino piti juoda vaikka se on mautonta bulkkilageria, olutbloggari juo näköjään kaikkea mitä eteen kannetaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä tiedät, että se sen joi kokonaan? Kyllä itse ainakin olen kaatanut useammankin oluen parin maistelun jälkeen viemäriin, kun se ei vaan maistu miltään tai maistuu todella pahalta. Eli ei pidä paikkaansa, että olutharrastajat joisivat mitä eteen kannetaan, mutta kaikkea kyllä on mukava maistaa. Tai no joskus ei niin mukavaa...

      Poista
    2. Jos olisi halunnut provosoida paremmin niin olisi kaatanut oluen viemäriin ja ottanut valokuvan.
      Tyyppi haukkuu isoja panimoita ja ylistää pieniä panimoita ja väittää että arvioi oluet puolueettomasti.

      Poista
    3. Sehän on vain faktaa. Tietysti perusjampalle nyt maistuu mikä vaan missä on alkoholia. Sinä taidat olla sellainen.

      Poista
    4. Kyllä, join koko pintin rennosti lökähousuissa ja Reinot jalassa. Samalla tätä juttua puolueettomasti näpytellen.

      Poista
  4. En tiedä onko makuaistini mennyt todella huonoon suuntaan, mutta yllätyin todella positiivisesti tuosta Reinosta. Luulin kyseessä olevan normaalia Olvin peruskamaa, mutta itse ainakin maistoin todella hyvin humalan maun! Tölkkiä juodessa uskottelin itselleni, että tämä ei voi olla totta, mutta niin se vain oli. Ehkä pitäisi ottaa uusi tölkki maisteluun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat olla suuremman luokan Trolli tai perusjamppa, mutta ei näistä suurpanimon tuotteista kukaan oikeasti oluista jotain kokemusta omaava voi sanoa mitenkään laadukkaaksi. Sen on todennut jokainen tuntemani ihminen joka on juonut muutakin kuin Koffia tai Lapparia ym. "perusbisseä". Hyviä yrityksiä kyllä niiltä löytyy ja toki muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, esim. Koffin Portteri on loistavaa tavaraa, mutta kyllä nämä kaupan perusbulkkilagerit on aina sitä samaa vettä.

      Poista
  5. En nyt kyllä mikään trolli enkä ihan kokematonkaan ole. Tottakai tuossa ohratärkkelys tekee mausta melko ohuen, mutta muuten humalan maistoi väkisin. Onhan peruspanimoiltakin edes jonkinmoista yrittämistä ollut esimerkiksi Olvilta Vaakuna, mikä on suuren panimon olueksi ihan kelpo olut. En muutenkaan oikein ymmärrä, miksi aina pitää tuomita uudet suurten panimoiden oluet mauttomiksi kuravesiksi ilman maistamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tähän mennessä kyllä ennakkotuomiot kovinkaan väärässä olleet. Sehän olisikin todellinen yllätys, kun joskus sieltä oikeasti tulisi jokin hyvä olut. Kyllähän nää bulkkilagerit ihan hyvin käy johonkin saunaolueksi, eli ei nää nyt ihan turhiksi välttämättä jää.

      Poista
  6. Mun mielestä nää Reinot sun muut Karjala MM kisaoluet on suuremman luokan kusetuksia sellaisille ihmisille, jotka eivät ymmärrä, että parempaakin oikeasti saisi samalla hinnalla.

    VastaaPoista
  7. Olvin tuotteissa erot ovat niin marginaalisia, että kukaan tuskin huomaisi, vaikka he vaihtelisivat humalia joka erässä.
    Itse en ainakaan osaa erottaa humalalajikkeita yhdestäkään kotimaisesta bulkkilagerista, vaikka oluita olen maistellut vuosia ja tunnistan yleisimpien humalien makuprofiilit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikoinaan Olvin Harkossa huomasin omituisen maun. Se oli ilmeisesti Cascadea? Muuten kokonaisuutena se oli aika heikko esitys, vaikka olikin juotavampaa kuin Halko. Näiden kahden (Halko ja Harkko) maistelun jälkeen ajattelin mielessäni "miksi enää edes vaivaudun maistelemaan näitä?".

      Poista
    2. Olvi Halko on samaa kuin Olvi III, vain pakkaus on eri. Sen Olvi avoimesti myönsi, kun sitä joku Olutoppaan foorumilta kysyi.

      Poista
    3. Täh? Ei voi olla. Toi Halko tökki aikoinaan niin pahasti, että teki mieli kaataa loput viemäriin. Perusolvia sentään on pystynyt joskus juomaankin. Omasta mielestä se kyllä maistui erilaiselta tai sitten ne on muuttanut Perusolvinkin "reseptiä" huonompaan suuntaan.

      Poista
  8. En ole koskaan kaameampaa oluentapaista maistanut. Ällöttävä terävä metallinen maku, ei muuta ! Yök !

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.