Oluenystävän parinvalintaopas

3 kommenttia
 
Tässä toinenkin pakina, joka on edellisen tavoin suunnattu perusjampalle. "Keijolle", joka ehkä kuluttaa olutta, mutta ei vielä tiedä että sille samanlaisellekin on vaihtoehtoja. 

Oluenystävän parinvalintaopas

Olen havainnoinut ihmiselämää ja tullut siihen johtopäätökseen, että me ihmiset tuppaamme pariutumaan. Parinvalinta saatetaan kuitenkin kokea vaikeaksi ja se on ymmärrettävää, sillä valinnalla on usein pitkäkestoiset vaikutukset. Jotkut parit saattavat pysyä yhdessä jopa loppuelämän ajan. Siksi onkin tärkeää, että pariutuminen hoidetaan oikeaoppisesti, eli ei ollenkaan!

Karhun kanssa pariutuminen on Suomessa yleistä.
Ajatelkaa nyt, pitkissä suhteissa se suurin kiima ja tulisin hekuma väistämättä hiipuvat vuosien saatossa ja suorittaminen muuttuu pakkopullaksi. Lauantai-iltana saunan jälkeen suoritetaan sen vanhan tutun kanssa jo tavaksi muodostunut parin minuutin innoton sessio joka päättyy nopeasti, eikä jätä juuri mitään muistijälkiä. Kuulostaako tutulta? Tästä noidankehästä voi kuitenkin irrottautua. Itse vaihtelen saunanjälkeistä kumppania viikottain, mutta toisaalta minulla on myös monia vanhoja tuttuja, jotka kerta kerran jälkeen, yhä uudestaan ja uudestaan yhtyvät kanssani tuohon villiin leikkiin.

Anna sinäkin rohkeasti mennä, irrottaudu ja vapauta itsesi hekuman huipulle täysin estoitta. Laadukas kotimainen vaalea kelpaa aina, mutta välillä voit hapuilla kauniin bruneten suuntaan tai ihan rohkeasti lähteä kokeilemaan vaikkapa täysin mustaa ja rehevää. Mikään ei ole kiellettyä, hiivaiset saksalaisetkin kelpaavat. Nyt saatat ajatella, että onpa syntistä touhua, mutta päinvastoin! Monet munkkiluostaritkin tarjoavat kumppaneita, jotka kestävät usein pitkiä sessioita. Uskomattomat kokemukset odottavat ja valinnanvaraa on! Ja mikä parasta, yksikään ei kieltäydy unohtumattomasta hetkestä sinun kanssasi! Jos et yksin uskalla, niin ota kaveri mukaan, jakaminen ja yhdessä kokeilu on nykyään suosittua.

Vältä siis oluen kanssa pariutumista ja kokeile rohkeasti eri tyylejä.

3 kommenttia:

  1. Semmonen asia on pistänyt silmään olutharrastajien keskuudesta että todella monella harrastajalla naama turpoaa pyöreäksi kuin pullataikina ja varsinki posket, myös mahaa unohtamatta.

    VastaaPoista
  2. ^
    Katukuvaa kun katsoo, niin olutharrastajiahan löytyy sitten jo ihan mukavasti ^^)

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.