Reittausblogin vuosi 2012

3 kommenttia
 
Klikkaa suuremmaksi!

Vuosi 2013 kolkuttelee jo reilun muutaman tunnin päässä, joten lienee jo korkea aika vetää yhteen mennyt vuosi Reittausblogin näkökulmasta.

Aloitetaan nyt vaikka siitä, että vuosi 2012 näyttää olleen juttumäärältään Reittausblogin aktiivisin vuosi. Tämä on nyt jo juttu numero 236 kun vuonna 2011 julkaisin yhteensä 161 juttua. Uskallan jo tässä vaiheessa väittää, että ensi vuonna juttujen määrä ei tule ainakaan samaa tahtia lisääntymään. Siihen olen tyytyväinen, ettei tämä harrastus ole kertaakaan tuntunut työltä tai pakolliselta, sellaiselta, että olisi aivan pakko kirjoittaa vaikkei haluaisi tai jaksaisikaan. Blogittamisesta on itseasiassa muodostunut sellainen tarvittava henkireikä työn ja lapsiperheen arjen vastapainoksi. Pääsen tässä toteuttamaan itseäni monella tavalla, kirjoittaen, kuvaten, kuvia käsitellen ja blogin ulkoasun grafiikoita duunaten. Niin ja onhan siinä se nautiskelu ja oluen parissa rentoutuminen myös vahvasti mukana.

Haandbryggeriet Nissefar (ei-sähköisessä) old-school reittauksessa


Olvi Reino


Suurin osa jutuista on ollut olutarvioita, mutta mukaan on mahtunut myös kosolti muita juttuja. Usein nämä muut jutut ovat olleet sellaisia, että ne ovat kirvoittaneet kiihkeimmät kommentit. Suosituin yksittäinen teksti on ollut tämä maaliskuussa kirjoitettu suurten panimoiden ohratärkkelyksen käyttöä käsittelevä juttu: Panimot vastaavat: Miksi ohratärkkelys? Huomattavaa kiinnostusta herätti myös Carlsberg Copenhagenia haukkuva räksytys, Olvin Reinon huumorireittaus ja Oluenystävän parinvalintaopas.



Panimolla
Itselleni vuoden olutaiheisia kohokohtia olivat vierailu Vakka-Suomen Panimolla huhtikuussa, kesäkuussa koettu Turun SOPP ja heinäkuussa alkanut kotioluiden maistelu - kiitos kaikille olutta lähettäneille! Hieman syksymmällä oli myös hienoa istua parille oluelle Rekolan Panimon Jari Leinosen seuraan raumalaisessa kuppilassa ja päästä maistelemaan seuraavana päivänä panimon tuotoksia. Jari otti yhteyttä, koska halusi jutella mm. pienpanimoiden tuotteiden myynnin sietämättömästä vaikeudesta, josta olin aiemmin kesällä Alkoa hiillostanut. Sekin tuntui hyvältä, että blogi huomattiin myös muualla. Annoin harrastuksesta haastattelun niin OlutPosti-lehteen, kuin paikalliseen sanomalehti Länsi-Suomeenkin.

Blogin pääasiallinen anti on tietysti olutarviot ja seuraavaksi listaankin oluiden topit ja flopit vuodelta 2012. Tänä(kin) vuonna sain maistaa muutamia todellisia elämyksiä ja sitten muutamia todellisia rimanalituksia.

Vuoden 2012 Flopit (juttujen julkaisujärjestyksessä): 

Rainbow Pint of Pahvi
Kaiken kaikkiaan kolmelta kotimaiselta suurelta tämä oli aika huono vuosi, kun viime vuonna vakuuttanut Sinebrychoffin Nikolai Vuosiolutkin osoittautui flopiksi. Hartwallilta nähtiin parikin kyseenalaista episodia, ensiksi ihmeteltiin Arctic Malt uutuuden ja Classic Gourmet Vaalean samankaltaisuutta ja myöhemmin Lapin Kulta Jouluoluen hintakusetusta. Sen verran propseja kuitenkin, että Lapin Kulta Jouluolut oli suurpanimon olueksi hyvä. Olvi teki sitä mitä aina, eli puski markkinoille lähes identtisen makuisia oluita erilaisissa tölkeissä - olutkulttuuria?

Thornbridge Hall Courage Russian Imperial Stout kolahti kovaa!
 Vuoden 2012 Topit (juttujen julkaisujärjestyksessä): 

Siinähän niitä. Juttujen läpikäynti näitä listauksia varten oli itseasiassa aika valaisevaa - kaikenlaista sitä on tullut kuluneen vuoden aikana koettua ja suuhunsa pantua. Kiitos kuluneesta vuodesta Reittausblogin lukijoille ja tukijoille - eli juuri sinulle!

3 kommenttia:

  1. Kiitos vuoden mittaan saaduista hauskoista lukukokemuksista ja tsemppiä vuodelle 2013!

    Henrik Larkio
    Servaali Oy

    VastaaPoista
  2. Blogisi on ollut aloittelevalle olutharrastajalle oikein mieleistä luettavaa. Monia oluita on tullut maisteltua ihan jo reittausblogin mielenkiintoisesti kirjoitettujen arvostelujen perusteella. Keep up the good work!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla. Aikoinaan 2007-2008 kun itse aloittelin harrastusta, eli toisin sanoen siirryin hiljalleen bulkkioluesta maukkaiden oluiden pariin, ei vastaavia suomenkielisiä olutblogeja juuri ollut. Reittausblogin yksi tavoitteista onkin ollut aloittelijaystävällisyys, eli asiat usein kirjoitetaan niin, ettei oleteta lukijan tietävän oluesta aivan kaikkea. Se on hieman työläämpää kirjoittaa, tekstiä tulee enemmän ja välillä väännetään rautalangasta, mutta se palkitsee, kun on kuullut että se on palvellut jotain toista.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.