Fuller's Past Masters

1 kommenttia
 
Lontoolainen Fuller's on laadukas panimo ja Past Masters sarja heidän tuotekattauksensa mielenkiintoisimmasta päästä. Sarjan oluet on pantu aina mallastamisesta lähtien mahdollisimman tarkasti panimon vanhoista reseptikirjoista valittujen reseptien mukaan. Past Masters sarjan oluita on markkinoilla toistaiseksi vasta kaksi, ne ovat XX Strong Ale, jonka resepti on vuodelta 1891 ja Double Stout, jonka resepti on vuodelta 1893. Näiden oluiden saatavuus Suomessa rajoittuu Alko Arkadian erikoisvalikoimaan. Katso alta panimon julkaisema video sarjan taustoista ja ensimmäisen oluen, eli XX Strong Alen synnystä.


Ostin joulukuun alussa Arkadiasta pullon sarjan kumpaakin olutta ja kävipä vielä niin hyvä tuuri, että joulupukki, tuo ihana karvaturrikka, toi minulle yhden pullon kumpaistakin joululahjaksi. Itse ostamani pullot nautin viime lauantaina ja lahjaksi saadut kiikutin kellariin kypsytystä varten. Pidin molemmista sarjan oluista erittäin paljon, aivan loistavia ja upean tasapainoisia oluita. XX Strong Ale jakaa olutarviosivuistoilla mielipiteitä, mutta minun makuuni se sopi kuin nakutettu ja Double Stout ylitti vielä senkin ollen todella herkullinen kautta linjan. 

Tarvinneeko erikseen mainita, että suosittelen hakemaan maisteluun, mikäli pääkaupunkiseudulla liikuskelette. Alla arviot viime lauantailta.


Fuller's Past Masters XX Strong Ale (7,5%)

Kauniin kuparista ja hieman punertavaa olutta, jonka vaahto on tiivis, runsas ja kestävä. Tuoksu on voimakas ja portviiniin sekä madeiraan vivahtava, alkoholikin potkii samalla tavalla. Päällimmäisenä siinä ovat aromaattiset kuivahedelmät aprikoosista persikkaan ja takaisin. Karamellinen maltaisuus tukee taustalla, mutta tuoksu on hedelmäisyyden show. Olut on suussa pehmeää ja täyteläistä. Maku on makeahkon karamellinen, kuivatun hedelmäinen, hieman puisen sekä pähkinäisen humaloitu ja lämmittävän alkoholinen. Alkoholi tuntuu selvästi, mutta se sulautuu makuun sitä liiemmin häiritsemättä. Hitaasti nautittava, mukavan täyteläinen herkku. 

Arvosana: 9+


Fuller's Past Masters Double Stout (7,4%)

Läpinäkymättömän mustaa olutta tiiviillä beigellä ja kestävällä vaahdolla. Mahtavan suklainen tuoksu, jossa suklaan lisäksi jylhää paahteisuutta, kermakahvia ja Fuller'sin tavaramerkki, eli tunnistettava brittihumalointi. Kermaisen pehmeä, hieman makea ja imperial stoutmainen maku on voimakkaan paahteinen, suolaisen lakritsainen, sopivasti hapan ja varsin tuntuvasti humaloitu. Suklaa ja kahvi pääsevät parhaiten esiin vasta jälkimaussa. Suutuntuma on täyteläinen, melko maltillisen hiilihappoinen ja hieman tahmainen, oluen yleisilme on kuitenkin kuivahko ja pehmeä. Erittäin nautittava olut.

 Arvosana: 9½

1 kommentti:

  1. Kyllä siinä katkeria kyyneleitä vuodatettiin kun tuo Double Stout hajosi lennon aikana keväisen Lontoon matkan jälkeen johon sisältyi myös Panimovierailu Fullersille...

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.