Olutarvio: De Molen Tsarina Esra

0 kommenttia
 

Tsarina Esra

Panimo: De Molen, Hollanti
Oluttyyli: Imperial Porter
Alkoholipitoisuus: 11%
Saatavuus: Ulkomailta

Joulufiilis tulee aina viimeistään siinä vaiheessa kun saa lahjat pakattua. Pakkausurakan päätteeksi kellarista valikoitui erityisen "harrasta" hetkeä varten vaalittu De Molen Tsarina Esra, joka on yksi tämän hollantilaispanimon arvostetuimmista oluista. Kyseessä on tymäkkä 11% vahvuinen Imperial Porter, jossa on etiketin mukaan roimat 93 EBUa katkeruutta. Olut on pullotettu huhtikuun alussa tänä vuonna, joten se on jonkin aikaa jo kypsynytkin. Tämä on sellaisia oluita, että oikein jännittää ennen korkkaamista - onko se oikeasti niin hyvää kuin isot pojat internetissä väittävät?



Väri on hyvin hyvin tumma ja rusehtava - ei täysin musta, mutta hyvin lähellä. Beigeä ja kerman tavoin lasin reunoihin tarttuvaa vaahtoa muodostuu maltillisesti, mutta se säilyy todella pitkään. Tuoksu on sellainen kuin odottaa sopii, eli todella jylhä ja voimakas. Siinä on pehmeää, kevyesti paahteista ja makeahkoa maltaisuutta sekä vahva humalan tuoma hedelmäinen pohjavire. Lisäksi jonkin verran tuttua lakritsaisuutta ja suklaisuutta. Alkoholi on täysin piilossa, mutta tuoksun voimakkuudesta huomaa, että tavara on tuhtia. Kerrassaan miellyttävää, monissa näin vahvoissa tuoksu melkein polttaa nenäkarvat läheltä nuuhkaistessa, mutta tässä ei ole muuta kuin pehmeyttä. Maku on erinomainen. Se on pehmeä ja makeahko - maltaisuus on tuoksun tavoin vaan kevyesti paahteista ja eroaa selkeästi imperial stouteista, joissa paahteisuus on voimakasta, lähes palanutta. Namia on. Alussa tumma suklaa on maltaan takana mauista selkeimmin pinnalla ja loppua kohti kehiin astuu lisäksi tuntuvaa suolaista lakritsaisuutta. Voimakas humalaisuuden hedelmäinen pohjavire vaikuttaa koko ajan ja lopussa mukaan astuu kosolti katkeruutta, joka pyyhkäisee suurimman osan makeuden tahmeudesta pois - suu jää vain hieman nahkeaksi. Jälkimaussa lakritsi on pinnalla ja sen rinnalla hieman yrttimäistä humalaa. Suutuntuma on täyteläinen, pehmeä ja kuohkea, melko maltillisen hiilihappoinen sekä hieman tahmea. Yleisilme on makeahko ja pehmeä, mutta samalla voimakkaasti humaloitu - balanssi on kunnossa! Minulle maistuu juuri nyt erinomaisen hyvin, mutta makeusallergikkojen kannattaa välttää. Koska saadaan ensimmäinen De Molenin tuote Alkoon?

Yhteenveto

Makea, voimakkaasti humaloitu, moniulotteinen, mutta tasapainoinen
ARVOSANA: 9+

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.