Olutarvio: Mustan Virran Martti Tripel

1 kommenttia
 

Martti Tripel

Panimo: Mustan Virran Panimo, Savonlinna
Oluttyyli: Tripel
Alkoholipitoisuus: 7,0%
Saatavuus: Rajoitettu (arvioitu pullo saatu panimolta)

Reformaation eli uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlan kunniaksi tehty tripel olisi nyt sitten arviointivuorossa seuraavana. Oluen ovat ideoineet Mustan Virran Panimon olutmestari Pasi Kosonen ja Savonlinnan kirkkoherra Sammeli Juntunen. Olutta on tehty vain pieni erä, joka tuli saataville parin savonlinnalaisravintolan lisäksi ainakin Turun Old Bankiin, mutta lisääkin on ilmeisesti tulossa. Saatavuuden selvittämiseksi kannattanee seurata panimon omia tiedotuskanavia, esim. facebookia. 

On sanomattakin selvää, että tällaisen kirkko-oluen julkaiseminen aiheuttaa seurakuntapiireissä joillekin ylimääräisiä sydämentykytyksiä ja niinpä aiheesta saatiin iltapäivälehtiin aikaiseksi pienimuotoista kuohuntaakin. Ilta-Sanomat kirjoitti aiheesta 23.1.2017:
"Uskonpuhdistuksen sanoman levittäminen oluen voimalla on kuitenkin herättänyt myös kritiikkiä. Muun muassa sulkavalainen kirkkovaltuutettu Touko Hämäläinen ihmettelee sitä, mikä into seurakunnilla on lähteä markkinavoimien kelkkaan oluita markkinoimaan.
– Se menee erittäin pahasti yli sen, mikä on seurakunnan tehtävä. Olut on alkoholijuoma. Luulisi suomalaisten jo juovan tarpeeksi ilman että seurakuntien taholta siihen vielä lisäsytykettä annetaan. Reformaatio ja Luther ovat juhlimisen arvoisia asioita, mutta sitä ei tarvitse tehdä oluen voimalla.  
Savonlinnan kirkkoherra Sammeli Juntunen myöntää, että oluthankkeeseen mukaan lähtöön sisältyi tietoinen riski, ja siksi sitä aluksi seurakunnissa arasteltiin. – Arasteltiin, koska oli kaksi mahdollisuutta; toiset paheksuvat ja toiset naureskelevat, että joihan se Lutherkin olutta ja juovat ne papitkin. Kummassakin tapauksessa on vaarana, että reformaation varsinainen sanoma peittyy. – Ajattelimme kuitenkin, että tämän avulla saisimme ihmisiä mukaan juhlavuoden tapahtumiin. Ja ainakin Savonlinnassa tässä onnistuttiin erinomaisesti. Saimme hyvin tuotua esille sitä, mitä reformaatio oikeasti on."
Niinpä niin. Jeesuksen kerrotaan muuttaneen veden viiniksi, tokkopa sekään alkoholitonta sentään oli. Oluen spekseistä tiedossa on vahvuus, 7,0%, joka on tyylin normia hieman matalampi ja raaka-aineet; Vesi, Ohramallas, Vehnämallas, Kandisokeri, Humala ja Hiiva. Olut on ilmeisesti erää 72 ja päiväys on 03.01.18.
Martti Lutherin Käthe-vaimo valmisti kotipanimossaan olutta miehelleen - joten Marttia ja Kätheä voidaan hyvällä syyllä pitää käsityöläisoluen edelläkävijöinä. "Totisesti" sanoi Luther, "joka ei rakasta viiniä, laulua ja naisia, pysyy typeränä koko elämänsä ajan"

Utuinen oranssihtava olut, joka vaahtoaa belgityylisen runsaasti ja kumpupilvimäisesti. Tuoksu on belgityylisen hedelmäinen, mausteisen käymisarominen ja nahkean lakritsaisen kumimainen. Viimeksi mainittu on ilman muuta virhearomi - samankaltaisen tuoksun oli Hannu Nikulainen löytänyt viimeisimmässä OlutPOSTIssa arvioidusta St. Olaf Pale Alesta. Maussa on sama kemikaalisen kumimaisen aromin vitsaus, uudet lenkkarit tai sisäkumi tulee mieleen - todellinen harmi, sillä muutoin olut vaikuttaisi pätevältä ja aidon belgityyliseltä tripeliltä. Kyse voi olla jostain bakteerista tai esim. käymisessä aiheutuvasta virhearomista, jos hiivan määrä on ollut alhainen ja lämpötila liian korkea tai vierre huonosti ilmattu. Joka tapauksessa olut on pilalla. Harmin paikka.

Yhteenveto

Valitettavasti pilalla
ARVOSANA: ei arvosanaa

1 kommentti:

  1. Klooripitoinen vesi voi tehdä kanssa kumimaisia tai joidenkin mielestä laastarimaisia flavoreja. Jos useammasta ko panimon tuotteesta on löytynyt niin ihan varteenotettava vaihtoehto...

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.