Kotiolutta: Glebin Imperial Stout

4 kommenttia
 
Lappeenrantalaisen Glebin kotioluista seuraavana vuorossa on Imperial Stout. Tämä poikkeaa lähetyksen muista oluista siten, että sen valmistuksessa on käytetty suurimmaksi osaksi uutteita. Gleb on kuitenkin mäskännyt sekaan hieman lisää mustamallasta (ns. osittaismäskäys) ja lisännyt myös kandi- sekä muscovadosokeria. Humaliakin on uutekittien sisältämän humaloinnin lisäksi heitelty messiin. Tämä lienee jo ainakin reilusti yli puolivuotiasta, mikä on usein näin vahvalle (noin 8,5%) oluelle ainoastaan eduksi.



Imperial Stout
(Imperial Stout, ~8,5%)

Nyt on jylhän mustaa tavaraa. Täysin läpinäkymätöntä. Olut sihahti kohtalaisen voimakkaasti avatessa, joten päätin purkaa "ylimääräistä" hiilihappoisuutta kaatamalla oluen lasiin suoraan, ilman mitään kallistuksia.  Beigeä vaahtoa muodostuukin tällä tavoin todella runsasti ja se kestää todella pitkään. Näyttävä olut. Tuoksu on hyvä - siinä on voimakkaasti paahteisuutta, jota tukee tuju annos suolaista lakritsia. Lisäksi humalaa, joka erottuu yrttisenä ja hieman hedelmäisenä. Kahviakin löytyy hieman ja alkoholi on hyvin piilossa, vaikka sen toki aistii jos vie nenän aivan lähelle oluen pintaa. Hieman suoraviivainen, eikä niin kompleksinen kuin parhaat kaupalliset esimerkit, mutta hyvä ja voimakas tuoksu kuitenkin. Maku on aluksi makeahko, mutta kuivuu esimerkillisesti lopussa. Siitä löytyy voimakasta paahteisuutta, sokerisuutta sekä hieman hapanta ja suolaista lakritsaisuutta. Humalointiakin on tuntuvasti, mutta katkeruus ei nouse liiaksi esiin. Jälkimaussa on hillitysti kahvin ja tumman suklaan piirteitä. Yleisilmeeltään yllättävänkin kuiva ja melko kovakin nautittava tähän tyyliin. Suutuntuma jää keskitäyteläiseksi - sellainen tietty pehmeys ja täyteläisyys jää hieman puuttumaan. Alkoholi on esimerkillisen hyvin piilossa - sitä ei huomaa kuin runsaana lämmittävyytenä. Hiivojen lisääminen lasillisen puolivälissä täyteläistää ja pehmentää kokemusta hieman. Tässäkään ei ole minkäänlaista huomautettavaa oluen yleisestä laadusta, eli prosessi ja puhtaus on Glebillä kunnossa. Uutteistakin saa pienellä tuunauksella hyvää imperial stoutia, hieno suoritus!

Pisteytys
  • Tuoksu  8 - Voimakas ja iskevä tuoksu. Tästähän tässä tyylissä on kyse!
  • Ulkonäkö 4 - Komea olut.
  • Maku 8 - Maukas ja hyvällä tavalla haastava.
  • Suutuntuma 3  - Hieman kevyt ja kovahko (tähän tyyliin).
  • Yleisvaikutelma 15 - Hyvä imperial stout, joskaan ei aivan niin moniulotteinen kuin parhaat kaupalliset. Yleinen laatu kunnossa.
Aistiarviot
  • Makeus 5 
  • Katkeruus 5
  • Happamuus 3
  • Täyteläisyys 6
Kokonaispisteet: 38/50

4 kommenttia:

  1. Kiitoksia paljon näistä kaikista arvioista, tässä on saanut vahvistusta omiin ajatuksiin näistä oluista ja esiin on tullut myös monia sellaisia asioita mitä itse ei ole tajunnutkaan. Sen tiesi jo etukäteenkin että kehitettävää vielä löytyy paljon eikä varmasti olla parhaiden kotioluttaikureiden tasolla mutta tuotanto jatkuu innolla ja toivottavasti makukin paranee entisestään. Seuraavana ohjelmassa lienee belgiblondi ja hiivakokeilu jossa jaan satsin kahteen osaan ja käytän eri hiivoilla, jos oppisi hieman lisää hiivojen tuottamasta mausta. Ehkä jossain vaiheessa sitten lähteen Rauman suuntaan uuttakin pakettia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, kiitos itsellesi. Saison odottelee vielä myöhempää korkkausta ja Dubbel saa kypsyä kellarissa rauhassa. Näitä on aina mielenkiintoista maistella, sillä koskaan ei tiedä mitä pullosta tulee :)

      Poista
  2. Ai niin, jäi mainitsematta että tuo IS on jo melkein vuoden vanhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sai muuten samat pisteet kuin oma Katajainen Ansa IS, jonka arvioin joskus joulukuussa. Parempaa tämä kuitenkin oli, omani on turhan makea ainakin vielä. Sitäkin voisi maistella vuoden ikäisenä, eli ensi syksynä uudelleen. Olin ehkä liian armollinen, mutta toisaalta omaa olutta on vaikea arvioida.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.