Olutarvio: Plank-Bier Heller Weizenbock

5 kommenttia
 

Plank-Bier Heller Weizenbock

Panimo: Brauerei Plank, Saksa
Oluttyyli: Weizenbock
Alkoholipitoisuus: 7,8%
Saatavuus: Alko (6,26€ / 0,5l)

Tämä olut kuuluu Alkon joulun kausioluiden ulkopuolelta valikoimaan tulleisiin erikoiseriin. Alko on ostanut tätä 10000 pullon kertaerän. Kyseessä on Weizenbock tyylinen olut, joka on voittanut omassa sarjassaan World Beer Cupin kultaa vuosina 2002, 2006, 2008, 2010 ja pronssia vuonna 2004. Lisäksi panimo, Brauerei Plank, on voittanut samaisessa kisassa sarjan "Best Small Brewery" vuosina 2006 ja 2012. Näillä meriiteillä voidaan kai sanoa, että lähtökohdat ovat mielenkiintoiset. Alko kertoo tuotekuvauksessaan, että tämä perheomisteinen panimo on periytynyt aina isältä pojalle ja aina seuraavan polven esikoiselle on annettu sama nimi, Michael Plank. Tätä saagaa on jatkunut vuodesta 1617. Siinä on parit Michaelit kastettu... onneksi yksikään näistä jannuista ei ole ollut eunukki, tuhkamuna tai homoseksuaali, sillä siinähän olisi arvokas perinne katkennut. Sen mitä saksankielisiltä kotisivuilta ymmärsin oli, että raaka-aineet pyritään ostamaan läheltä, joten kaikki panimon raaka-aineet maltaista ja humalista lähtien ovat saksalaisia. Tällainen vehnäbock on toimiessaan oiva talven lämmittäjä.

Keltaoranssi, samea ja normivehnistä hieman maltillisemmin vaahtoava vehnäpukki. Vaahto kestää pitkään ja pullon pohjalta hiljalleen olueen sekoittuvien hiivojen tanssia on mukava katsella lasin reunustalta. Hieno ja voimakas tuoksu on makean puoleinen. Siinä on runsaasti banaanisia estereitä ja pullahiivaista tuntua, sekä maanläheistä happamuutta ja mansikkaisuutta. Sahtimaisia piirteitä siis, ja kyllähän sitä vehnikselle ominaista purukumimaisuuttakin löytyy. Maku on myös todella upea. Se on toki reilun makea, mutta samalla tuntuvasti hapan. Siinä on sopusuhtaisesti banaania, mansikkaa, purukumia ja imellettyä vehnäleipää. Hiivaisuutta ja mausteisuutta joutuu etsimään maun laitamilta ja hyvä niin, sillä tällaista tasapainoa ei soisi minkään järkyttävän. Loistelias balanssi kerrassaan. Makeaa ja hapanta sopivasti ja sopivan särmikkäästi tarjoiltuna. Suutuntuma on vähintäänkin keskitäyteläinen ja hieman nahkea, hiilihappoisuutta on keskiverrosti. Todella hyvä olut ja nimenomaan kokonaisuutena. Ostan toisenkin.

Yhteenveto

Tasapainoinen, sahtimainen ja makea vehnäbock.
ARVOSANA: 9+

5 kommenttia:

  1. Minun suussani happamuus toi lähinnä ajatuksen, että olut on pilalla.

    VastaaPoista
  2. Omassa suussa oli vain hapan ja puumainen, kaukana tasapainoisesta tai yleensä hyvästä vehnäoluesta. Eipä kaikesta tarvitsekaan pitää vaikka olisi kuinka voittaja-ainesta.

    VastaaPoista
  3. Aika monella homolla on ihan omiakin lapsia. Tälle arviolle annen arvosanan suvaitsemattomuudesta 4-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen jos loukkasin tunteitasi. Kyse oli sellaisesta huumorin lajista kuin vitsistä ja se vitsikin oli vain satunnaisen olutarvion johdannossa jutun täytteenä. Ei siitä kannata ressata enempiä.

      Poista
  4. Aika erikoinen olut. Massasta poikkeava (onko se sitten positiivinen argumentti :-0, viitaten aikaisemmaat jorinat liittyen oluseen), ulkoasultaan ohuehko, maultaan melko särmikäs - kovahko. Yllättävä selvästi havaittava humalapotku lopussa. Tämä humalakiihytys tuntuu mukavalta - liekö kun moiseen "yberhumala hefe weissessä" hehkutukseen syynä se, että olen viime aikoina mieltynyt Tap 5:een (Schneiner weisse)?
    Hieno homma, että meän A(lko) ostaa kolmanneksen panimon tuotannosta Suomen loppuvuoden myyntiin, voiko olla todella näin iso osuus? Tuskin muuten tietäis koko panimosta, saatikka sitten tästä oluesta. Liiba laaba, arvosana 8 und 1/2.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.