Olutarvio: Goose Island India Pale Ale

17 kommenttia
 
Goose Island India Pale Ale

Goose Island IPA, tämäkin on Alkon lokakuun uutuuksia. Goose Island on Chicagolainen suur-craft-panimo, jos näin voidaan sanoa. Se on tätä nykyä jättiläismäisen Anheuser-Buschin omistuksessa, mutta ilmeisesti se ei ole ainakaan vielä onnistunut vaikuttamaan oluiden makuun. Mielestäni hyvässä India Pale Alessa tulee olla hyvä aromihumalointi, hyvä tasapaino, eikä liiaksi makeutta. Timanttisesta katkeruudesta saa bonusta, eikä suutuntuma saa olla tahmainen. Katsotaan miten Goose Island India Pale Ale suoriutuu Reittausblogin perjantai-illan piinapenkistä.


Kirkas, vaalean oranssinen olut, jonka vaahto on keskiverto ja jättää pitsiä laskiessaan. Tuoksu on aromaattisen männynneulainen, eksoottisen ja sitruksisen hedelmäinen, sekä hieman karamellimaltainen. Hieno ja tuore humalan aromikkuus tuoksussa. Maku on aluksi pehmeähkö, aromaattinen ja oikein miellyttävästi eksoottisen ja sitruksisen hedelmäinen, loppua kohti greippinen happamuus ja mäntyisyys tulevat maussa pinnalle kun runsas, mutta tasapainoinen katkerohumalointi astuu esiin. Suutuntuma on keskitäyteläinen, pehmeähkö, raikas ja keskiverrosti hiilihappoinen. Tässähän on käsissä tasapainoinen ja aromaattinen keveähkö India Pale Ale hyvällä katkeruudella ja helposti nautittavakin vielä. Tullee ostettua toistekin, mutta varsinainen pommi tämä olisi ollut alle kolmen euron hinnalla. Jos et ole aiemmin India Pale Alea maistanut, niin tästä on hyvä aloittaa. Osta mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, sillä humalointi on tuoreena parasta!

Yhteenveto: Helposti nautittava, runsaan hedelmäinen IPA.
Nautintasuositukset: Hyvin viilennettynä. 

ARVOSANA: 8½

    17 kommenttia:

    1. Ei ole minun makuuni.Liian voimakas humalointi pilaa koko jutun.Ja hinta on järkyttävän kallis.Tohon hintaan saa kyllä paljon parempiakin liemiä.Arvosana 5\10:stä.Kyllä se taitaa olla niin,että ei noi jenkit osaa kaljaa tehdä.

      VastaaPoista
    2. Voimakas humalointi on India Pale Alen perusominaisuus, eikä se tässä missään nimessä lyö yli. Omasta mielestäni jenkeistä tulee tällä hetkellä paljon erittäin hyviä oluita.

      VastaaPoista
    3. Hinnat on järkyttäviä.Ei toi Goose kalja ole ton hinnan arvoista.oikea hinta olisi korkeintaan kaksi ekeä pullolta.se on sentään vaan kaljaa eikä millään tavalla ihmeellisen makuista.Paras alkoholituote mitä tiedän on Fernet Branca.Voittaa jopa 80€ hintaisen whiskyn,jota olen myös kokeillut.Highland park mallaswhisky 18years old.toista en osta.Halvoissa kaljoissa kuten Olvi ja Sandels tökkii tärkkelys,jota niihin lisätään.Muutenkin ne on ummehtuneen makuisia ja pahoja.Fernetistä tulee rento ja hyvä olo eikä tuu pahaa oloa vaikka ottaisi enemmänkin,toisin kuin Whiskystä.Brooklyn American Alekin alkoi tökkiä.Aika vetistä on se.H.2,59\pullo.Tosi kallista,kun alkoholiakin on vain 4,5‰.Aikanaan join Milleriä ja Coronaa.Siis kuinka idiootti olinkaan.Aivan kuin vettä olisi juonut.Varsinkin corona erityisesti haisi pahalle jo kun avasi pullon ja nuuhkaisi pullon suuta ja maku metallinen outo,paha.En ikinä enää osta kyseisiä tuotteita.

      VastaaPoista
    4. Suomen hintataso on sitä mitä se on, johtuen tietysti osaksi jo EU-alueen korkeimmasta alkoholiverotuksestakin. 3,86€ tästä Goose Island IPAsta on kyllä liikaa, alle kolmen euron hinta, kuten kirjoituksessa mainitsin, olisi kelvannut.

      VastaaPoista
    5. Oletko monia eri whiskyjä maistanut?Ite olen nyt nauttinut Famous grouse port wood finishing whiskyä.Aika pliisua on.Makeaa eikä tunnu menevän päähän vaikka on 40‰ alkoholia.fernetissä on 39‰ ja jo yksi pieni pikarillinen menee verrattain nopeasti päähän.Täytyykin ostaa huomenna pullo Fernet brancaa.Branca mentaa en ole koskaan kokeillut enkä kokeile,koska siinä on järkyttävästi sokeria ja vähemmän alkoholia ja silti hinta on melkein yhtä kallis kuin alkuperäisessä.Onkohan tossa Goosessa paljon diastyyliä?En tule enää ostamaan.Ostin kolme pulloa ja siinä oli kaksi liikaa.Harmittaa myös se,että noita goose oluitakin on jenkeissä vaikka kuinka monta eri mallia ja makua.Todennäköisesti tänne pohjolaan tuodaan kaikki paskimmat.hyvät saadaan juotua alkuperämaassa.

      VastaaPoista
    6. En juo väkeviä oikeastaan ollenkaan, eli en maistele viskejä. Tästä Goose Island IPA:sta en diasetyyliä, eli voin makua, löytänyt ollenkaan. Mielestäni erittäin hyvä olut, eikä missään nimessä Goose Islandin huonoimpia, päinvastoin. Tuorettakin Alkoon tullut erä oli ja on vieläkin, eihän siitä kauaa ole kun se tuli.

      VastaaPoista
    7. Goosen myynti?Katoin tänään alkossa,että samat pullot oli vielä,kun viimeksi ostin niitä kolme pakkauksesta ja valkkasin siisteimmät ja laitoin etuosaan kolme,joita en ostanut niin siinä ne vieläkin olivat.Enkä ihmettele,kun hinta on järjetön.Ostin Fernet branca pullon Ja Prisman myymälän puolelta Brooklyn american alea.Se,kun on parasta olutta minun mielestäni tällä hetkellä.Vältän oluita,joissa lukee ohratärkkelys.Mitäs muita goosen oluita olet maistanut ja missä,kun ei niitä suomessa ole?

      VastaaPoista
    8. Onhan noita Suomessakin ollut, mutta ei Alkon vakiovalikoimassa. Alko Arkadian erikoisvalikoimasta olen maistanut Bourbon County Brand Stoutin, Matildan ja Pere Jacquesin ja lisäksi muistaakseni Turun Stockmannilta löysin Summertimen ja Honker's Alen.

      Blogissa ei muita ole kuin Bourbon County Brand Stout, yksi parhaista oluista joita olen maistanut: http://www.reittausblogi.info/2011/02/olutarvio-goose-island-bourbon-county.html

      VastaaPoista
    9. Oletko maistanut brooklyn american alea 4,5‰?Jos olet niin mitä mieltä olet mausta?Minun mielestäni on hyvää vaikka tosiasiassa tuoksu on melkein parempi tai ainakin voimakkaampi kuin maku.Mutta kyllä siinä makuakin on.Youtubessa yksi suomalainen olutarvostelija sanoi,että on eksootttisen makuista ja kuin käyneen kotikaljan ja siman makuista.Ei ollut hänen makuunsa hyvää.Kieltämättä on siinä sellainen maku,mutta minä tykkään sellaisesta mausta.Käypä katsomassa youtubessa.Bajari niminen henkilö.Siltä on paljon muitakin arvosteluja.Erikoisen näköinen partatyyppi,mutta tosi asiallinen ja hyvät kommentit.Makuasioista ei kannata kiistellä.

      VastaaPoista
    10. Brooklyn American Ale arvioituna täällä: http://www.reittausblogi.info/2011/07/olutarvio-brooklyn-american-ale.html

      Kyllähän se maittaa ja on yksi niistä oluista joita aina silloin tällöin, varsinkin kesällä, tulee ostettua.

      VastaaPoista
    11. Brooklyn american ale alkoi tökkiä.Ei ole hääviä.Vaahtokin häviää lasista ennätysnopeasti.Maussa olen huomannut eroavaisuutta.Jossain pullossa on paremman makuista kuin toisessa.Hinta on järkyttävä 2,59€ vaikka alkoholiakin on vain 4,5‰.Maku on loppujen lopuksi aika pliisu.Tuoksu on paljon parempi ja voimakkaampi kuin maku.Mistähän johtuu?Ja on se vähän vetistäkin.En osta enää tätä lientä.Kyllä oluessa saisi vähän maltaat maistua eikä pelkät humala-aromit.No onneksi taas säästyy rahaa,kun ei tarvi tätä litkua enää ostaa.Makuasioitahan nää kaikki on.Paras viina on edelleen Fernet Branca.

      VastaaPoista
    12. Nyt löysin hyvän oluen.Urho olut.On tosi maukasta,jälkimaku hyvä ja maltainen.Prismassa sanottiin ettei sitä enää valmistettaisi.Miten on?Tiedätkö sinä onko näin?

      VastaaPoista
    13. URHO löytyy ainakin vielä valmistajan, eli Hartwallin sivuilta. Muuta en osaa sanoa.

      http://www.hartwall.fi/fi/Juomat/tuoteryhmat/Oluet/URHO/

      VastaaPoista
    14. Lapin kulta luomu jouluolut on tosi hyvää.Valovuosia parempaa kuin yksikään jenkkikuraliemi.Huonoin kalja mitä tiedän on Corona extra ja sitten tulee Miller.Viinoista huonoin on Whisky Arran single malt.Siis todella pahan makuista Whiskyä.En pystynyt edes pulloa juomaan tyhjäksi.Maistoin vähän pikarista ja oli järkyttävän makuista.

      VastaaPoista
    15. Ei olekaan hyvää Lapin kulta luomu jouluolut.Tuntuu,että posket alkaa punoittamaan,kun sitä juo yhden pullon vaan.Ei se hääviä ole.En osta enää sitä lientä.

      VastaaPoista
    16. Voimakas humalointi nimeonmaan kuuluu IPA oluiin eikä todellakaan pilaa sitä, ja mitä tähän tulee niin liian makea , huomaa että jenkkiläiseen makuun tehty,

      VastaaPoista
    17. Kannattaa ostaa jenkeissä vieraillessa 7,37$ 6 pulloa. Thumbs up!

      VastaaPoista

    Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.