Olutarvio: Saimaa Brewer's Special ESB

0 kommenttia
 

Brewer's Special ESB

Panimo: Saimaan Juomatehdas, Suomi (Mikkeli)
Oluttyyli: Extra Special Bitter
Alkoholipitoisuus: 6,2%
Saatavuus: Alko (3,19€ / 0,33l)

ESB on aina hankala laji oluenvalmistajille, sillä tyylin kantaisän ja edelleen kiistattoman kuninkaan Fuller's ESB:n saappaat ovat niin isot, ettei yksikään toinen ole niitä vielä täyttämään kyennyt. Kaikkia aina verrataan alkuperäiseen ja jos toimivuus ei ole samalla tasolla, niin miinustahan siitä tulee. Saimaan Juomatehdas on lähtenyt rakentamaan seuraavilla raaka-aineilla: Pale ale-, vehnä-, münchener- ja karamellimaltaat, Fuggles-, Goldings- ja Target-humalat.

Arvioidun pullon, jo kesällä nauttimani sellaisen, olen ostanut Alkosta, mutta tässä syksymmällä sain myös yhden pullon panimon lähettämässä näytepakkauksessa. Olen nyt nauttinut molemmat näistä ja kesällä kirjoitettu arvio pysyi ennallaan.

Ostopottu
Lahjapottu

Sameahkon oranssihtava, hieman amber väri. Vaahtoa muodostuu keskiverrosti ja pieni kerros jää kaunistamaan oluen pintaa pitkäksi aikaa. Tuoksu on hieman imelän karamellimaltainen, hieman toffeinen ja sokerisen marjahilloinen. Raikkaus ja terävyys puuttuvat. Maussa maltainen makeus, karamellisuus ja toffeisuus hallitsevat ja katkero niiden takana jää vaille purevuutta, vaikka lopussa nouseekin varsin runsaaksi. Humalointi on aromeiltaan tunkkainen, jotenkin tukahdutettu ja marjaisen vivahteinen. Raikkain aromikkuus tuntuu sekin hukkuvan turhan makeahkon rungon alle. Kokonaisuutena balanssi on omaan suuhuni kateissa - nyt mennään liiaksi maltaisen makean, jopa imelän puolelle. Suutuntumakin tahmaa hieman. Kaipaisi raikkautta ja purentaa. Kokonaisuus on keskinkertainen.

Yhteenveto

Ei oikein lähde
ARVOSANA: 7

Olutarvio: Sori Brewing Madonna Of Sori

0 kommenttia
 

Madonna Of Sori

Panimo: Sori Brewing, Viro (Tallinna)
Oluttyyli: Session IPA
Alkoholipitoisuus: 5,3%
Saatavuus: Olutravintolat (Arvioitu pullo saatu panimolta)

Tallinnan suomalaispanimolta saatua Session IPAa arvioinnissa tänään. Huomatkaa, että Session IPA voi asettua myös vaivatta yli 4,7% kategoriaan - Virossa kun kunnon olutta saa myydäkin. Sorin äijät ovat hakeneet tähän inspiraatiota Italian Rivieralta Sorin kylästä. Olut on omatekoisella limoncello-liköörillä ja Mosaic-humalalla maustettu "Single Hop Session IPA". Itse haen inspiraatiota lähinnä Kokkovuoren metsistä, mutta isossa maailmassa tietysti ison maailman tavalla.

"In the 16th century, the statue of the Madonna was stolen by pirates. During fights, they threw it into the sea and the statue disappeared. The statue was found again from Sori beach around 50 years later, unharmed. During WWII, the town of Sori was bombarded and the statue ended up in the sea. 11 years later the statue found back to the beach of Sori, again unharmed."

Sorin kaksikko Pyry Hurula ja Heikki Uotinen Sorin kylässä Italiassa. (Kuva: Sori Brewing)


Kirkkaanlainen, kultaoranssi ja keskiverrosti vaahtoava olut. Tuoksussa on sitruunaisuutta, greippiä ja pihkaista humalavetoa. Intensiteetti on hyvä ja meininki varsin raikas. Hedelmäisyyteen sekoittuu Mosaicin omasta mielestäni hieman Nelson Sauvinmaista mustaherukkapuskaa. Maku on keskiverron katkera, sitruksinen, sitruunankuorimainen ja hieman makeahko sekä pihkainen. Suutuntuma on öljyisen täyteläinen, peräti tuhti, varsinkin kun otetaan huomioon vahvuus ja sessio-etuliite. Jälkimaussa tuo Mosaicin herukkaisuus nousee jälleen pintaan. Liköörikö tukevoittaa ja raskauttaa suutuntumaa? En tiedä, mutta raikkaus kuitenkin hieman notkahtaa suutuntuman raskauden alla. Nautittava ja maukas kokonaisuus, mutta sopiiko liköörin lisääminen sittenkään sessio-IPAan vai onko se vaan lisätwistiä lisätwistin vuoksi?

Yhteenveto

Kohtalaisen monipuolinen ja pureva, mutta raskaanlainen
ARVOSANA: 8

Alkon jouluoluet tulossa ensi viikolla

0 kommenttia
 
Alkon joulun kausioluiden kattaus on tulossa myyntiin ensi viikosta alkaen. Perinteitä kunnioittaen oluita tulee tänäkin vuonna 24 kappaletta ja moni niistä on tuttu jo aiemmilta vuosilta. Alla lista kokonaisuudessaan. Oluen nimeä klikkaamalla linkki vie Alkon sivuille. 

Malmgård Arctic Circle Ale 50cl, 5,14€
Stallhagen Brewdolf the Reinbeer 33cl, 3,53€
Suomenlinnan Old Greig 50cl, 5,63€
Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock 50cl, 3,98€
Ayinger Winter Bock 50cl, 4,48€
Fuller's Old Winter Ale 50cl, 4,19€
Ridgeway Insanely Bad Elf Vintage Ale 2014 33cl, 4,39€
Nogne Ø God Jul 50cl, 6,97€
Malmgård Tammiportteri 50cl, 4,58€
Robinsons Old Tom Ginger 33cl, 3,99€
Shepherd Neame Double Stout (5,2%) 50cl, 3,97€
BrewDog Hoppy Christmas 33cl, 4,68€
Ørbæk Kors Øøll 75cl, 8,69€
Kulmbacher Kapuziner Winter-Weiss 50cl, 3,99€
Kulmbacher Mönschof Weihnachtsbier 50cl, 3,98€
Nogne Ø Imperial Rye Porter 50cl, 9,59€
Achouffe N'Ice Chouffe 75cl, 9,99€
Vakka-Suomen Prykmestar Vahva Joulubock 50cl, 5,00€
Zoller-Hof Donator 33cl, 3,38€
Beer Hunter's Mufloni Talviporter 33cl, 3,70€
Rekolan Talven Tähti (5,6%) 50cl, 5,90€
Stallhagen Julbock 33cl, 3,50€
Van Honsebrouck Kasteel Rouge 33cl, 4,98€
Sinebrychoff Jouluolut 33cl, 1,98€

Omaan ostoskoriini päätynee suurin osa suomalaisista ja Arctic Circle Alea varmasti useampikin - kyseessä kun on omaan suuhuni erittäin hyvin sopiva olut. Ulkomaalaisista ehkä eniten tällä hetkellä kiinnostaa saksalaisen Zoller-Hofin 8,5% vahvuinen doppelbock.

Olutarvio: Thornbridge Bear State West Coast IPA

3 kommenttia
 

Bear State

Panimo: Thornbridge, Englanti
Oluttyyli: India Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 7,0%
Saatavuus: Alkon tilausvalikoima / Beers Of The World (5,55€ / 0,5l)

Beers Of The World -palvelu toi Alkon tilausvalikoimaan myös Brew Seekerin maahantuomia Thornbridgen oluita. Setin ehdottomasti kiinnostavin olut on Bracia, jonka olen arvioinut jo aiemmin netistä tilattuna (pisteet 10-/10), mutta myös tämä Bear State herätti mielenkiinnon - kuten West Coast IPAt nyt yleensä tekevät. Vahvuutta on IPAlle optimaaliset 7,0% ja katkeroita 70 EBU-yksikköä. Ohramaltaan lisäksi mallaspohjassa on vehnääkin. Bear State on tietysti tyylin syntysija, eli Kalifornian osavaltio, joka sijaitsee jenkkien länsirannikolla. Pullon päiväys on 24.3.2016, joten pullotus saattaa olla tapahtunut jo maaliskuussa tai 9kk päiväykselläkin kesäkuussa. Tuoreempaa kamaa olisi saatava.


Kultaoranssi, hieman utuinen ja vaahdoltaan runsas sekä runsasta pitsikuviota jättävä. Tuoksu on greippisen sitrusmainen, pippurisen mausteinen, hieman saippuainen ja kevyen toffeinen. Maltaisuus on varsin tasapainoisena humalan rinnalla - voisi kuvitella tuoreessa olevan terävämmän sitrushedelmäisyyden. Maussakin on greipin ja pihkan seurana pieni Citron Fairyn vivahde. Katkero puree pippurimaisesti ja kestää pitkään. Ei mitään amalgaamit hampaista irrottavaa IBU-hyökkäystä, mutta varsin mukavaa purentaa kuitenkin. Ikää on armotta liikaa, mallas tulee turhan toffeisena palettiin ja syö humaloinnin terää. Näin käy kun IPA ikääntyy, eikä sille mahda mitään. Edelleen OK,  mutta vain OK.

Yhteenveto

Tuoreena varmasti hedelmäisempi
ARVOSANA: 8-

Olutarvio: Ruosniemen Diplomi-Insinööri

3 kommenttia
 

Diplomi-Insinööri

Panimo: Ruosniemen Panimo, Suomi (Pori)
Oluttyyli: Double IPA
Alkoholipitoisuus: 8,0%
Saatavuus: Alkon tilausvalikoima (4,58€ / 0,33l)

Maistoin tätä Ruosniemen DIPAa Pub Winstonin olutfestareilla Porissa tämän vuoden elokuussa, mutta se meni festarihumussa ohi ilman kunnon analyysiä. Sen ehdin toki toteamaan, että kyse oli maukkaasta oluesta, joten oli selvää, että sitä pitäisi myöhemmin metsästää ihan kotona nautittavaksikin. Olut kuuluu Alkon tilausvalikoimaan, eli sitä voi tilata ihan mihin tahansa Alkoon aina kun haluaa. Siinä on vain yksi pieni mutta - tilausmäärä on laatikollinen, eli 24 pulloa ja hintaa sille 24x 4,58€ eli 109,92€. Onneksi joistain Alkoista voi bongailla tilausvalikoiman tuotteita ihan hyllystäkin, jolloin niitä voi tietysti ostaa yksittäinkin. Itse löysin omani Porin Eteläväylän Alkosta. Saatavuuden näkee kätevästi Olutoppaasta oluen omalta sivulta - saatavuus välilehti auki ja sieltä klikaten saatavuustiedot.

Panimo kuvailee omaa tuotettaan seuraavasti: 
Diplomi-insinööri Double IPA (8,0 %) on rungoltaan vahva, maltailtaan vaalea ja humaloiltaan trooppinen. IBU:ja löytyy 107, eli riittävästi.

Diplomi-insinöörin maailmassa asiat pelkistetään prosessikaavioiksi. Keskustelua kutsutaan iteroinniksi ja tunneälyä tai muuta vatulontia ei päätöksenteossa tarvita. Suhteessa Insinööriin Dippainssi pitää itseään aina etuliitteensä verran vahvempana, halutumpana ja paremman tuoksuisena.

Vaalean oranssihtava olut, joka vaahtoaa varsin maltillisesti. Vaahto tarttuu lasin reunoihin lasia pyöritellessä, kertoen vahvasta alkoholipitoisuudesta. Tuoksu on pihkainen, kypsän trooppishedelmäinen, havuinen. Maltaisuus tulee leipäisyytenä, eikä karamellimaisuutena, nam! Tuoksu nousee lasista voimakkaalla intensiteetillä - tämä lupaa hyvää! Maku on voimakkaasti katkeroitu ja enemmän kuiva kuin makea, vaikka toki runkoakin löytyy. Onpas hyvää! Näin se pitää tehdäkin - ei kovin karamellimaista, mutta erittäin katkeraa. Hedelmäisyys jää katkeron tamppaamaksi alkumaussa ja ensimmäisillä siemauksilla, mutta nousee sieltä myöhemmin sitrusmaisena ja hedelmänektarimaisena tolpilleen ja seisoo lopussa ihan omilla jaloillaan. Suutuntuma on melko täyteläinen ja maltillisen hiilihappoinen - pieni tahmeus jää jälkimakuun, mutta katkerot kutittelevat edelleen. Tasapaino on mallikkaasti hieman överinkatkeraan kallellaan, kuten pitääkin - tässä annetaan palaa ja se sekä maistuu, että tuntuu hyvältä. Mallikas tuote!

Yhteenveto

Katkerossa löytyy!
ARVOSANA: 9

Olutarvio: Ayinger Urweisse

0 kommenttia
 

Urweisse

Panimo: Ayinger, Saksa
Oluttyyli: Dunkelweizen
Alkoholipitoisuus: 5,8%
Saatavuus: Alko (3,50€ / 0,5l)

Ayingerin Brauweisse perusvehnis on ehkä lempparivehnikseni. Panimon oluissa on kaikissa sama pehmeä tuntuma ja viimeisen päälle bueno toteutus, joten Urweissekin tarttui vaikeuksitta Alkosta ostoskoriin. Tämä on panimon syyskauden tuote ja takaetiketissä on Oktoberfestien väreissä oleva vaakunakin tätä ilmaisemassa. Vahvuutta 5,8% kuten sesonkiin kuuluu ja valmistusaineissa Alkon sivujen mukaan vaaleat ja tummat vehnämaltaat, ohramaltaat, caramaltaat, Hallertau-humalat, hiiva ja vesi.


Samean vaaleanruskea olut, jonka vaahto on runsas. Tuoksussa panimon tuttua pehmeän banaanista tuntumaa, jota tukee nyt tummempi toffeefudgea muistuttava maltaan tuoksu. On se sitä tuttua Ayingeriä - todella houkutteleva tuoksu.  Maku on pehmeä, hieman mausteisen hiivainen, hieman neilikkainen, banaaninen ja toffeemaisen maltainen. Maltaan ja veden tuntuma on pehmeä ja hiilihapot jatkavat samaa pehmeää tuntumaa. Katkeroa loppuvedossa kevyesti. Täyteläinen ja kuohkea suutuntuma - ja pehmeä tietysti. Timanttia! Voisin juoda ainiaan...

Yhteenveto

Täyttä Ayingeriä!
ARVOSANA: 9+

Kotiolutta: Rabbit Street Oak Aged Bastard

0 kommenttia
 
Kotitekoista English Strong Alea, joka on jälkikäynyt kuukauden päivät ihan oikeassa tammitynnyrissä. Täytyy sanoa, että siinä on kotipanimossa kunnianhimo kohdallaan, kun hankitaan ihan oikea tynnyri tällaisia oluita varten, suorastaan huikeeta meininkiä. Vahvuutta oluella on noin 9,3% ja mallasrunko koostuu seuraavista:

Pale Ale Malt (60,57%)
Vienna (21,2%)
Special-B (4,85%)
Crystal 100 (4,54%)
Peated Malt (4%)
Chocolate (2,12%)
Wheat Malt (2.12%)
Acidulated Malt (0,61%)

Eräkoko on Rabbit Streetin panimossa ollut 35 litraa, johon käytetty noin 16,5kg mallasta. Humaloinnissa luotetaan katkero-osastolla Magnumiin ja aromipuolella jenkkilajikkeisiin Chinook ja Columbus. IBUja noin 62 ja hiivana kuivahiiva Safale S-04, joka on brittityylinen ale-hiiva.

Prosessissa on säädetty vettä ja vedetty tuplamäskäyksellä. Ensimmäisen mäskäyksen jälkeen vierteen ominaispaino ollut 1.060, sitten sama vierre on laitettu mäskivedeksi uuteen mallassatsiin ja toisen mäskäyksen jälkeen ominaispaino on ollut 1.082 - toisella kerralla on siis saatu irti huomattavasti vähemmän kuin ensimmäisellä.
Kuva: Rabbit Street Brewery
Olut on keitetty 24.3.2015 ja pullotettu 14.5.2015. Tynnyrissä olut on viihtynyt 12.4 - 14.5 välisen ajan, eli noin kuukauden verran. Tekijä kehotti avaamaan pullon tiskialtaan päällä ja sen myös onneksi tein, sillä olut lähti maltillisesti vaahtoamaan pullon kaulaa ylöspäin kun raotin korkkia. Kaatelin varovasti lasiin, jolloin pieni osa vaahtosi yli.

...Oi jospa olisin ennakkovaroituksesta huolimatta korkannut tämän olohuoneen valkoisen maton päällä...


Kauniin tumman punaruskeaa olutta. IPA-lasin alareunassa on läpinäkyvämpääkin osastoa. Vaahto laskeutuu alun kuohuamisen jälkeen maltilliseksi kerrokseksi oluen päälle. Tuoksu on maltillisen tammimainen, maltaisuudeltaan toffeemainen, kevyen paahteinen ja hivenen limppuinenkin. Aito brittityyli tavoitetaan, vaikka humalina onkin jenkkiläistä trendikamaa. Hedelmäisyyttäkin on, mutta se vaikuttaa tulevan enemmän hiivan käymisestä kuin humalista - mitään jenkkityylistä ei kevyttä greippisyyttä lukuun ottamatta tuoksussa ole. Alkoholi tuoksahtaa vienosti, mutta se kuuluu näissä vahvuuksissa asiaan, varsinkin jos kyseessä on tynnyrikypsytetty olut, jolloin mielleyhtymät vetävät viskimäiseen suuntaan. 

Maussakin maltaisuus on nätisti framilla - leipäisyyttä, kevyttä paahdetta, hienoista toffeemaisuutta. Kaunista, maukasta - aitoa maltaisuutta, ei juuri karamellisuutta vaan enemmän leipäisyyttä. Alkoholin lämpö nousee esiin jo keskivaiheilla ja kuivattaa makua yhdessä pehmeän, mutta pitkäkestoisen katkeron kanssa. Tammikypsytys on läsnä, mutta ei överinä - olut oli tynnyrissä kuukauden ja se vaikuttaa tähän varsin sopivalta ajalta. Loppuvedossa esiin nousee hieman anismaista mausteisuutta, ja sikunaisuutta - hiivan käymisestereitä. Tuoksun brittiviba vetää maussa hieman jopa belgian suuntaan alkoholin lämmön ja mausteisuuden voimasta. Loppuvedon greippiliuku yhdistettynä kuivakkaan tammimaisuuteen saattelee taas lähemmäs jotain jenkkipanimojen barrel series fiilistelyjä. Voidaan kai puhua monipuolisesta oluesta. Alkoholi ei korostu mitenkään liikaa, vaan kokonaisuus pysyy hyvinkin nautittavana. Oluen lämmetessä mukaan tulee vielä hitunen savuakin.

Kokonaisuutena siis monipuolinen - ehkä identiteetiltään jossain eri tyylien rajapinnoissa poukkoileva, mutta kuitenkin kokonaisuudeltaan toimiva olut. Kyllä sitä kotona vaan kaikkeen pystyy. Kiitettävän hyvä kokonaisuus.

Jälkikirjoituksena mainittakoon vielä, samalla kun tässä lueskelen tekijän raporttia oluen teosta, niin ei tämänkään tekoprosessissa kaikki ole aivan nappiin mennyt - mikä on oikeastaan lopputulosta maistaneena hauskakin huomata. Luulisi nimittäin, että näin hyvän oluen tekoon vaadittaisiin nappisuoritus, mutta raportista löytyy mm. seuraavat: "Lisätty 3l kuumaa vettä - tuli yli", "kierukka tukossa", "Siirto kattilaan, pumppu ei toimi". Heh, ei se ole ruusuilla tanssimista muillakaan, mutta lopputulos puhuu kyllä puolestaan. Hieno harrastus on kyseessä.


Ensimaistossa kotipanimon Savuvehnä(bock)

0 kommenttia
 
19.9.2015 tein kotipanimossani monivaihemäskäyksellä Savuvehnäbockia. Käytin oluen Mauribrewn Weiss hiivalla ja ominaispaino jäi peräti lukemiin 1.020. Annoin olla pöntössä kolme viikkoa, mutta ei se siitä ensimmäisen viikon jälkeen enää miksikään muuttunut. Lopputuloksena siis reilun 6% tavoitteen vastaisesti noin 5,1% vahvuinen olut ja jos siihen pullokäymisellä 0,2-0,3% tulee lisää niin jossain 5,4% kieppeillä ollaan. Savuvehnää siis, mutta ei vehnäbockia - vahvuus ei riitä. Ehkä vika oli hiivassa tai sitten monivaihemäskäyksessäni. Alla ensin se mitä piti tulla ja sen alapuolella lopputulos.
 


Maistelin pullotellessa olutta, enkä osannut olla kovinkaan pahoillani, vaikka ominaispaino nyt jäi hieman ylös. Näyte maistui nimittäin varsin hyvältä. Weyermannin savuvehnä oli tehnyt hienon palvikinkkumaisen savuisuuden makuun. Olut on nyt ollut 10 vuorokautta pullotettuna, joten on aika ottaa ensimaisto. 

Täytyy toivoa, että hiiva oli oikeasti kolmessa viikossa käyttänyt vierteen loppuun, eikä vaan uinahtanut kesken kaiken. Siinä tapauksessa pullossa on nyt flättiä olutta, koska hiiva ei ole enää toimintakunnossa, tai jos hiiva on uudelleen herännyt, niin pullot ovat mahdollisia räjähteitä (keskenjäänyt käyminen + jälkikäymissokerit = KABOOM!) Mikäli hiiva taas oli käyttänyt vierteen loppuun, niin nyt homma on bueno.

Varovaisesti korkkia raottaen...


...Suhahtaa melko voimakkaastikin, mutta tavara pysyy paikoillaan. Lasissa vaahtoavuus on kuitenkin melko maltillista. Huh... pahin pelko on ehkä sivuutettu. Sameahko hiivojen kera kaadettuna, kuten asiaan kuuluu. Väri on karamellisoidun ruismaltaan johdosta odotetusti enemmän dunkles kuin perushefe. Kyllä, kuten kotioluttouhujani viime aikoina enemmän seuranneet jo tietävätkin, oli minun tähänkin pistettävä tuota Weyermannin loistavaa CaraRye mallasta. Se on vaan hyvänmakuinen mallas. Saksalaista, mutta maistuu jotenkin niin suomalaiseen sielunmaisemaan sopivalta. 

Tuoksu on jännällä tavalla hieman happaman ja mausteisen hiivainen - tein perusvehniksen tällä samalla hiivalla ja siinä oli tuota samaa, jotenkin hieman pullataikinaista vibaa. Etualalla neilikkaisuutta ja päärynäisyyttä, sitten kepeää savuisuutta vasta tuoksun jälkinosteessa. Rukiinen tuntu tulee savun rinnalle kauniisti - pientä sellaista heinäpellon kulottamisen meininkiä. Aromihumalaksi vähänlaisesti lisätty Amarillo ei anna kokonaisuuteen oikein mitään. Olisi melkein sama, vaikka sen olisi jättänyt poiskin. Ei huono tuoksu ollenkaan, mutta näytteen perusteella olisin ounastellut savun olevan enemmän pinnalla. Puolet maltaastakin kuitenkin savustettua. 

Maussa savuisuus on paremmin esillä ja mielleyhtymiä tulee paljaan ruisleivän päälle asetettuun reiluun siivuun palvikinkkua. Mauribrewn Weiss on ehkä väärä hiiva tähän olueen, aivan liian neilikkainen ja hedelmäinen - pitäisi olla tuhdimpaa banaania ja laajempaa esterisyyttä. Toki vedin sen neilikkaisuutta korostavan mäskäystauonkin tähän - kuten aiemmin kirjoitin: "43 asteessa tapahtuva ensimmäinen vaihe on  "ferulic acid rest". Tässä vaiheessa maltaissa tapahtuu reaktio, joka vapauttaa neilikkaisia aromeita olueen tuovaa "4-vinyl guiacolia". Loppuvetoon kertyy hieman banaanisuuttakin, mutta liian vähän liian myöhään. Katkeruutta tulee normivehnistä enemmän ja pehmeää greippisyyttäkin kerääntyy loppuliukuun - olisiko siinä sitten Amarillon kosketus? Suutuntuma on melko täyteläinen ja makeuttakin on tyylin normia enemmän - tietysti, koska ominaispainokin on ylhäällä. Hyvä runko, tuhti peräti.

Tarjoilee kyllä puhtaita makuja - ruis on hyvin esillä, samoin savu ja hedelmäisyyskin tulee raikkaasti. Onnistunut käyminen, mutta ei toivottu lopputulema. Banaania ei irronnut vaikka pidin 23 asteessa pääkäymisen ajan - siihen nähden oikeastaan yllättävänkin puhdasta jälkeä. Tämä Mauribrewn hiiva vaan ilmeisesti on sellainen melko blandi. Mieleeni tulee jatkuvasti yksi asia - kaupan 20 senttiä maksavalla pullahiivalla lopputulos olisi varmasti parempi. 

Ei pidä silti ymmärtää väärin. Tämä on onnistunut olut ja oikein miellyttävä juotava, mutta se ei ole sellainen kuin kuvittelin sen olevan ja se on minulle itselleni pieni pettymys. Olen reseptiä suunnitellessa epäonnistunut - en ole osannut etukäteen naulata reseptiä vastaamaan haluamaani lopputulosta. Erinomainen oppitunti tämä kyllä on. Mäskäykselle ja käymiselle hiivavalintoineen kaikkineen täytyy antaa enemmän huomiota. Mallas- ja humalavalinnat eivät merkitse paljoakaan, mikäli muu osasto ei ole hanskassa. 

Hyvää olutta. Nautin ilolla satsin loppuun ja tarjoan varmasti kotavieraillekin, siitä ei ole epäilystäkään. Olen taas oppinut jotain ja matka jatkuu...

Panopäiväkirja: Jurdi Amber Ale 23.10.2015

0 kommenttia
 
Tänään kotipanimossani valmistuu syksyisempi IPA-tulkinta, joka kai lähinnä Amber Aleksi luokitellaan. Alkoholipitoisuus ja humalointi pumpataan kuitenkin IPAn tasoon. Oluen olisi tarkoitus olla sellainen chorizon kylkeen täräytettävä grillikotajuoma, joka menisi kuitenkin tarvittaessa yksin tai kaksinkin. Alla resepti ja päiväkirja panopäivän kulusta. 

Tarkemmat ohjeet tekemiseen täältä: Kotioluen valmistus



Jurdi Amber Ale
American Amber Ale

Recipe Specs
----------------
Batch Size (L):           14.0
Total Grain (kg):         4.300
Total Hops (g):           175.00
Original Gravity (OG):    1.069  (°P): 16.8
Final Gravity (FG):       1.015  (°P): 3.8
Alcohol by Volume (ABV):  7.04 %
Colour (SRM):             11.6   (EBC): 22.8
Bitterness (IBU):         143.8   (Average)
Brewhouse Efficiency (%): 70
Boil Time (Minutes):      60

Grain Bill
----------------
3.000 kg Pilsner (69.77%)
0.500 kg Maris Otter Malt (11.63%)
0.200 kg Cane Sugar (4.65%)
0.200 kg Cara Plus 150 (4.65%)
0.200 kg Viking Cara Pale (4.65%)
0.200 kg Viking Crystal 100 (4.65%)

Hop Bill
----------------
40.0 g Warrior Pellet (14.5% Alpha) @ 60 Minutes (First Wort) (2.9 g/L)
15.0 g Citra Pellet (12% Alpha) @ 10 Minutes (Boil) (1.1 g/L)
15.0 g El Dorado Pellet (15.8% Alpha) @ 10 Minutes (Boil) (1.1 g/L)
15.0 g Mosaic  Pellet (12% Alpha) @ 10 Minutes (Boil) (1.1 g/L)
15.0 g Citra Pellet (12% Alpha) @ 0 Minutes (Boil) (1.1 g/L)
15.0 g El Dorado Pellet (15.8% Alpha) @ 0 Minutes (Boil) (1.1 g/L)
15.0 g Mosaic  Pellet (12% Alpha) @ 0 Minutes (Boil) (1.1 g/L)
15.0 g Citra Pellet (12% Alpha) @ 7 Days (Dry Hop) (1.1 g/L)
15.0 g El Dorado Pellet (15.8% Alpha) @ 7 Days (Dry Hop) (1.1 g/L)
15.0 g Mosaic  Pellet (12% Alpha) @ 7 Days (Dry Hop) (1.1 g/L)

Single step Infusion at 65°C for 75 Minutes.
Fermented at 18°C with Safale S-04

Recipe Generated with BrewMate

Panopäiväkirja:

9.38:
Maltaat punnittuna käymispöntössä. Cara Plus EBC 150 maistuu todella hyvältä. Kannattaa aina maistella muutama jyvänen. Laitan 12 litraa Strike Wateria lämpenemään kattilaan - tavoite 70,5 astetta.


9.50:
Napsautan uunin lämpenemään noin 75 asteeseen. Strike Water tällä hetkellä 55 astetta ja rapiat. 

10.00:
Kattilassa Strike Water päässyt livahtamaan 72 asteiseksi, 1,5 astetta yli tavoitteen. Sammutan levyn ja alan kauhomaan maltaita käymisastiasta kattilaan siitä huolimatta. Lisään pienissä erissä ja sekoittelen hyvin, en halua, että mallaspuuroon jää mitään paakkuja. 



10.08:
Mäski on 65 asteista ja sekoitettu varmasti hyvin. Napsautan uunin pois päältä ja laitan kattilan uuniin sisälle. Nyt odotellaan tunti. Sen jälkeen nostan kattilan levylle ja nostan mäskiä sekoitellen lämpötilan 80 asteeseen. Tässä välissä ehtii pienelle aamulenkille koirien kanssa.

11.08:
60 minuuttia mäskäystä takana. Lämmittelen huuhteluvesiä valmiiksi, joten annan mäskin vielä hautua hetken yliaikaa - ei se pahitteeksi ainakaan ole. Meni aika hieman pitkäksi kun googlettelin katkerohumalana käyttämäni Warriorin profiilia. Meinasin pistää sen ensivierrehumalointina, mutta koska se ei ilmeisesti tarjoa sen suurempia aromeita (joita ensivierrehumaloinnista pitäisi olueen jäädä), päätin muuttaa sen lisättäväksi ihan normaalisti keiton alussa.

11.15:
Huuhteluvedet lämmitetty valmiiksi. Keitin 7,5 litraa vettä ja laitoin sen tyhjään käymisastiaan kannen alle. Kattila uunista pois, mäskin lämpö edelleeen 65 astetta - hyvin pelittää prosessi. Nyt kattila liedelle ja sekoitellen mäskin lämpötilan nosto noin 80 asteeseen. 

11.28:
Ulosmäskäys suoritettu, eli mäskin lämpö nyt 80 astetta - siivilöimään! Käytän tekemääni pesuvatisiivilää, mutta yritän nyt sitä ensimmäistä kertaa yksinään, ilman siiviläpussia. Reiät ovat aika isoja, mutta katsotaan pysyykö mallaspatja siivilässä vai tuleeko jyviä rei'istä läpi. Reikien halkaisija 4-5mm.

Ekan huuhtelun jälkeen.


12.00:
Siivilöinti valmis ja kaunis vierre kattilassa! Hienosti mallaspatja pysyi siivilässä. Nostelin ensin kauhalla kattilasta mäskin siivilään ja sitten tiputtelin huuhteluveden siitä läpi. Käytin raastinta huuhteluvettä "rikkomaan" niin, että se levisi sademaisena mäskin päälle. Näin pyrin välttämään kanavoitumista ja edesauttamaan sitä, että huuhteluvesi menee tasaisesti koko mäskiin. Kun huuhteluvesi, 7,5 litraa, loppui, siirsin siivilän toisen käymisastian ylle ja vedin koko vierteen mäskin läpi vielä kertaalleen - lopputuloksena kirkkaampi vierre. Ei absoluuttisen kirkas, mutta kirkkaampi. Vierteen lämpötila laski huuhtelun aikana 20 astetta, 80 -> 60.

12.20:

Lämpenee, 90 astetta kohta kattilassa. Aika mitata katkerohumalat, eli 40 grammaa Warrioria valmiiksi. Lisäksi mittaan 200 grammaa taloussokeria, jonka myös lisään keiton alussa. Tämä toivottavasti keventää runkoa hieman, niin ettei mennä liiaksi makean puolelle.

 


12.30:
Varovaista kiehuntaa. Otan siivilällä hot breakin, eli vierteen päälle saostuneen vaahdon pois ja sirottelen sokerin pienissä erissä vierteeseen. 

12.39:
Kiehuu kunnolla. Lisään 40 grammaa Warrioria kattilaan. Tästä hetkestä alkaa 60 minuutin keitto. Valmista 13.39. Seuraava humalalisäys 13.29. Viritän kattilan kannen raolleen kattilan päälle. Tasapainotan sen tyylikkäästi patalapuilla. DMS poistuu, mutta vierre ei sentään haihdu olemattomiin. 


13.29:
Pellettiä kattilaan - business as usual!

13.39: 
Viimeinen humalalisäys, liesi pois päältä ja kansi päälle. Annan olla 15 minuuttia kannen alla ns. "hop standissa", jonka jälkeen kannan kattilan pihasaunalle jäähtymään. Kattilani mahtuu sopivasti roikkumaan käymisastian päälle kantokahvoistaan ja laitan letkusta käymisastiaan kiertämään jääkylmää vettä. Vierre jäähtyy puolessa tunnissa hiivauslämpöön (20-25 astetta). Otan S-04 kuivahiivapussin jääkaapista pois lämpenemään. En aio tällä kertaa tehdä herättelyä, koska eräkoko on suhteellisen pieni. Tämä lähtee hyvin käymään kun ripottelee hiivan vaan vierteen pinnalle. 


13:50:
Mittailen ominaispainoa, se on täsmälleen tavoitteessa eli 1.069, mutta en ole aivan varma olenko saanut tavoitellun eräkoon, eli 14-litraa kokoon. Se selviää käymisastian kyljessä olevasta asteikosta sitten jäähdytyksen jälkeen kun kaadan vierteen kattilasta sinne.  Näytteessä kaunis väri ja tiukka greippinen katkero. Pesen ja desinfioin käymisastian, kannen ja vesilukon.

14.20:
Vierre on jäähtynyt hiivauslämpöihin, joten kaadan sen siivilän ja siihen asetetun siiviläpussin läpi desinfioituun käymisastiaan. Lopputulemana on 12 litraa vierrettä, tavoiteltu tehokkuus oli 70%, mutta todellisuudessa saavutin vain 60% tehokkuuden. Siinä se yleensä minulla vaihteleekin, 60-70% välissä, keskimäärin 65% tienoilla. Tässä vaiheessa voisin vielä laimentaa vedellä, mutta en lähde siihen nyt. Tällä kertaa sain 12 litraa, mutta vielä hieman aiottua tiukemmin humaloitua matskua. Ominaispaino siis 1.069, joten vahvuutta tulee käymisestä riippuen 7-8%, veikkailisin ominaispainon jäävän karamellimaltaista johtuen hieman ylemmäs, eli 7% lienee lähempänä totuutta. Käymisen jälkeenhän se sitten selviää.

14.30:
Kannan pöntön sisälle ja ripottelen hiivat vierteen pinnalle. Annan olla puolisen tuntia ja sitten hölskyttelen astiaa vielä ilmaten vierteen kunnolla. Ei muuta kuin pesemään vehkeitä.

Kyllä tähän taas se normi 4-5 tuntia meni ilman turhia hätäilyjä, mutta vaikutelma tulevasta oluesta on jo tässä vaiheessa hyvä. Nyt vaan odotellaan pääkäymisen starttaamista ja loppumista. Sen jälkeenkin voisi antaa oluen olla vielä vähintään kaksi viikkoa pöntössä. Viikko ennen pullotusta sitten kuivahumalointi.

Semmosta se on, ei kovinkaan vaikeaa, mutta hyvää olutta pitäisi tulla - haastan kokeilemaan!

...niin juu, tarina tai pikemminkin vitsi nimen takaa löytyy alta... Törmäsin tuohon netissä, eli ei ole minun tekemäni, mutta hatunnosto tekijälle. 




Kotiolutta: Kouvostoliiton Eternal Darkness Imperial Stout

0 kommenttia
 
Kouvostoliiton Oluen Arto Halonen, also known as El Comandante, otti ja haastoi meikäläisen IPA-battleen sen jälkeen kun julistin lähteväni panemaan täydellistä IPAa. Nyt aion scoutata tulevan panotaistelun vastustajaani yhden jylhän ja tumman oluen verran. 

Eternal Darkness on Imperial Stout tyylinen olut, jonka Arto kesällä toi tänne Raumalle suoraan minun kotiovelleni. Vahvuutta on jylhät 11,4% ja kypsymisaikaa nyt 16 kuukautta - olut on pullotettu kesäkuussa 2014. Kaikki mitä tiedän reseptistä löytyy tästä Arton minulle antamasta muinaisin hieroglyfein kirjatusta papyruksesta. 



Sellaista siis, varsin kutkuttavaa meininkiä tammilastukypsytyksineen ja kaikkineen. Ulkona vihmoo oikeastaan syksyn ensimmäinen myrskynpoikanen ja sade ropisee ikkunaan. Korkkaan oluen kynttilän valaistessa, vaikka toki sähkötkin ainakin vielä pelittävät täällä taajaman ulkopuolellakin. Valmistajan mielestä tätä alkaa jo hieman ikä painamaan, mutta maistetaanpa nyt.

Täysin mustaa olutta, vähemmän yllättäen, spekseihin ja nimeenkin peilaten. Vaahtoa muodostuu vain vähäisen. Tuoksu on yhdistelmä soijakastiketta, lakritsia ja tummapaahtoista kahvia. Ikääntyminen näkyy jo soijamaisuutena, jonka tuoreessa korvaisi todennäköisesti aromikkaampi humalointi ja makeampi mallas - toki tässäkin vielä mallas velloo toffeemaisena paahteisen yleisilmeen alla. Sama ilmiö on kaupallisissakin oluissa. On muuten oikein tumman kahvipapuinen ja hivenen jopa merisuolainen meininki. Vaniljaa aivan nuuhkaisun lopussa. Kerrassaan voimakas ja iskevä kokonaisuus - ei ikä mitenkään negatiivisena ainakaan tuoksussa tunnu. Suolaisuus ja (tietyissä rajoissa pysyvä) soijakastikemaisuus on aiemminkin itselleni toiminut varsin hyvin. Se tuo mielestäni palettiin sellaista wanhan ajan Russian Imperial Stoutin vibaa. 

Olut on suussa melko paksua, vähähiilihappoista ja lämmittävää. Tammilastujen tuomat vaniljaiset ja alkoholin lämpöön yhdistyessään jokseenkin bourbonmaiset vibat ovat maussa paremmin esillä kuin tuoksussa. Lieköhän se joku paahtomallas, mikä ikääntyessään tekee soijakastikemaisuutta? Mene ja tiedä, mutta maussa Kikkoman tuntuu peittyvän tuon vaniljaisuuden ja lakritsimaisuuden, suolaisuuden ja taustalla vellovan katkeruuden harmoniaan. Vallan pätevää Russian Imperial Stoutiahan tämä on. Jenkkihumalista ei ole enää juuri inaustakaan jäljellä, aromien puolesta ainakaan, mutta katkero tasapainottaa tuota toffeisen maltaan makeutta, jota tässä vielä jäljellä on. Makeuskin on yksi niistä asioista, joka ajan myötä tuppaa tämän tyylisissä oluissa "haihtumaan". Joskus antaen viinaisuudelle tilaa tulla esiin, mutta ei tässä. Hiutaleet pehmentävät ja pyöreyttävät tuntumaa - kenties pitäen rungon ryhdikkäänä vielä yli vuoden jälkeenkin. Vuosi ei varsinaisesti tämän tyyliselle ole edes pitkä aika, mutta kyllä se siinäkin huomattavasti tuoreesta muuttuu. Ensimmäinen vuosi tai kaksi ovat ehkä sitä hektisintä muutoksen aikaa, sitten muutos hidastuu - näin ainakin omaan perstuntumaan perustuen, mitään tieteellistä näyttöähän minulla ei ole antaa. 

Kyllä se Arto vaan oluen osaa tehdä, ei saakeli. Nyt tiedän ainakin sen, että IPA-battle pitää ottaa tosissaan. Siimaa ei saa antaa. Perusasiat kuntoon ja huolellinen toteutus. Ei turhaa lutrausta, ei kikkailua. Vastustaja on tekijämiehiä ja tosissaan liikkeellä, nyt on oltava skarppina ja hoidettava homma himaan.

Kotipanimon pullahiivalla käytetty Roggenbocken yli 1kk pullossa - vieläkö kunnossa?

2 kommenttia
 

Tein elokuun lopulla eräänlaisen rukiisen "vehnäbockin" ja käytin sen pullahiivalla. Vehnän osuus reseptissä on 37% ja rapiat, joten teknisesti tätä ei kai voi vehnäbockiksi kutsua - vehniksessä pitäisi "virallisesti" olla minimissään puolet vehnää. Maistoin olutta ensimmäistä kertaa kuukausi sitten, tarkemmin 19.9, jolloin se oli ollut vasta 5vrk pullotettuna. 

Olen maistellut tätä muutaman kerran tässä kuukauden kuluessakin ja se on ollut hyvää, mutta nyt suoritan maiston ensimmäistä kertaa sitten ensimaiston blogijutun vaatimalla analyyttisellä otteella. 


Pullahiivaa, eli Suomen Hiivan leivinhiivaa ei yleisesti pidetä niin puhtaana kuin erityisesti olutta varten kehitettyjä oluthiivoja, joten tällaisen oluen säilyvyys on epävarmempaa. Pullot on minulla olleet yläkerran ullakkotiloissa, joissa lämpötila vaihtelee hieman ulkolämpötilan mukaan - tällä hetkellä siellä on noin 13 astetta lämmintä. Tämän perusteella ei siis kannata vetää johtopäätöksiä siitä, miten pullahiivalla käytetty olut säilyy huoneenlämmössä. 

Alla olevan kuvan otin pari viikkoa sitten, mutta pistän sen tähän koska siinä on hyvä tunnelma. Todellisuudessahan näpyttelen nyt juttua arkisemmin sisällä näytön äärellä.


Pullo suhahtaa totutusti kun korkin kääntää auki, tavara pysyy pullossa eikä mitään kuohuntaa näy. Ensimmäinen laadun merkki siis täyttyy. Olut kaatuu lasiin mukavan vaahtoavana, aivan kuin tuossa kuvassakin. Väri ja kirkkaus, vai pitäisikö sanoa sameus tai utuisuus, on myös kuvan tasolla. Tuoksussa on pullahiivan mausteisuutta ja banaania. Jännää, että kuvittelen tuoksussa olevan katajaisuutta, vaikka en ole katajaa tähän käyttänyt. Se lienee mielleyhtymä sahdista, jossa käytetään katajaa ja pullahiivakin tietysti. Jokin hiivan käymisaromi se on, joka tuon mielleyhtymän tekee. Edelleen freesi tuoksu, ei mitään happamuuteen viittaavaa. Ruismallas tulee myös kauniisti esiin. Sama homma maussa - ei happamuutta tai mitään negatiivista ikääntymisen merkkiä, mutta kuivuutta on nyt tuoretta enemmän ja mausteisuutta sitä myöden myös. Hiivaisuuden luoma pehmeys on ajan myötä poistunut, kun olut on saanut kirkastua pullossa. Hiivat kun pyörittelee mukaan, niin kokonaisuus pyöristyy hieman ja mausteisuus lisääntyy. Hyvää ruisolutta, perusmakuja tasapainoisesti. Katkeruus tarkoitetun kesyä.
 
Reseptiä voisi vielä tuunata niin, että jättäisi vaikka vehnän kokonaan pois (kuten sahdissakin) ja lisäisi oikeasti sitä katajaa (kuten sahdissakin), myös loppuominaispainoa voisi hilata ylöspäin (kuten sahdissakin) lisäämällä jotain mukavaa punaista väriäkin tuovaa Vienna tai karamellimallasta. 
 
Sahdinkaltaista olutta siis... miksi ei siis suoraan sahtia? Siksi, koska 6% vahvuinen sahti ei ole riittävän tukevaa. Hiilihappojen tukema 6% olut sen sijaan on ja lisäksi se on erittäin miellyttävää ruokajuomaa grillikodan tunnelmointeihin. 10% sahti taasen on tällaista olutta maukkaampaa, mutta se ei taas toimi arkisena tissuttelujuomana niin hyvin, tuppaa olemaan turhan vahvaa siihen touhuun. 

Lopputulemana siis se, että olut on vieläkin priimakunnossa. Mitään happamuuden, oksidoitumisen tai muunkaan negatiivisen piirteen nousua ei ole havaittavissa. Mielenkiintoista kokeilua. Long live pullahiiva!

Olutarvio: Saimaan Marsalkka India Pale Lager

0 kommenttia
 

Marsalkka India Pale Lager

Panimo: Saimaan Juomatehdas, Suomi (Mikkeli)
Oluttyyli:  Premiun lager
Alkoholipitoisuus: 4,6%
Saatavuus: Maitokaupat (arvioitu tölkki saatu panimolta)

Saimaan Juomatehtaan lähettämästä näytepakkauksesta arviointiin Marsalkka luomuoluiden sarjaan istutettu India Pale Lager. Nimi tietysti leikittelee tyyleillä - India Pale Alet eli trendikkäästi IPAt ovat nykyään kovassa nosteessa olevia voimakkaasti humaloituja oluita ja Saimaa haluaa tässä oluen nimellä viestittää, että tässä lagerissa on voimakas IPA-tyylinen humalointi. Ratebeeristä löytää "India Pale Lager" hakusanalla yli 100 entryä, joten mikään uusi juttu tämä ei ole. Jenkkien villityksiä ilmeisesti. Noh, tyylit on tyylejä ja olut nautitaan oluena. Tässä 4,6% vahvuutta ja 38 EBU-yksikköä katkeroaineita. Humalina Magnum, Cascade ja Chinook. Maltaina suomalaiset Pale Ale ja Vehnä. Kaikki raaka-aineet luomua. 


Hieman utuinen, melko kirkas ja runsaan vaahtoinen olut. Vaahto jättää pitsikuviota lasin reunoille. Tuoksu on hieman greippinen, litsimäinen ja saippuainen, mutta muuten melko vaisu - lagermaisen neutraali toki. Maussa on tiukka katkero, joka saa hieman metallisiakin sävyjä kovahkoon hiilihappoisuuteen yhdistettynä. Aromikkuutta on turhan vähän - vain hieman greippiä ja parfyymimäisyyttä. Runko on kevyt ja yleisilme hieman karkea. Suuhun jää katkera hieman mausteinen jälkivire. Kokonaisuus ei oikein kanna. Kaipaisi ehdottomasti jonkinlaista tukevuutta tai runsautta ja pehmeämpiä hiilihappoja.

Yhteenveto

Kovahkon hiilihappoinen, turhankin kevyt
ARVOSANA: 7

Kotiolutta: Käsityöläispanimo Kapo La Fin Du Monde Tripel Ale

0 kommenttia
 
Tampereen Pispalasta ponnistavan Kapon kotiolutta maistossa. Tyylikäs etiketti kertoo oluen olevan 8% vahvuinen Tripel, jossa on käytetty ohra- ja vehnämallasta sekä humalaa ja hunajaa.
 

Ulkonäöltään amber, eikä niinkään tripelmäisen vaalea. Vaahtoa kertyy mukavasti ja se jää goblettiin kaadetun oluen päälle pysyväksi kerrokseksi. Tuoksu on belgihiivaisen anismainen, hieman pippurisen mausteinen, kuivatun hedelmäinen ja kevyesti myös hunajainen. Belgian Strong Alen fiilistä ihan aidon tuntuisesti. Laatutaso tuoksun perusteella moitteeton. Herättää halun maistaa - se on aina hyvän tuoksun merkki. Maku on kuivatun hedelmäinen, hieman makeahko. Runsasmakuinen kokonaisuus - anismaisuutta, pippurisuutta, päärynänkuorimaisuutta ja jälkimaun puolella esiin nousevaa hunajaisuutta. Loppuveto kuivuu alkoholin lämmöstä. Miellyttävän pehmeä kokonaisuus, johon on onnistuneesti saatu taltioitua aito belgialainen fiilinki. Tripel olisi vaaleampi, purevampi ja kuivempi - tyylillisesti tässä onkin enemmän belgian strong alen tuntua. Onnistunut, tasapainoinen resepti. Miellyttävä nautiskeluolut. 

Kiitokset oluesta Kapolle!

Olutarvio: Saimaan Juomatehdas Saimaa Pils

0 kommenttia
 

Saimaa Pils

Panimo: Saimaan Juomatehdas, Suomi (Mikkeli)
Oluttyyli: Pils
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (arvioitu tölkki saatu panimolta)

Saimaan Juomatehdas lähetti paketillisen syyskuussa. Paketin yksi kutkuttavimmista uutuuksista oli Saimaa Pils, joka on noin kahden euron hinnallaan erittäin tervetullut kauppojen hyllyille. Pils tyylisuuntauksia on pääasiassa kaksi - saksalainen ja tshekkiläinen. Saimaa on lähtenyt tshekkien suuntaan ja käyttänyt oluessaan mm. Pilsner Urquellista, siitä aidosta ja alkuperäisestä pilsistä tuttua Saaz aromihumalaa. 


Kirkas kultainen olut, joka vaahtoaa mukavan runsaasti. Vaahto jättää komeat pitsikuviot lasin reunoille. Tuoksu on hieman diasetyylisen (voisen) maltainen ja aromaattisen kukkaisesti sekä sitrusmaisesti humaloitu. Aitoa tshekkityyliä diasetyylin ja Saaz-humalan voimin. Mainio tuoksu! Maussa on raikkautta ja hyvä katkero. Loppuveto menee hieman metalliseksi samalla kun Saimaan Juomatehtaan perisynti, eli kovahkot hiilihapot hyökkäävät kielelle. Maun alkupuolella on pehmeä hyvärunkoinen maltaisuus ja hyvä aromikkuus, mutta lopetus vetää toiseen suuntaan ja nielaisun jälkeen fiilis on hitusen karkea. Harmittava loppuveto tällä muuten erinomaisen makuisella pilsillä, mutta kokonaisuus jää kuitenkin fiilikseltään selvästi plussan puolelle. Mallikas olut, mutta ainahan se pikkusen harmittaa kun päästään lähelle sitä tosi priimaa, mutta ei sitten kuitenkaan aivan päätyyn asti. Panimo lähetti minulle kaksi tölkkiä tätä olutta ja olen niiden jälkeen ostanut kaksi tölkkiä itsekin - kai se onnistuneesta hinta-laatusuhteesta kuitenkin kertoo.

Yhteenveto

Hyvä raikas pils, mutta kovahkot hiilihapot
ARVOSANA: 8

Rauman olutseuran vierailu Finlandia Sahdilla 17.10.2015

0 kommenttia
 
Lupauduin omasta aloitteestani Rauman olutseuran jäsenenä järjestämään vierailun Finlandia Sahdille Sastamalaan. Sahtipanimolla vieraileminen on hienoa siitäkin syystä, että sieltä saa ostaa sahtia mukaan. Olutpanimoltahan suora ulosmyynti ei onnistu. Kuukauden päivät naarattiin seuralaisista reissuun lähtijöitä, mutta kasaan saatiin vain viisihenkinen iskuryhmä - ehkä sahti on aiheena vielä hieman epäseksikäs ja olihan monilla myös töitä tai muuta lomareissua samaan aikaan. Finlandia Sahdin yrittäjää ja sahdintekijää Petteri Lähdeniemeä ei porukkamme pienuus kuitenkaan haitannut kun asiaa tiedustelin, joten lähdimme viiden hengen iskuryhmällä road tripille.

Viisi olutseuralaista mahtuu henkilöautoon jos yksi uhrautuu kuskiksi ja tällä kertaa reissun järjestäjän ominaisuudessa otin kuljettajan vastuun itselleni. Raumalta matkaa Putajaan, jossa panimo sijaitsee, tulee aika tarkalleen sata kilometriä suuntaansa. Lähdimme matkaan 14.30, tavoitteenamme koukata Porin eteläväylän Alkossa ja olla perillä 16.00. Road trip meni suunnitelmien mukaan. Alkosta paikallisvalikoimaan kuuluvaa Ruosniemen Diplomi-Insinööriä, jota ei Raumalta siis saa, ja pari muutakin uutuusolutta (Founders Pale Ale, To Öl Raid Beer) mukaan. Perillä olimme tasan 16.00. 

Baarin terassia
 
Finlandia Sahti sijaitsee Satakunnan ja Pirkanmaan rajaseudulla. Tieltä 11 käännytään Palomäentielle, ajellaan pientä soratietä viitisen minuuttia ja ollaan panimon, tai oikeastaan Lähdeniemien pihassa. Panimohan sijaitsee omistajapariskunnan navetassa. Omistajien koira otti vieraat ensin vastaan omaan tuttavalliseen tapaansa ja siitä sitten astelimme sisään panimon yhteydessä olevaan baariin. Janoisille sahtia laseihin ja panimon puolelle katsomaan miten sitä sahtia täällä oikein tehdään. Panimolaitteisto, ja oikeastaan koko Finlandia Sahdin "brändi", on ostettu vuonna 2011 kun aiempi sahdintekijä, Antti Vesala, jäi eläkkeelle 65 vuotiaana. Petteri Lähdeniemi osti Vesalalta laitteet ja oli ensin mestarin opissa Forssan Matkussa peräti kahdeksan kuukautta, ennen kuin tilat omassa navetassa valmistuivat ja laitteet voitiin siirtää sinne.

Sahdintekijä, yrittäjä Petteri Lähdeniemi esittelee panimoa
Sahtitynnyreitä kylmiössä.

Lähdeniemi valmistaa laitteistolla kertalaakilla 400 litran eriä. Mäski laitetaan tekeytymään illalla ja yön aikana automatiikka hoitaa imellytyksen lisäämällä tietyin väliajoin tietyn määrän tietyn lämpöistä vettä. Lämmitykseen käytettävä energia tulee suureksi osaksi hakkeesta. Aamuvarhaisella kun sahdintekijä tulee navettaan, on mäski lähes kiehuvan kuumaa. Mäskiä keitetään hetki, jonka jälkeen päästään siivilöintivaiheeseen, joka onkin Finlandia Sahdin panimon erikoisuus. Vierre irrotetaan mäskistä vanhalla teollisuuspesulan lingolla. Linko pyörii isolla metelillä ja sahtivierre erottuu erittäin tehokkaasti - jäljelle jäävä mäskirupa on miltei kuivaa linkouksen päätyttyä. Rupa päätyy läheiselle maatilalle eläinten rehuksi. Mausteena käytetyt katajat ja humalat tulevat oman tilan mailta - kotimaista humalaa siis. Linkouksen jälkeen vierre jäähdytetään 10 asteeseen ja sen jälkeen hiivataan. Sahti käytetään pullahiivalla, eli ihan perinteisellä leivinhiivalla. Sahtitynnyrin alle laitetaan lämmityslevy, jota pidetään päällä sen aikaa, että käyminen starttaa, jonka jälkeen sitä ei enää tarvita - pullahiiva on aggressiivinen peto, joka lämmittää käydessään tynnyriä sisältäpäin. Sahtivierre käy kaksi vuorokautta, jonka jälkeen tynnyrit siirretään kylmiöön pariksi viikoksi tekeytymään. 

Lähdeniemi vaimoineen tekee noin 20000 litraa sahtia vuodessa ja 90% tästä menee 0,75-litraisina muovipulloina. Pullotus hoituu käsin lappoamalla ja etiketit liimaillaan käsipelillä. Saan tästä pikaisella laskutoimituksella sellaiset 24000 pulloa - on siinä hommaa kerrakseen! Sesonkiaikaan, esim. juhannuksena pitää kuulemma kiirettä. Yrittäjäpariskunta elättää itsensä tällä työllä. Peltoakin viljellään hieman, mutta se on enemmän harrastus, ei siitä oikein käteen jää. Lähdeniemi valmistaa myös Änkyrä pintahiivaolutta, jota myydään panimon baarissa ja muutamissa ruokakaupoissa. Olutta ei saa kuitenkaan myydä panimolta ulos, vaikka 8% ja 10% vahvuisia sahteja saa. Sahdin ulosmyynti tapahtuu baarin yhteydestä samalla kassakoneella. Baaritiski on kulmikas, joten viranomaiset määräsivät baarimyynnin tapahtuvan toiselta sivulta ja sahdin ulosmyynnin sitten toiselta sivulta. Baarin juomien kanssa ei saisi astua ulosmyyntialueelle, jota periaatteessa rajaa lattialla oleva matto. Mahtanut olla hauskaa asian päättäneellä virkamiehelläkin, mutta näin se käytännössä siis menee ja se on kirjattu ihan mustaa valkoisella. 

Sahtia kerrakseen
Iskuryhmä vahvistettuna sahdintekijä Petteri Lähdeniemellä (toinen vas.) Allekirjoittanut äärimmäisenä oikealla.

Ennen lähtemistä söimme höyrymakkarat sahtisinapilla, kuski nautti kahvin ja muut Änkyrää. Lisäksi toki vielä viimeiseksi ostettiin Renaultin takakoppa miltei täyteen sahtia ja otettiin pihalla ryhmäkuva. Viiden hengen iskuryhmän saldo oli yhteensä lähemmäs 30 pulloa. Todella mukava ostaa suoraan sahdintekijältä laatusahtia, kun tietää ettei kate huku mihinkään Alkon koneistoon vaan menee ihan oikeasti hyötykäyttöön. Lähdimme sopivasti hieman ennen kuutta, jotta ehtisimme noin 10 minuutin ajomatkan päässä olevaan K-Marketiin ostamaan Änkyrää kotiinviemisiksikin. Ehdimme paikalle, mutta emme aivan mutkattomasti - samalla tiellä, noin 50 metriä ennen mäen takana olevaa K-Marketia on K-Express, kaupan pienempi versio, joka oli mennyt jo neljältä kiinni. Käännyimme siinä pihassa toivomme menettäneinä, kun yksi matkalaisista näki mäennyppylän takana liehuvan K-Marketin lipun. U-käännös tiellä ja juuri pari minuuttia ennen sulkemisaikaa Änkyrää ostamaan. Kauppias totesi ohimennen juoman menekin olevan varsin hyväkin, mikä oli toki mukava kuulla. Aika jännä, että näin lähekkäin on kaksi K-kauppaa ja niin pienessä pitäjässä...


Kotona Raumalla olin noin kahdeksalta ja kävin siinä sitten tempaisemassa grillikotaan tulet. Pientä hiukopalaa chorizon, lohifileen ja juustojen muodossa mukaan ja tietysti pari olutta ja hyvää valmistuspaikalta ostettua Finlandia Sahtia. Se on tuhti, se on täyteläinen. Se on banaaninen, se on katajainen. Se on lämmittävä ja samettisen pehmeä. Se on Finlandia Sahti ja se on Suomen parhaita sahteja.



Olutarvio: Malmgård Columbus Pale Ale

3 kommenttia
 

Columbus Pale Ale

Panimo: Malmgårdin Panimo, Suomi
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Prisma, Rauma)

Ostin vaihteeksi uutuusoluen maitokaupasta, mikä ei ole enää omalla kohdallani kovinkaan yleistä. Malmgårdin olut on aina varma valinta - laatu on aina korkealla ja makukin yleensä kohdillaan. Niin tälläkin kerralla. Ei nimittäin ole kovin yleistä, että maitokauppaoluelle saa lätkäistä kiitettävän arvosanan. Columbus Pale Alessa lienee nimensä mukaisesti käytetty amerikkalaista Columbus humalaa.


Kirkas, oranssihtavan punertava olut. Tuoksu on raikkaasti kukkean greippinen ja sitruksinen - ei Columbusta turhaan kutsuta "super Cascadeksi", sillä paljon samaa tässä aromikkuudessa tuon klassikkohumalan kanssa on. Humala tulee mahtavalla intensiteetillä esiin, aivan briljanttia. Maku on tiukan greippinen ja suuntäyttävän katkeroitu. Puhdas ja kliininen toteutus työntää humalan makupaletissa etualalle. Katkeruutta tuntuu olevan välillä jopa liikaa, niin että kauppavahvuinen runko horjuu, mutta aiaiai kun tekee gutaa. Kukkean greippinen ja terävän katkera - sellainen on Columbus humala ja sellainen on tämä olutkin. Jälleen erinomainen resepti ja toteutus Malmgårdilta - maitokauppaoluiden terävintä kärkeä!

Yhteenveto

Columbus!
ARVOSANA: 9

Olutarvio: Sierra Nevada Hop Hunter

0 kommenttia
 

Hop Hunter

Panimo: Sierra Nevada, Yhdysvallat
Oluttyyli: India Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 6,2%
Saatavuus: Alkon tilausvalikoima (4,48€ / 0,355l)

Edellisessä jutussa käsittelin Beers Of The World konseptia, jonka kautta tämä omalla tavallaan uniikki IPA on nyt Suomessa Alkon jakelussa - tilausvalikoiman kautta toki, mutta tilattavissa vaikka pulloittain maamme jokaiseen Alkoon. Hop Hunter IPAssa käytetään normaalien humalakukintojen rinnalla humalaviljelmillä tuoreeltaan tislattua humalaöljyä. Tämä on mielenkiintoinen uusi tapa saada tuoreen humalan aromikkuutta olueen. 

Oluentekijät jenkeissä tekevät yleensä humalien sadonkorjuun aikaan niin sanottuja "wet hop" -oluita, joihin käytetään tuoreita juuri poimittuja humalankukintoja. Nämä oluet pitää tehdä vuorokauden tai maksimissaan kahden sisällä humalien poimimisesta, koska muuten tuoreet humalat ovat jo kärsineet ja menettäneet aromeitaan. Normaalistihan humalien kukinnot kuivataan ja sen jälkeen vakuumipakataan ja usein vielä pakastetaan, jonka jälkeen niitä voidaan sitten käyttää oluenteossa vuodenajasta riippumatta. 

Tässä kuivatusprosessissa osa humalien aromeista kuitenkin katoaa, joten Sierra Nevada kehitti tämän liikuteltavan humalaöljytislaamon laitteistosta, jota oli aiemmin käytetty minttuöljyn tislaamiseen. Laitteisto viedään humalaviljelmille ja öljy tislataan siellä tuoreeltaan. Prosessista lisää tekstimuodossa Draft -lehden sivuilla ja grafiikka, sekä videomuodossa alla.



Monta IPAa on tullut maistettua, mutta ei tietysti vastaavaa humalaöljytisleellä maustettua. Erittäin mielenkiintoinen maistelu siis luvassa. Pullonkaulasta löytyy merkintä, jonka mukaan tämä on pullotettu 10.6.2015. Sama päivä on myös maahantuojan lisäämässä tarrassa parasta ennen päiväyksenä, tosin tietysti vuosilukuna siinä 2016. Ei aivan tuoretta, mutta ei nyt ikäloppuakaan ja ehkä humalatisleen aromikkuus pysyy tuoreena normihumalointia pidempään? 


Lasiin kaatuu kirkkaanlaista ja oranssinhohtoista olutta runsaalla vaahdolla. Huuuuu... tuoksu on pihkainen ja humalakäpyinen. Humalakäpyjä kun murskaat sormissasi, sormet tulevat hieman tahmeiksi ja sitten nuuhkaiset... se on sitä itseään ja sitä on tässä oluessa nyt. Neutraali hiivaisuus ja varsin neutraali, vain kevyen toffeisen leipäinen mallaspohja jättävät humaloinnille tilaa leikitellä. Tuoksu on todellakin pihkainen, kukkainen ja "vihreän humalainen". Tuoreelta tuntuu. Oikein mainio tuoksu. Oluen suutuntumakin on öljyisen runsas ja pehmeä. Lupaavaa. 

Maussa on pihkaa, havuisuutta, kukkaisuutta ja greippisyyttä. Pihkaisuus on pinnalla ja hedelmäiset aromit taustalla. On kyllä todella freesin oloinen humalointi, oikein miellyttävän makuinen. Katkeroakin kertyy aluksi tiukan purevasti, mutta se kesyyntyy nopeasti jälkimakuun mentäessä ja yleisilme on enemmän pehmeän öljyinen kuin terävän pureva. Hieman erilainen IPA - aromikkuudeltaan "vihreämmän humalainen" ja suutuntumaltaan öljyisempi kuin tyylin normi. Olen maistanut vain yhtä tuoreella humalalla maustettua wet hop IPAa ja siitä on jo pitkä aika, joten en osaa sanoa miten tämä vertautuu niihin. Miellyttävän makuinen, nautittava, mutta ei mitenkään IPA-käsitystä mullistava. Vilpittömät suositukset!

Yhteenveto

Tuoreenoloinen, pehmeän öljyinen IPA
ARVOSANA: 9

Alkon tilausvalikoima heräilee Beers Of The World konseptin myötä

2 kommenttia
 
Ruotsin Systembolagetissa on ollut jo pitkään toimiva ja aktiivinen tilausvalikoima, joka on laajentanut rajanaapurimme monopolin jo ennestäänkin huomattavan laajaa olutvalikoimaa entisestään. Meillä Alko ei ole tehnyt asian hyväksi oikein mitään, mutta Captol Invest konserniin kuuluvat oluita maahantuovat Servaali, Brew Seeker ja olutta valmistava Mallaskosken Panimo astuivat esiin ja lähtivät rohkeasti yrittämään uudenlaisella Alkon tilausvalikoimaa hyödyntävällä BOTW, eli Beers Of The World -konseptilla.


Beers Of The Worldin myötä Alkon tilausvalikoimassa on nyt ensimmäistä kertaa tarjolla oluita yksittäisinä pulloina. Aiemmin minimimäärä on ollut käytännössä laatikollinen, eli usein 20 pulloa tai enemmän ja hintaa kolminumeroisen summan verran. Palvelun tarjoamat oluet on listattu Alkon tilausvalikoimaan, eli niitä voi ostaa ihan normaalisti ottamalla yhteyttä haluamaansa Alkoon ja tilaamalla niitä sinne. Mitään lisäkuluja tilaamisesta ei tule, eli maksat pelkän oluen hinnan ja voit siis tilata vaikka vain yhden pullollisen.
 

Tilauksen voi hoitaa myös BOTW:n nettisivuilta, mutta se tukee ainoastaan Alkoja, joissa on sähköisen tilauksen mahdollisuus. Esim. kumpikaan Rauman Alkoista ei tätä tue, joten hoidin oman tilaukseni ottamalla yhteyttä paikalliseen Alkoon. Tilasin haluamani oluet viime viikon maanantaina ja taisivat olla jo saman viikon torstaina perillä. Ehdin tosin hakemaan oluet vasta eilen, mutta nopeaa toimintaa paikallisen myymälän taholta kuitenkin. 

Käytännössä siis Alkossa mikään ei ole muuttunut, mutta Beers Of The Worldissa mukana olevat Servaali, Brew Seeker ja Mallaskosken Panimo alkoivat vaan listata oluita Alkon tilausvalikoimaan yksittäisinä pulloina. Mahtava homma, joka laajentaa Alkon usein muuten niin kovin tylsää olutvalikoimaa valikoiduilla herkuilla. 


Itse tilasin kaksi pulloa hapanta, kaksi pulloa humalaista ja kaksi pulloa mustaa. Mikäli oluet kiinnostaa niin pistäkäähän tilaillen - sillä tavalla varmistetaan, että homma kannattaa ja jatkuu tulevaisuudessakin.


Täydellisen IPAn metsästys osa 1: Reseptin suunnittelua

3 kommenttia
 
Olen tehnyt kotipanimossa useita IPA-tyylisiä oluita ja ne ovat olleet aina hyviä tai peräti erinomaisia. Kesällä koin kuitenkin eräänlaisen valaistumisen – korkkasin jenkkiläisen Pizza Portin Swami’s IPAn terassilla ja olin pakahtua silkasta ilosta. Minkälainen iskevä katkero siinä olikaan… heti alkumausta pitkälle loppuun silkkaa suun pieksentää ja silti raikas hedelmäisyys koko ajan siinä rinnalla. Se oli toistaiseksi varmaan paras IPA minkä olen juonut – se oli kokonaisvaltaista hekumaa. Mallaspohjaltaan vaalea, ei juurikaan karamellimainen, mutta kuitenkin runsaasta humaloinnista huolimatta täydellisessä balanssissa. Liukkaan öljyinen suutuntuma ja sopivan maltilliset hiilihapot. Toistaiseksi itse tekemäni IPAt ovat olleet pehmeämmän hedelmäisiä, eivätkä ollenkaan niin raivokkaan ja silti niin herkullisen katkeria kuin tämä Pizza Portin puskista yllättänyt tykitys.


Nyt sitten on tietysti otettava kunnianhimoiseksi tavoitteeksi tehdä kotona täydellinen IPA – tai ainakin jotain tykimpää kuin nämä aiemmat, jotka ovat siis olleet oikein nautittavia, mutta eivät enää Swami’s IPAn jälkeen tuota sitä samaa ihon kananlihalle vetävää elämystä kuin aiemmin. Täydellisyyteen ei tietysti koskaan päästä, mutta sitä voi silti tavoitella.

Mallaspohja:
Mallaspohjan on oltava vaaleampi kuin aiemmin tekemissäni, lähinnä Viking Maltin Sahtimaltaasta koostuneissa versioissa. Olen ajatellut lähtemään liikkeille simppelisti kahdella maltaalla. 95% mallaspohjasta olisi Viking Maltin Pilsneriä, joka on hyvin vaalea perusohramallas ja loput 5% Viking Cara Palea. Cara Pale on erittäin vaalea karamellimallas, jonka tarkoitus on tuoda mallaspohjaan hitunen runsautta tasapainottamaan se valtaisa humalien vyöry, joka tähän tullaan lataamaan. Seuraaviin eriin suhteita voi sitten muuttaa, mikäli tämä tuntuu turhankin kepeältä tai mikäli Cara Pale osoittautuu liian toffeiseksi.

Humalointi:
IPAn tärkein ominaisuus on humalointi. Monipuolisesti jenkkilajikkeita, kaikissa vaiheissa ja avokätisesti annosteltuna. Siinä lyhykäisyydessään jutun juoni. Olen suunnitellut laittavani humalaa maltaiden joukkoon ensin mäskäyksessä, seuraavaksi ensivierrehumalointina (First Wort Hopping), sitten normaalisti keittoon usealla eri lisäyksellä ja viimeiseksi tietysti vielä kuivahumalointina käymisastiaan. Miksi? Koska se on mahdollista!


Mäskihumalointi:
Avataanpa näitä tekniikoita hieman – mäskihumaloinnissa humalaa lyödään maltaiden joukkoon jo mäskäyksen alussa, mutta mitä humalat siellä tekevät? Mitä hyötyä niistä on? Omaa kokemusta aiheesta ei vielä ole, paitsi sahdinteosta tavallaan, mutta siinä humalien määrät ovat niin pieniä, ettei sitä voi tähän verrata. Koska omaa kokemusta ei ole, on luotettava kirjallisuuteen ja nettilähteisiin.

Brew Your Own on julkaissut mäskihumaloinnista varsin kattavan artikkelin. Tekstissä verrataan mäskihumalointia kuivahumalointiin - siitä pitäisi jäädä olueen humalien aromikkuutta, mutta ei juuri ollenkaan katkeruutta. 
“Mash hopping, on the other hand, is seen as a replacement for dry hopping. Little or no bitterness is imparted to the beer, but the hop flavor and aroma of mash hopping are considered by some homebrewers to be highly desirable.”
Eurooppalaiset ”jalohumalat” toimivat artikkelin mukaan paremmin kuin jenkkihumalat, mutta itse ajattelin nyt käyttää tähän pelkkiä jenkkilajikkeita. Aiheesta on eri foorumeilla paljon ristiriitaista tietoa, osa tykkää, osa ei koe ollenkaan hyväksi. Osa kertoo, että mäskäystehokkuus on laskenut kun humalat laskevat mäskin PH:ta. Homebrewtalk foorumilta löysin myös hyvän tutkielman aiheesta: ”Observations on Mash Hopping by Marc Sedam” 
”My first mash-hopped brew was a simple lager made using 10 pounds of pilsner malt, two ounces of Hallertauer Hersbrucker in the mash, and an ounce of Bullion in the boil for bittering. The resulting beer was shocking. It had hop aroma and flavor that I'd never been able to get in a beer before. When the beer was warmed up a bit, one whiff put me closer to a hop field than any glass ever before.”
Pakkohan sitä on kokeilla, koska miksi ei? Eikö? Nautin kesällä myös De Dochte van de Korenaarin Extase Double IPAn, jonka valmistuksessa humalaa on laitettu samalla tavalla joka vaiheessa, eli myös mäskiin, ja se oli myös todella hyvää.

Ensivierrehumalointi (FWH = First Wort Hopping):
Ensivierrehumalointi, eli First Wort Hopping onkin sitten tutkitumpi ja enemmän myös kaupallisesti käytössä oleva metodi, joka selitetään varsin hyvin mm. tässä Beersmithin blogissa. Tekniikassa humalat lisätään mäskistä irroitettuun vierteeseen jo ennen kuin se alkaa kiehumaan. Hieman mäskihumalien tapaan näistäkin humalista pitäisi jäädä hieman aromikkuutta ja pehmeämpi katkero kuin normaalisti keiton alussa lisätyistä katkerohumalista. Haluan olueeni kuitenkin myös tiukan katkeruuden, joten lisään humalaa uudelleen normaalisti keiton alettua. 
First Wort Hopping is not a new method, but is in fact an old one from Germany that was largely forgotten until Priess, Neuremburg and Mitter published an article on it in 1995 (Brauwelt International, Vol IV, p 308). The method was originally used by brewers at the beginning of the century to enhance bitterness rather than overall flavor. Adding hops to the wort early in the sparging process reduced the Ph of the mash, which enhanced isomerization of later hop additions, increasing overall hop utilization during the boil.

Keittohumalat:
Keiton aikana lisätyt humalat tuovat tutusti sitä enemmän katkeruutta, mitä kauemmin niitä keitetään. Normaali keittoaika on yleensä 60 minuuttia, mutta jos keiton pidentää 90 minuuttia kestäväksi, irtoaa humalista vielä enemmän katkeruutta. Katkeron määrä ei lisäänny keittoaikaa pidentämällä lineaarisesti, eli 90 minuutin keitolla ei saada 1,5 kertaista katkeruutta samoista humalista, mutta hieman tunnin keittoa enemmän niistä pitäisi irrota. Humalien katkeruus tulee alfahappojen isomerisoitumisesta keiton aikana ja 90 minuutin keiton aikana suurempi osa humalien sisältämistä alfahapoista ehtii käymään läpi tämän reaktion. Jos vierrettä keittää pidempään kuin yli kaksi tuntia, alkavat alfahapot jo hajoamaan ja katkeruus alkaa samalla vähenemään - liian pitkä keitto on siis huono asia. 90 minuutin keittoa pidetään melko optimaalisena.

Kun humalia lisätään enemmän keittoajan loppua kohti, esim. viimeisen kahdenkymmenen minuutin aikana, saadaan niistä vielä hieman katkeruuttakin, mutta enemmän myös aromikkuutta. Humalien sisältämät hienovaraisemmat aromit haihtuvat keitossa (paitsi ilmeisesti osa mäskihumalien ja ensivierrehumalien aromeista), joten eri keittoaikojen humalista pitäisi saada hieman erityylisiä aromeita ja katkeroaineita ja viimeiset lisäykset tehdäänkin vielä aivan keiton lopussa, jopa vielä siinä vaiheessa kun keittolevy käännetään jo pois päältä (jenkkien termi tälle on flameout). Aromihumalia aion käyttää tässä monipuolisesti eli eri lajikkeita hieman joka lisäykseen. Single Hop oluet ovat usein tylsempiä kuin ne, joissa on varianssia -> useampi lajike, useampia makuja -> syvempi kokonaisuus?

Kuivahumalointi:
Kuivahumaloinnissa peli on myös aika selkeä. Pelletit kaadetaan käymisastiaan pääkäymisen loputtua ja annetaan olla esim. viikon verran. Näistä jää olueen se huumavan humalainen aromikkuus, joka on IPAn tavaramerkkiominaisuuksia. Humalien öljyt liukenevat oluen sekaan sellaisenaan ja pöntössä usein oluen pinnalla näkyykin "öljyläikkiä".

Hiiva:
Tuttu työhevonen Safale US-05 on aina varmatoiminen, kohtalaisen hintainen ja tuottaa neutraalin hiivaisuuden sopivan viileässä (alle 20 astetta) käymislämpötilassa. Jos resepti johonkin kaatuu, niin se ei ole tämä.


Prosessi & mietteitä:
Aromipuoli minulla on ollut hyvin hallussa jo aiemmin, eli siihen en enää tarvitse merkittäviä lisäpaukkuja, mutta katkeropuolelle eli lähinnä keiton alkuun pistän nyt kunnon määrät Warrioria, joka on jenkkien käytetyimpiä katkerohumalia.

Aromipuolelle minulta löytyy pakastimesta klassisia lajikkeita, Amarilloa, Cascadea, Citraa, Centennialia… ihan näitä tyyliin peruslajikkeita, joita voi sitten vaihdella omien preferenssien ja kokeilunhalun mukaan sen jälkeen kun mallaspohja ja katkerointi on kunnossa. Mäskiin ja ensivierrehumalointiin ajattelin tuupata jotain näistä aromihumalista.

Vettä en ala vielä säätämään, sen aika on sitten myöhemmin. Rauman vesi on puolikovaa ja kuten taisin olutkurssillanikin jo kerran todeta - panohommissa pärjää kyllä puolikovallakin, kunhan homma on muuten hyvin hallussa.

Prosessi hoituu muuten kuten kotipanimossani muutenkin. Mäskään kattilassa yhden stepin infuusiolla 90 minuuttia. Lämpötila tähdätään tasaiseen 65 asteeseen. Vierteen huuhtelu siivilässä käymisastian päällä. Tehokkuusodotus noin 65%. Alkoholipitoisuus tähdätään tyylin optimiin, joka on mielestäni 7%.

Tässä siis alustavaa pohdintaa aiheen tiimoilta. Materiaalia löytyy netistä pilvin pimein ja sitä mielellään opiskelee, mutta kyllä hinku tekemäänkin on jo kova. Tarkempi resepti, raporttia itse panemisesta ja tietysti oluen valmistumisesta ja maistelusta on tulossa sitten myöhemmin kunhan nyt pääsen tekemään.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...