Olutta Silja Lineltä osa 4: Muumiristeily 2013

0 kommenttia
 
Silja Galaxy lähtee Maarianhaminan satamasta kohti Tukholmaa
Viime maanantaina hopeanuoli singahti jälleen Turkuun vieden perheemme perinteiselle Muumiristeilylle. Näillähän on käyty jo ties mistä lähtien, mutta ensimmäinen bloggaus aiheesta ilmestyi vuonna 2011. Tuohon jos vertaa, niin parissa vuodessa valikoima on Joe's Place Pubissa kasvanut mukavasti ja hinnat nousseet vähemmän mukavasti. Hintojen nousua on nyt tietysti tapahtunut muuallakin, joten sitä ei sen suuremmin tarvitse ihmetellä. Olutveron ei tietysti tax-free kauppaan pitäisi vaikuttaa, mutta ihan perstuntumalla vaikuttaa siltä, että hintojen nousu verojen myötä maissa olisi johtanut hintojen nousuun myös laivalla. Sehän riittää, että tavara on sen tietyn prosenttimäärän verran halvempaa kuin maissa ja kauppa käy.

Proseduuri oluen ostamiseen laivalta on edelleen tuttu, eli Siljalla oluita myydään myös laivan pubista ja pienin ostomäärä on laatikollinen. Oluesta riippuen laatikon koko voi olla 8-24 pulloa. Silja Galaxyn Joe's Place pub avasi aiemmista vuosista poiketen tiskinsä vasta Suomen aikaa klo. 20.00, jolloin aamulla Turusta lähtenyt laiva oli juuri lähtenyt Tukholman satamasta takaisin Turkua kohti. Aiemmin ainakin talvilomaristeilyillä tiski on ollut auki jo aamusta lähtien. Kävin pisin päivää muutaman kerran janoisena katsomassa, mutta tiski pysyi kiinni. Piti oikein infosta käydä hädissään tiedustelemassa, että aukeaakohan se ollenkaan. 

Pubissa oli hinnasto koko valikoimalle ja erillinen hinnasto "ulosmyytäville" oluille. Ulosmyytävien lista oli aika lyhyt, eikä siinä ollut mitään erityisen hekumallista, joten kysäisin paria olutta listan ulkopuolelta. Niidenkin myyminen onnistuu, joten en ymmärrä miksei koko listan hintoja voi pitää esillä. Kysäisin hinnat klassikko-APA Anchor Liberty Alelle ja Brewdogin Punk IPAlle. Molemmat maksoivat 49,90€ laatikko. Köyhänä rintamamiestalon remppaajana ostin ainoastaan Anchorin - onhan se klassikko ja mielestäni Punk IPAa parempi. Alla hinnastot kokonaisuudessaan.

Mukaan ostettavien hinnasto


Pubin hinnasto
Laivalla tuli perinteisten pussikaljojen lisäksi nautittua myös pari erittäin hyvää olutta, molemmat olivat Alkon kesäolutvalikoimasta tutun Wisbyn, eli Gotlands Bryggerin käsialaa. Melkein kaikki muut pubin listasta olivatkin jo aiemmin maistettuja, tai eivät muuten herättäneet suurempaa mielenkiintoa. Lyhyet kommentit maistetuista oluista kuvateksteissä. 

Pussikaljaa: Carlsberg Sort Guld, perushuttua, mutta hieman tymäkämpää, muistaakseni 5,9%
Wisby Weisse, kuiva, katkerampi ja monipuolisemmin hedelmäinen kuin standardivehnä
Wisby Pils, kunnon humaloinnilla varustettu kuivan heinäinen ja runsaasti kukkainen sekä sitruksinen pils.
Saalis kotiovella
Reissulta jäi käteen myös tax-freestä mukaan ostettu koppa Beck'siä ja Carlsberg Elephantia. Beck's on saksalainen bulkkilager, jonka humalointi on suomibulkkia voimakkaampi ja metalliton. Ei häiritsevää metallista makua siis. 15,50€ koppa, eli hinta-laatusuhteeltaan erinomaista remonttijuomaa tälle kesälle. Carlsberg Elephant löytyy myös Alkon valikoimista. Maistelin sitä hiljattain ja se oli yllävän hyvä omassa genressään, hieman jopa tsekkivivahteita. 25,90€ koppa, eli hyvällä hinta-laatusuhteella aivan juotavaa olutta kesä-askareiden oheen ja toimii suhteellisen hyvärunkoisena oluena myös ruokajuomana kesän mätöille.

Semmoinen reissu tällä kertaa. Päivällä esiintynyt taikuri oli hyvä ja lapsilla oli kivaa, mikäs siinä viihtyessä ja tissutellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.