Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kosoolan Panimo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kosoolan Panimo. Näytä kaikki tekstit

Haastattelussa UG Breweryn / Kosoolan Panimon Juhani Palttala

0 kommenttia
 
Lohjalla on aloittamassa uusi pienpanimo UG Brewery, jota on perustamassa kolmen kiertolaispanimon joukkio. Otin eilen puhelimen kouraan ja soittelin Reittausblogin sivuiltakin tutulle Kosoolan Panimon kotiolutvelho Juhani Palttalalle, joka on yksi UG Breweryn kuudesta osakkaasta.

Alla puhelinhaastattelu tekstimuotoon saatettuna.


Reittausblogi: Lähdetään ihan perusteista liikkeelle, eli kerro mikä on UG Brewery ja missä?

Juhani Palttala: Lohjallahan meidän panimo sijaitsee. Tämä on tällainen panimo, joka on tarkoitettu siihen, että kuka tahansa voi käydä tekemässä olutta. Erityisesti ollaan ajateltu tietysti kiertolaispanimoita, jotka tekevät oluita jo muutenkin ilman omaa panimoa. Helpointahan se on silloin kun tekijällä on jo omat tukkuluvat, jolloin se voi ostaa sen oluterän meiltä suoraan, mutta myös kuka tahansa voi käydä meillä tekemässä ja jos tekijällä ei ole omia tukkulupia, niin myynnin täytyy tapahtua meidän kautta.

Aivan, aivan... ketä teitä siihen jengiin kuuluu? Humaloven kaksikko oli ja...

Joo, Humalovesta on kaksi - Tero Forsberg ja Jani Peltosalo, jotka on molemmat Humaloven perustajäseniä (Humalovessa on lisäksi muitakin osakkaita, jotka eivät ole osakkaina UG Breweryssä). Sitten on Olavi Mensio, jolla on tämä Kallio Artisan Brewery ja sitten on mun pari kaveria eli Tommi Ignatius ja Kimmo Rouhiainen. Kimmo on ollut kanssani tekemässä jo silloin kun aloitin itse kotioluiden teon ja Tommi on sitten muuten vaan kaveri ja oluenystävä myös.

Kohderyhmästä nyt olikin hieman jo puhetta, eli kiertolaispanimot, joita tämän myötä tulee ehkä Suomessa olemaan useampiakin, mutta mites sitten esim. kotipanijat, jotka haluaisi kokeilla reseptejään kaupallisella puolella tai erilaiset olutseurat, kaupat yms. Minkälaisia vaihtoehtoja olette miettineet?

Kaikenlaisia vaihtoehtojahan siinä on. Tietenkin se, että jos nyt vaikka olutseura haluaa tehdä oluen ja saada sitä itselleenkin kotiin maistettavaksi, niin sen myyminen voi olla hankalaa. Jos olut on maitokauppavahvuista niin silloin se onnistuu helpommin esim. jonkun kaupan kautta tai jos laitamme tähän oman myymälän, niin voimme käsittääkseni myydä isompiakin satseja suoraan kuluttajalle. Mutta jos olut on vahvempi, niin silloin se pitää myydä Alkon kautta ja se maksaa tietysti enemmän... Viron kauttakin voisi onnistua. Jos joku kotioluen tekijä taas haluaa oluen paikalliseen baariin, niin sehän onnistuu helposti - eli meidän panimo myy sen sitten suoraan sille ravintolalle.

Kuva: UG Brewery

Oletteko tehneet mitään kartoitusta, että minkäverran on kysyntää vai perustuuko tällaisen panimon perustaminen enemmän perstuntumaan, että kysyntää voisi olla?

En ole itse näistä asioista niin tarkalleen perillä, vaan olen keskittynyt enemmän tähän panimon rakentamiseen, mutta muilta osakkailta olen kyllä kuullut, että kyselyitäkin on jo jonkin verran tullut. Kysellään, että joko pääsisi tekemään. Vielä ei tosin ihan tiedetä koska pääsee tekemään.

Aivan, no se kuulostaa hyvältä. Sitten teillä on tulossa tällainen nettivarausjärjestelmä tulossa, jonka pitäisi suuresti helpottaa tätä - eli siitä näkisi etukäteen kaikki kustannukset ja niin edespäin. 

Kyllä, se järjestelmä ei tosin ole vielä toiminnassa, mutta tulossa on. Humaloven kaverit olivat huomanneet, että on yllättävän hankala saada panimoilta tietoa, että onko mahdollista päästä tekemään ja koska ja mitä se maksaa. Ilmeisesti välillä hinta on selvinnyt vasta kun olut on tehty...

Niin eli ilmoitetaan jälkikäteen, että tässä tää nyt on ja näin paljon se maksoi... helppo siinä suunnitella sitten panimon taloutta etukäteen, kun ei edes tiedä mitä tekeminen maksaa. Tämä  teidän systeemi on varmasti tosi kätevä kunhan sen vaan saa toimimaan. Luulisin, että lisää kiinnostusta, kun pystyy etukäteen käymään laskureita pyörittelemässä.

Kyllä, näin mekin nyt kuviteltaisiin, että sillä olisi sellainen vaikutus.



Somen perusteella näyttäisi, että siellä on herra itse ollut laitteistoa työstämässä. Kerrotko miltä näyttää nyt ja missä vaiheessa mennään? Mitä sä oot tehny siellä?

Mäski- ja keittokattilassa on nyt vastukset paikallaan. Ne on tuollaisia vanhoja maitolaitteistoja, joilla esim. Ruosniemi aikanaan aloitti ja käsittääkseni jotkut muutkin. Eli samanlaisia vehkeitä on muillakin käytössä.

Hiukan täytyy vaan modata...

Joo ja sitten tuo mäskisiivilä on nyt tuossa tekeillä. Sen lisäksi sitten vielä vähän automaatiota, venttiileitä ja letkuja niin siinähän se sitten.

Pumppuja ja systeemeitä joo...

Sillähän se homma lähtee toimimaan.

Eräkoko olisi noin 500 litraa?

Joo, se olisi se nimellinen eräkoko. Sitten on noita käymisastoita, Speidelin 625 litraisia. Niissä on jäähdytysvaippa, että saa käymislämpötilan säädettyä.

Lagerin tekeminenkin siis onnistuu?

Joo, mutta näissähän ei pysty paineistamaan tai hiilihapottamaan, kun eivät ole paineenkestäviä, joten meillä on myös näitä 1000 litraisia vaakatankkeja joita monella panimolla on. Näihin me sitten siirretään se noista käymistankeista, hiilihapotetaan se ja sitten pullotetaan...

Niin se olikin seuraava kysymys, eli pullot nyt siis ilmeisesti ja kegitys myös? 

Joo, kegi nyt on tietenkin helpompi, ei tarvitse kuin sen kegin täyttämiseen sopivan liittimen, mutta sitten ajatuksissa on myös pullotus, mutta se lähtee varmasti vähän rauhallisemmin aluksi. Tarkoitus on kuitenkin rakentaa jonkinlainen pullotuskone, joka ei kyllä varmaan ihan täysautomaattinen tule olemaan...

Ei kuitenkaan minkään beergunin kanssa tarvi heilua siellä viittäsataa litraa... vois tulla pitkä ilta.

Joo kyllä ja sitten tosiaan tölkitys tulee varmaan mahdolliseksi myös. Suomessa on aloittamassa yksi firma, joka vuokraa tölkityskoneen, eli sieltä voisi tarvittaessa ottaa koneen vuokralle.

Kuulostaa kätevältä. Tölkki on ainakin itselleni se mieluisin pakkaus. 

En nyt tiedä haluaisinko Imperial Stoutia tölkistä...

Niin siinä on vähän se imagokysymyskin...

Mutta nimenomaan jotkut Pale Alet tai IPAt ja Pilsit menee kyllä hyvin tölkkiin.

Valviran tarkastaja herra Rokka kuulemma kävi tänään, olikos hän tyytyväinen näkemäänsä?

Kyllä tyytyväinen oli, mutta vielä pitäisi hieman tuota ylimääräistä romua viedä pois ennen kuin aloitetaan ja sitten laitteet nyt on vielä pikkuisen vaiheessa, mutta ei kuulemma vaadi uutta tarkastusta ennen lupien saamista.

Osaatko sanoa milloin luvat on tulossa, eli milloin toiminta voisi alkaa?

Se vähän riippuu tuosta Tullista. He ovat tulossa maanantaina. Tullista sanoivat, että siitä kun ne on käynyt niin menisi lupiin vielä 2-3 kuukautta, mutta se henkilö, jonka kanssa puhuin, ei tiennyt meidän tapauksesta, eikä ollut se joka on tulossa käymään. Rokkakin sanoi, että kuulostaa vähän oudolta jos niin kauan menisi hyväksyntään tarkastuksen jälkeen - eli saa nyt nähdä.

Mutta laitteistojen puolesta aletaan olemaan jo valmiina?

Laitteet on varmaan ensi viikolla jo valmiina, eli päästään ainakin kokeilemaan laittaa astiat täyteen vettä ja lämmittelemään ja siirtelemään sitä vähän pumpuilla.



Sullahan oli tarkoituksena ensi itse pistää yksin Kosoolan Panimo pystyyn, mutta tämä on nyt varmaan riskeiltään ainakin pienempi vaihtoehto?

Joo, oikeastaan se Kosoolan Panimon perustaminen kaatui siihen, ettei löytynyt sellaisia yhtiökumppaneita, jotka olisivat hoitaneet kaiken ikävän paperinpyörityksen ja kirjanpitoasiat. Mä en halunnut... tai ne nyt on jotenkin mulle sellaiset...

Sä tiedät omat vahvuutesi...

Niin tiedän vahvuudet ja heikkoudet. Siitä ei olisi vaan tullut mitään. Sitten Pyynikin Tuomas Peren kanssa juttelin kerran, että olisin käynyt tekemässä Kosoolan Panimon oluita heidän pikkulaitteillaan, mutta se jäi sitten kanssa toteutumatta. Tuli kuitenkin puheeksi, että siellä oli käynyt Humaloven tyypit, joilla oli samanlaisia ajatuksia kuin mullakin, että olisi Suomessa olemassa tällainen panimo, jossa voisi käydä eri ihmiset tekemässä oluitaan. Otin sitten yhteyttä Humaloveen ja käytiin Humaloven Teron kanssa pari kertaa oluella ja lähdettiin tätä panimoideaa sitten työstämään. Sitä kautta löytyi sitten tällainen tapa, jossa voin olla mukana perustamassa panimoa ilman että täytyy opetella kirjanpitoa tai muuta vastaavaa.

Itse ainakin uskoisin, että tällaiselle löytyy kysyntää ja enenevässä määrin. Jos nyt ajatellaan teidän sijaintia ja kuinka paljon siellä pääkaupunkiseudullakin on kotipanijoita ja muita.

Joo, julkisillakin pääsee ihan tunnissa Helsingistä tänne panimolle.

Luulisin, että löytyy monia, jotka haluaisivat myydä kotireseptejään omilla brändeillään, mutta teidän lupien kautta jonnekin ravintoloihin. Ihan vaan silleen plus miinus nolla tuloksellakin, eli omaksi ilokseen, niin ettei yritäkään mitään päivätyötä korvata sillä. Mites muuten itselläsi, eli käytkö vielä töissä ja onko tarkoitus, että UG Brewery työllistäisi jonkun teistä jatkossa?

Tämä panimon perustaminenhan lähti kunnolla vauhtiin mulla kun jäin työttömäksi puoltoista vuotta sitten ja olikin yhtäkkiä aikaa ja mahdollisuuksia. Nythän olen tässä firmassa työkokeilussa, eli kun meitä on 6 osakasta niin oma osuuteni on niin pieni, ettei minua katsota päätoimiseksi yrittäjäksi. Se mahdollistaa sen, että voin olla työkokeilussa tässä firmassa, mutta heti kun on mahdollista niin minut on tarkoitus palkata.

Niin eli sä pyörität sitä hommaa ja jeesaat siellä näitä asiakkaita oluenteossa sitten?

Joo, eli varsinkaan alkuunsa täällä ei voi vuokraajat yksinään toimia, mutta jos joku nyt on käynyt jo kymmenen kertaa niin siinä vaiheessa sitten on eri asia, kun pystyy itsenäisesti toimimaan.

Sullahan on varmaan melkoinen reseptiarsenaali Kosoolan Panimon tuotteita kotoa taskussa - montako erää olet nyt tehnyt?

Viimeisin erä on muistaakseni järjestyksessään 136.

Oot nyt edelleen keitellyt?

Joo, mut vähän vähemmän kyllä... mutta olen kuitenkin. Osa eristähän on sellaisia, että olen jakanut ne useampaan osaan. Juuri äskettäin pullotin kaksi vuotta sitten keitetyn hapanoluen, joka oli erä 105 ja sitten siinä on järjestysnumeron perään vielä kirjaimilla A:sta G:hen noita eri variaatioita.

Niin sullahan on kotona 50 litrainen Braumeister, siitä satsista on helppoa jakaa useampaan astiaan. Itse kun tekee sen 12 litraa kerrallaan niin on vaikeampi jakaa.

Totta, mä käytän noita viiden ja kymmenen litran lähdevesipulloja. Ne tuntuvat pitävän hyvin happea ja oluterä säilyy kaksikin vuotta hyvin ilman havaittavia vikoja.

Onko sulla ajatusta millä oluilla Kosoolan Panimo lähtisi liikkeelle?

Voi olla, että pitää tehdä sitä Pohjoisen Jättiläistä heti lisää.

Joo kyllä, voi olla että olisi kysyntää. Sillä on kuitenkin aikanaan jonkinlainen kulttisuosio saavutettu. 

Tässä kun on suht pieni eräkoko kuitenkin meillä ja kun tuollaisia perusoluita on ennestäänkin niin paljon, niin ajattelin itse keskittyä enemmän tuollaisiin vahvempiin. Barley Wineja, Imperial Stouteja ja hapanoluita.



Juu, eli erikoistua heti, se kuulostaakin fiksulta, kun Pentti Perusapaa on jo riittämiin tarjolla...

Noita tammitynnyreitäkin tänne on tulossa jonkinlainen kasa, eli niissä sitten kypsytellään jotain myös.

Kyllä kyllä, kuulostaa erittäin hyvältä. Mulla ei tässä ollut nyt sen kummempaa, mutta onko itselläsi jotain mitä haluat tähän lisätä?

No meillä on tosiaan osakeanti vielä käynnissä. Jatkettiin sitä juuri kevääseen, vaikka periaatteessa riittävä summa on jo saavutettu. On kuitenkin sellaisia kavereita, jotka halusivat vielä ennen sijoittamista nähdä että homma toimii...

Niin että näkevät, miten homma lähtee käyntiin...

Joo ja näkevät, että nämä itse tehdyt laitteet toimii ja homma saadaan pyörimään. Eli ajateltiin saada heillekin mahdollisuus tulla mukaan tähän vaikka vähän myöhemmin. Mitään haittaahan ei ole, vaikka anti on tuossa samalla käynnissä.

Itse ainakin mielenkiinnolla seuraan miten teillä tää lähtee tästä. Uskoisin tosiaan, että olisi kysyntää, kun tää kotioluthomma on ihan räjähtänyt, sillai hyvällä tavalla. Kaikilla jo toimivilla panimoilla on kuitenkin omat pytyt täynnä koko ajan, joten sinne voi olla vaikea päästäkin. 

Kyllä ja meilläkin on tässä se ajatus, että vaikka eräkoko on vielä ainakin pieni, niin tilaa on kuitenkin useammalle kymmenelle käymistankille. Sanotaanko, että tähän huoneeseen missä nämä ensimmäiset tankit on, saadaan tarvittaessa noin 30 astiaa sijoitettua. Silloin puhuttaisiin jo melkein puolen miljoonan litran vuosituotannosta... en kyllä tiedä miten se käytännössä silloin toimisi. Pitäisi ainakin olla se pullotuskone silloin.

Eli lääniä on...

Tässä on sellainen 350 neliötä tilaa tällä hetkellä käytössä, eli riittää.

No niin, ei kai tässä kummempia, täytyy tulla joskus poikkeamaan kun Lohjalla käydään kummipoikaakin moikkaamassa. 

Tervetuloa!



UG Breweryn kotisivut: http://www.ugbrewery.com/

Maistelussa Hiisi / Kosoolan Panimo Pohjoisen Jättiläinen

0 kommenttia
 
 
Titaani on täällä jälleen. Viimeksi se yllätti Juhanin espoolaissaunasta lähteneenä ja löi suorastaan ja suoriltaan aivan ällikältä. Tippa tuli housuun maistellessa. Niin hyvää se oli. Nyt edessä on sama tai pikemminkin samanhenkinen olut, joka tulee Hiisin isommista pannuista. Alkuperäisoluen henki - Del Norte Titan - on saatu suomalaistettua etikettiin huikaisevalla tyylitajulla. Jättiläisen katse on uhkaava - tätä olutta ei sopisi nauttia kevein perustein. Sitä tulisi kunnioittaa ja arvostaa - siitä tulisi nauttia kaikilla tietoisilla tasoilla. Henkisesti, fyysisesti. Tuntien ja kokien. Tämä jylhä neste on uskottu minulle, minun käsiini. Aion ottaa siitä kaiken irti, se on minun velvollisuuteni tässä tilanteessa. Annan sille kaikkeni ja toivottavasti se antaa minulle takaisin. Olisi haihattelua uskoa, että alkuperäisen täysin puskista yllättäneen kotiversion hekuma ylitettäisiin, mutta jos päästään edes lähelle, saati iholle tai ihon alle, niin... Oioioioi, hekumaa!


Olen valmistautunut, lähden tähän leikkiin, tähän painiin jättiläisen kanssa. Tällä nyt siis noin 1,5 vuotta ikää, kotiversiohan oli tuore ja humaloinniltaan käsittämätön. Mennäänkö nyt mallas edellä, onko isoa meininkiä, tuntuuko jenkiltä... Kysymyksiä, joihin vastauksen saa vain korkkaamalla... 

Suhahtaa! Pullon suusta nouseva tuoksu kertoo tavaran olevan kunnossa. Lasiin kaatuu kirkkaanlaista kypsynyttä mahonkisen punaista olutta. Vaahtoakin kertyy ja se laskee pitsiä jättäen. Tavara on kondiksessa, aiaiai! Tuoksu on karamellimaltainen, toffeemainen, sherrymäisen lämmin ja hieman paahtoleipäinen. Jenkkityylistä kukkaista greippiä paksusti, ikään kuin tiivistyneesti - ikä tekee sen. Kaikki kukkeat, sitrusmaiset ja trooppiset vibat ovat tiiviinä pakettina, ei niin lavealla paletilla kuin tuoreessa kotiversiossa, mutta herkullisesti yhtä kaikki. Mallaspohja on tuoksun perusteella oma itsensä - iso, isompi, isoin. 


Kai sitä voisi jo maistaakin... Runkoa on, hedelmääkin... Maltaista makeutta tuhdisti ja alkoholi nousee rintaa lämmittämään. Katkeroa kertyy verkkaisesti koko suullisen ajan, kunnes sitten lopussa greippiliuku räjähtää pitkäkestoiseksi katkerovedoksi ja korjaa potin hieman Hiisin Humulus Lupuksen tavoin. Maussakin humalointi on tuoksun tavoin tiivistynyt isoksi greippiklöntiksi, josta sitten ammennetaan urakalla - hienovaraisemmat aromit ovat jo kaikonneet etäämmäksi. Aikajana on armoton, sitä ei pääse karkuun, mutta sen kanssa voi elää. Balanssi on edelleen ihailtava - aluksi tuntuu, että runko dominoi, mutta sitten tulee greippiä ja kukkaisuutta ja lopussa - sen viimeisen tilinteon hetkellä - katkero tulee ja lyö kaiken balanssiin armottomalla sivalluksellaan. 

On se vaan... on se vaan kerrassaan kova. Maailmanluokan kamaa suomalaisella yhteistyöllä. Kauniisti kypsynyt versiointi. Alkuperäisen titaanin kanssa on paljon samaa, eli osa kotiversion taikuudesta on onnistuttu vangitsemaan. Hekuma on tosi, fiilis on korkealla. Viikatteen Kymijoen Lautturit albumi soi viimeisen sointunsa kodassa ja vielä on pullossa toinen lasillinen jäljellä. Aika palata takaisin vanhemman V-tuotannon pariin. Nyt nautitaan tästä.

Kotiolutta: Kosoolan #95 Pimeä Keskipäivä Imperial Stout

0 kommenttia
 
Juhani Palttalan kotipanimo, Kosoolan Panimo, avasi keskiviikkona Facebook -sivut saatesanoin:
"Nyt on panimon sivu Naamakirjassa, eli enää ei vissiin voi perua tätä panimohanketta?"
Juhani on siis pykäämässä ihka oikeaa pienpanimoa, josta haluan miestä vilpittömästi onnitella ja toivottaa onnea matkaan - ei nyt ehkä kuitenkaan ihan Siltsun biisin sanoin, vaikka Juhani saattaa jostain olutskabasta joskus kultaa ansaitakin. Nyt kuitenkin, kenties viimeistä kertaa, maistoon Juhanin kotona valmistamaa olutta.

Speksit saavat miehen myhäilemään - Imperial Stout, 9% ja 90 IBUa katkeruutta. Maltaat: pale ale, munich, crystal 50, special B, black ja chocolate. Humalat: Columbus ja Cascade. Hiiva: US-05

Olen jo aiemmin maistanut saman nimistä olutta Juhanilta aiemminkin, vuonna 2013, arvio siitä täällä.  Reseptissä on pieniä eroja niin maltaissa kuin humalissakin ja toki prosessikin on noista ajoista päivittynyt. 

Pimeän Keskipäivän lisäksi olen maistanut Juhanilta myös Pimeä Talviyö Imperial Stoutin, joka oli vahvempi, peräti 13%, versio samasta Pimeä Keskipäivä oluesta. 



Hiljakseen pimenevässä kevätillassa lasiin kaatuu jylhän musta olut runsaalla mokkavivahteisella vaahdolla. Vaahto jättää runsaasti pitsiä lasin reunoille. Tuoksu on lakritsainen, suklainen, intensiivisen voimakas ja runsaan jenkkityylisen humaloitu. Mainio runsas greippisyys asettuu hienosti vienon suklaisuuden rinnalle. Maku on sekin erinomainen - runsas ja voimakas. Paahteisuus on suklaista enemmän kuin kahvimaista. Alkumaku on makeahko, hieman toffeinenkin, mutta sitten humalointi iskee vastaan runsaan katkerana ja maukkaan greippisenä, makeus kuivuu katkeroiseen loppuvetoon ja suuhun jää miellyttävä hedelmäisen suklainen maku. Tasapainoinen ja runsasmakuinen imppi - on runkoa, on katkeroa, on aromikkuutta. Ei yliyrittämistä vaan taitavasti rakennettu kokonaisuus. Erinomainen.

Kotiolutta: Kosoolan Panimon Pyhitys (2013) uusintamaistossa

0 kommenttia
 
Sain Kosoolan kotiolutvelho Juhani Palttalalta kotioluita joulukuussa 2013. Niiden joukossa oli myös tämä Pyhitys, joka on 13% vahvuinen quadrupel eli belgialainen "luostarityylinen" vahva ale. Arvioin oluen tammikuussa 2014. Arviossani valittelin oluen olevan liian vahvaa - alkoholi maistui läpi ja sellainen tyylin parhaisiin kuuluva pehmeys ja runsaus uupui.

Viime vuoden joulukuussa kävin moikkaamassa Juhania Lohjalla ja Juhanihan törkkäsi kotimatkalle mukaan myös pullon tätä Pyhitystä uusintamaistoon. Oli kuulemma parantunut ikääntyessään. Pyhitykselle kävi täällä kotonani niin, että laitoin sen kellariin sinne ei niin kiireellisten maistettavien osastolle, johon säilötään juuri nämä vahvemmat belgit ja ylipäätään vahvemmat, pidempään säilyvät oluet. Samassa nurkassa on tällä hetkellä myös Juhanin tekemä Pimeä Keskipäivä Imperial Stout ja Hiisillä Juhanin reseptiä mukaillen pantu Pohjoisen Jättiläinen, joita on kohdannut sama julma kohtalo.

Jättiläisen maisto on ollut joitakin kertoja mielessä, mutta en ole "uskaltanut" korkata sitä. Tietää jo ennen korkkaamista, että se on erityinen tapaus ja ensimmäinen ja viimeinen kerta kun sitä ko. olutta pääsee maistamaan. Haluaisin, että nautintatilanne olisi jotenkin erityinen. Toisaalta, ensimmäinen ja viimeinen maistokerta se todennäköisesti on tuolle Pimeä Keskipäivä impillekin... noh. Pohdiskelin tätä dilemmaa taannoin myös Thornbridge Bracia arviossani ja tulin itse asiassa siihen tulokseen, että eiköhän olut itsessään tee tilanteesta erityisen, jos se on niin erityisen hyvää. En ole vaan näemmä saanut sitä ajatusta vielä sisäistettyä...

Jaarittelun jälkeen palaamme takaisin Pyhitykseen, jonka edellisestä maistosta on nyt sitten vuosi ja neljä kuukautta aikaa. Olut on siis tismalleen samaa valmistuserää, valmistettu joskus vuoden 2013 puolella. 

Kuva on valitettavasti tarkentunut liekkeihin, mutta ei anneta sen häiritä


Punaruskea, kirkkaanlainen ja runsaasti vaahtoava. Aiemmassa maistossa olut oli tekstin mukaan läpinäkymätöntä, mutta nyt liekkien loimu erottuu kauniisti punertavan oluen läpi selkeästi. Kirkastunut ainakin on. Tuoksu on nyt anismaisen liköörinen, hieman lakritsainen ja yllättäen pirteämmän päärynänkuorimainenkin. Lisäksi kuivattuja hedelmiä ja taustalta huokuvaa alkoholin lämpöä, runsautta ja voimaa, mutta ei alkoholisuutta. Saman voi todeta maustakin - olut on asettunut, alkoholisuus ei enää häiritse yhtään vaan se pysyy piilossa. Varsin tyylikkään makuinen, aniksen rinnalla on nyt yllättävää raikkaampaakin hedelmäisyyttä ja pitkässä loppuliu'ussa mausteisuutta sekä lakritsia. Aiai, ei ole kaukana St. Bernardus Abtista. Aitoa belgityyliä, kyllä se aika vaan vaikuttaa. Ehdottomasti siis parantunut, nyt todella nautittava olut. Ei mitään häiritseviä elementtejä. Juustojen kanssa myös oikein hyvä. Erittäin vahvan makuinen Finlandia Sahdilla harjattu Herkkujuustolan Vilhokin oikein sulaa oluen vahvuuden myötä suuhun ja täydentää makua. Kevyemmillä oluilla kyseinen juusto on dominoinut ja jättänyt oluen maun jopa alleen, mutta ei, ei tällä. Hieno uusintamaisto, kiitos siitä Juhanille!

Kotiolutta: Kosoolan Katumus Tripel (#89A)

0 kommenttia
 
Juhani Palttalan kotipanimon uudempaa tuotantoa maistelussa. Mies on kotioluissaan päässyt jo eränumeroon 89 - kunnioitettava määrä keittoja ja lisää tulee. Tämän oluen tyylinä on tripel, eli vahvempaa vaaleaa belgityylistä.  Mallaspohja on tyylille ominaisen simppeli ja humalatkin mannermaisia - ei siis kikkailua vaan nyt on ainakin reseptin perusteella tavoitteena ollut tehdä perinteinen tripel.

Speksit: 
9,5%
Maltaat: Pilsner, Aromatic, Dekstroosi
Humalat: Hallertauer Perle, Saaz
Hiiva: WLP500


Kirkkaanlainen kultaoranssi olut, joka vaahtoaa Chimayn pikariin ilahduttavan belgityylisen runsaasti. Tuoksussa on belgihiivan mausteisuutta, päärynänkuorimaista hedelmäisyyttä, hitunen anista ja humalaa sekä nenään hohkaavaa alkoholin lämpöä. Aivan aidon belgin tuoksu ja vieläpä jokseenkin Chimay Triplen tyylinen. Makukin on tyylipuhdasta tripeliä - mausteista ja sopivan katkeroista. Tämä nojaa enemmän hiivan mausteisiin käymisaromeihin kuin aromihumalaan tai kuivattujen hedelmien aromeihin. Omaan makuuni voisi osua vielä paremmin, jos mukana olisi hieman keiton lopussa heitettyä appelsiininkuorta tms. hedelmäisyyttä. Suutuntuma meinaa käydä jopa raskaaksi ja hieman turhan alkoholiseksi. Sellainen paras raikkaus uupuu - en tätäkään uskonut koskaan sanovani, mutta dekstroosia olisi voinut ehkä käyttää enemmänkin, tietysti samalla kaventaen mallaspuolelta, sillä runko voisi olla kevyempikin. Juuston kanssa aivan kuningaskamaa - alkoholi, mausteisuus ja katkeruus sulattavat juustonokareen kermaiseksi kuorrutteeksi suun pinnoille ja nielaistaessa tuntuu aluksi pelkkää pehmeyttä, kunnes oluen kuiva ja voimakas loppuveto pyyhkäisee suun puhtaaksi. Tyylikäs ja tyylipuhdas hiivan mausteisiin käymisaromeihin panostava tripel. Hieman raikkaampi ja hedelmäisempi sopisi paremmin omaan makuuni. Tämä oli enemmän Westmalle Tripel kuin Tripel Karmeliet, jos kaupallisiin verrataan.

Kotiolutta: Kosoolan Selibaatti Dubbel #66B (Brettanomyses Claussenii)

0 kommenttia
 
Toukokuussa 2013, eli vajaat kaksi vuotta sitten, maistoin Kosoolan Panimon Selibaatti Dubbel kotiolutta. Nyt minulla on maistossa tästä samasta oluesta versio, joka on kypsynyt ja käynyt Brettanomyses Claussenii villihiivalla. Olut on siis käsittääkseni samaa tuotantoerää noin kahden vuoden takaa, mutta villihiivalla ja kypsyneenä. Tuoreen Selibaatti Dubbelin arvioin silloin 33/50 pisteen arvoiseksi Olutopas.infon arvosteluasteikolla. Samainen asteikko täytynee nyt kaivaa naftaliinista tätä arviota varten, vaikka olen jo hyvän tovin arvioinut kotioluet blogiin pelkällä sanallisella arviolla. Etukäteen ajateltuna tässä on erittäin mielenkiintoinen maistelu luvassa, sillä villihiivaoluet ovat aina arvaamattomia - niissä on sitä "jotain".  Kyseessä on siis Dubbel tyylinen olut, jolla vahvuutta noin 6,5%.


Pullossa olut näyttää täysin kirkkaalta, ajan myötä hiivat ovat tietysti laskeutuneet pohjalle. Lasiin kirkkaanlaista punertavaa olutta, joka vaahtoaa gobletissa melko maltillisesti. Tuoksu on omenainen, päärynäinen ja hieman hapan - sour alen tyyliä, mutta vivahteena. Siinä on myös rusinaisuutta, mausteisuutta ja ikääntyneelle belgille tyypillistä anismaista tuoksua. Olut on suussa edelleen turhan runsaan ja vaahtoavan hiilihappoista - ainakin näin ekalla suullisella. Täytynee pyöritellä hiilihappoja pois oluen lämmetessä. Maku on hyvä, belgityylistä päärynäistä hedelmäisyyttä, mausteisia hiivan käymisaromeita, kuivattua hedelmää, rusinaisuutta ja sitten sitä villihiivaista happamuutta kaiken kuorrutteena. Mitenkään yltiöhappamaksi yleisilme ei mene vaan happamuus on siinä dubbelin makujen rinnalla, jopa hieman niiden alla, ikään kuin taustatekijänä. Suutuntuma on ehkä rahtusen ohut, toisaalta niinhän se belgityylisissä tuppaa olemaan kun sokereilla ja siirapeilla pelataan. Jälkimakuun jää päärynäisen ja omenaisen makuinen, mausteinen ja jopa hieman hapokas (acidic) fiilis. Dubbel, jossa hieman, mutta vain hieman, sour alen fiilistä.

Pisteytys
  • Tuoksu 7
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 7
  • Suutuntuma 3
  • Yleisvaikutelma 13
Aistiarviot
  • Makeus 3
  • Katkeruus 2
  • Happamuus 5
  • Täyteläisyys 4
Kokonaispisteet: 34/50

Kotiolutta: Kosoolan Wheat Buck (#90)

1 kommenttia
 
Joulunpyhät on vietetty ja nyt ollaan niin sanotusti back in business... and the business is good! Nyt tarjolla erittäin kutkuttava kotiolut Lohjalta. Kosoolan Panimon Wheat Buck on tyyliltään valmistajansa mukaan "American Hopfenweizenbock". Ne seikat mitkä tekevät tästä erittäin kutkuttavan ovat:
a) Oluen hiiva on kasvatettu Schneider Weissen vehnäolutpullon jämistä
b) Schneider Weissen TAP 5 Hopfenweisse on yksi lempioluitani.
Speksit kokonaisuudessaan ovat seuraavanlaiset. Vahvuutta 7,5%. Maltaat: Vehnä, Pilsner, Munich, Special B, Chocolate. Humalat: Perle (katkero), Amarillo, Citra, Nelson Sauvin. Hiiva: Schneiderin pullosta kasvatettu.


Ilman hiivojen kaatamista olut on kirkkaanlainen, väriltään tumman kuparinen ja vaahdoltaan erittäin runsas. Lasista nuuhkaisijaa tervehtii ensimmäisenä hyvin tunnistettava Nelson Sauvinin mustaherukkapuskan  tuoksu - siinä on kyllä humala, joka tekee olueen persoonallisen, mutta varomattomalla käytöllä ehkä turhankin dominantin tuoksun. Tässä Nelsonia on vivahteena, ei dominoivana. Maltaisuus vaikuttaa paahteiselta ja vehnäiseltä, jotain samaa kuin saksalaisissa dunkelweizeneissa, mutta paahdetta tuntuu olevan enemmän, jopa niin, että se menee hieman lakritsaiseksi. Hiivan aromit ovat mausteisia, hivenen jopa pippurisia. Tuoksu toimii oikein hyvin. Yritin löytää mielen sopukoista jotain vastaavaa kaupallista, mutta ei tunnu meikäläisen muistipaikoista löytyvän.

Maku, edelleen ilman hiivojen sekaan kaatamista, on leipäisen ja paahteisen maltainen sekä melko runsaasti humaloitu. Leipäisyyttä tuntuu enemmän kuin vehnäisyyttä, tästä voisi päätellä ohramallasta olevan ainakin 50%, luultavasti enemmänkin - mutta tämä on pitkälti arvailua. Mausteisuus, jonka oletan olevan hiivan tekosia, leimaa pitkälti makuakin - ei dominoiden, mutta tehden siitä hyvällä tavalla omanlaisensa. Humalointi on paremmin esillä loppu- ja jälkimaussa, joissa erityisesti Nelsonin mustaherukkaisuus nousee esiin. Loppuveto on pitkän greippinen ja terävämpiä sitrussävyjäkin pilkahtelee. 

Sekoitellaampa pullon pohjalta hieman hiivaa joukkoon.

Olut tietysti välittömästi sameutui, ollen nyt aivan saksalaisen dunkelweizenin värinen - kuparisuus vaihtui ruskeuteen. Tuoksuun hiivojen kaataminen ei niin suuresti vaikuttanut, ehkä pehmensi hieman humaloinnin terävyyttä ja raikkautta. Maussa vaikutus on suurempi. Nyt yleisilme on enemmän "Weizenbock" ja vähemmän "Hopfenweisse" - olkoonkin että keskivaiheilta loppua kohti kulkiessa katkero nousee edelleen voimakkaaksi. Suutuntumasta ja sen lisääntyneestä pehmeydestä ja "laajuudesta" ero tulee.

Jumankauti, on tää hyvää. Tulisiko jopa hieman Aventinuksen tuntua hiivojen kaatamisen myötä? Jotain samaa hienoista lakritsaisuutta kenties, hiivako sen tekee? Niinpä kai. Mielenkiintoista, opettavaista. Kiitettävä arvosana tälle, osuu omaan makuuni just eikä melkein.

Kotiolutta: Kosoolan IPA (#93A)

1 kommenttia
 

Kosoolan Panimon kotiolutta on kaatumassa lasiin ensi kertaa sitten tammikuun. Kävin pari viikkoa sitten Lohjalla moikkaamassa Juhani Palttalaa, jonka kotipanimo Kosoolan Panimo siis on. Laitteistona omakotitalon kellarin "panimossa" hurraa 50-litrainen Speidel Braumeister ja prosessi on viritetty ammattimaiseen kuntoon vedensäätöineen ja kaikkineen.

Kosoolan IPA
6,5%, 65 IBU

Maltaat: Pale Ale, Crystal 50
Humalat: Columbus (katkero), Amarillo, Simcoe
Hiiva: US-05

Spekseiltään mukavan simppeli, ei seitsemän eri maltaan kikkailua ja humalalajikkeitakin kokonaisuutena vain kolme. Katkeruuden ilmaiseva IBU -lukema on IPA:lle maltillisella tasolla, joskin monissa kaupallisissakin tyylin edustajissa liikutaan näillä samoilla lukemilla. Sen verran olen kuitenkin omissa kotipanimotouhuissa oppinut, ettei IBU -lukema suinkaan aina korreloi aistitun katkeruuden kanssa. Maistetaanpa!


Pullon ulkopuolelta tarkasteltuna hienosti kirkastunut. Hiivasakkaa on pullonpohjalla, kuten pullossa jälkikäyvässä oluessa pitääkin, mutta hyvin siisti ja vähäinen kakku. Hyvinkin kirkas olut, jolla on kauniin kuparinen väri. Tuoksussa on sitrusmaista hedelmää, persikkaisuutta ja pihkaistakin tuntua. Tuoksun lopussa mukaan hiipii saippuaisuutta, joka ei täysin sovi kuvioihin. Maltaisuuden tuntu tulee kepeän karamellimaisena ja hieman toffeemaisena. 

Suussa katkeruus hyppää kielelle heti ja jatkuu pitkäkestoiseen loppuvetoon asti. Yleisilme muodostuu miellyttävän kuivaksi, vaikka katkeruuden tuntu jää hieman matalaksi verrattuna "ihanne-IPA:n" tasoon. Maultaan tämä on enemmän havuinen kuin hedelmätykityksinen, loppuvedossa jopa yrttimäinen. Jonkinlaista pientä (tuhkaista?) karkeutta esiintyy maun loppumetreillä. Mallaspohja vaikuttaa toimivalta, mutta humaloinnissa on vielä säätövaraa - itse pitäisin hedelmäisemmästä otteesta. Hiiva vaikuttaa toimineen hyvissä olosuhteissa, sen suhteen maku on neutraali. 

Perustason IPA tällä kertaa, Juhani on pystynyt tässä tyylissä parempaankin.

Kiitos tästä oluesta Juhanille. Loput tämänkertaisesta Kosoolan maistelusetistä otetaan lähitulevaisuudessa myös maistoon, mutta niitä ennen hoidetaan kuitenkin yksi Tallinnan matka ensin pois alta.

Maakuntamatkailua: Kolmen panimon kierroksella

0 kommenttia
 
YLE Aamu-tv:n jälkimaininkeihin olin sopinut ensimmäisen vierailuni Vakka-Suomen Panimon uusiin tiloihin. Panimohan muutti juuri loppukesän ja syksyn aikana täysin uusiin, isompiin tiloihin. Edellisenä iltana oli tullut lisäksi kutsu käymään myös Lohjalla Kosoolan (koti)Panimolla ja YLE:n lämpiössä tuli vielä Rekolan Panimon Jarin kanssa puheeksi, että Lohjalta ei oikeastaan olisi kovinkaan paha matka enää Fiskarsiin, jossa Rekolan Panimo nykyään sijaitsee - aiemminhan panimo piti majaansa Mäntsälässä. Sinnekin olisin tervetullut visiitille ja olihan sekin nähtävä. Poikkesin siis kaikilla kolmella.

Ensimmäisenä ajelin siis Lohjalle, jossa Juhani Palttala esitteli kotipanimonsa - eli Kosoolan Panimon - 50-litraisen Speidel Braumeisterin. Komea peli, kerrassaan. Aivan eri meininkiä kuin pieni 17-litrainen kattilani ja alkeellinen mäskäysmetodini. Ei automatiikka silti autuaaksi tee, mutta kyllähän se mahdollistaa monivaiheisemman mäskäyksen ja ylipäätään mäskäyksen aidosti kunnollisella tarkkuudella ja helpottaa muutenkin panopäivän kulkua. Muutenkin Juhanilla oli loistavat tilat kotipanimon rakentamiseen omakotitalon kellarikerroksessa, hommahan oli vielä kesken, mutta kyllä se sieltä pikkuhiljaa - lapsiperheen mahdollistamalla nopeudella - edistyy. Juhanilta kuulin, että Lohjalle olisi tulossa peräti kaksi uutta pienpanimoa, Top Fuel Beer Company ja joku toinen. Siinä naureskelimme, että jos Juhani vielä pistää panimon pystyyn, niin kohta Lohja voisi olla meidän ikioma Portland - Suomen olutpääkaupunki, hekuman keskus. 

Juhanilla oli sellaista sopivaa pientä pilkettä silmäkulmassa asian suhteen, joten katsotaan mitä tuleman pitää. Juhanin tekemiä oluita maistaneena ilmoittaudun kyllä asiakkaaksi jo tässä vaiheessa. Juhani antoi matkaan maistelusetin, jossa on jälleen varsin kutkuttavia oluita. Muun muassa nyt uusintamaisteluun pidempään kypsyneet Selibaatti -dubbeli ja Pyhitys Quadrupel. Samaa tuotantoerää kuin aiemmat siis, mutta ikääntyneinä. Lisäksi setissä Tripel, IPA, American Hopfenweizenbock, Imperial Stout ja Hiisi Panimolla valmistettu kaupallinen versio tajuntani räjäyttäneestä Del Norte Titan oluesta, eli Pohjoisen Jättiläinen. Kutkuttavaa! Palaamme näihin olutarvioiden merkeissä lähitulevaisuudessa. 

Seuraavaksi suunta kohti Fiskarsin Ruukkia, jossa Rekolan Panimo siis nykyään majailee. Todella idyllisten maisemien läpi sai ajella. Ilma nyt ei ollut kovin kummoinen, sellaista tasaista harmautta, mutta saatoin kuvitella vehreät maisemat kesäkuumalla. Jari vaimoineen otti ja muutti panimon mukana Fiskarsiin, jossa työmatkaa on aiemman reilun kolmenkymmenen kilometrin sijaan muutama sata metriä - helpottaa kuulemma, panimolla kun tulee Jarin tapauksessa oltua paljon. Rekolan Panimo on nyt siinä kokoluokassa, että käytännössä puolitoista henkeä pyörittää satunnaisten pullotusapurien kanssa noin kolmen miehen homman vaativaa yritystä. Töitä siis riittää ja työ on kuluttavaa. 

En ole sitä oikeastaan aiemmin ajatellutkaan, mutta pidempään Jarin kanssa tässä parin päivän aikana jutelleena se jotenkin aukesi. Aiemmin olen kyllä jossain määrin pohtinut panimon pyörittämisen fyysistä puolta - sitä tankkien pesua, pullotusta, oluen panemista, oluiden toimitusta, varaston pyörittelyä jne. joka jo yksinään  vaatii huomattavan omistautumisen ja paljon aikaa. Kun tämä fyysinen työ on tehty, kuuluu suurimmaksi osaksi yksinään panimon arkea pyörittävän miehen työtehtäviin vielä tilausten käsittely (myynti/osto), paperityöt (niitä riittää!), tuotannonsuunnittelu jne. Pitkää päivää saa siis painaa ja Aamu-tv:n haastattelun jälkeen Jari olikin ajanut suoraan panimolle. Duunivaatteet oli vedetty ylle ja pesuhommat olivat käynnissä, myös toinen osakas Juha oli paikalla puurtamassa, samoin kuin panimon puotia pitävä Jarin vaimo. 

Myöhemmin samana päivänä Vakka-Suomen Panimolla vieraillessani jututin siellä panimoa alkuaikoina Jarin tapaan melkolailla yksikseen pyörittänyttä Jani Vilpasta, joka hänkin muisti hyvin tuon vaikean vaiheen - pirusti hommia, mutta vielä ei jää taskunpohjalle sen vertaa, että olisi järkevää palkata henkilöstöä. Fyysisesti ja henkisesti raskas vaihe, joka koettelee ihmissuhteiden lujuutta. Uudessakaupungissa siitä selvittiin ja nyt panimo työllistää jo 7 henkeä. Oli miten vaikeaa tahansa, niin koskaan en ole kuullut yhdenkään tekijämiehen valittavan - into ja rakkaus oluentekoa kohtaan ylittää kaikki nämä vaikeatkin hetket, kyse on kutsumuksesta, sydämen äänestä. On nostettava hattua näille veijareille.
Astiat vasemmalta alkaen kuumavesi, mäskäys ja keitto.


Fiskars oli rempannut Rekolan Panimon tilat hyvään kuntoon ja mahdollista tulevaa laajennustakin varten löytyy samasta hallista rutkasti tilaa - vielä ei ole kuitenkaan sellaisen aika, mutta kenties joskus. Kuumavesi-, mäskäys- ja keittoastiat ovat tyylikkäästi ulkopinnoiltaan puuverhoiltuja ja sopivat panimon rustiikkisen imagoon hyvin. Keittokoko on 1800-litraa. Panimon silmäterä on kuitenkin 1970-luvun alkupuolella valmistettu "The Old Lady" -niminen saksalainen pullotuskone. Jännästi Vakka-Suomen Panimolla on samanlainen, mutta vuoden nuorempi. Yhdessä tankissa kypsyi varsin mielenkiintoiselta vaikuttanut olut, joka on tulossa ensi vuonna Alkon käsityöläisolutvalikoimaan - eli kertaeränä monopolin hyllyille. Työnimessä esiintyi sana "funky" ja mukana oli erästä hiivaa, joka alkaa b:llä. Espressot keitettiin ja siitä sitten pikkuhiljaa ajelemaan kohti Vakka-Suomen Panimoa. Matkaa sinne noin kaksi ja puoli tuntia, mutta lähes kaikki samalla kotiinpäin, eli kohti Raumaa.
Uusi komea panimorakennus. Ohrat pystyssä pääovella.



"Onhan se uhkarohkeaa yritykseltä, jonka liikevaihto oli viime vuonna miljoonan luokkaa" totesi Panimomestari Vilpas, kertoessaan uuden panimorakennuksen olleen laitteineen noin kolmen miljoonan investointi. Usko omaan tekemiseen on kova ja niin pitääkin, jarruttelemalla ei saavuteta mitään. 


Jokaisen astian luukkuun on painettu panimon tuotemerkki Prykmestar.


Käymis- ja kypsymistankkeja

Olin päivän aikana edennyt Kosoolan Panimon 50-litran kotivermeistä Rekolan Panimon autenttisen tyylikkäiden laitteiden kautta Vakka-Suomen Panimon modernien ja uutuuttaan hohkaavien panimolaitteistojen ääreen. Mäskäys-, siivilöinti- ja keittoastiat ovat kaikki uusia, mutta keittokoko on edelleen sama kuin panimolla aiemminkin, eli 2000-litraa. Mäskäys- ja keittoastiat ovat 2000-litraisia, mutta siivilöinti on 3000-litralle mitoitettu - se helpottaa panimon vahvempien, eli runsasmaltaisempien oluiden, kuten Wehnäbockin ja Savukatajan valmistusta. Uusi laitteisto on myös tehokkaampi. Aiemmin panimolla keiteltiin kolmessa vuorossa, mutta nyt kahdessa vuorossa saadaan enemmän tavaraa ulos. Jos oikein muistan, niin mahdollisuudet olisivat jopa 2 miljoonan litran vuosituotantoon, mutta todellinen taso tällä hetkellä on noin 600 000 - 700 000 litraa. Suomen mittakaavassa se on jo hyvinkin keskikokoisen pienpanimon luokkaa. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on selvästi suurin, sitten tulee Nokian Panimo ja seuraavassa aallossa ainakin Vakka-Suomen ja Saimaan Juomatehtaan toiminnot.

Vilpas oli ollut alusta asti mukana suunnittelemassa uutta panimorakennusta, joten nyt alla on sellaiset premissit, joita panimo tarvitsee. Tyylikkäältä ja toimivalta tila vaikuttikin. Uutta alkoholilakia ja Valviran oheistusta sivuttiin keskusteluissa sekä Rekolalla, että Vakka-Suomen Panimolla. Kummassakaan ei ollut Valviran 60-sivun nivaskaa vielä sen suuremmin lueskeltu. Rekolan Jarin vastaus oli tyypillisen tyyni: "Eiköhän sieltä sitten oteta yhteyttä jos teen jotain väärin". 

Vakka-Suomen Panimolla meillä oli vain noin 20 minuuttia aikaa jutustella, joten jouduin jättämään kaavaillun haastattelun tällä kertaa tekemättä. Samalla jäi kysymättä teidän facebookissa lähettämänne kysymykset, mutta pistän ne talteen seuraavan kerran varalta.  

Kokonaisuutena aika huikea päivä. Aamulla tv:ssä ja päivän aikana road trip, jonka varrella kolmet hyvinkin erilaiset panovehkeet. Tuli taas sellainen olo, että kyllä tämä varsin hieno harrastus on.

Kotiolutta: Kosoolan Pimeä Talviyö

1 kommenttia
 
Pimeä Talviyö, "Double Imperial Stout". Tärkeimmät speksit ovat 13%, 100 IBU, Simcoe ja Columbus. Jylhää tavaraa. Tämä olut on samaa tammikuussa 2013 valmistettua erää kuin Kosoolan Pimeä Keskipäivä, jota maistelin viime kesäkuussa. Pimeä Keskipäivä oli 9% imperial stout. Oluen valmistanut Juhani on osaan tuosta oluterästä lisännyt vielä Nøgnen panimomestari Kjetilin ohjeiden mukaisesti shampanjahiivaa ja sokeria - tavoitteena käyttää olutta vielä vahvemmaksi, kuten Dark Horizonit. Aivan niin vahvaksi olut ei kuitenkaan käynyt, sillä VTT:n labramittaus kertoi vahvuudeksi 12,8%. Juhani epäilikin, että sokeria tuli lisättyä liian vähän. Vahvaa tavaraa kuitenkin ja valmistuksestakin alkaa olemaan jo vuosi, joten olut on saanut hyvän tovin kypsyäkin. Katsotaanpa miten uppoaa.



Täysin mustaa olutta, jonka ylle rakentuu runsas mokkavivahteinen vaahto. Vaahto laskee kohtalaisen rivakasti pieneksi kerrokseksi oluen pinnalle. Ei yllätä näissä vahvuuksissa. Lasia pyöritellessä vaahdosta jää ns. "pitkät jalat", eli osa oluesta jää hetkeksi roikkumaan lasin reunoille - tämäkin vahvuuden mukanaan tuomia ilmiöitä. Tuoksu on voimakkaan lakritsainen, jopa salmiakkinen. Lisäksi paahteista sokeria, tummaa suklaata ja melko runsaasti humalan hedelmäistä aromikkuutta - yllättävää jo vuoden ikäiseltä oluelta. Voi olla, että osa hedelmäisyydestä on hiivan perujakin. Hyvä tuoksu. Pidän tästä tymäkästä suolaisesta lakritsaisuudesta, se tuo sellaisen merellisen fiiliksen, joka sopii rannikkokaupungin miehelle. Suklaisuus nousee esiin sitä enemmän, mitä olutta tuoksuttelee. Alkoholi ei nouse merkittävästi esiin. Tätähän nuuhkisi pitkäänkin - se on hyvän oluen merkki! Maku on voimakkaan paahteinen, lakritsainen, suolainen ja lopussa runsaan katkera. Natsaa siis imperial stoutin kuvaukseen. Lakritsaisuus on pinnalla ja tuoksun tavoin suolaisen tuntuisena - noitapillimäisenä elämyksenä. Kahvisuutta on minimaalisesti lakuun verrattuna, toimii mulle! Alkoholi alkaa lopussa maistumaan hieman läpi, sillä runko jää hieman turhan kevyeksi. Pieni lisämakeus ja täyteläisyys ei olisi pahitteeksi. Täytyy sanoa, että tällaisenaan olut muistuttaa jonkin verran ikääntynyttä Dark Horizon 2:sta. Siitä oli enimmät makeudet jo häipyneet ja yleisfiilis oli suolaisuuksineen samankaltainen, joskin kahvisempi (Dark Horizonit ovat kahvilla maustettujakin tosin). Tykkään. Kyllä tämä selkeä parannus perusversioon eli Pimeään Keskipäivään on ja siinä on pitkällä kypsymisajallakin taatusti näppinsä pelissä. 

Pisteytys
  • Tuoksu 8 - Voimakas ja iskevä tuoksu
  • Ulkonäkö 4 -Kaunis olut
  • Maku 8 - Diggailen suolaisuudesta ja lakusta
  • Suutuntuma 3 - Runko jää hieman vajaaksi, muuten hyvä
  • Yleisvaikutelma 16 - Kokonaisuutena toimiva, mikään ei töki, vaikka parannettavaa vielä onkin.
Aistiarviot
  • Makeus 5
  • Katkeruus 7
  • Happamuus 4
  • Täyteläisyys 5
Kokonaispisteet: 39/50

Tämä olikin taas viimeinen Kosoolan Panimon olut tällä kertaa. On aika jälleen kiittää Juhania näistä hienoista oluthetkistä. Tämä Pimeä Talviyö osui hyvin omaan makuuni, mutta kyllähän tällä kertaa Del Norte Titan oli ylitse muiden. Olen oikeasti yllättynyt jos vuonna 2014 joku muu maistamani olut pääsee Del Norte Titanin totalitäärisen dominoiviin sfääreihin. Se oli kokonaisvaltaisesti niin onnistunut, että kyseessä saattoi olla sellainen kuuluisa once in a lifetime elämys. Nöyrimmät kiitokset Juhanille Espoolaisen saunan lauteille - kippis!

Kotiolutta: Rinnakkainvertailussa Kosoolan Panimon Jouluolut ja Lankeemus dubbelit

1 kommenttia
 
Tänään on mielenkiintoisen rinnakkainmaistelun aika. Kotiolutta olisi tarkoitus nauttia ja laadukkaaksi havaittua sellaista. Rinnakkain tänään Kosoolan Panimon Jouluolut ja Lankeemus, joissa on sama pohja, mutta oluet on eri hiivalla käytettyjä. Jouluoluessa on käytetty kuivahiivaa T-58 ja Lankeemuksessa nestemäistä hiivaa WLP-500:sta. T-58 kiinnostaa erityisesti, koska sitä löytyy omastakin kaapista ja sillä ajattelin seuraavan kotiolueni itsekin käyttää. T58:n pitäisi olla mausteisempi kuin WLP-500:n, sen vuoksi Juhani nimesi sen Jouluolueksi.

Oluet ovat dubbel-tyylisiä (molemmat hiivat ovat belgioluisiin käytettyä kantaa) ja niihin on käytetty erilaisia ohramaltaita, kandisiirappia ja Tettnang-humalaa.  

Jos haluat tietää enemmän Kosoolan Panimosta, eli Juhani Palttalan kotipanimosta, niin lukaiseppa Jaskan tänään julkaisema haastattelu/panimojuttu. 




Oluet kaatuvat laseihin. UIkoisesti molemmat ovat samankaltaisia - väriltään punertavan ruskeita ja hieman utuisia ja vaahdoltaan melko niukkoja. Jouluoluen tuoksu tosiaan on selvästi mausteisempi kuin Lankeemuksen. Lankeemuksessa esillä ovat kuivatut hedelmät, karamellimaisuus ja päärynämäinen "belgihedelmäisyys". Jouluoluessa taasen tummemman sävyiset hedelmät, neilikkainen mausteisuus, hienoinen karamellimaisuus, taatelimaisuus ja kevyt banaanisuus. Jokseenkin samankaltainen pohja, mutta kuitenkin yleisfiilikseltäänkin aivan erilainen tuoksu. Lankeemusta voisin kuvailla jopa raikkaan hedelmäiseksi ja pirteäksi Jouluolueen verrattuna, kun taas Jouluolut on tuoksultaan jotenkin "syvempi" ja tummasävyisempi. Hiiva on oluessa todella ratkaisevassa roolissa.

Maultaan Jouluolut on... Mmmmm... Hyvä! Tummempaa hedelmäisyyttä, luumua, marjaisuutta ja lopussa hiivan mausteisuutta. Ei kovin makea. Hieman vettä väliin ja Lankeemuksen pariin. Tämä on maultaan myös hyvä, mutta jälleen tietysti erilainen - ei ehkä aluksi niin selvästi kuin tuoksussa, mutta varsinkin jälkimaku on aivan erilainen. Lankeemus on kuivatun hedelmäinen, rusinainen, "belgihedelmäinen" ja kuivassa loppuvedossa jopa hieman kahvinen. Pirteämpi ja hedelmäisempi, aivan kuin tuoksussakin. Kyllä, Jouluolut maisteltuna heti perään on selvästi mausteisempi ja tummasävyisempi, jotenkin pehmeämpikin. Lankeemuksen loppuveto on selvästi kuivempi ja sillä tavalla "kovempi".

Suutuntumaltaan molemmat ovat melko täyteläisiä ja maltillisen hiilihappoisia. Tuntuu täyteläisemmiltä kuin dubbelit yleensä, mikä on minulle varsin ok. Runkoa saa olla reilusti. Makeus ei kuitenkaan nouse mitenkään leimalliseksi. Nautinnollisia juotavia molemmat. 

Kokonaisuutena pidän molemmista, mutta Lankeemuksen hedelmäisempi ja kuivempi ote sopii hieman paremmin omaan makuuni. Varsin onnistuneita dubbeleita. Menisivät ihan täysin aidoista belgeistä, jos joku tulisi minulle näitä sellaisina tarjoamaan.

Pisteytys

Jouluolut / Lankeemus
  • Tuoksu 7/7 - Hyvä dubbelin tuoksu molemmissa, aitoa belgifiilistä.
  • Ulkonäkö 3/3 -Vaahto on vähäinen ja katoaa melko nopeasti jälkiä jättämättä
  • Maku 7/8 - Hyvä dubbelin maku molemmissa, aitoa belgifiilistä
  • Suutuntuma 4/4 - Dubbeliksi täyteläisiä ja mukavan pehmeitä nautittavia.
  • Yleisvaikutelma 14/15 - Aavistuksen kuivempi Lankeemus toimii minulle paremmin.
Aistiarviot
  • Makeus 5/4
  • Katkeruus 3/3
  • Happamuus 4/4
  • Täyteläisyys 6/6
Kokonaispisteet:
Jouluolut 35/50
Lankeemus 37/50

Kotiolutta: Kosoolan Panimon Pyhitys

1 kommenttia
 
Kosoolan Panimon, eli Juhani Palttalan kotioluilla, jatketaan. Tänään tarjolla Quadrupel -tyyliin asettuva Pyhitys, jossa on 13% alkoholipitoisuus ja 30 IBUn katkeruus. Valmistusaineina vesi, ohramallas, kandisiirappi, sokeri, humala ja hiiva. Humalana Magnum ja hiivana WLP-500. Olut on trappist-oluiden innoittama. Aiemmin olen Juhanin kotipanimolta maistanut yhden toimivan vahvan belgin, toivottavasti tämä asettuu vähintäänkin samaan kategoriaan.


Tummanruskea, läpinäkymätön olut, jonka vaahto on tiivis, runsas ja melko kestävä. Tuoksussa on belgityyliin kuivattuja hedelmiä, rusinaa, luumusosetta ja aika vahva alkoholisuus. Lämmettyään antaa myös hitusen pehmeää lakritsisuutta. Ihan perushyvä tuoksu, mutta ei tavoita tyylin suuruuksien, kuten Rochefort 10:n herkullista pehmeyttä ja voimakkuutta. Makukin on tyylikkäästi kuivatun hedelmäinen, mutta makeutta ei ole oikein nimeksikään, joten runko jää siitä johtuen hieman ohueksi (vahvuus huomioiden) ja alkoholi pääsee liiaksi esiin. Pari yksikköä olisi vahvuudesta voinut pudottaakin. Voi tietysti olla, että tämä 13% vahvana on päässyt käymään hieman aiottua vahvemmaksikin. Jälkimaussa samaa lakritsaista tuntua kuin tuoksussa. Miellyttävän makuinen, mutta hieman liiaksikin "lämmittävä", sillä alkoholi maistuu valitettavasti rajusti läpi. Makeutta voisin ottaa hieman lisääkin ja jostain pitäisi taikoa sitä samaa pehmeyttä ja runsautta, jota tyylin parhaissa oluissa on. Jostain syystä tämä toi mieleen tymäkät Gouden Carolus -sarjalaiset, mutta ilman (lisättyä) mausteisuutta - sehän ei ole huono asia. Suutuntuma on lähes täyteläinen ja tyylille sopivasti iskevän hiilihappoinen.

Pisteytys
  • Tuoksu 7 - Perushyvä quadin tuoksu, alkoholi liiaksi esillä.
  • Ulkonäkö 4 - Tyylikäs ulkonäkö, vaahto kestää ja kestää...
  • Maku 6 - Hyvä quadi, mutta alkoholi nousee liiaksi esiin.
  • Suutuntuma 4 - Hyvät hiilihapot ja hyvä runko.
  • Yleisvaikutelma 14 - Tasapaino hakusessa, liian vahva.
Aistiarviot
  • Makeus 3
  • Katkeruus 4
  • Happamuus 4
  • Täyteläisyys 6
Kokonaispisteet: 35/50

Kotiolutta: Kosoolan Panimo Del Norte Titan

6 kommenttia
 
Kosoolan Panimon Juhani Palttala otti ennen joulua yhteyttä tutuissa merkeissä - kotiolutmaistiaisia oli taas tarjolla. Olutarviointipuuhissa esikuvanani toiminut Seppo Äyräväinen ehti tämän Kosoolan tämänkertaisen viiden oluen setin jo arvostellakin. Yksi nousi Sepon mielestä joukosta ylitse muiden ja se oli tämä minulla tänään maistelussa oleva American Barley Wine -tyylinen olut Del Norte Titan.

Speksit ovat kunnioitusta herättävät - alkoholipitoisuutta 12% ja katkeruutta 100 IBUa. Mallasta ja humalaa on siis keittoon syydetty ihan urakalla, kuten tietysti tähän oluttyyliin kuuluukin. Hiivana on toiminut itselleni tuttu Safale US-05 ja humalina Cascade, Columbus, Citra, Centennial, Amarillo ja Simcoe. Melkoinen kattaus. Näin etiketti kuvailee tarinaa oluen nimen takaa.
"Amerikan länsirannalla kasvavat maailman suurimmat puut, punapuut. Yksi suurimmista on nimeltään Del Norte Titan. Samalla suunnalla ovat syntyneet myös monet amerikkalaiset versiot perinteisistä oluttyyleistä. Ne ovat yleensä esikuviaan voimakkaampia niin humalien määrän, kuin alkoholinkin suhteen. Samoilla linjoilla kulkee myös tämä olut, katkeruutta, humalan aromia, mallasta ja alkoholia on vähintäänkin riittävästi."
Juhani näkyy sisäistäneen jenkkien meiningin varsin hyvin siis. Lasivalinnassa päädyin Spiegelaun IPA-lasiin, joka on hyvä yleisolutlasi ja varsinkin reilummin humaloiduissa oluissa avaa aromit hyvin nauttijan tavoitettaviksi. Arvosteluasteikkona aiempien kotiolutarvioiden tapaan käytän Olutoppaan 5-50 pisteen asteikkoa ja lisäksi erillisiä aistiarvoita.



Tummahkon kuparinen olut, jonka vaahto on mittava, runsaan pitsikäs ja kestävä. Tuoksu on hieno - voimakas leipäinen ja karamellinen maltaisuus ja runsaan pihkainen, havuinen ja eksoottisen hedelmäinen humalointi siihen päälle. Maltaisuudessa on normaalin karamellisuuden lisäksi myös pieni keveän paahteinen särmä, joka tuo mukavaa lisäsäväystä ja vie makeutta hieman pois. Lisäksi leipäisyyttä, eli sellaista ihan perinteistä maltaisuutta. Toimii! Maistoon. Mikä täyteläisyys ja pehmeys... ja sitten humala puraisee koko suun laajuudelta todella vahvasti ja katkeruus jatkuu aamuun asti. No, nyt tiedän mistä Seppo kirjoitti. Maltaisuus on karamellimaista, todella paksun täyteläistä ja makeaa, mutta ei kuitenkaan tahmaavaa. Keskivaiheilla katkero alkaa rakentumaan pihkaisena, havuisena ja trooppisten hedelmien kompatessa. Loppuvaiheissa, kun katkero on kasvanut jo todella voimakkaaksi, siihen liittyy vielä alkoholin lempeä potkaisu ja lämmittävyys. Tällaista efektiä ei saavuteta kuin näissä 10+ vahvuisissa oluissa. Upea tasapaino, alkoholisuutta ei maista missään vaiheessa, humalointi ei lyö yli, makeus on tyylin mukaisessa haarukassa, ei tahmaa, iskee ja yksinkertaisesti vaan toimii. Kiteytettynä siis runsaan ja pehmeän maltainen, mutta samalla runsaan ja aromaattisen humaloitu. Ja muistakaa, ei sokeria, ei mitään kikkailua, vaan 12% rehti täysmallasolut ja todella upea sellainen. Aiemmin olin välillä sitä mieltä, että Juhanin oluet kaipasivat lisää humalaa. Nyt sitä ainakin löytyy, samoin kuin kaikkea muutakin. Tästä ei puutu mitään ja juotavuus on todella petollisella tasolla näin vahvaksi olueksi.

Pisteytys
  • Tuoksu 8 - Loistava, vahva maltaisuus. Humalan aromi voisi iskeä vielä voimakkaammin, lähellä ysiä.
  • Ulkonäkö 4 - Upea, runsaan pitsikäs ja kestävä vaahto.
  • Maku 10 - Huikea kokonaisuus, ei puutu mitään.
  • Suutuntuma 5 - Todella täyteläinen, pehmeä maltaisuus, ei kuitenkaan tahmaa.
  • Yleisvaikutelma 19 - Tasapainoinen, runsasmakuinen.
Aistiarviot
  • Makeus 6
  • Katkeruus 7
  • Happamuus 4
  • Täyteläisyys 9
Kokonaispisteet: 46/50

Kotiolutta: Kosoolan Pimeä Keskipäivä vs Rööperin Imperiaalinen

0 kommenttia
 
Perjantai-illan huumaa! Juhani Palttalan Kosoolan Panimon ja Kalle Åströmin Rööperin Panimon kotioluet ottavat toisistaan mittaa tämäniltaisessa rinnakkainmaistelussa. Viime viikolla maistelin Rööperin Panimon kerrassaan erinomaisen India Pale Alen rinnakkain ihka oikean jenkki-IPAn kanssa. Tuolloin Rööperin tuotos vei voiton selkeällä marginaalilla. Tänään tilanne on siinä mielessä erilainen, että vertailussa on ennakkotietojen perusteella kaksi varsin erilaista olutta. Kosoolan Panimon Pimeä Keskipäivä on Imperial Stout, jossa on jenkkihiivaa ja jenkkihumalia. Rööperin Imperiaalinen on vastaavasti Imperial Porter, jossa on pääasiassa brittihumalia ja lisäksi se on tammilastuilla kypsytetty sekä kirsikkaliköörillä maustettu. Ei siis head-to-head verrattavia oluita, kuten viikko sitten, mutta kuitenkin mielenkiintoista ja luultavasti varsin opettavaistakin maistella näitä rinnakkain. Oluet arvioidaan tutusti Olutoppaan asteikolla (5-50 pistettä)

Speksit

Kosoolan Panimon Pimeä Keskipäivä on Imperial Stout tyylinen olut, joka on 9% vahvuinen. Siinä on kuutta eri paahtoasteista ohramallasta ja lisäksi paahdettua ohraa. Humalina katkeroinnissa Columbus ja aromina Simcoe, molemmat jenkkilajikkeita. Katkeruutta kerrotaan olevan 100 IBUa ja värin 150 EBC.

Rööperin Imperiaalinen on Imperial Porter tyylinen olut, joka on 10% vahvuinen. Siinä on humalina Pacific Gem, Styrian Goldings, Fuggles ja Northern Brewer. Sitä on kypsytetty tammilastuilla (American medium toast) ja siihen on kypsytysvaiheessa lisätty loraus Kirsch-tyylistä kirsikkalikööriä. Katkeruutta kerrotaan olevan 72 IBUa ja värin 68 EBC.

Ulkonäkö
Kaadan molemmat aluksi ilman pullojen pohjille laskeutuneita hiivoja. Ulkonäössä on hieman eroa. Kosoolan Pimeä Keskipäivä on hieman mustempi ja sen vaahto on selvästi mokkaisempi ja ilmavampi. Rööperin Imperiaalinen on tumman ruskea, hieman punertavakin ja vaahdoltaan vaaleampi, kermainen, sekä tiivis. Molemmat ovat varsin maukkaan näköisiä, mutta eivät omaa mitään todella erityisiä piirteitä. Pisteet Kosoolalle 4 ja Rööperille 4. 

Tuoksu
Kosoolan Pimeä Keskipäivä tuoksuu pitkälti siltä miltä Imperial Stoutit yleensä tuoksuvat - Siinä on paahteista, hieman suklaista maltaisuutta ja paahdettua sokeria, kahvia sekä hieman greippistä ja sitrustyylistä humalointia. Lisäksi jonkinlaista persikkaisuutta joka lienee hiivan käymisaromeita, sillä yhdistän sen omatekoiseen Katajainen Ansa Imperial Stoutiini. Alkoholi on hyvin piilossa. Tuoksu ei ole aivan niin intensiivinen ja voimakas kuin tyylin huipuilla, mutta hyvä kuitenkin. Rööperin Imperiaalisen tuoksu on selvästi brittityylinen ja sitä tuoksutellessa mieleen tulee etäisesti Fuller'sin tynnyrikypsyttelyt, joista olen pitänyt. Tuoksussa on tammimaisuutta, hieman paahteista ja hyvin kevyen suklaista maltaisuutta sekä kypsän kirsikkaista hedelmäisyyttä. Brittiviboja tuo myös hienoinen toffeisuus ja humaloinnin kukkaisuus. Alkoholi puskee läpi enemmän kuin Kosoolan oluessa, mutta ei kovinkaan häiritsevästi kuitenkaan. Rööperin oluen tuoksu on pehmeämpi ja Kosoolan karumpi ja hyökkäävämpi - siinä se näiden tyylien ero ehkä piileekin, eli molemmat panijat ovat mielestäni onnistuneet vangitsemaan tavoitellun tyylin varsin hyvin. Tasaista on, pisteet Kosoola 7, Rööperi 7. 

Maku
Muutetaanpa järjestystä tässä vaiheessa ja jatketaan Rööperin tuotoksella. Se on maultaan pehmeä ja tuntuvasti tamminen. Pehmeä runko on paahteinen, hieman toffeemainen ja myöhemmin myös lakritsainen. Tammitynnyri tuo makuun tiettyä terävyyttä, joka toimii loppumaussa mukaan tulevan kirsikkaisuuden kanssa hyvin yhteen. Kirsikkaisuus jatkuu hieman liköörimäisen alkoholin poltteen kanssa jälkimakuunkin. Maku on kuivahko, ei kovin makea ja happamuuttakin esiintyy - balanssi on kunnossa, juotavuus on hyvä, mutta hitaanlainen nautittava tämä on. Humalointia ei juuri noteeraa aromipuolella, mutta katkeroa on lopussa puraisevasti. Jälkimaussa esiin tulee yrttisyyttäkin. Maku alkaa hienosti, mutta loppu on hieman karkeampi. Tässä riittää sulateltavaa.

Sitten kosolti vettä väliin, eli kielen hard reset, ja seuraavaksi Kosoolan tuotoksen kimppuun. Maku on tässä selvästi hyökkäävämpi, intensiivisempi, katkerampi ja karumpi. Kosoolan kohdalla olen tottunut aiemmin ehkä hieman varovaiseenkin humalan annosteluun, mutta tässä löytyy katkeruuttakin reilusti. Hyvin paahteista, hieman jopa palanuttakin maltaisuutta, lisäksi kahvia ja myöhemmin myös tuntuvaa suolaisuutta suun perukoilla, kunhan tiukan greippinen humalointi on ensin pyyhkäissyt kielen yli. Tavallaan hyvin tyylipuhdasta tiukan humaloitua jenkki-imperiaalia, mutta kuitenkin varsin yksiulotteisen katkeraa tykitystä. Suolaisuudesta tykkään, aiaiai, vastaavaa ei monesti pääse maistamaan. Huipulle päästäkseen pitäisi tähän kuitenkin kehittää vielä jostain hieman pehmeyttä sekä täyteläisempi runko ja ehkä vielä aromaattista hedelmää tai jotain twistiä kuivahumaloinnilla. Hyvä Imperial Stout on kuitenkin kyseessä - suu huutaa hoosiannaa kun humalien katkeruus pieksää kieltä. Samalla alkoholisuus potkaisee tymäkästi, mutta viinaisuus ei puske läpi. Vaikea näitä on keskenään verrata, sillä oluet ovat aivan eri maata. Molemmille 8 - hyviä elementtejä, mutta ei jackpotia.

Suutuntuma
Tässä kohtaa molemmilla oluilla olisi vielä parannettavaa. Kosoolan Pimeä Keskipäivä on vain keskitäyteläinen ja hiilihappoisuudeltaan sekä yleisfiilikseltään hieman kovahko. Tyylin nautittavimmat edustajat (omasta mielestäni) ovat täyteläisempiä ja aavistuksen pehmeämpiä, mutta silti yhtä katkeria - joku taika siinäkin on! Rööperin Imperiaalinen on mukavan pehmeä ja maltillinen hiilihappoisuus sopii siihen hyvin kylkeen, mutta se kokee saman kohtalon kuin Malmgårdin Huvila Oak Porter - tammikypsytys syö rungon ja täyteläisyyden tunteen jollain ihmeellisellä tavalla ja saa oluen tuntumaan hieman ohuemmalta kuin soisi. Suutuntumassa on eniten parannettavaa, joten 3 molemmille. Jonain toisena päivänä ehkä oltaisiin kolkuteltu jo nelosen porttejakin, mutta ryhdyin nyt äkkiseltään ilmeisesti kriitikoksi arvioijan sijaan. 

Yleisvaikutelma
Kosoolan Pimeä Keskipäivä oli maistuva ja haastavakin kokonaisuus. Muistuttaa yleisilmeeltään hieman Suomen kenties kovinta olutta, eli Plevnan Siperiaa. Tietysti sillä erotuksella, että matkaa Siperian kokonaisvaltaiseen loistokkuuteen jäi vielä reilusti. Perusrunko on kuitenkin kasassa ja siihen on hyvä lähteä tekemään tuunauksia. Itse pidin tymäkästä katkeruudesta ja kuivasta paahteisuudesta, mutta kokonaisuus oli kuitenkin varsin yksiulotteinen. Rööperin Imperiaalinen oli kokonaisuudessa varsin nautittava, kenties karvan verran turhan alkoholinen ja ehkä hieman liiaksikin tamminen. Imperiaalisessakin runko toimi kompastuskivenä ollen oluen vahvuuteen nähden hieman liian köykäinen. Pehmeämpi, mutta ei kuitenkaan sen helpompi kuin Kosoolan olutkaan. Molemmat olivat itseasiassa varsin haastavia ja jo siitäkin syystä maistelu muodostui varsin työlääksi. Hyviä oluita, joissa molemmissa olisi hieman parannettavaa. Molemmille 15 pistettä.

Tässä vaiheessa tajuan, että olen viime talvena ylipisteyttänyt oman jo aiemmin mainitsemani Katajainen Ansa IS:n (38/50). Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että nämä molemmat ovat siitä parempia, mutta silti ne päätyivät loppupisteisiin 37/50 - omia tuotoksia lienee tosiaankin vaikea arvioida objektiivisesti.

Pisteytys
Pimeä Keskipäivä / Imperiaalinen
  • Tuoksu 7 / 7
  • Ulkonäkö 4 / 4
  • Maku 8 / 8
  • Suutuntuma 3 / 3
  • Yleisvaikutelma 15 /15
Aistiarviot
  • Makeus 3 / 4
  • Katkeruus 8 / 4
  • Happamuus 3 / 4
  • Täyteläisyys 5 / 5
Kokonaispisteet: 
Pimeä Keskipäivä 37 / 50
Imperiaalinen 37 / 50