Sain Kosoolan kotiolutvelho Juhani Palttalalta kotioluita joulukuussa 2013. Niiden joukossa oli myös tämä Pyhitys, joka on 13% vahvuinen quadrupel eli belgialainen "luostarityylinen" vahva ale. Arvioin oluen tammikuussa 2014. Arviossani valittelin oluen olevan liian vahvaa - alkoholi maistui läpi ja sellainen tyylin parhaisiin kuuluva pehmeys ja runsaus uupui.
Viime vuoden joulukuussa kävin moikkaamassa Juhania Lohjalla ja Juhanihan törkkäsi kotimatkalle mukaan myös pullon tätä Pyhitystä uusintamaistoon. Oli kuulemma parantunut ikääntyessään. Pyhitykselle kävi täällä kotonani niin, että laitoin sen kellariin sinne ei niin kiireellisten maistettavien osastolle, johon säilötään juuri nämä vahvemmat belgit ja ylipäätään vahvemmat, pidempään säilyvät oluet. Samassa nurkassa on tällä hetkellä myös Juhanin tekemä Pimeä Keskipäivä Imperial Stout ja Hiisillä Juhanin reseptiä mukaillen pantu Pohjoisen Jättiläinen, joita on kohdannut sama julma kohtalo.
Jättiläisen maisto on ollut joitakin kertoja mielessä, mutta en ole "uskaltanut" korkata sitä. Tietää jo ennen korkkaamista, että se on erityinen tapaus ja ensimmäinen ja viimeinen kerta kun sitä ko. olutta pääsee maistamaan. Haluaisin, että nautintatilanne olisi jotenkin erityinen. Toisaalta, ensimmäinen ja viimeinen maistokerta se todennäköisesti on tuolle Pimeä Keskipäivä impillekin... noh. Pohdiskelin tätä dilemmaa taannoin myös Thornbridge Bracia arviossani ja tulin itse asiassa siihen tulokseen, että eiköhän olut itsessään tee tilanteesta erityisen, jos se on niin erityisen hyvää. En ole vaan näemmä saanut sitä ajatusta vielä sisäistettyä...
Jaarittelun jälkeen palaamme takaisin Pyhitykseen, jonka edellisestä maistosta on nyt sitten vuosi ja neljä kuukautta aikaa. Olut on siis tismalleen samaa valmistuserää, valmistettu joskus vuoden 2013 puolella.
 |
| Kuva on valitettavasti tarkentunut liekkeihin, mutta ei anneta sen häiritä |
Punaruskea, kirkkaanlainen ja runsaasti vaahtoava. Aiemmassa maistossa olut oli tekstin mukaan läpinäkymätöntä, mutta nyt liekkien loimu erottuu kauniisti punertavan oluen läpi selkeästi. Kirkastunut ainakin on. Tuoksu on nyt anismaisen liköörinen, hieman lakritsainen ja yllättäen pirteämmän päärynänkuorimainenkin. Lisäksi kuivattuja hedelmiä ja taustalta huokuvaa alkoholin lämpöä, runsautta ja voimaa, mutta ei alkoholisuutta. Saman voi todeta maustakin - olut on asettunut, alkoholisuus ei enää häiritse yhtään vaan se pysyy piilossa. Varsin tyylikkään makuinen, aniksen rinnalla on nyt yllättävää raikkaampaakin hedelmäisyyttä ja pitkässä loppuliu'ussa mausteisuutta sekä lakritsia. Aiai, ei ole kaukana St. Bernardus Abtista. Aitoa belgityyliä, kyllä se aika vaan vaikuttaa. Ehdottomasti siis parantunut, nyt todella nautittava olut. Ei mitään häiritseviä elementtejä. Juustojen kanssa myös oikein hyvä. Erittäin vahvan makuinen Finlandia Sahdilla harjattu Herkkujuustolan Vilhokin oikein sulaa oluen vahvuuden myötä suuhun ja täydentää makua. Kevyemmillä oluilla kyseinen juusto on dominoinut ja jättänyt oluen maun jopa alleen, mutta ei, ei tällä. Hieno uusintamaisto, kiitos siitä Juhanille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.