Maistelussa Hiisi / Kosoolan Panimo Pohjoisen Jättiläinen

0 kommenttia
 
 
Titaani on täällä jälleen. Viimeksi se yllätti Juhanin espoolaissaunasta lähteneenä ja löi suorastaan ja suoriltaan aivan ällikältä. Tippa tuli housuun maistellessa. Niin hyvää se oli. Nyt edessä on sama tai pikemminkin samanhenkinen olut, joka tulee Hiisin isommista pannuista. Alkuperäisoluen henki - Del Norte Titan - on saatu suomalaistettua etikettiin huikaisevalla tyylitajulla. Jättiläisen katse on uhkaava - tätä olutta ei sopisi nauttia kevein perustein. Sitä tulisi kunnioittaa ja arvostaa - siitä tulisi nauttia kaikilla tietoisilla tasoilla. Henkisesti, fyysisesti. Tuntien ja kokien. Tämä jylhä neste on uskottu minulle, minun käsiini. Aion ottaa siitä kaiken irti, se on minun velvollisuuteni tässä tilanteessa. Annan sille kaikkeni ja toivottavasti se antaa minulle takaisin. Olisi haihattelua uskoa, että alkuperäisen täysin puskista yllättäneen kotiversion hekuma ylitettäisiin, mutta jos päästään edes lähelle, saati iholle tai ihon alle, niin... Oioioioi, hekumaa!


Olen valmistautunut, lähden tähän leikkiin, tähän painiin jättiläisen kanssa. Tällä nyt siis noin 1,5 vuotta ikää, kotiversiohan oli tuore ja humaloinniltaan käsittämätön. Mennäänkö nyt mallas edellä, onko isoa meininkiä, tuntuuko jenkiltä... Kysymyksiä, joihin vastauksen saa vain korkkaamalla... 

Suhahtaa! Pullon suusta nouseva tuoksu kertoo tavaran olevan kunnossa. Lasiin kaatuu kirkkaanlaista kypsynyttä mahonkisen punaista olutta. Vaahtoakin kertyy ja se laskee pitsiä jättäen. Tavara on kondiksessa, aiaiai! Tuoksu on karamellimaltainen, toffeemainen, sherrymäisen lämmin ja hieman paahtoleipäinen. Jenkkityylistä kukkaista greippiä paksusti, ikään kuin tiivistyneesti - ikä tekee sen. Kaikki kukkeat, sitrusmaiset ja trooppiset vibat ovat tiiviinä pakettina, ei niin lavealla paletilla kuin tuoreessa kotiversiossa, mutta herkullisesti yhtä kaikki. Mallaspohja on tuoksun perusteella oma itsensä - iso, isompi, isoin. 


Kai sitä voisi jo maistaakin... Runkoa on, hedelmääkin... Maltaista makeutta tuhdisti ja alkoholi nousee rintaa lämmittämään. Katkeroa kertyy verkkaisesti koko suullisen ajan, kunnes sitten lopussa greippiliuku räjähtää pitkäkestoiseksi katkerovedoksi ja korjaa potin hieman Hiisin Humulus Lupuksen tavoin. Maussakin humalointi on tuoksun tavoin tiivistynyt isoksi greippiklöntiksi, josta sitten ammennetaan urakalla - hienovaraisemmat aromit ovat jo kaikonneet etäämmäksi. Aikajana on armoton, sitä ei pääse karkuun, mutta sen kanssa voi elää. Balanssi on edelleen ihailtava - aluksi tuntuu, että runko dominoi, mutta sitten tulee greippiä ja kukkaisuutta ja lopussa - sen viimeisen tilinteon hetkellä - katkero tulee ja lyö kaiken balanssiin armottomalla sivalluksellaan. 

On se vaan... on se vaan kerrassaan kova. Maailmanluokan kamaa suomalaisella yhteistyöllä. Kauniisti kypsynyt versiointi. Alkuperäisen titaanin kanssa on paljon samaa, eli osa kotiversion taikuudesta on onnistuttu vangitsemaan. Hekuma on tosi, fiilis on korkealla. Viikatteen Kymijoen Lautturit albumi soi viimeisen sointunsa kodassa ja vielä on pullossa toinen lasillinen jäljellä. Aika palata takaisin vanhemman V-tuotannon pariin. Nyt nautitaan tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...