Olutarvio: Beer Hunter's Mufloni Muflonator

2 kommenttia
 

Mufloni Muflonator

Panimo: Beer Hunter's, Suomi (Pori)
Oluttyyli: Doppelbock
Alkoholipitoisuus: 6,5%
Saatavuus: Alko (3,58€ / 0,33l)

Tällä oluella on keskimääräistä vahvemmat palikat menestymiseen monopolin hyllyillä - se on suomalainen ja hinta alkaa kolmosella. Olkoonkin, että tyylinä on tänä päivänä hieman tylsähkö doppelbock, eli saksalaistyylinen keskimääräistä vahvempi lager. Näissä ei yleensä ole mitään räiskyvää in-your-face meininkiä, vaan kyse on runsaasta mausta ja tasapainosta. Tätä maagista kombinaatiota porilaispoppoo lähtee hakemaan reseptillä, jossa on Pilsner-, vienna-, karamelli- ja värimaltaita sekä Perle ja Hallertau Mittelfrüh -humalia.

Toisena uutuutena Alkon valikoimiin pitäisi olla tulossa toukokuussa Mufloni Säppi APA.
 

Lähes täysin musta ja melko niukasti vaahtoava olut. Tuoksu on mukavan suklainen ja miellyttävän maltainen. Raikas humalointi tuo aromikkuutta peliin. Maku on paahtoleipäinen, suklainen, hieman laktoosinen ja miellyttävästi katkeroitu. Tyylikästä bockia. Toimii varsin nätisti juuston kanssa ja pariutuu nätisti rasvaisen makkaran kaveriksikin. Kohtuullisen täyteläinen ja varsin ruokaisa. Laadukas ja maukas bock, eli ei mitään järisyttävää yksinään, mutta sopii vaivatta eri ruokien kumppaniksi.

Yhteenveto

Tasapainoinen ja laadukas bock
ARVOSANA: 8

Olutarvio: Schneider Weisse TAP4 Mein Grünes

2 kommenttia
 

TAP4 Mein Grünes

Panimo: G. Schneider & Sohn, Saksa
Oluttyyli: Hefeweizen
Alkoholipitoisuus: 6,2%
Saatavuus: Alko (4,11€ / 0,5l)

Schneider Weissen "kesävehnä" TAP4 Mein Grünes on Alkon viimeaikaisia uutuusoluita. Olut on luomuraaka-aineista valmistettu, avonaisessa astiassa käynyt, suodattamaton, pullossa jälkikäyvä ja Cascadella aromihumaloitu hefeweizen, eli vehnäolut. Vahvuutta on 6,2% ja Cascadea... hmmm, nyt ovat teutonin penteleet menneet kopioimaan Vakka-Suomen Wehnäbockin!? Ei sentään, sillä tämä on vaalea ja maultaan hyvinkin erilainen. 

 

Samean kultaoranssi ja runsaasti vaahtoava olut. Vaahto jättää todella näyttävät pitsit lasin reunoille laskiessaan. Tuoksu on todella raikas, peräti witbiermäisen terävästi sitruksinen ja vehnäinen. Upea tuoksu. Cascade hyppää vehnän happamuuden takaa näyttävästi esiin. Maku on pureva, terävä ja raikas. Runsaat hiilihapot tukevat raikkaan kesäoluen tuntua. Tämä vehnäolut on kaikkea muuta kuin hiivainen tai banaaninen. Tässä on sitruunaisuutta, limeä, teelehteä ja sopivasti happamuutta. Katkero puree vehnäoluelle epätyypillisen lujaa ja yleisilme on kuivahko. Saksalaisetko eivät pysty uusiutumaan? Paskat. Tässä on jenkkien ja belgien suuntaan kumartava olut, joka puolustaa silti paikkaansa tyylikkäänä hefeweizenina. Kesällä menee useampikin.

Yhteenveto

Erinomainen kesävehnä!
ARVOSANA: 9+

Rinnakkainvertailu: Reittausblogi IPA vs Voeton Panimon "klooni"

4 kommenttia
 
Aiemmin tällä viikolla minulla oli ilo ja kunnia vastaanottaa paketti Konneveden pitäjän suunnalta. Lähettäjänä Olutoppaan nimimerkki Voetto, joka otti yhteyttä ja halusi vaihtaa päittäin pullolliset Reittausblogi IPAa. Reittausblogi IPA on ennen kaikkea kaikille avoin "freeware-resepti". Se on minun "kehittämäni" India Pale Ale -tyylisen oluen resepti. Kirjoitan "kehittämäni", koska vedin sen pitkälti hatusta. Tiesin mitä humalia siihen halusin ja mitä speksejä tavoittelin, mutta siinä se. Se oli ensimmäinen pussimäskäämällä valmistamani olut, joka vaan sattui onnistumaan satumaisen hyvin.

Voetto valmisti siis minun reseptiäni hieman varioiden oman "klooninsa" ja lähetti sitä minulle. Minä taasen lähetin hänelle pullollisen omaani, nyt jo toista valmistuserää, jonka olen pullottanut 15.3. Voeton pullo on pullotettu 22.3, eli on tasan viikon tuoreempaa kuin omani. 

Voeton olut poikkeaa reseptiltään sen verran, että siinä on sahtimaltaan sijaan 90% Pale Ale mallasta ja 10% Crystal 60L mallasta. Sahtimallashan on sekoitus 90% Pilsner ja 10% Dark Ale -maltaita. Oletuksemme on, että Voeton reseptin mallaspohja olisi hieman tummempi ja makeampi kuin omani. Totuus selviää kohta maistelussa. Toinen ero on hiivassa. Omassa oluessani olen käyttänyt Danstar BRY-97 American West Coast kuivahiivaa, kun taas Voetto on käyttänyt WLP-001 California Ale nestehiivaa. Humaloinniltaan resepti on sama, mutta Voeton kotipanimolla on jäähdytin, eli vierre on keiton jälkeen jäähdytetty nopeammin kuin omani. Itselläni kun ei jäähdytintä ole vaan vedän ns. "no chill" -metodilla. Yleisesti pidetään parempana sitä, että vierre jäähdytetään mahdollista "hop standia" lukuunottamatta mahdollisimman nopeasti. Käymislämpötiloissa on myös eroa. Omani on käynyt noin 15-17 asteisessa tilassa, kun taas Voetolla 20-22 asteisessa. Lähdetäänpä vertailemaan, todella jännittävää näin omasta näkökulmastani tiirailtuna. 

Vasemalla oma ja oikealla Voetto


Voeton olut vaahtosi maltillisemmin, koska pullo oli pienempi (0,33l) ja kaadoin hiivoja varoen. Väriltään se on, kuten oletimmekin, hieman tummempi kuin omani ja hieman sameampi myös. 

Tuoksu Voeton versiossa on todellakin makean karamellimaisempi. Kokonaisuus ei silti ole kovin karamellimainen, mutta kyllä karamellimaisuus tuntuvammin nousee esiin kuin omassani. Näinhän sen pitikin olla. Hedelmäisyys on molemmissa samankaltainen - mansikkaisuutta ja trooppisuutta. Omassani aromi nousee raikkaammin esiin, kun taas Voeton versiossa on enemmän hiivaista tunkkaisuutta. Humalointi ei ole niin lennokkaan aromikasta - voisiko käymislämpötila vaikuttaa näin? Samat aromit, mutta hieman eri muodossa.

Voeton version maku on hieman makeampi ja rungoltaan ryhdikkäämpi, mutta muuten pitkälti samanlainen. Pitkä greippinen loppuliuku. Omassani loppuveto tuntuu loppuvan hieman aiemmin, mutta toisaalta hedelmäisyys on enemmän pinnalla. On muuten hyviä molemmat. Vuorovedoin kun ottaa molemmista laseista, niin hetken päästä suussa soi sellainen katkerosinfonia, että hekuma on tosiasia. Pikkusen vettä väliin, niin maistelu voi jatkua. Maut ovat selkeästi samanlaisempia kuin tuoksu, jossa omani nyt kepitti Voeton version - luultavasti matalamman käymislämpötilan vuoksi. Matalampi käymislämpö pitää hiivan käymisen aikana tuottamat esterit neutraalimpina.

Suutuntuma on molemmissa varsin ryhdikäs. Voeton versio on kenties karvan verran täyteläisempi, mutta se voi johtua myös siitä, että siinä on hieman maltillisempi hiilihappoisuus. Omassani hiilihappoisuutta on kenties hieman liiaksikin. Parin viikon pullokäymisen jälkeen se oli vielä maltillisempaa, mutta lienee sittemmin lisääntynyt. 

Lopputulemana siis molemmat oikein hyviä, mutta omani vie ainakin täällä kotikentällä arvioituna pidemmän korren. Se on kirkkaampi, puhtaamman humalainen (terävämpi) ja hedelmäisempi. Voeton versio taasen on ryhdikkäämmän maltainen ja suutuntumaltaan miellyttävämpi. Todella opettavainen makustelu. Voeton versiossa on paljon samoja piirteitä kuin monissa aiemmin maistelemissani kotioluissa ja miksei joissain kaupallisissakin. Lyhyen kotiolutharrastukseni ja pidemmän maisteluharrastukseni kokemukset yhdistämällä päädyin lopputulokseen, jonka perusteella sanoisin, että kotipanijoiden kannattaa kiinnittää huomiota IPAa tehdessään mahdollisimman alhaiseen, mutta silti vielä käytettävälle hiivalle hyvin sopivaan käymislämpötilaan. Myös aina astiasta toiseen siirrettäessä kannattaa olla tarkkana, että edellisen vaiheen "muhjut" jäävät aina mahdollisimman pitkälti edelliseen astiaan - jos sillä nyt oluen kirkkauteen edes vaikutusta on, en tiedä. Itse olen saattanut vaikuttaa olueni kirkkauteen niin, että olen vuorokausi ennen pullotusta siirtänyt käymisastian ullakkotilaan, jossa on näin kevään korvalla vielä usein jääkaappilämpötilat, eli n. 7-10 astetta.

Kiitokset Voetolle tästä oluesta. Olen kovin otettu siitä, että joku on tehnyt reseptillä oluen ja vieläpä onnistunut siinä varsin hienosti. Resepti lienee siis varsin pätevä, vaikka parannettavaa toki löytyykin (ainahan sitä). Jos joku muu on tehnyt Reittausblogin IPA reseptillä oluen, niin olen edelleen kiinnostunut vaihtokauppoihin. Täytynee tosin sitä ennen tehdä tällä reseptillä lisää, sillä tässä erässä alkaa jo tuoreus tulemaan vastaan, onhan se yli kuukauden ollut pullossakin. Varsin aromikkaan tuoreelta se silti vielä maistuu, mutta aiempi rinnakkainmaistelu toi hyvin karulla tavalla esiin sen, millaista tämä parin kuukauden päästä jo on. Tuoreus on kaiken A ja O. Suomessa siihen ei oikein tahdota päästä kuin ravintolapanimoissa ja kotioluissa.

Toivottavasti saamme tähän vielä Voetton omat kommentit, sillä hän on suorittanut vastaavanlaisen rinnakkainmaistelun jo aiemmin tällä viikolla. Kippis ja nauttikaa olostanne!

Alkoholilain uudet mainospykälät - kommenttini Raumalainen -lehdessä 23.4.2014

1 kommenttia
 
Tuopillinen -olutblogin juttu tuotenäytteistä ja olutbloggaamisesta siivitti alulle sellaisen keskustelun somessa, että paikallislehti kysyi minultakin kommentit asiaan. Juttu julkaistiin tänään ja on nähtävissä digilehdessä osoitteessa: http://issuu.com/marvagroup/docs/raumalainen_23.4.2014




Olutarvio: St Feuillien Triple

1 kommenttia
 

St Feuillien Triple

Panimo: Brasserie St-Feuillien, Belgia
Oluttyyli: Tripel
Alkoholipitoisuus: 8,5%
Saatavuus: Alkosta pääsiäisen kausituotteena (4,45€/0,33l)

Tripel on yksi hienoimpia oluttyylejä, silloin kun se on hienosti ja tasapainoisesti tehty. Se on vahva, mutta virkistävä. Se on raikas, mutta lämmittävä. St Feuillienin Triple on yksi tyylin parhaista. Harmittavasti tämä tuli Alkoon ainoastaan pääsiäisen kausiolueksi vaikka kyse on ihan ympärivuotisesta tuotteesta. Taitaa olla peräti ihan panimon päätuote. Valmistuksessa on käytetty ainoastaan vaaleita maltaita ja Saaz-, Styrian Goldings- sekä Spalt-humalia. Olut on pullossa jälkikäyvä, joten pullon pohjalla on hiivaa. Itse pidän tästä oluesta enemmän niin, ettei hiivoja kaada joukkoon. Hiivat pyöreyttävät makua, joten ilman niitä olut pysyy paitsi kauniin kirkkaana, myös raikkaan purevana. 


Kirkkaan kultainen, kumpupilvisesti ja painovoimaa uhmaavasti vaahtoava olut. Näyttää todella upealta liekkien loimutessa taustalla. Tuoksu on päärynänkuorimaisen ja appelsiinimaisen raikas. Voimakkaan aromaattinen ja hurmaava. Taustalla mausteisuuttakin. Kätkee vahvuutensa täysin, se ei tunnu kuin tuoksun yleisenä intensiivisyytenä. Maku on runsaan hedelmäinen - belgityylin päärynäisyyttä, rypälemäisyyttä ja lopussa pippurinen vetäisy. Katkeruuttakin kertyy, osittain mausteisuuden ansiosta, varsin tuntuvasti. Rungossa maistuu hyvä viljaisuus. Hiilihappoisuutta on runsaasti ja alkoholi on piilossa. Pientä lämpöä nousee rintakehään siemailun jälkeen. Huippusuoritus tähän tyyliin, ei tästä mitään puutu. Pitänee ostaa toinen ja kolmaskin, nyt kun tätä olutta lyhyen aikaa saatavilla on.

Yhteenveto

Tyylinsä huippu.
ARVOSANA: 9+

Kotiolutta: J APA #4

0 kommenttia
 
Viimeisintä espoolaisyksiössä valmistunutta APA-tyylin olutta tarjolla nyt. Tässä vahvuutta noin 5%, humalina Columbus, Amarillo ja Mosaic. Pale Ale ja Crystal EBC 100 maltaita ja hiivana WLP001 nestehiiva. Jos ihmettelette, että miksi arvioin J:ltä vain APAt #1, #3 ja #4, niin voin kertoa #2:n tuhoutuneen Itellan mankelissa. Klassiseen tapaan paketin mukana tuli vahinkoilmoitus ja rikkoutuneen pullon palaset erillisessä muovipussissa. Tässä neljännessä iteraatiossa on humalaa lähes tuplamäärä eilen maisteltuun #3:een verrattuna, eli reseptiä on tuunattu juuri siihen suuntaan mihin pitikin. 



Väriltään tämä on aiempia tummempi, hieman punertava ja APA:ksi melko tumma. Tämäkin vain hieman utuinen, lähes kirkas. Vaahtoa muodostuu aika hintsusti. Nyt on tuoksussa aromia ja hedelmää - mansikka johtaa ja sen perässä trooppisempaa osastoa persikoineen sekä hedelmäsokereineen. Maltaisuus on karamellimaista. Hyvä tuoksu. Maussakin on nyt enemmän potkua kuin aiemmissa. Humaloinnin tuntee suutuntuman öljyisyytenä ja kieleen purevana katkerona. Runko on hieman makeampi kuin itse preferoisin, mutta toisaalta tasapaino säilyy hyvänä ja hedelmää piisaa. Jälkimaussa katkeroon tulee jotain hieman karkeaa piirrettä, eikä greippiveto kanna ihan loppuun asti. Hyvä maku, hyvä runko, hyvä kokonaisuus. Kutakuinkin yhtä hyvää kuin oma huomattavasti vaaleampi ja hieman ylikatkeroitu APA, joka ei ole Reittausblogissa vielä esiintynytkään. Laatuteknisessä mielessä alles klar, eli espoolaisyksiössä on prosessi omaksuttu heti alusta alkaen ja homma toimii. Nyt kun reseptitkin alkavat natsaamaan kohdilleen, niin jatkossa on lupa odottaa lähes mitä vaan.

Pisteytys
  • Tuoksu 8 
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 7
  • Suutuntuma 4
  • Yleisvaikutelma 15
Aistiarviot
  • Makeus 5
  • Katkeruus 5
  • Happamuus 4
  • Täyteläisyys 5
Kokonaispisteet: 38/50

Kotiolutta: J APA #3

0 kommenttia
 
Isoveljen espoolaisyksiössä tykitettyä kamaa maistelussa aurinkoisen lauantain ratoksi. Pullottelin äsken itse pari viikkoa sitten tehdyn Smoked Porterin, joten kotiolutpainotteisesti mennään tänä pääsiäisenä. Tässä J:n toisessa APA:ssa on humalina Columbus, Amarillo ja Cascade. Maltaina Pale Ale, Crystal 100 EBC ja Munich. Hiivana WLP001 Californian Ale nestehiiva. Eli velipoika veti heti touhun seuraavalla stepille ja lähti nestehiivojen maailmaan. Itse kun olen käyttänyt vielä toistaiseksi ainoastaan kuivahiivoja. Humalakattaus vaikuttaa varsin klassiselta. Maistetaanpa. 


Oikein kaunis meripihkainen väri ja komea vaahto. Tämä on vain hieman utuista, lähes kirkasta. Kaunis olut, todella kaunis. Tuoksu on aromeiltaan vaisumpi kuin edellinen. Se nousee nenään oikeastaan maltaisuus edellä, eikä niinkään humala, kuten APAssa pitäisi. Hieman kuin normaalia tuhdimpaa kölschiä - niin neutraali on hiivan ja humalien hedelmäisyys. Ei kuitenkaan tuoksuna hullumpi, täysin puhdas ja mallaspainotteinen. Maku vastaa tuoksua. Hieman makeutta, pehmeän leipäistä maltaisuutta, toffeeta ja ihan kelpo puraisu, sekä pitkähkö, kuivuvan humalainen jälkimaku. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja mukavan pehmeästi hiilihappoinen. Todella puhdas ja maukkaan maltainen maku. Selvästi enemmän Amber Ale kuin APA. Prosessi on kyllä täysin kunnossa - en ole omiin oluisiin koskaan saanut näin maukasta runkoa. Tämä toimisi ruokaoluena monillekin safkoille. APA-tyyliin tästä pääsee lisäämällä reilusti humalaa ja näin espoolaisyksiössä on kuulemani mukaan tehtykin. Hyvä olut, parempi kuin se toissapäivänä maistettu ensimmäinen yritys, mutta ei tätä APAksi tunnistaisi hyvällä tahdollakaan.

Pisteytys
  • Tuoksu 7 
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 7
  • Suutuntuma 4
  • Yleisvaikutelma 15
Aistiarviot
  • Makeus 4
  • Katkeruus 4
  • Happamuus 3
  • Täyteläisyys 6
Kokonaispisteet: 37/50

Rinnakkainvertailu: Brewdog Jack Hammer vs Reittausblogin IPA

21 kommenttia
 
Onpa ollut melkoisen huikea pääsiäinen toistaiseksi, eikä loppua näy. Olen viettänyt aikani pitkälti Rauman kauppiksella, jossa on menossa perinteinen salibandyn PNT-turnaus. Taisteltiin tiemme playoffeihin, eli huomenna jatkuu pelit. Palautellessa parit vehnäoluet ja sitten IPA-vertailun pariin. Vierekkäisiin laseihin kaatuu Brewdogin Jack Hammer, joka on päiväyksestä (05/02/15) päätellen pullotettu helmikuun alussa ja itse tekemäni Reittausblogi IPA. Tarkoitus on tutkia sitä, miten kaupallinen IPA vertautuu omaan tekeleeseen - ja fiilistellä samalla tätä hienoa hetkeä. Omani on noin kuukauden päivät tuoreempi kuin Brewdogin olut.

Jack Hammer vasemmalla ja Reittausblogi IPA oikealla


Väriltään oluet ovat melko samankaltaiset. Jack Hammer on hieman vaaleampi, vaahtoaa maltillisemmin ja on kirkkaampi. Kauniita ovat. Pisteet 4-4.

Brewdog puskee IPA-lasista sellaista tuoksua, että oksat pois! Voimakkaan humalapellettimäinen, mentholimainen ja vihreän ruohoinen aromi. Nyt on humalaa, mutta onko se nautinnollista? Mielestäni ei täysin, sillä hedelmäisyyttä ei ole, vaan meininki on raa'an pellettimäistä. Oman IPAn tuoksu on pehmeän trooppinen, hieman mansikkainen ja sitruksinen. Selkeästi hedelmäisyyteen painottuva, hieman fruktoosinen ja todella miellyttävä. Pisteet Brewdog 6, oma 9.

Maultaan Jack Hammer on voimakkaan ruohoinen, neulasmaisen pisteliäs ja havuinen. Lopussa pitkää greippiliukua ja aivan tajuton määrä katkeroa. Extremekamaa ja omalla tavallaan varsin mielenkiintoista. Todella kuivaa, katkeraa, pihkaista ja greippistä vetoa. Maku on selvästi tuoksua parempi, mutta tasapainosta ei oikein voi puhua. Puraisu on todella voimakas, melkein kuin chilitahnaa lappaisi kielelle - perversillä tavalla hyvää. Reittausblogi IPA tarjoaa chilin sijaan hedelmäkoria. Tropiikkia, sitrusta ja lopussa pitkä greippiveto. Enemmän aromia kuin katkeroa, vaikka katkeroakin löytyy - se vaan jää hieman kesyksi Jack Hammerin ylitsepursuavan katkeron rinnalla.  Jack Hammeria joisi ehkä yhden illassa, omaa IPAa voisi juoda loputtomiin. Näin tuore hedelmäisyys on jotain sellaista mitä kaupalliset oluet harvemmin tarjoavat. Pisteet 7-8 Reittausblogi IPAn hyväksi. 

Suutuntuma on molemmissa keskitäyteläinen. Runkoa on riittämiin rankan humaloinnin tueksi. Jack Hammer on kuivempi ja Reittausblogi IPA hieman pehmeämpi. Hiilihappoisuus on pitkälti samankaltainen. Molemmat toimivat. Pisteet 4-4. 

Kokonaisuutena tykkään omasta IPA:sta enemmän, se on enemmän tyylinmukainenkin. Jack Hammer on kaikilla mittareilla mitattuna niin extremetason tavaraa, että sen juominen on minullekin jo haaste. Katkero on niin intensiivinen. Oma IPA jaksaa ihmetyttää kerta kerran jälkeen, se on oikeasti aivan saatanan hyvää - kaikki maistaneet sen jo tietävätkin. Pisteet Jack Hammer 14, Reittausblogi IPA 17. Ajattelette, että vedinpä rajusti kotiinpäin, mutta ero on kyllä todella selkeä. Mufloni CCCCC ja Reittausblogi IPA olisi tasaväkisempi pari. Uskomatonta, että kotona saa helposti tehtyä näin tajuttoman hyvää kamaa. Olen fiiliksissä jälleen kerran.

Jack Hammer kokonaispisteet: 35/50 
Reittausblogi IPA kokonaispisteet: 42/50



Kotiolutta: J APA #1

0 kommenttia
 
Isoveljeni J kyllästyi alkoholin verotukseen ja hommasi panovehkeet kotiin - tämä on tie, jota niin monet tulevat seuraamaan, ellei meininki täällä muutu. Ensimmäisenä oluena syntyi noin 5,5% American Pale Ale, jossa on humalina Columbus, Mosaic ja Simcoe. Mallaspohjassa Pale Ale ja Crystal EBC 100 mallasta. Hiivana US-05 kuivahiiva. Olut on pullotettu helmikuun alussa.


Varsin mielenkiintoista maistaa velipojan kautta aikojen ensimmäistä kotiolutta. Utuinen, jopa sameahko ja väriltään tummemman oranssi. Vaahto on komea ja jättää paksua pitsiä jälkeensä. Ei se nyt ainakaan pöllömmältä näytä. Tuoksu on hyvä, makeahkoa karamellimaisuutta, pihkaista ja neulasmaista humalaa sekä aprikoosin ja mangomaisen trooppista vivahdetta. Hyvät aromit! Maku ei ole aivan niin hyvä, mutta varsin maukas kuitenkin. Aivan alussa tuntuu maltaisuus, ei kovin makeana, vaan sellaisena hieman leipäisenä ja hedelmäsokerisena. Sitten humalointi potkaisee hyvin ja tropiikin hedelmät häivähtävät maussa, kunnes maku muuttuu loppua kohti katkerammaksi, humalapellettimäiseksi ja hieman yrttisen tunkkaiseksi sekä voimakkaan ruohoiseksi. Jälkimaku on pitkä ja kuivan ruohoinen - makeus ei ainakaan vaivaa. Suutuntuma on kevyehkö, runko jää hieman vajaaksi, mutta on kuitenkin sopivan raikkaasti hiilihappoinen. Hei, ei todellakaan hullumpi ensimmäinen olut aloittelevalta kotipanijalta. Ei virhemakuja, mutta reseptissä on jonkin verran kehitettävää - ja kehitystä siellä on tehtykin. Varsin nautittavaa ja miellyttävää olutta kuitenkin heti ensimmäisellä kerralla. 

Tämä on jälleen todiste siitä, että on turha jännittää osaako vai ei - jos panohommat kiinnostavat niin antakaa mennä! Tämäkin on valmistettu ihan tavallisen espoolaisyksiön uumenissa ja maistuvaa on - samantasoista kuin Nokian Keisari 66:n viimeisimmät erät. Ei tämä mitään tähtitiedettä ole, se riittää kun perehtyy netissä ohjeisiin ja resepteihin ja lähtee kokeilemaan.

Pisteytys
  • Tuoksu 7 
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 6
  • Suutuntuma 3
  • Yleisvaikutelma 13
Aistiarviot
  • Makeus 3
  • Katkeruus 5
  • Happamuus 3
  • Täyteläisyys 3
Kokonaispisteet: 33/50

Alkon pääsiäisoluet 2014: Laitilan Kievari Mämmi Stout

0 kommenttia
 

Kievari Mämmi Stout

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Suomi (Laitila)
Oluttyyli: Stout
Alkoholipitoisuus: 5,8%
Saatavuus: Alko (3,16€ / 0,33l)

Laitilan Mämmi on (luojan kiitos) uudistunut. Tämä lienee oluen kolmas versio. Ihan ensimmäiseksi se oli jonkinsortin wieniläistyylinen lager, sitten mämmillä maustettu mitäänsanomaton ale ja nyt siis stout. Valmistusaineet: Pale ale-, tummat karamelli-, suklaa- ja paahdetut ohramaltaat, First Gold- ja East Kent Goldings -humalat, pohjavesi, mämmi, pomeranssinkuori.


Olut musta kuin yö, vaahtoaa vaivattomasti ja jättää pitkät pitsit jälkeensä. Tuoksussa maltaisuus tulee paahteisuuden takaa hienosti esiin, sellaista reunoiltaan pyöreää ja leipämäistä paahteisuutta. Hieman kahvimaisuutta ja lakritsaakin. Paahteisen maltainen ja kevyen kahvinen maku on puhdas. Lopussa on kevyt puraisu ja jälkimaussa suklainen vivahde. Ihan laadukas stout, mutta kovin perinteinen - tämä ei ole moite, mutta kyllä mämmioluessa voisi mämmikin maistua. Myös käytettyjen pomeranssinkuorien maku jäi maistajalta tavoittamatta. Kokonaisuutena tyylinmukainen perusvarma suoritus.

Yhteenveto

Laadukas stout, ingen mämmi, ingen vihannes.
ARVOSANA: 8

Elokuva: Beer Hunter - The Movie (2013)

2 kommenttia
 
This is the story of the 'other' Michael Jackson: his rise to fame, his numerous contributions to the world of beer, whiskey, and food journalism, and his secret struggle with Parkinson's disease.

Se toinen Michael Jackson, joka tanssi ja lauloi vasta muutaman tuopin jälkeen, jos silloinkaan, poistui keskuudestamme elokuussa vuonna 2007 pitkäaikaisen Parkinsonin taudin uuvuttamana. Tässä elokuvassa seurataan Michael Jacksonin elämää pääasiassa vuosina 2004-2006. Ohjaaja John Richardsin piti kaiketi alunperin filmata muutamia Jacksonin maisteluita, mutta päätyikin lopulta kuvaamaan lähes koko ajan, taltioiden valtavan määrän tämän olutmaailman tunnetuimman kirjailijan normaalia elämää. Richards kiertää kameran ja Jacksonin kanssa pubeissa, panimoissa ja festareilla - elokuvassa liikutaan paitsi Jacksonin kotikaupungissa Lontoossa, niin myös Yhdysvalloissa, Tshekissä ja Belgiassa. 

Elokuva keskittyy itse aina niin vaatimattomaan Michaeliin, panimoiden ja oluiden jäädessä täysin oikeutetusti toissijaiseen asemaan. Elokuvaan haastatellut olutalan ihmiset korostavat Jacksonin merkitystä nykyisen Craft Beer -kulttuurin eräänlaisena kummisetänä tai isoisänä. Jackson oli se, joka loi oluiden nykyisen tyylijaottelun. Jackson oli se, joka ensimmäisenä - jo kauan ennen internetin aikaa - levitti tietoutta eri maiden ja maanosien oluista ja niihin liittyvästä kulttuurista. Hänen teoksillaan oli valtava vaikutus nimenomaan yhdysvaltalaisen craft beer -liikehdinnän syntymiseen ja siihen, että siitä muodostui sellainen kuin se nykyään on. Sellainen, josta muut ottavat nyt mallia. Miestä kohtaan osoitettu kunnioitus on todella valtaisaa. Stone Brewingin Greg Koch ei edes yritä pidättää liikutustaan Michaelin vääjäämättömän kuoleman jälkeisessä haastattelussa.

Olen vilpittömästi sitä mieltä, että jokaisen oluenystävän tulisi tämä elokuva katsastaa, sillä ilman Jacksonia olut ei tänä päivänä olisi sitä mitä se on. Elokuvan digitaalinen versio kustantaa kokonaiset viisi dollaria, joten hinta ei pääse muodostumaan esteeksi.

Tässä pientä trailer-pätkää Jacksonin vierailuista Dogfish Headin panimolla:

Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtuma Raumalla lauantaina 17.5.2014

0 kommenttia
 

Kesän, vai pitäisikö vielä sanoa kevään, ensimmäinen Suuret Oluet Pienet Panimot tapahtuma koetaan jälleen Raumalla. Tapahtuma on yksipäiväinen ja järjestetään lauantaina 17.5. Paikkana on Unescon maailmanperintökohteessa Vanhan Rauman ytimessä sijaitseva Rauman Tori.

Viime keväistä tapahtumaa on edelleen kehitetty. Nyt anniskeluaika alkaa jo klo. 12.00. Oluiden maksaminen tapahtuu rahalla, kuten muissakin SOPP-tapahtumissa, mutta ruoka-annoksiin sovelletaan edelleen viimevuotista polettikäytäntöä. Poletteja saa ostaa alueen sisältä erillisestä myyntipisteestä, ei siis sisäänkäynniltä, kuten viime vuonna. Nyt sisäänkäynti ei ruuhkaudu polettien ostajista.  Ruokatoimijoina on monipuolisesti paikallisia ravintola-alan yrittäjiä ja viime vuotiseen settiin peilaten tänäkin vuonna on aivan varmasti tarjolla loistavia herkkuja. Nyt myös katoksia ja pöytiä on viime vuotta enemmän, joten annokset pääsee hyvällä todennäköisyydellä nauttimaan kaikessa rauhassa hyvän oluen kera. Ei tarvitse olla "pystkaffel", vaikka Rauman tori siitä tunnetaankin.

Alueelle tulee pieni esiintymislava, jolla on iltapäivän ja illan mittaa live-musiikkia ja muita esityksiä, joita voi tuttuun tapaan seurata tai olla seuraamatta.

Panimokattaus:

Vakka-Suomen Panimo
Beer Hunter's
Ruosniemen Panimo
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Lammin Sahti
Panimo Hiisi
Rekolan Panimo
Teerenpeli (Hartwallin tiski)
Saimaa (Hartwallin tiski)
Stallhagen (Hartwallin tiski)

Sanoisinko, että varsin riittävä kattaus yhden päivän tapahtumalle. Kaikki lähipanimot ovat paikalla ja Kääriäisen Pekka saanee viime vuotiseen tapaan laskea lammilaista sahtiaan tasaisen jatkuvaa tahtia paikallisten laseihin. Varmasti viihtyisä tapahtuma tulossa tänäkin vuonna - sitä odotellessa voi fiilistellen lukea viime vuotisen tapahtuman jälkifiilinkejä tästä linkistä.

Torilla tavataan siis 17.5.2014, klo 12.00 alkaen! 

Kotiolutta: Kaaripanimon Pomeranssitanssi

0 kommenttia
 
Vietimme eilen salibandyjoukkueen saunailtaa kosteissa merkeissä. Kesken saunomisen sain puhelun, että nyt olisi Kaaripanimon kotiolutta tarjolla. Pyysin kotiinkuljetusta ja neuvoin kuriiria nappaamaan vastalahjaksi tekemääni American Pale Alea - kaupat tuli. Tiedän tästä sen verran, että alkoholipitoisuutta on noin 5% ja nimestä päätellen olut on pomeranssilla maustettu. Olen aiemmin maistanut Kaaripanimolta yhtä maustettua stoutia, sen arvioon pääsee tästä linkistä. Tykkään tästä oluen nimestä, se jo yksinään saa oluen vaikuttamaan erittäin herkulliselta.


Utuisen kultaoranssi, reunoiltaan tummempaa sävyä puskeva ja runsaasti vaahtoava olut. Tuoksu on runsaan mausteinen ja appelsiinimainen, mukavaa belgimäistä fiilinkiä ja hieman vehnäistä happamuuttakin. Taas on käyty maustepussilla, tähtianista lienee ainakin laitettu ja mahdollisesti korianteriakin. Runko on kevyt ja oluen yleisfiilis erittäin raikas. Todellista kesäolutta. Maku on nyt paremmin balanssissa kuin aiemmassa San Yari stoutissa. Mausteisuus on toki pinnalla, mutta mausteähkyä ei tule vaan homma pysyy aisoissa. Hieman vehnäinen ja runsaan anismainen maku. Appelsiinimainen hedelmäisyys vilahtelee paletissa ajoittain. Lopussa on kevyt katkero ja mausteisuus johdattelee pitkän anismaisen jälkimaun pariin. Runko jää hieman vetiseksi, mutta runsaat hiilihapot paikkaavat tilannetta. Kyllähän tämä hyvää raikasta kesäolutta on. Kaaripanimo on nostanut tasoaan selvästi, hienoa!

Pisteytys
  • Tuoksu 7
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 7
  • Suutuntuma 3
  • Yleisvaikutelma 14
Aistiarviot
  • Makeus 3
  • Katkeruus 2
  • Happamuus 4
  • Täyteläisyys 3
Kokonaispisteet: 35/50

Olutarvio: Founders Imperial Stout

2 kommenttia
 

Founders Imperial Stout

Panimo: Founders Brewing Co, Yhdysvallat
Oluttyyli: Imperial Stout
Alkoholipitoisuus: 10,5%
Saatavuus: Alko (4,97€ / 0,355l)

Founders Centennial IPA oli pettymys, mutta Imperial Stout pelaa ihan eri sarjassa - kerrassaan huikea olut. Hintaa on vitosen pullo ja olut on Alkossa kertaluontoisena erikoiseränä, joten nopeat juovat hitaat ja tässä tapauksessa myös kellaroivat, sillä tämähän sopinee hyvin siihenkin tarkoitukseen. 



Heti olutta lasiin kaataessa huomio kiinnittyy oluen viskositeettiin, joka on öljymäisen paksu. Väriltään olut on täysin musta ja sen päälle rakentuu osin suurikuplainen mokkavivahteinen vaahto. Hyvät ennusmerkit olutnautinnolle jo ulkonäössä. Tuoksu on yllättävänkin karamellinen ja paahteisuudeltaan pehmeä. Suklaisuus nousee esiin, mutta kahville ja lakritsalle ei vaikuta tässä olevan sijaa. Pehmeä, hedelmäinen ja runsaan maltainen tuoksu. Makeahko, karamellimaltainen sekä aavistuksen marjainen maku tuo mieleen paahteisuudella siunatun English Strong Alen. Katkeruutta tulee peliin lopussa sopivasti, eikä makeus pääse ollenkaan tahmaamaan. Suutuntuma tekee tästä oluesta niin huipun kuin se on - todella täyteläinen, pehmeä, mutta kuitenkin kuohkea - ei raskautta, vaikka olut onkin makeahko ja vahvakin. Onpa todella nautittavaa. Voisin niin kuvitella ihan kunnollisen aidon vaniljajäätelön tähän kylkeen, mutta kolisee kyllä ihan näin soolonakin upeasti.

Tämä ei siis ollut sitä tymäkän paahteista, liitumaisen kuivaa ja suolaisen lakritsaista osastoa, josta myös pidän, vaan nupikat oli käännetty kaakkoon makeahkon maltaan ja pehmeyden osalta. Vaikuttaa itse asiassa siltä, että tylsät välimallin ratkaisut eivät toimi tässäkään tyylissä. Yltääkseen huipulle on oluen oltava joko voimakkaan paahteista ja kahvimaista, erittäin pehmeää ja täyteläistä tai Siperian tapaan hyvin voimakkaasti aromihumaloitua. Hieman paahdetta ja hieman sitä sun tätä ja tota ei toimi. Olkoon sitten all the way, kunhan haluttu suunta on tiedossa.

Yhteenveto

Todellinen jälkiruokaolut
ARVOSANA: 10-

Olutarvio: Founders Centennial IPA

0 kommenttia
 

Centennial IPA

Panimo: Founders Brewing Co, Yhdysvallat
Oluttyyli: India Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 7,2%
Saatavuus: Alko (3,86€ / 0,355l)

Tämä olut paukahti Alkon sivuille uutuutena jo kuukauden päivät sitten, mutta hyllyihin sitä saatiin odotella viime viikolle asti. Hype ehti jo nousta, mutta sitten ehdin jo unohtaa koko oluen, kunnes viime perjantaina tiemme kohtasivat. Kyseessä on nimensä mukaisesti pelkästään Centennial-humalalajikkeella humaloitu IPA.  Lähtökohdat ovat kutkuttavat, sillä panimon sessio-IPA oli todella hyvä ja minun omassa IPAssakin Centennial on suuressa roolissa. Hintakaan ei ole mahdottoman paha, kuitenkin alle 4€, vaikka litrahinta kohoaakin aina tuoretta CCCCC IPAa korkeammaksi. Pullon kaulassa parasta ennen päiväykseksi on merkitty 19.11.2014, toivoa sopii, ettei olutta olisi kuitenkaan ihan marraskuusta asti Suomeen laivattu. 



Oranssihtava väri ja keskiverto vaahto, joka laskeutuessaan jättää nätit pitsit lasin reunoille. Aika kirkkaaltakin vaikuttaa. Tuoksu jää kaipaamaan hedelmäistä humalanpurentaa - siinä on karamellia, marjaisuutta ja mäntyisyyttä, mutta raikkaus on kateissa. Maku kirjoittaa samankaltaista tarinaa - turhan makeaa ja karamellimaista, hedelmäisyys tuntuu katoavan jonnekin marjaisuuden alle, eikä raikasta sitruspurentaa nouse esiin. Pihkainen ja greippinen loppuliuku kannattelee makua, mutta katkeronpuraisukin jää yllättävän kesyksi. Tukeva runko kannattelee makua hyvin ja olut tuntuu miellyttävälle suussa. Jää selvästi odotuksia kehnommaksi. Kyllä IPAssa pitää olla pureva ja raikas sitruksisuus, josta tässä ei ole tietoakaan.

Selkeä pettymys siis, ihan ok, mutta tämä ei vaan riitä tässä tyylissä. Omnipollo Nebuchadnezzar, vaikka edustaakin Double IPAna hieman eri tyyliä, jo näytti sen, ettei tämän tyylinen olut karamellimaisuutta kaipaa. Raikas purenta pääsee parhaiten esiin vaaleammalla rungolla. Makeuskin toimii, mutta silloin olut kaipaa mielestäni tuhdisti trooppista hedelmänektaria makupalettiin - sitäkään tämä ei tarjonnut.

Yhteenveto

Makeahko IPA, raikkaus kateissa.
ARVOSANA: 7½

Sihteerin kanssa piknikillä

0 kommenttia
 
Tapasin tänään yhden helsinkiläistyneen kreikkalaismiehen, joka on ollut nettituttujani jo reilusti yli kymmenen vuoden ajan. Kohtasimme aikanaan yhdellä musiikkifoorumilla, jossa edelleen vaikutamme, mutta emme ole aiemmin nähneet ns. "livenä". Hauskana yhteensattumana meidän molempien syntymäpäivä on tismalleen sama, sama päivä ja sama vuosikin siis. 

Kävimme kaverin kanssa kävelyllä, sillä halusin näyttää Rauman maisemia läheiseltä Kokkovuorelta käsin. Kokkovuori on ilmeisesti Rauman korkein "huippu", noin 30 metriä merenpinnan yläpuolella. Kokkovuorelta näkee mm. maailman kalleimman rakennuksen (no ei nyt ehkä kuitenkaan) Olkiluodon uuden ydinvoimalan OL3:n. Rauman vesitorni, satama ja meri ovat myös nähtävissä. Hienot maisemat. Reppuun napattiin pari lasia ja Ruosniemen Panimon vastapullotettua Sihteeriä, jonka testasin jo viime kesän SOPP:ssa ja tykkäsin todella paljon. Olut on inkiväärillä, korianterilla ja mustapippurilla maustettu belgityylinen blond ale.


Sihteeri korkattiin aurinkoisessa, mutta kylmän tuulisessa säässä. Piti siirtyä hieman suojaisempaan kohtaan nautiskelemaan. Tuote toimii pullossakin näemmä yhtä upeasti kuin SOPP:n hanasta. Todella raikas ja erittäin tasapainoinen kaikista mausteista huolimatta. Hyvin maistui myös välimeren miehelle, joka myös kehui mausteiden käyttöä. Pistän alle viime vuotisen olutarvioni tästä oluesta, sillä se pätee edelleen - laatukamaa pullossakin!

Vaalean kultainen, utuisen sameahko ja runsasvaahtoinen olut. Tuoksussa etunenässä runsasta mausteisuutta - inkivääri tuo oman raikkaan tuulahduksensa kehiin, mutta ei lyö yli, kuten monissa muissa inkiväärillä maustetuissa oluissa. Hieman myös belgihedelmää ja vihreää teetä. Raikas, hyvä kokonaisuus. Maku on raikkaan ja purevan inkiväärinen, mausteinen ja leipäinen. Lopussa pippuria. Keveä, mutta ryhdikäs ja erittäin raikas. Suutuntuma on kevyehkö ja melko maltillisen hiilihappoinen. Tasapaino on kohdillaan ja inkiväärin käyttö on taidokasta - sitä on sopivasti!

Olutarvio: Brooklyn Monster Ale

1 kommenttia
 

Monster Ale

Panimo: Brooklyn Brewery, Yhdysvallat
Oluttyyli: Barley Wine
Alkoholipitoisuus: 10,1%
Saatavuus: Ostettu Saveur Biérestä - olutta ei enää valmisteta

Tilasinpa tällaisen oluen ranskanmaalta ihan vaan panimon perusteella, sen suuremmin oluen speksejä katsomatta. Huomasin toki, että tämä on suuresti arvostamaani Barley Wine tyylisuuntausta. Nyt kun lueskelin oluen taustoja, niin huomasin, että vuosi 2012 oli viimeinen kun tätä valmistettiin ja totta vie omassakin pullossani lukee, että monsteri on syntynyt vuonna 2012. Olut on siis jo ainakin lähes parin vuoden ikäinen. Tuote on siis jo kuollut ja kuopattu - sitä ei enää tehdä enempää. Tässä on kuitenkin brittityylisillä maltailla ja jenkkihumalilla lähdetty tekemään jotain elämää suurempaa. Alkoholia on tyylille uskollisesti päälle 10% ja ikäännytys sekä pullossa jälkikäyminen on tehnyt siihen vielä hieman lisää. Humalina Willamette, Cascade ja Fuggles (amerikkalainen). Panimon nettisivut ovat malliesimerkki siitä, miten oluen speksit pitää meille nörteille ilmoittaa - ottakaapa suomalaiset panimot tästä mallia. 




Aina hieno tunne, kun pääsee kaatamaan lasiin jotain pitkään kypsynyttä "isoa olutta". Brooklyn on kuitenkin yksi jenkkien isoista, jo kannuksensa ansainneista tekijöistä. Lasiin kaatuu meripihkaisen väristä, niukasti vaahtoavaa ja paksua olutta. Tuoksu on brittityylinen - marmeladimaista ja hedelmäkakkuista meininkiä, sekä kuivattuja hedelmiä.  Fuller's Golden Pride tulee ensimmäiseksi mieleen, mutta hivenen tykimpänä ja tuhdimpana versiointina. Maku on makeahko, mutta ei tahmaava. Hyvin hedelmäinen, siis todella hedelmäinen ja karamellimainen - kuin kermavaahdolla kuorrutettu marenkikakku. Kakku, joka puraisee lopuksi tiukasti ja lämmittää laskeutuessaan. Tällaiset sippailuoluet ovat illan päätteeksi aina hienoja. Tämäkin on tuhti ja lämmittävä - hitaasti siemailtava, maisteltava ja elämyksellinen tekele. Tasapainoinen nektari. Tämä ei ole niin itseään tyrkyttävä ja uhmakas kuin jenkkien uuden aallon Barley Winet, vaan tässä on sitä klassisempaa tuntumaa. Toimii ja skulaa. Harmi, ettei valmisteta enää.

Yhteenveto

Brittityylinen ohraviini - toimii!
ARVOSANA: 9

Rinnakkainvertailu: Reittausblogin IPA erät #1 ja #2

0 kommenttia
 
Reittausblogin IPA, ensimmäinen täysmäskäykseni joulukuun loppupuolelta, oli uskomaton onnenkantamoinen. Oikea nappisuoritus heti ensimmäisellä yrityksellä. Oululaisen IPA-gurunkin kehut kerännyt olut oli satumaisen hyvää heti tuoreeltaan ja vielä kuukaudenkin päästä pullotuksesta. Mutta mikä tilanne on nyt, kun pullotuksesta on jo reilut kolme kuukautta aikaa? Ja miten olut vertautuu tuoreempaan erään, joka on (lähes) samalla reseptillä ja samalla tavalla valmistettu? Oluen resepti on vapaata riistaa ja löytyy tästä linkistä.

Vastaikkain siis:
Erä #1 - Pantu 27.12.2013 ja pullotettu 16.1.2014
Erä #2 - Pantu 24.2.2014 ja pullotettu 15.3.2014

Oluissa on sellainen ero, että #1 on 100% sahtimaltaasta ja #2:ssa sahtimallas loppui kesken, joten jouduin neljäsosan maltaista tuunaamaan pale ale maltaista ja cara plus (10 EBC) maltaista vastaamaan sahtimaltaan sekoitusta. Sekoitussuhde 90% (pale ale) / 10% (cara plus). Humalointi ja käyminen suoritettiin tismalleen samoin molemmissa erissä.



Ensin lasiin kaatuu vanhempi versio, eli #1, onpa todella kirkas, aivan kuin suodatettu olut. Runsas vaahto. Uudempi, eli #2, on selvästi sameampi, sanotaanko runsaan utuinen. Aika on selvästi tehnyt tehtävänsä ja kirkastanut vanhemman todella upean näköiseksi. Tuoreena se muistutti pitkälti tätä uudempaa erää. Varsinaista värieroa ei näytä olevan, jos kuvittelee molemmat kirkkaudeltaan samanlaisiksi. Vanhempi on kirkkaasti kauniimpi, näin kai voidaan sanoa.

Vanhemman tuoksu on neulasmaisen mäntyinen,  greippinen ja hieman terävän sitruksinen. Uudempi on nektarimaisempi - trooppista hedelmää, mansikkaa ja pehmeyttä. Eli #2 on aivan kuin #1 tuoreeltaan, jännästi olut on muuttunut niinkin lyhyessä ajassa kuin parissa kuukaudessa. Väittäisin aivan eri resepteiksi, ellen tietäisi oluiden olevan samanlaisia. Uudempi on kuitenkin selvästi raikkaampi ja aromaattisempi, sekä lisäksi moniulotteisempi. Vanhemman erän mäntyisyyttä ei tuoreemmasta havaitse ja hedelmäisyyskin on reilussa kolmessa kuukaudessa siirtynyt pitkälti taustatekijäksi.  Tuoreempi on parempi.

IPA #2 viikko sitten.
Maultaan vanhempi muistuttaa aika pitkälti tätä hiljattain arvioimaani Lagunitas IPAa - hyvä terävä puraisu, greippisyyttä, mandariinimaisuutta ja lopussa pitkä vetäisy greippistä karvautta, pihkaa ja katkeroa. Tropiikin hedelmät ovat väistyneet ja pihkaisuus noussut esiin. Kenties monet jenkki-ipat ovat tuoreena yhtä huumaavan hedelmäisiä kuin tämä tuore nyt, mutta valtameren ylitettyään kääntyvätkin enemmän pihkaisen katkeron puolelle - lähes pari kuukautta pullossa on se minimiaika, mikä siihen matkaan menee, varsinkin jos olut Alkoon tulee. Vaikka vanhempikin on vallan hyvää, on tuoreempi kuitenkin aivan eri planeetalta. Siinä on  kerroksittain hedelmäisyyttä, on fruktoosia, mandariinia, mansikkaa ja tiukka sitruksen puraisu lopussa. Todella onnistunut, vaikka jälleen kerran itse sanonkin. Jos oma kehu haiskahtaa, niin hei - resepti löytyy tästä linkistä - ei muuta kuin kokeilemaan!

Suutuntuma on hyvä. Riittävän ryhdikäs ja liukas. Olen taivaassa. En olisi puoli vuotta sitten uskonut, että tekisin nyt näin huikean hyvää olutta. Luulin silloin, että täysmäskäily olisi jotenkin vaikeaa - gramman tarkkuudella punnitsemista, haukansilmänä lämpötilan seuraamista, nysväämistä, kikkailua ja hemmetin työlästä - näin oikeasti ajattelin. Paskanmarjat! Helppoa kuin heinänteko, mutta toki jonkin verran työlästä. Se on puunausta, puunausta, desinfiointia, odottelua ja puunausta, desinfiointia ja odottelua, mutta palkinto on nyt edessä, eikä maksanutkaan juuri mitään.

Tästä vertailusta minulle kävi hyvin selvästi ilmi se, mitä oluen tuoreus todella merkitsee. Joulukuun lopussa pantu, nyt siis hieman yli 3 kuukautta vanha - vai pitäisikö sanoa nuori - olut oli aromimaailmaltaan aivan erilainen kuin oikeasti tuore. Todellista IPA elämystä ei kai siis oikeasti voi kokea kuin absoluuttisen tuoreesta tavarasta  - kuten suurin osa jenkeissä matkanneista väittääkin. Nyt uskon senkin. Ainakin se on nyt selvää, ettei näitä uudemman erän pullojakaan kannata turhaan pantata. Juokaa IPAnne tuoreena!

Se mitä etsitte, on tässä:
Kotioluen valmistus

Boikotti ohi - maistelussa Olvin Sandels Vehnäolut

2 kommenttia
 
Laitoin viime kesäkuussa Olvin osaltani ostoboikottiin markkinointijohtaja Olli Heikkilän älyttömien kommenttien vuoksi. Panimon tuotteiden kulutus oli toki osaltani hyvin vähäistä ennen boikottiakin, sillä ainoastaan uutuudet tuli joskus kertaalleen maistettua ja todettua samanlaiseksi kuraksi kuin panimon muutkin tuotteet. Toisinaan Olvia kritisoitiinkin siitä, että ainoastaan brändi vaihtuu ja tölkin sisältö pysyy jos ei täysin, niin hyvinkin samankaltaisena - ja siltä se tosiaan vaikuttikin.

Nyt tilanne on eri, sillä Olvi tiedotti helmikuussa Twitterissä, että nyt on panimolta tulossa ensimmäistä kertaa pintahiivaolut (eli ale, jollaista vehnäolutkin on). Kaikki muut panimon tuotteethan ovat pohjahiivaoluita (eli lagereita). Vehnäoluiden ystävänä ajattelin jo tuolloin, että nyt on ehkä poikkaistava boikotti ja otettava tämä maistoon. Näin on nyt tosiaan myös tapahtumassa. Olvi on suurena panimona hieman hidasliikkeinen, sillä maitokauppavahvuiset ja sopuhintaiset vehnäoluet alkoivat Suomessa nostaa suosiotaan vuonna 2010, jolloin Nokian Panimo julkaisi hienon Elowehnänsä. Piti oikein tarkistaa, että onko siitä oikeasti jo neljä vuotta, mutta kyllä siitä on. Voi myös olla, että Olvi on vaan odottanut ja tarkkaillut kestääkö vehnäoluiden suosio Suomessa ja nyt se viimeistään alkaa vaikuttamaan siltä, että kestää. Craft beer liikehdintä on aktiivista ympäri maailman, mutta muistakaamme nyt se, että hefeweizenit, eli ihan perus vehnäoluet eivät varsinaisesti ole mitään "craft beeriä" vaan ihan perusbulkkikamaa, varsinkin alkuperämaassaan Saksassa.

Nokian Elowehnä on edelleen omaan suuhuni näistä maitokauppojen vehnistä hinta-laatusuhteeltaan ylivoimainen ykkönen. Vertailin sitä hiljattain rinnakkain Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Kukko Vehnän kanssa ja ykkössija piti leikiten. Nyt Sandels Vehnäolut on kaatumassa lasiin ihan yksikseen. Pakkauksessa on perus-santusta tuttu ukkeli ja pitkälti sama lookki muutenkin. Vehnää yritetään saada vetämään siis tutulla premiumbrändillä, mikä on ihan ymmärrettävää.  Alkoholipitoisuutta on "maksimit" eli 4,7%, vaikka "aito" vehnäolut on yli 5% tavaraa - tämä johtuu tietysti älyttömästä lainsäädännöstämme. Tuotteen hinta on itselleni paha, jopa ylitsepääsemätön pettymys - 2,69€ vs Elowehnän tämän päivän hinta 2,24€. Saa siis olla jo melkoisen hyvää yltääkseen tällaisen kulutusoluen tapauksessa samaan hinta-laatu suhteeseen. Olvi ei siis ainakaan toistaiseksi lähde kilpailemaan hinnalla, vaan luottaa edelleen tuttuun Sandels-brändiin. Nokian ja Olvin koko ero on kuitenkin merkittävä, joten uskoisin Olvilla olevan varaa hieman hinnasta nipistääkin. Tällä hinnalla ainakin minun on vaikea nähdä, että tuote lähtisi hyvin vetämään, mutta toisaalta painotan kulutustottumuksissani enemmän tuotteen makua kuin brändiä. Tuttu brändi voi monelle olla hyvinkin se syy tarttua vehnäolueen, ja kenties jopa ensimmäistä kertaa. On tämä joka tapauksessa Olvilta hieno teko, sitä ei käy kiistäminen. Aika korkata tölkki.


Sandels Vehnäolut edustaa Kukko Vehnän tavoin tätä vaaleamman keltaista vehnisosastoa. Olut on tyylille ominaisesti sameaa ja vaahtoaa ihan mukavasti. Vaahto tosin katoaa melko nopeasti, eikä jätä oikein mitään jälkeensä. Tuoksu on hieman banaaninen, mausteinen ja mansikkavivahteinen. Aika hedelmäinen ja kohtalaisen raikaskin tuoksu - ei valittamistä tällä saralla. Maku on aluksi hieman makeahko, mutta kääntyy sitten kohti mausteisempaa, hiivaisempaa ja happamampaa loppua. Ei minkäänlaista puraisua, vaan maulla on samanlainen tyhjyyttä kaikuva ja vetinen päätös kuin Lidlin Grafenwalder Vehnäoluellakin. Suutuntuma on kevyt ja hieman suussa vaahtoavan ilmava. Vehnikseen kuuluu runsaat hiilihapot, mutta nyt liikutaan ylärajoilla. Kokonaisuutena ihan ok ja isolla marginaalilla Olvin parasta tekemistä vuosikausiin, jos koskaan. Samalla tasolla kuin Grafenwalder, mutta ei pärjää Elowehnälle millään tasolla - ei edes hinnassa. Boikotti jatkukoon.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...