Olutarvio: Olvi Xmas IPA

4 kommenttia
 

Xmas IPA

Panimo: Olvi Oyj, Suomi (Iisalmi)
Oluttyyli: (Red) India Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Arvioitu tölkki saatu panimolta)

Olvin jouluipaa oli työpäivän aikana ilmestynyt keittiön pöydälle parin tölkin verran. Mistään jumalaisesta ilmestymisestä ei kuitenkaan ollut kyse, vaan ihan arkisesta logistiikasta - vaimo nyt vaan sattui tällä kertaa olemaan kotona kun kuriirifirman paku ajoi pihaan. Pyörittelin mielessäni ennen tölkin tarkempaa silmäilyä, että mikäs tästä jouluisen tekee, kun ei (onneksi!) mitään piparimausteitakaan seassa ole, mutta vastaus siis löytyy tölkistä itsestään - kyseessä on Red IPA. 

Uusimmassa Olutpostissa katsastetaan Olvin IPA-oluiden taakse ja kerrotaan mm. että "erikoisoluita", kuten siis IPAa, keitetään 35000 litraa kerralla, joka on samalla panimon pienin keittokoko. Yksi keitto on siis saman verran tai peräti enemmän kuin pienten pienpanimoiden koko vuosituotanto. Jälkihumalointilaitteistoa heillä ei aiemmin ollut ollenkaan, mutta rakensivat sellaisen itse näitä oluita varten. Lisäksi alkuperäinen Olvi IPA on Nielsenin kuluttajapaneelin mukaan Suomen myydyin pintahiivaolut.



Xmas IPAssa on melko mielenkiintoinen humalakattaus. Tölkissä mainitaan ensimmäisenä Opal, joka on saksalainen ns. dual-purpose lajike (katkero&aromi), aromin sanotaan olevan mausteinen ja hedelmäinen. Kazbek on tshekkiläinen sitruksinen aromihumalalajike, jota suositellaan erityisesti jälkihumalointiin. Comet on yhdysvaltalainen lajike, jota käytetään pääasiassa katkerointiin. Siinä sanotaan olevan ruohoinen ja sitruksinen maku. Katkeruutta on 45 EBUa. 



Tölkistä kaatuu punertava, kirkas olut, joka muodostaa runsaasti tiheäkuplaista vaahtoa IPA-lasiin. Tuoksussa on nyt selvästi maltaisempi ote kuin aiemmissa Olvin IPA-variaatioissa - karamellisuutta ja hieman toffeetakin. Humaloinnissa on lajikkeet huomioon ottaen yllättävänkin trooppishedelmäinen ja pihkainen yleisvire - odotin jotain mausteisempaa, ruohoisempaa... ja noh... eurooppalaisempaa. Nyt ensimmäistä kertaa Olvin historiassa tuoksu kolahtaa minulle hyvin ja herättelee kovia lupauksia maustakin. Maku alkaa hieman makeana ja melko hyvärunkoisena - karamellisuutta kevyesti. Katkeruus alkaa rankentumaan ja vie makua nopeasti kuivempaan suuntaan. Loppuveto on keskiverron katkera ja hieman yrttisen mausteinen. Hieman se tuoksun tropiikki tuntuu maussa katoavan maltaisuuden kiemuroihin ja aromikkuus on enemmän sellaista kukkaista, hieman pihkaista sortimenttia, mutta ei kuitenkaan sisällä mitään karkeuksia. Kokonaisuus on nyt Olvin IPA-oluista omaan suuhuni tasapainoisin ja miellyttävin - kiitos maltaisuuden. Hedelmäisyyttä soisi maussakin olevan enemmän, mutta ei huono näinkään. Tykkäsin!

Yhteenveto

Maltaisempi IPA versiointi
ARVOSANA: 8+

4 kommenttia:

  1. Pidin myöskin paljon tästä tulokkaasta...palauttaa mieleen Canadalaisten oluiden muistot.

    VastaaPoista
  2. Toisella maistolla tama parani entisestään.

    VastaaPoista
  3. Loistava IPA Olvilta! Poikkeaa muista ipoista tämä joulu IPA.

    Mikäköhän siinä mahtaa olla, että joulun jälkeen näitä ei ole enää saatavilla kaupasta? Poistetaan näköjään heti joulun päätyttyä.

    VastaaPoista
  4. Kävin poistamassa näitä kolme lavallista paikallisesta s-marketista 1,15e tölkki. Kelpaa :)

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.