Kirja: Sahti - Elävä muinaisolut

0 kommenttia
 
Mietin pitkään, miten aloittaisin tämän laajan kirjan käsittelemisen ja päädyin sitten ratkaisuun, jossa kaikki kortit lyödään pöytään heti. On nimittäin olemassa kirjoja, jotka ovat hyviä ja on olemassa kirjoja, jotka ovat erinomaisia. Lisäksi on niin sanottuja merkkiteoksia, jotka ovat muita teoksia sisällöltään arvokkaampia ja tämä lukeutuu niihin. 


Sahdista, aidosta suomalaisesta muinais- ja perinneoluesta, ei ole juuri kirjoja kirjoitettu, vaan sahtikulttuuri on elänyt sukupolvien ja aikojen läpi ihmisissä, perimätietona ja vanhemmilta opittuna taitona. Ulla Asplund kokosi aiemman sahdista kirjoitetun merkkiteoksen, Sahtikirjan, vuonna 1990 ja nyt 25 vuotta myöhemmin Mika Laitinen, Johannes Silvennoinen ja Hannu Nikulainen tuovat saman aiheen nykyaikaan vielä huomattavasti laajemmalla katsannolla. Tämä kirja on merkittävä kulttuuriteko. Sahti sekä juomana, että kulttuurina ansaitsee tämän teoksen.

Tästä kirjasta ei puutu mitään oleellista sahtiin liittyvää. Historia, sahtikulttuuri, henkilökuvat, sahdinteko-ohjeet ja sahdin sukulaisjuomat on kaikki käsitelty ammattimaisella, mutta kansantajuisella otteella. Kirja on runsaasti ja tyylikkäästi kuvitettuna miellyttävän sujuva lukea ja selailla. 

Itseäni eniten kiinnostivat toisten sahtimestarien vinkit sahdin tekemiseen ja sahdin sukulaisjuomien ja niiden ominaisuuksien laaja penkominen. Itselleni ainakin heräsi kova halu sahdin ja koduoluen tekoon kirjaa lukiessa ja sama toivottavasti pätee muihinkin. Ulla Asplundin sahtikirjasta sain aikanaan itse kipinän sahdintekoon ja tämä kirja tehnee saman monille muille - ja sahtikulttuuri elää ja voi hyvin!

En osaa tästä enempää kirjoittaa. Merkkiteos, täyttä priimaa. Itselleni ehdottomasti tämän vuoden kovin tapaus kirjamaailmassa.  Hattua en käytä, joten nostan virtuaalista sahtihaarikkaa tekijöille - kiitos kirjasta!

Ps. Kirja on saatu tekijöiltä lahjoituksena, koska olen itsekin antanut oman kontribuutioni kirjan sivuille - Rauman SOPP:ssa keväällä ottamani valokuva löytyy sivulta 27.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...