Kotiolutta: Kouvostoliiton WIPA (Wit meets IPA)

0 kommenttia
 
Kouvostoliiton Oluen Arto "Tuopin ääressä" Halonen, joka vastaa mm. erinomaisen Kansan Kaiku oluen reseptistä, vieraili Raumalla heinäkuun alkupuolella ja suoritimme samalla pientä kotiolutvaihtoa.  Artolta minulle tuli mm. aiemmin mainitsemani Kansan Kaiku ja tämä WIPA. Minun Artolle antamista oluista voit lukea Tuopin ääressä blogista, tästä näin. Itsekin olen maistanut Arton oluita aiemminkin, tässä ehkä kovin toistaiseksi - Imperial Black Ale II.

Speksisheettinä Arto jätti minulle pienen käsinkirjoitetun lappusen, jossa lienee ne tärkeimmät. Tämä WIPA, eli Wit meets IPA on witbieriä, mutta IPA-humaloinnilla. Pohjana vehnämallas + hiutale, Pale Ale jne. Humalina Magnum, Mosaic, Citra, Amarillo. Pullotettu heinäkuun alkupuolella, eli nyt absoluuttisen tuoretta.



Utuinen, lasin alaosasta läpikuultava kultaoranssi olut. Vaahtoa muodostuu maltillisesti, mutta toisaalta olut on ollut vasta reilut pari viikkoa pullossakin. Absoluuttisen tuoretta siis ja tuoksu vahvistaa havainnon - raikasta on! Speksilapusta puuttunee mausteet, joita ilman muuta epäilen käytetyn. Sen verran witbiermäinen tuoksu on, että ilman muuta korianteria ja appelsiininkuorta on pelissä. Sitruunaruohoisuutta tuntuu myös ja pippurisuutta, olisiko Arto tähänkin mustapippurit tempaissut? Todella raikas, sitruunaruohoinen, korianterinen, hedelmäsekoitusmainen ja yleisilmeeltään terävän iskevä tuoksu.

Maussakin witbierin mausteisemmat ominaisuudet jylläävät, mutta jälkimaku kuivuu katkeron voimasta miellyttävään pitkään liukuun. Sitruunaruohoisuutta, korianteria ja hyvin runsas sekahedelmäinen mix siinä päällä. Erittäin kesäinen. Pehmeä ja runsaan kuohkea suutuntuma lienee hiutaleiden perua, en tiedä, mutta toimii hyvin. Täyteläistäkin on, mutta kuivaa ennemmin kuin makeaa. Hemmetin hyvää ja tuoretta, kiitettävään arvosanaan ilman muuta. Kun pullon pohjalta kaataa hiivat mukaan pyöreytyy profiili entisestään, terävyys pysyy silti ja raikkauskin kohtuullisella tasolla.

Mielenkiintoista olisi kuulla käytetyistä mausteista - onko peräti jotain hedelmääkin mukana vai onko aromi- ja mahdollisesta kuivahumaloinnista saatu näin paljon irti. Sitruunaista vibaa on niin paljon ja niin herkullisesti, että olen ilman muuta hekumallisessa tilassa juuri nyt. Upea olut!

Olutarvio: Lapin Voima Vaalea Tykinkuula

0 kommenttia
 

Vaalea Tykinkuula

Panimo: Lapin Voima / Olu Bryki Raum, Suomi (Rauma)
Oluttyyli: Bitter
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Kahvila Wanha Kasarmi Kuuskajaskarissa (10,80€ / 0,5l)

Tein edellispäivänä nuorimman poikani (3v) kanssa hetken mielijohteesta kesälomaretken Kuuskajaskarin saareen, joka on Rauman edustalla sijaitseva entinen linnakesaari. Vanhemmat lapset ovat isovanhempien kanssa vielä mökillä ja vaimo töissä, joten saatiin mennä ihan äijien kesken. Yllätys oli suuri, kun saaren kahviossa myytiin Lapin Voiman, sen muinaisoluistaan tunnetun mikropanimon,  valmistamaa Vaalea Tykinkuula olutta.

Etiketti kertoo oluesta seuraavaa: 
"Rauman edustalla sijaitseva Kuuskajaskarin saari tunnetaan siellä toimineesta rannikkolinnoituksesta ja merisäätiedoituksesta: "Kuuskajaskari, ohutta yläpilveä". Muistona menneestä ovat jäljellä rannikkotykit, ampumaradat ja kaksi kasarmirakennusta. "Kuusia kajastavan karin" monivivahteinen luonto on elämys itsessään.

Vaalea Tykinkuula olut kunnioittaa 1800-luvun lopun bitter -oluiden perinnettä. Suurten nälkävuosien vuoksi vuosina 1866-1868 oluiden valmistuksessa alettiin käyttää vain vähän viljaa, eikä viljan määrä oluen valmistuksessa palannut enää ennalleen. Vaalea Tykinkuula on lievästi humaloitu elävä olut."
Nyt reissun jälkeen vierailin Kuuskajaskarin Facebook-sivuilla, jossa ensimmäinen maininta oluesta on reilu viikko sitten (21.7) tullut ilmoitus, että olut on saatavilla. Myyntihetkelläkin tiskin takana puhuttiin "siitä uudesta kaljasta", joten tavara tosiaan lienee varsin tuoretta. Takaetiketin päiväys on 30.5.2016. Facebookissa mainitaan, että löytyy myös tummana, mutta sitä ei nyt ainakaan tämän reissun ajankohtana kylmäkaapissa näkynyt. Lapin Voima on ainut paikallinen pienpanimo ja sain sen tuotteisiin ensikosketuksen vasta tämän vuoden Rauman SOPP:ssa, vaikka panimo on paikalla ollut jo vuosikausia. Toiminta on vaan niin pienimuotoista, ettei olutta käytännössä myydä kuin erilaisissa tapahtumissa ja näemmä nykyään myös Kuuskajaskarissa. Suurella mielenkiinnolla maistoon.


Patenttikorkilla suljettu pullo poksahtaa iloisesti avattaessa. Lasiin kaatuu vaaleaa, utuista ja vaahdoltaan tiivistä olutta. Tuoksussa on vehnäolutmaisia banaanin ja neilikan vivahteita sekä katajaisuutta. Jotenkin viljainen maltaisuus - olisiko käytetty maltaan lisäksi mallastamatontakin viljaa. Maku on raikas, vehnäolutmainen. Jälleen löytyy sahtimaisen katajaista taustavirettä - mikäli muinaispanija todella käyttää puisia astioita, eikä ole syytä epäillä etteikö käyttäisi, niin sahtimaiset vivahteet voivat tulla niistäkin "kaupanpäällisinä". Hienoista banaania ja neilikkaa siis maussakin - hiivan käymisaromeita. Katkeruus on hyvin kevyttä ja hiilihappoja on melko maltillisesti. Raikas kokonaisuus ja omaa tosiaan hieman samansuuntaisia makuja kuin panimon muinaisoluetkin. Suutuntumassakin on samaa "öljyisyyttä". Hintansa arvoinen? No tuskin, jos järjellä ajatellaan. Tunnepuolelta sen sijaan tukea ostopäätökselle löytyy. Hyvä kevyt ja raikas olut.

Yhteenveto

Raikas kepeä "muinaisale".
ARVOSANA: 8

Olutarvio: Brewdog Born To Die 04.07.2015 Terminally Hoppy IPA

0 kommenttia
 

Born To Die 04.07.2015

Panimo: Brewdog, Skotlanti
Oluttyyli: Double IPA
Alkoholipitoisuus: 8,5%
Saatavuus: Netistä ja olutravintoloista (Ostopaikka: Saveur-Biére)

Pitkästä aikaa "liveblogausta" eli kirjoitan tätä juttua nyt samalla kun juon kyseistä olutta. Sähköiset laitteet mahdollistavat tämän nykypäivänä, vaikka järkkärin kuvat tulenkin käsittelemään pöytäkoneelle sisätiloihin. Tänä iltana kävi niin, että otettiin edustamani puulaakifutisjoukkueen Lapijoen Toverien kanssa 3-1 voitto (jo toinen voitto putkeen!) ja ajattelin juhlistaa sitä Double IPAlla, joka on jo "ylittänyt päiväyksensä". Tämä heittomerkeissä siinä mielessä, että olut on "syntynyt" 21.5.2015 ja herättääkseen - täysin oikeutetusti - huomiota tällaisen reilusti humaloidun oluen tuoreena nauttimiseen, panimo on halunnut ilmoittaa oluen kuolevan 4.7.2015. Nyt silti noin yhdeksän viikon ikäisenäkin olut on edelleen taatusti tuoreessa iskussa. Tuoreemmassa kuin useimmat Alkon hyllyiltä löytyvät ulkomaalaiset IPAt - ainakin veikkaisin. Tilasin oluen alennettuun hintaan Saveur-Biérestä, koska se on jo "ylittänyt päiväyksensä". Alkuperäinen hinta 0,66-litran pullolle oli 13,70€ ja nyt siitä on siipaistu jo 5€ pois, joten hinta on 8,70€. 

Oluen speksit: 
Malts: Extra Pale, Marris Otter, Pale
Hops: Amarillo, Citra, Mosaic, Simcoe


Vaalea, kirkas, vaikka kuvassa lasi vetääkin ulkoilman lämmössä huuruun saadessaan kylmää olutta sisäänsä. Tuoksu on ruohoinen, kovan pellettimäisen humaloitu ja hieman trooppisen hedelmäinen. Brewdogille tuttua tämä raaka ja voimakas humalointi, jonka nautittavuudesta voidaan olla montaa mieltä. Itse en niin suuresti arvosta, vaan hedelmäisempi ote olisi enemmän omaan mieleeni. Maku muuttaa kuitenkin asetelmaa - tuoreella potkulla trooppishedelmäistä nektariinimaisuutta, mangoa ja tiukkaa kitalaesta nipistävää sitrusta sekä raastavan pitkä katkeroveto hamaan tappiin asti. Suorastaan erinomaisen maukas ja terävästi pureva olut. Mallaspohja on erittäin vaalea ja olut tuntuu enemmän IPAlta kuin Double IPAlta ja vaikka vahvuutta on se 8,5%, on se täysin piilossa. Pientä lämpöä nousee rintakehään, mutta siinä se. Maun raikkaus ja intensiivisyys ovat ihailtavalla tasolla. Loppu- ja jälkimakuun nousee tätä ruohoista, osin mentholista humalapellettimäisyyttäkin, mutta se istuu sinne brutaalin potkun sekaan ihan hyvin. Nektariinimainen hedelmäisyys seuraa rinnalla kuitenkin koko ajan. En tiedä onko voitonhuumaa vai mitä, mutta nyt iskee lujaa.

Yhteenveto

IPAmaisen tiukka  DIPA
ARVOSANA: 9½

Kotiolutta: Maistelussa Rabbit Street IPA, Saison ja Imperial Stout

0 kommenttia
 
Nyt luvassa maistelukommentteja Olutopas.info ja Kotiolut.com nimimerkki kanerjuksen kotipanimosta. Viimeksi maistelin miehen oluita huhtikuussa ja tykkäsin. 

Alkusysäyksen Rabbit Street Breweryn tarinalle antoi kirjoittamani pussimäskäysohje, mutta tekijän laitteisto on sittemmin päivittynyt pois pussimäskäyksestä - nyt käytössä on sähkövastuksilla toimivat peräti 50 litraiset mäskäys- ja keittoastiat, jotka on valmistettu vanhoista olutkegeistä. 

IPA #21
(India Pale Ale, 6%, 151 IBU)

7.6 pullotettu IPA, jonka mallaspohjassa Pale Alea ja vehnää, sekä pieni määrä vaaleaa spraymallasta (Dry Malt Extract). Katkerointiin käytetty Columbusta ja Magnumia. Aromipuolella Nugget, Polaris ja Hallerthau Tradition. Nugget on jenkki ja Polaris uusi saksalainen lajike. Hallerthau tietysti tuttu perinteinen saksalaislajike. Hiivana US-05. Mäskäys- ja huuhteluvettä tuunattu kipsillä ja karvassuolalla.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana osa humalista on keitetty jälkikäymis- eli karbonointivierteeseen. Tekijän mukaan tämä tuo aromin hyvin esille ja säilyttää sen pidempään.
 

Kultaoranssi väri, sameahko olomuoto ja mittava sekä runsaasti pitsiä jättävä vaahto. Tuoksussa on voimakasta humalien hekumaa, mutta osin yllättävin aromein. Voimakkaimmin itselleni tulee mielleyhtymiä kypsään mangoon ja passionhedelmään, sekä hunajameloniin. US-05:n tuttu persikkainen käymisaromi väijyy taustalla. Hyvä intensiivisyys ja hyvät aromit. Polaris humalaa kuvattiin netissä hieman minttuiseksi ja kyllähän tästä mielleyhtymiä pepsodentiinkin yrittämällä aikaiseksi saa.

Maussa terävin katkero tuntuu peittyvän hedelmäisyyden alle. Hedelmäisyyttä on, samoin ruohoisuutta ja kukkaisuutta sekä jälkivedossa myös tuoksusta tuttua minttua - kyllä, se on siellä, en vaan kuvittele sitä. Katkero tosiaan alkaa heti alkumaussa kovalla puraisulla, mutta loppua kohti hedelmäisyys ja hienoinen hiivaisuus tulevat pehmentämään. Jälkimaussa katkero jatkuu pitkään. Nautinnollinen, erilainen - ei sitrusta ja sitä perusgreippisyyttä, vaan kukkaisempaa ja minttuisempaa menoa.

Laatutaso on hyvä, mutta vielä kirkkaampi lopputulos, esim. irish mossilla (jota en tosin itse ole käyttänyt) voisi vielä parantaa lopputuloksen purevuutta eli tuoda lisää terävyyttä makuihin ja katkeroon. Täytyy myöntää, että reseptiä katsellessa epäilin hieman lopputuloksen "amerikkalaisuutta", mutta kyllä tämä ihan aidolta jenkiltä tuntuu, joskin jännittävästi hieman erilaisin aromein.

Saison #10
(Saison, 6%, 67 IBU)

Seuraavaksi maistoon joulukuussa 2014 keitetty ja tämän vuoden tammikuussa pullotettu Saison. Mallaspohjassa Pilsner, Vehnä, Ruis ja Caramunich II sekä kaurahiutaleita. Humalina Magnum, Ahtanum, Citra, Cluster ja Saaz. Hiivana Danstar Belle Saison kuivahiiva, joka on totuttuun tapaan syönyt aivan kaiken - oluen loppuominaispaino on 1.001. 


Kultaoranssi, sameahko, vaahdoltaan runsas ja pitsiä jättävä. Tuoksu on saisonmainen - kukkainen, niittymäinen ja saisonhiivaisen pippurinen sekä hieman lantamaisen hapan. Tein viime keväänä itsekin tällä samalla hiivalla saisonin, joka kävi myös samoihin 1.001 tai 1.002 lukemiin, hurja hiiva kyseessä. Tämän tuoksussa on paljon samaa, mutta tämä on aromaattisemman kukkainen. Iästä huolimatta tuntuu, että aromihumaloinnista on ainakin osa säilynyt. 

Maku tuntuu yksiulotteisemmalta kuin tuoksu. Voi olla, että aromit hukkuvat oluen kuivan ja osin kirpeän puraisun alle. Jälkimakuun nousee miellyttävää kukkeaa greippiä vasta pitkään nielaisun jälkeen. Maku on pääasiassa hiivan käymisaromien muodostamaa mausteisuutta ja kevyttä happamuutta. Suutuntuma on mukavan kuohkea, vehnäisen tuntuinen. Vehnää onkin yli 15% mallaspohjasta. Kaurahiutaleet yhdessä vehnän kanssa saattoivat pelastaa tämän, sillä nyt runkoa ja tuota kuohkeutta löytyy, vaikka hiiva onkin syönyt käymisen aikana käytännössä kaiken. Ruismallastakin on, mutta sitä ei erityisemmin noteeraa. 

Kesäinen ja nautittava saison, mutta ei erityisen mieleenpainuva tai hekumallinen. Perussaisonia, kuten tekijänsäkin mainitsi. 


Imperal Stout
(Imperial Stout, 8%, 118 IBU)

Huhtikuun lopulla pullotettua voimakkaasti humaloitua Imperial Stoutia. Mallaspohjassa Pale Ale, Medium Peated, Cara Plus 200, Black, Chocolate, Special-B ja Acidulated Malt. Lisäksi paahdettua ohraa, sekä ruis- ja vehnähiutaleita. Humalina Columbus, Warrior ja Hallerthau Tradition. Hiivana Safbrew S-33. Tässäkin vettä tuunattu kipsillä ja karvassuolalla. Aromihumalista osa keitetty karbonointivierteeseen, kuten IPAssakin. 

 
Musta olut, joka on vaahdoltaan kermaisen beige ja pitsikäs. Tuoksu on tiukan kahvimaisen paahteinen, raikkaan kukkean greippinen, suolainen ja hieman savuinen. En ole varma liittyykö savuaistimus runsaaseen paahteisuuteen vai onko se turvemaltaan tuotoksia, ehkä molempia. Humaloinniltaan Black IPAa, mutta Imperial Stoutin paahteisuudella ja intensiivisyydellä. Olut on suussa katkeran paahteinen, runsaan aromihumalainen ja hyvärunkoinen. Silkkaa nautintoa. Maku on aluksi hieman makean karamellimaltainen, sitten keskivaiheilla kahvimainen, hieman jopa kermainen ja loppua kohti humalien greippisyys kehittyy aina pitkäksi liu'uksi jälkimakuun asti. Katkero lähtee heti alkumausta ja kerää loppua kohti vielä hieman lisää voimaa, jääden suuhun pitkäksi aikaa. Tuoksun perusteella odotin pelkkää paahteen ja humalan tylytystä, mutta maku olikin pehmeämpi ja suklaisempi - joskin silti voimakkaan katkera. Hyvä, peräti erinomainen suutuntuma. Runkoa on, mutta niin on katkeroakin - tasapaino on erinomainen. Hieno olut!

Yksi satsin oluista on vielä maistamatta, tammitynnyrissä kypsynyt English Strong Ale, mutta sen jätän tekijän pyynnöstä odottelemaan talvea.
 
Kiitos kanerjusille näistä oluista!

Kilpailu: Reinheitsgebot 500 vuotta - voita itsellesi Jubiläums-Bierpaket

0 kommenttia
 
Pari viikkoa sitten sain yllättävän yhteydenoton Biershop-Bayernin omistajalta Arturilta, joka oli kiitollinen siitä, että Suomesta riittää asiakkaita ja iso osa liikenteestä tulee kuulemma blogini kautta. Artur halusi lahjoittaa minulle oluen puhtauslain, eli Reinheitsgebotin, 500-vuotisjuhlavuoden (joka on 2016) kunniaksi kasaamansa laatikon, jossa on 11 olutta ja lasi. Lisäksi hän haluaisi jakaa kolme ilmaista laatikkoa teille, Reittausblogin lukijoille, mikäli vain ilmoittaisin hänelle kolme nimeä yhteystietoineen. Tämä kaikki tietysti siksi, että hän haluaa näkyvyyttä omalle olutlaatikolleen, mutta eihän minulla mitään sitä vastaan ole. Tässähän minä ja kolme muuta saavat itselleen ilmaista ja hyvää saksalaista olutta. Häviäjiä ei ole.

Koska olut on ansaittava, olen päättänyt järjestää kilpailun. 

Kilpailun säännöt:

Luo missä tahansa taidemuodossa (kuva, piirros, maalaus, video, runo, laulu, haiku, origami, veistos, näytelmä jne...) saksalaista olutkulttuuria ja/tai reinheitsgebotia kuvaava teos. Lähetä teoksesi tai linkki teokseesi osoitteeseen info@reittausblogi.info otsikolla "Kilpailu".

Kilpailuaikaa on tasan yksi viikko, eli kilpailu päättyy sunnuntaina 2.8.2015 klo. 23.59.

Voittajat ja voittaneet teokset julkaistaan 3.8.2015 klo. 23.59 mennessä.

Tuomaristo:

Minä ja yksin minä.

Palkinnot:

Kolme voittajaa, joista jokainen voittaa Biershop-Bayernin Jubiläums-Bierpaketin, jossa 11 olutta ja lasi.
 


Rakas viranomainen, jos luet tätä, niin haluan kertoa sinulle, että Biershop-Bayern toimittaa palkinnot suoraan voittajille Saksasta käsin. Itse seulon tässä ainoastaan kolme nimeä ja vastuuni päättyy siihen. Menkää etsimään oikeita rikollisia tai tehkää jotain muuta hyödyllistä.

Reittaus-TV Episodit 39 & 40: Oluttilaukset Saveur-Biérestä

0 kommenttia
 
Pari viimeisintä Reittaus-TV jaksoa on tullut toistaiseksi jaettua ainoastaan blogin Facebookin ja Twitterin kautta, mutta nyt lisään ne tänne blogiinkin.

Näissä videoissa puran Saveur-Biérestä tilaamiani oluita. Episodi 39 kulkeutui ilmeisesti Twitterin välityksellä kaupan toimitusjohtajan silmiin ja tämä lähetti minulle siitä hyvästä 30 euron lahjakoodin kauppaan käytettäväksi. 

Toiseen tilaukseen, jota puretaan episodissa 40, käytin sitten tämän lahjakortin.

Episodi 39:



Episodi 40:

Olutarvio: Dupont Triomfbier Vooruit

0 kommenttia
 

Triomfbier Vooruit

Panimo: Brasserie Dupont, Belgia
Oluttyyli: Savuolut
Alkoholipitoisuus: 6,0%
Saatavuus: Netistä (Ostopaikka: Saveur-Biére)

Oltiin muutama päivä Pohjanmaalla appivanhempien mökillä. Sadekuuron yllättäessä suuntasin hirsiladon suojaan nauttimaan laatuolutta. Dupontin panimolla Belgiassa valmistettu Triomfbier on tehty tilaustyönä Ghentiläiselle Vooruit taidekeskukselle.
"Vooruit has always had a special relationship with beer: a lot of beer has been served and drunk here over the past 100 years. However, few people know that in the early 1900s Vooruit had its own brewery and brewed several beers such as Uitzetbier, Bockbier and Triomfbier. In honor of our 100th anniversary (which we celebrated from May to October 2013) we decided to start brewing Vooruit beer again."
Vanhasta reseptistä löytyy mm. skottilaista turvesavumallasta ja muuten olutta kuvaillaan saisonin tyyliseksi.


Utuinen, kultaoranssi ja erittäin runsaasti vaahtoava olut. Vaahto on ilmavaa ja jättää paksua pitsiä lasin reunoille. Tuoksu on yllättävä, sillä en lukenut oluesta mitään etukäteen - siinä on yhdistelmä flaamilaista hapanolutta, savua ja belgihiivan mausteisuutta. Pirteää hedelmää, turvesavua ja dupontia samassa oluessa - hämmentävä tuoksukokonaisuus. Maku on enemmän belgialen kuin hapanoluen kaltainen, mutta jälkimakuun happamuutta kyllä nousee. Savuisuus on myös selkeän turvemaisena esillä. Kyllä tässä saisonin tavoin peltohommissa ollaan, mutta nyt vasta kulotusvaiheessa. Hieno olut, pitkästä aikaa jotain kunnolla uutta tyylisuuntaa - smoked flemish sour saison.

Yhteenveto

Smoked flemish sour saison
ARVOSANA: 8½

Olutarvio: De Dochter van de Korenaar Extase Double IPA

0 kommenttia
 

Extase

Panimo: De Dochter van de Korenaar, Belgia
Oluttyyli: Double IPA
Alkoholipitoisuus: 8,5%
Saatavuus: Netistä (Ostopaikka: Saveur-Biére)

Nyt maistossa pitkänimisen belgipanimon Double IPA, jonka tilasin Arde Juntusen suosittelemana. Pakkauskokona sopivat 0,66 litraa. Pullon kaula näyttää siltä, että pystyn hyödyttämään sitä vielä kotioluttouhuissakin - eli korkitin käynee tähän. Panimon sijainti, kuten Arde hienosti kirjoittaa, on mielenkiintoinen: 
"Panimo näyttää sijaitsevan mielenkiintoisesti keskellä Hollantia, mutta Belgiassa. Kotipaikka siis Belgialle kuuluva Baarle-Hertogin enklaavi, jota Hollanti piirittää Lesotho-tyyliin."
Täytynee perehtyä tähän enklaaviin ja sen syntyyn myöhemmin, kiinnostava tapaus. Oluessa humalaa ilmeisesti lisättynä hieman jokaisessa vaiheessa, mäskäyksessä, first wort hoppingina ennen keittoa, keitossa ja kuivahumalointina. Pullossa ei pellettiä sentään lillu. Olut lienee pullotettu huhtikuussa, mikäli APR 2016 päiväystä käytetään maamerkkinä pullotuspäivää ankkuroitaessa.

 
 
Kullankeltainen, oranssivivahteinen, hieman utuinen ja vaahdoltaan ilmava, kestävä ja pitsikäs. Näyttävää menoa ilta-auringon paistaessa. Tuoksu on viljavan maltainen - ei siis karamellimainen - ja voimakkaasti kuivan ruohoisen, yrttisen ja kukkaisen humaloitu. Trooppishedelmäistä, hieman sitrusmaista otetta on, mutta kokonaisuus tuntuu omaan suuhuni enemmän mannermaiselta kuin jenkkiläiseltä. Hyvä, vahva tuoksu. Jotain samaa kuin Chouffe Houblonissa ja sehän on upea asia se. 

Maku on huikea, siis huikea - ei olisi tuoksusta tätä täysin odottanut. Onkohan nenässä tänään jotain häikkää. Humalointi on aluksi runsaan kukkaista, kuin belgiblonde steroideilla, sitten sitruspuraisu ja nautinnollinen greippiliuku, joka jatkuu pitkään vielä nielaisun jälkeen. Katkero kerryttää voimia yrttisen pippuriseen, jokseenkin tosiaan Chouffe Houblonmaiseen voimakkaaseen puraisuun, joka sekin jää päättymättömällä kasetilla jälkimakuun soimaan. 

Suutuntuma on vehnäisen kuohkea ja raikas. Mallas on vaaleaa, makeaa karamellia ei tästä löydä ja siitähän humalointi tykkää - nyt on tilaa rellestää! Hiiva on puhdasta kantaa, eli jenkkiläistä. Belgihiivaa ei tässä ole, mutta humalakattauksessa on mannermaista otetta. Ei pelkkää jenkkisitrusta vaan vähän jotain muutakin, vähän jotain enemmän. Herkullinen belgo-jenkki DIPA ja mikä parasta, kun lasi on tyhjä pullosta saa vielä toisenkin annoksen! Joskin isoilla hiivapartikkeleilla tulevan hieman pehmeämmän variantin, mutta saa kuitenkin. I love it!

Yhteenveto

Herkullinen belgo-jenkki DIPA!
ARVOSANA: 9+

Olutarvio: Kansan Kaiku 2015

0 kommenttia
 

Kansan Kaiku

Panimo: Vakka-Suomen Panimo, Suomi (Uusikaupunki)
Oluttyyli: Saison
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Rajoitettu

Kansan Kaiku on Kouvolassa 7.8 - 8.8 järjestettävän Kymijoki Beer Festivalin virallinen olut. Olut on "kansanäänestyksen" tulos. Ainesosista järjestettiin netissä äänestys ja eniten ääniä saaneista vaihtoehdoista lopullisen reseptin kasasi kotipano- ja olutblogikollegani Arto "Tuopin ääressä" Halonen. Arton reseptin lopulliseksi olueksi toteutti Vakka-Suomen Panimo.  Kansa äänesti ja mallaspohjaksi valikoitui ohraa, vehnää ja kauraa sisältävä kolminaisuus. Humalalajikkeiksi eksoottisemmat Motueka, Pacific Jade ja Nelson Sauvin, kaikki Uudesta-Seelannista. Mausteiksi valittiin appelsiininkuori, korianteri ja mustapippuri. Sain oman pulloni oluen reseptistä vastanneelta Artolta kotiolutvaihdon yhteydessä. 


Samea, kellertävä ja vaahdoltaan kauniin pitsikäs olut. Tuoksussa on maanläheistä "hevostallimaista" funkkia - epäilemättä hiivan käymisaromeita. Raikas, mausteinen yleisilme. Mustapippuri ehkä selkeimmin esillä ja sitten appelsiininkuoren pehmeä hedelmäisyys. Korianteri tuntuu hukkuvan johonkin yleisen mausteisuuden sekaan. Hyvä tuoksu. Maku on katkerahko ja kuiva - runkoa on silti kauppavahvuiselle mukavan tuntuisesti. Hiivan funkkia, pippurista mausteisuutta ja mukavaa katkeron purentaa. Keskivaiheilla appelsiinimainen, hieman kirpeäkin hedelmäisyys näyttäytyy, mutta väistyy taustatekijäksi kuivemman ja mausteisemman lopetuksen tieltä. Oikein hyvä saison ja nimenomaan saison, eikä mikään mausteinen sekasotku. Mausteet tukevat kokonaisuutta, joten hyvin Arto on mielestäni reseptiikan kanssa kohdilleen osunut. Kotimaisista panimoista parempaan lopputulokseen on tainnut päästä ainoastaan Beer Hunter's Saison De Randonneurillaan (myös Kataja Edition), eikä tämä siitäkään kauaksi jää. Erinomainen janonsammuttaja!

Yhteenveto

Raikas ja kuiva saison
ARVOSANA: 8½

Maistelussa Gauloise Brune - Alkon valikoimissa vuosikausia pysynyt dubbel

0 kommenttia
 
Nappasin Rauman keskustan Alkoon ilmestyneen Gauloise Brunen heräteostoksena koriin. Olutta ei ole Rauman myymälöissä näkynyt vuosiin, vaikka se on roikkunut Alkon listoilla jo pitkään. Olutwiki listaa Alkon uutuudet vuoteen 2007 asti, eikä Gauloisea listoilta löydy, joten päättelisin sen tulleen valikoimaan jo tätä aiemmin. Olen itse maistanut tätä olutta pari kertaa, tiettävästi viimeksi vuonna 2011. Olikin jo aika päivittää mielipide.

Gauloise on belgityylinen brune/bruin/dubbel/"luostariolut". Vahvuutta 8,1% ja pullokokona 0,75 litraa. Hintaa Alkossa 8,99€ / plo.

 
Tumman punertava, hieman rusehtava ja vaahdoltaan mittava belgiolut. Pullo poksahti iloisesti avatessa. Tuoksu on luumuinen, karamellisoituneen sokerinen, hieman mansikkahillomainen, raikkaasti kuivatun hedelmäinen ja hieman belgihiivaisen mausteinen. Aivan tyypillistä belgibrunen tuoksua. Lämmettyään kehittää rusinaisuuttakin. Melko moniulotteinen, oikein miellyttävä tuoksu. Belgit, nämä vahvemmatkin, ovat mielestäni jotenkin hyvin kesäisiä. Ei nyt ehkä helteisiin, mutta näin auringon laskettua. Maku on raikas, mutta lämmittävä - niin kuin vain belgit osaavat. Tuoksun osa-alueet toistuvat - kuivattuja hedelmiä, luumuja, mausteita, hieman kandisokeria ja hiivan mausteisuutta. Alkumaku on raikas, mutta jälkipotkussa lämmin alkoholin "noste" nousee mukaan. Se on kuin Suomen kesä, kylmä ja lämmin yhdessä hetkessä, yhdessä siemauksessa. Ei tässä mitään valittamista ole, tasapainoinen, miellyttävä ja melko monipuolinen brune. Näitähän voisi yrittää kellaroidakin. Hinta ei loppupeleissä ole turhan kova - sekin on ominaisuus, mikä lienee pitänyt tuotteen monopolin hyllyillä näinkin pitkään. Rentoon lomafiilistelyyn enemmän kuin paikallaan. Arkirytmin tiukassa reittaushekumassa tällaisten nauttiminen tuppaa unohtumaan.

Olutarvio: Shepherd Neame Brilliant Ale

0 kommenttia
 

Brilliant Ale

Panimo: Shepherd Neame, Englanti
Oluttyyli: Golden Ale
Alkoholipitoisuus: 5,6%
Saatavuus: Alko (3,98€ / 0,5l)

Alkosta löytyi uutta Englannin vanhimmalta panimolta Shepherd Neamelta. Brilliant Alea valmistettiin panimossa jo jossain vaiheessa vuosien 1825 ja 1855 välissä, reseptissä vain vaaleaa mallasta ja panimon alueen, Kentin, omaa East Kent Goldings humalaa. Tässä nykyversiossa EKG on korvattu Cascadella, ilmeisesti sekä britti- että jenkkivariantilla, koska Alkon sivuilla mainitaan raaka-aineet: Palemaltaat, englantilaiset ja yhdysvaltalaiset Cascade-humalat, porakaivovesi.
Says head brewer Richard Frost, “According to brewery records, Brilliant Ale was first brewed sometime between 1825 and 1855, making it our oldest Classic Collection beer to date. Although we’ve rejuvenated it by using the modern hop variety Cascade, we’re staying true to the spirit of this great pale ale, which was hugely popular in its day.
Vaalea olut saattoi tuolloin olla hieman erilainen nähtävyys kuin nykyään. Etiketin retroilu miellyttää silmää.



Kirkas, kullankeltainen ja vaahdoltaan keskiverto olut. Tuoksussa on melko runsaasti toffeemaista ja leipäistä maltaisuutta (vaalean maltaan toffeemaisuus = Maris Otter?), hiven kukkaisuutta ja pehmeää greippisyyttä. Sellainen hyvin panimolle tyypillinen tuoksu tästäkin huokuu - jotain hieman pähkinäistä ja puumaista "spitfiren" tuoksua se on. Suutuntuma on keskitäyteläinen, melko maltillisen hiilihappoinen ja kuivahko. Katkerointi on bitterien tyylistä terävää ja äkkijyrkkää ja hedelmäisyyttä on vain hitusen. Periaatteessa ihan OK, mutta ei tästä oikein jaksa innostua. Hiukan sama kuin AC/DC:n uusimmilla levyilläkin (Ballbreakerin jälkeen) - ihan hyvin toimivaa tavaraa tutulla reseptillä, mutta jotain tuntuu puuttuvan.

Yhteenveto

Shepherd Neamea
ARVOSANA: 7+

Kotiolutta: Maistelussa Smooth Rock X IPA, Savuvehnä ja Savuportteri

0 kommenttia
 
Suoritimme pari viikkoa sitten pientä kotiolutvaihtoa raumalaisen kotipanimon Smooth Rock Breweryn CEO / Head Brewer Timon kanssa. Kävimme Timon kellarissa tutustumassa optimaalisiin oluenkypsytystiloihin ja nappasimme samalla minulle kotiinviemisiksi IPAa (numero X) ja savuvehnää sekä savuportteria. Timo antoi maisteluiden tueksi myös oluiden täydet reseptit, kuten viime kerrallakin. 

Ensimmäisenä maistoon intialainen kalpea.

X IPA
(India Pale Ale, 6,8%, 55 IBU)

Maltaat:
Viking Pale Ale (91.94%)
Viking Crystal 150 (4.03%)
Viking Munich Malt (4.03%)

Humalointi:
Columbus Pellet (14.7% Alpha) @ 60 Minutes (Boil) (1 g/L)
Cascade Pellet (7.1% Alpha) @ 15 Minutes (Boil) (0.8 g/L) 
Simcoe Pellet (11.4% Alpha) @ 15 Minutes (Boil) (0.8 g/L) 
Amarillo Pellet (8.2% Alpha) @ 0 Minutes (Aroma) (1.7 g/L)
Cascade Pellet (7.1% Alpha) @ 0 Minutes (Aroma) (1.7 g/L)
Simcoe Pellet (11.4% Alpha) @ 0 Minutes (Aroma) (1.7 g/L)

Hiivana Safale S-04 (brittityylinen ale-hiiva) ja käymislämpötilana 20 astetta. 


Näyttävän kirkas, kultaoranssi ja vaahdoltaan keskiverto. Vaahto laskee jättäen pienen pysyvän kerroksen oluen pinnalle. Kaunis ja Timon kotioluille tyypillisen kirkas. Hän käyttää irish mossia keiton lopussa (15 min kohdalla) kirkastumista auttamaan. 

Tuoksussa on raikasta greippimäisen, sitrusmaisen ja mangomaisen aromikasta humalaa. Maltaisuus häilyy taustalla, mutta antaa humaloinnille tarvittavaa tilaa loistaa. On todella hyvä tuoksu - ei aivan vielä niin intensiivinen kuin parhaissa tyylilajin edustajissa (esim. Buxton Axe Edge), mutta riittävän monipuolinen. Hieman vaan vieläkin enemmän pellettiä kaikkiin vaiheisiin, niin ollaan napakympissä (ei se tv-ohjelma) - nytkin ollaan jo lähellä. Näin siis omia mieltymyksiäni ajatellen. Tällainen pehmeämmän hedelmäinen on tietysti monille enemmän mieleen kuin brutaalin katkera.

Maussa tulee alussa kevyen toffeemaista ja paahtoleipäistä mallasta, mutta greippinen ja pehmeämmän nektariinimainen hedelmäisyys vyöryy sen ylle nopeasti. Katkero alkaa maltillisena, mutta kerryttää voimaa loppua kohden - ei kuitenkaan nouse brutaaleihin sfääreihin, mutta helposti tasapainoisiin ja riittävän rapsakoihin perus-IPAn lukemiin. 

Raikasta hedelmää ja kokonaisuus hienosti balanssissa. Maut ovat selkeät ja kirkkaat, laatutaso aivan priimaa. Olut on jo viitisen viikkoa ollut pullossa, mutta humalat ovat pysyneet raikkaina ja tuoreina. Kiitettävää arvosanaa kutittelee.

Seuraavaksi sitten savuvehnä, tai kuten Timo olutta kutsuu tumma hefe savulla. Oluen eränumero on XIII.

Savuvehnä
(Dunkelweizen, 5,6%, 35 IBU)

Maltaat:
Viking Wheat (55.03%)
Viking Pilsner (23.28%)
Thomas Fawcett Smoked Malt (9.95%)
Weyermann CARAMUNICH 2 (7.51%)
Weyermann CARAFA 3 (4.23%)

Humalointi: 
Tettnanger Pellet (2.1% Alpha) @ 60 Minutes (Boil) (3 g/L)
Tettnanger Pellet (2.1% Alpha) @ 15 Minutes (Boil) (3 g/L)
Hallertau Tradition Pellet (5.7% Alpha) @ 5 Minutes (Boil) (3.7 g/L)

Hiivana Safbrew WB-06 (vehnäoluthiiva), käymislämpötilana 20 astetta.

 
Tummanruskea, mutta läpikuultavan punertava olut, jolla on vehnistyylinen mittava vaahtokukka. Tuoksu todellakin on runsaan aromihumalainen, kuten reseptistä ounastelin. Ruohoista, kukkean kesäistä niittymaisemaa saksalaishumalien tapaan. Aromihumaloinnin takana vehnähiiva tarjoilee neilikkaisuutta ja hapanta sitruunaisuutta. Maltaista tulee paahteisuutta ja kepeää nuotiosavua. 

Maku on hieman paahteisempi ja "tummempi", mitä raikas tuoksu antoi olettaa. Savumallas tulee heti, sitten hentoa paahteisuutta ja raikkaampia vehniksen piirteitä. Lopussa katkero puree äkkijyrkästi, mutta lyhytkestoisesti ja jälkimakuun nousee taas paahtomallasta ja hieman suklaatakin. Hieman kaksijakoinen tapaus. Tuoksu on erinomainen, mutta vehniksille tyypillinen pehmeys katoaa maussa. Savujuuston kanssa nautittuna pehmeys palaa kermaiseen harmoniaan. Runsas, ja ehkä sittenkin vehnikselle epätyypillinen, humalointi leikkaa juuston rasvaisuuden ja savuiset maut tukevat toisiaan. Ehkei tätä pitäisikään nauttia soolona. 

Brittiläisen Thomas Fawcettin savumallas on aika mietoa verrattuna saksalaiseen Schlenkerlan tyyliseen palvikinkkuun. Tästä brittiläisestä tulee sellainen mieto, aika nuotiomainen, hieman hiiltynyt aromi. Ihan autenttinen resepti tällaiseen kotaistuntoon. Itse pitäisin tästä reseptistä kiinni, mutta yrittäisin vielä saada lisää runkoa ja humalointia pehmeämmäksi - Tettnanger tuntuu raapaisevan aika äkkijyrkän ja terävän katkeron. Savujuustolla oikein miellyttävä, miksei ruokaoluenakin.

Viimeisenä maistoon sitten savuportteri. Eränumero tässä IX.

Savuportteri
(Portteri, 6%, 47 IBU)

Maltaat:
Viking Munich Malt (53.85%)
Viking Vienna (17.31%)
Thomas Fawcett Smoked Malt (10.58%)
Weyermann CARAFA 3 (7.69%)
Flaked Corn (5.77%)
Weyermann CARAMUNICH 2 (4.81%)

Humalointi:
Tettnanger Pellet (2.1% Alpha) @ 60 Minutes (Boil) (6.9 g/L)
D Saaz Pellet (3% Alpha) @ 30 Minutes (Boil) (1.7 g/L)

Hiivana Safale S-04 (brittityylinen ale-hiiva) ja käymislämpötilana 20 astetta. 


Musta, beigevivahteiselta vaahdoltaan runsas ja pienikuplaisen tiivis. Tuoksussa on aitoa nuotiofiilistä - hieman nokisen savuista, kahvimaista ja kermaliköörimäistä. Savu ei tule mitenkään voimakkaasti sellaisenaan, mutta mallaspohja on hyvin tumma ja se korostaa savuista efektiä. 

Maku on myös hyvin paahtomaltainen, mutta ei kuitenkaan kitkerä, vaan enemmän tumman kahvimainen ja hivenen aitoa lakritsiakin nousee loppuvedossa esiin. Katkeruus jää spekseihin nähden yllättävän kepeäksi, mutta toisaalta riittää kyllä pyyhkäisemään maltaan hienoisen makeuden pois. Kokonaisuus on tasapainoinen.

Savuisuus on vain mietona elementtinä maussa mukana. Timon suosima Münich vaikuttaisi toimivan hyvin portterin perusmaltaana. Tämä ei ole aivan niin hekumallisen hyvä kuin aiempi lagerhiivalla käytetty versiointi, mutta ei jää kauaksi taakse. Suutuntuma tässä tuntuu hieman ohuemmalta, vaikka ominaispaino onkin hieman korkeampi, ja sellainen totaalinen paletin haltuunotto jää tekemättä. Laatutaso jälleen priimaa - tavara on kypsää, hyvää ja nautinnollista.  

Kiitokset Timolle näistä! Tiettävästi vaihdossa antamani panimosima ja Katajainen Ruis Ale olivat myös maistuneet hyvin. 

Olutarvio: Buxton Axe Edge IPA

0 kommenttia
 

Axe Edge

Panimo: Buxton Brewery, Englanti
Oluttyyli: India Pale Ale (IPA)
Alkoholipitoisuus: 6,8%
Saatavuus: Verkkokaupoista (Ostopaikka: Saveur-Biére)

Nyt sitten Saveur-Biérestä tilaamani satsin kimppuun! Ensimmäisenä lasiin tietysti eniten tuoreudesta hyötyvä IPA-tyylin edustaja Buxton Axe Edge, jota olisi turha istuttaa jääkaapissa yhtään pidempään. Panimo on brittiläinen ja sijaitsee Buxtonissa (hahaa!). Ratebeerin tyylipisteet tälle ovat 99, joten kohtalaisen tiukkaa kamaa pitäisi olla. Netistä kun tilaa, niin pullojen tuoreudesta ei voi mennä aina takuuseen, mutta nyt kävi hyvä säkä, sillä oma pulloni on pullotettu 12.5.2015 eli tasan 2 kuukautta sitten.

Oluella on vahvuutta 6,8% ja mallaspohjassa on ohramaltaiden lisäksi kauraakin - hiutaleita vai maltaita, sitä ei etiketti erottele. Etiketissä mainitaan humalia olevan Euroopasta, Pohjois-Amerikasta ja Uudesta-Seelannista, mutta kotisivut kertovat kattaukseksi Amarillo (US), Citra (US) and Nelson Sauvin (NZ) - toki joku näistä voi olla Euroopassa kasvatettu, vaikkei lajike alunperin täältä olekaan. Toisaalta tänä päivänä ei ole mitenkään tavatonta, että panimoiden kotisivut laahaavat perässä reseptien eläessä jatkuvasti. Todelliset lajikkeet jäänevät siis hämärän peittoon, mutta ei anneta sen estää oluesta nauttimista. Ensimmäinen asia muuten, kun panimon kotisivuille menee, on otsikko "Buy direct from Buxton Brewery", niinpä... kunpa onnistuisi Suomessakin.

Utuinen, kultaoranssi ja näyttävältä vaahdoltaan erittäin tiivis ja tiheäsyisen pitsinen. Tuoksu on hyvin kukkainen, jopa hieman parfyymimäinen ja greippisen sitruksinen. Todella huumaavan kova intensiteetti - tuoksu nousee lasista voimalla! Todella raikas, hieman jopa mannermaisen kukkainen tuntu, vaikka pääpaino onkin jenkkivetoisella greipillä. Suutuntuma on yllättävänkin täyteläinen (kauran ansiosta?), mutta humalointi iskee silti raivokkaasti. Ensipuraisusta toivuttuaan voi todeta, että kielenpäälle jäi mukavan kukkean greippinen jälkimaku. Seuraavilla siemauksilla nyanssit alkavat hahmottumaan paremmin tiukan katkeron alta. On pihkaa, neulasmaisuutta ja pehmeämpääkin tropiikin hedelmää. Lisäksi hienoista maltaan makeutta, joka on tässä katkerotykityksessä ihan toivottavakin tasapainottaja. Ulottuvuuksia siis löytyy, mutta yleisilme on turpaanvetävän katkera - kuten pitääkin. Erinomainen.

Yhteenveto

Erittäin hyvä IPA
ARVOSANA: 9

Kotiolutta: Vertin American Wheat Ale

0 kommenttia
 
Nyt maistossa Olutopas.info nimerkin verti toinen kotiolut. Joku saattaa muistaa taannoisen jutun vertin ensimmäisestä kotioluesta, josta tuli sattumien kautta vahvempaa kuin oli tarkoitus. Nyt toisessa panossa verti on vaihtanut tyyliä APAsta American Wheat Aleen ja halusi lähettää sitäkin minulle pullollisen maistettavaksi. Tällä kertaa minulla ei ole mitään reseptitietoja tyylin lisäksi, mutta edetään tässäkin maistellen ja mahdollisia reseptin osasia veikkaillen. Verti itse vaikutti erittäin tyytyväiseltä lopputulokseen, joten erityisellä mielenkiinnolla kimppuun.


Sameahko, kultaoranssi, hieman kellertävä ja runsaasti sekä pitsikkäästi vaahtoava olut. Tuoksussa on päällimmäisenä pehmeää tropiikin hedelmää ja sitten vehnäistä happamuutta. Mukana on myös aavistus neilikkaa ja purukumimaisuutta, joka saattaisi vihjata vehnishiivankin käyttöön. Appelsiininkuoriakin mahdollisesti mausteena. Kokonaisuutena hyvä ja raikas tuoksu. Maku on runsaan katkera ja herkullisen hedelmäinen.  Kunnolla greippisyyttä ja passionhedelmää. Puhdas liuku alusta loppuun. Jälkimaku vielä kuivuu katkeroiden voimasta nautinnollisesti. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja runsaahkon hiilihappoinen, aivan sopiva tälle reseptille. Maku ei enää anna viitteitä vehnishiivan käyttöön vaan menee enemmän BRY-97 osastolle. Citraa ehkä humalana. Veikkailuksi menee, mutta se on varma, että tavara on toimivaa, oli reseptissä sitten mitä oli. Onnistunut prosessi ja tämä reseptikin on toistamisen arvoinen. Briljanttia! Kiitos vertille!

Kotiolutta: Torrvik Bryggeri Pärrem Mittumaar Fest Pale Ale

0 kommenttia
 
 
Raumalaiskaverien kotipanimo Torrvik Bryggeri toimitti juhannuksen alla maistoon uusimman oluensa, Pärrem Mittumaar Festin, joka oli silloin ollut vasta muutaman vuorokauden pullossa. Mittumaar on tietysti raumaksi juhannus. Tyylinä on Pale Ale ja vahvuutta 5,8%, joten päätin antaa oluelle vielä kypsymisaikaa, joka toki oli valmistajankin suositus. Reseptistä minulla ei ole mitään tietoa, eikä etikettikään sitä paljasta, joten edetään sokkomaistelun hengessä maistellen ja reseptiä veikkaillen.



Sameahko, utuisen oranssi ja runsaasti tiivistä pienikuplaisa vaahtoa ylleen kerryttävä olut. Tuoksussa on US-05 kuivahiivan tuttua käymisaromia - siinä siis ensimmäinen lukitus reseptilottoon. Hedelmäisyyttä nousee runsaasti - appelsiinia, hunajamelonia, kiiviä. Pirteän pirtsakka ja raikas tuoreen humalainen tuoksu. Maku on runsaan katkera, korkeaa APA-tasoa ja monta kaupallista IPAa (tai ainakin sellaiseksi itseään väittävää) jää tällä osastolla taakse.  Humalointi tarjoaa sitruksista, appelsiinimaista ja kukkaista aromimaailmaa. Sellainen tietty ikään kuin kiivimäisen purevana esiityvä tuntu tästä löytyy. Se on samanlainen kuin mitä parista itse tekemästäni voimakkaasti Hallerthau Mittelfrühilla aromihumaloidusta vehnäoluesta on löytynyt - olkoon se siis veikkaus yhdeksi humalalajikkeeksi, varsinkin, koska sitä äijät ovat ennenkin käyttäneet. Toinen veikkaus humalaksi on aina klassinen Cascade. Sellaista pihkaista ja havuista osastoa ei juuri ole, vaan meininki on raikkaan nektarimaista hedelmätykitystä alusta loppuun asti. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja mallaspohja sopivan "vaalea" päästäen humaloinnin hienosti esiin. Karamellisuutta en itse tämän tyylisiin liiemmin kaipaa, se tuntuu aina peittävän humalien terävimmän puraisun. Miksipä siis laittaa karamellimallasta tyyliin, jossa humalien terävä puraisu on toivottu ja odotettu ominaisuus? Siinä hyvä kysymys monelle kaupalliselle valmistajalle. Kokonaisuus on tuoreen humalainen ja herkullinen. Onnistunut resepti ja laatutaso priimaa kuten aiemminkin. Nautin suuresti ja olen kiitollinen!

Maistelussa Hartwall Classic 1836 Pale Ale, Wheat Ale ja Brown Ale

0 kommenttia
 
Hartwallilta ottivat yhteyttä ja kertoivat haluavansa lähettää maistiaisia. Otin lahjuksen tietysti vastaan ja se olikin yllättäen kaikkien aikojen suurin yksittäinen olutlähetys, jonka olen alan toimijalta saanut. Loodjusta löytyi Hartwallin uuden Classic 1836 -sarjan kolme eri olutta, Lapin Kulta Arctic Malt -sarjan kaksi eri olutta, Aura olutta ja lisäksi Stallhagenin kaksi eri olutta ja Teerenpelin kaksi eri olutta. Kaksi viimeisintä ovat Hartwallin jakelussa ja ovat siksi tässä mukana. Kaikkia oluita oli kaksi kappaletta, joten pulloja ja tölkkejä oli lähetyksessä yhteensä 20. Kuvat lähetyksestä Reittausblogin Facebook-sivuilla.

Kaikkia lähetyksen oluita en siis blogissa luultavastikaan tule arvioimaan, mutta nämä uudet Classic 1836 -sarjaan kuuluvat ylittävät uutiskynnyksen. Oluet on valmistettu Liettuassa Kalnapilisin panimolla. Sekä Hartwall, että Kalnapilis kuuluvat Royal Unibrew konsernin omistukseen. Kalnapilisin omat oluet eivät ole toistaiseksi vakuuttaneet millään tavalla, esim. vuonna 2011 kun kävin Liettuassa, rankkasin Kalnapilisin oluet reissun huonoimpien joukkoon. 

Hartwallin tiedote laukoo melkoista tekstiä:
Hartwall Classic 1836® -olutsarja palaa kolmen uuden erikoisoluen voimin takaisin suomalaisten nautittavaksi. Uutuudet ovat saaneet inspiraationsa laadukkaista baltialaisista pintahiivaoluista, eli aleista. Sarjaan kuuluvat vaalea Pale Ale, tummempi Brown Ale sekä vehnäinen Wheat Ale.

Ajatus perinteikkään olutsarjan paluusta syntyi, kun Hartwallin panimomestari Peter Hartwall matkasi kevättalvella 2014 Baltian maihin ja ihastui paikallisiin korkealaatuisiin pintahiivaoluihin. Peter Hartwall edustaa Hartwallin suvun viidettä polvea, ja on suvun ensimmäinen panimomestari. Hän on uransa aikana maistanut satoja oluita ympäri maailmaa, joista osa – kuten nämä Baltian pintahiivaoluet – ovat jättäneet ikuisen muistijäljen.
Inspiraatiota witiin, brown aleen ja pale aleen haettiin siis aivan sattumalta baltiasta, jossa nämä oluet on aivan sattumalta pantukin, vaikka uran aikana on maistettu satoja oluita muuallakin - ehkä jopa witiä Belgiassa tai brown alea Englannissa. Nooh... tiedotteet nyt ovat tiedotteita. Kaikki oluet ylittävät vahvuudeltaan maitokaupparajan, joten saatavuus rajoittuu kirjoitushetkellä ravintoloihin.

Ensimmäisenä maistoon Wheat Ale. Vahvuutta 5,3%, katkeroita 15 EBU. Humalalajikkeeksi etiketti mainitsee Nuggetin ja maltaiksi vehnän ja ohran. Mausteina appelsiininkuorta ja korianteria, joten belgiwitin suuntaa lienee haettu. Lisäaineena E414, eli arabikumi (Wikipedia: "Arabikumia käytetään liimana, lääkkeiden ja väriaineiden sideaineena sekä elintarvikkeiden lisäaineena sakeuttamiseen.")



Sitruunankeltainen, vaahdoltaan runsas ja höttöinen (fluffy). Tuoksu on vehnämaltainen ja enemmän hefeweizeniin viittaavan banaaninen kuin witbiermäisen mausteinen. Esim. korianteria ei tuoksusta juuri noteeraa vaan hefelle tyypillistä neilikkaisuutta ja purukumimaisuutta on enemmän. Maku alkaa aika blandina, kuin Kukko tai Grafenwalder vehnää - missä mausteet? Banaania löytyy jälleen. Katkeroa ei tunnu olevan ollenkaan. Hefenä tämä olisi vaisu, eikä witbierinä vakuuta ollenkaan. Jälkimaussa saattaa pilkahtaa korianteri tai sitten ei. Jättää kylmäksi.

Pisteet 6+/10

Seuraavaksi maistoon sitten Pale Ale, jossa etiketin mukaan maltaina Münchener ja humalana saksalainen Magnum. Magnum on tyypillinen katkerointikäyttöön käytettävä lajike, jolla ei kyllä sellaista American Pale Ale tyylin humalointi olueen saada. Tässä tosin alaotsikkona vain Pale Ale, joten kai tämä on sitten "balttityylinen". Vahvuutta 5,4% ja katkeroita 22 EBU, eli ei merkittävästi enempää kuin bulkkilagerissa.


Kirkas, kullankeltainen ja vitivalkoiselta vaahdoltaan  pitsikäs olut. Tuoksu on neutraali, lagermaisen mitäänsanomaton - Kalnapilisin perusreseptiin lisätty kaksi pellettiä lisää Magnumia ja käytetty pintahiivalla kylmässä? Maussa on maltaisuutta ja kesyä metallista purentaa. Sokkona arvaisi bulkkilageriksi tai kehnoksi pilsiksi, mutta ei kyllä pintahiivaksi. Näinkö käy kun hommassa ei ole sydäntä eikä omaa näkemystä? Oluen tarkoitusperät jäävät hämärän peittoon. Miksi tehdä pintahiivaolut, joka maistuu kehnolta lagerilta? Ketä tämä palvelee? Tällä ei ole mitään annettavaa.

Pisteet: 5½/10

Viimeisenä maistoon Brown Ale, jonka vahvuus on 5,6% ja reseptissä on ohramaltaan lisäksi sokeria.  Tässäkin saksahumalaa, tällä kertaa Hallerthauta.


Punaruskea, kirkas ja vaahdoltaan keskiverto olut. Vaahto katoaa harmittavan nopeasti. Tuoksu on karamellimaltainen, marmeladimaisen hillomainen ja tunnistettavan brittityylinen. Aistihavainto veisi humalointiakin brittien suuntaan, mutta kenties tuo vieno hedelmäisyys onkin hiivan käymisaromeita. Tuoksultaan tämä on näiden Classic -sarjalaisten parasta antia. Maku on makeahko, karamellimainen, hieman paahteinen ja kaakaomaisen suklainen sekä lopussa kuivattavasti humaloitu. Jumankauti, ihan perushyvä ja tyylipuhdas toteutus. Jos ei nyt liiemmin mitään kikkailua tai suurempia makuelämyksiä, mutta ei myöskään virheitä tai häiritseviä elementtejä. Ruokaolueksi varsinkin passeli. Sarjan paras!

Pisteet: 7½/10

Tällaista antia siis tarjoili "Liettuan Hartwall" tällä kertaa. Kaksi mitäänsanomatonta olutta ja yksi ihan kelpo. Yksi kolmesta kun osuu niin onhan se parempi kuin kolme hutia - ja tällä hinta-laatusuhteella, ilmaiseksi kuin sain, ihan OK. Rahojani en näihin välttämättä sijoittaisi, ellei sitten Brown Aleen jossain ruokaravintolassa, jossa ei ole parempaakaan vaihtoehtoa tarjolla.

Alkon kesäoluet 2015: Oppigårds Single Hop Ale

0 kommenttia
 

Single Hop Ale

Panimo: Oppigårds, Ruotsi
Oluttyyli: Golden Ale
Alkoholipitoisuus: 4,8%
Saatavuus: Alko (3,33€ / 0,33l)

Alkon kesäoluiden joukossa on tällainen 0,1% liian syntinen ruotsalainen. Pelkkää kolmosta olevalla hinnalla, katkeruudella (33 IBU) ja osin myös pullokoolla kettuillaan maitokaupoissa myytävälle "kolmosoluelle", itse kun ollaan ihan alkokamaa. No, tuskinpa näin, mutta jostain se vitsi on väännettävä. Se kuivakin.

Lyhyesti ja ytimekkäästi tämän oluen idea on olla yhden humalalajikkeen ale, ja se humalalajike tässä on slovenialainen Celeia. Alkon sivut väittävät Styrian Goldingsia käytetyn, mutta etiketti sanoo Celeia ja perustan tietoni ennemmin siihen. Celeia on matala-alfahappoinen humala, jonka aromeita kuvaillaan alueelle hyvin tyypillisen Saazin kaltaisiksi. Itselleni tämä slovenialainen on toistaiseksi tuntematon, joten tässä on nyt hyvät saumat tehdä lähempää tuttavuutta.


Vaalean kultainen, kirkkaanlainen ja vaahdoltaan pitsikäs olut. Tuoksu on sitruunaruohoinen, hieman limemäinen ja kepeän maltainen. Kesäinen tuoksu, yllättävän hedelmäinen ja raikas. Maku olkaan ruohoisen, hieman mausteisen ja appelsiinimaisen humaloinnin saattelemana. Katkeron purentaa kertyy kuivattavasti ja jälkimakuun jää sitruunaruohoinen ja hieman yrttinen jatkumo.  Suutuntuma on oletetun kevyt ja hiilihappoja keskiverrosti. Hyvä raikkaus ja riittävä purenta, sekä hyvin omilla jaloillaan seisova Celeia. Mielenkiintoinen lajike ja hyvä olut.

Yhteenveto

Kesäistä raikkautta ja purentaa.
ARVOSANA: 8

Sukujuhlien juhlaoluesta hyvää palautetta

5 kommenttia
 
Eilen vietettiin Pentinmäen suvun sukujuhlia, joissa siis olin osallisena Frans Pentinmäen jälkeläisenä. Tempaisin tätini pyynnöstä sukujuhliin juhlaoluen, jonka taustoista voit lukea tarkemmin tästä blogini aiemmasta jutusta. Kyseessä siis periaatteessa Ruis Pale Ale, jossa kohtalaisen tykisti jenkkiläistä aromi- ja kuivahumalaa. Yritin kuitenkin sellaista, että juhlayleisö pääsisi nauttimaan siitä koko laajuudessaan, eli kokonaisuutena ei liian haastavaa. Olut tosin kävi hieman aiottua kuivemmaksi ja tästä syystä purentaakin löytyi.



Pääsin eilen sitten satapäisen juhlayleisön edessä esittelemään olueni - tässä nyt ei ollut mitään sen ihmeellisempää jännityksen kannalta, esiintymislavat kun olivat bändiharrastuksen kautta tuttuja jo ennen olutblogaamistakin. Vedin esittelyn suomeksi, vaikka paikalla oli Yhdysvalloissa asuvia sukulaisiakin. Kävin sitten esittelyn jälkeen vetämässä ilman mikkiä lyhennetyn version näille ulkomaan eläville ja siinä samassahan huomasimme puhuvamme universaalia oluen kieltä. Paikalla olevat kaksi pikkuserkkuani, melkein samaa ikäluokkaa kuin minä, olivat Oregonista, jenkkilän olutmekasta. Kumpainenkin mainitsi reittaavansa, tai ainakin käyttävänsä Beeradvocatea, joka lienee Ratebeerin jälkeen se toiseksi suosituin "reittaussivusto". En ollut veijareita ennen nähnytkään, mutta olimme heti samalla sivulla. 


Heti esittelyn jälkeen siirryimme ruokailemaan ja ruokailun yhteydessä tarjolle laitettiin myös tekemäni olut. Pullot hupenivat hyvällä vauhdilla. Pitämässäni esittelyssä pyysin antamaan palautetta ja sitä myös sain. Monet tuntuivat pitävän. Katajan mausteisuutta kehuttiin erityisesti ja samoin ruokajuomaksi soveltumista. Naisväki oli innokkaampaa antamaan palautetta kuin miehet, jotka tosin hoitivat suurimman osan juomisesta. Meidän suvun äijät eivät ilmeisesti turhia jaarittele. Jenkkiläiset olivat toista maata, huomattava kultturellinen ero avoimuudessa ja sosiaalisuudessa.


Pakollisten ohjelmanumeroiden jälkeen kävin sanomassa jenkkilän pikkuserkuille, että takakopalla olisi lisää maisteltavaa. Siirryimme kylmälaukun ääreen ja vetäisin pakasta Aprikoosi Witiä, jonka olin pullottanut vuotaneesta Corny kegistä pari viikkoa aiemmin. Tämä oli heti hitti - ehkä kovin kesäolutreseptini tähän mennessä, sen myönnän itsekin. Kaverit kertoivat maistelleensa Suomessa hyvän määrän eri oluita, mutta eivät olleet oikeen löytäneet yhtään oikeasti hyvää - paitsi tietysti nyt kun olivat kotipanojen äärellä. Selvisi, että olivat ostelleet maitokaupoista koko ajan. Neuvoin menemään Alkoon ja kokeilemaan vaikka Beer Hunter'sia tai Stadin Panimoa - nyt jälkeenpäin kun ajattelen tosin, niin ymmärrän, että ovat Oregonissa maistaneet jo ehkä jotain hieman parempaakin samantyylistä. Lammin Sahtia olivat testanneet ravintolassa Helsingissä - eivät tykänneet. Kerroin hieman sahdin historiasta ja perinteestä ja ehkä ymmärsivät sitten osan siitä taikuudesta, joka sahtiin sisältyy - "Sahti is more than a beer". Koko totuus ei ehkä auennut, mutta yritin ainakin. 


Oregonissa on kuulemma kova Sour beer buumi päällä. Meinasin asiaa kysyäkin, mutta ottivat itse sen puheeksi. Happamat ovat ehkä seuraava IPA, niin kuin kaduilla huhuillaan. On Sour festivaaleja, joissa 30 panimoa kokoontuu ja kaikilla on 1-2 tyylin olutta tarjolla. Neljän maistetun jälkeen ei kuulemma maista enää mitään, mutta kiva on silti nautiskella. Sama homma tuorehumaloitujen IPA-tyylisten kanssa, eli ns. "wet hop" festivaalit. Humalat kerätään sadonkorjuuaikaan ja käytetään ennen kuivattamista aivan tuoreeltaan. Suurin osa osavaltion panimoista tempaisee niistä IPAn tai kaksi ja sitten mennään parin viikon päästä festareille hekumoimaan. Kuulosti aivan sairaan hienolta ja sitä se varmasti onkin. Sain tietysti tervetulotoivotukset paikan päälle, jos suinkin mahdollista. 

Kaikkinensa siis onnistuneet sukujuhlat, vaikka nyt harhauduinkin pitkäksi aikaa muutaman tyypin kanssa muusta juhlakansasta erilleen nautiskelemaan hyvää olutta.

Kotipanimosta sukujuhlien juhlaolut

1 kommenttia
 
Lauantaina 4.7 jysähtää sukujuhlat käyntiin. Sain jo huhtikuussa rakkaalta tädiltäni kyselyitä, että oliskos juhlaoluen teko paikallaan. Olihan se, luonnollisesti. Harmittavasti kotipanimon kapasiteetti rajoittaa hieman erän kokoa, sillä en viitsi kesän ja lomien lähestyessä koko käymisarsenaalia uhrata oluelle, josta suurimman osan joisivat muut kuin minä itse.

Paikalle saapuu pikkuserkkuja jenkkilää myöden, joten hetken pähkäiltyäni tulin siihen tulokseen, että Suomi - USA painoitteinen resepti olisi paikallaan. Suomesta mukaan kelpaisi ruis ja kataja, jenkeistä luonnollisesti humala ja lisäksi hiiva, joka olisi aina luotettava US-05. Tyylinä jonkilainen Rye Pale Ale, eli Ruis APA. Satsi tultaisiin ainakin suunnitelmissa suurimmaksi osaksi nauttimaan ruokailun yhteydessä, joten runkoa ja purentaakin saisi löytyä. Tähtäsin 5,5% tienoille, mutta jostain käsittämättömästä syystä mäskäystehokkuuteni pompsahti normaalista 65% tasosta 75% tasolle. En voinut laimentaakaan haluttuuun ominaispainoon, sillä käymiskapasiteetti ei antanut myöden. Lopputulos on nyt 6,2% vahva ja noin 40 IBUa katkera.

Reseptissä on Viking Maltin Sahtimallasta ja Weyermannin erinomaiseksi toteamaani CaraRye mallasta. Katkero- ja aromipuolelle heitin pakastimesta löytyvät loput brittihumalat, kaikki mitä irtosi. Aromiin aivan keiton loppuun iso määrä jenkkiläistä jumalhumalaa Simcoeta ja kuivahumalaksi El Doradoa, joka on uudempi vasta kunnolla tuloaan tekevä lajike.

Tekemisen aloitin keittämällä mäskäysveteen tontilta löytyvää katajaa.

En osaa sanoa, voisiko tällä olla oma osansa myös mäskäystehokkuuteen - josko katajien keittäminen muutti veden PH:ta paremmin mäskäykseen soveltuvaksi?

Mäskäsin koko satsin kerralla käymisastiassa, jonka eristin makuupussilla ja peitoilla. Huuhtelunkin suoritin koko erälle yhdellä kertaa, mutta keiton jouduin kattilan koosta (17 litraa) johtuen tekemään kahdessa erässä. Humalien grammamäärät eivät ole tasakymppejä tai vitosia, koska käytin tähän kaikki jämäpussit mitä pakastimesta löysin. Lopullinen resepti näyttää tältä:



Koska olut tulee juhlavasti tarjottavaksi, oli ilman muuta selvää, että sille täytyy kehittää jonkinlainen etiketti. Tässä vaiheessa otin perinteet ja googlen esiin. Kaivoin netistä BeerFinlandin sivuilta Rauman Oluttehtaan vanhan pilsner etiketin, josta tein sitten mad photoshop skillzeillä oman tribuuttiversion tälle juhlaoluelle. Oi sitä leikkaamisen ja liimaamisen riemua... kahvia kului.

 

Sitten olisi aika ottaa yksi pullo tätä olutta maistoon, kun juhliin on enää kaksi päivää aikaa. Loput erästä menevät sitten juhliin kansan maistettaviksi. Eihän sinne ihan sokkonakaan voi lähteä henkseleitään paukuttelemaan, tuote pitää testata ensin. Hieman jännittää mitä tuleman pitää.


Väri on läpikuultavan oranssi, hieman kuparinen. Aluksi katsoin, että näyttää hieman samealta, kuten kuvassakin, mutta sehän on vaan lasi joka vetää huuruun. Kesän ensimmäisenä hellepäivänä Raumalla on vielä iltayhdeksältä rapiat 24 astetta lämmintä. Pidin tätä ennen pullottamista viikon kylmäkaapissa sekondääriastiassa ja olut oli pullotettaessa hyvinkin kirkasta.  Vaahtoa muodostuu varovaisella kaadolla pieni kerros. Jälkikäymissokeria käytin maltilliset 4g / litra. 

Tuoksu tulee katajan mausteisuus ja neulasmaisuus edellä, sitten yllättävänkin tykisti trooppishedelmäistä aromikkuutta  - epäilemättä kuivahumaloinnista. El Dorado on kovaa tavaraa, totesin sen jo Kokkovuori APAssani. Mallas tarjoaa kevyttä toffeeta ja lämmettyään hieman myös rukiin vivahteita.  

Maku on hyvä, se on heti huojentava huomio. Semisti terävä purenta lähtee heti alkumausta katajaisen neulasmaisena ja hivenen pihkaisena. Keskivaiheilta loppua kohti voimistuvaa hedelmäisyyttä ja jälkipotkussa kuivuvaa katajaista mausteisuutta ja ihanan selkeää rukiin tuntua. Loppuveto muodostuu kunnolla kuivaksi, kuten ihan kunnon APA:ssa, vaikka vahvuutta on nyt enemmän. Mäskiveteen keitetty kataja tuo koko makuun sellaisen omanlaisensa hieman happaman neulasmaisen liu'un, joka tuntuu tiettynä kuivuutena koko kitalaen ja nielun matkalta. Runko on keskitäyteläinen ja hiilihappoja sopivasti. 

Onnistunut kokonaisuus, melkein sellainen kuin kuvittelinkin, mitä nyt aavistuksen kuivempi ja katkerampi. Voi olla liian haastava kokemattomille, mutta onpahan ainakin unohtumaton. Olen itse tyytyväinen ja siitähän on hyvä lähteä liikkeelle. Mielenkiinnolla odotan lauantaina saamaani palautetta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...