Rauman kotipanijoiden kokoontuminen Poroholmassa 30.5.2015

0 kommenttia
 
Timon IPA

Rauman kotipanijat kokoontuivat Poroholman vanhalle rantasaunalle eilen olutmaistelun ja saunaillan merkeissä. Miljöö maisemineen oli komea ja sää suosiollinen. Pääsyvaatimuksena saunailtaan oli tietysti oman oluen tuominen paikalle. Olimme etukäteen sopineet, että maistelu suoritetaan rennosti ilman mitään pisteytyksiä tai muuta huuhaata.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun Rauman "skene" kokoontui yhteen ja paikalle saatiin yhteensä 5 eri "panimoa". Enemmänkin mahdollisia tulijoita olisi ollut, mutta saunailta järjestettiin sen verran lyhyellä varoitusajalla, että aivan kaikille ajankohta ei sopinut. Tämä oli ehkä hyväkin, sillä maisteltavaa oli jo nyt runsaasti, ehkä jopa hieman turhankin runsaasti. Koska kokoontuminen oli ensimmäinen eikä pelisääntöjä ollut sen suuremmin etukäteen sovittu, niin jokainen oli raapinut kaapin perukoilta useammankin oman oluensa mukaan. Kaikkia tietysti maisteltiin ja kyllä - humalaanhan niistä tuli.  Seuraavaan miittiin päätettiin, että yksi tai kaksi olutta per tekijä olisi riittävästi.

Torrvin Bryggeri Pimiä Pärren Koneöljy special edition



Reittausblogin Aprikoosi Wit

Päätimme kahlata kaikki oluet läpi ennen vapaamuotoisempaa saunomisosuutta. Maistelujärjestys määräytyi fiiliksen mukaan - aina kun lasit tyhjenivät, hihkaisi joku, että nyt minä tarjoan. Laskimme paikan päällä iltamyöhäsellä maistaneemme 14 eri olutta, mutta nyt kun listasin maistetut tuohon alle, niin huomaan, että niitähän oli peräti 16. Annokset olivat pieniä, mutta tehokkaita.

Iltaman oluet:
Reittausblogin Jenkkivehnä
Reittausblogin Kesäpils
Reittausblogin Aprikoosi Wit
Reittausblogin Katajainen Ansa vol. 2 Imperial Porter
Torrvik Bryggeri Pärren Pilsves Pils
Torrvik Bryggeri Kiukkunem Pärre Moottor IPA
Torrvik Bryggeri Kapteeni Saht
Torrvik Bryggeri Pimiä Pärren Koneöljy Porter Special Edition (kaakaonibsi & vanilja)
Timon #8 Hunajahefe
Timon Hefe
Timon Savuvehnä
Timon IPA 7%
Timon Portteri
Repan Amacoco (Amarilloa ja kaakaojauhetta)
Repan American IPA 5,8%
Repan Tökötti

Repan American IPA

Kaikki oluet olivat hyviä ja laatutaso korkea. Erityistä iloa tapahtumasta oli prosessinkehitysmielessä käydyt keskustelut erilaisista valmistustavoista ja raaka-aineista. Varmasti jokaiselle jäi takataskuun joku jippo, jota voi seuraavissa panoissa testata. Hauskoja sattumuksiakin tapahtui - paikalla oli varmasti kaupungin kovimmat prykmestarit, mutta yhtään pullonavaajaa ei kenelläkään ollut. Kaikki olivat ajatelleet, että kyllä jollain muulla varmaan avaaja on. Tehtävää varten valikoitiin erittäin tarkasti kriteerit täyttävä koivuhalko, joka otettiin tapahtuman päätteeksi talteen ryhmämme "amuletiksi" - se tulee kiertämään kaikki tulevatkin maisteluiltamat. Kerrottujen panovitsien määrää ei laskettu enää sadan jälkeen. 

Pullonavaaja
Torrvik Bryggeri Kapteeni Saht kruunasi illan.

Erityisen hyvin maistetuista oluista jäi mieleen auringon laskiessa ja suuren solidaarisuuden tunteen vallitessa nautittu Torrvikin Kapteeni Saht, jonka jo aiemmin totesin erinomaiseksi. Voin sanoa, että tunnelma oli kohdallaan. Myös Timon lagerhiivalla pantu portteri oli todella hyvää - suolaista lakritsaisuutta ja puhdaspiirteistä rapsakkaa schwarzbierin tuntua. Repan American IPAn todella kaunista väriä ja kirkkautta ihasteltiin pitkään ja kirkas oli kyllä makukin - raikkaat jenkkilän humalat hyväilivät suuta. Omista oluistani sain hyvää palautetta myös.

Kerrassaan hieno maisteluiltama, vaikka tänään hieman väsyttääkin. Tämä oli ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen kerta. Kiitokset kaikille osallistujille erittäin maukkaista olutelämyksistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...