Kotiolutta: Glebin IPA #6

0 kommenttia
 
Lauantaina suoritettiin pientä kotiolutvaihtoa lappeenrantalaisen Glebin kanssa. Gleb aka Juhani Repo oli liikenteessä länsirannikon suunnalla ja poikkesi visiitille. Kotioluet vaihtoivat omistajaa kahvikupposen ääressä. Glebiltä sain kolme erilaista India Pale Alea, kaksi Golden Alea ja Pumpkin Alen. Itselläni oli hänelle tarjota blogistanikin tuttuja IPAa, Bitteriä ja Smoked Alea.

Otin heti lauantai-iltana grillikodan uumenissa käsittelyyn ensimmäisen IPAn. Vahvuutta 7,5% ja reseptissä kuulemma 8 eri mallasta, jenkkihumalaa ja jenkkityylinen hiiva. Sounds good to me! Arvioin tämän muidenkin kotiolutjuttujen tapaan Olutoppaan asteikolla, 5-50 pistettä.



Utuinen, hehkuvan kuparinen ja runsasvaahtoinen olut. Hyvältä näyttää! Tuoksu on miellyttävän pehmeästi ja samalla runsaasti aromaattinen - aprikoosimainen trooppisuus on pinnalla. Maltaisuuttakin on tuoksussa runsaasti, sellaisena hieman karamellimaisen makeana tuntuna. Maltaisuus on ehkä jopa hieman liikaa esillä tähän tyyliin, koska se tuntuu verottavan humalien terävintä kärkeä. Näin ollen tuoksu on enemmän pehmeän aromaattinen, kuin iskevän sitruksinen tai pihkainen. Hyvä, voimakas tuoksu kuitenkin. Maku on tasapainoinen ja maukas. Maltaisuus ja humalointi ovat nyt paremmassa suhteessa keskenään - molemmat runsaina. Mallaspohja on makeampi mitä oma ihanne-ipani olisi, mutta ei paljoa. Humalointi esiintyy mukavan pihkaisena ja greippisenä, trooppisen hedelmäisyyden kompatessa. Katkero on pitkä ja kestävä - puree vielä jälkimaussakin. Suutuntuma on lähes täyteläinen ja hieman ihanne-ipaa tuhdimpi. Tuhtius on pois juotavuudesta, joka on ipassa(kin) tärkeä ominaisuus. Hiilihappoisuus on sopivalla tasolla eikä suutuntuma missään nimessä tahmaa, vaikka olut hieman makeahko onkin. Hyvä balanssi ja hedelmät! Yksi naksaus pois rungosta ja makeudesta niin avot - vaikka on tämä kyllä erittäin hyvää näinkin. Laadullisestikin täysin kunnossa.

Pisteytys
  • Tuoksu 8 
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 8
  • Suutuntuma 4
  • Yleisvaikutelma 15
Aistiarviot
  • Makeus 5
  • Katkeruus 6
  • Happamuus 4
  • Täyteläisyys 6
Kokonaispisteet: 39/50



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.