Kotiolutta: Torrvik Bryggeri Kapteeni Trontves Mint IPA

0 kommenttia
 
Paikallisen kotipanoduon mieto vain 4,3% IPA seuraavaksi maistoon. Kapteenin suuvesi eli Trontves on mintulla maustettu ja muuta en reseptistä sitten tiedäkään. Tyylikkäiden etikettien sarja ainakin jatkuu, mutta mitenkähän on oluen laita?



Syvän kultainen, oranssihtava väri. Pelkkää sahtimallaspohjaa ehkä aavistuksen tummempi, mutta hyvin lähellä väriltään. Tuoksussa minttu tulee "kasvimaisena" ja mielestäni myös hieman neilikkaisena, mutta silti tunnistettavan minttuisena esiin. Pepsodent Spearminttia. Kevyttä keksimäistä maltaisuutta ja sitrusmaista sekä hieman pihkaista humalaa seassa. Tuoksu ei vielä täysin säväytä, vaikka toki mielenkiintoinen onkin, mutta maku onkin sitten asia erikseen - ja sehän toimii! Mintun raikas tuulahdus on keskivaiheilta loppuun mukavasti esillä, mutta ei kuitenkaan ainakaan lasillisen alkupuolella vielä tunnu häiritsevän dominoivalta. Kevyt runko päästää humaloinnin läpi ja katkero tarttuu ikeniin yhdessä raikkaan mintun sekä pihkaisen havuisen humaloinnin kanssa. Jälkimaussa on runsaasti katkeroa, hitunen sitrusmaisuutta ja miellyttävästi minttua. Aikamoinen suuvesi, kerrassaan. Runko on vahvuuteensa nähden normaali, eli kevyt, mutta runsaan katkeron ansiosta ei kuitenkaan tunnu vetiseltä. Vahvempi ja tukevampi runko olisi ehkä miellyttävämpi, mutta tällainen aamulla nautittava raikas suuvesi on tietysti vesillä liikkujankin paras pitää sessiovahvuisena. Yllättävän hyvä ja kerrassaan mielenkiintoinen. Ei tämä suinkaan kuitenkaan ensimmäinen minttuolut itselleni ole, sillä toissa talvena tuli nautittua virolaisen Tankerin Kylmale Maale 8,5% Mint Stout - siinäkin oli sitä tiettyä jännää viehätystä. Minttu vaikuttaa varsin käyttökelpoiselta mausteelta olutmaailmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.