Ensikokemukset MattMill EKTP "keittosiivilästä"

10 kommenttia
 
Olen nyt tehnyt kaksi olutta aiemmin hankkimallani MattMill "keittosiivilällä". Ostopaikkana toimi tälläkin kertaa aina luotettava Brewcat, jossa kyseinen kattilaan asennettava siivilöintiputki + hana, maksaa 52,50€.



Hommasin tämän, koska halusin saada parannettua siivilöintivaihetta omassa kotipanoprosessissani. Pussimäskäyksessä siivilöinti jää heikoksi, eikä vierrettä kirkastavaa "vorlaufia", eli vierteen kierrätystä saa tehtyä. Toissijainen tavoite oli saada prosessin tehokkuutta nostettua sieltä pussimäskäyksen 65% tehokkuudesta ylöspäin.

Nyt voin ilokseni todeta, että siivilöinnissä vehje toimii kuin unelma! Olen tehnyt nyt siis kaksi olutta, joista molemmat olivat siivilöinnin kannalta kohtalaisen haastavia. Toisessa oli vehnämallasta 50% ja toisessa kauramallasta noin 20%. Vehnällä ei ole siivilöinnissä auttavaa kuorta ja kaura saattaa paakkuuntua ja mennä hyvinkin tahmaiseksi. Molemmat siivilöinnit menivät aivan nappiin ja pääsin niistä eteenpäin noin puolessa tunnissa. Noudatin Randy Mosherin Mastering Homebrew -kirjasta lukemaani ohjetta, että siivilöinnin alussa ei kannata hanaa avata ääriasentoon, vaan aluksi vain hieman, jottei alipaine vedä välipohjaa - tai tässä tapauksessa siivilöintiputkea - tukkoon. 



Ensin tekemässäni vehniksessä toissijainen tavoite, eli tehokkuus jäi 65% tietämiin, mutta se johtui suureksi osaksi tekemästäni virheestä, jossa jätin vahingossa kattilan hanan auki kun aloin kaatamaan vierrettä toisesta kattilasta sinne. Siinä sitten siivoskelin lähes litran vierrettä lattialta... no, se oli ensimmäinen kerta kun teen olutta hanallisella kattilalla ja oppi otettiin kantapään kautta heti kertalaakilla. Toisessa keitossa, joka oli kauramaltaalla höystetty Pale Ale, tehokkuus nousi hienosti 75% tietämiin, prosessin sujuessa suunnitellusti alusta loppuun. Laskin reseptin varmuuden vuoksi 65% mukaan, joten nyt tulossa on odotettua vahvempaa olutta, ellen sitten suorita laimennusta. Vierre on tällä hetkellä jäähtymässä, joten asia on vielä mietinnässä. Laimennuksessa laimenee humalointikin (eräkoon kasvaessa), joten taidan jättää sen tekemättä. 

Kaiken kaikkiaan olen siis hyvin tyytyväinen ostokseeni näin kahden keiton kokemuksella. Tehokkuuden nousun pysyvyydestä en vielä osaa sanoa, saattoihan se olla, että tämänpäiväinen 75% oli joku yksittäinen "suonenveto", mutta sehän tarkentuu jatkossa. 

Näiden kokemusten perusteella voin suositella tuotetta.

10 kommenttia:

  1. Kierrätätko vierretta ensi takaisin mäskikattilaan niin kauan kunnes vierre kirkastuu, vaiko suoraan vaan kraanasta keittokattilaan?
    ---DeGarre

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierrätän. Nykyään se on tällä mahdollista. Aiemmin pussimäskäyksessä ei ollut.

      Poista
    2. Kierrätätkö kannulla vai onko sinulla pumppu?t.masafi

      Poista
  2. Voisitko vielä selittää aloitteijalle tarkemmin tuon käyttötarkoituksen?
    Eli mäskäyksen jälkeen valutat vierteen hanasta uuteen kattilaan, joka ilmeisesti on keittolevyllä lämmöt päällä? Ja sen jälkeen nostelet kannun avulla vierrettä takaisin mäskäyskattilaan, kunnes vierre on kirkasta? Ja tämän jälkeen vasta aloitat keittämisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli ensin kierrätän vierrettä, kunnes se kirkastuu. Käytännössä siis otan teräksiseen litran mittaan hanasta vierrettä ja kaadan takaisin mäskin päälle, kunnes se hanasta tuleva vierre on kirkasta. Kun se on kirkastunut, niin keittokattila hanan alle.

      Poista
  3. Terve! Hyvältä vaikuttaa. Tätä voi varmaan käyttää myös sahdin teossa?
    Mites putsaus? Mietin vaan että meneekö helposti tukkoon?
    -Panomies

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro! Joo toimii sahdinteossakin. Kerran on mennyt tukkoon kun käytin liian paljon kauramallasta, mutta ”normaaleissa” resepteissä on toiminut aina hyvin. Putsaan heti keiton jälkeen läpikotaisella huuhtelulla ja siinä se. Oon edelleen tyytyväinen tuohon.

      Poista
  4. Vieläkös tämä on käytössä? Hankimme "panimolle" 35l kattilan jossa on oma mallaspiippu, mutta jotenkin on kovin pieneksi tehty piippu verrattuna kattilan halkaisijaan =( Tänään mäskättiin 7,5kg mäskillä ja todella haastavaksi meni sekoittelu ja virtaus piipun läpi ja sitäkautta lämmpösteppien kanssa todella hankalaa. Pussilla olemme parhaimmillaan päässeet yli 80% tehokkuuteen ja nyt jäi vain 66%. Resepti pääasiassa Pale ale / Pils, ei vehnää ja n. 5% kaurahiutaletta.
    Olisikohan tuosta mahdolisesti apua / parannusta, jotta saisi koko kattilan paremmin käyttöön jos vaihtaa siis mallaspiipun tilalle?
    Miten mahtaa toimia humalan kanssa ? Onko kokemusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytössä on ja on toiminut mulla hyvin 17l kattilassa. Mäskiä kuumentaessa, esim. sahtimäski joissakin resepteissä kiehautetaan, on sekoittamisen kanssa välillä haasteita kun siivilä on kattilan pohjalla ja pitäisi saada sekoitettua kunnolla pohjasta asti. Hyvin se on kuitenkin hanassa pysynyt kiinni vaikka välillä sekoitusmela siihen osuukin.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.