Olutarvio: Ayinger Jahrhundert-Bier

0 kommenttia
 

Jahrhundert-Bier

Panimo: Ayinger, Saksa
Oluttyyli: Helles
Alkoholipitoisuus: 5,5%
Saatavuus: Alko (3,44€ / 0,5l)

Ayinger on vuonna 1878 perustettu saksalainen perheomisteinen panimo. Se sijaitsee Münchenin lähellä Ayingin kylässä (Google maps). Ayingerin satavuotisjuhlat pidettiin vuonna 1978 ja silloin valmistettiin tietysti myös juhlaolut Jahrhundert-Bier (vuosisata-olut). Tämä olut on Alkon kuluvan viikon uutuuksia, mutta sitä on saanut monopolistamme myös aiemmin, viimeksi se poistui kesäkuussa 2009. Sillä "stintillä" en tätä tullut maistaneeksi, mutta eilen korjasin tilanteen ja oikein kahden pullollisen voimin. Oluttyylinä on perinteinen saksalainen Helles, eli "vaalea" tai "kirkas", joita Baijerin alueen pubeissa nautitaan litraisista kolpakoista.



Kullankeltainen, kirkas ja reilusti vaahtoava olut. Vaahto jättää komeat pitsit lasin reunoille. Tuoksu on yksinkertainen, mutta toimiva. Se koostuu kolmesta elementistä - runsaan leipäisestä maltaisuudesta, hunajaisuudesta ja kukkaisesta humaloinnista. Ei mitään kikkailua vaan saksalaista insinööriosaamista! Maku on mainio. Sen maltaisuus on jykevää, mutta pehmeää. Keskivaiheilla kielen perukoilla tuntuu hunajaisuus ja loppua kohti kukkaiset sekä hieman yrttiset humalansävyt saavat enemmän jalansijaa. Lopussa on katkeroa, mutta vain pienen nipistyksen verran. Simppeliä, mutta maukasta ja tasapainoista - upean maltaista olutta. Suutuntuma on lähes täyteläinen ja keskirunsaasti, mutta pehmeästi hiilihappoinen. Todella nautittavaa ja juotavaa olutta. Sellaista, jota voi joko pysähtyä makustelemaan tai särpiä menemään sen suuremmin miettimättä ja molemmin tavoin nauttia yhtä paljon. Vichya muistuttavat teollisuuslagerit ovat tästä niin kaukana, niin kaukana...

Yhteenveto

Runsaan maltainen, tasapainoinen ja helposti nautittava olut
ARVOSANA: 8+

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.