Kellarin kätköistä: Emelisse Barley Wine (BBE 12/2012)

0 kommenttia
 

Emelisse Barley Wine

Panimo: Emelisse, Hollanti
Oluttyyli: Barley Wine
Alkoholipitoisuus: 10,5%
Saatavuus: Poistunut tuotannosta?

Arvioin tällaisen oluen tuoreltaan helmikuussa 2011, eli lähes 2 vuotta sitten. Tämä kellarin kätköistä eilen kaivettu ja nautittu pullo on samaa erää. Sen parasta ennen on 12/2012 ja eräkoodiksi etiketissä on merkitty B. Veikkaisin oluen valmistetun joulukuussa 2010, eli ikää olisi nyt 2 vuotta ja rapiat. Tuoreena hieman ylimakea, turhan karamellinen ja alkoholinen olut oli parissa vuodessa vuodessa muuttunut parempaan suuntaan ja oli jo varsin miellyttävä olut. Huippua tästä ei taida saada vaikka miten pitkään säilöisi - olut ei vaan yksinkertaisesti ole riittävän hyvä alunperinkään. Panimon kotisivuilla ei enää mainita tätä olutta, joten se on luultavasti poistunut tuotannosta. En voi sanoa, että harmittaisi, parempiakin kun löytyy.



Samea, ruskeankuparinen ja luonnonvalkoiselta vaahdoltaan niukahko olut. Lasia pyöritellessä vaahto tarttuu lasin reunoihin kertoen korkeasta jäännössokeripitoisuudesta ja oluen korkeasta alkoholipitoisuudesta. Tuoksu on voimakas ja edelleen hyvin karamellinen, mutta myös pehmeä ja nyt myös brittityylisen hedelmäiset aromitkin nousevat esiin. Tuoreena voimakkaaksi mainittu mansikkaisuus on nyt täysin sivuroolissa ja esiin on noussut makeaa portviinimäisyyttä. Muistuttaa hieman Anchor Old Foghornia karamellimaisuudessaan ja omaa myös piirteitä vahvoista brittialeista - eräänlaista brittitoffeeta. On tämä ainakin muistikuvien mukaan ikääntynyt maltillisempaan ja elegantimpaan, mutta samalla herkullisempaan suuntaan. Alkoholipitoisuus on tuoksussa täysin piilossa. Maunkin puolesta olut on kunnossa - pehmeää, yllättävän brittityylistä ja maukasta. Hieman sherrymäisiä piirteitä, kuivempaa, ei ollenkaan niin ylilyödyn karamellista kuin aiemmin. Tuo maunkin puolesta mieleen Anchor Old Foghornin, sellaisen hieman ikäännytetyn version, mutta kaikinpuolin miedompana, vaikka tämän alkoholipitoisuus onkin suurempi. Anchorin ja Emelissen ero tulee selvästi esille ja nimenomaan Anchorin hyväksi, vaikka hyvää tämäkin on. Tämä ikäännytetty Emelisse on tuoretta pehmeämpää, ei niin makeaa ja alkoholisuus on hyvin piilossa, ainoastaan huoneenlämpöisenä se tulee esiin - tämähän on parantunut selvästi.

Yhteenveto

Vuodet ovat pyöristäneet särmiä ja lakaisseet liian alkoholimaisuuden muiden piirteiden alle. Huomattavasti parempaa kuin tuoreempana.
ARVOSANA: 8+

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.