Olutarvio: Jopen Koyt

0 kommenttia
 
Jopen Koyt
  • Panimo: Jopen (oluet pannaan De Proefilla)
  • Maa: Belgia
  • Alkoholipitoisuus: 8,5% 
  • Saatavuus: Ulkomailta
  • Oluttyyli: Gruit / Spiced Beer

Jopen Koyt on olut, jonka reseptin kerrotaan olevan vuodelta 1407. Se oli aikaa ennen kuin oluessa käytettiin humalaa, silloin olueen lisätiin humaloinnin sijaan erinäisiä mausteita. Tässä oluessa on etiketin mukaan käytetty ohramallasta, vehnämallasta, kauraa ja mausteita. Ei siis humalaa. Alkoholipitoisuus on vahvempi kuin alkuperäisessä reseptissä ja olut on pantu huippumodernissa De Proefin panimossa Belgiassa. Alkuasetelma on mielenkiintoinen, sillä tämä on ensimmäinen olut jota pääsen tästä tyylistä maistamaan.


Melko kirkas, hieman punertavan tumman ruskea olut, joka vaahtoaa melko vähäisesti. Voisin veikata, etteivät oluet olleet näin kirkkaita vuonna 1407, mutta väliäkös tuolla. Lasia pyöritellessä vaahto tarttuu lasin reunoihin ilmiantaen vahvan alkoholipitoisuuden. Tuoksu tuo mieleen Rochefortin trappist-oluet, siinä on samanlaista pähkinäisyyttä ja kuivattujen tummien hedelmien tuoksua, lisäksi kosolti yrttistä mausteisuutta ja hieman pippurisuutta. Maltaisuus vaikuttaa runsaalta ja lämmittävä alkoholikin potkaisee läheltä nuuhkaistuna. Maku on miellyttävä ja yllättävän kuiva. Runsaasti kuivattua belgihedelmää, anista ja yrttisyyttä, tuntuu jopa hieman mentholiselta maun keskivaiheilla. Alkoholi potkaisee lopussa ja kuivattaa suutuntumaa entisestään. Jälkimaku on pitkä ja mausteinen. Suutuntuma on keskitäyteläinen, kuiva, hivenen alkoholinen ja keskiverrosti hiilihappoinen. Yllättävän hyvä ja kokemuksena mielenkiintoinen olut. Kokeile ihmeessä.

Yhteenveto: Mausteinen voimakas luostarioluet mieleentuova belgi.
Nautintasuositukset: Noin 12-asteisena.

ARVOSANA: 8+

    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti

    Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.