Reittausblogin vuosi 2015

2 kommenttia
 
Nyt on Reittausblogin perinteisen vuosikatsauksen aika. Juttujen valossa vuosi 2015 oli jälleen varsin aktiivinen. Juttuja kertyi 245 kappaletta, joka on saman verran kuin vuonna 2013. On tähän taas muutama tunti tullut aikaa uhrattua ja muutama olunenkin. 



Tammikuussa aloitettiin heti isolla jytkyllä - Fuller's Imperial Stout ja 10/10 pistettä. Vuoden parhaita oluita ehdottomasti. Kauas ei jäänyt muutama päivä myöhemmin nautittu Thornbridge Bracia, jolle annoin 10-/10 pistettä. Yksi tammikuun ehdottomia tähtihetkiä oli Ruokapuoti Lumon omaoluen Testowitin ensimaisto, Testowit pantiin Pyynikin Käsityöläispanimolla minun ja Tero Suhosen kehittelemän reseptin pohjalta. 

Helmikuussa tuhtien ja tummien huippuoluiden nautiskelu jatkui, kun Põhjala Öö sai 9½/10 pistettä. Põhjalan vuosi oli muutenkin vahva ja virolaispanimo ansaitsikin Olutopas.infon vuosiäänestyksissä Vuoden Panimon tittelin. Kotipanimossani tein helmikuussa uuden nopeusennätyksen, tehden vehnäoluen "from grain to glass" vain yhdeksässä vuorokaudessa - ja hyvää oli!

Stadin Grand Cru Brune Pacques




Maaliskuussa Testowit ylitti uutiskynnyksen paikallislehdessä otsikolla: "Testovoimaa myös naisille sopivalla maulla". Samoihin aikoihin ensimmäinen Rauman kansalaisopistollani pitämä kotiolutkurssi päättyi hyvän palautteen saattelemana. Myöhemmin syksyllä pidin vielä toisen kurssin. Kurssin pitämisestä saa toki palkkaakin, mutta mikä tärkeintä, kursseilta on jäänyt uusia ystävyyssuhteita ja Raumalle on muodostunut hyvä ja elinvoimainen kotiolutskene. Maaliskuussa nautittiin myös Alkon käsityöläisoluita, joista parhaaksi nousi Malmgårdin massiivinen Barley Wine, 10-/10 pistettä. Myös Alkon pääsiäisoluet tulivat, niistä parhaiten itselleni maistui Stadin Grand Cru Brune Pacques, 9/10 pistettä.

Huhtikuussa sain jälleen nauttia pussimäskäysohjeideni satoa minulle lähetetyn näytepullon muodossa. Kallio-Pahkavuori IPA maistui kevään korvalla erittäin hyvin. Muutenkin kotioluita virtasi postin kautta tasaisesti koko vuoden ajan. Kiitos vaan kaikille lähettäneille - yhtään laadullisesti huonoa pulloa en ole vieläkään saanut.


Toukokuun ehdoton highlight oli jälleen SOPP kauden avannut Rauman oma yksipäiväinen "mini-SOPP", jossa vedin lavalla lonkalta panimoiden esittelyt ja haastattelut sekä yhden olutmaistelun. Toukokuun parhaasta oluesta vastasi Stadin Panimo, jonka American Imperial Porter maistui taivaalliselta. Toukokuun viimeisenä päivänä järjestettiin myös Rauman kotipanijoiden ensimmäinen kokoontuminen, saunaa lämmiteltiin kuutisen tuntia olutta maistellen, ennen kuin löylyihin viimein päästiin.


Kesäkuussa sain ensikosketuksen Sori Brewingin oluisiin, maistelin ajatonta klassikkoa Sierra Nevada Pale Alea ja tein kotipanimossani muinaisolutta, Taaria, jota sitten juhannuksena oikein videolla maistettiin

Heinäkuu oli voimakkaasti humaloitujen oluiden juhlaa. Potin räjäytti ensin De Dochter van de Korenaar Extase Double IPA ja myöhemmin Brewdogin Born To Die 04.07.2015. Reittausblogin ensimmäinen kilpailu, Reinheitsgebot 500 vuotta, polkaistiin käyntiin. Kilpailun palkinnot, 3 kpl 11 olutta ja olutlasin sisältäviä olutlaatikoita, tarjosi Biershop-Bayern. Kilpailussa sai luoda ihan minkä tahansa taideteoksen aiheesta Reinheitsgebot tai saksalainen olutkulttuuri.



Elokuussa Reinheitsgebot kilpailu päättyi, osallistujia oli paljon ja voittaneet teokset näet täältä. Elokuun alussa pääsin myös kutsutuomarina Rauman sahtikarsintoihin, tänä vuonna lupasin mennä paikalle ihan kilpailijanakin. Pub Winstonin pienpanimojuhlat kuuluivat elokuun vakiokalustoon viime vuonnakin, menimme paikalle Rauman Olutseuran voimin ja nautimme olostamme. Founder'sin Backwoods Bastards sai rennossa maistelussa täyden kympin. Vielä aivan kuun loppupuolella oli spesiaalimman oluen vuoro, kun maistoon pääsi yksi lajinsa viimeisistä - Hiisin ja Kosoolan Panimon yhteistyönä valmistama Pohjoisen Jättiläinen, aivan huikea elämys ja ehdottomasti yksi viime vuoden tähtihetkistä.

Syyskuussa pääsin maistelemaan Nøgne Ø:n huippuoluita, jotka veljeni Timo toi minulle suoraan panimolta vierailunsa päätteeksi. India Pale Ale ja jo hieman ikääntynytkin #500 olivat molemmat erittäin mainioita. Oktoberfestit käynnistyivät perinteisesti Saksassa ja Raumalla hyökättiin asian äärelle varjofestareiden voimin - oluina kaksi kotimärzeniä, toinen jyväskyläläiseltä Panimo Duunilta ja toinen raumalaiselta Torrvik Bryggeriltä.



Lokakuun alussa polkaisin käyntiin #AvoinOlut haasteen suomalaisille panimoille. Haastoin panimot julkaisemaan jonkin reseptinsä ja reseptejä tulikin kiitettävä määrä. Suurimman suosion on tainnut tavoittaa Panimo Hiisin jakama Iku-Turso Imperial Stout, josta on jo muutamia klooneja valmistettukin. Kävimme Rauman Olutseuran viisihenkisellä iskujoukolla tutustumassa Finlandia Sahdin toimintaan. Loppukuussa ulkosella grillatessa maistui Ruosniemen Diplomi-Insinööri DIPA, 9/10 pistettä.

Marraskuussa käynnistyi "The Battle of IPA", jossa Tuopin Ääressä blogia kirjoittava Arto Halonen haastoi minut kotioluttaisteluun. Julkaisin reseptini ja valmistin olueni marraskuun alussa. Sittemmin olen kisaoluita jo maistanutkin, joskin tämä tapahtui tietysti aivan hiljattain ja tietysti joulukuun puolella. Marraskuussa julkaisin oman arvosteluni vuoden kovimmasta kirjasta, joka oli tietysti Sahti - Elävä muinaisolut. Loppukuusta kovin juttu oli kun Plevnan Siperia teki paluun Alkoon - hain kellarista vuonna 2013 tehdyn pullon ja pistin uuden ja vanhan Siperian rinnakkaisvertailuun.



Joulukuu oli hieman hiljaisempi kuukausi, juttuja ei tullut kuin 16. Joulunpyhät menee tietysti aina hiljaiselona blogin, tietokoneen ja somen puolella muutenkin. Perheen parissa pelaillaan pelejä ja nautitaan sahtia mahdollisuuksien mukaan. Huikeita oluita mahtui silti tähänkin kuukauteen. Alkukuusta pistin rinnakkain Pyynikin eri-ikäiset Vahvaportterit, pitkälti marraskuun Siperia-vertailun tavoin. Alkon jouluoluista parhaiten itselleni toimi Shepherd Neame Double Stout, joka ei varsinaisesti joulun kausiolut ole, mutta tuli Alkoon nyt kausituotteena. Joulun jälkeen kinkkua sulateltiin jälleen loistavalla virolaisen Põhjalan oluella - tällä kertaa erittäin hyvin toimi rommitynnyrissä kypsytelty Imperial Stout Taara Avita! Kuukausi ja vuosi päättyi korkeaan nuottiin olutbloggaajien yhteispostauksella Sinebrychoff Porterista, joka lukumäärien perusteella on kiinnostanut muitakin kuin juttujen kirjoittajia.

Vuosi 2015 oli  Reittausblogille ja minulle itsellenikin hyvä - työteliäs, mutta hyvä. Kotipanimossa oli pannut kuumana, mutta ehdin silti mielenkiintoisten oluiden äärelle. Maitokauppaoluet jäivät ehkä hieman vähemmälle huomiolle, eikä uutuuksien perässä juostu aiempien vuosien malliin. 2015 oli myös eräänlainen käännekohta näytepullojen kohdalla. Maahantuojat ja oluiden tuottajat lähettivät selvästi enemmän näytepulloja kuin ennen. Otin myös vastaan enemmän kotiolutlähetyksiä kuin aiempina vuosina - useimmat lähettäjistä olivat aloittaneet minun pussimäskäysohjeillani tai sitten tehtiin pullovaihtoa niiden paikallisten kanssa, jotka olivat olleet kansalaisopiston kursseillani. En ole tehnyt tilastoja, mutta kotiolut vs kaupallinen menee noin perstuntumalta litramäärinä noin 50-50. Eli kotona tehtyä, joko omasta tai muiden toimesta, olen nauttinut suunnilleen saman verran kuin ostettua tai saatua kaupallista olutta. Se on paljon se - kahdessa vuodessa lähes 100% kaupallisesta 50% tietämiin. Se näkyy tietysti blogin jutuissakin, joista iso osa on ollut kotiolutjuttuja, joko muiden oluita arvioiden tai omien tekemistä tai ensimaistoja kommentoiden. Mikä parasta, nauttimieni oluiden mielenkiintoisuus tai laatu ei ole tästä mitenkään kärsinyt - keskinkertaiset maitokauppaoluet ovat vaan jääneet vähemmälle.

Reittausblogin Kesäpils Rauman kotipanijoiden miitissä


Raumalle muodostunut kotiolutskene on yksi viime vuoden kovimmista hommista  - nyt tekijöitä on jo toiselle kymmenelle ja lisää on tulossa. Lienee vain ajan kysymys, että saadaan tänne oma pienpanimo myös. Itselleni kovin juttu edelleen on se palaute, jota olen kotiolutohjeista, resepteistä ja kirjoituksista saanut - moni vaikuttaa saaneen niistä kipinää oman harrastuksen aloittamiseen ja se on hienoa. Se on vaan käsittämättömän hieno tunne, kun joku ilmoittaa aloittaneen oluen tekemisen minun innostamani. Mieleeni tulee silloin aina se tunne, kun itse maistoin ensimmäistä tekemääni olutta... sitä ei voi ylittää, se ensimmäinen ensimaisto... Tehdessä on pientä epätietoisuutta tuleeko tästä mitään, miten tämä homma nyt menee... vesilukko sitä ja tätä... ja sitten maistaessa lasissa on kuitenkin ihan oikeaa hyvältä maistuvaa olutta.


Eikö kaupallinen olut sitten enää tunnu miltään? No kyllä se tuntuu ihan samalta kuin aiemminkin, laatuolut on laatuolut tekopaikasta riippumatta. Viime vuonnakin muutama suora kymppi tuli jaettua ja kuitenkin melko harvassa ne huonot arvosanat olivat, kun kaupallisen ääreen mentiin. Etukäteisscouttaus tietysti vaikutti tähän, mutta kuitenkin. Sanotaanko, että rajanveto kaupallisen ja kotioluen kesken on käynyt mahdottomaksi - maistamalla ei pysty erittelemään kumpaa kastia lasissa oleva olut edustaa - eikä niitä toisaalta eritellä tarvitsekaan.

Vuosi 2016 on vielä suuri tuntematon. Olutarvioita tulen julkaisemaan ja kotipanimossakin varmasti tapahtuu. Kesällä on sattuneesta syystä taatusti luultavasti hiljaisempaa ja ehkä syksylläkin, mutta sahdin SM-kisojen Rauman karsintaan on elokuun alussa osallistuttava oli miten oli. Jatketaan laatuoluiden äärellä tänäkin vuonna - haluan toivottaa kaikille tämän massiivisen messun loppuun lukeneille hyvää uutta vuotta 2016!

Olutblogien yhteispostaus: Sinebrychoff Porter

2 kommenttia
 
Muiden olutblogien kanssa sovittiin yhteispostauksesta uuden vuoden aattoon. Kansa äänesti ja olueksi valikoitui klassinen Sinebrychoff Porter.

Yritin hakea juttuun vähän uutta näkökulmaa kaivelemalla olutkirjastostani jotain Porteriin liittyvää artikkelia. Löysinkin varsin mielenkiintoisen jutun, joka on otsikoitu "Boris Orlo - mies joka toi portterin Suomeen". Juttu on julkaistu Olut -lehden numerossa 3/1993 ja sen on kirjoittanut jo edesmennyt suomalaisen olutkirjoittamisen legenda Unto Tikkanen. Juttua ja Sinebrychoffin nettisivuja vertaamalla päästään jonkinlaiseen käsitykseen oluen reseptiikasta. 



Maltaat kerrotaan netissä: Pilsner-, Münchener-, väri- ja ruskeamaltaat. Humaliksi mainitaan Saazer ja "katkerohumalat". Lehtijutussa Orlo mainitsee humalien tulleen osittain Englannista. Saazer tai Saaz on tshekkiläinen, joten sen lisäksi Porterissa lienee jotain brittihumalaa myös. Hiivaksi nettisivut kertovat hiivan olevan samaa, jolla Guinness valmistetaan ja alunperin peräisin Lontoosta, Park Royal -panimosta. Lehtijutussa Orlo kertoo hiivan hankitun "eräiden mutkien kautta Alfred Jörgensenin hiivapankista Tanskasta". Liekö eräät mutkat käyneet sitten Lontoon kautta?

"Halusimme tehdä kansainvälisen tason tuotteen ja onnistuimme siinä nappiin" -Boris Orlo

Olut -lehden numerossa 4/98 hehkutetaan seuraavasti "Portteri on oluiden Rolls-Royce tai viskeihin verrattuna Lagavulin. Niistä poiketen se on nautittavissa jopa naurettavan halpaan hintaan." Tämä pitää edelleen paikkansa, sillä Sinebrychoff Porter on kiistatta yksi Alkon hinta-laatusuhteeltaan parhaista oluista, vaikka hinta onkin noussut. Aiemmin alle 2€ olut maksaa nyt veronkorotusten ja muiden jälkeen 2,45€. Olen maistellut olutta vuosien varrella vähintään pari kertaa vuodessa ja laatu on pysynyt aina korkeana. 


Hieman uudemmasta OlutPosti -lehdestä, 01/2014, löytyy myös Vintagepruuvi, jossa maistellaan vuoden 2006 ja 2013 Porteria. Kolme maistelijaa kommentoivat oluista lyhyesti "ranskalaisin viivoin":

2013 versio:
  • tupakkamaisuutta, tuhkaa, joka häipynyt vanhemmasta
  • myös katkeruutta
  • oikea, tyylinmukainen imperial stout
  • lämmin paahtuneisuus, häviää vanhemmasta
2006 versio:
  • uhkeampi tuoksu; sienimäinen aromi, jäkälää tai muuta metsää
  • makeus tekee oluesta miellyttävän
  • katkero häviää, kun makeus nousee esiin, pieni sieni on pikantti aromi, ikääntyy nätisti

Itse en ole Porterin kellarointia koskaan kokeillut, vaikka se olisi äärimmäisen helppoa ja halpaa. Pari kertaa vuodessa ostaisi pari pulloa eri tuotantoeriä ja säilöisi kellariin. Kellaritilat on kuitenkin jo olemassa ja hyviksi havaittu. Täytyy ottaa asia työn alle. 

Speksit ovat kaikille tutut. Alkoholipitoisuutta 7,2% - onko tyyli sitten Imperial Stout vai Baltic Porter? Aivan sama. Väri musta kuin yö, 300 EBC yksikköä. Katkeruusarvo, 45 EBUa, on lähes kolminkertainen Koffin kolmoseen verrattuna. Päiväys on 12 kuukautta pullotuksesta eteenpäin, joten nyt aukaisemani pullo on pantu 15.9.2015. Porteria valmistetaan ilmeisesti muutama (2-4?) erä vuodessa Sinebrychoffin pienemmillä laitteilla, joilla eräkoko on ilmeisesti noin 50 000 litran luokkaa.

 

Totutun musta olut näyttävän mokkaisella vaahdolla. Tuoksu on voimakas - siinä on kahvimaisen ja suolaisen lakritsaisen maltaan sävyjä, jotka yhdistyvät suklaisuuteen ja hentoon alkoholin nosteeseen. Ainahan tämä on toiminut ja niin toimii nytkin. Tuoksussa kiittelen intensiivisen suolaisuuden ja pehmeän suklaan liittoa - vastakohdat toimivat hienosti yhteen. Maku vaikuttaa kylmänä yksiulotteiselta ja avautuukin kunnolla vasta oluen lämmettyä huoneen, tai tässä tapauksessa kodan lämpöön. Jääkaappikylmänä Porteria ei kannata nauttia. Lämpimänä eteen avautuu kohtuullisen hyvärunkoinen, pehmeän hiilihappoinen, paahtomaltaan, suklaisuuden ja suolaisen lakritsin liitto, jossa on kohtalaisen runsas katkerointikin. Tasapaino on ilman muuta kunnossa ja maistuu maailmanluokan portterilta - Orlon vuonna 1957 kehittämä resepti toimii vielä lähes 60 vuoden ikäisenäkin. Ei tämä edelleen intensiivisin tai moniulotteisin lajinsa edustaja ole, puhutaan sitten imperial stouteista tai balttiporttereista, mutta aina yhtä tyylikäs ja sopusuhtainen. Eikä toki unohdeta sitä lyömätöntä hinta-laatusuhdetta. 

Tämä olut saattaa olla uuden aallon craft beer henkisille maistelijoille vielä tuntematon suuruus. Kenties pulloon ei ole Alkon hyllyllä tartuttu, kun etiketissä lukee Sinebrychoff ja tyylikin on hieman epäseksikäs portteri (eli ei IPA), mutta kannattaa ilman muuta tutustua - isokin panimo osaa kyllä halutessaan, eikä panimon logo ole mikään syy ohittaa ajatonta klassikkoa.

Olutarvio: Hopping Brewsters Plucky Penny

0 kommenttia
 

Plucky Penny

Panimo: Hopping Brewsters, Suomi (Akaa)
Oluttyyli: Bitter
Alkoholipitoisuus: 4,3%
Saatavuus: Maitokaupat rajoitetusti (Arvioitu pullo saatu panimolta)

Päivittelin Ruosniemen Työmies special bitterin arviossani, miten aidon brittifiiliksen tavoittaminen vaikuttaa olevan suomalaisille pienpanimoille vaikeaa. Jutun julkaisun jälkeen sain yhteydenoton Hopping Brewstersin Kimmo Kyllöseltä. Hän halusi lähettää maistettavaksi panimonsa bitterin Plucky Pennyn, johon olivat omasta mielestään onnistuneet tämän mystisen aidon brittifiiliksen taltioimaan. Tyylikkään etiketin omaavassa bitterissä 38 IBUa katkeruutta ja humalalajikkeina Target ja East Kent Goldings. Maltaista ei tietoa ole, mutta uskoisin aitojen brittimaltaiden olevan käytössä. Kyseessä on Hopping Brewstersin ensimmäinen maitokaupoissa myytävä pullote. Lisäksi tuotetta myydään olutravintoloissa,  saatavuutta kannattanee seurailla panimon Facebook-sivuilta



Kirkkaanlainen, kuparinen olut, joka vaahtoaa mukavasti. Vaahto jättää erittäin runsasta pitsikuviota lasin reunoille. Tuoksu on kukkean greippinen ja kesäisen niittyinen. Hieman hopeatoffeisen maltaan ja brittihiivan sävyjä siinä taustalla. Ihan aidon bittermäiseltä vaikuttaa - hyvällä raikkaalla tavalla, nyt ei ole marjaisuutta tai muutakaan tunkkaisuutta pelissä. Bitterin pitää olla terävä - hienoa! Maultaan olut on tyylinsä mukainen, sopivan bitteröity, eli runsaan katkeroitu. Humalointi on kukkeaa ja greippistä sortimenttia ja se tulee aidon brittityylisesti kapealla ja suoraviivaisella kaistalla, luoden rapsakan, mutta lyhytkestoisen katkeron. Sopivan kuivakka ja äärimmäisen juotava yleisilme. Mallaspohjassa on paahdetun pähkinäistä otetta, joka nousee parhaiten esiin vasta katkeron puraisun jälkeen loppuliu'un puolella. Suuhun jää mukava maku. Aito brittifiilis on tosiaan tavoitettu ja olut on kokonaisuutena oikein mallikas. Hieno suoritus! 

Yhteenveto

Aidon brittityylinen, äärimmäisen juotava bitter
ARVOSANA: 8+

The Battle of IPA: Kisaoluiden maisto!

3 kommenttia
 
Kotipanovuosi huipentuu veriseen, eikä missään nimessä leikkimieliseen IPA-battleen. Elettiin lokakuuta 2015, kun Haminasta kantautui kutsu taisteluun. Sotahuudon karjaisi Tuopin Ääressä -blogia kirjoittava kokenut kotipanija Arto Halonen, joka uhosi "Itärannikon IPAllaan" jyräävänsä minun "Länsirannikon tykitykseni". 

Reseptiikka hiottiin molempien osapuolien toimesta kuntoon ja reseptit tietysti julkaistiin jo ennen oluiden panemista. Molempien usko omaan tekemiseen oli luja ja näkemys parhaasta IPAsta kiveen hakattu.

Oma reseptini "Hayke's IPA" tästä linkistä.
Arton "Itärannikon Pale Ale" tästä linkistä.

Tiivistettynä omassa IPAssani on ideana tarjota brutaali katkeruus aitoon jenkkiläiseen raikkaaseen 90-luvun West Coast IPA sitrustykitykseen ja vaaleaan maltaisuuteen liitettynä. Kokeilevana elementtinä mukana mäskihumalointi. Arton IPAssa ideana on luoda öljyisempää, pehmeämpää ja mehukkaamman hedelmäistä ns. modernimpaa IPAa, ohramaltaan lisäksi mukana on kaurahiutaleita.

Jännästi olemme käyttäneet lähes samoja humalia - peruslajikkeet Amarillo, Citra ja Centennial löytyvät molempien resepteistä. Artolla on lisäksi katkerohumalointiin käytetty CTZ ja itselläni katkerossa Warrior ja aromipuolella Mosaic sekä isossa roolissa klassinen Cascade.

Arto pani oluensa 10.11.2015 ja minä 11.11.2015. Molemmat pullotimme oluet 3.12.2015, joten oluiden ikäkäyrien voidaan sanoa olevan yhteneväiset - kummallakaan ei ole tuoreusetua, mutta molemmat ovat tuoreutensa kanssa hyvässä vaiheessa. Pullotuksesta on nyt 24 vuorokautta. Jälkikäyminen on jo tapahtunut ja kirkastumistakin näkyy pullojen ulkopuolelta. Jenkkihumaloidulle IPAlle omaan kokemukseen perustuva optimiaikani on 3-4 vko pullossa ja siihen haarukkaan tässäkin heilahdetaan.

Seuraavaksi maistelen oluet rinnakkain ja vertailen kumpi toimii paremmin. Maistoin omaani viimeksi, kun se oli ollut noin 2vko pullossa, eli reilu viikko sitten ja se oli erinomaisen hyvää - rajua ja intensiivistä, tuhannen tonnin voimalla puraisevaa brutaalia tykitystä. Kokemukseen perustuen 2vko kohdalla humalien trooppishedelmäisen öljyinen pehmeys on enemmän läsnä ja 3-4 vko kohdalla sitrushedelmäisyys terävöityy ja osa pehmeydestä jää pois - näin siis omalla prosessillani ainakin. Nyt siis pitäisi olla vielä tiukempaa tavaraa tarjolla, mutta onko se hyvä vai huono asia? Onkohan Arton olut tasapainoisempi ja helpommin juotava kuin omani? Kamppailu on rehti, kotikenttäetu toki on olemassa, mutta mikäli Arton IPA tunnustusta ansaitsee, sitä se myös saa.

Aiaiaiaiai, pullot aukeavat samanaikaisesti ja huoneen täyttää kynttilöiden tuoksujen lisäksi hedelmäisten humalien tuoksu. Hayke's IPA kaatuu kohtalaisen kirkkaana, kultaoranssisena ja runsasvaahtoisena, Arton IPAn ollessa hieman tummempi, utuisempi ja vähävaahtoisempi. Kaura tuo sameutta olueen, joten ulkonäköjen suhteen odotukset menivät odotetusti. Kirkkaampi ulkonäkö monesti tarkoittaa myös terävämpää puraisua, kun ei ole hiivaista sameutta humalien tiellä, mutta miten lie tässä tapauksessa?


Arton IPAn tuoksu on pehmeän karamellimainen ja runsaan hedelmäinen - trooppishedelmäistä, kukkaisen greippistä otetta ja peräti pientä kiivimäistä hapanta purentaa. Ihanan monipuolista ja toimivaa. Hayke's IPAn tuoksu on yksipuolisemman havuinen, hivenen pihkainen ja suoraviivaisen greippinen, jopa hieman mentholimainen. Hiivan käymisaromit ovat itselläni neutraaleja, olut kävi 15-16 asteisessa tilassa US-05 jenkkihiivalla. Artolla brittityylinen S-04 hieman lämpimämmässä käytettynä tuo vielä omaa syvyyttään tuoksun antiin. Omani on peräti lagermaisen neutraali - toki äärimmäisellä humaloinnilla ja sitrusraikkaudella, mutta Arton oluen tuoksu on syvempi ja monipuolisemman hedelmäinen. Molemmat ovat hyviä, mutta on pakko myöntää, että Arton Itärannikon Pale Ale tuoksuu paremmalta - siinä on syvyyttä.

Hayke's IPA on maultaan sitruksinen, pihkaisen öljyisen humaloinnin riemujuhla, joka päättyy pitkäkestoiseen havumetsäiseen katkeruuteen. Runkoa löytyy, mutta terävyys on myös tapissa. Öljyinen humalaisuus tarrautuu kitalakeen greippishavuiseksi kuorrutteeksi, josta ei pääse eroon ennen seuraavaa hörppyä. Voin olla tyytyväinen, ihan kunnon West Coast meininkiähän tämä on. Karamellisuutta ei juuri ole, vaan se maltaisuus mitä siellä tuntuu, on enemmän leipäistä ja yleisilme on lähinnä kuivahkon hapan ja katkera. Arton IPA on pehmeämpi, kaura tuo täyteläisyyttä suutuntumaan, mutta ei tämäkään makea ole. Katkero tuntuu kesyltä oman IPAni jälkimainingeissa. Hedelmäisyydessä on samaa kukkeaa greippisyyttä, mutta syvemmin - hiivan käymisaromien tukemana, jotenkin hieman kiivimäisen purevasti. Tässä tärkeää oppia itselleni siitä, että käymisaromeita tarvitaan IPAssakin - sehän se suurin ero lager- ja ale-hiivojen välillä kuitenkin on, käymisaromit. Ne tuovat syvyyttä, neutraalein ei ole aina paras. Arton IPAn loppuvedossa on hieman mausteisuuttakin. 

Oma IPAni on terävän sitruksinen, loputtoman greippinen ja katkeroitu - kuten tavoittelin. Arton IPA on pehmeämpi, runsaamman hedelmäinen, mutta ei niin terävän katkeroitu. Omani on raikkaampi ja purevampi, mutta Arton olut on juotavampi - siinä ominaisuus, joka ei ole oluita arvioidessa suinkaan se vähäpätöisin. 

Hieman fifty-sixty homma nyt menee Arton IPA on tuoksussa mielestäni edellä, mutta maun puolella omat preferenssini ovat enemmän tiukemman ja terävän raikkauden puolella - olkoonkin, että katkeron kanssa liikutaan äärirajoilla. Ehkä olueni kaipaisi juurikin hieman monipuolisempaa aromikkuutta tarjoavaa hiivaa ja ehkä hieman lämpimämmässä, mutta silti viileässä käytettynä. Nestehiivoihin perehtyminen lienee nyt vaan aloitettava, vaikka ne ovat tyyriimpiä, eivätkä välttämättä niin helposti käytettäviä. Artokin oli toki käyttänyt kuivahiivaa, joten ei sekään huono ole.

Viimeksi olen näin hyvää IPA-tyylistä olutta - mitä nämä molemmat kotitekoiset tarjoavat - maistanut kenties Pub Winstonin Olutfestareilla elokuussa 2015, jolloin samanlaiseen tuoreen humalaiseen raikkauteen ylsi Akaalaisen Hopping Brewstersin Pale Ryeder Aoteroa ja tietysti kotimaan kovin suosikki Maku IPA

En oikein pääse selville oluiden paremmuudesta, mutta kehityskohteita molemmista löytyy. Omani kaipaa ehkä hieman maltillisempaa humalointia ja enemmän käymisaromeita, Arton olut enemmän terävää purentaa, mutta kuitenkin niin, että tuo herkullinen runsaus pysyisi. Harmi, etten keksinyt yrittää mitään 50-50 miksausta maistelun päätteeksi, sillä lopputulos olisi voinut olla toimivakin. Molempien oluet olivat laadullisesti virheettömiä, vaikka jäävihän minä toki toisaalta olen omiani kommentoimaan. Lopputulemana siis hekumallinen maistelu ja hyviä kehityskohteita. 

Mielenkiinnolla odotan Arton oman maistelun lopputulosta, joka julkaistaan Tuopin Ääressa blogissa, kunhan Arto maistolle ehtii. Meidän lisäksi pullot on lähetetty myös IPA-guru Ari "Arde" Juntuselle, jonka maisteluiden tulokset pääsemme lukemaan ensi vuoden alkupuolella.