Kutsutuomarina Rauman sahtikarsinnoissa

2 kommenttia
 
Nopeaa blogipäivitystä nyt tuoreeltaan heti näin arviointitilaisuuden päätyttyä. Minua pyydettiin jokin aika sitten osallistumaan Rauman karsintoihin sahdin SM-kisoihin, mutta eihän mulla sahtia ollut tulossa ja aikataulukin oli mahdoton, joten jouduin kieltäytymään. Minua pyydettiin tästä huolimatta tilaisuuteen mukaan ulkopuolisena kutsutuomarina. Olin kunniasta erittäin otettu. Paikka oli Unajassa ja merenrannalla tietysti, Raumalla kun ollaan. Todella idyllinen sijainti.



Paikalle odotettiin kolmea osanottajaa, mutta lopulta tunnin odottelun jälkeen kyseessä oli kahden osanottajan tiukka kamppailu. Virallinen tuomari toi pöytään numeroidut lasit - tässä tapauksessa 2 ja 3, koska sahtikisoissa ei ole koskaan selvää ykköstä. 



Taistelu muodostui todella tiukaksi. Molemmat sahdit olivat erittäin kovatasoisia. Väri oli sama, puhdasta sahtimallasta molemmissa - ainakin luultavasti. Toinen oli pehmeämpi, miedompi ja kaikin puolin lempeämpi, mutta myös juotavampi. Oikein puhdaspiirteinen sahti. Toinen oli vahvempi, lämmittävämpi, katajaisempi ja humalaakin oli käytetty. Puhdaspiirteinen, mutta vahvuutta oli hieman liikaa. Paikalla oli viisi tuomariston jäsentä ja pehmeämpi sahti voitti äänin 3-2. 

Näin ollen pehmeämpi sahti jatkaa 8.8, eli tulevana lauantaina Pertunmaan sahtikisoihin Rauman edustajana. Toivon onnea ja menestystä tälle loistavalle sahdille! 

Äänestyksen jälkimainingeissa paikalle saatiin vielä 69-vuotias Sahtimestari Vermuntilan kylästä. Mestari totesi ykskantaan tason erinomaiseksi - kuten olimme jo itsekin huomanneet. Samalla pienet maistelulasit vaihtuivat isoihin tuoppeihin ja hanaa avattiin tiuhaan tahtiin. Keskustelu rönsyili parin tunnin ajan, sahtia kaadeltiin puolin ja toisin ja oppi siirtyi sukupolvelta toiselle - niin sahtiasioissa kuin muissakin. Hieman siinä juopumaankin pääsi, mutta se on näissä tilaisuuksissa kai ihan normi, enkä pistänyt ollenkaan pahakseni.

Olen otettu, että pääsin kutsuttuna paikalle. Ensi vuonna lupasin osallistua ihan omalla sahdilla ja tuoda pari muutakin paikallista sahdintekijää mukaan. Sahtikulttuuri elää Raumallakin!

2 kommenttia:

  1. Minkä verran sahdin väri muuttuu kypsyessään? Itselläni meni juuri kansteriin 100% sahtimaltaalla tehty 10 litran erä ja se on melkeinpä oranssia. Käymään lähtiessään oli tummaa ja punertavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä osaa sanoa. Tossa kuvassa olevat sahdit on 100% sahtimaltaasta. Nro. 3 kypsyny 2vko, kakkonen 3 vko.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...