Maistossa Vakka-Suomen Panimon repertuaaria

0 kommenttia
 
Kesäloman alkajaisiksi jo miltei kuukausi sitten heitin pienen paikallispanimokierroksen. Ajelin kolmen nuorimman poikani kanssa ensin raumalaisen Lindenin myymälään, jossa ensimmäiset ostokset sujahtivat auton matkajääkaappiin. Siitä jatkettiin Laitilaan, jossa ostosten jälkeen lapset saivat syöttää panimon edessä olevalla niityllä laiduntavia lampaita. Laitilan myymälä on siitä hyvä, että lapsillekin löytyy ostettavaa. Vanhin mukana olleista pojistani sai limpparia ja pienemmillekin löytyi tikkarit. Laitilasta sitten kiihdyteltiin vielä Uudenkaupungin suuntaan ja Vakka-Suomen Panimon pihalla oltiin vajaa kymmenen minuuttia ennen myymälän sulkemisaikaa. Olin nyt paikalla ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun Stadin Panimo osti konkurssiin ajautuneen Vakka-Suomen Panimon vuonna 2020. Ostin täältä matkajääkaapin kirjaimellisesti täyteen tavaraa. Valikoimaa oli niin runsaasti. 12 erilaista olutta taisi yhteensä tulla mukaan. Enemmänkin olisi ollut, mutta alennuksella myytävään päiväyskamaan en koskenut. Reissumme poikien kanssa huipentui sitten lopulta Uudenkaupungin leijonapuistoon, joka on varsin komea leikkipuisto lapsille. Kotiin ajeltiin pienempää tietä Pyhärannan kautta autossa eväitä nauttien. Oli hieno reissu. 


Minut Vakka-Suomen Panimolle ajoi oikeastaan yksi erityinen olut - aiemmin tänä vuonna someen arvioimani Prykmestar Keller Bier, joka valittiin Suomen Paras Olut kilpailussa parhaaksi lageriksi vuonna 2021. Ostin sitä ensimmäisen pullollisen toukokuun alussa ja sen jälkeen on mennyt muutama enemmänkin - kyseessä kun on aivan helvetin hyvä olut. Myös Keller Pils on maistettu aiemmin ja arvioitu someen - aivan hemmetin hyvä sekin. Nyt sitten ostin suoraan panimolta laajan kattauksen eri oluita, joita olen tässä kesälomani mittaan arvioinut ja julkaisen melkein kaikki nuo arvioni kerralla tässä alla. Melkein kaikki siitä syystä, että kolme erilaista savuolutta arvioin sitten omassa jutussaan erikseen myöhemmin. Tästä saanee siis jonkinlaisen katsauksen panimon nykytilaan vuonna 2022 - tai ainakin minun mielipiteeni asiaan. Urheilucastin sanoin: eiköhän mennä. 
 
Prykmestar Juhla Vienna
5% | Sisältää ohramallasta
 
Hetken ihmettelin kun pullossa lukee että elsassilaisilla aromihumalilla pyörrehumaloitu olut, että mitähän tämäkin nyt taas on, mutta elsassilainen tarkoittaa Ranskan Alsacen aluetta. Ranskalaisia humalia siis. Utuinen meripihkan värinen olut erittäin kestävällä vaahdolla. Mallasvetoisessa tuoksussa on pähkinäisyyttä ja hentoa toffeisuutta sekä kukkaketomaista aromihumalointia. Maku on hyvä. Maukas hieman makea maltaisuus kuten viennassa pitääkin ja tyylikäs kukkainen sekä hieman hedelmäinen aromihumalointi kuten Vakka-Suomen uuden tulemisen jälkeen on tapana ollut. Yksinkertaisesti vaan hyvää olutta. Laadukasta ja maukasta. 
 
Arvioitu olut ostettu Panimon myymälästä.
 
Prykmestar Keller Rot
5% | Sisältää ohramallasta
 
Nyt on kaunis punertavan oranssi väri ja muhkea kestävä vaahto. Tuoksussa on viennalagermainen hieman karamellimainen, mutta kuitenkin viljainen ja hunajainenkin mallaspohja. Jalohumalien yrttisyyttä ja kukkaisuutta nousee myös. Oluen päiväys on jo 25.7, mutta aromikkuutta edelleen löytyy - se kertoo laatutasosta paljonkin. Maku on todella hyvä. Hienoisesti makeutta, vähän jopa paahteisuutta sekä pähkinäisyyttä maltaisuudessa ja sitten kunnon katkero sekä keller-sarjan tavaramerkki runsas aromihumalointi. Ai että, nyt on kunnollista. Päiväys ei kyllä maussa tunnu - vai olisiko tuoreena vielä parempaa, varmaan olisi, mutta siinä kohdassa tulee kyllä sitten jo silkasta liikutuksesta tippa housuun. Keller-sarja keeps on giving. 
 
Arvioitu olut ostettu panimon myymälästä.
 
Prykmestar Keller Teer
5% | Sisältää ohramallasta
 
Samean kellertävä ja vaahdoltaan muhkea olut. Tuoksu aukenee keller-sarjalle tyypillisen aromihumaloituna, mutta samalla tervaisena. Tervainen aromi on myös maussa esillä ja tuo hieman savuistakin tuntua oluen makuun. Samalla aromihumalat jäävät hieman enemmän taustalle, mutta suutuntuma on sarjalle ominaisen pehmeä ja humalaöljyinen. Hyvä pitkäkestoinen katkeruus myös ja hieman tervaleijonaa pitkällä jälkimaussa. Terva-aromi ei nouse dominoivaksi vaan sitä on käytetty taidokkaan hillitysti. Hyvin maistuu tämäkin keller, vaikka toki preferoin perusversioita enemmän kuin maustettuja. 
 
Arvioitu olut ostettu panimon myymälästä
 
Prykmestar Keller Dunkel
 5% | Sisältää ohramallasta
 
Muhkeavaahtoinen on tämä tummanruskea saksalaisilla jalohumalilla pyörrehumaloitu dunkeli. Keller-sarjan ominaiseen aromikkaan humalaiseen tuoksuun yhtyy nyt limpunkuorimaisia ja kaakaomaisia tumman maltaisia piirteitä. Täyteläinen, mutta raikkaan humalainen ja hiilihappoinen suutuntuma kontraa hyvin maltaan makeuden ja loppuveto taittuu hieman jopa maitosuklaamaiseen makuun. Mitähän tätäkin tehdessä on mietitty - ehkä naureskeltu että nyt pannaankin tumma lageri mutta dumpataan whirlpooliin kottikärryllinen humalaa. Eikä mitään Sabroa, vaan perinteisiä saksalaisia lajikkeita - ja kokonaisuus toimii! Upea kukkaisuus ja hieman hedelmäisyyttä sekä suutuntumassa tuota runsaan humaloinnin öljyisyyttä - se ei kuitenkaan ole pois maltaisuudesta vaan se tulee sen lisäksi - more is more! Erinomainen. 
 
Arvioitu olut ostettu panimon myymälästä. 
 
Prykmestar Helles Hallerthau
5,5% | Sisältää ohramallasta
 
Ai että, suodattamatonta lageria jalohumalaisella aromihumaloinnilla. Hallerthau mainitaan etiketissä niin kenties siis single hoppia. Toki Hallerthau humalaa on monta eri lajiketta olemassa. Tuoksu on kukkainen ja hieman sitruunaisen hedelmäinen sekä viljavan ja hieman leipäisen maltainen Vakka-Suomen tyyliin. Huomio kiinnittyy kuitenkin ensin humalaisuuteen, joka tosiaankin on varsin antelias. Sama homma maussa. Runsas aromihumalointi loistaa ja mallas tukee taustalla. Mieletön pehmeän täyteläinen humalaöljyinen, mutta tasapainoisen katkera suutuntuma. Upea olut!
 
Arvioitu olut ostettu panimon myymälästä. 
 
Prykmestar Pils Luomu
5% | Sisältää ohramallasta
 
Vanha suosikki Luomu Pils nyt ensimmäistä kertaa maistossa sen jälkeen kun Stadin Panimo osti Vakka-Suomen Panimon. Ei tainnut aiemmin olla suodattamatonta, mutta nyt on - ehkä hyvä niin. Lasiin kaatuukin utuisen sameaa kultaista olutta, joka vaahtoaa runsaasti. Olut matkasi repussa lyhyen matkan kotoani Kokkovuoren huipulle, joten siinä varmasti osa kuohuamisen syytä. Tuoksussa on kukkaista ja yrttimäistä humalaisuutta sekä viljavaa maltaisuutta. Aiemmin oli mielestäni myös ruohoisuutta, mutta tästä versiosta en sitä erota. Maltaisuudessa myös selkeä ero nyt kun olut on suodattamaton - tämä on nyt pehmeämpi. Keller-sarjan tapaan anteliaasti aromihumaloitu, mutta nyt pilsin tapauksessa myös purevasti katkeruutta. Suodattamattomassa tosin juuri se suodatuksen puute ja sitä kautta pehmeämpi yleisilme syö mielestäni hieman pois myös katkeruudesta, mutta se mikä purennassa hävitään tulee miltei tuplaten aromaattisuudessa takaisin. On nimittäin hyvää! 
 
Arvioitu olut ostettu panimon myymälästä.
 
Siinä siis katsaukseni Vakka-Suomen Panimon tuotteiden tilaan tällä hetkellä. Todella väkevää tekemistä minun mielestäni. Stadilainen aromihumalointi on saapunut Uuteenkaupunkiin - ja tyylillä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.