Rinnakkainvertailu: Reittausblogin Perushefe & Snow White Brewery #2 Hefe

0 kommenttia
 
Olen ylpeä saadessani tehdä tämän rinnakkainvertailun. Tässä on, ei vastakkain, vaan rinnakkain oman kotipanimoni Hefeweizen (tsekkaa resepti tästä) ja Musamiehen Oluet -blogin kirjoittajan Markus Lumipuun kotipanimon Snow White Breweryn versiointi minun reseptistäni. Pieniä eroja on, mutta en tiedä vielä mitä. Spekuloidaan niitä sitten myöhemmin. Olen ylpeä, koska Markus on kaverinsa kanssa päässyt alkuun minun pussimäskäysohjeillani ja minun reseptilläni. Käytin pussimäskäysohjeiden tekemiseen kuitenkin huomattavasti aikaa ja vaivaa, joten tuntuu hienolta, että niistä on ollut jollekin hyötyä. Snow White Breweryn ensimmäinen erä oli, uskaltaisinko sanoa, että kuuluisan Reittausblogi IPAn klooni, jota myös sain yhden pullollisen. Annan sen asettua jääkaapissa pari päivää ennen maistamista. Hefessä ei ole niin väliä, koska hiivat kaadetaan ja kuuluukin kaataa oluen sekaan heti kättelyssä.

Oikein kuumottaa päästä maistelemaan paria hefeä rinnakkain. Hetkikin on otollinen - puulaakifutismatsi on takana ja jano kova. Ainut huonompi puoli on se, että ulkona on juuri satanut aika huolella, mutta otettakoon sekin positiivisesti - ainakin ilma on nyt raikas ja kyllähän helteessä jo hikoiltiinkin.

Vasemmalla Reittausblogin Perushefe, oikealla Snow White Brewery #2 Hefe
Oluet kaatuvat laseihin. Molemmat vaahtoavat runsaasti. Väri on selvästi hyvinkin samankaltainen. Snow Whiten versionti on hieman sameamman oloinen, mutta omaan pullooni toki jäi vielä pienet pohjat, vaikka hiivoja sekaan sekoittelinkin. Lasi ei vedä puolta litraa, mutta halusin samanlaiset lasit. Snow Whiten pullo on 0,33-litrainen, siitä syystä pienempi kuppi. Snow Whiten tuoksu on onnistunut, se on hiivaisempi ja sitruunaisempi, enemmän hapan myöskin, kääntyen hieman witbiermäiseen raikkauteen. Omani on enemmän vehnämaltainen ja hieman banaanisempi. Aromihumalointi on molemmissa hyvinkin samanlainen, hieman ruohoa ja hieman lemon-lime meininkiä. Maut ovat pitkälti samankaltaisia, molemmat hyviä! Hienoa työtä siellä Kuopiossa - ei virhemakuja, eli prosessi on kunnossa. Oli tietysti hyvät ohjeetkin... Maussa tulee ensin vehnäinen melko runsas mallaspohja, sitten alkaa rakentumaan kevyttä banaanisuutta ja sitruunaisuutta ja sen jälkeen loppuvetoa kohti mentäessä mausteisempaa ja kuivempaa menoa sekä tyylin normia tiukempi katkerointi. Snow Whitessa on terävämpi happamuus kuin omassani, se lisää raikkautta ja kallistaa tunnelmaa hieman belgian suuntaan. Saimaan Marsalkka Luomuvehnässä oli ensimmäisissä erissä tätä samaa tuntua ja pidin siitä todella paljon. Omani on hieman pehmeämpi, mutta hiilihappoja molemmissa on varsin runsaasti, kuten tyyliin kuuluukin. Selvästi samaa porukkaa, mutta hieman eri reittejä ovat veljet tänne terassini pöydälle kulkeneet. Meininki on mahtava ja olen erittäin iloinen päästessäni vertailemaan näitä. Itse tein tämän oluen kesäkuun alussa ja reseptin pistin linjoille kuun puolivälissä, kun olin todennut oluesta tulleen hyvää. Nyt reilu kuukausi myöhemmin minulla on pöydällä oma olueni, joka on edelleen timangissa iskussa ja Snow Whiten versiointi, joka on hieman erilaista, mutta aivan yhtä hyvää. Tässä vertailussa ei siis ole muita kuin voittajia.

Kiitokset Markukselle ja Snow White Brewerylle tästä oluesta. IPAan palaamme myöhemmin ihan itsenäisen arvion muodossa. Siihen kun ei ole minulla heittää verrokkia rinnalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.