Ensimaistossa kotipanimon Aprikoosi IPA

0 kommenttia
 
Meillä piti tänään olla Rauman kotipanijoiden saunailta, mutta tuli pari peruutusta ja todettiin, että siirretään toiseen ajankohtaan. Tein iltamia varten tämän Aprikoosi IPAn, jonka otan nyt sitten maisteluun kotosalla. Mallaspohja on hieman eksoottinen ja ehkä ainakin paperilla hieman tarpeettoman tuhti, mutta Biscuit -mallastakin nyt sattui olemaan 500g jäljellä ja Sahtimallasta 590g, eikä muuta käyttöä näköpiirissä, joten löin sekaan. 

Tässä on ehkä vähän sellaisen huolettoman välityön fiilistä - jotain piti maisteluiltamaan tehdä ja mallasvaraston tilanne oli mikä oli. Piti taas jättää tekeminenkin niin myöhäiseen, ettei ehtinyt enää mitään tilaamaankaan. Toisaalta monet muutkin taideteokset ovat osin vahingossa ja pakottavan tarpeen myötä syntyneitä, joten miksei tämäkin sitten voisi olla sellainen? Aprikoosit vedin sekaan erinomaisesti onnistuneen Aprikoosi Witin innoittamana, koska en halunnut ihan peruskamaakaan tehdä. 

Tässä resepti Brewmaten ruudulla:



Kuvassa ei näy kaikkia humalalisäyksiä, mutta lopussa kattilaan meni vielä 0 min kohdalla Cascadea ja Mosaicia, sekä kuivahumaliksi Amarilloa ja Mosaicia. Aprikoosit pistin keiton päätyttyä kattilaan uuttumaan puoleksi tunniksi, jonka jälkeen siivilöin ne pois ja jäähdytin vierteen.

Mukava avata pitkästä aikaa tuore IPA omasta kotipanimosta. Edelliset satsit tuli keitettyä 1.1 tänä vuonna, jolloin valmistui Jenkkihop ja Brittihop IPAt. Tämä Aprikoosi IPA on nyt ollut pullotettuna 14 vuorokautta, eli pitäisi olla just eikä melkein bueno. 



Oranssihtava väri ja mukava vaahtokin IPA-lasiin kertyy. Varsin hyvä kirkkauskin on saavutettu - läpi näkyy, mutta asiaankuuluvan utuista on. Tuoksussa on pihkaa, nektarimaista hedelmäisyyttä ja Mosaicin mustaherukanlehtimäistä tuntumaa. Kun Mosaicin huomaa, alkaa se peittämään muita aromeita alleen. Aprikoosia en tuoksusta pysty erittelemään. Witbierissä se tuli selkeästi, mutta tässä on nyt niin paljon muutakin, että se peittyy yleisen hedelmäisyyden joukkoon. Hyvä aromaattinen hedelmäpommi ja intensiivisyyskin on hyvällä tasolla - humala läiskäisee kasvoihin. Ei nyrkkiraudalla, mutta sellaisella kevyellä bitch slapilla. 

Maku on odotetun hyvä - nyt jälkimaussa tulee aprikoositkin esiin, joskin greippiverhoiltuna ja katkeron syleileminä. Mallaspohjassa on makeutta ja leipäisyyttä kohtalaisen täyteläisesti. Loppuveto kuivattaa ja katkeroa on riittämiin, mutta sellainen pieni öljyinen tahmakuorrute jää kitalakeen. Se voi tulla humalien öljyistäkin kyllä, sillä erityisen makealta olut ei maistu. Mosaic vaikuttaa vahvalta ja dominantilta humalalta, sillä maussakin on ehkä selkeimmin tuota mustaherukanlehtimäistä eksotiikkaa. Greippivetoa ja sitruspurentaakin kyllä löytyy, mutta Mosaic on jatkuvasti läsnä ja se on ihan hyvä juttu, sillä tämä maistuu nyt selvästi erilaiselta mitä aiemmat suoraviivaiset sitruspommini. Oikein miellyttävä ja laadukas olut. Kehtaa kyllä tarjota kavereillekin.

Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Prosessi on jälleen onnistunut eikä välityön henki välity mausta. Aprikoosi jää tässä kyllä enemmän sellaiseksi kuriositeetiksi. Kyllä sitä sieltä aistia voi, mutta tuntuu siltä, että jos sen jättäisi pois, niin kokonaisuus ei oleellisesti muuttuisi suuntaan taikka toiseen. Seuraavaksi sitten sitä täydellistä IPAa metsästämään ihan tosissaan - vaaleampi mallaspohja ja vielä enemmän humalaa erityisesti katkeropuolelle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.