Olutarvio: Troubadour Obscura

1 kommenttia
 

Obscura

Panimo: Troubadour ("panimon" oluet valmistetaan De Proefilla), Belgia
Oluttyyli: Portteri
Alkoholipitoisuus: 8,2%
Saatavuus: Ulkomailta

Troubadour on vuosituhannen vaihteessa perustettu belgipanimo, jonka oluita on Suomessa ollut saatavilla ainoastaan olutravintoloista. Itse ostin tämän Obscura pulloni Saksasta. "Panimolla" ei ilmeisesti ole omaa panimoa, sillä Ratebeerissä oluiden valmistuspaikaksi mainitaan De Proefbrouwerij, jossa myös monet Mikkellerin oluet valmistetaan. Proef tekee myös omia oluitaan, mutta suurin osa panimon kapasiteetista taitaa mennä ulkopuolisten valmistamiin oluisiin. Olen antanut itseni ymmärtää, että juuri tuo panimon "vuokraaminen" on Proefin bisnesidean ydin. Tämä Obscura on olutarviosivustojen mukaan portteri tai belgian strong ale. Oluen etiketissä taasen lukee "Mild Stout", joka, jos olisi oikea tyyli, olisi varsin ristiriitainen - mildin tarkoittaessa mietoa ja stoutin vahvaa. Olut on reitattu varsin korkealle, joten mielenkiinnolla kimppuun.



Tummanruskea, valoa vasten punertava olut, joka vaahtoaa belgityyliin erittäin runsaasti. Vaahto jättää runsaasti pitsiä lasin reunoille laskiessaan. Kokonaisuutena varsin näyttävä olut. Tuoksussa on runsaasti yrttistä mausteisuutta, kuivaa ruohoa ja kuivattuja hedelmiä. Paahteisuutta on, mutta se on aika kevyttä ja taustavaikuttajan roolissa. Oluen lämmettyä kunnolla tuoksusta alkaa erottumaan myös suklaisuutta. Stoutin jylhästä paahteisuudesta ei ole hajuakaan, vaan kokonaisuus tosiaan muistuttaa vahvaa belgialea. Yllättävän mieto tuoksu kuitenkin tähän vahvuusluokkaan - toisaalta alkoholisuus on myös piilossa. Maku alkaa tuoksun tavoin yrttisen ja belgihiivaisen mausteisena jatkuen siitä kevyen paahteisena ja hieman suklaisena kohti kuivatun hedelmäistä ja ruohoisen katkeraa loppua. Jälkimaussa myös hieman lakritsaisuutta, joka muuten pysyttelee piilossa. Alkoholisuutta ei aisti kuin tiettynä lämmittävyytenä. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja hieman vaahtoavan hiilihappoinen. Täyteläisyyttä voisi olla enemmänkin - ainakin itse portterilta sitä toivoisin. Belgialelta tällaista suutuntumaa voisi odottaakin, sillä niissä on yleensä leikitty sokerilla, mutta tämä on ainakin etiketin mukaan täysmallasolut. Kokonaisuutena kuitenkin varsin miellyttävä, etenkin lämmettyään kun suklaisuus nousi esiin. Tutustun tämän jälkeen mielelläni muihinkin tämän valmistajan oluisiin.

Yhteenveto

Belgialen ja suklaisen portterin suht toimiva yhdistelmä
ARVOSANA: 8+

Olutarvio: Teerenpeli Rentoreino

0 kommenttia
 

Rentoreino

Panimo: Teerenpeli, Suomi (Lahti)
Oluttyyli: Erikoisvilja (ruisolut)
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka Prisma Rauma, 3,09€ / 0,33l)

Lahdessa oluenvalmistusta harjoittavalta Teerenpeliltä on ilmestynyt maitokauppoihin pari uutuutta. Oluet eivät ole varsinaisesti uusia Teerenpelin tuotevalikoimassa, mutta maitokaupoissa en muista niihin ainakaan parin viime vuoden aikana törmänneeni. Yksi uutuuksista on tämä Rentoreino ruisolut, joka nyt on arvioinnissa, ja toinen on Onnenpekka Pils. Onnenpekkaa on ollut varmasti kaupoissa aiemminkin, mutta nyt resepti on muuttunut - vahvuus on pudonnut 4,7% -> 4,5% ja etiketin teksti "vaalea lager" on vaihtunut muotoon "pils". Rentoreinoa en muista koskaan aiemmin nähneeni.

Rentoreino on siis ruisolut, eli siinä on normaalin ohramaltaan lisäksi käytetty ruismallastakin. Olut on pintahiivaolut eli ale. Minun ei pitänyt tästä blogiin edes kirjoittaa, mutta olut yllätti niin positiivisesti ja oli jotenkin niin maukas ja jännittävä, että päätin tämän jutun kuitenkin tehdä. Sen takia kuvakin on hieman vajaasta lasillisesta. Tämä kannattaa maistaa.


Upean punertavan kuparinen väri, mutta valitettavan niukka ja kestoltaan lyhyt vaahto. Tuoksu on jännä - siinä on aluksi voimakasta karamellimaisuutta ja hieman jopa imelän puolelle taittuvaa runsasta toffeisuutta, joka sitten kääntyy ruisleipäiseen ja hieman happamaan, sekä marjaiseen suuntaan. Aika brittityylistä meininkiä. Maku on makeahkon karamellinen, brittityyliin marjainen ja hieman toffeinen, sekä loppua kohti voimistuvan rukiinen. Jälkimaussa hieman happamuutta, joka tasapainottaa alun makeutta mukavasti. Katkeruutta on maltillisesti, mutta se riittää tälle oluelle. Suutuntuma on lähes keskitäyteläinen ja melko maltillisen hiilihappoinen. Veikeä yhdistelmä makeaa brittityyliä ja rehtiä suomalaista ruista.

Yhteenveto

Veikeä yhdistelmä makeaa brittityyliä ja rehtiä suomalaista ruista.
ARVOSANA: 8-

Olutarvio: Mallaskosken Kuohu Valioluokka Pils

7 kommenttia
 

Valioluokka Pils

Panimo: Mallaskosken Panimo, Suomi (Seinäjoki)
Oluttyyli: Pils
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat 1.4 alkaen, ei hintatietoja

Mallaskosken Panimon omistava Captol Invest, tai pikemminkin sen tytäryhtiö, maahantuojana paremmin tunnettu Servaali Oy lähestyi toissaviikolla sähköpostilla ja kysyi halukkuutta ottaa vastaan näyte uudesta Valioluokka Pilsistä. Ilmoitin tietysti ottavani mielellään näytteen vastaan. On olutbloggarin tähtihetkiä kantaa ilmaista olutta postista kotiin, totesi kollegani Arde taannoin Olutoppaan foorumilla ja siihen on helppo yhtyä. Ilmoitan jatkossakin aina ennen arviota jos olut on minulle ilmaiseksi arviointia varten annettu tai lähetetty, näin toiminta pysyy avoimena. Aiempiin tapauksiin taitaa riittää yhden käden sormet, joten kovin yleistä tämä ei tosiaankaan ole.

Paketissa oli ilahduttavasti neljä tölkkiä tätä olutta, joten olen ehtinyt tätä jo rennosti maistelemaan parin tölkin verran ennen tätä iltaa ja tätä arviota. Kysessä on vahvuisekseen varsin ryhdikäs pils, joskaan ei välttämättä aivan saatekirjeen tai lehdistötiedotteen mukaisesti "Suomen paras pils". Lähellä ollaan kuitenkin, ainakin maitokauppavahvuisissa. Tämä täysmallasolut on saksalaistyylinen pils, jossa on käytetty Saphir- ja Perle-humalia. Katkeropitoisuutta on 35 EBUa (saman verran kuin Kukko Pilsissä) ja hiivana Mallaskosken oma perinnehiiva. Olut tulee myyntiin huhtikuun alussa, ja Servaalin hoitama jakelu on varsin laaja, eli varsinkin isommista kaupoista tätä tulee suurella todennäköisyydellä löytymään. Hinnasta ei ole tätä kirjoittaessa vielä tietoa. Pakkauksena oleva 0,33-litrainen tölkki ei ulkonäöllään häikäise, mutta info-osasto on suhteellisen kunnossa, humalalajikkeetkin mainitaan. Parasta ennen on 11.09.2013, josta päättelisin oluen tölkitetyn 11.03.2013, eli lähes kolme viikkoa sitten. Suhteellisen tuoretta edelleen, mikä on hyvä.



Kirkas (suodatettu) ja väriltään vaalean kullankeltainen olut, joka vaahtoaa maltillisesti. Seitinohut kerros vaahtoa kestää oluen pinnalla lähes loppuun asti. Tuoksussa on aluksi ruohoista, kukkaista ja kesäisen niittymäistä aromikasta humalaa ja sen jälkeen esiin nousee varsin voimakkaan voimaista ja leipäistäkin maltaisuutta. Aromihumalointiin on selvästi panostettu ja se toimiikin varsin hyvin, ainakin nyt kun olut on tuoretta. Maussa voimainen maltaisuus tulee ensin, sen jälkeen kukkaisuutta ja hieman sitruksista vivahdettakin. Jälkimaussa hieman ruohoisuutta ja kevyttä greippisyyttä. Katkeruus jää hieman aromaattisuuden jalkoihin, muutama IBU olisi voinut olla omaan makuuni lisääkin. Hyvä ryhdikäs maltaisuus kuitenkin - tämä ei prosenteista huolimatta tunnu ohuelta. Hiilihappoisuutta on keskiverrosti, mutta se on pehmeää, eikä kovan vichyvesimäistä, kuten bulkkilagereissa. Varsin onnistunut aromaattisen humaloitu pils, joka toimii taatusti niin mökkisaunan terassilla kuin grillatessakin.

Yhteenveto

Aromaattisen humaloitu ja mukavan maltainen saksalaistyylinen pils
ARVOSANA: 8-

Tuoksujen aistimisen vaikeus ja sen harjoittelu

11 kommenttia
 
Mikkeller From Via To 2011
Tuoksujen aistiminen tai pikemminkin niiden aistimusten siirtäminen tekstimuotoon paperille tai arviosivustolle tuntuu varsinkin aloitteleville harrastajille olevan yksi olutarvioinnin vaikeimpia etappeja. Se oli sitä minullekin aluksi, mutta sitten aloin harjoittelemaan. Harjoittelu ei tässä tapauksessa tarkoita harjoittelua pelkästään oluita nuuhkimalla, vaikka sitäkin toki tapahtui, vaan harjoittelua jatkuvasti kaikkialla ympäristössä. Kotona, kodin ulkopuolella, jatkuvasti.

Keittiö on hyvä paikka aloittaa. Kaapit auki ja haistelemaan kaikkea mahdollista, maustehylly on otollinen kohde, samoin leivät ja hedelmät - oikeastaan aivan kaikki. Itse olen oppinut suurimman osan hedelmien tuoksuista vauvojen hedelmäsoseita haistelemalla, niissä on vielä lisäksi samankaltaista hedelmäsokerista tuntua kuin joissain oluissakin - siinä hyvä vinkki kaikille isukeille ja äitsykeille. Aina ruokaa laittaessa ja syödessäkin on hyvä haistella kaikkea mahdollista.

Keittiö on kuitenkin vasta alkua ja haistelua pitää jatkaa kodin ulkopuolellakin. Kaupasta löytyy vaikka mitä, samoin puutarhasta ja metsästä. Ruuhka-aikoina haistelua kannattaa ehkä välttää, ettei leimaudu sivullisten silmissä aivan täysin hörhöksi - mikäli se enää on mahdollista. Yhtenä hyvänä esimerkkinä voisi mainita vaikka sen, kun olin viime viikolla appiukon kanssa puuhommissa, sirklattiin ja klapitettiin sekalaisia puita. Oli haapaa, koivua, mäntyä ja kuustakin. Siinäkin oli monenlaista tuoksua rekisteröitäväksi.
Jos se ei oo helppoo niin se on vaikeeta (2010)

Loppujen lopuksi harjoittelussakin palataan kuitenkin aina sen oluen ääreen ja silloin apuvälineiksi on hyvä ottaa kynä ja paperia. Oluesta löytyviä tuoksuja voi aluksi listata ihan vaikka ranskalaisin viivoin, mutta ei väkisin vääntämällä, vaan kirjaamalla ne tuoksut jotka jostain harjoittelun aikana saaduista mielleyhtymistä tai vaikka lapsuuden muistoista ponnahtavat esiin. Toinen hyvä vaihtoehto tai ehkä pikemminkin tuki tälle harjoittelulle on muiden kirjoittamien olutarvioiden lukeminen samalla kun olutta haistelee. Muiden rekisteröimiä tuoksuja vertaillaan sitten omiin ja ehkä jonkun muun arviossa lukee juuri se tietty tuoksu, jonka olet koko ajan haistanut, mutta et ole vaan "keksinyt" mikä se on. Monestihan käy juuri niin, että se jokin tuoksu on aivan kielen päällä, mutta sitä ei vaan saa yksilöityä ja siirrettyä paperille. Pitää kuitenkin myös aina luottaa omiin aisteihin - ihmiset ovat erilaisia ja aistivat eri tavoin.

Nuuhkaus kannattaa pitää sopivan lyhyenä, ihan sellainen sekunnin mittainen vetäisy riittää, eli koko keuhkoja ei tarvitse, eikä kannata vetää täyteen. Nenän etäisyyttä lasista kannattaa vaihdella ja kokeilla mistä tuoksuja parhaiten löytyy. Dippausta en kuitenkaan suosittele, se ei palvele tätä harrastusta ja olut maistuukin paremmalta suun kautta nautittuna - kokemusta on. Kannattaa huomioida myös se, että tuoksussakin on eri vaiheita - alku, keskiosa ja loppu, joissa esiintyy usein eri aromeita.

Ei muuta kuin harjoittelemaan!

Jopon kotioluthaaste #3: Jokin 9% olut

5 kommenttia
 
Nyt on vuorossa paljon puhutun ja kovasti kiinnostaneen Jopon kotioluthaasteen kolmas ja viimeinen osa. Jos et ole aiempia osia lukenut, niin ota selvää mistä on kyse lukemalla osat yksi ja kaksi kommentteineen. 

Nyt on siis vuorossa olut, josta tiedän etukäteen sen, että se on vahvuudeltaan 9% ja näyttää pullossa suht vaalealta. Aiemmista osista olen havainnut Jopon mieltymyksen jenkkihumalien käyttöön, joten nyt veikkaan, että käsillä on Double IPA, eli DIPA. Pelkästään vahvuuden perusteella yksi mahdollinen vaihtoehto voisi olla myös belgityylinen tripel, mutta siihen en näin etukäteen usko. 

Maistaminen kertokoon - ja kuten aiemmissa osissa todettiin: "Luota omiin aisteihisi".



Pullo sihahtaa avattaessa ja lasiin kaatuu tumman punertavaa, hieman meripihkaisen väristä olutta. Näyttää aivan Barley Winelta, ahaa! En tullut ajatelleeksi sitä etukäteen, mutta sehän on täysin mahdollinen tyyli näihin vahvuuksiin myös ja varsinkin tällä värillä. Vaahtoa muodostuu muutama sentti, se on varsin pitkäkestoista ja tykkää jättää pitsikuvioita lasin reunoille.

Tuoksu on hieman odotettua vaisumpi, sillä humalaa ei tunnu olevan DIPA:n tai jenkkityylisen Barley Winen mitoissa asti. Maltaisuus on leipäistä ja hieman karamellista, lisäksi siinä on rinnalla ripaus paahteisuuttakin, joten ehkä hyvin pieni määrä paahtomallasta on "eksynyt" keittoon mukaan. Hieman marjaisuutta tai jotain vaikeasti hahmoteltavaa hedelmäisyyttäkin tuoksussa on, mutta taustalla. Alkoholi ei hypi nenille, se on hyvä. Loppujen lopuksi kohtalaisen neutraali tuoksu, johon ei oikein tahdo päästä kunnolla kiinni. Pelkästään tuoksun perusteella vaikuttaisi enemmän English Strong Alelta ja brittityyliseltä Barley Wineltä kuin miltään muulta.

Maku on makeahko ja runsaan karamellimaltainen. Mukavan täyteläistä ja pehmeää olutta. Jälleen esiin nousee hieman karkeampaa ja paahteisempaa tuntua, joka tuo monimuotoisuutta karamellisuuden keskelle. Maun keskivaiheilla mukaan tulee hieman greippistä happamuutta ja jälleen jonkinlaista marjaisuutta. Maun loppupuolella on hieman vihannesmaista karkeutta ja loppua kohti kertyy ihan mukavasti katkeruuttakin. Jälkimaussa jälleen paahteisempaa tuntua ja vienoa alkoholin lämpöä. Edelleen tuntuu English Strong Alelta tai britti-BW:ltä. Jotain sitruksisen humalan tuntuakin on kun oikein makustelee, mutta se ei oikein pääse esille. Tämä ei kolahda aivan täysin omiin makumieltymyksiin ja ehkä reseptissäkin olisi vielä pikkuisen hiomista.

Suutuntuma on melko täyteläinen ja maltillisen hiilihappoinen. Suu jää nielaisun jälkeen hieman tahmaiseksi, kuten tämän tyylisillä oluilla on tapana. Hiivojen sekaan kaataminen ei muuta kovin oleellisesti mitään, mutta jälleen olen aistivinani sen tutun hieman persikkaisen US-05:n aromin.

Kokonaisuutena ihan nautittava olut, joka ei kuitenkaan vakuuta kaikilla osa-alueilla. Tästä onkin hankala heittää veikkausta, mutta aistieni mielestä tässä on English Strong Ale / brittityylinen Barley Wine, jossa on hieman paahtomallasta mukana. Se tietty marjaisuus ja jokin perstuntuma viittaa mielestäni siihen suuntaan. Hiivana mielestäni siis US-05, joka voisi tarkoittaa myös sitä, että tässä on haettu jenkkityylistä Barley Winea tai Double IPAa, siinä kuitenkaan täysin onnistumatta. Humalat eivät pääse kunnolla esiin, paitsi katkeruudessa jota sitten olikin mukavasti, joten niiden veikkaaminen on melko mahdotonta. Sanoisin, että olutta ei ole kuivahumaloitu ja että kyseessä on Jopon muiden maistamieni oluiden tavoin täysmallasolut. Meni syteen tai saveen...

No nyt osui edes sinne päin. Hiivan (väärin, ks. kommentit) ja humalien perusteella tässä on haettu jenkkityylistä Barley Winea, mutta humaloinnin voimakkuus ei aromipuolella täysin natsaa, vaikka katkeruutta onkin varsin runsaasti. Se jokin tietty marjaisuus ja muun (jenkki)hedelmäisyyden puuttuminen käänsi tämän omassa suussani enemmän brittien suuntaan, vaikka hieman lupauksia jenkkihumalista tuntuikin. Käytetyissä maltaissa on suklaamallasta mukana, voisiko se antaa tuoksuun ja makuun hieman paahteisuutta, jota mielestäni molemmissa aistin? Olut on täysmallasolut ja sitä ei ole kuivahumaloitu, kuten ounastelinkin. Samoja humalia kuin Jopon aiemmissakin "haasteoluissa". Kiitos tästäkin, maistui, vaikkei aivan huipulle pisteissä nousekaan.

Pisteytys
  • Tuoksu 6
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 7
  • Suutuntuma 4
  • Yleisvaikutelma 14
Aistiarviot
  • Makeus 6
  • Katkeruus 6
  • Happamuus 3
  • Täyteläisyys 6
Kokonaispisteet: 35/50

Lopuksi haluan vielä kerran kiittää Joppoa näistä hyvistä oluista ja tästä todella hauskasta sekä erittäin opettavaisesta haasteolut-ideasta. Todella hieno kokemus oli päästä tähän mukaan. Laadukkaita oluita tuntuu tulevan, joten pidähän kattilat kuumana jatkossakin!

Alkon pääsiäisoluet 2013: Svaneke Påskebryg

0 kommenttia
 

Svaneke Påskebryg

Panimo: Svaneke, Tanska
Oluttyyli: Oktoberfest/Märzen
Alkoholipitoisuus: 5,5%
Saatavuus: Alko (4,80€ / 0,5l)

Tanskalaisen Svaneken oluita pyörii Alkon valikoimissa yhtenään. Asialla saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että Alko toimii itse Svaneken oluiden maahantuojana. Tämän panimon oluet ovat usein sellaisia hyvin tehtyjä perusoluita, joissa harvemmin on mitään ns. räjähtävää tai yllättävää ominaisuutta. Tämä pääsiäisen kausiolut Påskebryg on pohjahiivalla käytetty, eli lager-tyylinen olut. Itse pidin tätä mukavan maukkaana kellerbierin ja vaalean bockin parhaat ominaisuudet yhdistävänä oluena. Saksalaistyylisten oluiden ystävien ei kannata tätä missata.



Utuista ja kuparisen väristä olutta, joka vaahtoaa keskiverrosti. Pieni kerros tiivistä vaahtoa kestää kolpakon pinnalla pitkään. Tuoksu on mallaspainotteinen - siinä on voimakasta leipäistä maltaisuutta, jota säestää karamellinen vivahde ja hienoinen diasetyylisyys. Humalointi on kevyttä, mutta hedelmäistä aromia nousee kuitenkin hieman esille. Maku on pehmeän ja täyteläisen maltainen ja kallistuu hieman makeamman kokonaisuuden puolelle. Karamellimaisuutta ja leipäisyyttä on kosolti, samoin kellerbiermäistä hiivaista ja hunajaista otetta. Mallaspainotteinen saksalaistyylinen bockihan se tässä ja maistuva sellainen. Suutuntuma on täyteläinen, hieman nahkea ja maltillisen hiilihappoinen.

Yhteenveto

Kellerbierin ja vaalean bockin parhaat ominaisuudet yhdistä olut
ARVOSANA: 8

Olutarvio: Emelisse Black IPA

0 kommenttia
 

Emelisse Black IPA

Panimo: Emelisse, Hollanti
Oluttyyli: Black IPA
Alkoholipitoisuus: 8,0%
Saatavuus: Ulkomailta

Tänään on ollut melko urheiluntäytteinen päivä. Ensin taisteltiin voitto omasta salibandyottelusta Rauman Puulaakisarjassa, lukemiksi kirjattiin 4-8, vaikka oltiin ekassa erässä jo 4-0 tappiolla. Hieman myöhemmin alkaneessa matsissa Lukko vei Jokerit SM-liigan playoffeissa. Itse seurasin tuota matsia radion välityksellä välillä saunastakin käsin. Nyt vielä ilta "huipentui" Robert Heleniuksen nyrkkeilymatsiin, jonka YLE ilahduttavasti näytti - jotain vastinetta sille YLE-verollekin. Robbe kairasi voiton, mutta mitenkään vakuuttava se ei ollut. Nyrkkeilymatsin aikana nautiskelin tällaisen hollantilaisen Emelissen Black IPAn, joka ei sekään täysin vakuuttanut ja hävisi omissa kirjoissani selvästi esim. Mikkeller Sort Gulille.


Colan värinen olut, joka vaahtoaa runsaasti. Vaahto kestää pitkään ja jättää paksua pitsikuviota lasin reunoille. Tuoksua hallitsee lakritsaisuus ja sitruksinen humala, miellyttävästi myös paahteisuutta ja yllättävänkin tuntuvaa suolaisuutta. Ei kuitenkaan läheskään niin hedelmäinen ja IPAmainen kuin esim. Mikkellerin Sort Gul, vaan tässä paahtomaltaan ominaisuudet ovat enemmän pinnalla. Hieman epämiellyttävää vihannesmaisuuttakin taustalla. Maku on aluksi makeahko, paahteinen ja hieman suklainen, keskivaiheilla sitä hedelmäistä humalaakin tulee mukaan ja samalla suolaista lakritsaa - yhdistelmä ei täysin toimi vaan aromihumalointi jää tässä paahtomaltaan ominaisuuksien alle. Katkeroa kertyy loppuun kuitenkin suht reippaasti ja jälkimaku muodostuu kuivahkoksi. Hieman savuisuuttakin tuntuu löytyvän. Suutuntuma on lähes täyteläinen ja hieman tahmaisa, DIPA-tyylistä tuntumaa siis. Tämä oli enemmän paahteinen kuin hedelmäinen Black IPA ja makeuttakin oli yli tyylin normin - kaipaisi lisää iskevyyttä, kuten Robbekin.

Yhteenveto

Makeahko, paahteisempi Black IPA
ARVOSANA: 8-

Olutarvio: Brakspear Triple

3 kommenttia
 

Brakspear Triple

Panimo: Brakspear, Englanti
Oluttyyli: English Strong Ale
Alkoholipitoisuus: 6,7%
Saatavuus: Alko (3,00€ / 0,33l)

Tämä brittiale on Alkon viimeisimpiä uutuuksia. Valmistaja kertoo oluen olevan humaloitu kolme kertaa - siitä oluen nimi. Belgityylisestä tripelistä ei siis ole kyse. Pullon yläetiketissä oleva III-merkki nostanee heti pientä hymynkaretta suomalaisten harrastajien huulille, yleensähän moisia nähdään noissa kukkahattujen paheksumissa niin sanotuissa kolmosoluissa (jotka kuulemma alkoholisoivat meidät kaikki!). Alkoholipitoisuuttahan tässä on kuitenkin tämän tyyliselle britille varsin sopivat 6,7% - onkin suorastaan ihme, ettei tätä ole vedetty myynnistä tuon kuluttajia hämäävän merkinnän takia. Nautitaan tästä siis nyt kun vielä voidaan. Huumoria huumoria, mutta ei se silti ihme olisi tässä maassa. Oluen hintakin asettuu mukavasti tasan kolmeen euroon - hienosti pelattu maahantuojan toimesta, nyt nimi ja hinta käyvät käsi kädessä. Takaetiketissä kerrotaan mahdollisuudesta selvittää oluen pullotuspäivä panimon sivuilta - hieno ominaisuus. Jos ei pullotuspäivää saada etikettiin tai tölkkiin, niin tämä on seuraavaksi paras vaihtoehto. Päivämäärän selvittämiseen tarvittava koodi löytyy etuetiketistä. Omassa pullossani koodi on D83313, jota en kuitenkaan löydä Brakspearin sivuilta, lähimmäs pääsee päivämäärä 12/02/2012, jolloin on pullotettu D82279 - D73310. Jännästi pienempi numero jälkimmäisenä, joten ehkä tuossa on mennyt joku vituralleen. Panimon kaverit ovat typottaneet tai sitten en vaan osaa. Selasin vuodesta 2011 asti kaikki läpi, enkä omaa koodiani sieltä löytänyt. Ei ehkä sittenkään niin toimiva systeemi. Pullossa oleva koodi pitäisi pystyä syöttämään tuonne ja sivujen tulisi sitten kertoa pullotuspäivä. Ei oikein vakuuttanut, painakaa se päivämäärä siihen etikettiin - ja tämä pyyntö koski kaikkia panimoita kaikkialla maailmassa. Tuosta "triple-humaloinnista" lisää alla olevassa kuvassa. Ihan perusmeininkiä, humalointi, myöhäinen aromihumalointi (keiton loputtua) ja kuivahumalointi. Brittioluelle hieman epätyypillisesti kuivahumaloinnissa on käytetty jenkkiläistä Cascadea.

 

Läpinäkyvä, tummahkon kuparinen olut, joka vaahtoaa melko mukavasti, mutta vaahto kuitenkin laskee nopeasti ja vain pieni kerros jää koristamaan oluen pintaa. Tuoksu on jotenkin niin brittimäinen, hyvällä tavalla. Siinä on tuntuvasti karamellista maltaisuutta, paahdettua leipää,  aromaattisia kuivattuja hedelmiä ja hieman marjaisuutta. Cascade-kuivahumalointi ei nouse esiin sitruksisena, mutta eksoottista hedelmäisyyttä löytyy kyllä runsaasti. Todella aromaattinen tuoksu, joka herättelee lupauksia maunkin puolesta. Maku alkaa kuivatun hedelmäisenä ja karamellisen maltaisena - makeuttakin on, mutta ei mitenkään överisti. Keskivaiheilla edelleen voimakasta hedelmäisyyttä ja samalla maku alkaa kääntymään kuivempaan suuntaan - katkeruutta ei kuitenkaan juuri ole vaan humaloinnissa on panostettu aromipuoleen. Kuivahkossa lopussa on puumaista humalaa, hieman paahteisuuden häivähdystä, kevyttä greippisyyttä ja hieman hehkuvaa alkoholin lämpöä - sellaista kuin vahvassa britissä pitääkin. Sellaisia takkatulen ääressä nautittaviahan nämä yleensä ovat, tai ainakin itse ne sellaiseksi koen. Suutuntuma keskitäyteläisen ja täyteläisen väliltä ja melko maltillisen hiilihappoinen. Suu jää nielaisun jälkeen hieman tahmaiseksi. Pieni lisäkatkero ei välttämättä olisi ollut pahaksi, mutta vallan hyvää tämä näinkin on. Tällä hinnalla tarttunee mukaan toistekin.

Yhteenveto

Erittäin aromaattisen hedelmäinen lämmittävä britti.
ARVOSANA: 8½

Olutarvio: Saimaan Marsalkka Luomukarpalo

0 kommenttia
 

Marsalkka Luomukarpalo

Panimo: Saimaan Juomatehdas, Suomi (Lappeenranta, muuttamassa Mikkeliin)
Oluttyyli: Aromatisoitu olut
Alkoholipitoisuus: 4,2%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka, Citymarket Rauma, 2,49€/0,5l)

Juuri näillä hetkillä Mikkeliin uutta isompaa panimoa käynnistävä Saimaan Juomatehdas on tuonut maitokauppoihin uutuutena Marsalkka Luomukarpalon. Kyseessä on luomulager, joka on aromatisoitu luontaisella karpaloaromilla. Karpalonpunaisella sävytetyssä tölkissä firman osoitteena on jo Mikkeli, joten kenties tämä on jo uudessa panimossa valmistettua kamaa.



Kuparinen kirkas olut, jonka vaahto on keskiverto ja jättää mukavasti pitsiä tuopin reunoille. Tuoksu on limonadimaisen karpaloinen ja metsämansikkainen, tässä on hieman sellaista makean sokerista sekamehutiivisteen aromia, jonka takaa maltaisuuden on vaikea päästä esiin - oikeastaan aika epäolutmainen tuoksu. Ainoastaan sellaista vienoa wieniläistyylisen lagerin maltaisuutta löytyy taustalta, mutta aika hyvin se on piilossa. Maltaisuus on ohutta maussakin, mutta karpaloaromin siitä löytää heti. Katkeruutta ei ole juuri ollenkaan, mutta ei myöskään makeutta, vaan yleisilme on kuivahko. Suutuntuma on kevyt ja keskiverron hiilihappoinen. Ohuehko lager hallitsevalla karpaloaromilla - olisin ennemmin ottanut kunnolla maltaisen lagerin hienoisella karpaloaromilla. Tämä ei ollut meikäläisen makuun oikeastaan ollenkaan, mutta toivottavasti tällekin ostajia löytyy.

Yhteenveto

Ohuehko lager hallitsevalla karpaloaromilla
ARVOSANA: 6-

Jopon kotioluthaaste #2: Vaalea 6,3% olut

13 kommenttia
 
Eilen alkanut kotioluthaaste jatkuu tänään. En siis tiedä oluesta muuta kuin alkoholipitoisuuden ja loput on oluen mukana tulleessa QR-koodissa, jonka saan lukea maistamisen jälkeen. Tänään vuorossa on olut #2, joka on pullossa näyttää vaalealta ja lähes täysin kirkkaalta. Pullossa on toki hiivaa, mutta se on ehtinyt viime viikkojen aikana laskeutumaan pohjalle. Vahvuutta on 6,3%. Tässä on paljon vaihtoehtoja, mutta pintahiivapuolella erittäin todennäköisesti pysytään, joten ehkä todennäköisin tyyli on APA tai IPA, myös Saison on yksi varteenotettava vaihtoehto.

Joppo kirjoitteli eilen vielä laitteistostaan näillä sanoin: 
Ja "laitteistona" on tosiaan 10 litran kattila ja mäskäyspussi. Mäskäys uunissa, keitto liedellä, jäähdytys tiskialtaassa ja käyminen 10 litran ämpäreissä. Eräkoot ovat toki pieniä, mutta sitä suuremmalla syyllä voi panna useammin. -Joppo
Eli mies vetää käytännössä lähes joka keittiöstä löytyvillä välineillä ja eilinenkin olut oli 38/50 pisteen arvoinen. Kyse on siis enemmänkin henkilökohtaisesta osaamisesta ja prosessin tuntemisesta, kuin "panimon" hienoudesta.



Pullo suhahtaa jälleen mukavasti ja hieman "ruudinsavuakin" nousee kun korkin taittaa sivuun. Olut yritti pyrkiä pullosta uloskin, mutta aikeet olivat sen verran verkkaiset että ehdin kaatamaan lasiin ennen kuin tuli yli. Hieman hiivaa päätyi kuitenkin lasiin, mutta se ei haitanne mitään. Olut on väriltään kultainen ja hieman oranssiakin sävyä on joukossa. Ei aivan täysin läpinäkyvää, nyt kun osa hiivoista tuli lasiin mukaan. Vaahto on belgityylisen ilmava, muutaman sentin vahvuinen ja kestävä. 

Tuoksu on selvästi belgityylinen ja belgihiivainen, myös brettaisen nahkasatulaistakin aromia löytyy. Lisäksi siinä on eksoottisempaa mangomaista hedelmäisyyttä ja sitä tuttua belgihedelmää, joka on hieman päärynäistä tai omenankuorimaista. Vaikuttaa tässä vaiheessa brettaiselta saisonilta tai belgialelta, ehkä jonkinlainen Orval-kloonikin voisi tulla kyseeseen, mutta aivan niin aromaattinen tuoksu ei ole - tämän perusteella veikkaan tälläkin kertaa, ettei olutta ole kuivahumaloitu, mutta aika 50-50 arpomiseksi menee.

Maku on tietysti myös selvästi belgimäinen, eihän se tuollaisen tuoksun jälkeen muuksi voi muuttuakaan. Se on mukavan raikas ja hedelmäinen - sitä belgihedelmää ja hieman jotain eksoottisempaa appelsiinimaista ja kukkaistakin osastoa joukossa. Humalan aistii nyt tuoksua paremmin, sillä katkeruus muodostuu saisonmaisen runsaaksi ja tästä johtuen loppu onkin kuiva sekä ruohoisen ja yrttisen sävyinen. Tästä tulee hieman mieleen Saison De Randonneurin perusversio, mutta toki rotevammalla rungolla. Maistuu siis hyvältä! Humalajikkeina voisi olla perinteisiä eurooppalaisia lajikkeita kuten esim. Hallerthaun joku variantti ja toisena veikkauksena vaikka Styrian Golding. Hiivana jokin belgialainen saison-hiiva, ja kenties höysteenä hieman brettanomycesia, kai kotipanijatkin sitä jostain hankittua saavat.

Suutuntuma on keskitäyteläinen ja melko maltillisen, mutta nipistävän hiilihappoinen ja tietyllä tapaa ilmava. Kokonaisuutena raikas ja maukas olut. Ei mitään virheitä, jotka kielisivät ongelmista prosessissa. Ilokseenhan tällaista nauttii. 

Nyt veikkaukseen. Tällä kertaa olen mielestäni varmemmalla pohjalla kuin eilen ja uhkun itsevarmuutta julistaessani seuraavan totuuden. Tässä on olut, joka on tyyliltään Saison, jossa on käytetty Hallerthau- ja/tai Styrian Golding humalia ja joka on käytetty belgialaisella saisonhiivalla, ja jota on mitä todennäköisimmin höystetty brettanomycesillä (pullotusvaiheessa?). Olutta ei ole kuivahumaloitu ja se on täysmallasolut, jossa on saatettu käyttää myös pieni määrä vehnämallasta.


AAARGH! En voi uskoa tätä. Jotain on tapahtunut, sillä olut oikeasti maistuu aivan saisonilta, tallimaista happamuuttakin on mukana. Ehkä jokin villi kontaminaatio tai muuta funkyä, mutta että Pale Ale? Ei millään. Minulla on vielä lasissa pohjat jäljellä, ja edelleen, vaikka tiedän mitä on haettu ja mitä raaka-aineita on käytetty, niin olut maistuu Saisonilta. Edes jenkkihumalat eivät nouse esiin vaan oluessa on mausteisuutta ja ruohoisuutta ja sitä brettamaista happamuutta. Ei yhtään etikkaista (pilaantunutta) happamuutta, vaan brettaa - Orvalmaista tuntua. Olut on pantu marraskuun lopussa, eli ei siitäkään vielä niin kovin kauaa kuitenkaan ole.

Kehtaako tätä tekstiä edes julkaista - ehkä en sittenkään osaa maistella olutta? Ei, kyllä kyse on jostain jännittävämmästä, pakko olla. Ehkä jokin odottamaton kontaminaatio? Mutta ei tämä missään nimessä mitenkään pilalla ole. Ihan miten vaan, mutta olut oli erittäinkin maistuvaa. Ehkä kaikki saisonit ovat jotenkin hieman vituralleen menneitä pale aleja, mene ja tiedä. Maistapa Joppo yksi pullo, jos sinulla vielä on, ja palaa asiaan. Tässähän menee usko omaan tekemiseen, vaikkei tämä toki niin vakavaa ole, mutta olin niin varma siitä tyylistä, niin varma. Nyt yllä oleva julistus näyttää aika naurettavalta, mutta eihän sitä jälkikäteen enää editoida,  tämä on pelin henki. Toisaalta luotan edelleen omaan makuaistiini, joten toivottavasti kuulemme Jopolta vielä oman makutestin tuloksen. Tässä vielä pisteet:

Pisteytys
  • Tuoksu 7
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 8
  • Suutuntuma 4
  • Yleisvaikutelma 15
Aistiarviot
  • Makeus 3
  • Katkeruus 5
  • Happamuus 5
  • Täyteläisyys 5
Kokonaispisteet: 38/50

Tästä on hyvä jatkaa seuraavan kotioluthaasteen pariin joskus lähitulevaisuudessa. Kiitokset Jopolle tästäkin maukkaasta oluesta. Olen kuin puulla päähän lyöty, miten APA muuttuu Saisoniksi muutamassa kuukaudessa? ...tai Riihimäki - Rauma välillä?

Jopon kotioluthaaste #1: Tumma 9,4% olut

3 kommenttia
 
Otin jo muutama viikko sitten vastaan kolme kotiolutta, joiden valmistajana on toiminut Twelve Toes Brewing Co. eli Olutoppaan nimimerkki Joppo. Olen tästä tietysti erittäin kiitollinen. Jutun otsikkona on kotioluthaaste, sillä Joppo on kertonut minulle etukäteen ainoastaan oluiden alkoholipitoisuudet ja tarkoituksena olisikin maistelun perusteella arvuutella oluttyyli, ehkä käytettyjä humalalajikkeita ja muitakin raaka-aineisiin tai valmistukseen liittyviä juttuja. Maistelun jälkeen voin heti skannata Jopon oluiden mukana lähettämät QR-koodit ja katsoa menikö metsään ja kuinka paljon. Todella mielenkiintoinen kokeilu, jossa haastetaan sekä oma maistamistaitoni, että Jopon oluenvalmistustaidot ja osumatarkkuus johonkin tiettyyn tyyliin. Ajattelin aluksi, että hoidan koko trion yhden illan aikana, mutta oluet ovatkin sen verran vahvempia, että on parempi jakaa kahteen tai kolmeen erään. Arvioin oluet taas Olutoppaan pisteasteikolla (5-50) ja aistiarviot siihen päälle, koska sillä tavoin Joppo saa paremman palautteen onnistumisestaan.

Ensimmäisenä käsittelyssä oleva #1 on vahvuudeltaan 9,4% ja pullon ulkopuolelta silmäiltynä olut näyttäisi olevan täysin mustaa. Tästä voisi heti päätellä kyseessä olevan jonkinlaisen imperial stoutin, joten lähden liikkeelle maltillisella n. 15 minuutin jääkaappiviilennyksellä. Kyseessä toki voi olla myös belgityylinen vahva ale/quadrupel. Olut on liian vahvaa ollakseen Black IPA tai muu musta tyyli mitä nyt mieleen tulee, ellei Foreign Stoutia tai muuta marginaalikamaa lasketa.



Pullo sihahtaa kivasti avattaessa ja lasiin kaatuu ei aivan mustaa, mutta hyvin tumman ruskeaa olutta, jonka päälle muodostuu parisenttinen beige vaahto. Kaadoin aluksi ilman hiivoja. Tuoksu on hyvä, tässä vaiheessa olen edelleen heti sitä mieltä, että kyseessä on imperial stout tai imperial porter. Näiden tyylien rajat ovat tietysti häilyviä ja mielipiteitä on yhtä monta kuin... tiedätte kyllä. Tuoksusta löytyy hyvin miellyttävää ja suht voimakastakin tummaa suklaisuutta, kevyttä ja pehmeää paahteisuutta, kahvimaisuutta sekä hienoisesti lakritsia. IS olisi omasta mielestäni hieman paahteisempi, joten alan tässä vaiheessa kallistumaan imperial porterin suuntaan. Belgialesta tässä ei kyllä ole kyse. Hedelmäistä humalaa erottuu myös suht tuntuvasti, veikkaisin jenkkilajikkeiksi, ja alkoholikin nousee taustalta odotetusti esiin. Aromihumalaa, eli keiton myöhäisessä vaiheessa lisättyä humalaa, löytyy, mutta en usko, että tätä on kuivahumaloitu. Hyvä tuoksu, eikä mitään virhearomeita, joten valmistusprosessi ja hygienia lienee Jopolla kunnossa. 

Makukin on miellyttävä. Siinäkin on pehmeää paahteisuutta, eikä sellaista stoutin tyylistä voimakasta ja runsasta paahteisuutta. Lisäksi maku on yllättävänkin hedelmäinen, sitruksista tuntua ja lopussa  greippistä happamuutta, edelleen uskon jenkkilajikkeisiin. Jos veikkaamaan lähdetään niin Cascade on aina sellainen "varma valinta", mutta vaihtoehtojahan on toki lukuisia. Humalointia on reilusti, sillä katkeruus on lopussa runsasta ja erittäin pitkäkestoista sorttia, veikkauksena vähintään 70-80 IBUa. En vielä tiedä löytyykö Jopon QR-koodista katkeroarvoja, mutta veikataan nyt sekin. Kahvit, suklaat ja lakut jäävät aivan humaloinnin varjoon, niin runsasta se on. Jälkimaussa hieman tuhkaisuutta ja yrttisyyttä. Yleisilme on kuivahko ja katkerahko - alkumaussa on makeuttakin, mutta humalointi pyyhkäisee sen mennessään tehokkaasti. Alkoholi pysyy hyvin piilossa, vaikka toki lämmittääkin, humalointi pitänee senkin aisoissa.

Suutuntuma on prosentit huomioiden vain keskitäyteläinen, joten korkeampaa alkoholipitoisuutta on kenties haettu sokerin/muscovadosokerin voimin. Hiilihappoisuutta on keskiverrosti. Nielaisun jälkeen suu jää hieman nahkeaksi/tahmaiseksi, vaikka yleisilme onkin kuiva.

Tässä vaiheessa kun lasi on about puolillaan kaadan pullon pohjalta hiivat mukaan. Tuoksuun ei tullut radikaalia muutosta, mutta jotain samaa tässä on nyt kuin omassa Katajainen Ansa IS:ssä, joten veikataan hiivaksi Safale US-05 - aivan perstuntumaltahan näissä nyt mennään, mutta mennään metsään sitten tyylikkäästi rytisten jos niikseen tulee. Maku muuttui pehmeämmäksi ja suutuntuma hieman täyteläisemmäksi. Hiivat söivät hieman humalan purevuutta, mutta muuten ei juuri muutoksia. Edelleen hedelmäistä ja katkeraakin.

Veikkaukseni siis imperial porter, jenkkihumalilla (ainakin Cascade), ei kuivahumaloitu, IBUja minimissään 70-80, hiivana Safale US-05 ja lisäpotkua haettu sokerilla/muscovadosokerilla.


Hahaa! Metsään meni! No, hiiva sentään meni oikein, sillä voinkin lesoilla monta kuukautta. Maun puolesta olut toki voisi mennä myös Black IPA:sta. En ole niitä kovin montaa maistanut, joten tämä oli minulle haastava ja alussahan vielä heti rajasin tuon vaihtoehdon pois, koska alkoholipitoisuutta on niin runsaasti, selvästi enemmän kuin perus-IPA:ssa. En itseasiassa edes tiedä mihin rajoihin Black IPA "virallisesti" asetetaan, mutta oletin sen asettuvan samaan kuin IPA. Skannauksessa tuo "Tyyppi:" on ilmeisesti "Täysmallas", vaikka siihen on jotain aasialaisia merkkejä eksynytkin. Mukava nähdä, että Joppo on päässyt kotioloissa perinteisin menetelmin näin korkealle. Rungon suhteellinen keveyskin johtui siis tyylistä, eikä sokerin käytöstä. Hyvä Joppo! Humalat ovat jenkkilajikkeita, eli siinä veikkaus osui puoliksi kohdalleen - Cascadeahan ei listoilla näy. Lisäksi tämä on kuivahumaloitu, vaikka väitin ettei olisi. Olipa mielenkiintoinen ja hauska haaste, skannauksen hetkellä jopa jännitti. Vielä pisteet loppuun.

Pisteytys
  • Tuoksu 8
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 7
  • Suutuntuma 4
  • Yleisvaikutelma 15
Aistiarviot
  • Makeus 4
  • Katkeruus 7
  • Happamuus 4
  • Täyteläisyys 5
Kokonaispisteet: 38/50 

Vielä kaksi samankaltaista haastetta jäljellä, niistä lisää lähitulevaisuudessa. Nyt on nieltävä tämä karvas tappio ja jatkettava eteenpäin. Sitä omaa peliä vaan ja luistelua hieman lisää niin kyllä tämä tästä kääntyy.



Olutarvio: Nokian Keisari 66 American Pale Ale

9 kommenttia
 

Keisari 66 American Pale Ale

Panimo: Nokian Panimo, Suomi (Nokia)
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 4,2%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka Ruokapuoti Lumo, Rauma, 2,85€/0,5l)

Nokian Panimolta on juuri tullut tällainen erittäinkin mielenkiintoinen uutuus maitokauppoihin. Suhteellisen sopuhintaista ja laajasti saatavilla olevaa APA-tyylin olutta on jo tovi odoteltukin. Tässä tyylissä humalat esittävät pääroolia ja 66:n tähtiä ovat Columbus-, Tradition- sekä Cascade-lajikkeet. Katkeruutta kerrotaan olevan n. 35 IBUa (päivitys 7.4.2013, oluessa on 55 IBUa!), eli saman verran kuin esim. Stadin Panimon lukuisilla maitokauppavahvuisilla Pale Ale tyylin oluilla. Tölkkiin on haettu jenkkifiilistä Golden Gate sillan häivähdyksellä ja 66:n merkitys lienee Route 66


Utuinen, oranssinkuparinen olut, joka vaahtoaa runsaasti. Vaahto on höttöistä ja jättää runsaasti pitsiä lasin reunoille laskiessaan. Tuoksussa on aromaattisen sitruksista ja pihkaista humalaa sekä persikkaista hedelmäisyyttä, joka lienee hiivan käymisaromeja. Tämä lienee kuivahumaloitu Cascadella, sen verran tuttu on tuo sitruksinen ote. Taustalla on hieman kevyesti karamellista maltaisuutta ja ruohoisuuttakin. Vallan hyvä tuoksu. Makukin on runsaan ja purevan sitrushedelmäinen, kevyen maltaisuuden jäädessä statistin rooliin taustalla. Katkeruutta on kevyeen runkoon nähden sopivasti, se puraisee ja nipistys kantaa hyvin greippisen happamaan jälkimakuun asti. Suutuntuma on kevyehkö, kuten tämän vahvuisissa yleensäkin, ja hiilihappoisuutta on keskiverrosti. Tasapainoinen ja maukas kokonaisuus, joka on juuri niin hyvä kuin maitokauppavahvuiselta APA:lta voi odottaa. Tässä oiva kaveri kesän grilliruuille!

Yhteenveto

Tasapainoinen, kevyt, mutta napakasti pureva APA. Kesähitti?
ARVOSANA: 8+

Maistelussa Karhu Tuplahumala ja Koff Rock by Kotiteollisuus

2 kommenttia
 
Tämän päiväiseltä Porin keikalta löytyi otsikon mukaisia Sinebrychoffin uutuuksia. Ostin ihan mielenkiinnosta maisteluun, jotta pysyn hiukan kartalla mitä Suomen suurimmassa panimossa tapahtuu. On näissä hyviäkin elementtejä näkyvissä, sillä mm. humalajikkeet mainitaan molemmissa pakkauksissa. Tätä lisää. Toisaalta kumpikaan ei ole täysmallasolut - Rockissa on käytetty maltaan lisäksi ohratärkkelystä ja Tuplahumalassa sokeria. Kumpikin tekee käytännössä saman asian, eli keventää olutta. Hinnat ovat järkyttävästi pienpanimotuotteiden ja "erikoisoluiden" tasolla, Rock kustansi 2,89€ ja pint-koossa myytävä Tuplahumala 2,99€. Kotiteollisuutta tuli kuunneltuakin suht aktiivisesti Kuolleen Kukan Nimen aikoihin, se julkaistiin jo vuonna 2002 ja on edelleenkin harvakseltaan kuuntelussa. Hyvä lätty. Otetaanpa sen kunniaksi Rock ensimmäiseksi käsittelyyn.

Koff Rock by Kotiteollisuus
(Vaalea lager, 4,7%)

Mainoslauseiden mukaan normaalia Koffia vahvempi ja väriltään asteen verran tummempi, mutta kuitenkin kesäisen raikas aromaattinen lager, joka on saanut luonnetta normaalista Koff-humaloinnista ja lisäksi saksalaisesta Magnum-aromihumaloinnista. Pikkusen tuunattua perus-Koffia siis. Spekseissä normi-Koffilla väri on 9 EBC ja katkero 16 EBU. Rockilla 12 EBC ja samat 16 EBUa. Vahvuutta tässä on tosiaan sen 0,2% enemmän. Enempää ei olisi voinutkaan laittaa, koska tuossa tulee se maaginen 4,7% raja jo vastaan. Luvattua Rock-asennetta on speksien mukaan luvassa korkeintaan tölkin ulkonäössä.



Kullankeltainen, hieman kupariin vivahtava ja vain kevyesti vaahtoava olut. Vähäinen vaahtokin katoaa nopeasti Tuoksussa on hieman pahviseen suuntaan kallellaan olevaa maltaisuutta, jossa on hyvin kevyesti karamellimaista vivahdetta. Jotain hentoa hedelmäisyyttäkin voi löytää, jos oikein yrittää. Aivan normaali teollisuuslagerin tuoksu, eli ei oikeastaan tuoksu juuri millekään. Sama pahvisuus jatkuu maussa, eikä oikein aidosta maltaan mausta ole paljoakaan jäljellä. Hienoista hedelmäisyyden häivähdystä keskivaiheilla, mutta lopussa ei enää mitään muuta kuin pahvia ja katkerokin on hyvin kevyt. Hiilihappoisuus on vichyvesimäisen pisteliästä ja melko runsasta - sen kun yhdistää jo muutenkin keveään runkoon, niin valjuahan se on. Kehno olut ja pienpanimo-oluen hinnalla...

Arvosana: 5½

Karhu Tuplahumala
(Vaalea lager, 4,6%)

Karhu Tuplahumala, on Karhua, jossa on hieman enemmän humalaa kuin normaalissa Karhussa. Nimi tulee siitä, että nyt on käytetty kahta lajiketta, kun normi-otsossa on ainoastaan yhtä. Tässä on sekä Saazia, että Goldingsia. Normikamassa ainoastaan Saazia. Katkerot eivät ole aivan tuplaantuneet, sillä perus-Karhussa niitä on 12 EBUa ja Tuplahumalassa 22 EBUa. Vertailukohdaksi voidaan ottaa tässä vaikka Laitilan Kukko Lager, eli se vihreätölkkinen Kukko, jossa on 22 EBUa vakiona, eikä siinäkään juuri katkero nipistämään pääse. Hevosmiesten tietotoimisto internetissä kertoo, että ihminen maistaa eron katkeruudessa kuuden EBUn välein eli kyllä tuo ero aistittavissa on, mutta merkittävästä erosta ei kuitenkaan pitäisi olla kyse. No, en pääse vertaamaan, sillä normi-Karhua ei nyt(kään) ole käsillä. Yllätyin kuin luin tölkistä tässä käytetyn sokeria, en ole vastaavaan ennen Sinebrychoffin oluessa törmännyt, yleensähän mokomat käyttävät "lisäaineena" tosiaan ohratärkkelystä.

Kullankeltainen, hieman kupariin vivahtava ja keskiverrosti vaahtoava olut. Näyttää värinsä aivan samalta ulkoisesti kuin Rock, mutta vaahto on runsaampi ja jättää hieman pitsiäkin jälkeensä. Huuuu... yllätys. Tuoksussa on HIEMAN kukkaisuutta ja citron-fairya, eli sitruunatiskiainetta. Lisäksi metallisuutta ja hieman pahvista mallasta, ei kuitenkaan Rockin veroisesti, eli hieman paremmasta tuoksusta on ilman muuta kyse. Kokonaisuutena kuitenkin mitäänsanomaton ja vaisu tuoksu, sillä aromit ovat heikkoja - ettei vaan moiset pääsisi oluenjuojaa häiritsemään. Maussakin on hieman hedelmäisyyttä sekä tiskinpesuainetta ja kevyttä greippisyyttä. Juuri muuta ei sitten olekaan, paitsi sitä pahvia ja häivähdys metallia jälkimaussa. Suutuntuma on ohut ja runsaan hiilihappoinen - pojat pojat siellä Keravalla, vichyt olisi syytä pitää oluista erillään.

Arvosana: 6 

Tässä vaheessa on turha enää esittää yllättynyttä - olihan se jo etukäteen tiedossa, että tällainen suoritus vaatii olutharrastajalta hieman urheilumieltä: "Kyllähän ne olisivat voineet yllättää positiivisestikin". Totuus on nyt kuitenkin se, että taas myydään hieman säädettyä perus-Koffia tai perus-Karhua rankasti kovempaan hintaan. Kenties perus-Pena maistaa näitä kerran tai kaksi (koska täst tulee tuplahumala hei!), mutta palaa sitten perustavaraan, koska se on halvempaa, eikä merkittävää makueroakaan ole. Jättäkää hyllyyn veljet ja siskot, jättäkää hyllyyn.

Olutarvio: Ruosniemen Piirimyyjä

0 kommenttia
 

Piirimyyjä

Panimo: Ruosniemen Panimo, Suomi (Pori)
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 5,7%
Saatavuus: Olutravintolat (Maistettu Porissa Pub Winstonissa, 0,33l / 5,80€)

Vapaapäivä ja rouvalla tarvetta lyhyelle Porin vierailulle heti aamulla. Hyppäsin messiin ja onnistuin tälläkin kertaa sniikkaamaan itseni Pub Winstoniin, jossa tiesin Ruosniemen Piirimyyjää olevan tarjolla. Harvinainen hetki perheenisälle olla maanantaina rehdillä päiväoluella ja vieläpä ilman turhia kiireitä. Piirimyyjän nautittuani kävin vielä Winstonin "naapurissa" Beer Hunter'sissa nauttimassa Vaalean Muflonin. Menin siis kenties Suomen parhaaseen olutravintolaan ja tilasin vaalean lagerin, mutta olihan minulla syyni. A, olut oli minulle uusi, B, hyvästä perusoluesta panimon taidot mitataan, C, olut oli sieltä kevyemmästä päästä (4,5%). Päivätumuja piti kuitenkin yrittää välttää, sillä tätä kirjoittaessa tilanne on se, että rouva on töissä ja minä hoidan lapsia kotona - samalla vasurilla blogittaen. Mufloni Vaalea oli omassa tyylissään erittäinkin hyvä ja maistuva, joten valinta osui senkin puolesta aivan oikeaan. No, ei siitä sen enempää, sillä nyt oli tarkoitus kertoa enemmän Piirimyyjästä.

Piirimyyjä on Ruosniemen Panimon toinen varsinainen olut. Ensimmäinenhän oli Pikkupomo, jonka siis käväisin joulukuussa maistamassa. Pikkupomon ja Piirimyyjän välillä oli vielä kokeiluluontoinen Beta-versio APA (6,3%), josta ei ilmeisesti syntynyt vakituista olutta. Piirimyyjä on 5,7% American Pale Ale, jossa on käytetty humalina Olutoppaan tietojen mukaan Magnumia ja Cascadea. No mikä ettei!



Utuinen kultaoranssi olut, jonka päälle muodostuu parin sentin vahvuinen tiivis, kermainen ja pitsinen vaahto. Tuoksussa on napakan iskevää greippistä humalaa, mäntyisyyttä ja pehmeän aromaattista tropiikin hedelmääkin - lähes IPA sfääreissä liikutaan. Maltaisuuttakin nousee humalien takaa esille ja se on lähempänä keksimäistä kuin karamellista. Greippisen humalan puraisu on maussa yhtä tiukka kuin tuoksussakin, mainiota! Maku alkaa kevyen karamellimaltaisena, mutta humalointi iskee nopeasti ja kietoo koko makupaletin tiukkaan katkeron syleilyyn. Greippistä, neulasmaisen pisteliästä ja hieman eksoottisen hedelmäistä meininkiä. Katkeruus on melko voimakasta ja kokonaisuus hyvinkin maukas humalan ystäville. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja keskivertoa hieman maltillisemman hiilihappoinen. Hieno olut ja hyvää jatkoa Pikkupomolle.

Yhteenveto

Purevasti humaloitu sitruksinen APA
ARVOSANA: 8+

Olutarvio: Brooklyn Black Ops

5 kommenttia
 

Black Ops

Panimo: Brooklyn, Yhdysvallat
Oluttyyli: Imperial Stout
Alkoholipitoisuus: 10,5%
Saatavuus: Alko (26,90€ / 0,75l)

Nyt hirvittää... Jos napsauttaa korkin auki, niin se on kertalaakilla 26,90€ - niin järkyttävä hinta tällä Brooklynin tynnyrikypsytetyllä imperial stoutilla on. Ostin kuitenkin, ja olenkin miettinyt että miksi. Tätä olutta markkinoidaan nerokkaasti. Brooklynin kotisivuilla tästä ei ole mitään mainintaa ja varsinainen mainoshan menee näin: 
Brooklyn Black Ops does not exist. However, if it did exist, it would be a robust stout concocted by the Brooklyn brewing team under cover of secrecy and hidden from everyone else at the brewery. Supposedly, "Black Ops" was aged for four months in bourbon barrels, bottled flat, and re-fermented with Champagne yeast, creating big chocolate and coffee flavors with a rich underpinning of vanilla-like oak notes. They say there are only 1000 cases. We have no idea what they’re talking about.
Eli olut jota ei ole olemassa. Bourbontynnyreissä kypsytetty ja hiilihapot on luotu jälkikäyttämällä olut pullossa shampanjahiivalla. Ilmeisesti joka vuosi tehdään tuo 1000 laatikkoa, eli 12000 pulloa. Alko on ostanut 1080 pulloa, eli lähes kymmenesosan tuosta määrästä vuoden 2012 erää. Maahantuojana toimii Sinebrychoff, kuten muillakin Brooklynin oluilla. Niin, miksi ostin tämän. Tiedostan, että olut ei voi millään olla maultaan hintansa arvoinen. Toisaalta Alkon tarjonta on niin laiha, että tällainen spesiaalitapaus nousee sieltä välittömästi kiinnostavana esiin ja lisäksi oluesta kuhistaan netissä (tuon markkinoinnin takia) niin paljon, että kiinnostaa tietää mistä tässä kaikessa on oikein kyse. Pahaa teki maksaa tuo hinta ja pahaa tekee nyt korkata tämä kieltämättä sangen tyylikäs pullo, siinä menee se 27€ sen siliän tien. No, toivottavasti olutnautinto tuntuu edes 15 euron arvoiselta, silloin ei oteta kuin reilu kymppi takkeihin. Mainittakoon, ettei olut ole juuri sen halvempi missään muuallakaan, eli tässä ei ole tällä kertaa kyse mistään maahantuojan tai Alkon ahneudesta. Bourbonkypsyttelyt ovat minulle aiemmin maistuneet hyvin ja muistakin Brooklynin oluista olen yleensä tykännyt,  joten ei tähän aivan toivottomista lähtökohdista tarvitse lähteä. Valmistusaineina: Maris Otter-, kristalli-, Weyerman Wheat-, pilsner-, suklaa- ja mustamaltaat, paahdetut ohrat, humalina Willamette ja East Kent Goldings, vesi ja hiiva. Eli hieman vehnämallasta ja mallastamatonta ohraakin mukana. Kerran se vaan kirpaisee...



Läpinäkymättömän musta olut, jota on siunattu runsaalla mokkaisen värisellä vaahdolla. Vaahto laskee melko nopeasti jättäen hieman hajanaista pitsiä lasin reunoille. Tuoksussa bourbonkypsytys on heti selkeästi esillä vaniljaisine, tammisine ja viskimäisen alkoholimaisine piirteineen. Muilla piirteillä on aluksi vaikeuksia päästä esiin tuon bourbonin dominoinnin takaa, mutta hetken tuoksuttelun jälkeen tummaa suklaata, paahdettua sokeria ja ruusunkukkaista willametten aromia kuitenkin löytyy. Tuo kukkaisuus on todella hieno ja se nostaakin tuoksun erinomaiselle tasolle. Maussakin bourbonkypsytys puskee heti alussa dominoivaksi piirteeksi, varsinkin vaniljaisuus on roisia ja tammisuuttakin on riittämiin. Tämä ei ole negatiivinen piirre, jos näistä mauista pitää. Tammisuus kääntyy hieman jopa happamaksi, ikäänkuin runsaan tynnyrikypsyksen merkiksi, ja oluen yleisilme onkin ennemmin kuiva kuin makea. Tämä on piirre josta pidän, tahmaisen makeita imperial stoutteja onkin jo tarpeeksi. Loppuliu'ussa on yllättävää ja miellyttävää hedelmäisyyttä, runsasta lakritsaisuutta ja keskirunsaasti katkeroakin. Kahvi ja tumma suklaa pääsevät esille vasta jälkimaussa ja sielläkin reilun bourbonhöysteen kera. Suutuntuma on tyylille hieman erikoinen ja se johtunee tuon shampanjahiivan käytöstä. Olut on nimittäin pohjimmiltaan melko täyteläinen, mutta samalla runsaan kuplivan hiilihappoinen, joka taas keventää juotavuutta ja tekee kokonaisuudesta yllättävänkin kepeän. Bourbonmaisuus on runsasta, se sopii minulle, mutta nyt ollaan kuitenkin jo siinä rajoilla, että onko sitä sopivasti vai liikaa. Hiilihappojen karsimiseksi olut kannattaa kaataa suoralla kaadolla lasiin, vaikka lasin täyttämisessä meneekin tällä tavoin hieman aikaa. Juomisen aikana hiilihappoisuutta voi hätyytellä kauemmas myös lasia pyöräyttelemällä. Nautittavuus nimittäin paranee kun olut on istunut lasissa sen puolituntisen verran ja tuo hieman liiallinen hiilihappoisuus on tasoittunut. Maukas olut, mutta ei todellakaan hintansa arvoinen, esim. Brooklynin Black Chocolate Stout on aivan yhtä hyvää.

Yhteenveto

Vahvasti bourbonmainen imperial stout
ARVOSANA: 9

Alkon pääsiäisoluet 2013: St. Feuillien Cuvée de Pâques

0 kommenttia
 

Cuvée de Pâques

Panimo: Saint Feuillien, Belgia
Oluttyyli: Belgityylinen vahva ale
Alkoholipitoisuus: 7,5%
Saatavuus: Alko (4,16€ / 0,33l)

St. Feuillienin oluet ovat viime aikoina olleet aika tuttuja näkyjä monopolimme hyllyssä ja hyvä niin, nehän ovat kuitenkin pääosin maukkaita. Parhaana mieleen on jäänyt ensimaiston jälkeen jo pariin uusintaankin eksynyt Grand Cru, josta pidän todella paljon. Tämä pääsiäisolut oli Alkossa viimeksi näihin aikoihin vuonna 2011, mutta silloin se jäi minulta arvioimatta. Alko kertoo valmistusaineiksi seuraavat: Amber-, karamünch- ja pilsnermaltaat, humalina Saaz ja Styrian Goldings, porakaivovesi ja hiiva.


Meripihkaisen väristä utuista olutta, joka vaahtoaa belgityyliin, eli reilusti. Vaahto on tiivistä, jättää pitsiä ja pieni kerros kestää oluen suojana loppuun asti. Tuoksu on mausteinen, siinä on inkivääriä, anista ja kaneliomenaa. Belgityylistä päärynänkuorimaista hedelmäisyyttä on myös mukana, kuten belgihiivaisuuttakin. Kohtalaisen raikas ja hedelmäinen tuoksu, jossa alkoholi pysyy täysin piilossa. Maussakin mausteisuus on pinnalla ja se tuntuu pääosin pippurisen belgihiivaisena sekä kanelisuutena ja inkiväärisyytenä. Taustalla on omenaista ja päärynäistä hedelmäisyyttä, sekä kevyesti purevana esiin tulevaa yrttisen kukkaista humalointia. Alkoholi on maussakin täysin piilossa, vaikka toki lämmittääkin rinnassa. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja belgityyliin, eli hieman runsaammin, hiilihappoinen. Perushyvä vahva mausteinen belgi, mutta ei iske täysin yhteen omien mieltymysteni kanssa.

Yhteenveto

Mausteinen vahva belgi.
ARVOSANA: 7½

Olutarvio: Mikkeller Rauchpils

6 kommenttia
 

Rauchpils

Panimo: Mikkeller, Tanska
Oluttyyli: Savuolut
Alkoholipitoisuus: 4,6%
Saatavuus: Maitokaupoista rajoitetusti (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma 5,90€/0,33l)

Tanskan ihmemies Mikkeller on valmistanut 4,6% savupilsin, jonka Diamond Beer sitten ilahduttavasti toi kansan saataville tänne alkoholipolitiikan ihmemaahan. Hinta on kovahko, mutta ostin koska Mikkeller. Tämä lienee melko samankaltainen tuote kuin Vakka-Suomen Panimon Jouluolut, eli savuisuudella höystetty pils. Etiketti on taas kerran sitä hämärämpää osastoa, siinä hattupäinen valkopartainen mies etenee nelivedolla... Valmistusaineiksi kerrotaan pilsner, munich, cara-pils ja smoke maltaat, sekä tettnang ja hallerthau humalat.


Utuinen oranssinkultainen olut, jonka vaahto on osin suurikuplainen ja kooltaan massiivinen. Vaahto laskeutuu hitaasti muodostaen kumpuilevia kermavaahtomaisia muotoja ja jättäen runsaasti paksua pitsiä lasin reunoille. Näyttävä olut. Tuoksu on hyvä ja miellyttävä. Siinä on hieman karamellista pale ale tyylistä mallaspohjaa, jonka päälle kevyt, mutta selkeästi erottuva savuisuus ja kukkainen aromihumalointi rakentuu. Läsnä on myös sitruunalla aromisoidun astianpesuaineen mieleen tuovaa tuoksua. Maku alkaa hieman makealla viljaisen ja karamellisen maltaan yhdistelmällä ja jatkuu siitä saumattomasti savuiseen ja mukavan rapsakan humaloituun loppuun. Jälkimaussa kuivaa ruohoa ja hentoa savuisuutta. Suutuntuma on lähes keskitäyteläinen ja melko maltillisen hiilihappoinen. Tässä olisi todella mainio ruokaolut, jos saatavuus olisi parempi (jatkuva) ja hinta edullisempi.

Yhteenveto

Savuinen rapsakasti humaloitu pils. Ruokajuomaksi erinomainen.
ARVOSANA: 8+

Olutarvio: Master Tmavý 18°

3 kommenttia
 

Master Tmavý 18°

Panimo: Velkopopovicky Kozel (SABMiller), Tsekki
Oluttyyli: Portteri
Alkoholipitoisuus: 7,0%
Saatavuus: Alko (3,61€ / 0,33l)

Helmikuun jälkimmäisellä puoliskolla Alkoon tupsahti tällainen varsin mielenkiintoinen tsekkiportteri. Alkon sivuilla valmistajaksi mainitaan Plzenský Prazdroj, eli sama panimo joka valmistaa legendaarista Pilsner Urquellia. Tämä on kuitenkin mm. Ratebeerin mukaan valmistettu suomalaisillekin hyvin tutun Velkopopovickyn panimolla. Nämä molemmat mainitut panimot kuuluvat samaan jättimäiseen SABMiller-konserniin, joten skenaario on varsin todennäköinen. Ei kai ne Urquellin panimolla muuta kuin Urkkia ehdi tekemäänkään. Pullon ulkonäköön on panostettu ja etikettikin on varsin tyylikäs. Ne ovat tietysti oluen ulkopuolisia seikkoja, mutta kyllä nekin vaikuttavat oluesta jäävään mielikuvaan. Hintakin on kohtuullinen, joten tässähän voisi olla jonkinlaisen kestosuosikin merkit ilmassa.



Tummahkon ruskea, valoa vasten punertava olut, jonka muutaman sentin vahvuinen vaahto on beige ja nopeahkosti katoava. Tuoksu on balttiportterimainen, eikä tietysti ihme, sillä lageristahan on kyse. On tässä toki myös sellainen tietty tsekkivivahde, jonka tekee miellyttävän aromikas humalointi. Veikkaisin paikallisia humalajikkeita käytetyn, eikä niitä tunnu olevan liiaksi säästettykään - mainiota! Tuoksu on kokonaisuutena hieman paahdetun sokerinen, lakritsinen, kevyen kahvinen ja tuntuvasti kukkaisen humalainen. Olut on suussa aluksi melko pehmeää ja miellyttävän täyteläistä, mutta myöhemmin hiilihappoja ja katkeruuttakin muodostuu tuntuvasti. Yleisilme on tyylille ominaisesta makeudesta huolimatta kuivahko ja katkerahko. Maussa vuorottelevat tuoksusta tutut maut, alun ollessa lakritsainen ja limppuisen maltainen, keskivaiheilta taasen löytyy paahdettua sokeria ja maitokahvia, ja sitten lopusta katkeruutta sekä humalan aromeja. Kokonaisuutena tasapainoinen ja maukas olut. Hieno suoritus näiltä tsekkipanimoilta. Juu, iso on konserni, mutta ei sitä totisesti tästä maista, vaan ihan oikeasta oluesta on kyse.

Yhteenveto

Täyteläinen, pehmeä ja lakritsainen tsekkiportteri.
ARVOSANA: 8½

Olutarvio: Suomenlinnan Piper Wit

0 kommenttia
 

Piper Wit

Panimo: Suomenlinnan Panimo, Suomi (Helsinki)
Oluttyyli: Witbier
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Prisma Rauma)

Piper Wit on Suomenlinnan Panimon tuoreimpia uutuuksia maitokaupoissa. Kyseessä on belgityylinen vehnäolut eli witbier, jotka yleisesti ovat hyvin raikkaita ja helppoja nautittavia. Tunnetuin tyylin edustaja on ilman muuta Hoegaarden, joka on laajassa jakelussa Suomessakin, sitä löytää niin ravintoloista kuin Alkostakin. Tyylin helpon juotavuuden, mutkattomuuden ja Hoegaardenin suosion vuoksi olisin odottanut jonkin suomalaisen panimon tuovan tyylin edustajan laajasti saataville jo aiemmin, mutta näin ei ole kuitenkaan käynyt, ennen kuin nyt. Suomenlinnan Panimo on tehnyt tämän perinteisen kaavan mukaan ja maustanut oluen korianterilla, pomeranssilla ja appelsiinilla (luultavasti appelsiinin kuorilla). 



Sameahko, vaalean keltainen ja runsaasti vaahtoava olut. Vaahto kestää pääosin hyvin, pieni osa jopa lasin loppuun asti. Tuoksu on raikkaan appelsiininkuorinen ja korianterisen mausteinen. Lisäksi hieman neilikkaista tuntua ja vehnäistä hieman happamampaa maltaisuutta. Hyvä hedelmäisyys ja raikas kokonaisuus - tykkään. Maussakin appelsiininkuorisuus on pinnalla, siihen viereen hieman hapanta vehnäisyyttä ja korianterista mausteisuutta, joka saa lopussa jopa pippurisia piirteitä. Miellyttävän kuiva kokonaisuus. Jälkimaussa greippimäistä happamuutta. Suutuntuma on kevyt ja runsaan hiilihappoinen. Hyvin kesäinen juoma, jota voin kuvitella itseni takaterassilla nauttivan lämpimänä päivänä. Toivottavasti tuoretta saa kaupoista kesälläkin.

Yhteenveto

Hedelmäinen ja raikas, kesäolutta!
ARVOSANA: 8

Hinta-laatusuhteeltaan paras maitokauppavehnis on...

11 kommenttia
 
Saksalaistyylinen vehnäolut, hefeweizen, tuo virkistävä ja maukas iltojen ilo, palautusjuomien ykkönen, saunanjälkeinen ja terassijuomien kuningas. Nimitykset ovat moninaiset tällä lempijuomallani. Vehnäolutta saa nykyään maitokaupoistakin useita eri merkkejä, vaikka eiväthän ne aivan "aidon vahvuisia" tuosta mielivaltaisesta 4,7% rajasta johtuen tietysti olekaan. Maukkaita ja käyttökelpoisia kuitenkin. 

En ole enää hetkeen jaksanut valittaa jokaisen arvimoimani oluen hinnasta, sillä olut maksaa Suomessa helvetisti. Se on vaan karu fakta. Alkon uutuuksista useimmat ovat nykyään sellaisia, että niitä ostaa sen yhden pullon maistettavaksi ja ellei kyseessä ole aivan huikea suoritus, niin toista kertaa ei tule. Silloin se "lisäeuro" ei hinnassa ole niin merkittävä, sillä eihän niitä uutuuksia nyt niin paljoa ole, mutta jos kyse on ns. käyttöoluesta, eli oluesta jota ostetaan useammin, kuten minulla esimerkiksi vehnäolut, niin hinta-laatusuhteen merkitys nousee. 

Maitokauppojen hinta-laatusuhteeltaan parhaat vehnikset ovat:
(hintatiedot 8.3.2013)


1. Kaiserdom Hefe-Weißbier (Olutopas)
(Kaiserdom Privatbrauerei, Saksa, 4,7%)
Hinta: Rauman Prismassa 1,75€ / 500ml tlk. Litrahinta 3,5€ (3,2€, jos palautat tölkit)

Tämän Kaiserdomin hinta putosi pari kuukautta sitten 2,19€ -> 1,75€, ja nyt tämä on hinta-laatusuhteeltaan aivan ehdoton ykkönen. Maultaan peräti selvästi parempi kuin listan kakkonen, Lidlin Grafenwalder Vehnäolut. Ei aivan niin ryhdikäs kokonaisuus kuin esim. listan kolmonen Nokian Elowehnä, mutta lähes euron halvempi hinta saa minut tarttumaan ennemmin tähän - vuodessa säästö on jo merkittävä ja rahaa jää enemmän niihin "parempiinkin oluisiin". Maukas ja raikkaan hedelmäinen vehnis.

2. Grafenwalder Vehnäolut (Olutopas)
(Valmistettu Saksassa, 4,5%)
Hinta: Rauman Lidlissä 1,79€ / 500ml tlk. Litrahinta 3,58€ (3,28€, jos palautat tölkit)

Selkeästi tämän listauksen valjuin kokonaisuus oluena, mutta erot eivät ole kuitenkaan niin merkittäviä, etteikö näin edullinen hinta kallistaisi olutta ostamisen arvoiseksi. Otan mieluusti jos Lidliin on muutakin asiaa, mutta varta vasten tätä varten ei tule lähdettyä.

3. Nokian Keisari Elowehnä (Olutopas)
(Nokian Panimo, Suomi, 4,7%)
Hinta Rauman Prismassa 2,59€ / 500ml tlk. Litrahinta 5,18€ (4,88€, jos palautat tölkit)

Maultaan TOP-3:n paras vehnis, ryhdikäs kokonaisuus, jossa maistuu tuntuva humalointikin. Tämän hinta on valitettavasti viimeisten veronkorotuksien myötä noussut 2,49€ -> 2,59€. Tämä oli käyttövehnikseni ennen kuin Kaiserdomin hinta laski, sillä suosin mielelläni suomalaista. Nyt on kuitenkin todettava, että sori, lähes euron Kaiserdomia kalliimpi hinta ei enää tässä kilpailussa riitä eikä se Grafenwalderkaan nyt niin kehnoa ole. Ostan kuitenkin harvakseltaan, onhan kyseessä vanha suosikki. 

Best of the rest:

Saimaan Marsalkka Luomuvehnä (Olutopas)
(Saimaan Panimo, Suomi, 4,6%)
Hinta Rauman Prismassa 3,19€ / 500ml tlk. Litrahinta 6,38€ (6,08€, jos palautat tölkit)

Maultaan paras maitokauppojen vehniksistä ja omaan suuhuni parempi kuin monet Alkon vehnäoluistakin. Ostan tätä Kaiserdomin tai Keisarin sijaan hinnasta huolimatta silloin tällöin, ihan vaan maun takia. Myös luomusta plussaa. Hinta on kuitenkin niin kova, että vuodessa säästää pitkän pennin jos malttaa ostaa Kaiserdomia.

Vakka-Suomen Prykmestar Vehnä (Olutopas)
(Vakka-Suomen Panimo, Suomi, 4,5%)
Hinta Rauman Prismassa 3,49€ / 500ml plo. Litrahinta 6,98€ (6,78€, jos palautat pullot).

Tyylipuhdas saksalaisvehnis, joka asettuu makuvertailussa Elowehnän kanssa tasoihin, hinta ei kuitenkaan riitä tässä kilpailussa.
 
Laitilan Kievari Vehnänen (Olutopas)
(Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Suomi, 4,7%)
Hinta Rauman Prismassa 3,74€ / 500ml plo. Litrahinta 7,48€ (7,28€, jos palautat pullot).

Hyvä, mutta rankasti ylihintainen vehnis tässä kilpailussa. Käyttövehnis on myös mielestäni kätevämpi tölkissä kuin pullossa.

Ayingerin perusoluet - Lager, Pils ja Kellerbier

9 kommenttia
 

Ayinger on saksalainen laatupanimo, jonka oluiden saatavuus on Suomessakin ollut kohtalaisen hyvällä tasolla, vaikka rajoittuukin Alkon tarjontaan. Ayinger on perheomisteinen panimo, jonka nykyiset omistajat ovat kuudetta sukupolvea. Panimon erikoisuutena on oma 176-metrisestä porakaivosta otettu vesi, jota ei käsitellä mitenkään. Lisäksi kaikki panimon maltaat ovat läheisiltä maatiloilta peräisin ja humalina he käyttävät ainoastaan saksalaisia Hallertaun alueen humalia. Kuulostaa helposti siltä, että tällaisilla "rajoituksilla" ei oluiden monimuotoisuudella juuri päästä juhlimaan, mutta siinä kohtaa mennään metsään - varianssia nimittäin löytyy, mutta toki samalla monista panimon oluista se tietty hunajais-kukkainen talon aromikin löytyy.

Hyvän panimon tuntee laadukkaista perusoluista, niistä, jotka muodostavat panimon tuotannon rungon ja ytimen. Niinpä tänään käsittelen tässä jutussa muutaman aiemman viikon aikana nauttimani Lager Hellin, Altbairisch-Pilsin ja Kellerbierin. Nämä ovat kaikki sellaisia oluita jotka lainsäädäntömme meiltä, ilman Alkon monopolin jumalallista väliintuloa, haluaa kieltää. Tästä syystä olen joutunut hankkimaan nämä(kin) oluet Saksasta. Alkon valikoimista löytyy tällä hetkellä kaksi Ayingerin olutta, ne ovat Jahrhundert-bier ja Celebrator - suosittelen molempia. 

Lager Hell
(Helles, 4,9%)

Nimi ei tarkoita Lager Helvettiä vaan vaaleaa lageria. Tämä on siis se perusoluiden perusolut. Puhdas, maukas ja pehmeän maltainen. Hienoisia kukkaisia ja yrttisiä vivahteita sekä kevyttä katkeron hyväilyä. Suutuntumaltaan prosentteihin nähden miellyttävän täyteläinen, eli teollisuuslagerien vetisyydestä pysytellään sopivan etäisyyden päässä. Yksinkertaista ja toimivaa olutta. Hinta Saksassa varmasti reilusti alle euron puolen litran pullolta - mikäs siinä siemaillessa. Sellainen kuin odotinkin, eli laadukas perusolut. 

Arvosana 7+

Altbairisch-Pils
(Pils, 5,0%)

Pils on lähtökohtaisesti tyyliltään reilusti humaloitu vaalea lager. 0,33-litraisen pullon etiketissä tekstit myös suomeksi, vaikka siis Saksasta hankittu (ehkä toiveissa olisi saada Alkoonkin?). Kirkas kullankeltainen väri ja runsas, kestävä sekä hieman pitsiä jättävä vaahto. Tyylipuhdasta tavaraa. Tuoksussa on viljaista ja kevyen diasetyylistä (voimaista) maltaisuutta sekä hieman ruohoisuutta. Maussa on runsaasti leipäistä maltaisuutta ja hieman diasetyylin säväystä. Lopusta löytyy tuntuva ruohoinen katkeruus, jossa hieman metallistakin vivahdetta. Yleisilmeeltään puhdas ja pehmeän maltainen tapaus, jossa suoraviivaisen katkera, ei kovin aromikas humalointi. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja aluksi melko pistävän hiilihappoinen. Janon sammuttava tapaus. 6-pack kamaa!

Arvosana 8-
 

Kellerbier
(Kellerbier, 4,9%)

Kellerbierit eli kellarioluet ovat suodattamattomia lagereita, joista hiivaa ei ole suodatettu pois. Sellaisinaan ne ovat erittäin ravitsevia ja terveellisiäkin. Tämän loisteliaan oluen korkkasin takaterassilla. Pakkasta oli kevyesti aste tai kaksi kun hyppäsin suoraan saunasta saunatakki päällä nautiskeluhommiin. Puoli tuopillista meni jo janoon, kunnes hyppäsin sisälle nopeaa arvion kirjausta varten. Utuinen, kultainen ja hieman oranssivivahteinen olut, jolla on tiivis ja kestävä vaahto. Tuoksussa on viljavaa maltaisuutta, hunajaisuutta, hieman hedelmäisyyttä ja yrttisiä sekä kukkaisia vivahteita. Tässä on selkeästi paljon samaa panimon Hellin kanssa, mutta kokonaisuus on selvästi yrttisempi ja kukkaisempi. Pehmeä maku on runsaan maltainen, hieman diasetyylinen, kevyen hunajainen, tuntuvan yrttinen ja kukkainen. Katkero nipistää hieman lopussa ja jälkimaussa häivähtää ruohoinen humalan aromi. Suutuntuma on keskitäyteläinen, pehmeä ja keskiverron hiilihappoinen. Hiilihappoisuus on kuitenkin pehmeää ja lempeää. Erittäin nautittavaa juotavaa - näitä voisi juoda useammankin!

Arvosana 8+

Mukavan maukkaita ja laadukkaita oluita kaikki, vaikka parasta ennen päiväykset olivatkin jo muutaman kuukauden päässä. Ajatella miltä maistuisivat panimon omassa ravintolassa... No, ehkä tieni vie joskus sinne, on se ainakin yhtenä "must-see" paikkana loputtomalla listallani.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...