Olutarvio: RPS Brewing Amorphis Lager

0 kommenttia
 

Amorphis Lager

Panimo: RPS Brewing, Kuopio
Oluttyyli: Vaalea lager
Alkoholipitoisuus: 5,2%
Saatavuus: Kaupat
 
Kuopiolaisen pienpanimon syksyn uutuusoluisiin lukeutuva Amorphis Lager on jo ainakin neljäs yhtyeen nimissä tehty olutlanseeraus. Vuonna 2015 lanseerattiin Ale From the Thousand Lakes Pale Ale ja heti perään 2016 Lager From the Thousand Lakes. Viimeisin julkaisu ennen tätä nyt käsillä olevaa uutuusolutta oli vuoden 2020 Legacy of the Thousand Lakes. Nämä aiemmin mainitut oluet valmisti tuusulalainen pienpanimo Maku Brewing, joten nyt on siis uusi panimo ja täysin uusi olut kyseessä. 
 
Etiketin ulkoasu mukailee yhtyeen loisteliaan Halo levyn kansikuvaa, joten bändin yleisö löytänee sen vaivatta satojen muiden oluiden joukosta nykyään jo valikoimiltaan sangen rikkaiksi paisuneilta kauppojen olutosastoilta. Kyseessä on siis vaalea lager, eli mitään sen erikoisempaa kuten sysimustaa Tuonelan joen vettä tahi pitkää kypsyttelyä kuun pimeällä puolella ei ole luvassa. Itse nautin oluen tälläkin kertaa tylsästi lasista, mutta ehkä sellainen juomasarvi olisi kuitenkin tässä tapauksessa autenttisempi astia. Sellaista ei nyt kuitenkaan käsilläni ole, joten näillä mennään. Siitä saa muuten ilmaiseksi napata seuraavan merchandise vinkin talteen, eli juomasarvi, johon kaiverrettu bändin logo ja sille vielä tyylikäs teline, johon sarven saattaa hörppyjen välillä laskea.


Amorphis Lager kaatuu lasiin vaaleankultaisena ja hieman utuisena. Utuisuus on kenties peruja runsaasta kuivahumaloinnista, joka tuo sekä oluen tuoksuun että makuun varsin voimakasta trooppisen hedelmäistä ja mustaherukkaista aromikkuutta. Vaalea mallaspohja ei poikkea peruslagereista, mutta ajaa asiansa pysytellen sopivana taustarunkona humalaisuuden ottaessa ohjat. Lopussa katkerot puraisevat sopivan rapsakkaasti, mutta eivät  kuitenkaan liian rajusti joten juotavuus pysyy varsin helppona - niin kuin vaaleassa lagerissa pitääkin. Humalan hedelmäistä ja tumman marjaista aromikkuutta onkin sitten todella runsaasti, jopa niin runsaasti, että peruslagereihin tottuneilla voi olla aluksi totuttelemista näin runsaaseen ja intensiiviseen makuun. Hyvä, raikas ja runsasmakuinen lager. Juotavaksi tarkoitettu.

Yhteenveto

Voimakkaasti humalainen runsasmakuinen lager
ARVOSANA: 8+

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.