Maistelussa Midtfyns IPA ja Double IPA

0 kommenttia
 
Jouluruuat on pikkuhiljaa sulateltu ja jouluoluetkin maisteltu. Ajattelin siirtää ajatukset joulun mauista jonnekin aivan muualle ja kun nämä välipäivätkin ovat ilahduttavasti lomaa, niin ei muuta kuin humalaa kehiin. Maistelussa tänään siis otsikon mukaisesti Midtfyns India Pale Ale ja Double IPA. Midtfyns Bryghus on vuonna 2004 perustettu tanskalainen panimo. Suhteellisen nuori, mutta kuitenkin jo jonkinlaista jalansijaa saavuttanut, koska on vielä pystyssäkin. Panimon kotisivuille tästä: Midtfyns Bryghus.

Hyppäsin matkalle Google Mapsin avustuksella ja kävin vilkaisemassa miltä panimon osoitteessa näyttää. Jos verrataan esimerkiksi työmatkani varrella olevaan Laitilan Wirvoitusjuomatehtaaseen, niin Midtfyns on todellinen nyrkkipaja. Näyttäisi sijaitsevan Spar-markettia vastapäätä, keskellä idyllistä asuinaluetta. Tontilla on kaksi toisiinsa yhdistettyä rakennusta, joista ensimmäinen lienee myymälä ja asunto, jonka takana lienee normaalin omakotitalon kokoinen panimorakennus. Vilkaise itse tästä: Midtfyns Bryghus Google Mapsissa. 

Midtfynsin oluita saa Suomessa ostaa kotiin ainoastaan Alko Arkadian erikoisvalikoimasta. IPA:n ja Double IPA:n lisäksi valikoimiin kuuluu myös Chili Tripel, mutta itse jätin sen ainakin vielä viime reissulla hyllyyn. IPA tuli Arkadian valikoimiin 25.4.2011 ja Double IPA 16.5.2011. Eli kovin tuoreita eivät nämä minun pulloni enää ole, mikä on sääli, sillä nämäkin tyylit ovat usein parhaimmillaan mahdollisimman tuoreina. Parasta ennen päiväykset on taidettu laittaa vasta kahden vuoden päähän pullotuksesta (IPA 3/2013 ja DIPA 12/2012), mikä on mielestäni hieman liikaa. Eivät ne siinä ajassa pilaannu, mutta maku tuskin enää on aivan sellainen jollaiseksi panimomestari on sen tarkoittanut. Eli kohta korkkaamani IPA on jo 9 kk ikäinen ja DIPA yli vuoden ikäinen, tämä on seikka, joka kannattaa arvioita silmäillessä ottaa huomioon. Arvioista saa kuitenkin sen kuvan miltä Arkadian hyllyssä juuri tällä hetkellä seisova tavara maistuu (minun suussani).

Midtfyns India Pale Ale

Midtfyns India Pale Ale
(50cl, 7,3%, BBE 16-03-2013)

Ulkoisesti utuinen ja punertavan kuparinen. Oluen päälle muodostuu muutaman sentin vahvuinen tiivis vaahto, joka kestää melko pitkään. Tuoksu on aromaattisen hedelmäinen - eksoottisia hedelmiä, kuten aprikoosia ja ananasta sekä pähkinäistä ja puista brittityylistä humalaa, joka on yllätys, sillä etiketissä mainitaan ainoastaan Centennial ja Cascade. Tuoksussa on myös karamellista maltaisuutta, hieman paahteisuutta ja teepussin tuoksua muistuttavia piirteitä. Maku on myös aromaattisen hedelmäinen. Lisäksi ehkä hieman yllättäen pehmeä suussa. Humalien katkeruus ja hyökkäävyys ei ole tuoreiden laatuipojen luokkaa vaan tässä on enemmän jopa jenkkien barley winen tyylistä meininkiä, eli makeutta ja kypsää hedelmää. Hedelmäisyys on tuoksun tavoin pääosin eksoottista ja lopussa on myös tutumpaa greippistä happamuutta, joka jatkuu jälkimakuun. Ikä lienee syönyt jo humaloinnin parhaan terän, mutta hedelmäisyyttä on ainakin tallella rutkasti. Enemmän makeutta kuin mitä tähän tyyliin haluaisin, mutta jos tätä ajatteleekin enemmän Barley Winen tai ESB:n suuntaan ja makea maistuu, niin homma toimii. Hedelmäisyys tuntuu kaikonneen tuoksussa taaemmas oluen jo lämmettyä ja maltaisuus päässeen paremmin esiin. Ihan hyvä, virheetön ja tasapainoinen olut, mutta ei aivan vastaa etiketin jenkki-IPA kuvausta.

Arvosana: 8+

Midtfyns Double IPA
Midtfyns Double IPA
(50cl, 9,2%, BBE 14-12-2012)

Ulkonäöltään samanlainen kuin IPA, mutta vaahto laskee nopeammin ja jättää reilusti pitsiä lasin reunoille. Tuoksu on karamellinen, makeahko sekä toffeinen ja puinen. IPA:n kaltaisesti myös hieman paahteisuutta ja eksoottisen hedelmäisiä piirteitäkin. Maku on makea, karamellimainen sekä hedelmäinen. Hedelmäisyys on eksoottista lajia ja lopussa on greippistä happamuutta. Jälleen melko pehmeää, ei kuitenkaan niin pehmeää kuin IPA ja alkoholin läsnäolonkin tässä huomaa. Täyteläistä ja melko makeaa, suutuntuma jääkin hieman tahmaiseksi. Humalointi on yllättävän kesy tähän tyylilajiin, mutta toisaalta ikääkin on jo vuoden verran. Tästäkin oluesta tulee jenkki Barley Wine mieleen, mutta ei huonossa mielessä. Tasapainoinen esitys, mutta tästäkin on todettava, että etiketin Double IPA labelointi ei sovi enää ainakaan tähän vuoden ikäiseen lasissa olevaan olueen. Barley Wine sopisi ainakin nyt paremmin, mutta ehkä tämä on tuoreena enemmän Double IPA. Hyvää kuitenkin, mutta nautin IPA:sta karvan verran enemmän.

Arvosana: 8

Midtfyns jätti ihan hyvän kuvan itsestään, oluet olivat tasapainoisia ja teknisesti virheettömiä. Jatkossa tosin haluaisin maistella panimon oluita ennemmin tuoreina. Jos et kaihda makeutta, niin voinet huoletta ostella yhdet maisteluun. Ehkä seuraavalla reissulla raaskin ostaa sen Chili Tripelinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.