Miltei päivälleen neljä vuotta sitten nautiskelin tätä loistavaa olutta ensimmäisen kerran ja mäjäytin silloin arvosanaksi 10-/10. Nyt maisteluun tuleva pullo on samaa erää kuin tuo hekumallisen ensimaiston olut, eli pantu huhtikuussa 2011 ja pullotettu joulukuussa 2011. Olut on siis viihtynyt pullossa miltei viisi vuotta. Olen säilyttänyt olutta pimeässä ja tasaisen viileässä (10-12 astetta) kellaritilassa. Olut on tehty historiallisen brittipanimo Couragen vuoden 1850 reseptiä mukaillen. Humalat, Apollo ja Hallerthau Hersbrucker mainitaan etiketissä.
Lasiin kaatuu mustanpuhuvaa olutta, jonka kermainen vaahto on todella pienikuplaista ja jättää paksut tiheäsyiset pitsikuviot lasin reunoille. Tuoksussa on intensiivisesti tummaa luumumaista tai melassista hedelmää, merisuolaa, lakritsaisuutta ja hieman savuisuuttakin. Paahteisuus on hiepan jopa palanutta, sellaista liitumaista ja nokipannukahvimaista. Todella voimakas ja intensiivinen tuoksu. Ikä tuntuu vielä tiivistäneen tuoksua, joka ei ole ainakaan muistikuvien perusteella enää niin humalainen, vaan nyt tiiviimmän paahtomaltainen ja jopa kandisiirappimainen. Toisaalta välillä tuntuu, ettei irtoa muuta kuin väkevää suolaista lakritsaisuutta ja sitten taas seuraavaksi melassimaista tuntumaa - monipuolista on tarjonta.
Maussa intensiivisyys on ehkä tuoksuakin runsaampaa - oluen maltaisuus on jotenkin niin lakritsainen, merisuolainen, suklainen ja kermainen samaan aikaan. Suutuntuma on aluksi samettinen, mutta takapotkussa löytyy kyllä katkeruuttakin, jota alkoholin potkaisu vielä tehostaa. Tämän mallaspohjan koostumus olisi kyllä todella mukava tietää. Tuntuma on selvästi erilainen kuin valtaosassa nykyisiä Imperial Stouteja. Suolaisuuden ja kermaisuuden yhteispeli vielä korostuu jälkimaussa. Tässä on nyt osittain jopa sellaisen pehmeän milk stoutin laktoosimaista tuntumaa - silti paletin toisesta ääripäästä löytyy tiukka katkerointi ja äärimmäisen paahteista ja lakritsaista meininkiä. Jälkimaku on kermakahvimainen ja joku on tipauttanut sokeripalankin joukkoon. Monipuolisesta oluesta on siis kyse ja intensiteetti on todella voimakas. Kaikki maut tulevat voimakkaina ja runsaina. Lienee jo käynyt selväksi, ettei viiden vuoden ikä ole päässyt vaikuttamaan oluen laatutasoon.
Täyden kympin olut. Onko kellarointi parantanut olutta - siihen en osaa antaa tarkkaa vastausta. Kyllä tämä muistikuvien perusteella erilainen on kuin tuoreempi neljän vuoden takaa. Tämä on pehmeämpi suutuntumaltaan, mutta mauiltaan mikäli mahdollista vieläkin intensiivisempi. Tällainen olut on todella harvinaista herkkua.
Lasiin kaatuu mustanpuhuvaa olutta, jonka kermainen vaahto on todella pienikuplaista ja jättää paksut tiheäsyiset pitsikuviot lasin reunoille. Tuoksussa on intensiivisesti tummaa luumumaista tai melassista hedelmää, merisuolaa, lakritsaisuutta ja hieman savuisuuttakin. Paahteisuus on hiepan jopa palanutta, sellaista liitumaista ja nokipannukahvimaista. Todella voimakas ja intensiivinen tuoksu. Ikä tuntuu vielä tiivistäneen tuoksua, joka ei ole ainakaan muistikuvien perusteella enää niin humalainen, vaan nyt tiiviimmän paahtomaltainen ja jopa kandisiirappimainen. Toisaalta välillä tuntuu, ettei irtoa muuta kuin väkevää suolaista lakritsaisuutta ja sitten taas seuraavaksi melassimaista tuntumaa - monipuolista on tarjonta.
Maussa intensiivisyys on ehkä tuoksuakin runsaampaa - oluen maltaisuus on jotenkin niin lakritsainen, merisuolainen, suklainen ja kermainen samaan aikaan. Suutuntuma on aluksi samettinen, mutta takapotkussa löytyy kyllä katkeruuttakin, jota alkoholin potkaisu vielä tehostaa. Tämän mallaspohjan koostumus olisi kyllä todella mukava tietää. Tuntuma on selvästi erilainen kuin valtaosassa nykyisiä Imperial Stouteja. Suolaisuuden ja kermaisuuden yhteispeli vielä korostuu jälkimaussa. Tässä on nyt osittain jopa sellaisen pehmeän milk stoutin laktoosimaista tuntumaa - silti paletin toisesta ääripäästä löytyy tiukka katkerointi ja äärimmäisen paahteista ja lakritsaista meininkiä. Jälkimaku on kermakahvimainen ja joku on tipauttanut sokeripalankin joukkoon. Monipuolisesta oluesta on siis kyse ja intensiteetti on todella voimakas. Kaikki maut tulevat voimakkaina ja runsaina. Lienee jo käynyt selväksi, ettei viiden vuoden ikä ole päässyt vaikuttamaan oluen laatutasoon.
Täyden kympin olut. Onko kellarointi parantanut olutta - siihen en osaa antaa tarkkaa vastausta. Kyllä tämä muistikuvien perusteella erilainen on kuin tuoreempi neljän vuoden takaa. Tämä on pehmeämpi suutuntumaltaan, mutta mauiltaan mikäli mahdollista vieläkin intensiivisempi. Tällainen olut on todella harvinaista herkkua.
1800-luvun lontoolaisten portterien ja stoutien mallaspohjat koostuivat pääasiassa pale-, ruskea- ja mustamaltaista. Couragen vuoden 1914 Imperial: 73 % pale, 18 % ruskea ja 9 % musta.
VastaaPoista