Kotiolutta: Linden Brewery Tallinperän APA 4,7%

0 kommenttia
 
Nyt maistoon perjantain ensipuraisuksi raumalaista kotiolutta. En ole tältä tekijältä vielä olutta maistanutkaan, joten tilanne on siinäkin mielessä jännittävä. Linden Breweryssä operoi kotiolutkurssillani tällä hetkellä oleva Mikko Linden, joka on tehnyt olutta jo noin vuoden verran, eli osaa homman, mutta tuli kuitenkin kurssille - saahan siellä lisää näkemyksiä ja tapaa samanhenkistä porukkaa.

Reseptistä en tiedä tarkemmin, mutta kyseessä on American Pale Ale, jonka vahvuus on tarkoituksella haettu maitokaupparajaan. Tuorettakin tavaran pitäisi olla.


Pullon ulkoa tarkasteltuna hyvin siisti, melko kirkas ja hyvin vähän sakkaa pullon pohjalla. Lasiin kaatuu utuinen, oranssihtava ja vaahdoltaan melko runsas olut. Tuoksu on raikkaan sitruksinen, greippinen sekä hieman pihkainen - paino kuitenkin selvästi hedelmäisemmällä humalalla kuin havuisemmalla. Hiivaprofiili on jenkkiläisen neutraali ja maltaisuus pysyttelee taustalla. Raikas, puhdas ja laadukas tuoksu. Maku on raikkaan terävästi katkeroitu, edelleen sitrusmainen ja greippinenkin. Loppuvedossa nousee esiin hieman karviaismarjaakin. Maltaisuus pysyy taustalla ja humala on tuoreena kauniisti framilla. Runkoa on silti riittävästi, niin että runsas katkero pysyy tasapainoisesti ruodussa. Maitokauppavahvuus ei tule mitenkään negatiivisesti esille, kevyt runko toki on, mutta ei liian kevyt. On kyllä tyylipuhdas APA. Terävän sitruksinen raikkaus ja makujen puhtaus - yleinen laadukkuus - tästä päällimmäiseksi muistoksi jää. 

Kiitokset Mikolle pullosta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.