Opistosahdin ensitahdit ja esiintyminen YLE Aamu-tv:ssä torstaina

0 kommenttia
 
Kaupallista sahtia.

Varsin lennokas viikko on meneillään olutasioiden suhteen. Tänään oli kautta aikojen ensimmäisen pitämäni luennon aika. Aiheena oli perinteisen sahdin valmistus ja paikkana Rauman kansalaisopisto. Paikalle oli tullut hienosti väkeä, yli 20 henkeä, joista kaikki paitsi yksi miehiä - tästä opistolla oltiinkin tyytyväisiä, sillä opiston muut kurssit ja luennot syksyn aikana ovat saaneet äijäosastoa aika huonosti liikkeelle. Sahti tietysti kiinnosti, vaikka sen valmistaminen historiallisesti olikin pitkälti naisten hommia - miehethän sen sitten tietysti joivat... 

Luennon ensimmäisellä tunnilla käsiteltiin sahtia yleensä, sen perinteitä ja sen valmistusprosessia. Samalla jo kotona muutamaa tuntia aiemmin alkuun laittamani sahtimallasmäski tekeytyi kattilassa kunniapaikalla luentosalin edessä. Toisella tunnilla oli tarkoitus huuhdella mäskistä mehumaijan avulla vierre irti ja niin myös tehtiin, joskaan ei aivan vaikeuksitta. Mäskiä induktiolevyllä kiehauttaessa kytkimme samalla vedenkeittimen samasta pistorasiasta vedettyyn jatkojohtoon ja ei aikaakaan kun saimme luentosalin etuosaan ihka oman valomerkin - sulake paukahti. Emme aivan ehtineet kiehauttaa mäskiä, vaan sen huippulämpötila jäi hieman yli 80 asteen paikkeille. Hetken sekasorron jälkeen löysimme toimivat linjat, mutta ei ollut enää aikaa kiehauttaa mäskiä, joten lapioimme mäskin mehumaijan marjaosaan ja aloimme juoksuttaa vierrettä. Mehumaijan vesiosaan saatiin sitten kyllä vesi kiehumaan ja lopputuloksena oli ainakin oikein kauniin värinen ja muutenkin hyvältä näyttävä vierre. Keskustelu aiheen ympäriltä oli niin kiehtovaa, että valuttelimme siinä tavoitellun 7 litran sijasta aivan sattumalta noin 9 litraa ja hieman ylikin. Hiivaukselle ei ollut opistolla aikaa, eikä se ollut tarkoituskaan, vaan jäähdyttelen nyt vierrettä täällä kotosalla.

Esikäytteelle desinfioitua foliopeittoa päälle. Oi leivinhiiva, tehtäväs tee!

Olen jäähdytellyt esikäytteen ja lisäillyt siihen hiivan jo hyvä tovi sitten. Varsinainen vierrekin alkaa olemaan jo jäähtynyt alle 30 asteen, eli hetken odottelun jälkeen voin ottaa käymisastian sisälle ja kaataa esikäytteen sinne. Odottelen vielä, että esikäyte pääsee hyvään tohinaan ja alkaa kunnolla käymään. Vierteen ominaispaino oli 1.068, eli alkoholipitoisuus asettunee jonnekin 6,0% - 6,5% väliin. "Opistosahdista" tulee nyt siis hieman normaalia, sellaista 8,0% sahtia, kevyempää. Toivottavasti onnistuu hyvin, vaikkei mäskiä saatukaan aivan kiehautettua. 

Ajurin ruoska


Toinen yllättävä tapaus tälle viikolle varmistui myös tänään, tai oikeastaan pitkälti jo eilen, mutta se viimeisteltiin tänään. Huomenna ajelen Helsinkiin ja torstai-aamuna olen vieraana YLE:n Aamu-tv:ssä keskustelemassa aiheesta kotiolut ja olutkulttuuri yleensä. Vanha tuttu Rekolan Panimon Malty-Jari on myös tulossa samaan keskusteluun, joten eiköhän siitä ihan hyvä setti saada aikaiseksi. Panovehkeitä pitäisi viedä näytille ja kenties käydä nopeasti läpi miten olut yksinkertaisimmillaan kotona syntyy. Pätkä tulee ulos livenä noin kello 8.18 alkaen. Mukava päästä näkemään television tekemistä ruudun toiseltakin puolelta. 

Vakka-Suomen Panimollakin piti tällä viikolla käydä vierailemassa. Itse asiassa piti käydä jo viime viikolla, mutta panimomestari Jani soitti minulle sovitun päivän aamuna, että tulikin yllättävä reissu Helsinkiin - nyt se reissu tuli minulle ja juuri sinä päivänä kun piti panimolle mennä. Vaikeaa tuntuu olevan, mutta kyllä sekin pois alta hoidetaan. 

Yleensä seesteisen rauhallinen olutbloggarin elämä siis heittelee välillä kiireenkin puolelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.