Keisari 66 ja laatuongelmat

12 kommenttia
 

Olen poissa tolaltani. En saa ajatuksiani koottua. Kuljen levottomana miettien menneitä - niitä hyviä aikoja. Meidän piti olla erottamattomia... mies, grillikota ja Keisari 66. Eroaminen on vaikeaa, mutta nyt se on tehtävä. Kauan pidättelin sitä, viivyttelin, halusin väistää sen, ohittaa vääjäämättömän, mutta nyt se on tehtävä. Minä ja Keisari olemme eronneet ja eroaminen on vaikeaa.

Keisari 66 oli viime keväänä todellinen hittiuutuus. Se tuli ja valloitti. Kehuin sitä estoitta ensimmäisessä arviossani, joka taisi olla peräti ensimmäinen arvio oluesta suomalaisessa olutskenessä ylipäätään - Olutoppaassa ja blogeissa nyt ainakin. Rakastuin. Vein Keisarin radioonkin, sillä halusin ylistää sen mahtia kaikelle kansalle.

Keisari tänään
Tänä vuonna 66 on kuitenkin muuttunut. Se ei ole raikasta, sen sitruspurenta ja huumaavan hedelmäinen humalointi on pelkkä muisto vain. Tänään viimeksi maistoin tölkillisen (parasta ennen 01/15, Erä: 3 25 14) ja se oli tuoksultaan kostean ruohoista ja toffeemaista. Maussa oli saippuaisuutta ja humalointi nousi esiin vasta jälkimaun greippisyytenä. Hedelmäisyys, raikkaus ja katkeruuskin olivat kateissa. Olut maistuin greippimehulla jatketulta kellerbieriltä. Useimmat tänä vuonna ostamani tölkit ovat olleet samanlaisia. 

Tämä on todellinen harmi! Halusin pitkittää ja välttää tämän tekstin kirjoittamista. En haluaisi dissata panimoa, jonka oluita kenties eniten kulutan. Mutta nyt on jo pakko nostaa kissa pöydälle. Tätä on jatkunut liian kauan. Tuote ei ole enää samanlainen kuin ennen.

Tammikuussa Nokian Panimo twiittasi, että joutuivat hävittämään erän 66:sta:


Tämä oli ehkä alkusoittoa ongelmille. Alkuvuodesta alkoivat myös pitkät keskustelut aiheesta Olutoppaan foorumilla. Pistän tähän muutamia kommentteja oman näkemykseni tueksi.

No nyt tuli aika heikko 66 vastaan. Väri on vaaleampi kuin normaalisti, ja hedelmäisyys/sitruksisuus aikalailla kateissa. Voi rähmä! (Tupla-V 16.2.2014)

Omalle kohdalle on osunut nyt kaksi lähinnä tiskiaineen makuista kuuskutosta. Päiväystä kyllä oli kumpaisessakin ja ostotapahtumien välilläkin oli yli viikko aikaa sekä toistasataa kilometriä matkaa... Tölkistä join molemmat, että väriä ei tullut huomioitua :/ (Tonimerkki 17.2.2014)

Kieltämättä viime aikoina nautitut Keisari 66:set ovat olleet tunkkaisempia kuin aiemmin. Harmi homma. Eniten Suomesta ostamani olut viimeisen vuoden aikana kyseessä. Hetkiseen en aio kuuskutosta nyt kyllä ostaa. Niin monta pettymystä on viime ajoilta plakkarissa. Sääli. (Heinz H 20.2.2014)

Nimimerkki mc@ oli lähettänyt Nokian Panimolle palautetta laatuongelmista, hän sai helmikuussa panimolta vastauksen:

"Kun lanseerasimme Keisari ale 66:n oli meillä usko, että se tulee olemaan menestystuote. Näin todellakin kävi, mutta suosio olikin tuplasti isompi, kuin ennustimme. Tästä johtuen humalat, jotka siihen oli varattu, loppuivat ennen uuden sadon valmistumista. Cascade tuntui olevan loppuvuodesta kiven alla, ja niinpä jouduimme hankkimaan sitä pikkueriä sieltä täältä, mistä vain sitä saimme. Tästä johtuvat humala-aromin vaihtelut. Lisäksi käyttämämme hiivakanta alkoikin kaikista laadun eteen tekemistämme ponnisteluista huolimatta oikkuilla. Se ei suostunutkaan laskeutumaan entiseen malliin vaan oluen kirkkaudessa oli ajoittain ongelmia.

Nyt nämä molemmat ongelmat ovat taakse jäänyttä elämää, uutta loppuvuodesta valmistuneesta humalasadosta meillä on nyt varastossa varmasti koko vuodeksi riittävä määrä. Hiivan oikkuilutkin ovat nyt hallinnassa."
Keskustelut jatkuivat:

Kyllä kevään ensimmäiset vuonna 2013 olivat puhtaamman humalaisia kuin nykyiset. Sellaisia kuin Founders All Day IPA. Humala iskee puhtaasti, ilman tunkkaisuutta, jota nykyään 66:sta löytyy. Kirkkaus on myös kärsinyt tässä matkan varrella. Toivottavasti tämä on ollut noista humala- ja hiivaongelmista johtuvaa, joista panimo tuossa vastauksessaan kertoo. Eli tuoreemmilla humalilla ja paremmin laskeutuvalla hiivalla tuoreempaan lopputulokseen. Tätä todella toivon, sillä 66 on omassakin tuopissa säännöllisesti.(Hayke 21.02.2014)
Erittäin samea 66 APA tuli juotua tuossa viikonloppuna, maku ei sinällään ollut huono, muttei niin hyväkään kuin esim. viime kesänä. Hieman "jauhoisa". Harmillista että tämän kanssa on ongelmia. (jussituulikki 3.3.2014)

Huh. Lasiin on taas eksynyt 66 apa joka on poikkeuksellisen samea, flätti ja maistuu vihanneksiltä. Eihän tätä uskalla enää edes ostaa. Pe 09 14 (Olutmaakari 25.3.2014)

Lasissa Keisari 66:n erää "PE 10 14". Viljainen tuoksu, humalasta ei tietoakaan. Makukin on enemmän leivän puolella, ja humalointi tuntuu aika karkealta. Vähän on metalliakin mukana. Aivan eri olut kuin vuosi sitten. (lusikka 29.03.2014)

Laaduntarkkailu jatkuu. Lasissa Keisari 66 erä "PE 11 2014" ja tölkitetty viikolla 14 (n. kaksi viikkoa sitten). Kaikenkaikkiaan parempi kuin edellinen erä kun humala puree, mutta vähän tässä on vihanneksisuuttakin havaittavissa. Ei tuohon viime vuoden tasolle tälläkään päästä. Harmi. (lusikka 16.4.2014)

Keskustelun provosoimana nappasin tänään maitokaupasta matkaan tölkillisen Keisari 66 APAa PE 12 14 / 1 20 14. Maltaista vihanneskeittoa jolle on näytetty aromihumalaa. Koska en usko makuaistini vinksahtaneen vuodessa näin pahasti, täytyy vika olla tuotteessa.(Merdalazio 25.5.2014)

Eilen ostamani 66 01/15 oli kamalan makuinen. Tunkkainen ja tuhkainen. Vaimolla maistatin ja luonnehdinta oli villasukka. Viemäriin meni. Jotain vikaa oli ja pahasti. Ostopaikka Kampin K-Market. (Molder 5.7.2014)
Siinä noita noin muutamia mainitakseni. Tämä on minulle valtavan suuri harmituksen aihe. Tuote on niin erilainen, että se on ollut pakko huomata normaalissa laaduntarkkailussa jo panimolla. Sitten tuote vielä lasketaan, oletettavasti, kaupallisten paineiden takia kauppojen hyllyille. Kauppakin on ilmeisesti käynyt, vaikka tuote ei maistu samalta kuin ennen. Viime kesän menestys taisi tehdä brändistä niin vahvan, että sitä ei ihan nopeasti heilauta mikään. Toisaalta ymmärrän panimon toiminnan tässä, mikäli ongelma on ollut oikeasti koko ajan tiedossa. Eihän sitä voi puoleksi vuodeksi dumpata koko tuotetta, jos on ongelmia. Mutta jos ongelmat eivät ole olleet tiedossa, niin aistinvarainen laadunvalvonta on pettänyt pahasti. Tuotehan on täysin myytävä ja juotava - mutta ei sitä perkule vieköön tahdo edes American Pale Aleksi tunnistaa. Se ei ole samanmakuinen kuin aiemmin. Ei sellainen kuin silloin kun se julkaistiin. Sehän harmittaa kuluttajaa, se harmittaa aivan vietävästi.

En oikeasti tule muuttamaan mielipidettäni ennen kuin joku kaataa lasiini oikeasti terävän sitruksisen, hedelmäisen ja raikkaasti puraisevan Keisari 66:n - sellaisen, jollaisena rakkaani muistan.

12 kommenttia:

  1. En tiedä lähtikö edellinen kommenttini johonkin bittiavaruuteen, ei ainakaan ilmoittanut mitään... piti sanomani: Itse asiassa heräsin tähän olueen vähän mattimyöhäsenä ja ihmettelin jo viime loppukesästä/syksynä miksi kaikki tätä olutta kehuivat. Laadulliset ongelmat ilmeisesti tosiaan jatkuneet pidempään ja laajemmin. En usko, että koskaan pääsin maistamaan sitä "aitoa" Keisari 66:sta.

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä kumma totuus. Koko kevään oli semmoinen fiilis, että ei nyt oikein 66 lähde, että jokin mättää. Sitten toukokuussa pärähti (erää en tietysti tarkistanut) oikein hyvää tuotetta käteen. Sen jälkeen taas takaisin heikompaan. Tuntuu, että jos 66:sta vaihtaa Keisarin Luomuun, niin parempaan vaihtaa (eikä Luomu mikään huono IMO olekaan). Viime vuonna tismalleen toisin päin.

    VastaaPoista
  3. Jos jotakin positiivista, niin kiva huomata että vika ei ollutkaan omassa suussa, kun tässä pitkän odottelun jälkeen taas sain käsiini kuuskutosta. Mietin onko aika kullannut muistot kun viime kesän muistikuvat oli juuri sellaisia kuin reittausblogissa ja monessa muussa ylistettiin, raikasta ja rapsakkaa... nyt oli juuri tätä epämääräistä kuraa minullakin tölkissä. Todella harmi!

    VastaaPoista
  4. Onneksi on löytynyt hyvä korvaava tuote. Marsalkka Golden Ale. Tosin hiilihappojen kanssa ongelmia. Sitä on ja paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marskin Goldeni on hyvä, mutta ei se käy lääkkeeksi humalahampaan kolotukseen. Founder's All Day IPA tai Mufloni IPA on ne jotka maitokaupasta käyvät siihen tarkoitukseen. Harmi vain, etteivät pärjää 66:lle hinnassa ollenkaan.

      Poista
  5. Talvella oli tosiaan tunkkaisempi maku, mutta nyt oon taas uskaltautunut ostamaan ja hyvältä on tuntunut ainakin omaan asiantuntemattomammalta suuhun. Tölkkikin näytti uudistuneen ,kun äsken katsoin rinnakkain kaupassa uutta ja vanhaa purkkia. Uudempaa toki ostin. Ja pro voisi tähän vahvistaa maun olevan kunnossa... :)

    VastaaPoista
  6. Pitäsköhän taas testata 66:sta.. Mäkin oon saanut alkujaankin pelkkää kakkaa vaan. Oliskohan eka ostos tapahtunut viime vuonna alkutalvesta. Marsalkka Golden on itelläkin toiminut markettien humala-oluena, mutta tuo 66 on jopa euron halvempaa. Se on melko paljon absoluuttisella asteikolla. Ja saisi siinä Marsalkassakin enemmän olla humalan potkua, vaikka ihan hyvää onkin.

    Brewer's IPA tulee olemaan kova, mutta maksaa abt saman verran 0,33l tölkki kuin 66:n puoli litraa.

    VastaaPoista
  7. Korkkasin juuri pitkästä aikaa kuuskutosen ja voi peeveli mitä tavaraa. Tunkkainen eikä lainkaan nautittava, kaikki edellä mainitut laatuhuomautukset pitävät edelleen paikkansa. Tölkin sihauskin oli todella vaimea. Todella harmi että näin hyvin saatavilla ollut hintalaatusuhteeltaan lyömätön tuote on nyt muisto vain :/

    VastaaPoista
  8. Reilu vuosi takaperin maistoin 66:sta ja silloin pidin sitä yhtenä parhaista kotimaisista markettioluista. Harmi että taso on noin laskenut. Toki tässäkin oluessa on laatuongelmien ohella se vika että siihen on lisätty olueen kuulumatonta c-vitamiinia ilmeisesti vuosikautisen säilyvyyden takaamiseksi keskusliikkeen varastossa.

    VastaaPoista
  9. Tän vuoden puolella valmistunut 66 maistuu ainakin omassa suussani hyvälle. Tiedä sitten kuinka hyvää ensimmäiset erät ollut kun en maistamaan ole päässyt, mutta jos jatkossa maistuu samalle kuin tämä niin tulee maistumaan useasti.

    VastaaPoista
  10. Olen maistelellut viimeisen kuukauden ajan kuuskutosia viitisen tölkkiä.
    Juoma on ollut tasalaatuista herkkua joka kerralla. Itselläni jäi talven kurat juomatta, joten en pysty sanomaan kuinka syvissä vesissä sitä on liikuttu.
    Tulevaisuudessa täytyy taas olla varuillaan, sillä ainakin täällä Pirkanmaalla alkaa kauppojen hyllyt olemaan tyhjät ko. oluen kohdalla.
    Tiedotteita toimitusvaikeuksista yms. Tiedä mitä tarvikehumalaa ja hiivaa taas joutuvat käyttämään.
    Jäämme tarkkeilemaan tilannetta.

    VastaaPoista
  11. Oma erikoisolutharrastukseni lähti vuonna 2013 juuri tästä klassikosta. Sittemin tuli vadtaan huono erä jonka jälkeen lopetin ostamisen. Nyt taas, elokuussa 2017, kokeilin ja voih, huono edelleen (parasta ennen 1/18). Taika on kadonnut. Suuruudet sortuvat...

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.